Georgian ja Azerbaijanin kiertomatka - 2013

Varsin kiireisissä merkeissä työkuvioiden puolesta kuluneen alkuvuoden jälkeen päätin viettää pääosan kesälomastani reissaten (vaikka kesäkelit osoittautuivatkin varsin hyviksi tänä vuonna). Näistä kahdesta maasta en varsinaisesti tiennyt juuri mitään ennen matkaani, mutta idea olikin valita kohteet, joissa massaturismi olisi tuntematon käsite. Nämä maat olivat kyllä odotusteni mukaisia, eli eipä parin viikon aikana tullut vastaan juurikaan muita reissajia (eikä varsinkaan turistilaumoja). Keski-Aasian lämpötilat olivat kesäkaudella ajoittain murhaavan helteiset, eli joku toinen ajankohta voisi olla miellyttävämpi näissä kohteissa käymiseen.

Näistä kahdesta Azerbaijan oli ehkä astetta eksoottisempi (ja kiinnostavampi) kohde. Neuvostoliiton tuoksahdus ei ollut enää juurikaan aistittavissa, mitä nyt Lada-taksit ja vanhempien rakennusten arkkitehtuuri muistuttivat menneistä ajoista. Matkaa tuli tehtyä Ladojen lisäksi paikallisilla marshrutkoilla ja busseilla eli mitään turistikyytejä tai opastettuja kiertoajeluita ei ollut edes tarjolla.

Bakua en pitänyt rantakohteena, mutta päädyin itse asiassa viettämään kaksi rantapäivää Kaspianmeren beacheilla (seuranani koiria, hevosia ja lukuisia paikallisia auringonpalvojia).

Olemattoman turisti-infran vuoksi matkailu näillä alueilla vaati jonkun verran säätöä (esim. viisumi), mutta kielimuurista ja yleisestä sählingistä huolimatta ei ollut mitään isompia ongelmia.

Kohteet Georgiassa:

1. Tbilisi
2. Gori
3. David Gareja
4. Lagodekhi

Kohteet Azerbaijanissa:

1. Saki
2. Baku
3. Mardakan 
4. Qobustan

Osa 1 - Georgia

7.7.2013 Helsinki-Riika-Tbilisi:
Kesän 2013 teemana on Suomen mm-futislohkon jalkapallokääpiöihin tutustuminen. Ensimmäisenä näistä on ohjelmassa Georgia. Buukkasin joskus toukokuussa Balticin lennot Tbilisiin ja paluun Azerbaijanin Bakusta. Heinäkuun ilta on helteinen kun saavun puolikuolleelle Helsinki-Vantaalle. Lähes kaikki paikat mukaan lukien Oak Barrel ovat kiinni joten eipä ole paljonkaan tekemistä kun kerrankin olen ajoissa kentällä.

Baltic on kuten yleensä ajoissa ja Rigan pomppu on nopea - kone ehkä puolillaan. Ovat näköjään ottaneet uusia Bombardier Dasheja käyttöön vanhojen Fokkerien tilalle. Rigassa on tiukka 45min vaihto mutta ei mitään hätää... Tbilisin kone on aika täynnä ja vieruskaverina on hyperaktiivinen georgialainen nainen joka onneksi siirtyy pian kaveriensa luokse häiritsemästä... taas tylsä lento - liian lyhyt nukkumiseen ja saapuminen epäinhimilliseen aikaan joskus 3:30 paikallista aikaa. Immigration on harvinaisen helppo - ei ole mitään lappuja täytettäväksi ja leimankin saa haluamalleen sivulle. Kentältä löytyy myös yllättäen Burger King joten pakko nauttia Double Whopper yöpalaksi.

Ainoa vaihtoehto kaupunkiin on taksikyyti joten ei muuta kuin mittaria alle. Jossain lukee että kyyti kustantaa 35 laria mutta äijä laittaa päälle turistilisän ja rokottaa 40 eli noin 20 euroa. Hotelli löytyy nopeasti ja respassa on joku harjoittelijan oloinen tyttö joka sählää joidenkin muiden varauksia. Omani löytyy helposti ja painelen heti huoneeseen. Kello on jo lähempänä viittä joten ei muuta kuin unta palloon...

8.7.2013 Tbilisi:
Nukun hätäiset kolme tuntia sillä ihan ensimmäiseksi pitää hoitaa reissun toisen kohdemaan kannalta välttämätön asia eli Azerbaijanin viisumi. Kyseessä on kutsukirjepohjainen rahastus, jonka saa helpoimmin hoidettua matkatoimiston kautta. Prosessin hinnasta ja kestosta on ristiriitaista tietoa - joka tapauksessa X-Tour -nimisen putiikin pitäisi hoitaa homma.

Hämmentävästi firmalle on kaksi osoitetta - LP:n osoite on eri kuin mitä löysin X-Tourin omilta sivuilta. Ko. paikan pitäisi kuitenkin olla lähetystön vieressä joten koitan LP:n osoitetta ensin. Olen vielä täysin pihalla Tbilisin koordinaateista joten otan taksin alle. Tbilisi on kuitenkin miljoonakaupunki eli etäisyydet voivat olla suuria... aurinko paahtaa kuumana jo aamusta ja saan esimakua siitä mitä Keski-Aasian helle voi olla. X-Tour löytyy helposti ja he ovat juuri avaamassa putiikkia kun kello lähenee kymmentä.

Hämmästykseni on suuri kun viisumin hinnaksi kerrotaan pöyristyttävät 300usd - oletin köyhtyväni siitä noin satasen! On kuuleman mukaan tullut jotain muutoksia käytäntöihin viime aikoina, mm se, että pitää myös henkilökohtaisesti käydä näyttämässä naamansa lähetystössä. Kiroilen hintaa mutta ei auta kin kärsiä sillä olen jo buukannut lennon Bakusta. Viisumin pitäisi olla valmis ke tai to eli 2-3 arkipäivän kuluttua. Haen pankkiautomaatista us dollareita joita tuntuu saavan lähes kaikista georgialaisista automaateista! Sitten virkailija täyttää jonkun sähköisen kaavakkeen ja homma on tältä päivältä paketissa.

Lähden talsimaan takaisin päin, mutta matkaa on aivan liikaa. Yritän löytää jostain kunnollista karttaa sillä LP:n kartat ovat poikkeuksellisen huonot - liekö säästetty palstatilaa? Löydän kirjakaupan josta saakin hieman paremman kartan ja tajuan että hotellille olisi vielä jokunen km. Otan taas pirssin alle, eipä taksikyyti montaa euro maksa mutta periaatteen vuoksi pyrin välttämään kusettavia suhareita. Pää tuntuu sekavalta johtuen vähäisistä yöunista joten päätän ottaa parin tunnin unet hotellilla.

Herään joskus klo kolmen maissa ja olo on parempi. Lähden heti kaupunkikierrokselle - aamulla ei oikein hahmottanut koko mestaa ollenkaan... Vanha kaupunki on ihan vieressä - joen toisella puolella ja linnoituksen dominoiman vuorenrinteen alla. Paikka ei ole ihan matkaoppaiden hehkutusten veroinen mutta ihan viehättävä silti. Talsin pari kilsaa varsinaiseen keskustaan ja pysähdyn välillä kebabilla kun helle alkaa ahdistaa. Liikennettä on aika paljon ja koko aika saa varoa askeltaan sillä kadut ovat aika kehnossa kunnossa. Kaupunki on hämmentävä sekoitus uutta ja vanhaa sekä itää ja länttä. Länttä kosiskellaan avoimesti mm. EU-lippujen muodossa...

Päätän testata metron ja ostan paikallisen älykortin johon saa ladata rahaa. Silti metro on tietenkin vanha tuttu neuvostoaikainen peli joka kuljettaa pomminvarmasti. Nappaan kaupasta vähän evästä ja suuntaan kohti hotellia. Onnistun kuitenkin jotenkin kompastumaan alikulkutunnelin portaissa ja satutan varpaani kunnolla - kyseessä on vanhan rasitusmurtuman aikanaan kärsinyt jalka. Voi saatanan saatana - kipu on sellainen että pelkään käyneen pahemmin... lisäksi saan pari haavaa käteen eli laahustan verta vuotavana hotellille.

Haavat onneksi tyrehtyvät nopeasti joten jään tuskailemaan jalkakivun kanssa. Toivottavasti yön lepo auttaa...

9.7.2013 Tbilisi-Gori-Tbilisi:
Tbilisin lähistöllä on eräs pikkukaupunki joka tuskin mainittaisiin missään matkaoppaassa ellei eräs herra nimeltä Stalin olisi kotoisin sieltä. Ilmeisesti Isä Aurinkoinen on vielä jonkin sortin sankari ko. kylässä sillä sieltä löytyy äijälle omistettua katua, aukiota ja museota. Tämähän pitää ilman muuta tsekata ja lähden aamusta etsimään kyytiä noin 80km päähän.

Jalka on edelleen kipeä mutta kävely onnistuu hieman ontuen lenkkareissa - on sitä ennenkin reissattu vaikka on vähän kolhuja (kuten esim murtunut solisluu)... Ajan metrolla Didube-nimiseen paikkaan, jossa odottaa sekavan oloinen "bussiasema" eli kunnon kehitysmaatyylinen minibussihelvetti. Kaikki paikannimet ovat georgiaksi joka vaikeuttaa oikean auton löytämistä - olen kuitenkin kirjoittanut "Gori" lapulle jota näyttämällä osoitellaan oikeaan suuntaan.

Minibussia ei näy mutta jaettu taksi olisi juuri lähdössä, sopii hyvin kun hintakin on viisi laria. Ajokkina on Honda johon ahtautuu kuusi matkustajaa. Ratti on oikealla mutta se ei tunnu menoa haittaavan... auto toimii ilmeisesti kaasulla - ainakin tankkaus tapahtuu jollain muulla kuin bensaletkulla! Matka taittuu nopeasti ja ajotyyli on railakas. Silti ei mitään kolhuja tai muita sattunia noin tunnin ajon aikana... georgian autokanta on kaikkea mahdollista vanhasta Lada-osastosta katumaastureihin, mahtaako katsastuksia olla ollenkaan?

Gori on uinuvan oloinen pikkukaupunki, jota tosiaankin halkoo Stalin Avenue! Kuski heittää suoraan museolle joka on vaikuttavan näköinen rakennus. Edessä tietenkin herran patsas ja kotitalo! Museossa on roinaa parissa kerroksessa alkaen ukon lapsuudesta. Fiilis on selkeästi Pohjois-Korea -henkinen eikä vankileireistä yms asioista mainita... ehkä parasta antia on huone jossa esitellään Stalinin saamia lahjoja - tarjolla on kaikkea mahdollista kultaisista panssarivaunun pienoismalleista suomalaisten antamaan vaatimattomaan puukippoon!

Museossa on myös kauppa josta saa ostaa teeman mukaista roinaa - nappaan avaimenperän ja jääkaappimagneetin kotiinviemisiksi! Ulkona pääsee vielä kurkistamaan äijän viralliseen junanvaunuun ja vanhan kotitalon sisuksiin. On kyllä hämmentävä paikka, mitä jos Saksassa olisi Hitler-museo?

Gorissa ei ole juuri muuta nähtävää. Käyn viiden minuutin visiitillä sotamuseossa jossa on sekalaista roinaa Georgian kokemista sodista. Mesta jää hämäräksi johtuen ainoastaan georgiaksi ja venäjäksi olevasta tekstityksestä joten poistun pikaisesti... kuvaus olisi maksanut 1Gel per kipale!

Lähen etsimään kyytiä takaisin. Päädyn pienen harhailun jälkeen juna-asemalle, josta menisi juna noin tunnin kuluttua. Päätän kokeilla paikallista VRää ja ostan 4 larin lipun joka vaatii passin näyttämistä! Lipussa ei ole yhtään länsimaista kirjainta, toivottavasti pääsen perille! Jään odottelemaan asemalle ja yritän räpsiä kuvia mutta joku koppalakki keskeyttää tämän puuhan... Juna saapuu aikataulussa ja hyppään kyytiin.

Kyseessä on epäilemättä neuvostoaikainen menopeli, joka on kohtuullisen kulahtaneessa kunnossa. Vaunu on täynnä mekastavia tenavia ja vessasta kulkeutuu mehevä kusenhaju... kuvaan hetken maisemia ikkunasta ja kuinka ollakaan joku pikkutyttö valtaa penkkini nukkumapaikakseen sillä välin. Istahdan jonkun mummelin viereen loppumatkaksi - onneksi matka kestää vain reilun tunnin!

Ajelen metrolla hotellille ja lepäilen jonkun aikaa nauttien terassin hienoista näkymistä. Illan pimettyä käyn syömässä vanhan kaupungin keskusaukiolla olevassa ravintolassa joka on lähes tupaten täynnä paikallisia - hyvä merkki siis. Ruoka tulee silti käsittämättömän nopeasti ja palvelu on mutkatonta. Kebab-varras maistuu hyvin ja talsin jyrkän nousun takaisin hotellille. Jalkaa särkee...

10.7.2013 Tbilisi-David Gareja-Tbilisi:
Tänään on myös tarkoitus tehdä päiväretki - kohteena yksi Georgian kuuluisimmista paikoista eli David Garejan luolaluostari. Paikka on jossain jumalan selän takana ja ainoa järkevä tapa päästä sinne on vuokrata auto ja kuljettaja. Hotellin respa tuntee onneksi taksikuskin joka suostuu ajamaan noin 180 km ja 7h keikan 120 larilla. Sovin lähdön klo kymmeneksi ja kuski odottaakin sovittuun aikaan Mersunsa kanssa.

Johtotähti kuljettaa sujuvasti ja vauhti on taas reipasta. Ladoja ohitellaan tasaiseen tahtiin kunnes alkaa viimeiset 30km joka on erittäin huonokuntoisa tietä jolla ei juuri liikennettä näy. Maisema muuttuu karunkauniiksi vuoristoksi, puita ei juurikaan näy. Vihreä ruoho ja pikkupensaat pehmentävät muuten kuumaista seutua. Tie kapenee entisestään ja asfaltti loppuu. Noin parin tunnin ajomatkan jälkeen ollaan perillä - tosin ei näy juuri muuta kuin vuoria ja pari tönöä! Maisemat ovat kyllä upeita.

Kuski viittoo seuraamaan hiekkatietä ja pienen nousun jälkeen löytyykin "church shop", jonka nurkilta pitäisi lähteä polku kohti luolia. Kaupassa myydään kaikkea muuta paitsi alueen karttoja - joudun siis luottamaan LPn sanalliseen ohjeistukseen, joka osoittautuu hyvinkin tarkaksi.

Ennen suuntaamista vuorille käyn tsekkaamassa Lavran eli "perinteisemmän" luostarikompleksin joka on sekin rakennettu osittain luoliin joskus 1700-luvulla. Sieltä löytyy mm. osittain maanalainen kirkko ja munkkien asumuksia jotka on rakennettu luonnonluoliin. Ilmeisesti paikalla on edelleen jotain palvonta-aktiviteetteja sillä osa luolista näyttää asutuilta.

Alan kivuta jyrkkää polkua kohti luolia. Retki osoittautuu rankaksi johtuen polun huonosta kunnosta ja kuumuudesta. Kierrokseen menee reilu kaksi tuntia - taukoja saa pitää usein sillä nousut ovat jyrkkiä. Metallikaiteella tai -tolpilla merkitty polku kiemurtelee jyrkällä vuorenrinteellä aivan Azerbaijanin rajalla. Näkymät ovat upeat ja koko ajan saa olla tarkkana askeleensa kanssa. Jalka on onneksi sen verran toipunut että kävely onnistuu ilman suurempia tuskia.

Luolat löytyvät vihdoin ja niitähän riittää! Numerointi jatkuu noin viitenkymmeneen, kaikissa luolissa on siis ollut jotain kirkonmenoja. Monissa on jäänteitä freskoista ja muusta rekvisiitasta. Yksi isompi luola on ilmeisesti ollut kirkko! Osa luolista vaatisi vuorikiipeilyvälineet, jätän kuitenkin niihin kipuamisen väliin. Kiipeily alkaa käymään voimille ja lähden talsimaan kohti lähtöruutua, vesikin alkaa loppua!

Olen aika finaalissa ja hiestä märkänä kun palaan autolle, kuski odottaa siinä missä pitikin. Ajamme samaa reittiä takaisin ja menen oitis lepäämään hetkeksi. Jalkaa särkee taas... nälkä alkaa kuitenkin vaivata pian - en ole syönyt mitään sitten aamiaisen. Kävelen taas keskusaukiolle ja päätän testata erään kellariravintolan. On niin aikaista että olen ainoa asiakas eikö tarjilijoita tunnu yksinäinen matkailija kiinnostavan. Saan kuitenkin tilattua "lammaskeiton" joka on maukas mutta läskiä voisi olla vähemmän. Poistun pikaisesti ja käyn tsekkaamassa yhden lukuisista georgialaisia viinejä myyvistä putiikeista. Maahan on kuuluisa viineistään joten niitä pitänee kokeilla. Ostan jonkun myyjän suositteleman punaviinin, joka osoittautuu ainakin tällaiselle viineistä täysin pihalla olevalle ihan kelpo juomaksi. Loppuilta menee hotellin terassilla istuskellessa - on kyllä hienot näkymät varsinkin kun kaupungin iltavalaistus on päällä!

Illan pimetessä alkaakin sitten sähkökatkot, joista ei tunnu tulevan loppua. Ilmastointi menee myös kokonaan pois päältä vaikka valot saadaan takaisin generaattorin voimin. Onneksi yöt ovat viileämpiä joten ikkuna auki saa nukuttua kohtuullisen hyvin.

11.7.2013 Tbilisi:
On torstai ja matkatoimisto lupaili viisumia viimeistään tänään. Kun mitään ei ole kuulunut soitan joskus kymmenen jälkeen vain kuullakseni että viisumi olisi valmiina huomenna. Olin jo valmistautunut lähtemään Tbilisistä tänään joten olen hieman pettynyt. Mutta ei auta taistella Azerbaijanin valtiota vastaan joten päätän pitää lepopäivän. Ei siis mitään suurempaa kiertämistä tänään!

Sähköongelmat jatkuvat edelleen ja näköjään hissi ja ilmastointi ovat pois päältä. Oneksi on pilvinen päivä joten ihan heti ei tule hiki sisätiloissa. Makoilen sängyssä jonkun aikaa aamiaisen jälkeen kunnes päätän lähteä istuskelemaan johonkin vanhan kaupungin terassille. Notkun keskusaukiolla pari tuntia ja syön kahdessa kuppilassa - aluksi jotain kebabia jossain turistimestassa kunnes palaan aiemmin hyväksi havaittuun paikallisten suosimaan paikkaan jossa testaan georgialaista perinneruokaa eli juustopiirasta. Aina tuhtia purtavaa - en suosittele!

Palaan hotellille jossa on onneksi taas sähköt ja ilmastointi kunnossa. Loppupäivä menee ilman erityistä ohjelmaa hotellin terassilla aurinkoa ottaessa ja lepäillessä...

12.7.2013 Tbilisi-Lagodekhi:
Tänään on sitten odotettu viisumipäivä! Homma toimii siten, että aamulla pitää mennä matkatoimiston edustajan kanssa näyttämään naamansa lähetystöön ja iltapäivällä pitäisi saada sitten valmis viisumi. Nyt Tbilisi on jo sen verran tuttu että löydän perille metron ja paikallisbussin yhdistelmällä. Olen etuajassa ja odottelen hetken kahta muuta viisumin hakijaa. Toinen on käsittämättömällä aksentilla puhuva britti ja toinen on aasialaisen näköinen heppu, jolla on Norjan passi. Jää epäselväksi millä asioilla he ovat Azerbaijaniin menossa.

Visiitti lähetystöön on tosiaan pelkkä vitsi - käymme näyttämässä naamaamme noin minuutin ajan lähetystön pihalla, jossa joku heppu kyyläilee meitä avoimesta ovesta! Sitten ei muuta kuin lepo vaan ja odottelemaan kello neljää jolloin pitäisi olla tarra passissa... ajelen bussilla takaisin ja alan kierrellä keskustaa. Ihmettelen hetken joenvarteen valmistuvia hämmentävän näköisiä lieriöitä - tyyppiesimerkki Keski-Aasialaisesta uudesta arkkitehtuurista! Tarkoitus olisi ajaa köysiradalla ylös linnoitukselle mutta masiina ei näytä liikkuvan. oletan että koneet käynnistyvät klo 12 ja tsekkaan joutessani Metexin kirkon. Siellä on käynnissä joku vimmainen messu ja herran huone on aivan turvoksissa. Ihmettelen hetken hurmoksellisia natiiveja kunnes lampsin takaisin köysiradalle.

Siellä näyttää olevan joku hässäkkä - ikään kuin koneet eivät lähtisi käyntiin! Ukkelit starttaavat ja stoppaavat koneistoa vähän väliä mutta valmista ei tunnu tulevan. Kyllästyn odottamaan ja eipä muutenkaan vakuuta koko peli - onneksi on vaihtoehto eli hikinen apostolinkyyti! Hikoilen siis parikymmentä minuuttia ja kipuan mukulakivitietä sekä portaita pitkin köysiradan yläasemalla - masiina näyttää edelleen olevan jumissa.

Ylhäältä on kyllä hienot näkymät kuten odottaa sopii mutta muuten ei ole mitään kovin säväyttävää... linnoitukseen ei pääse sisään ja kirkko menee vahvasti ohisektoriin. Huipulla on myös Äiti Georgia eli yksi lukuisista Neuvostoliiton aikaisista "rautarouvista" eli noin 20m korkeista patsaista. Muuten on aika hiljaista sillä köysiradan ongelmien vuoksi saan olla aika lailla yksin. Kun kuvat on räpsitty alan etsiä polkua alas. Harhaudun jollekin vuorta kiertävälle polulle kunnes löydän jyrkät rappuset alas. Polku päättyy johonkin kirkkoon, jossa on vaikuttavia freskoja ja jonkunlainen hartaushetki menossa.

Laskeudun takaisin vanhaan kaupunkiin ja alkaa olla aika myöhäisen lounaan. Etsin jotain LPn suosittelemaa paikkaa mutta päädyn varsin paikalliseen kuppilaan, jossa tilaan paikallisia pelmenejä eli khinkalia ja rasvassa tiristettyä härkää. Ainakin täyttävä setti jolla jaksaa tulevan bussimatkan...

Kello alkaa lähestyä neljää eli on aina viisumin haun. Käyn matkan varrella tsekkaamassa Museum of Georgian jossa on kiinnostava anti-Neuvostoliitto -huone ja hämmentävä alakerta, jossa on egyptiläinen muumio ja iranilaisia maalauksia! Ajelen taas bussilla X-Tourin toimistolle jossa passi ja viisumi odottavatkin sovitusti. Kiirehdin eteenpäin sillä pitäisi ehtiä viimeiseen bussiin kohti rajaa.

Taas on epämääräiset koordinaatit Isani-metroasemalle, jonka lähistöltä löytyykin minibusseja. Ystävällinen herra näyttää oikean Transitin joka on lähdössä n. 20min kuluttua. Lähtö venyy kuten odottaa sopii eli kunnes pikkubussi on täynnä. Sitten onkin edessä pari tuntia tuskaa polvet suussa - Transitin penkit kun on tehty kääpiöille. Rajakylä Lagodekhi löytyy kun on jo hämärää, tulee fiilis että on keskellä ei mitään... seuraan paikallisia ja löydän keskusaukion, jonka reunalla on hiljaisen oloinen Hotel Lagodekhi. Emäntä ei puhu sanaakaan englantia mutta vaatimaton 50 larin huone löytyy kyllä. Käyn lähikaupassa ostamassa evästä - löytyy mm Valion Fin-voita ja Viola-sulatejuustoa! Syön pari voileipää ja menen nukkumaan ajoissa. Omituista kyllä hotellista löytyy myös toimiva WLAN!

Osa 2 - Azerbaijan

13.7.2013 Lagodekhi-Saki:
Nukun yllättävän hyvin kapeassa sängyssä ja ikkuna auki. Teen aamiaisen eilisistä ostoksista ja lähden liikkeelle ennen kello yhdeksää. Kävelen "valtatielle" josta löytyy 80-vuotiaalta vaikuttava pappa vanhan Golfinsa kanssa. Äijä heittää minut rajalle parilla eurolla. Vaihdan loput larit manateiksi ja lähden talsimaan ei-kenenkään-maalle. Georgian leima napsahtaa passiin pienen syynäämisen jälkeen, Intian viisumi tuntuu kiinnostavan...

Azerbaijanin puolella saan hienon vastaanoton kun minut saatetaan suoraan jonon hänniltä imigrationiin' jengi huutaa ihmeissään "turist, turist!" Rajavartija kyselee lyhyesti mihin menen ja leimaa passin.olen näköjään saanut business-viisumin mutta eipä sekään tunnu haittaavan...

Otan alle haisevan Lada-taksin, kuski ei puhu sanaakaan englantia mutta kohde eli Zaqatala löytyy helposti. Pyydän kyytiä avtovakzaliin eli linja-autoasemalle. Sieltä löytyy puolen tunnin päästä lähtevä vanha mersun pikkubussi kohti Sakia, joka on tämän päivän varsinainen kohde. Mersukyyti kestää pari tuntia ja sitten olenkin taas yhdellä bussiasemalla. Azerbaijanissa pistää heti silmään valtava Lada-populaatio ja Georgian jälkeen (about) länsimaiset aakkoset tekevät elämän helpommaksi...

Jätän taksikyydit väliin ja lähden kävelemään kohti kuuluisaa Karavansaray-hotellia. Kaupunki vaikuttaa leppoisalta... pysähdyn syömään maistuvan kebabin jonka jälkeen talsin helteessä viimeisen kilometrin hotelliin. Mesta on kieltämättä hieno - fiilis on kuin olisi jossain linnassa. Ilmastointia ei ole mutta paksujen kiviseinien sisällä on viileää...

Lepään hetken ja lähden tsekkaaman Sakin suurinta nähtävyyttä eli kaanin palatsia. Kyseinen rakennus on pieni mutta vaikuttava - hienoja maalauksia ja kaunis ulkokuori... Palaan hotellille ja lueskelen hetken ennen kuin käyn tsekkaamassa ravintolan tarjonnan. Puutarhamaisessa raflassa on tarjolla kohtuuhintaista evästä ja tilaan pari settiä grillistä - ihan ok mutta ei mitään ihmeellistä... joku kälyinen bändi soittaa ja paikallisen oloinen ryhmä intoutuu tanssimaan. Poistun nukkumaan....

14.7.2013 Saki-Baku
Sakissa ei riitä tekemistä useammalle päivälle ja helle ilman ilmastointia alkaa ahdistamaan nopeasti. Nukun kyllä erittäin hyvin - liekö syynä ikkunattoman makuuhuoneen täydellinen pimeys? Heräilen joskus kymmenen jälkeen, aamiaista ei kuulu hintaan ja eilisen illan tarjonta hotellin ravintolassa oli sen verran vaatimaton että en edes harkitse aamiaista siellä. Tsekkaan bussiaikatauluista ottamani kuvan ja tajuan että isoimpia busseja (eli "Mersedes" paikallisella terminologialla) menee kahdeltatoista ja seuraavan kerran vasta illalla. Eli ei muuta kuin reppua selkään ja kohti bussiasemaa!

Talsin pari kilometriä alamäkeä, olisi voinut ottaa parin euron taksinkin mutta periaatteista täytyy pitää kiinni. Bussi löytyy helposti ja tilaa tuntuu löytyvän, ostan 6 euron hintaisen tiketin. Bussi on kylläkin Huyndai mutta ihan kunnon peli, ei siis mikään 20v vanha Transit. Matkaan lähdetään aikataulussa ja ilmastointikin pelaa. Matka on juuri niin puuduttava kuin odotinkin, maisemat ovat aika tylsät (aroa ja huonoja teitä). Kuskin apupoika pitää huolen siitä että TV:ssä pyörii ainakin kolme edesmenneen turkkilaisen koomikon Kemal Sunalin leffaa DVD:ltä. Lämpöä ulkona on taas lähemmäksi 40 astetta ja paikalliset pyrkivät tukkimaan ilmastointiventtiileitä ettei kylmyys yllätä.

Bakuun saavun noin 5,5h myöhemmin. Bussiasema on jotain 10km ytimestä, metroyhteys on rakenteilla mutta homma on vielä vaiheessa. Ihmettelen hetken viereistä kauppakeskusta, jossa on suurin osa putiikeista kiinni ilmeisesti sunnuntain vuoksi. Yritän etsiä bussia ytimeen mutta sitä ei löydy. Ei muuta kuin tinkaamaan taksikuskien kanssa. Kyyti vanhaan kaupunkiin kustantaa kohtuuttomat 20 manatia (eli about saman verran euroissa), alla on sentään uuden karhea Renault. Kuski ei tunnu löytävän etsimääni hotellia, pyydän ukkoa jättämään minut yhdelle vanhan kaupungin porteista kun tämä sohlaaminen alkaa ärsyttämään. Hotelli löytyykin heti viereiseltä sivukadulta ja tilaa tuntuu olevan. Respassa oleva nuori sälli vaikuttaa hieman aggressiiviselta ja haluaa pitää passini, huone on kuitenkin iso ja siisti. Bakun skaalalla 70 euron hinta on kohtuullinen joten päätän asettua taloksi.

En ole syönyt kunnolla koko päivänä joten lähden heti liikkeelle. Hotelli on vanhan kaupungin muurien sisällä - kyseinen alue on tosi hiljainen joten lähden katsomaan varsinaista keskustaa. Vanha kaupunki on kyllä hieno paikka mutta päätän jättää sen tutkimisen huomiselle. Muurien ulkopuolella odottaakin sitten upea kävelykatualue! Enpä osannut varautua moiseen loistoon varsinkaan nuhjuisen Tbilisin jälkeen... Suuri osa ydinkeskustasta on viimeisen päälle rempattua (tai rakennettua) autotonta aluetta, jossa riittää puistoja, suihkulähteitä ja tyylikästä arkkitehtuuria. En tiedä mitä paikalla on aiemmin ollut mutta kyllä voi olla vaikuttava esimerkki ihmisille rakennetusta kaupungista. Paikallisia on liikkeellä paljon, eipä uskoisi olevansa muslimimaassa kun katselee tyylikkäästi ja länsimaisesti pukeutuneita herroja ja naisia...

Keskustassa on lukuisia merkkiliikkeitä ja raha (öljy) haisee selvästi. Hintataso on lähellä Suomea. Istun yhdelle lukuisista terassiravintoloista ja tilaan pizzan, kyllä maistuukin hyvälle pitkän päivän jälkeen. Räpsin fotoja keskustan tyylikkäästä iltavalaistuksesta ja palaan hotellille. Ostan pesuainetta ja pesen parin T-paitaa - hikinen ilmanala kun kuluttaa vähintään yhden paidan per päivä. Hotellin respan jeppe tulee vastaan ja nuhtelee minua siitä että olin ottanut avaimen mukaan!

15.7.2013 Baku:
Käyn vähän ennen kymmentä aamiaisella hotellin 5. kerroksessa - tarjoilu on ihan ok ja näkymät hyvät. Lämpöä tuntuu taas riittävän joten syön kevyesti. Käyn alakerrassa pyytämässä passiani ja tällä kertaa matkustusasiakirja palautetaan, aluksi tosin ehdotetaan että minulle annettaisiin kopio!

Lähden kiertelemään vanhaan kaupunkin joka on todella miellyttänä paikka - rauhallinen, vain vähän ihmisiä ja autoja sekä minimaalinen määrä kaupustelua! Ensimmäisenä yritän tsekata kuuluisan "Maiden Towerin" mutta ko. rakennus on remontissa eli sisälle ei pääse. Talsin eteenpäin vanhan kaupungin kapeita kujia ja pienen hakemisen jälkeen löytyy paikallinen palatsi, jossa myöskin on jonkunlainen remppa meneillään eli päärakennus on suljettu. Muut osat ovat kuitenkin avoinna ja tutkiskelen aluetta vajaan tunnin ajan. Ihan kiinnostava paikka.

Poistun muurien ulkopuolelle ja bongaan taas yhden hienon suihkulähteen. Kävelen hetken tarkoituksenani nousta funikulaarilla ylös ihailemaan näköaloja mutta ilmeisesti kyseinen vehje on rikki - käy siis kuten Tbilisissä eli edessä on hikinen nousu portaita! Kipuaminen on onneksi vaivan arvoinen, näkymät ovat vähintäänkin hienot ja pääsen myös ihmettelemään Bakun horisonttia vahtivia liekin muotoisia pilvenpiirtäjiä lähietäisyydeltä. Ylhäältä näkee myös hyvin Bakun valtavan koon - rakennuksia riittää silmänkantamattomiin! Kävelen tietä pitkin takaisin kohti keskustaa ja löydän vanhan kaupungin portin pienen hakemisen jälkeen. Nälkä alkaa vaivata joten teen varikkokäynnin jossakin kahvilassa jossa on lounasruokatarjous. Ei taaskaan mitään kovin päräyttävää einestä mutta vatsa ainakin täyttyy.

Palaan hetkeksi hotelliin vilvoittelemaan ennen kuin teen toisen kaupunkikierroksen. Tsekkaan muutaman rakennuksen ytimessä ja kävelen rautatieasemalle. Junaliikenne ei ole ilmeisesti johtajien suosiossa sillä joku verkkosivu väitti Azerbaijanin lakkauttavan Bakun paikallisjunat ja rakentavan niiden tilalle moottoriteitä. Asemalla ei ainakaan ole mitään infoa paikallisjunista joten tämä pitänee paikkansa!

Kävelen Kaspianmeren rannalla olevaan Bulvarin puistoon ja ihmettelen paikallisten illanviettoa. Tallustelu pitkin rantabulevardia vaikuttaa suositulta ajanvietteeltä... Lukuisista ravintoloista löytyy ruokaa joka lähtöön ja istahdan johonkin random mestaan nauttimaan illallista. Näkymät ovat hienot ja ruokakin kohtuullista. Kun pimeä koittaa näen yhden ehkä hämmentävimmistä näyistä pitkään aikaan eli liekehtivät pilvenpiirtäjät! Nuo lieskan mukaiset lasitornit on jollain keinolla muunnettu animoiduiksi lieskoiksi ja välillä ko rakennukset muuttuvat myös Azerbaijanin lipuiksi! Näky on todella vaikuttava ja paatunutkin matkaaja ei voi kuin ihastella tuota insinööritaidon oivallusta... On vaikea sanoin kuvailla tuota näkyä, onneksi sain videoitua lieskat.

Hengailen jonkun aikaa Bulvarilla kunnes talsin keskustan kautta hotellille. Hienoja nähtävyyksiä bongattu tänään - enpä osannut odottaa Bakusta moisia asioita!

16.7. Baku:
On aika kauan kaivatun rantapäivän. Bakun ympäristössä on itse asiassa varsin monta rantaa - tosin LP ainakin varoittelee veden likaisuudesta ja öljynporauslauttojen pilaamista näkymistä. En anna moisten asioiden häiritä vaan lähden seikkailemaan Mardakan-nimisen kaupungin / kylän rannoille joita taas kehutaan jollain Azerbaijanin omalla matkailusivustolla... Ranta on about 30 km Bakusta ja vaatii monimutkaisen säädön metrolla ja paikallisbussilla. Ajelen parisenkymmentä minuuttia metrolla ja ryhdyn etsiskelemään oikeaa bussipysäkkiä. Päädyn aluksi väärälle pysäkille, näköjään olen tienristeyksessä jossa busseja menee useampaan suuntaan.

Juuri kun alan luopua toivosta bussin löytämisestä niin kaivattu paikallisbussi 141 saapuu. Kyseessä on kuuma ja täynnä oleva romu, jossa meneekin sitten varmaan 40 minuuttia. Seurailen Nokian navigaattorista matkan kulkua, GPS:n pätkimisestä huolimatta pysyn aika hyvin kartalla. Hyppään bussista kun se näyttää tekevän täyskäännöksen. Tämä osoittautuu myöhemmin virheeksi. Ajattelen kävellä rannalle, mutta hyvin pian huomaan että matkaa onkin pari-kolme km ja lämpö murhaavalla tasolla. Kävelen jotain uuden oloista tietä jonka varrella on bussipysäkkejä mutta busseja ei näy... Pysähdyn lepäämään ja kiroilemaan yhdelle uudenkarhealle bussikatokselle kun lähes tyhjää tietä suhaa ohi taksi! Huidon kuskia pysähtymään ja autohan jarruttaa heti. Sanon ukkelille avainsanan "beach" joka tuntuu menevän jakeluun ja pääsen hetkessä oikeaan osoitteeseen - jossa odottaakin tuttu bussi 141! Kiroilen vielä kertaalleen, olisi näköjään pitänyt jäädä vielä hetkeksi linjabiiliin...

Joka tapauksessa perillä ollaan ja käyn haistelemassa paikallisen rantascenen tunnelmaa välittömästi. Ranta näyttää useamman kilometrin pituiselta ja on jaettu lohkoihin joilla näyttää olevan typeriä nimiä tyyliin "Texas". Palvelutaso tuntuu vaihtelevan, joillain pätkillä on tarjolla kaikkea mahdollista omista rantamajoista aurinkotuoleihin kun taas toisaalla makoillaan omilla pyyhkeillä. Pääsymaksuja ei sentään peritä toisin kuin muualla (tällainen ranta lienee odotettavissa huomenna). Ostan kojusta ryöstöhintaisen rantapyyhkeen kun näköjään unohdin aina luotettavan sarongin kotiin.

Rannat vaikuttavat likaisilta - tupakantumppia ja kaikenlaista roskaa näkyy kaikkialla. Hiekka ei ole mitään kovin valkoista ja vesi on sameaa. Ei siis mistään ihan paratiisirannasta ole kyse... Silti väkeä on valtavasti ja paikalliset nauttivat rantaelämästä täysillä, väkeä on tungokseksi asti. Taaskaan ei huomaa olevan muslimimaassa, paljasta pintaa kyllä riittää. Yritän vuokrata massiivista puista rantatuolia mutta minimivuokra olisi ilmeisesti neljäksi päiväksi (näin ainakin joku kielitaidotonta myyjään auttamaan tullut nainen selittää). Jätän kyseisen tarjouksen väliin ja etsin vapaan pläntin toiselta rannalta jossa näyttää vähän puhtaammalta.

Meno on aika railakasta: tarjolla on vesiskoottereita, banana boatia, hevosratsastusta ja liitovarjoilua. Suosittu ranta-aktiviteetti tuntuu olevan hiekalla leikkiminen: aikuiset miehet hautaavat toisiaan hiekkaan ja lapset viskovat santaa toistensa päälle... Lisäksi näyttää olevan ok uittaa koiria ihmisten joukossa. Juuri kun luulin nähneeni kaiken ohi purjehtii ukko, jonka olkapäällä istuu farkkuihin ja t-paitaan puettu apina! Ideana on tietenkin kuvauttaa ihmisiä eläinparan kanssa, huh huh mitä rääkkäystä... Eli aika lailla erilainen scene jos vertaa Euroopan meininkeihin, varmaan suurin osa noista mainituista aktiviteeteista olisi kielletty jollain perusteella!

Vaikka puitteet ovat aika karut niin rantapäivästä jää hyvä fiilis - jengillä on selvästi hauskaa ja lämmintä riittää. Jätän uimisen toistaiseksi väliin, ehkä huomenna sitten. Tällä kertaa pyrin matkustamaan bussilla 141 takaisin suoraan rannalta. Bussia ei näy mutta ihmisjoukko odottaa siinä missä ajopelin aiemmin bongasin. Väkeä on sen verran että on odotettavissa melkoinen ryysis - ei muuta kuin seuraamaan paikallisia jotka lähtevät juoksemaan hyvissä ajoin bussin rinnalla saadakseen kunnon paikan. Saan onneksi istumapaikan joka onkin tarpeen yli tunnin pituiseksi venähtävään paluumatkaan - bussi näköjään kiertelee ties mitä pikkukatuja.

Pääsen vihdoin metrolle ja oletan homman olevan about paketissa. Seurailen asemia hieman epäselvien kuulutuksien avulla ja oletan olevani päätepysäkillä. Liukuportaiden yläpäässä näyttää aivan oudolta ja en voi uskoa olevani jossain väärällä asemalla. Navigaattori vahvistaa asian mutta edelleen en voi käsittää mikä voi mennä vikaan! Palaan alas laiturille ja tajuan, että metrojunat eivät ilmeisesti kuljekaan säännönmukaisesti Bakun kahta linjaa vaan voivat kulkea niitä ristiin kääntymällä solmuasemalta jompaan kumpaan suuntaan! Huomaan laiturien päässä olevat valotaulut, jotka kertovat mikä on tulevan junan loppuasema - ilmankos päädyinkin ihan muualle kuin minne piti... Seuraava juna vie oikeaan suuntaan ja hyppään pois ennen pääteasemaa käydäkseni keskustassa syömässä.

Päätän testata paikallisen pikaruokalan joka tarjoilee kaikenlaista kanamättöä. Tilaan muutaman euron hintaiset kanakebbet, joita pitääkin odotella kohtuullisen kauan. Henkilökunnan englannin taito on sen verran rajallinen että ei tule selvää mistä kebbet oikein saa, oikea protokolla näyttää olevan tiskillä odottelu. Setti ei ole mikään kovin kummoinen mutta vie nälän. Sitten alkaakin olla sen verran väsy että ei muuta kuin pikainen marssi hotelliin ja suihkun kautta nukkumaan!

17.7. Baku-Qobustan-Baku:
Viimeinen päivä Bakussa alkaa aurinkoisena mutta tuuli näyttää puhaltavan todella kovana. Tämän päivän ohjelmassa on tehdä retki noin 60 km päässä sijaitsevaan Qobustaniin, josta pitäisi löytyä mielenkiintoista nähtävää. Paikallisbussikyyti olisi mahdollinen vaihtoehto mutta eilisen hikoilun jälkeen (joka oli kyllä naurettavan halpaa) päätän taas ottaa reteästi Mersu-kyydin alle. Hotellin respa tuntee jonkun taksisuharin, jonka pitäisi heittää keikka 70 manatilla. Ukkeli saapuu sovittuun aikaan aamukymmeneltä ja kun varmistan respan kanssa että matkareitti on ymmärretty ilmenee että "mud volcanoes" vaatii 30 manatin extran. Aika tyyris keikka tästä siis tulee mutta lähden matkaan kun tänne asti ollaan tultu! Kuski sanoo nimekseen Orus ja vaikuttaa hauskalta hepulta vaikka englantia hän ei montaa sanaa osaa. Hän kuitenkin ottaa takapenkille poikansa, joka puhuukin kieliä varsin sujuvasti.

Ajelemme aluksi valtatietä vajaan tunnin kunnes kurvaamme apaattisen oloisen kylän laitamilla olevaan museoon, jossa esitellään esihistoriallisia maalauksia, joista kyseinen alue on kuuluisa. Museo on hieno mutta englanninkielinen opastus on pettymys. Ulkoa opetellun oloista englantia puhuva viehättävä opas juoksee museon huoneet vauhdikkaasti läpi, olisin mielelläni tutkiskellut laadukkaita näyttelyitä pidempäänkin. Sitten yhtäkkiä ollaan ulko-ovella helteessä ja ajetaankin ylös vuorelle, jossa on nähtävillä the real thing eli varsinaiset luolamaalaukset (tai itse asiassa kaiverrukset). Toinen opas kierrättää polkua pitkin muutaman luolan kautta ja esittelee autenttiset versiot museossa kuvissa ja videoilla nähdyistä kaiverruksista. Paikka on kokonaisuutena vaikuttava mutta aika reippaalla tahdilla taas edetään... Toki aurinko myös porottaa siihen malliin että pidempi vuorikiipeily ei olisi innostanutkaan. Maisemat ovat hienot ja Kaspianmeri näkyy utuisena horisontissa.

Hyppäämme takaisin Mersuun ja ajelemme noin 15 km eteenpäin. Viimeiset pari km mennään todella huonokuntoista tietä ja juuri kun luulen että olemme eksyksissä nousemme kukkulalle, jonka laella näkyy termiittikekoja muistuttavia rakennelmia. Kyseessä on yksi hämmentävimmistä luonnonilmiöistä mitä olen vähään aikaan nähnyt eli "mud vulcanoes". Jostain syvältä maan kuoren alta pulppuaa mutaa, joka muodostaa parhaimmillaan vajaan parin metrin korkuisia "tulivuoria", joista siis valuu aika ajoin mutaa kuin laavaa tulivuoresta! Omituisinta on se, että muta on kylmää - totesin tämän työntämällä sormeni yhteen monista pulputtajista. Vuoria on kymmeniä ja kaikki ovat erilaisia: on suuria ja pieniä sekä osa näyttää "kuolleen". Joku ruiskaisee vähän mutaa housuillemme, ei taida pitää tunkeilijoista! Kuski keräilee mutaa pulloon, sanoo että sitä voi käyttää kasvonaamiona! Joku saksalainen olisi kuuleman mukaan halunnut ostaa alueen ja perustaa sinne jonkun terveystuotteita valmistavan tehtaan mutta ei tullut kauppoja Azerbaijanin kanssa... Paikka on siis todella outo ja taatusti hintansa väärti - mitään sisäänpääsymaksua (ja opastusta tms) ei ole.

Käännymme takaisin kohti Bakua ja pyydän kuskia jättämään minut toiselle ranta-alueelle eli Sixov Beachille. Nämä rannat ovat maksullisia joka näkyy siistimpänä hiekkana ja vähäisempänä väenpaljoutena. Maksan 3 manatin sisäänpääsyn ja vuokraan muovisen rantatuolin 2 manatilla. Tällä rannalla erikoisuutena ovat Kaspianmeren öljynporauslautat, joista pari on aika lähellä rantaviivaa. Muuten kyseessä tosiaan on paljon siistimpi ja rauhallisempi paikka kuin Mardakan. Hiekkaan hautaaminen näyttää olevan yhtä lailla suosittua myös täällä. Osa jengistä makoilee hiekalla vailla minkäänlaista pyyhettä tms alustaa, mahtaa olla miellyttävää?

Uskaltaudun veteen - se on lämmintä ja hieman sameaa, ei kuitenkaan vaikuta mitenkään erityisen likaiselta. Ranta on matala ja poijut estävät uimasyvyyteen asti menemisen joten kroolaamisesta ei tule mitään. Lueskelen kirjaa ja kuuntelen housea jokusen tunnin - täällä on tosiaan aika vähän nähtävää paikallisten touhussa joten aika chillisti menee tämä iltapäivä.

Varaudun taas jonkinlaiseen paikallisbussisäätöön palatessani Bakuun mutta homma menee todella kivuttomasti. Bussipysäkki löytyy about heti ja yhtä lailla melkein välittömästi saapuu bussi 121 joka mainostaa menevänsä Sahilin metroasemalle joka löytyy ihan keskustasta. Näin tapahtuukin ja vain n. 20 min jälkeen olen takaisin Bakun ytimessä. Näistä kahdesta rannasta suosittelen ilman muuta Sixovia - Mardakaniin meno oli sellaista sählinkiä että en toista kertaa sinne menisi!

Käyn testaamassa vanhan kaupungin ruokatarjonnan - näköjään meininki on täysin turistia ja osun sinänsä ihan miellyttävään paikkaan jossa ei japanilaisen (?) ryhmän lisäksi ole muita asiakkaita. Tilaan jotaan sekalaista grillilihaa joka on ihan ok setti mutta ei edelleenkään mitään historiaa jäävää. Joku bändi virittelee settiään. Poistun pikaisesti ja käyn vielä pienellä kierroksella keskustassa. Sitten alkaakin reissu olla lähes finaalissa ja on syytä palata hotelliin sillä kello 6.00 lähtevä lento tarkoittaa herätystä epäinhimilliseen aikaan.

18.7. Baku-Riga-Helsinki
Kello soi 2:45 ja ei muuta kuin reppu selkään. Sama kuski kuin aamulla heittää minut lentoasemalle, jossa näyttää olevan aika lailla actionia, jostain syystä Keski-Aasian lennot tuntuvat saapuvan ja lähtevän keskellä yötä. Lentokenttä on kohtuullisen kompakti. Air Balticin online boarding pass ei kelpaa vaan joudun hakemaan tiskiltä perinteisen version. Turvatarkastuksessa piippaa jotain ja virkailija kyselee että onko laukussa metallia. Sanon että ei ja hän ei vaivaudu penkomaan veskaa sen tarkemmin. Ennen passin leimausta pitää täyttää sähköinen tullikaavake erillisellä pömpelillä - tosin ketään ei näytä ko kaavake enää kiinnostavan. Leima napsahtaa passiin ilman kysymyksiä ja sitten ei muuta kuin reilu tunti odottelua keskellä Azerbaijanin yötä. Baltic on taas ajoissa ja molemmat lennot tylsiä, onneksi saan paikat ilman vieruskaveria!

Oli kaiken kaikkiaan hieno reissu - olisi voinut kyllä varata about viikon lisää aikaa. Baku oli ehdottomasti mieleenpainuvin kohde, taas kerran koki ja näki asioita joiden kautta tajuaa, miksi sitä aina vaan jaksaa rundata. En odottanut mitään maailman seitsemää ihmettä vaan näin paljon asioita jotka jäävät ainakin omalla maailmankartalla paremmin mieleen kuin joku itsestäänselvä kaikkien tuntema kohde... Ihmiset olivat kaikin puolin ystävällisiä ja avuliaita eikä minkäänlaista vedätystä tai kaksoishinnoittelua tullut vastaan. Ja varsinkin Azerbaijanissa saa matkata aivan omassa rauhassa ilman että on vaarassa törmätä backpacker-ghettoihin tms lieveilmiöihin. Rupesi kyllä kiinnostamaan vielä muidenkin "Stanien" kierros, saapa nähdä koska niihin ehtii!