Bolivia / Peru tour - 2012

I had never visited South America before finally making this interesting tour. The planning started from the most obvious destinations (Peru and Macchu Picchu) but soon I started considering a bigger tour as traveling to Peru takes a long time and I don't think I will be visiting the area soon again.  

So after some research I got the idea of combining two countries - Bolivia and Peru. After considerable amount of searching I finally found decent flights with such connection that had La Paz as destination and Lima as point of departure for the return flight. 

So after about 24 hours of traveling I found myself in La Paz - it was freezing cold and the thin air made me sick! The next two weeks included lot of adventure travel - including the famous bicycle trip "Death Road", the sources of Amazon and a lot of Inca history including Macchu Pichu of course!

Destinations in Bolivia:

  1. La Paz
  2. Tiwanaku
  3. "Death Road"
  4. Copacabana

Destinations in Peru:

  1. Puno
  2. Cusco
  3. Manu National Park Area 
  4. Macchu Picchu
  5. Lima

Check out the photo galleries: Bolivia and Peru


Diary part 1 - Bolivia

21.6.2012 Helsinki-Amsterdam-Lima-La Paz:
Kesäloma alkaa reippaasti reissulla ja aamuherätyksellä klo 4. Edessä on kohtuullisen pitkä taival ja kolme lentoa jotka kestävät vaihtoineen noin vuorokauden! Sain kuitenkin kohtuullisen edullisen paketin jossa meno ja paluu ovat eri paikoista joten päätin kärsiä yhden päivän lentokentillä ja -koneissa.

Tälläkin kertaa matka kulkee KLMn siivin. Helsinki-Amsterdam on odotetun tylsä lento täydessä koneessa. Amsterdamin kenttä ei kuulu suosikkeihini valtavan kokonsa vuoksi mutta onnistun löytämään ihan uusia ulottuvuuksia sieltä eli miellyttävän ulkoilmaterassin - luulin että moiset olisivat kiellettyjä!


Portilla odottaa miellyttävä yllätys kun kuulen saaneeni ilmaisen upgraden businekseen - edellisestä vastaavasta tapauksesta ei ole kovinkaan kauan (China Southern). KLMn business-luokka on todella miellyttävä kokemus - tilaa on tietenkin reilusti ja ruokaa saa posliinilautasilta eli ei voi valittaa. 12-tuntinen lento on pisimmästä päästä mitä olen tehnyt mutta se menee kohtuullisen nopeasti leveässä penkissä torkkuessa ja leffoja katsellessa.

Liman kenttä on aika tympeä paikka jossa ei ole paljon tekemistä 4h vaihdon aikana. Huomaan että juuri vaihtamani puhelimen wlan ei ilmeisesti toimi ollenkaan joten eipä surffailla ainakaan nokialaisella... Onneksi lentokentän kuppilasta löytyy pari iankaikkisen vanhaa päätettä joilla pääsee tiedon valtatielle. Taca airwaysin lento lähtee ajoissa - onneksi sillä olen niin väsynyt että meinaan nukahtaa penkille. Koneessa tuleekin lähinnä torkuttua eikä Tacasta jää minkäänlaista mielikuvaa.

La Pazin kenttä on todella pieni, portteja on alle kymmenen. Immigration vaatii kolme lomaketta, joissa yhdessä kysellään taskussa olevan valuutan määrää. Muuten homma on läpihuutojuttu, ukkeli kysyy vain matkan syytä ja kestoa - sitten leimasin iskeekin... Rinkka löytyy hihnalta (päätin vaihteeksi lähteä Savotalla reissuun) ja sitten ei muuta kuin ojentamaan paperit tullivirkailijalle joka vain viittoo eteenpäin.

La Paz on yli neljän kilometrin korkeudessa ja ohuen ilman vaikutukset alkavat tuntua heti. Koin vastaavan tunteen ensi kertaa Sveitsin Alpeilla ja täällä se iskee vielä pahemmin eli heti tuntuu lievää hengenahdistusta. Lentokentällä näyttää olevan erillinen "happihuone" erityisen pahoja komplikaatioita varten - onneksi ei tarvi asioisa siellä!

Ainoa vaihtoehto pois kentältä on taksi ja otan alle 10usd hintaisen vanhan Toyotan jolla pääseekin perille pimeässä yössä nopeasti. Olen buukannut Supersaverista Hotel Presidenten n. 60eur yö - paikka mainostaa olevansa viiden tähden hotelli! Ihan näin ei ole, ehkä neljä tähteä olisi lähempänä totuutta mutta yllätyn jo toisen kerran kun huone onkin kahden huoneen sviitti 13. Kerroksessa josta on upeat näkymät yli kaupungin.

22.6.2012 La Paz:
aamu valkenee sängyssä pyöriskellessä - yksi ohuen ilman sivuvaikutuksista on näköjään myös nukkumisvaikeudet! Olo on sekava kun kello lähenee kymmentä - tuntuu että olisi humalassa ja krapulassa samaan aikaan! Vääntäydyn hotellin aamiaiselle ja ahmin munia ja pekonia sekä jotain kevyempää. Palaan huoneeseen puolentoista tunnin nokkaunille joiden jälkeen olo tuntuu siedettävältä.

Katselen hetken 13. kerroksesta avautuvaa upeaa näkymää ennen kuin lähden ihmettelemään kaupunkia. Yön pakkanen on muuttunut siedettävän lämpimäksi auringonpaisteeksi mutta silti paikalliset pukeutuvat toppatakkeihin. Väkeä on runsaasti ja liikenne on kaoottista. Kehitysmaa-Toyotat eli Hiace-minibussit ja 90-luvun henkilöautot ovat kova sana täälläkin!


La Paz on kohtuullisen hätäinen stadi - tulee heti Aasia mieleen. Kaupunki on tosiaan yhtä vuorta eli kiipeämistä myös riittää. Totean pian että pienikin ylämäki tässä ilmanalassa on murhaa ja joudun pitämään vähän väliä lepotaukoja! Harhailen hotellin nurkilla olevalla turistialueella josta löytyy mm. Kummallinen witch market jossa myydään esim. muumioituneita eläimiä ja muuta sälää.

Lähden talsimaan pääkadun toiselle puolelle josta pitäisi löytyä keskeisimmät nähtävyydet. Meininki jatkuu yhtä vilkkaana ja kadut ovat täynnä kaupustelijoita. Mitään häirintää ei kuitenkaan ole havaittavissa vaan turisti saa kulkea täysin rauhassa! Isompia kauppoja ei juurikaan ole vaan kaikki liikkeet ovat lähinnä kioski-tyyppisiä virityksiä.

Lähestyessäni "keskusaukiota" alkaa kuulumaan epämääräistä mölinää ja rummutusta joka vaikuttaa jonkinlaiselta mielenosoitukselta. Näin asia onkin ja huomaan olevani keskellä jotain joukkokokousta jossa aggressiivisen oloinen väkijoukko huutaa ja heristelee puukeppejä. Lisäksi muutama veijari ampuu ilmaan paukkupommeja. Fiilis on pelottava mutta paikalliset ottavat lunkisti. Poliiseja ei näy missään!

Kulkue jatkaa matkaansa ja päätän käydä välipalalla paikallisessa pizza- ja jäätelöbaarissa. Tilaan sekä pizzaa että jäätelöä joka osoittautuu huonoksi ideaksi. Jäätelö tulee ensin ja annos on iso - sen jälkeen pizzaa ei enää jaksa syödä loppuun.

Ruokailu ei juurikaan piristänyt joten päätän mennä hotellille lepäämään. Huone on lämmennyt auringonpaisteessa saunaksi ja ilmastoinnin puhti ei riitä sen jäähdyttämiseen. Hikoilen sängyllä kunnes aurinko laskee jonka jälkeen uni tulee nopeasti. Heräilen vähän väliä mutta energia ei riitä muuhun kuin makoiluun... Nukahdan taas kerran kellon lähestyessä puolta yötä.

23.6.2012 La Paz:
nukun varmaan lähemmäs 12 tuntia - heräilen kyllä useamman kerran mutta verrattuna eiliseen olo on loistava. Ahdan itseni täyteen hotellin aamiaisella ja lähden jotain klo 9 maissa kaupunkikierrokselle. Aamu on taas aurinkoinen mutta lämpöä ei ole paljon - tällä kertaa pukeudun kuin paikalliset eli pitkät housut ja fleece ylle!

Käyn ensiksi katsastamassa "neljä pientä museota" joista löytyy kaikkea mahdollista posliininukeista aseisiin ja tiwanakujen aarteisiin. Rikon häikäilemättä kuvauskieltoa kun väkeä ei juurikaan ole ja tavarat ovat vähintään semikiinnostavia. Samalta kujalta löytyy vielä kiinnostava soitinmuseo, jossa on nimensä mukaisesti kaikki mahdolliset ja mahdottomat soittopelit kuten se kuuluisa kookospähkinäkitara.

Talsin hetken ympäriinsä La Pazin sokkeloisia katuja joilla näkee kaikkea mielenkiintoista ja valokuvauksellista. Knallipäisiin naisiin alkaa jo tottua! Bongaan yhdestä puistosta pari vanhaa herraa antiikkisten polaroid-kameroiden kanssa - näky on vähintäänkin epätodellinen!

Lähden kiertelemään matkatoimistoja tarkoituksenani buukata retkiä seuraaville päiville. Tarjontaa on valtavasti ja hinnat ovat halpoja. Päädyn sattumalta Gravity Assisted Biking-nimisen firman konttorille ja päädyn buukkaamaan heiltä kuuluisan Worlds Most Dangerous Road -retken, siitä lisää myöhemmin. Hinta on suolaisen oloinen 110usd mutta siihen sisältyy vaikka mitä pyörästä vaatetukseen ja ruokaan sekä juomaan.

Sitten onkin aika kiertoajelun. La Pazissa on myös kaksikerroksinen turistibussi, jolla pääsee kätevästi hieman kauempana oleviin kohteisiin. Otan "eteläisen linjan" joka kiertää mm. Moon Valley-nimisen paikan ja kaupungin uudempia osia. Bussista näkeekin hyvin hieman erilaista La Pazia - haasteena on varoa erittäin matalalla olevia sähkölankoja joita on kaikkialla!

Moon Valley on surrealistinen hiekkakivimuodostelma josta tulee mieleen kuvat Grand Canyonista. Paikassa tehdään pikainen n. 20min kierros jonka aikana ehtii nähdä oleellisimman - polkuja riittäisi pidempäänkin rundiin.

Bussi palaa lähtöpisteeseen ja lähden talsimaan kohti hotellia. Törmään sattumalta värikkääseen kulkueeseen, jossa paikalliset tanssivat mielikuvituksellisissa asuissa. Poikkean yhteen lukuisista matkatoimistoista ja buukkaan huomiseksi retken Tiwanaku-raunioille. Päätän tsekata vielä yhden museon eli koka-museon. Se ei ihmeemmin säväytä - kyseessä on lähinnä valokuvanäyttely koka-pensaan historiasta ja sen erilaisista käyttötavoista.

Sitten alkaakin pitkä päivä väsyttämään ja palaan hotellille. Syön ihan kelvollisen aterian hotellin ravintolassa ja päätän vihdoin testata hotellin allasosaston. Sieltä löytyy pienehkö uima-allas, poreallas ja yllättävän käyttökelpoinen sauna jossa ei tietenkään ole ketään. Altaassa on möykkääviä lapsia joten nautinto jää rajalliseksi.

Palaan huoneeseen ja päätän lepäillä hetken. Nokkaunet vaan venähtävät useamman tunnin pituisiksi ja totean lähempänä puolta yötä että päivä on pulkassa...

24.6.2012 La Paz - Tiwanaku:
Herään joskus viiden maissa eli pientä jet lagia on havaittavissa... Odottelen kyytiä retkelle hotellin aulassa ja minibussi tuleekin lähes aikataulussa joskus lähempänä kello yhdeksää. Kehitysmaa-Toyotaan on pakattu noin kymmenen henkilöä - edustettuna on varsin sekalainen seurakunta eri maista ja ikäluokista.

Matka kestää liikenneruuhkineen n. puolitoista tuntia ja sen varrella näkee mielenkiintoisia maisemia. El Alton kaupunki on yhtä kaaosta ja kaikkialla on maalaamattomia ja usein keskeneräisiä tiilirakennuksia. Myöhemmin maasto muuttuu aroksi jota ympäröivät vuoret. Elämä vaikuttaa vaatimattomalta ja osa taloista on rakennettu mudasta tehdyistä tiilistä.


Tiwanakun rauniot ovat keskellä ei mitään - vieressä on pieni kylä ja rautatie joka näyttää siltä että junia ei ole kulkenut ikuisuuksiin... Aurinko paistaa mutta kylmä tuuli puhaltaa joten joudun nöyrtymään ja laittamaan sukat sandaaleihini. Kierros alkaa pienestä museosta, jossa on esillä kaikenlaista raunioista löytynyttä sälää. Tiwanakujen kulttuuri ja sen tuho ovat pitkälti mysteeri sillä heillä ei ollut kirjoitustaitoa. Muutenkin kansa on kohtuullisen tuntematon huomioiden sen yli 1000-vuotinen historia ja se, että inkat ovat käytännössä tiwanakujen jälkeläisiä.

Museon jälkeen siirrymme raunioille. Opas Edvin on erittäin asiantunteva ja kertoo mielenkiintoisia faktoja paikasta joka itsessään ei ole mitään verrattuna kuuluisampiin raunioihin. Suurin osa rakennelmista on sortunut tai tuhottu, lisäksi osa on vielä maan alla odottamassa kaivauksia. Mitään Macchu Picchun kaltaista on siis turha odottaa... kierros on kuitenkin kokonaisuutena hyvä ja ympäröivät maisemat ovat hienot!

Retkeen sisältyy erikseen maksettava lounas. Tarjolla on laama-pihviä, joka pitää ilman muuta testata! Pihvi osoittautuu hyväksi, voisi luulla häräksi jos ei tietäisi mikä elukka on kyseessä. Ravintolan pihalla on näytillä myös elävä laama jota eivät juuri turistit kiinnosta...

Ryhmämme käy vielä katsomassa Puma Punku-nimisen rauniokompleksin jonka alkuperäistä ulkoasua voi vain arvailla. Sitten onkin edessä parin tunnin ajomatka takaisin La Paziin.

Ohjelmassa on hotellin vaihto sillä Supersaverista tekemäni varaus päättyi tänään. Respa tarjoaa jotain 100e hintaa per yö joka tietenkin jää väliin. Buukkaan LP:n suositteleman kolmen tähden hotellin jonka hinnassa kyllä tuntuu olevan vähän LP-lisää. Paikka osoittautuu erittäin miellyttäväksi ja hintansa väärtiksi. Käyn hakemassa evästä kaupasta ja menen hetkeksi chillaamaan hotellin sisäpihalle kunnes pimeä ja viileys ajavat sisätiloihin. Sorrun taas "päiväuniin" ja herään joskus iltayhdeksän jälkeen - jet lagia taitaa edelleenkin olla... Alan pakkailemaan kamoja huomista retkeä varten - edessä on mielenkiintoinen päivä!

25.6.2012 La Paz - Death Road:
Tänään on yksi reissun odotetuimmista päivistä eli "pyöräretki". Kyseessä on n. 60km alamäkiajoa alkaen yli 4km korkeudesta missä ilma on vielä lähes pakkasen puolella päättyen johonkin 1.5km korkeuteen viidakkoon. Matka taittuu suurilta osin ns. Death Roadia pitkin - tunnettu myös nimellä Worlds Most Dangerous Road johtuen aiemmin ko. tiellä sattuneista onnettomuuksista.

Nykyään tie ei ole enää juurikaan käytössä sillä rotkon toiselle puolelle on rakennettu uusi asfaltoitu tie jota suurin osa liikenteestä käyttää - liikenne koostuu lähinnä pyöräilevistä turisteista. Näitä retkiä järjestävät lukuisat firmat, itse buukkasin niistä ehkä ensimmäisenä aloittaneen eli Gravity Assisted Bikingin.

Retki alkaa aamulla puoli kahdeksan maissa La Pazin keskustassa olevasta kahvilasta, johon kokoontuu nuoren näköistä väkeä. Onneksi retken vetäjä Marcos ja pari muuta aussia edustavat yli neljäkymppistä seniorisarjaa niin ei tunne itseään aivan seniiliksi! Kuppilasta jalkaudutaan kahteen bussiin joista päädyn pienempään eli tietenkin Hiaceen. Pyörät ovat autojen katolla telineissään.

Ehdimme ajaa noin puolisen tuntia kohti vuoria kun tapahtuu autokolari, jossa ambulanssi yhtäkkiä peruuttaa tien sivusta Hiacen kylkeen! Vauhtia on sen verran vähän että mitään suurempaa tuhoa varsinkaan matkustajille ei aiheudu mutta minibussi saa kohtalaisen pahat kolhut kylkeensä! Kuskit riitelevät aikansa ja jostain ilmestyy poliisikin paikalle. Riidan lopputulos jää hämäräksi - joka tapauksessa kaikki siirtyvät isompaan bussiin ja Hiace jätetään kolaripaikalle.


Hetken kuluttua olemmekin lähtöpisteessä eli jossain yli 4km korkeudessa lumihuippuisten vuorien keskellä. Lämpöä ei ole paljon mutta onneksi Gravity tarjoaa jonkun sortin pilkkihaalarin ja pipon päälle niin ei tule kylmä! Hiace ilmestyy kohta taas paikalle ja aletaan jakamaan pyöriä. Fillarit ovat kohtuullisen uusia ilmeisestikin alamäkiajoon tarkoitettuja merkkipyöriä eli siltä osin homma on kunnossa.

Pienen säätämisen jälkeen ryhmä pääsee liikkeelle jonomuodostelmassa ja alkaa ajopeleihin sekä alamäkiajoon totuttelu. Homman saa haltuun helposti ja kohta viiletän täyttä vauhtia alas vuoristotietä. Tässä lajissa painosta on hyötyä ja ohitan kevyemmät ajajat helposti! Polkimiin ei juurikaan tarvi koskea eli hiki ei tule ainakaan tässä vaiheessa.

Ryhmä pitää taukoja 5-10km välein ja samalla kuullaan opastusta seuraavasta pätkästä. Ensimmäinen n. 20km osuus on asfaltoitua tietä jolla liikennöidään kohtuullisen vilkkaasti - kyseessä ei siis vielä ole varsinainen Death Road. Maisemat ovat upeat ja vauhti hurjaa kun karavaanimme etenee painovoiman avulla... Matkalle mahtuu jonkunlainen tiesulku, mielenosoitus ja 10min tauko kivivyöryn vuoksi!

Asfalttiosuus tulee ajettua nopeasti ja sen jälkeen on edessä pieni siirtymätaival bussin kyydissä kun pyöristä ja kuskeista ei välttämättä olisi vajaan 10km ylämäkiosuuteen. Sitten onkin aika varsinaisen kuoleman tien joka on koko matkan päällystämätöntä soratietä (ja enimmäkseen ilman kaiteita). Soralla ajaminen on aluksi hankalla sillä irtokiviä on paljon ja tie on ajoittain todella kapea. Käsivarret ovat koetuksella mutta rytyytykseen tottuu nopeasti. Lähden noin viiden ajajan "kärkiryhmään" joka pysyykin aika lailla kasassa loppuun asti. Naiset ja laiheliinit jäävät jälkijoukkoon...

Homma etenee samalla kaavalla kuin asfalttikin eli taukoja ja opastusta välillä - sitten taas täysillä eteenpäin! Mitään suurempia vaaratilanteita ei ainakaan omalle osalleni satu vaan fillari tottelee vaikka välillä ajetaankin kirjaimellisesti kuilun reunalla! Lämpö nousee koko ajan samalla kun korkeus laskee eli aika pian on aika luopua "pilkkihaalarista" ja silti hiki virtaa...

Alamäkien jälkeen tulee n. 5km pätkä pyöräilyä ja siinähän on välikuolema lähellä kun innostun hieman kisaamaan junnujen kanssa. Onneksi taukopaikka pelastaa noutajalta! Loppumatka alkaa mennä jo rutiinilla ja ehtii vähän keskittyä upeisiin maisemiinkin. Välillä ajetaan vesiputousten alta ja sitten on pari joen ylitystä - kertakaikkisen upea kokemus!

Vähän ennen maalia on stoppi "zip linen" alla. Kyseessä on esim Amazing Racesta tuttu teräsvaijerirata, jota pitkin lasketaan valjaissa lähemmäksi 100km tuntivauhdilla vuorelta alas (ja joen yli). Rata näyttää jyrkältä mutta kun olen uhonnut laskevani sen niin pitänee lunastaa lupaukset myöhemmin!

Maalissa koko ryhmä on perillä elävänä ja ilman vammoja. Meitä lähtee viiden henkilön porukka zip linelle - matka käy kätevästi jeepin katolla! Pikaisen opastuksen jälkeen on edessä ensimmäinen kolmiosaisen laskun pätkistä. Täytyy sanoa että alkukiihdytys on sanoinkuvaamaton tunne - sen jälkeen voi keskittyä maisemien ihailuun. Vaikka vähän epäilyttikin niin onneksi tuli lähdettyä leikkiin mukaan! Seuraavat kaksi osuutta menevät nautiskellessa ja palattuamme lähtöpisteeseen on kohtuullisen euforinen olo!

Muu ryhmä on mennyt jo edeltä läheiseen "apinatarhaan" jossa on orpoja apinoita ja muita elukoita. Lisäksi paikassa tarjoillaan illallinen ja jaetaan t-paidat. Fiilis on hyvä sillä kaikki ovat päässeet maaliin ja reissusta riittää varmasti kerrottavaa pitkäksi aikaa. Eihän tie nyt ollut mitenkään valtavan erilainen verrattuna esim. afrikkalaisiin vastaaviin mutta kyllä siinä haastetta kokemattomalle fillaristille riittää!

Käymme tsekkaamassa pikaisesti apinoita ja nautimme pastapöydän antimia kunnes on aika lähteä kohti La Pazia. Luulin että palaamme uutta tietä - ei todellakaan vaan ajamme vielä kerran Death Roadin päästä päähän - tällä bussilla ja osittain pimeässä! Pari autoa tulee vastaan joten jännitystä riittää...

Paluumatka menee railakkaissa merkeissä - bussi pysähtyy aussien ehdotuksesta pari kertaa "bottle shop" -tauolle ja bolivialainen perhepakkaus cuba libreä (=2 litran leka) tekee kauppansa. Osa porukasta jatkaa juhlia vielä Gravityn toimistolla, minä luikin vaivihkaa hotelliin... Loistava päivä kaikenkaikkiaan, hyvä ryhmä ja professionaali mutta rento meininki organisaattoreilta!

26.6.2012 La Paz - Copacabana:
On aika vaihtaa maisemaa eli aamun ohjelmassa on bussikyyti Titicaca-järven rannalle Copacabanaan. Buukkaan helpoimman vaihtoehdon eli turistibussin joka noukkii matkustajat majapaikan ovelta eli ei tarvi säätää kyytiä jossakin kaupungin laitamilla olevassa muurahaispesässä. Miinuksena tässä vaihtoehdossa on kohtuullisen pitkä kiertely kaupungin ytimessä kun jengiä haalitaan kokoon...

Matka kestää kolmisen tuntia ja maisemat ovat taas hienoja. Vähän ennen määränpäätä on ohjelmassa lauttamatka. Bussi lastataan erilliseen "proomuun" ja matkustajat ylittävät salmen pienemmissä veneissä. Sitten on vielä edessä vajaa tunti ajelua vuoristossa.

Copacabana on pieni kylä vaikka alueella pitäisi olla n. 50.000 asukasta. Ilma on kylmä ja kävelen ensimmäiseen vastaan tulevaan hotelliin joka tarjoaa huonetta 70 bolivianolla eli noin 7 eurolla. Paikka on uudehko ja siisti joten otan vastaan tarjouksen. Myöhemmin huomaan olevani ainoa asiakas! Huoneessa ei ole lämmitystä joka osoittautuu illalla ja yöllä tuskalliseksi!

Lähden tutustumaan Copacabanan pieneen ytimeen, joka on nopeasti kierretty. Kuten brasilialaiselta kaimaltaan myös täältä löytyy hiekkaranta joka ei ainakaan näin talvikaudella ole auringonpalvojien käytössä. Rannalla on runsaasti polkuveneitä ja kioskeja joten olettaisi että täällä on jonkinlainen ranta-scene bolivialaisille kesäaikaan.

Bongaan pyöräretkellä olleet aussit "rantabulevardilla" olevasta ravintolasta, liityn seuraan ja tilaan paistettua lohta. Jalokalaa viljellään Titicaca-järvellä joten yllättävää kyllä punalihaista saa myös Boliviassa, eipä olisi heti tullut mieleen!

Lounaan jälkeen lähden tutustumaan pariin inka-monumenttiin jotka löytyvät kylän laitamilta. Ensimmäisenä on "observatorio", joka osoittautuu erikoisen näköiseksi kivimuodostelmaksi, johon on porattu reikiä ja rakennettu portti. Homman idea on siinä että tiettyinä päivinä auringonsäteet lävistävät nämä reiät tiettyyn aikaan aamulla ja tästä tulee hyvää onnea tms. Olen aivan finaalissa noin kilometrin kapuamisen jälkeen - koskahan tähän ohueen ilmaan tottuu?

Maisemat ovat hienot mutta muuten paikasta jää aika laimea maku... Talsin jyrkät portaat alas ja käyn tsekkaamassa lähistöllä olevan toisen monumentin - nyt kyseessä on kyllä harvinaisen epäkiinnostava kivikasa (kirjaimellisesti). Paikalla ei ole edes pääsymaksua ja ympärillä laiduntavat lampaat...

Lähden takaisin ytimeen ja matkan varrella käyn kurkistamassa paikalliseen kirkkoon. Taas yksi katolinen kirkko muiden joukossa joka ei ihmeemmin säväytä - lähinnä valtava koko suhteessa kylään hämmentää! Laahustan takaisin hotellille sillä kiipeäminen tuntuu vieläkin. Makoilen hetken sängyllä, tällä kertaa unijukka ei tule joten ehkä tässä vihdoin on tottunut aikaeroon.

Pimeän tultua kävelen uudelleen "pääkadulle", jossa käyn syömässä fajitakset. Bolivialainen ruoka ei ole tehnyt minkäänlaista vaikutusta, ainakaan positiivista. Tarjolla on lähinnä pizza- ja burgeriosastoa sekä kaikenlaista mättöä ranskiksilla - laihduttamaan tänne ei kannata tulla... Ihmettelen jonkin aikaa matkamuistoliikkeiden tarjontaa - pipot ja sukat ovat hittituotteita. Myyjät eivät juurikaan häiriköi ja tinkimisen varaa hinnoissa ei juurikaan ole. Buukkaan huomiseksi veneretken ja menen nukkumaan.

27.6.2012 Copacabana - Isla del Sol:
Tämän päivän ohjelmassa on koko päivän retki auringon saarelle eli Isla del Solille. Retki alkaa parin tunnin ajelulla täpötäydessä paatissa - maisemat ovat hienoja mutta bensan käry joka tulvii sisätiloihin saa melkein pään sekaisin! Aurinko paistaa mutta silti on totuttuun tapaan viileää.

Lautta telakoituu saaren pohjoispäässä olevaan kylään. Meininki on rauhallinen sillä autoja ei saarella ole. Kylässä lienee jokunen sata asukasta mutta näyttää siltä että turistit ovat enemmistönä ainakin tänään...

Saarella on useampi inkaraunio joiden luoksi vievät kiviset polut. Pääkohde on noin tunnin kävelymatkan päässä ja matka alkaa pienestä museosta, jossa ei ole mitään kiintoisaa. Polulta avautuu taas toinen toistaan hienompia postikorttimaisemia - esim. hiekkarannat, jotka tuovat mieleen välimeren... Kävely ei tunnu yhtä rankalta kuin eilen vaikka korkeutta on saman verran mittarissa.


Inkarauniot löytyvät helposti ja ne ovat hieman kiinnostavammat kuin eiliset kivikasat. Toki nämäkin menevät edelleen samalle kivikasa-osastolle, mitään patsaita tai kaiverruksia ei ole tarjolla. Sen sijaan tämä kompleksi on itse asiassa suuri labyrintti, jonka käyttötarkoitus jää hämäräksi. Istuskelen alueella jonkin aikaa kunnes palaan samaa reittiä takaisin lautalle. Myöhemmin tajuan, että aikataulu olisi mahdollistanut paluun saaren eteläpään kautta!

Lautta lähtee puolisen tuntia sovitusta ajasta jäljessä ja pysähtyy vielä saaren eteläosassa. Ihmettelen kun väkeä on huomattavasti vähemmän kuin tulomatkalla - ilmeisesti osa porukasta on jäämässä yöksi saarelle ja osa valitsi tuon äsken mainitun kävelyretken. Rannalla on muuten useampi hipin oloinen tyyppi telttailemassa - saapa nähdä miten viihtyvät yöaikaan kun mittari laskee lähes pakkasen puolelle!

Etelässä on lyhyempi noin tunnin stoppi - vähän turha pysähdys kun siinä ajassa ei ehdi oikein mihinkään. Tunti menee kuitenkin aika nopeasti saarelaisten elämää ihmetellessä ja auringonpaisteesta nauttiessa. Sitten onkin edessä paluu Copacabanaan. Tekisi mieli matkustaa veneen katolla mutta kuumotus naamassa kertoo palaneesta nahasta joten on pakko taas haistella bensankäryä sisällä.

Copacabanassa aurinko paistaa edelleen ja päätän syödä "bolivian menun" rantaravintolassa. Tarjolla on taas perussettiä eli ranskiksia ja lihaa... Ostan bussilipun huomisaamulle Peruun ja palaan hotellille. Totean että suihkusta tulee vain kylmää vettä ja hanasta saa lieviä sähköiskuja! Jätän siis pesun väliin, onneksi näissä lämmöissä ei juuri hikoiluta. Myöhemmin käyn vielä matkamuisto-ostoksilla - näillä hinnoilla ei saa tuhlattua kovinkaan paljon...

Diary part 2 - Peru

28.6.2012 Copacabana - Puno:
Viimeinen aamu Boliviassa ennen siirtymistä Peruun... Herään taas viileyteen ja pakkaan nopeasti. Hotellin pomo on alhaalla odottamassa maksua sillä rouvan pitäisi päästä La Paziin ja ilmeisesti pariskunnan rahat ovat finaalissa kun asiakkaita ei ole! Sääliksi käy heidän businestaan - hotelli on kuitenkin ihan ok vaikka vähän syrjässä. Aamiainen näyttää eilisen jämiltä: kolmesta leivästä söin eilen yhden ja nyt on tarjolla kaksi!

Lähden talsimaan kohti bussia joka lähtee suurinpiirtein aikataulussa. Rajalle on lyhyt matka ja kohta koko täpötäysi bussilasti jonottaa passintarkastukseen. Homma menee harvinaisen nopeasti, mitään ei kysellä ja leima napsahtaa taas passiin. Sitten pieni kävely Perun puolelle jossa ei myöskään kysellä turhia. Matkatavarat ovat koko ajan bussissa eivätkä ne tunnu kiinnostavan ketään... Perun puolella ei havaitse mitään välitöntä eroa naapurimaahan lukuunottamatta valuuttaa.

Bussi jyrää tasaista tahtia parin tunnin ajan kohti Punoa, joka on aika tympeän oloinen satama- ja teollisuuskaupunki. Olen päättänyt kuitenkin viettää yhden yön Punossa, joten ensimmäisenä on edessä majapaikan etsintä. Bussiaseman turisti-infon vinkkaa yhdestä lähellä olevasta guesthousesta joten päätän testata kyseistä paikkaa, joka on mainittu myös LPssa positiivisessa hengessä.

Paikka löytyy nopeasti ja osoittautuu ok:ksi kunhan emäntä saa huoneen siivottua. Lähden välittömästi talsimaan kohti satamaa, josta pitäisi päästä katsomaan Titicaca-järven kuuluisia kelluvia saaria. Homma haiskahtaa turismilta alusta alkaen mutta päätän tsekata mistä on kyse. Veneeseen ahtautuu minun lisäkseni parikymmentä perulaista ja matkaan päästään nopeasti.

Noin puolen tunnin veneajelun jälkeen alkaa näkyä epämääräisiltä turvelautoilta näyttäviä "saaria", joilla on erilaisia rakennuksia. Rantaudumme yhdelle niistä ja joku paikallinen alkaa esitellä tiluksia. Käy ilmi että saari on itse asiassa perustettu jonkunlaiselle turpeelle, jonka päälle on kasattu kaislaa. Sitten löytyy myöskin kaislasta on rakennettu useampi primitiivinen maja.

Samanlaisia saaria näyttää olevan lukematon määrä. Majat ovat sen verran alkeellisia että en jaksa uskoa kenenkään asuvan niissä vuonna 2012 varsinkin kun kaupunki on vieressä. Rekvisiitana majoista löytyy kyllä telkkaria yms mutta kyllä kuvio on sen verran ilmeinen että saarella "asutaan" tasan niin kauan kuin turistivene odottaa rannassa.

Seuraavaksi olisi mahdollista ajella kaislaveneellä toiselle saarelle, jossa odottaa ravintola ja matkamuistomyyntiä. Jätän kaislaveneen väliin sillä se näyttää olevan jo valmiiksi puoleksi upoksissa ja sitä pitää työntää moottoriveneellä - ei kovin aitoa... Ravintolasaarella on pieni kenttäkeittiö, josta saa lähinnä lohta eri muodoissaan. Päätän testata paistetun lohen joka ei ole kovin kummoinen. Tarjoilijat juoksevat paniikissa että saavat ruokittua mahdollisimman monta suuta ennen kuin veneet lähtevät. Mammat kaupittelevat matkamuistoja kuin viimeistä päivää...

Onneksi retki päättyy pian ruokailun jälkeen - olipahan sellainen turistivedätys että huh huh! Vene palaa lähtöpisteeseen ja ihmettelen hetken paikallisten riemua polkuveneiden ja lapsille tarkoitettuje eläinfiguurien parissa. Järven ranta näyttää saastaiselta.

Lähden kävelemään kohti Punon ydintä josta löytyy tavalliseen tapaan keskusaukio eli Plaza del Armas. Sielläkään ei ole paljon nähtävää. Käyn ostamassa bussilipun huomiselle - edessä on tämän reissun pisin eli yli 500km taival Cuscoon. Ilta pimenee ja talsin hotellille lueskelemaan kirjaa.

Myöhemmin käyn vielä illallisella - tällä kertaa paikka on erittäin lokaali "polleria" eli kanaan erikoistunut kuppila. Kyseessä on aika miehekkään oloinen ravintola, jossa on sisätiloissa grilli missä kokonaiset kanat kypsyvät vartaissa. Ravintolan ilma on savusta sinisenä ja lisäksi rasva käryää... Menu on simppeli eli voi ottaa joko koko kanan tai pienempiä osia siitä kuten puolikas tai kahdeksasosa. Otan puolikkaan joka osoittautuu haasteelliseksi syödä loppuun - varsinkin kun ateriaan sisältyy tonni ranskiksia ja jopa hieman salaattia! Otan vielä juomaksi kokateetä jota tuleekin hetken kuluttua iso kupillinen. Saan syötyä kanan about kokonaan mutta lisukkeet jäävät kesken - poistun nolona vaivihkaa...

Ulkona on korttelin pituinen jono johonkin mikä jää epäselväksi. Lähden takaisin majatalolle sillä Punon illassa ei vaan löydy mitään aktiviteetteja. Poikkean nettikahvilassa jossa myyjä haluaa erikseen ottaa käyttämästi koneesta pois anti-porno-filtterin kun alan käyttämään ko. masiinaa! Majatalolla on onneksi oikeasti lämmintä vettä joten saan ensimmäistä kertaa sitten La Pazin lämpimän suihkun! Sitten alkaakin valmistautuminen kylmään yöhön, ikkunat eivät tunnu koviin tiiviiltä...

29.6.2012 Puno-Cusco:
Yö oli taas kylmä eikä tästäkään talosta löydy lämmitystä... Herään kuuden maissa ja kasaan nopeasti kamat. Klo 6.20 sovittua aamiaista näy eikä ketään henkilökunnan edustajaa. Odottelen hetken kunnes emäntä pyyhältää sisään. Aamiainen on selkeästi vaiheessa ja katselen kelloa, bussiasemalla pitäisi olla 6.40. Kysyn saisiko takeawayna jonkun leivän tms - rouva ei oikein tunnu käsittävän. Joudun sanomaan että aamiainen jää väliin, kiitos ja näkemiin... Ihan mukava paikka mutta pientä sähläystä koko ajan!

Talsin reilut 10min hyytävän kylmässä säässä bussiasemalle. Siellä pitää näköjään ostaa joku yhden solin lipuke joten ylimääräistä aikaa ei jää. Inkaexpressin kaksikerroksinen bussi näyttää miellyttävältä joten ei muuta kuin kyytiin. Alkumatkaa häiritsee edessä istuva italo, joka rysäyttää tuolin syliini ja on sitä mieltä että minun pitäisi vaihtaa paikkaa. Onneksi apina tekee sen itse seuraavan stopin jälkeen.

Inkaexpressin ideana on tehdä useampi stoppi matkalla Cuscoon niin että puuduttava matka olisi miellyttävämpi. Kokonaiskesto tietenkin hieman pitenee mutta matkan varrella on kaikenlaista kiintoisaa nähtävää eli toimiva konsepti.

Ensimmäinen stoppi on Kukuran kaupungissa, jossa käydään pikaisesti museossa ja nähdään vikunjoja eli laamojen pienempiä sukulaisia. Joka stopilla näyttää olevan pakolliset matkamuistomyyntitiskit, joista saa laamatuotteita ja tekstiilejä ynnä muuta... Kaupustelu on edelleen aika rauhallista - hyvä niin!


Toinen stoppi on vuorilla keskellä ei mitään - taitaa olla korkein kohta tällä reitillä. Näköalapaikalta saa hyviä fotoja laamalaumoista... Sitten onkin pikaisen ajomatkan jälkeen lounastauko jossakin pienessä kylässä. Buffet-pöydästä saa lihaa niin paljon kuin jaksaa syödä, varsin hyvä setti ja menee tällä reissulla about kärkeen tähänastisista!

Sitten ajellaan taas jonkun aikaa Raqchi-nimiseen paikkaan, jossa on kohtuullisen kokoiset inkarauniot. Visiitti jää valitettavan lyhyeksi sillä lääniä olisi ja paljon. Mutta vaikuttavin monumentti toistaiseksi!

Viimeinen stoppi ennen Cuscoa on kirkko, jonka pihalla on meneillään vimmainen paikallinen fiesta eli katolinen juhla. Meininki on vähintäänkin pakanallista kun jengi tanssii mielikuvituksellisissa asuissa ja kansa syö sekä juo ympärillä. Kirkko on täynnä kultaa mutta sen sijaan olisin kyllä jäänyt ihmettelemään fiestaa pidemmäksikin aikaa. Mutta aikataulussa pysytään joten bussi kääntyy kohti Cuscoa.

Cuscon bussiterminaali on jossa laitakaupungilla. Tällä kertaa LP pettää sillä kartan mukaan terminaali pitäisi olla puolisen kilometriä ytimen laitamilta. Talsittua ainakin reilun kilometrin on pakko uskoa että hukassa ollaan ja nöyrryn ottamaan taksin. Osoittautuu että suunta oli oikea mutta etäisyyttä vain reippaasti enemmän. Kuski heittää parilla eurolla keskusaukion nurkille, josta olen buukannut hotellin.

Paikka löytyy nopeasti rauhallisen sivukadun varrelta ja osoittautuu mukavaksi - lämpöä ja lämminta vettä riittää. Tuntuu että joku flunssa on iskemässä, johtunee kylmistä öistä lämmittämättömissä huoneissa. Käyn pikaisesti ihmettelemässä kaupunkia, keskusaukio näyttää hienolta iltavalaistuksessa. Huomenna pitäisi ostaa hieman vaatetusta viidakkoretkelle joten tsekkailen mitä on tarjolla. Paikallisista putiikeista varustaisi kyllä vaikka partioleirin joten ei syytä huoleen...

Palaan hotellille, pesen pyykkiä ja menen ajoissa nukkumaan.

30.6.2012 Cusco:
Tämä päivä menee lähinnä käytännön asioita säätäessä ja siinä ohessa Cuscoon tutustuessa. Majatalossa on lämmintä verrattuna aiempiin paikkoihin mutta silti tuntuu aamulla että flunssaa pukkaa... Nukun tämän reissun skaalalla reippaasti aina klo 8.30 asti ja käyn syömässä aamiaisen jämät.

Sitten onkin aika suunnata paikalliselle torille jolta pitäisi löytää muutama matkanjärjestäjän suosittelema asia kuten kumisaappaat, pitkähihaisia t-paitoja ja vaihtohousut. Näiden kaikkien löytäminen vaatii oman aikansa mutta noin tunnin kuluttua muut paitsi housut on hankittu. Torilta ei löydy mitään näistä mutta torin ympäristö on yhtä valtavaa basaaria josta saa rahalla kaikkea mahdollista kun vaan jaksaa etsiä... Itse tori on käsittämätön hässäkkä josta löytyy kaikkea kokonaisista sianruhoista matkamuistoihin...

Yritän hankkia Macchu Picchun junaliput läheiseltä asemalta mutta se näyttää olevan kiinni. Samalla huomaan että on aika rientää Manu-retken tapaamiseen, joka pidetään keskusaukion vieressä olevassa pubissa. Paikka löytyy helposti ja olen hieman etuajassa - baarimikon lisäksi paikalla ei ole ketään. Istuskelen aikani ja kun kello alkaa olla 15 minuuttia yli sovitun tapaamisajan alan kysellä baarista onko heillä tietoa missä mennään.

Mimmi onneksi tietää Manu Expeditionsin ja soittaa johonkin. Kuinka ollakaan langan päässä on kohta Evelyn-niminen nainen, jonka kanssa olen aiemmin mailaillut retkestä. Hän sanoo että ei ole saanut viimeisintä mailiani, jossa kerroin hotellini ja sanoin osallistuvani tähän briiffiin. He luulivat että olen kadonnut johonkin eikä kukaan vaivautunut edes soittamaan minulle! Onneksi sain mimmin kiinni sillä firman toimisto oli menossa kiinni puolen tunnin sisään. Sovimme että opas tulee myöhemmin illalla hotelliin pitämään briiffin ja että lähtö on huomenna n. klo 6.15 hotellilta.

Käyn ostamassa halvat kiinalaiset retkihousut pikkuputiikista, josta löytyy kaikkea mahdollista rahanvaihdosta retkiin ja vaatetukseen. Palaan majatalolle kantamuksieni kanssa ja lepäilen hetken. Lähden sitten uudelleen kaupungille mutta poikkean välittömästi läheiseen ravintolaan kun nälkä alkaa vaivata. Tilaan alpakka-pihvin joka osoittautuu mehevämmäksi kuin laama.

Ruuan jälkeen lähden käppäilemään Cuscon toreille ja nappailen fotoja. Cusco on tähänastisista kohteista valokuvauksellisin, toki mitään ihan tavatonta nähtävää ei ole kun kyseessä on kaupunki jossa Espanjan siirtomaa-ajan vaikutteet näkyvät selvästi...

Palaan taas hotellille jossa kello kuudelta tapaan oppaan eli Davidin, joka kertoo huomisesta reissusta. Heppu vaikuttaa asialliselta ja alan sekoilun jälkeen uskoa että hommasta tulee jotain. David kertoo pikaisesti mitä tulee tapahtumaan - ei mitään uutta suhteessa siihen mitä olen jo sähköposteista saanut tietää mutta silti hieno homma että matkanjärjestäjä pitää tällaisen briiffin!

Briiffin jälkeen pyrin säätämään muutaman jutun reissun loppupäiville. Aluksi yritän ostaa verkosta Macchu Picchun junaliput. Homma toimii mainiosti viimeiseen steppiin asti eli Luottokunnan Tupas-varmennukseen. Peru Railin sivusto on sen verran kehnosti suunniteltu että Luottokunnan palvelu upotetaan heidän sivujensa sisään eikä viimeisessä vaiheessa enää pääse syöttämään kuittausta maksusta!

Toinen osto eli lentolippu LC Peru-yhtiöltä sentään onnistuu. Palvelussa kuitenkin kysytään sekä isän että äidin sukunimeä joten lentolipussa lukee sitten sukunimeni tuplana! Saapa nähdä mitä sanovat checkinissä... LC Peru lentää näköjään pahamaineisilla Dasheilla joten saapa nähdä millainen lento on edessä!

Käyn vielä yhdellä kaupunkikierroksella ja ostan sateenvarjon (jota tuskin tarvin) ja käyn syömässä illallisen (taas kirjolohta) majataloa vastapäätä olevassa kuppilassa. Huomenna on taas aikainen herätys joten pikaisen pakkaamisen jälkeen käyn unille...

1.7.2012 Cusco - Cock of the Rock Lodge:
Herään hieman ennen kello kuutta. Kurkku tuntuu käheältä ja karhealta eli flunssa vaivaa edelleen. Onneksi ei kuitenkaan ole kuumetta joten ei muuta kuin reppu selkään ja menoksi.

Manu Expeditionsin kyyti tulee täsmälleen sovittuna ajankohtana ja hyppään pikkubussiin, josta löytyvät retken muut osallistujat eli newyorkilaiset George ja Harvey - kummatkin jo viidenkympin rajapyykin ohittaneita herroja. Lisäksi seurueeseen kuuluu opas David ja kuski. Jenkit vaikuttavat leppoisalta seuralta ja George tuntuu olevan intohimoinen lintubongari - saapa nähdä millainen keikka tästä tulee...

Alkumatka menee ajellessa pois Cuscosta kohti vuoristossa olevia pienempiä kyliä. Näemme paikalliset markkinat (joita ollaan vasta pystyttämässä) ja pysähdymme myöhäiselle aamiaiselle idyllisen oloiseen pikkukylään. Tie muuttuu nopeasti asfaltista soraksi ja matkanteko hidastuu entisestään. Pian päädymme hitaimmalle osuudelle alas Andeilta - tulee kovasti Bolivian Death Road mieleen...

Minibussi tekee useamman stopin matkan varrella - välillä kävellään muutama pätkä ja David esittelee paikallista luontoa ja bongaa kaikenlaista (lähinnä lintuja). Koko ajan laskeudutaan hitaasti alas ja lämpötila nousee vastaavasti. Maisemat ovat hienoja, yhdistelmä tropiikkia ja lumihuippuisia vuoria...

Joskus viiden maissa saavumme ensimmäiseen majapaikkaan eli Cock of the Rock Lodgeen. Kyseessä on tyypillinen viidakkomajoitus eli hyttysverkoilla varustetut bungalowit metsän keskellä. Ravintolan terassilta avautuu mahdollisuus bongailla kolibreja, joita houkutellaan jonkinlaisella sokeriliemellä paikalle.


Loppupäivän ohjelmassa ei ole mitään illallista kummempaa - tarjolla on vaatimattomasti spaghettia ja sentään tervetuliaisjuoma eli perulainen klassikko pisco sur. David kertoo huomisen ohjelmasta jonka jälkeen ryhmä vetäytyy nopeasti levolle. Mökissä huomaan että kylmää vettä ei tule (kumma kyllä lämmintä löytyy) mutta en jaksa mennä valittamaan vaan menen suoraan nukkumaan. Viidakon äänet kuuluvat selkeästi mutta niistä huolimatta (tai johtuen) nukahdan nopeasti...

2.7.2012 Cock of the Rock Lodge - Manu Wildlife Center:
Tänään on taas matkustusta tiedossa eli siirtyminen toiseen lodgeen. Käymme kuitenkin ennen lähtöä oppaan kanssa tsekkaamassa lähellä sijaitsevan "hiding placen", jossa voi bongailla lintuja katoksen alta. Otuksia on mutta ne ovat aika lailla näkymättömissä puiden ja lehtien kätköissä. Paikalla on myös muutama ilmeisen fanaattinen lintubongari isoine kameroineen. Lidl-kiikarini jää kevyesti toiseksi näiden sankareiden varusteille...

Poistumme aikaiselle aamiaiselle ja sen jälkeen onkin aika hypätä auton kyytiin kohti jokea. Kävelemme hetken aikaa raikkaassa aamuilmassa taas lintuja bongaillen. Sitten onkin noin tunnin kuoppaisen ajelun jälkeen aika vaihtaa kulkupeliksi vene eli hypätä noin 15m pitkään katoksella varustettuun puuveneeseen. Veneessä on penkit kuin lentokoneesta joten matka etenee mukavasti...

Keli on aurinkoinen ja sademetsien kosteudesta ei ole vielä mitään havaintoa. Alueella on kuiva kausi eli vesi on matalalla ja kaikenlaista kivikkoa sekä puunrunkoa on hidastamassa välillä matkantekoa... Veneestä näkee hyvin sekä luontoa että paikallista elämänmenoa - harvakseen tulee vastaan yksittäisiä taloja ja veneitä mutta yleisesti ottaen maisema ovat kohtuullisen luonnontilassa.


Muutaman tunnin ajamisen jälkeen saavumme Boca Manun kylään, jonne ei pääse kuin veneellä. Kylässä on muutama sata asukasta ja arvatenkin varsin kiireetön tunnelma. Lämpö on vaivihkaa noussut kolmenkympin paremmalle puolelle joten hiki virtaa... Ihmettelemme elämänmenoa hetken ennen kuin lähdemme viimeiselle etapille kohti seuraavaa lodgea.

Auringonlasku alkaa lähestyä kun vene saavuttaa Manu Wildlife Centerin. Kyseinen paikka lienee Manun lodgejen parhaasta päästä - varsinkin ravintolan ja baarin muodostava sali on tyylikäs ja kooltaan valtava! Australialainen kireän oloinen isäntä toivottaa meidät tervetulleeksi ja esittelee paikat. Huoneet ovat hotellitasoa vaikka sähköä ei olekaan, iltaisin askarrellaan kynttilän valossa... Suihku on parempi kuin useammassa tämän reissun majapaikassa ja lämmin vesi tulee henk.koht kaasulämmittimestä!

Pimeä tulee nopeasti ja illalla ei ole muuta ohjelmaa kuin kolmen ruokalajin illallinen - peittoaa edellisen illan spagun kevyesti! Aikainen nukkumaanmeno on sääntö tällä reissulla sitä aikainen herätys odottaa joka aamu. Lueskelen hetken kynttilänvalossa ja kuuntelen öisen sademetsän outoja ääniä. Nukahtiminen ei tuota ongelmia vaikka äänimaisema onkin varsin kuuluva. Lämpöä on edelleen lähemmäksi 30 astetta joten kylmyydestä ei enää ole ongelmia ja hyttysverkko sängyn ympärillä suojaa syöpäläisiltä.

3.7.2012 Manu Wildlife Center:
Herätys on ennen auringonnousua - valitettavasti voimakas sateen ropina havahduttaa joskus ennen kello viittä. Lähdemme kuitenkin matkaan vielä hämärässä kohti "Macaw Clay Lick"-nimistä paikkaa. Aurinko nousee noin tunnin kestävän venematkan aikana ja onneksi sadekin taukoaa. Varmuuden vuoksi verhoudumme sadeviittoihin, jotka ovat ainoa järkevä tapa suojautua kosteudelta sademetsä-alueella...

Clay lick on käytännössä noin sata metriä pitkä seinämä hiekkakiveä ja savea. Erilaiset linnut (lähinnä papukaijat) käyvät ko. seinällä hakemassa annoksensa mineraaleja ja käytännössä se tapahtuu nuolaisemalla kiveä! Seinämän eteen on pystytetty puinen katos, joka vetäisi varmaan lähemmäs sata lintujen tarkkailijaa - paikka tuntuu valtavalta kun ryhmässämme on vain neljä henkilöä...


Lintubongauksen syvin olemus alkaa avautua kun kykimme katoksessa tuntikausia odotellen papukaijojen laskeutuvan seinälle. Lintuja on kyllä pilvin pimein mutta varsinainen spektaakkeli antaa odottaa itseään varmaan lähemmäksi viisi tuntia. Sitä vartoessa ehdimme syödä aamiaisen ja tiirailla kaikki mahdolliset ja mahdottomat siivekkäät. Meinaan jo torkahtaa kunnes vihdoin värikkäät papukaijat laskeutuvat puista seinälle. Lintuja on varmaan 50 kpl ja näky on vaikuttava. Sessio katkeaa kuitenkin reilun vartin jälkeen kun joku pelästyttää linnut ja koko parvi pölähtää tiehensä...

Palaamme puolen päivän jälkeen lodgelle ja sade alkaa taas. Tällä kertaa taivas on tasaisen harmaa ja vettä tulee kuin saavista. Lodgella on tarjolla lounas ja pohdimme mitä tehdä iltapäivällä. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä bongaamaan tapiireja mutta kyseinen aktiviteetti ei onnistu sateella. Sovimme että sen sijaan lähdemme kierrokselle lodgea ympäröiville poluille.

Meinaan missata koko retken johtuen pitkiksi venähtäneistä päiväunista mutta onneksi David malttaa odottaa. Jenkit jäävät pitämään sadetta joten lähdemme matkaan kahdestaan. Sadetta ropisee edelleen mutta metsässä puiden lehdet suojaavat pahimmalta ryöpyltä. Sademetsä on nimensä mukainen eli kosteutta riittää ja koko ajan tihkuu vettä jostakin. Kasvillisuus on uskomattoman tiheää ja monimuotoista. Yhdessä puussa voi olla kietoutuneena lukematon määrä muita kasveja ja eläimien määrää voi vain arvailla...

Talsimme varmaan lähemmäksi pari tuntia sateisessa metsässä. Eläimiä näkyy vähän mutta kasvillisuus ja viidakon äänet riittävät mainiosti pitämään mielenkiintoa yllä näinkin pitkän kierroksen ajan! Sadekin loppuu pikkuhiljaa mutta vesi valuu sademetsässä vielä pitkän aikaa - ikään kuin sade vain jatkuisi loputtomiin...

Kiinalainen sadeviittani alkaa repeillä uhkaavasti - saapa nähdä kestääkö se retken loppuun asti. Ainakin tämän päivän perusteella käyttöä on... Lisäksi yhtä lailla kiinalaiset housuni jotka ostin Cuscosta ovat alkaneet ratkeilla vain parin päivän käytön jälkeen! Saapa nähdä miteen pitkään ne kestävät? Luottamus kiinalaiseen kamaan ei ainakaan lisäänny tällä reissulla...

Palaamme lodgelle hämärän laskeutuessa ja illan ohjelma on kuten eilenkin eli dinner klo 19 ja sitten rentoutumista ja yöpuulle hyvissä ajoin. Päivä oli kokonaisuutena hyvä vaikka aamulla meinakin ikävystyä ja sade sotki loppupäivän suunnitelmat... Aika kuluu metsässä nopeasti ja arki tuntuu miellyttävän kaukaiselta tällaisessa paikassa!

4.7.2012 Manu Wildlife Center:
Kello viisi on taas aika aamun aktiviteettien ja kuinkas ollakaan myös sateen. Vettä tulee vähemmän kuin eilen ja onneksi sade taas laantuu kun pääsemme kohteeseemme eli "järvelle" (joka on käytännössä näin kuivan kauden aikana joesta "irronnut" uoma).

Polun päästä löytyy laituri, johon on ankkuroitu lautta. Se koostuu kahdesta puuveneestä ja niiden päälle rakennetusta "puulattiasta", jolle on asetettu tuoleja. Aika primitiivinen viritys mutta toimii hitaassa soutelussa hyvin.

Järvellä on paljon kaikenlaista elämää - tietenkin lintuja ja lisäksi saukkoja. Saukot viettävät aikaa lähinnä veden alla joten niiden tarkkailu on kohtuullisen haasteellista. Linnuista mielenkiintoisimpia ovat hieman riikinkukkoa muistuttavat isokokoiset otukset, joiden nimi jäi epäselväksi. Lisäksi näemme vilahduksen kaimaanista ja oravasta. Lautta kiertelee järveä hiljakseen kunnes taas aivan yhtäkkiä alkaa sataa kaatamalla! Minkäänlaista sateensuojaa ei ole joten äkkiä sadeviitat päälle (korjasin omani aamulla teipillä) ja suunta viidakkoon pitelemään sadetta.


Sade loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin ja siirrymme seuraavaan kohteeseen eli "torniin". Kyseessä on valtavan n. 500v vanhan puun latvaan rakennettu tasanne, jonne kiivetään metallisia portaita n. 40m korkeuteen. Rakennelma näyttää yllättävän vakaalta vaikka en olekaan tällaisten viritelmien ylin ystävä.

Kiipeämme koko ryhmä ylös asti ja näkymät ovat arvatenkin upeat. Olemme käytännössä kaikkien muiden pienempien puiden latvojen yläpuolella, lisäksi järvelle on esteettömät näkymät. Tasanteella on märkää ja kuolleita lehtiä joten hieman arveluttaa liukastumisen riski (kaiteiden välistä mahtuisi hyvin valumaan kohti maan kamaraa)... Lisäksi puun oksilla on pari kookasta ampiaispesää joista asukit tulevat pörräämään turhankin lähelle. Lisäksi hyttysiä ja muita itikoita riittää myös. Poistun siis heti kun on mahdollista...

Veneilemme takaisin lodgelle ja lounaan jälkeen on parin tunnin breikki. Kolmen maissa on seuraava aktiviteetti (joka itse asiassa siirrettiin eiliseltä sateen vuoksi). Nytkin ropisee hieman mutta ei niin paljon kuin eilen eli lähdemme matkaan. Jenkit haluavat jumittaa lodgen lintutornissa joten saatamme heidät sinne ja jatkamme Davidin kanssa syvemmälle viidakkoon.

Kohteenamme on "Tapir Clay Lick" eli vähän vastaava kuin papukaijojen seinä mutta tällä kertaa on mahdollista bongata tapiireja. Tapiiri onkin yksi suosikkielukoistani kaikessa kömpelyydessään. Harmiton ja rauhaa rakastava veijari siis! Saamme kävellä reilun tunnin viidakossa jotta pääsemme perille - siellä odottaa erikoinen rakennelma jossa on katoksen alla hyttysverkkojen sisällä rivi patjoja. Lisäksi löytyy valonheitin.

Homman nimi on se, että aluksi mennään patjoille makoilemaan ja odotetaan tapiirin tulemista. Joskus elukat tulevat valoisan aikaan ja joskus vasta pimeän laskeuduttua. Ja kuten aina ei luontokappaleista tiedä eli visiitti voi kestää viidestä sekunnista puoleen tuntiin! Olemme perillä vielä valoisan aikaan joten seuraan yön tuloa kojustani. Viidakon äänet ovat kovimmillaan juuri pimeän laskeutuessa ja konsertti onkin melkoinen!

Tapiirit eivät ole aikaisessa tänään joten menee tuntikausia ennen kuin mitään tapahtuu. Kello taitaa olla jotain yhdeksän kun metsästä alkaa kuulua rapinaa ja ryminää. David pyytää tulemaan ulos kojusta ja siirtymään katoksen toiseen päähän. Tapiireja ei kuitenkaan näy missään ja alkaa pitkä odotus... Kykimme varmaan pari tuntia hiljaisuudessa epätietoisena siitä mitä tapahtuu. Lodgen sänky alkaa kummasti miellyttää kun on muutenkin vaikeaa pysyä hereillä!

Lopulta odotuksen katkaisee raivoisa sade joka alkaa yhtäkkiä. Ei auta kuin kasata kamat sillä eläimet eivät juurikaan liiku kaatosateessa ja vaikka liikkuisivatkin niitä ei kuulisi. Edessä on kävely otsalampun valossa pilkkopimeässä sademetsässä joka on kieltämättä aavistuksen verran kuumottava ajatus!

Ehdimme kävellä ehkä 15min kun David pysähtyy ja valaisee kohtaa metsässä ja kuiskaa "jaguar". Siellä tosiaan on täplikäs kissapeto noin 20m päässä tapittamassa meitä kiiluvilla silmillään. Mietin heti onko otus vaarallinen - onneksi se tyytyy poistumaan hitaasti takavasemmalle. David sanoo että näyttäisi nuorelta naaraalta - ei siis vielä ihan täysikasvuinen yksilö! Erittäin mielenkiintoinen kohtaaminen ja paikkaa kyllä oharit tehneet tapiirit mainiosti...

Matkan varrella kuulemme vielä yhden tapiirin rymistelevän jossakin lähietäisyydellä - kuullostaa enemmänkin norsulta ja ääni kieltämättä säikäyttää hieman! Sen jälkeen marssimme lodgelle ja edessä on vielä pakkaaminen kynttilänvalossa huomista varten...

5.7.2012 Manu Wildlife Center - Cusco:
Tänään on aika jättää viidakko taakse ja siirtyä useammassa vaiheessa takaisin Cuscoon. Vaihtoehtona olisi kulkea omia jälkiään takaisin (kestäisi varmaan ainakin 12h) mutta onneksi Manu Expeditions on hoitanut lennot Puerto Maldonadon kautta. Sekään ei ole ihan suora reitti sillä edessä on useampi auto- ja venekyyti ennen kuin ollaan kentällä.

Aluksi ajamme tutulla veneellä joku kolmisen tuntia Colorado-nimiseen kylään. Siellä vaihdetaan paikalliseen taksikyytiin jolla ajellaan jotain perunapellon oloista tietä vajaa tunti toiselle joelle. Matkan varrella näkyy valitettavan paljon kaadettua (ja poltettua) sademetsää - erittäin surullinen näky varsinkin tämän retken jälkeen!

Sitten on edessä pikainen joen ylitys veneellä. Alkaa taas kaatosade mutta onneksi pääsemme auton kyytiin jolla ajetaan sitten reilu 100km vaihteeksi ihan hyväkuntoista tietä. Matkan varrella ei näy mitään erityisen mielenkiintoista ja se menee lähinnä nuokkuessa. Lentokentällä odottaa pienimuotoinen kaaos kun varmaan viisi lentoa on lähdössä pieneltä kentältä puolen päivän maissa. Jengi on todella turistin oloista ja jenkeillä lastattuja busseja tulee tasaiseen tahtiin. Lento kestää huikeat 35min ja lienee lyhyimpiä millä olen ollut! Koneena ihan reilun kokoinen Airbus joka hoitaa homman ongelmitta.

Cuscon kentällä on näköjään PeruRailin toimisto josta käyn ostamassa junaliput Macchu Picchuun huomiseksi. Paluumatkalle ei löydy enää yhteyttä Cuscoon asti vaan johonkin puoleen väliin josta pitäisi olla joku minibussikyyti. Saapa nähdä millainen keikka tulee... Ja jos korttimaksu olisi aiemmin onnistunut niin olisin kyllä saanut paremmat liput!

Matkatoimisto on vielä järjestänyt bussikyydin kentältä joten pääsen kätevästi takaisin lähtöpisteeseen (buukkasin saman hotellin uudelleen pariksi yöksi). Varaus löytyy sovitusti ja kohta lepäilen pitkän kierroksen jälkeen Los Aticosin huoneessa... Retki oli kaikin puolin onnistunut ja juuri sopivan mittainen - pidempi aika kosteutta ja itikoita olisi voinut alkaa tympimään! Homma hoitui ammattitaitoisesti lukuunottamatta käsittämätöntä sählinkiä sähköpostin kanssa, oli melkein jäädä keikka väliin kun eivät saaneet yhteyttä meikäläiseen...

Pimeän tullessa käyn vielä kierroksella Cuscon ytimessä. Olen päättänyt testata illalliseksi paikallisen erikoisuuden eli marsun. Kyseinen otushan on ihan arkiruokaa andeilla ja monessa kodissa onkin erillinen marsuhäkki näitä pikku paisteja varten. Päädyn keskusaukion vieressä olevalle kujalle joka on täynnä turistihenkisiä pieniä ravintoloita. Sisäänheittäjiä riittää ja menut ovat kopioita toisistaan. Menen johonkin random mestaan jossa on jo muita asiakkaita ja sisäänheitto ei ole liian aggressiivista.

Tilaan alkupalaksi tomaattikeiton joka on todella hyvä. Sitten onkin rodentin aika eli "cuy" pöytään. Lautasella tuleekin enemmän rotalta näyttävä kokonainen otus hampaineen ja kynsineen. Näky ei ole kovin herkullinen mutta maistettavahan on. Poistan nahan jonka alta paljastuu linnulta näyttävää lihaa. Lihaa on erittäin vaikea saada irti sillä sitä on vähän ja luita on paljon. Mausta tulee lähinnä joku riistalintu tms mieleen - ei mitään erityisen maukasta. Lisäksi löytyy jotain sisäelimiltä vaikuttavia tummia osia ja ilmeisesti sydän on jätetty myös makupalaksi. Kokonaisuutena marsu on kohtuullisen kuvottava kokemus ja jätän osan elukasta syömättä. Maku ei ole varsinaisesti paha mutta syömisen hankaluus ja epämääräiset sisäelimet eivät oikein innosta. Ravintolassa juoksee koko ajan ties mitä pelimanneja soittelemassa ja laulamassa joten fiilis on vähintäänkin eksoottinen...

Käyn vielä paikallisessa brittipubissa huuhtelemassa rotan maun suustani ja ihmettelen paikallisten expattien tikkasceneä ja kirjoittelen näitä tarinoita Manun reissulta...

6.7.2012 Cusco - Macchu Picchu:
On vihdoin aika käydä yhdessä reissun pääkohteista eli tarunhohtoisessa Macchu Picchussa. Herätys on tietenkin ajoissa, tällä kertaa tosin vain kuuden maissa. Syön pikaisen aamiaisen hotellilla ja pyydän respaa tilaamaan taksin. Suurin osa matkasta taittuu junalla ja asema on jossain 10km päässä Cuscon ytimestä. Pirssi saapuu pikaisesti ja edessä puolen tunnin taival jotain pikkukatuja pitkin.


Asema on täynnä turisteja - näköjään mitään muita junia sieltä ei lähdekään. Ilma on taas vaihteeksi hyytävän kylmä. Junat hehkuvat tuoreessa maalissa ja henkilökuntaa on pilvin pimein. Toki näillä lipunhinnoilla (65usd vajaan 100km matkasta suuntaansa) pitääkin saada vastinetta rahalle!

Juna lähtee aikataulussa ja on melkein täynnä. Hintaan kuuluu kahvitarjoilu ja tarvittaessa voi ostaa lisää evästä vaunussa olevalta tiskiltä. Maisemat ovat hienot ja juna kulkee suurimman osan matkasta vuorten ympäröimässä laaksossa. Vauhti ei päätä huimaa ja pysähdyksiä on vähän väliä, välillä mennään hetki takaisin päinkin! Parin tunnin jälkeen meno alkaa puuduttaa ja alan nuokkua. Kello on lähempänä yhtätoista kun juna saapuu määränpäähänsä eli Aquas Calientesin kylään.

Kylä on yksi pahimmista turistirysistä mitä on tullut vastaan. Koko paikka on yhtä matkamuistomyymälää ja ravintolaa - mietin asuuko täällä ketään paikallisia asukkaita? En pidä kiirettä viimeiselle etapille eli bussikyydille vuoren huipulle. Käyn ensin ostamassa pääsylipun josta köyhtyy noin 40usd - onneksi tein näin sillä myöhemmin kuulen että lipunmyynti varsinaisella portilla on lopetettu. Päätän vielä syödä lounasta niin ei nälkä ala vaivaamaan myöhemmin - kehno ja ylihintainen meksikolainen ei ikävä kyllä jää historiaan...

Sitten onkin aika hypätä pikkubussiin joka vie ylös serpentiinitietä pitkin. Bussi kustantaa reippaat 15usd joten kaikki rahat nyhdetään pois. Ennen kuin päästään liikkeelle niin pitää kertaalleen poistua bussista ja kävellä parin sadan metrin päähän sillä joukko mielenosoittajia on tukkinut tien! Ovat kylttien mukaan opettajia ja heitä ahdistaa ties mikä vääryys...

Bussimatka kestää vajaa puoli tuntia ja sitten ei muuta kuin sisälle. Mitään suurempaa ruuhkaa ei ole - lääniä on sen verran että missään vaiheessa ei tule sellaista fiilistä että olisi tungosta. Macchu Picchun ydin ei ole itse asiassa valtavan laaja mutta sen verran sokkeloinen että jengi hajaantuu kohtuullisen nopeasti.

Paikka on lyhyesti sanottuna yhdistelmä labyrinttiä, pengerryksiä ja taloja ilman kattoja. Mitään kaiverruksia tai patsaita ei juurikaan ole - karkeaa kiveä sitäkin enemmän. Ympäröivät maisemat ja korkeuserot ovat se, mikä luo maagisen tunnelman. Tuntuu että paikka on tarkoitettu katseltavaksi etäältä jostakin korkeuksista - yksittäinen kivimuuri lähietäisyydeltä ei juurikaan säväytä...

Kiertelen tunnin verran ja otan kuvia. Päätän pitää lepotauon yhdellä korkeimmista kohdista löytyvällä penkereellä. Aurinko paistaa lämpimästi ja aamun pakkasesta ei ole tietoakaan... Jengiä alkaa valua poispäin sillä osa porukasta on ilmeisesti tullut varhain aamulla tsekkaamaan auringonnousun.

Jatkan eteenpäin kohti Wayna Picchun porttia. Kyseessä on erillinen vuori, jonne pääsee vain rajallinen määrä väkeä per päivä. Tältä päivältä limiitit on jo käytetty joten kyseinen kohde jää väliin. Ihmettelen sen sijaa keskusaukiota ja korkealla olevaa "observatoriota". Paikasta löytyy koko uusia mielenkiintoisia kuvakulmia ja mitä vähemmän porukka on, sitä nautinnollisempaa siellä kiertelystä tulee.

Kello alkaa lähestyä neljää kun sade alkaa. Ei mitään suurempaa myrskyä mutta pientä pisaraa tulee tasaiseen tahtiin... Kiertelen aikani kunnes näyttää että sade ei vaan lopu ja päätän suunnatan takaisin portille. Paikka suljetaan joka tapauksessa viideltä joten kovin paljon kauemmin ei olisi voinut muutenkaan olla. Otan vielä muutaman foton alueella oleilevista laamoista ennen kuin on aika poistua Macchu Picchusta...

Bussi vie takaisin lähtöpisteeseen ja junan lähtöön on vajaa pari tuntia aikaa. Kierrän matkamuistotorilla ja ostan inkapatsaan ja Inca Cola -t-paidan. Juna lähtee joskus kuuden jälkeen ja kyseessä on joku kiskobussin oloinen pienempi kulkupeli joka on aivan täynnä. Kyseisellä pelillä pääsee jostain syystä vain puoliväliin mutta hinta on sama kuin täydeltä matkalta!

Junassa tarjoillaan pientä evästä ja ruokailun jälkeen on ohjelmassa tanssiesitystä ja laama-villapaitojen esittelyä, aikamoista karnevaalia siis noin 1.5h matkalle! Juna saapuu aikataulussa määränpäähänsä joka on pieni kylä keskellä ei mitään. Silti paikasta löytyy matkamuistomyymälää joka lähtöön! Lähden etsimään minibusseja, joilla pitäisi päästä Cuscoon. Niitä löytyykin läheiseltä parkkipaikalta ja alkaa normaali sählinki eli hintojen tinkaaminen ja matkustajien haaliminen eri kyyteihin...

Vihdoin saadaan paku täyteen ja matka alkaa pimeydessä. Hinta asettuu 15 soliin eli halvempi kuin aamun taksi. Kyydissä on sekä paikallisia että turisteja - mukana vanhempi jenkkipariskunta joka on matkustanut paljon. Puhumme Kaakkois-Aasian kokemuksista ja muista matkailuasioista melkein koko matkan ajan... Matka Cuscoon kestää vajaa pari tuntia ja kuski jättää porukan johonkin keskusaukion nurkille. Talsin hotelliin ja en jaksa enää lähteä mihinkään...

Macchu Picchu on ilman muuta käymisen arvoinen paikka mutta omalla skaalallani se ei yllä ihan samalle tasolle Angkor Watin, Petran ja Chichen Itzan kanssa. Näissä paikoissa kun on paljon enemmän nähtävää yksittäisten rakennusten tasolla (arkkitehtuuri ja kaiverrukset esimerkiksi). Huikea sijainti kuitenkin paikkaa paljon ja kauniilla säällä Macchu Picchussa voi helposti viettää koko päivän. Kauempana olevat kohteet ja Inca Trail jäivät rajallisen ajan vuoksi käymättä joten niistä en osaa sanoa mitään...

7.7.2012 Cusco - Lima:
Reissu alkaa lähestyä loppuaan ja on edessä viimeinen siirtymätaival Perun sisällä. Olen buukannut sisäisen lennon joskus reilu viikko sitten - tänään nähdään miten homma toimii.

Lähden hotellilta joskus puoli yhdeksän maissa taksilla. Cuscon lentokenttä sijaitsee ihan kaupungin ytimessä joten matka ei kestä kauan. Etsin LC Perun tiskin, jossa checkin onnistuu vaivatta manuaalisen laukun tonkimisen jälkeen. Edessä olevilla on jotain ongelmia matkatavaroiden painon kanssa - nähtävästi 15kg limiittiä syynätään tarkkaan. Itse olen pakannut painavaa roinaa käsimatkatavaroihin joten vältän vanhasta kokemuksesta tällaiset ongelmat...

Lähtö on kentän pohjakerroksessa piilossa olevalta portilta. Infotaulu väittää että lähtöaika olisi 45min myöhemmin kuin mitä lipussa lukee - tämä osoittautuu oikeaksi tiedoksi eli odottelua on luvassa. Vihdoin pieni Bombardier Dash laskeutuu ja kaartaa sananmukaisesti oven eteen. Matkustajat ahdetaan sisään - kone on pienimmästä päästä mitä olen reittilennoilla käyttänyt! Lento on aikamoista rytyytystä propelleilla puolentoista tunnin ajan. Vieruskaveriksi saan jonkun pellen oloisen nuoren sällin joka kunnostautui jo kentällä rämpyttämällä ukuleleä ja nyt herra istuu aurinkolasit päällä ja luukuttaa iphonestaan koko lennon ajan jotain ilmeisen menevää musiikkia kun kädet ja jalat lyövät tahtia koko ajan. Kyllä voi kersa näyttää idiootilta yrittäessään olla cool...

Lento laskeutuu ongelmitta Limaan ja matkatavatkin löytyvät kunhan osaan hakea ne eri hihnalta kuin mitä taulu väittää. Onneksi spottaan pari natiivia samalta lennolta jotka ovat bonganneet jostain oikean paikan. Suunnitelma Liman osalta on edelleen pahasti hakusessa eikä kentän tuloaulassa ole mitään joka tarjoaisi hyviä vinkkejä. Otan siis kuten niin monesti ennenkin LPn käteen ja soittelen pariin hotelliin. Ensimmäinen ei vastaa mutta toisesta löytyy tilaa. Otan siis (kiinteähintaisen) lentokenttätaksin alle ja suuntaan kohti Liman keskustaa.

Hotelli osoittautuu ok:ksi, hintaa reilut 40usd. Saan taas huoneen 303 - kylläpä on tuurit kohdallaan taas! Sää on pilvinen ja lämpöä on jotain 20 astetta. Onneksi ei sada... Lima vaikuttaa aika sekavalta kaupungilta - koko on luokkaa valtava ja trafiikki on sen mukaista. Jalkakäytävät tulvivat jengiä ja koko ajan saa katsella eteensä. Liikennevaloja on kohtuullisen paljon ja niitä jopa noudatetaan ainakin yleensä...

Lähden kävelylle ja saavun ensimmäiseksi yhdelle kaupungin lukuisista aukioista. Kolonialismi-henkiset rakennukset reunustavat aluetta ja paljon ihmisiä oleilee aukion ytimessä olevan patsaan liepeillä. Turisteja tai kaupustelijoita ei juurikaan näy... Nälkä alkaa vaivaamaan joten poikkean aukion laidalla olevaan Pizza Huttiin. Se osoittautuu virheeksi sillä jonot ovat valtavat ja paikka on täynnä möykkääviä perheitä ja teinejä. Pizzan valmistuminen kestää ikuisuuden ja vaihtorahaakaan ei meinaa löytyä. Ja muistelin Hutin pizzojen olevan parempia kuin saamani kuiva lätty!

Jatkan matkaa paikalliselle Plaza del Armasille (sellainenhan on joka kaupungissa). Se on tällä matkalla näkemistäni hienoin ja täynnä toimintaa. Käyn tsekkaamassa paikallisen presidentinlinnan kunniavartion ja räpsin paljon fotoja hienoista rakennuksista. Poikkean johonkin kirkkoon joka on tietenkin kokoa XL.

Marssin joen rantaan vain todetakseni että jokea ei ole - vain valtava rakennustyömaa jossa kaivurit mylläävät. Jos ymmärsin kyltit oikein niin ilmeisesti joelle ollaan kaivamassa tunnelia! Ihmettelen että mihin vesi on padottu? Joen rannalla on menossa jonkunlainen kansanjuhla jossa on kaikenlaista ruoka- ja krääsäkojua sekä erilaisia esityksiä. Paikallisia on paljon ja istun penkille seuraamaan menoa. Aika rauhallista lauantai-illan huumaa - mitään örvellystä ei ole havaittavissa kuten ei missään muuallakaan tällä reissulla! Kojuissa myydään herkulliselta tuoksuvaa grillattua lihaa ja sorrunkin ostamaan annoksen 5 solilla. Peittoaa kevyesti pizzan!

Lähden talsimaan takaisin hotellille. Päädyn kävelykadulle, joka tulvii väkeä. Lepäilen hotellilla pari tuntia ja lähden sitten tsekkaamaan samoja paikkoja iltavalaistuksessa. Yritän myös löytää cevicherian eli ravintolan jossa myydään paikallista herkkua eli sashimin tyyppistä marinoitua raakaa kalaa. Paikat jotka aiemmin bongasin ovat jo kiinni joten menen etsimään mitä tahansa avointa ravintolaa keskusaukion lähistöltä.

Pieneltä sivukadulta löytyykin useampi vaihtoehto jotka tarjoavat myös cevicheä. Valitsen niistä sen, jossa on eniten väkeä ja tilaan alkuruoaksi cevichen ja lisäksi vielä friteerattua mustekalaa. Annokset tulevat lähes samaan aikaan ja osoittautuvat valtaviksi - pelkkä alkuruoka olisi riittänyt. Ceviche osoittautuu todella hyväksi ja menee suosikkiruokieni listalle - maukkaampaa kuin sashimi!

Palatessani hotellille bongaan mielenkiintoisia esityksiä kävelykadulta. Sieltä löytyy mm. kohtuullinen Michael Jackson -klooni ja hauska akrobaattikaksikko, joka pelottelee yleisön joukosta otettuja vapaaehtoisia tempuillaan...

8.7.2012 Lima - Pariisi - Helsinki:
Viimeinen aamu Perussa on yhtä pilvinen kuin eilinenkin. Hotellin aamiainen on aika mitäänsanomaton. Pakkaan kamat yhdeksän maissa ja teen checkoutin. Lento lähtee iltaseitsemän maissa joten aikaa on reilusti.

Lähden tsekkamaan merenrannan (ensimmäistä kertaa tällä reissulla) Mirafloresin kaupunginosaan. Matkustan paikallisella "metrolla" eli Metropolitan-bussilinjalla, jolla on oma kaistansa ja automaattiovilla varustetut pysäkit. Matka taittuukin nopeasti ja kohta olen reilun 5km päässä etelässä. Alue on aivan erilainen kuin keskusta - moderneja rakennuksia ja puistoja. Huomattavasti miellyttävämpi alue kuin keskusta ja alueella onkin paljon hotelleja ja turisteja.


Merenrantaan on noin kilometrin verran matkaa. Kun pääsen rantaa edeltävän jyrkänteen reunalle eteeni avautuu hienot näkymät mutta ranta osoittautuu olemattomaksi - mitään valkohiekkaista rantaa ei ole vaan kapea kivinen kaistale... Se vetää puoleensa surffaajia, joita onkin meressä varmaan yli sata. Kävelen jyrkät portaat alas ja ihmettelen surffausta lähietäisyydeltä. Homma vaikuttaa todella suositulta ja mikä ettei kun fasiliteetit ovat kohdallaan! Keli on edelleen synkkä ja mietin alkaako sataa...

Kipuan portaat takaisin ylös ja jatkan matkaa jyrkänteen reunalla. Päädyn ostoskeskukseen, jossa on ravintoloita loistavilla näköalaterasseilla varustettuna. Istun hetkeksi alas ja totean kyseisen paikan tarjoavan myös cevicheä joten päätän vertailun vuoksi tilata annoksen. Se osoittautuu puolet pienemmäksi kuin eilinen mutta muuten melkein identtiseksi - myös maultaan!

Ihailen maisemia aikani ja lähden sitten takaisin kohti bussipysäkkiä. Matkan varrella on Burger King ja on pakko ahtaa sisuksiini tämän matkan pakollinen Double Whopper Meal joka toimii aina. Sitten bussikyydillä takaisin ytimeen, jossa en keksi muuta kuin palata hetkeksi hotellille. Keskustassa olisi vaikka mitä museoita mutta sunnuntaina useimmat paikat ovat kiinni ja muutenkin on ollut niin paljon aktiviteettejä tälle reissulle ettei oikein jaksa innostua juuri nyt...

Hengaan hetken hotellissa ja kyylään jotain Perun liigan futismatsia - pelin taso ei vakuuta joten kyllästyn parinkymmenen minuutin jälkeen. Päätän lähteä kentälle kun muutakaan tekemistä ei enää tule mieleen. Ja muutenkin on tullut rundattua enemmän kuin laki sallii eli alkaa vähän reissuväsy vaivata... Hotellin poke vinkkaa kadulta jonkun random ikälopun Nissanin joka kiidättää kentälle nopeasti. Kuski vedättää kymmenen solia extraa yli sovitun hinnan, en taaskaan jaksa valittaa...

Kentällä on yhtä tylsää kuin viimeksi ja lento lähtee ajoissa. Taas käy tuuri kun saan ikkunapaikan ja naapuriin ei tule ketään. Käytäväpaikalla on harmittoman oloinen bolivialainen mamma joka ei tee juuri muuta kuin nukkuu. Lento menee nopeasti nukkuessa itsekin ja herään Pariisissa iltapäivään. Vaihto on nopea 1.5h ja kuten arvata saattaa rinkka jää Pariisiin... Se tulee kuitenkin jo seuraavana aamuna perille joten ei suurempaa stressiä tästä odotettavissa olleesta säädöstä.

Reissaaminen piristää aina mutta tästä keikasta ei kuitenkaan jäänyt ehkä ihan legendaarisimpia fiiliksiä. Oli ehkä liikaa aktiviteetteja sekä aikaisia herätyksiä. Ja kylmyys alkoi arvatenkin kypsyttämään - tosin eipä Suomessakaan ollut sen paremmat kelit... Outoa kyllä juuri nyt ei ole mitään isompaa seuraavaa reissua piirustuspöydällä, pari lyhyempää keikkaa Eurooppaan ehkä. Mutta eiköhän pari kuukautta työntekoa kotimaan kamaralla taas muuta asioita... 

Back to www.acidkainen.net home page