Croatia and Montenegro - 2015

This year's Easter getaway needed to be some location where you can fly with Finnair frequent flyer miles as my points were about to expire soon. Fortunately the national airline had started  flying their "summer routes" already so that the connection to Dubrovnik was available already.

I had visited Northern Croatia already so I was not that interested in exploring the country much further but fortunately there is just some 30km to the border of Montenegro from Dubrovnik.

Still I wanted to see the famous historical old town of Dubrovnik and combining that with a tour  to Montenegro seemed completely doable provided that you rent a car.

This all proved out to be perfectly doable during a long weekend and I really enjoyed the history and the adventurous mountain roads of Montenegro. Would highly recommend this kind of combo to anyone travelling in the area!

Places visited:

  1. Dubrovnik / Croatia
  2. Kotor / Montenegro
  3. Cetinje / Montenegro

Check out the photo gallery


1.4.2015 Helsinki – Dubrovnik:

Lähden tällä  kertaa reissuun jo hieman ennen pääsiäistä eli keskiviikon iltapäiväohjelmana on suoriutua konttorilta Helsinki-Vantaalle. Se onnistuu ongelmitta ja onneksi olen vastoin tapojani ajoissa sillä ruuhka on melkoinen! Testaan 2-terminaalin uuden turvatarkastuksen “yläkerrassa” ja se vaikuttaa hieman nopeammalta – alhaalla luvataan 18 min jonotusaikaa…

Kroatian lento lähtee näköjään ei-Schengen –alueelta ja portille 37 onkin talsimista niin kuin olisi jollain isommallakin kentällä! Ei edes Oak Barrelissa ehdi poiketa kun pitää rientää vielä passintarkastuksenkin läpi – onneksi siellä ei ole juuri jonoa.

Finski on taas heikentänyt palveluaan – ruokaa ei tarjoilla ollenkaan ja ilmaiseksi saa vain vettä ja mustikkamehua! Päätän testata mehun ja kyllähän sitä janoonsa litkii – mitä mahtavat ulkomaalaiset tuumata moisesta erikoisuudesta? Lento on yllättävän tuskaton vaikka kone on viimeistä paikkaa myöten täynnä…

Dubrovnikin kentällä on hiljaista. Passi syynätään mutta ei leimata. Ohittelen jengiä siltä varalta että jollain muullakin olisi asiaa Sixtin autovuokraamoon – eipä näytä olevan ja paikalla ei ole edes henkilökuntaa. Joku heppu kuitenkin löytyy pienen odottelun jälkeen kuten myös auto. Ukkeli haluaa aluksi laskuttaa lisää Montenegron puolella rundailusta mutta pienen harkinnan jälkeen hän ilmeisesti antaa hieman buukattua pienemmän kiesin ja antaa Montenegron ilmaiseksi. Sopii minulle sillä tarjolla on alle 100km ajettu VW Polo.

Hämärä on jo laskeutunut ja lähden navigaattorin avustuksella ajelemaan reilun 20km Dubrovnikiin. Hotelli löytyy helposti kuten myös varaukseni. Valtava resort vaikuttaa hiljaiselta – ovat avanneet paikan talvibreikin jälkeen vasta eilen! Taloksi asettuminen vaatii pientä säätöä – aluksi parkkipaikan avain katkeaa lukkoon ja sitten havaitsen että huoneen avain ei toimi…

Hotellin vieressä on joku ostoskeskus, josta löytyy respan mukaan liharuokiin erikoistunut ravintola – sopii minulle ja tilaankin erinomaisen pippuripihvin. Muuten kompleksi on täynnä suljettuja liikkeitä ja fiilis on hieman aavemainen, ei taida vielä olla ihan sesonki päällä?

2.4.2015 Dubrovnik:
Heräilen joskus yhdeksän jälkeen ja huomaan ilokseni auringon paistavan pilvettömältä taivaalta. Käyn pikaisella aamiaisella mutta eilinen dinner oli sen verran tuhti että ei juurikaan ruoka maistu.  Ihan hyvännäköistä settiä olisi tarjolla aina hedelmäsalaatista munakkaisiin.

Lähden joskus puolen päivän maissa kylille eli katsomaan kuuluisaa Dubrovnikin vanhaa kaupunkia. Päätän jättää auton parkkiin sillä parkkipaikan löytäminen voi olla hankalaa ja hotellin vierestä kulkee bussi suoraan vanhan kaupungin portille. Bussi näyttääkin olevan juuri lähdössä joten ei muuta kuin kyytiin ja parin euron hintainen tiketti kuskilta.

Päätepysäkki on tosiaan ihan pääportin vieressä ja muureja sekä torneja ei voi olla huomaamatta. Paikka vaikuttaa hienolta ja turistin oloista väkeä on runsaasti. Talsin ensin vanhan kaupungin pääkadun päästä päähän – ihan viehättävä paikka mutta turrea on kyllä liikkeellä enemmän kuin laki sallii vaikka ei ole läheskään high season vielä. Tuntuu että jokainen liike on suunnattu turisteille – lähinnä ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä on siis tarjolla.

Vanha kaupunki on alueena varsin pieni ja pari “pääkatua” kiertää nopeasti. Niiden lisäksi on kuitenkin lukematon määrä pikkukujia, joita voisi kierrellä tuntikausia. Rakennukset ovat tyyliltään yhdenmukaisia mutta jokainen niistä on uniikki ja tästä muodostuu olennainen osa paikan viehätyksestä – pienehköllä alueella voi viettää tuntikausia vain kiertelemällä ympäriinsä ja ihmettelemällä yksityiskohtia. Mitään isompia yksittäisiä nähtävyyksiä paikassa ei ole lukuunottamatta paria kirkkoa ja palatsia.

Tsekkaan satama-alueen, jossa kaupitellaan kaikenlaisia veneretkiä, jotka jätän tällä kertaa väliin. Katselen hetken paikallisia kalastajia valmistelemassa verkkojaan ennen kuin jatkan matkaa kohti sitä pakollista jokaiseen Dubrovnikin vanhan kaupungin visiittiin liittyvää kohdetta eli kierrosta kaupungin muureilla.

Muureilla kävelystä veloitetaan 100 kunaa eli noin 13 euroa. Mitään palveluja hintaan ei kuulu vaan tiketti oikeuttaa kävelemään omatoimisesti noin kilometrin lenkin muureilla, jotka siis ympäröivät kokonaisuudessaan tätä pikku cityä. Näkymät ovat hienot ja paikka näyttää aivan erilaiselta lintuperspektiivistä. Oranssit tiilikatot dominoivat näkymiä ja muurilta näkee myös viehättävän näköisiä puutarhoja, joissa kasvaa appelsiini- ja sitruunapuita.

Palloilen muureilla varmaan tunnin verran ennen kuin laskeudun taas maan tasolle. Suomalaisia tulee vastaan vähän väliä - jopa enemmän kuin japanilaisia jotka ovat odotetun runsaslukuisia täälläkin. Nälkä rupeaa vaivaamaan joten istahdan jonkun sattumanvaraisesti valitsemani ravintolan terassille ja päätän tietenkin testate mustekalatarjonnan. Täytetyt otukset maistuvat erinomaiselta mutta lisukkeena olevissa potaateissa on rasvaa enemmän kuin tarvisi.

Seuraavaksi päätän suunnata vielä ylemmäksi eli seuraava kohde on köysiradan ala-asema, joka löytyy vanhan kaupungin muurien ulkopuolelta. Modernin näköinen kabiini kuljettaa hetkessä ylös Dubrovnikia varjostavalle vuorelle, josta avautuukin avian mahtavat näköalat yli kaupungin ja kohti meren ulappaa.

Hienoja näkymiä tulee tiirailtua aimo tovi ja lähden joskus viiden jälkeen takaisin kohti meren pinnan tasoa. Päätän suunnata takaisin hotellille – onneksi bussi on taas juurikin lähdössä. Tällä kertaa jengiä on niin paljon että joutuu seisomaan koko matkan. Päätepysäkille saavuttuani päätän tsekata hotellin lähistölllä olevat rannat. Kyltit opastavat jollekin beachille, josta löytyy kuitenkin vain kivikasoja ja kaivinkone – mitähän remonttia täälläkin tehdään? Mitään valkohiekkaisia poukamia ei ole muutenkaan näkyvissä – aika kivikkoisilta näyttävät Kroatian rannat täälläkin!

Vetäydyn hotellille ja koitan tirkistellä auringonlaskua parvekkeelta – se kuitenkin jää vähän piiloon ja ilma alkaa taas viiletä joten siirryn sisätiloihin…

3.4.2015 Dubrovnik – Kotor:
On aika vaihtaa maata ja seuraavat pari päivää on siis tarkoituksena viettää Montenegrossa, joka onkin aivan uusi maa minulle. Dubrovnikista on vaivaiset 30 km rajalle joten eipä tuon luulisi kauan kestävän vaikka moni pelotteleekin Adriatic Highwayn olevan yhtä suurta liikenneruuhkaa.

Havaitsen aamulla hotels.comin voucherin sanovan että check-out olisi jo klo 10.00 – eipä ole juuri näin aikaista ajankohtaa tullut vastaan. Kello on jo jonkun verran yli kymmenen kun sattumalta vilkaisen voucheria joten ei muuta kuin pikainen pakkaaminen ja menoksi. Respassa ei mainita mitään yliajalla olemisesta jos sellaista edes tapahtui. Pitäisi aina muistaa varmistaa checkoutin ajankohta checkinin yhteydessä!

Datailen vielä hetken aulassa ja buukkaan jonkun hotellin viimeiseksi yöksi – lienee järkevintä tulla viimeiseksi yöksi Kroatian puolelle kun on aamulento ja rajanylityksistä ei koskaan tiedä. Sitten on aika suunnata navigaattori kohti Kotoria ja Polo baanalle.

Tie osoittautuu aika ruuhkaiseksi mutta mitään suurempaa tukosta ei kuitenkaan tule vastaan. Liikenne soljuu koko ajan eteenpäin ja maisemat ovat vuoristoisia. Mitään serpentiinitietä ei kuitenkaan ole odotettavissa vaan aika tasaista ajouraa on edessä rannan tuntumassa. Kroatian rajanylitys menee parissa minuutissa, passia vain vilkaistaan eikä mitään kysellä. Sitten onkin edessä useamman kilometrin ”no mans land” ennen kuin vihdoin tulee vastaan Mointenegron raja-asema. Siellä onkin sitten kunnon jono, jossa meneekin varmaan lähemmäs tunti.

Kun vihdoin itse pääsen luukulle niin eipä tarkastus kestä sen enempää kuin Kroatiassakaan – passin lisäksi syynätään kuitenkin auton rekisteriote ja siinä oleva joku vakuutus-blanketti. Pääsen siis vihdoin jatkamaan kohti Kotoria, jonne on muutama kymmenen kilometriä rajalta. Liikennettä riittää edelleen mutta meno on varsin rauhallista. Maisemat eivät varsinaisesti poikkea Kroatiasta – vuorta ja valtamerta on edelleen näkyvissä.

Kotor löytyy helposti ja tajuan yhtäkkiä olevani kuuluisan vanhan kaupungin porteilla. Laitan auton parkkiin ja lähden etsimään majoitusta jalan. Moni hotelli löytyy vanhan kaupungin muurien sisäpuolelta joten ei muuta kuin tsekkaamaan miltä mesta näyttää – ensivaikutelma on erittäin miellyttävä!

Alue on hieman Dubrovnikia pienempi mutta vastaavasti vähemmän täynnä turisteja. Jokunen ryhmä näyttää juuri saapuneen mutta muuten vaikuttaa aika rauhalliselta. Toisin kuin Dubrovnik tämä stadi on rakennettu kiinni vuoreen ja muurit kiertävät korkealla kaupungin yläpuolella vasten jylhää vuoren seinämää. Lähden harhailemaan tunnelmallisille pikkukujille ja ensimmäinen vastaantuleva hotelli näyttää olevan mainittuna Bradtin oppaassa (jonka kanssa siis tällä kertaa reissussa) ja päätän tsekata löytyykö tilaa.

Sympaattisen oloisesta paikasta löytyy siisti 50€ huone ja päätän asettua taloksi. Auto jää parkkiin muurien ulkopuolelle ja koitan selvitellä mitä parkkipaikka maksaa. Jää epäselväksi onko taksa kympin per päivä vaiko 90 senttiä per tunti. Huomenna selvinnee...

Lähden talsimaan päämäärättä ympäri vanhaa kaupunkia. Näkee selvästi että turistikausi on vasta alussa – sen verran tyhjinä lukuisat kuppilat ja matkamuistomyymälät ovat. Joka tapauksessa paikassa on paljon aidompi fiilis kuin Dubrovnikissa ja paikallisia tuntuu olevan enemmän kuin turreja. Mitään erikoisia yksittäisiä nähtävyyksiä ei täällläkään ole parin kirkon ja museon lisäksi – kyse on taas paikasta kokonaisuutena.

Talsin pari tuntia aluetta ristiin rastiin kunnes löydän terassin, johon paistaa vielä aurinko ja levähdän hetken. Sitten alkaa nälkä vaivata ja etsin jonkun matkaoppaan suosittelemista ravintoloista. Mukavan näköisessä paikassa ei ole ketään muita asiakkaita mutta palvelu pelaa ja tilaan taas mustekalaa verratakseni paikallista versiota Kroatian vastaavaan. Ehkä eilinen annos oli kuitenkin hieman maukkaampi kuin tämä...

Käyn makoilemassa hotellilla ja odottelen kunnes pimeä tulee. Kaupunki on hienosti valaistu ja tunnelma sen kuin tiivistyy hämärän tullen. Räpsin runsaasti fotoja – saapa nähdä miten onnistuvat, ainakin pienellä ruudulla näyttävät hienoilta! Käyn syömässä vielä iltapalan – tällä kertaa joku ”kevyt” paikallinen erikoisuus eli juustotäytteinen pihvi. Mitään terveysruokaa täällä ei juurikaan ole tarjolla vaan vahvasti itäeurooppalaistyylistä rasvassa marinoitua safkaa löytyy kyllä joka lähtöön! Bongaan ravintolassa saman suomalaisen nuoren hepun, joka tuli vastaan jo Dubrovnikissa, pieni maailma siis. Ja jotain finskejä oli liikkeellä myös päiväsaikaan vanhan kaupungin kujilla.

Kaduilla alkaa hiljentyä kymmenen maissa joten päätän itsekin mennä ajoissa nukkumaan. Aamulla olisi ohjelmasssa vuorikiipeilyä joten pitää levätä kunnolla...  

4.4.2015 Kotor – Cetinje:
Hotelli osoittautuu kehnoksi vaikka palvelussa onkin hyvää yritystä. Ikkunasta vetää ja kun Montenegron yöt ovat lämpötilaltaan vielä lähempänä nollaa tulee aika vilpoiset unet. Katossa on joku romulta vaikuttava ilmastointilaite, joka ei juurikaan lämmitä vaikka laittaa nupit kaakkoon. Melua värkistä tosin lähtee joten korvatulpat tulevat tarpeeseen. Aamulla tapahtuu vielä se mistä matkaopas varoitti eli kirkonkellot alkavat soida puoli yhdeksän maissa. Voisi siis olla pirteämpikin olo...

Poistun hotellista mutta jään vielä Kotoriin sillä aamun ohjelmassa on kiivetä kaupungin muureille. Tämä retki on huomattavasti raskaampi kuin kevyt päiväkävely Dubrovnikin kattojen yllä – edessä on tunti tiukkaa kipuamista jyrkkää vuorenrinnettä pitkin. Muurien yläosa on siis useampi sata metriä kaupungin yläpuolella ja sinne päästäkseen pitää kiivetä lukuisia portaita, jotka on rakennettu joskus aikojen alussa vuoren seinämään.

Sää on puolipilvinen ja viileähkö eli erittäin sopiva tällaiseen hikiseen retkeen. Väkeä ei näytä juurikaan olevan liikkeellä – ilmeisesti päiväretkeläiset eivät ole vielä saapuneet? Ostan 3 euroa kustantavan tiketin ja lähden kapuamaan – hiki tulee nopeasti ja alkaa hengästyttämään jo muutaman portaikon jälkeen. Näköalat tietenkin paranevat korkeuden lisääntyessä ja en pidä kiirettä. Matkan varrella on muutama rakennelma kuten pieni kirkko, joita ihmetellessä tulee myös pari pakollista taukoa.

Huipulle kiipeäminen vie tosiaankin tunnin verran ja näköalat ovat arvatun hienot. Väkeä on yllättävän paljon – missähän välissä tämä jengi ehti saapua? Vietän aimo tovin tuijotellen postikorttimaisemia kunnes on aika hipsiä takaisin alas. Paluumatka ei juurikaan hikoiluta ja suuntaan seuraavaksi parkkipaikalle.

Kärsin reilut pari kymppiä parkkipaikasta (selvisi tämäkin hinta sitten – mikähän se kympin tarjous olikaan?) ja lähden ajelemaan kohti Cetinjeä, joka on pikkukaupunki vuorten keskellä. Matkan varrella on jo jonkunlaista serpenttiinitietä mutta ei mitään suurempia jännitysmomentteja. Cetinje vaikuttaa uinuvalta kylältä, jossa ei ole yhtään kerrostaloa. Käyn tsekkaamassa rumalta betonikolossilta vaikuttavan Grand Hotelin, jossa ei näy yhtään henkilökuntaa tai asiakasta. Ovi on kyllä auki! Liekö mesta odottamassa kauden avausta?

Majoitustarjonta on varsin vähäistä mutta onneksi yhdestä matkaoppaan mainitsemasta majatalosta löytyy huone. Pieni mutta siisti koppero kustantaa 20 euroa eli halpaa on... Kaupungissa on muutama museo nähtävyyksinä mutta tyydyn talsimaan päämäärättä pienen keskustan alueella. Paikka olisi varmaan hyvinkin viehättävä kesäaikaan – nyt puistot ja kävelykatu selkeästi odottavat vielä parempia kelejä. Mitään maailmanluokan nähtävyyksiä Cetinjestä on turha hakea mutta vaikuttaa ihan mukavalta tukikohdalta ympäröivien vuorien tutkimiseen.

Käyn jossain viikinkiteemaisessa pizzeriassa syömässä lätyn ja menen hetkeksi majatalolle lepäilemään. Tsekkaan ytimen uudelleen pimeän tultua mutta edelleen on aika hiljaista. Paikalliset kokoontuvat lukuisiin kuppiloihinsa ja turisteja ei näy. Jätän kuppilat väliin – varsinkin siksi että täällä saa näköjään röyhytellä kessua myös sisätiloissa. Otan pari fotoa ja palaan hotellille. Tämä huone on onneksi lämmin ja kunnollinen patteri puhaltaa kuumaa sen verran että tarkenisi paukkupakkasillakin!

5.4.2015 Cetinje – Dubrovnik:
Tämän päivän suunnitelmana olisi ajella läpi vuorien ja tsekata korkeimmalla huipulla oleva mystiseltä vaikuttava hautamausoleumi. Kun avaan verhot avautuu ikkunasta yllätyksekseni valkoinen maisema – yön aikana on tullut tonni lunta vaikka sääennuste näytti vesisadetta. Lämpötila taitaa olla plussan puolella kuitenkin sillä räystäät tippuvat vettä. Ilma on sumuista vai ovatko pilvet laskeutuneet vuorenhuippujen tasolle?

Tämä keli vaikuttaa erittäin huonolta ajamisen kannalta – tulee heti flashbackit Slovenian keikalta, jossa melkein jäin jumiin lumiselle serpentiinitielle. Päätän odotella hetken ennen kuin lähden ajamaan – jostain kuuluu aura-auton ääntä joten teitä ainakin avataan. Lunta on varmaan viisi senttiä ja se aivan märkää. Kengät kastuvat nopeasti kun talsin lähes autioita katuja. Päätän käydä tsekkaamassa läheisellä nyppylällä olevan näköalapaikan, jonne johtaa jyrkkä polku. Eli taas lisää kipuamista aamutuimaan – tästähän tulee kohta päivittäistä reippailua!

Lumisella polulla on yhdet jalanjäljet ylös- ja alaspäin eli joku aamuvirkku on käynyt huipulla ennen minua. Tällä kertaa nousu kestää vain viitisentoista minuuttia ja näkymät eivät ole ihan Kotorin tasoa mutta ihan ok. Lumen ja sumun määrän ainakin näkee erittäin hyvin! Lämpötila on lähempänä nollaa joten en vietä kovin pitkää aikaa ylhäällä, jossa myös tuulee navakasti.

Alhaalla kaupunki alkaa heräilemään ja poikkean ihmettelemässä paikallisen luostarin menoa – siellä on selvästikin meneillään pääsiäiseen liittyviä palvontamenoja. Jengi kuskaa jotain puunoksia ja sytyttelee kynttilöitä – taitavat olla ortodokseja? En häiritse paikallisten menoa enempää vaan käyn tsekkaamassa olisiko joku museoista auki. Ovet ovat säpissä joten museovisiitti jää väliin tänäänkin. Ostan supermarketista sämpylää aamupalaksi ja nautin aamuteen jossain kuppilassa. Pohdin mitä tehdä – lumisade loppui mutta sää näyttää edelleen synkältä ja sumuiselta.

Päätän ajaa vähän matkaa vuoristoon vievää tietä ja tsekata sen kunnon. Tie on näköjään jo aurattu mutta huolena ovat sumu sekä alhainen lämpötila. Jos alkaa pakastaa niin ei juuri innostaisi ajella serpentiiniteitä kesärenkailla! Päätän kääntyä takaisin parin mutkan jälkeen – onneksi tie on sen verran leveä että u-käännöksen tekee helposti.

Päätän palata Kotoriin samaa reittiä kuin mitä tulin. Aika pian kun laskeudun kohti merenpintaa alkaa sää seljetä ja lumikin häviää nopeasti. Ja noin puolen tunnin ajelun jälkeen olenkin taas reilun kymmenen asteen lämpötilassa! Eipä uskoisi että hetki sitten olin takatalven keskellä... Ajelen Kotoriin, jossa lämpö nousee jo viiteentoista asteeseen. Päätän lähteä ajelemaan serpentiiinitietä vuorelle sillä sää näyttää koko ajan selkenevän. 25 mutkaa sisältävä tie on hyvässä kunnossa ja lumesta ei näy jälkeäkään. Vastaan tulee kyllä pari autoa, joiden katolla on lunta eli kyllä sitä jossain vielä löytyy.

Ajan serpentiinin päähän ja pohdin uskaltaisiko lähteä vielä ylemmäksi. Kyselen neuvoa ravintolaa pitävältä ukkelilta mutta hän ei puhu sanaakaan englantia. Päätän kokeilla onneani ja lähden jatkamaan kapeaa tietä pitkn – sekin on aurattu ja sulana. Lunta alkaa pikkuhiljaa tulla lisää ja lämpötila laskee koko ajan. Tämä ei tainnut olla erityisen hyvä idea sillä tie on erittäin kapea ja lumipenkat estävät kääntymisen tai vastaantulijan väistämisen. Maisemat ovat kyllä hienoja ja näen siis kaipaamiani vuorimaisemia koko rahan edestä!

Yhtäkkiä sumu alkaa nousta jostakin ja lämpötila on taas lähellä nollaa. Nyt pitäisi kääntyä pikaisesti takaisin mutta missään ei näy kääntöpaikkaa. Huomaan että navigaattorin on myös hukannut tien ja väittää minun olevan keskellä ei mitään! Nyt alkaa tulla äitiä ikävä ja pohdin mitä tehdä. Vastaan tulee hieman leveämpi kohta tietä ja koitan kääntää auton. Tilaa on kuitenkin liian vähän ja en ota riskiä lumeen kiinni jäämisestä. Ei auta kuin jatkaa eteenpäin. Tie tuntuu myös huononevan ja siinä on vaarallisen oloisia kuoppia.

Onneksi puolen kilometrin päässä tulee vastaan tienhaara, jossa auton kääntäminen onnistuu. Räpsin pari pikaista otosta muistoksi tästä retkestä ja painelen aikamoista haipakkaa takaisinpäin – olihan taas melkoinen kuningasidea lähteä testaamaan tätä reittiä. Onneksi en jäänyt jumiin ja lämpötila pysyi plussan puolella! Ajelen serpenttiinin alas takaisin Kotoriin ja päätän poiketa myöhäiselle lounaalle vanhaan kaupunkiin. Käyn Scorpion-nimisessä mestassa syömässä jotain paikalliseksi erikoisuudeksi mainostettua evästä, joka vaikuttaa yhdistemältä pulled beefiä ja gnocchi-pastaa. Ei erityisen maukasta mutta nälkä kyllä lähtee!

Lähden ajamaan kohti Dubrovnikia – aika tylsä parin tunnin rupeama tuntuu kestävän todellista pidempään. Rajalla ei tosin ole mitään ruuhkaa tällä kertaa. Olen buukannut tällä kertaa hotellin lähempää keskustaa parin kilometrin päässä vanhasta kaupungista.

Hotellilla saan vihdoin vaihdettua läpimärät sukat mutta se ei paljon auta sillä vaihtokenkiä ei tullut mukaan. Lähden siis märillä tossuilla lampsimaan kohti vanhaa kaupunkin pimeän tultua. Otan muutaman foton hienossa iltavalaistuksessa kylpevästä mestasta. Väkeä on yllättävän vähän – ilmeisesti jengi jumittaa hotelleissaan näin iltaisin? Ruokapaikkoja on edelleen tarjolla runsaasti ja valitsen jonkun random kalaravintolan, jossa tilaan sekalaisia mereneläviä. Varsin maistuva setti – ihan ok safkaa on ollut tarjolla lähes joka paikassa tällä reissulla!

Kävelen takaisin hotellille ja turisteja on entistä vähemmän liikkeellä. Paikallisia sen sijaan tuntuu valuvan muurien sisäpuolelle näin yömyöhään!

6.4.2015: Dubrovnik – Helsinki:
Kone lähtee takaisin yhdentoista maissa joten aamulla ei ole aikaa tehdä muuta kuin pakata kamat ja ajaa auto kentälle. Liikenne on hiljaista ja parinkymmenen kilometrin siivu taittuu nopeasti. Tankkaan Polon ja ajan sen parkkiin. Vaurioita ei löydy ja saan kuitin palautuksesta. Olisikohan pitänyt mainita vuoristoseikkailusta vuokraamon hepuille...

Kenttä on pieni ja suurin osa väestä näyttää olevan suomalaisia. Kun lähtöaika lähenee konetta ei näy missään, joten myöhästymistä lienee odotettavissa. Vihdoin taululle lävähtääkin tieto parin tunnin myöhästymisestä – eipä auta muuta kuin kykkiä aloillaan ja kuunnella heimoveljien murteen sävyttämää tarinointia...

Myöhästyminen venyy kolmituntiseksi ja syyksi selviää aamun sääolosuhteet – väittävät että tuuli niin kovaa, että iso Airbus ei saanut laskeutua ollenkaan vaan piti mennä pitämään breikkiä Italian puolelle! Kone on taas tupaten täynnä ja lento yhtä tylsä sekä tarjoiluiltaan olematon kuin tullessakin. Suomessa odottaa tasainen harmaus – onneksi ei sentään sada räntää!

Balkanille voisi lähteä pidempäänkin reissuun vähän kesäisemmillä keleillä vielä – onhan siellä vielä useampi maa näkemättäkin… Ihan mukava pääsiäiskeikka taas ja Dubrovnikia välttelisin varsinaisella high seasonilla!

Back to www.acidkainen.net home page