Ibiza ja Formentera - 2014

Harvemmin tulee käytyä samoissa kohteissa useampaan kertaan (jos on vielä uusia maapisteitä tarjolla), mutta Ibiza on poikkeus. Nyt oli vuorossa viides reissu tälle saarelle - tosin edellisestä reissusta oli ehtinyt kulua jo kymmenisen vuotta.

Tästä "seuraavasta kerrasta" oli ollut puhetta ties kuinka monen vuoden ajan ja v. 2014 tämä suunnitelma siis vihdoin toteutui. Kiitokset Frankille & Heidille, jotka buukkasivat hienon villan Cala Vadellasta hyvissä ajoin jo edellisen vuoden puolella. Pitkän odotuksen jälkeen 12 henkilön porukka lähti reissuun kesäkuun 2014 loppupuolella.

Ibizan maaginen tunnelma oli ennallaan ja tuli kyllä pohdittua, että olisi pitänyt tulla takaisin aiemmin! Vietin villa-viikon lisäksi pari yötä naapurisaari Formenteralla ja muistoihin jää myös melkoinen sähellys lentojen kanssa ennen kuin pääsin Ibizalle asti.

Vanhojen tuttujen paikkojen lisäksi löysin taas paljon uutta nähtävää - esimerkiksi salaperäinen Atlantis tuli vihdoin nähtyä netistä löytämieni ohjeiden avustuksella.

25.6.2014 Helsinki – Barcelona:
Lähtö viidennelle Ibizan keikalle alkaa rauhalliseen tahtiin siirtymällä julkisilla Helsinki-Vantaalle – iltalento lähtisi joskus viiden jälkeen. Aiemmat Ibizan reissut ovat olleet vuosina 1996, 1998, 1999 ja 2002 eli jonkin vertaa on aikaa edellisestä keikasta. Nyt on vähän erilainen kuvio kuin aiemmin: saarella odottaa toivottavasti hieno villa viikoksi ja matkassa on muutama Ibiza-veteraani tällä kertaa perheineen sekä muutama saari-neitsyytensä menettävä henkilö. Oma matkasuunnitelmani on viettää aluksi pari yötä ja päivää yksikseni naapurisaarella Formenteralla – tämä toki vaatii yhden yöpymisen Eivissan puolella aamun lauttaa odotellessa. Lennot olen buukannut jo kauan aikaa sitten espanjalaiselta Vuelingilta, jolla en olekaan koskaan aiemmin lentänyt. Toki kyseessä on jo vuosia liikennöinyt semi-halpis joten olettaisin homman toimivan. Näin ei kuitenkaan tapahdu vaan edessä on ikimuistoinen ilta ja yö, josta on syytä kirjoittaa seikkaperäinen raportti jälkipolville. 

Homma alkaa haista siinä vaiheessa, kun totean että Vuelingin online checkin ei jostain syystä toimi Suomessa ja Helsinki-Vantaalta ei löydy myöskään ko yhtiön automaattia. Sen sijaan ykkösterminaalissa on pitkä ja hitaasti liikkuva jono, joka tarkoittaa sitä että kaikkien pitää tehdä old school checkin! Menen jonon jatkoksi ja samalla joku afrikkalainen heppu höpisee jotain koneen myöhästymisestä. Monitori vahvistaa tilanteen eli luvassa on noin kahden tunnin myöhästyminen. Tajuan heti että on odotettavissa ongelmia jatkolennon kanssa Barcan päässä. Checkinin jonotus kestää ikuisuuden ja ihmettelen miten homma olisi hoidettu ilman koneen myöhästymistä ajoissa? 

Vueling tarjoaa 8 euron voucherin kuppiloihin korvaukseksi kivusta ja särystä. Minua ohjeistetaan säätämään jatkolentoa Barcassa joten ei muuta kuin Oak Barreliin odottelemaan lentoa. Kone lähteekin pari tuntia myöhässä ja lento on puuduttavan tylsä. Palvelu ja istumatila ovat Ryanair-tasoa. Onneksi lentoaika on ilmoitetun mukainen. Myöhästymisen syyksi ilmoitetaan Ranskan lennonjohtajien lakko, joka näköjään vaikuttaa myös Espanjan ja Suomen välisiin lentoihin?

26.6.2014 Barcelona – Ibiza - Formentera:
Vuorokausi on jo vaihtunut kun olen vihdoin Barcan terminaalissa. Rynnin ensimmäiselle transfer-deskille, jossa on jo pitkä jono useammalta lennolta. Tämän yön viimeiset lennot ovat lähteneet paria kaukolentoa lukuun ottamatta ja on selvää että Ibizalle ei pääse ennen huomista. Valmistaudun henkisesti jo hotelliyöhön ja lentoon joskus huomisen puolella. Jono ei vedä ja jonkun puolen tunnin jälkeen joku heppu huutelee onko Ibizalle menijöitä. Minä ja muutama muu ilmoittautuvat ja meidät ohjataan Vuelingin lippuluukulle, jonka sijainti jää hämäräksi. Ukko höpöttää jotain ylimääräisestä lennosta huomenna. Lippuluukku löytyy vihdoin departures-aulasta, eli pitää talsia aika kauan. Siellä odottaa samanlainen jono ja varmaan puoli tuntia jonotusta taas. Tiskiltä löytyy lento huomiselle yhdeksäksi (ei tosin mitään ylimääräistä lentoa), hotellivoucher ja joku lappunen lentokentän kuppilaan. Näitä ei kuitenkaan saa ilman visiittiä kolmannelle tiskille! 

Kolmas tiski tarkoittaa taas puoli tuntia jonotusta ja etuilua. Samalla havaitsen että kaksi muuta heppua on saanut täsmälleen samanlaiset liput – kyseessä ovat tamperelaiset ja ruotsalaiset herrat. Tamperelainen on menossa saarelle heittämään keikan Amnesiaan Above & Beyond – ryhmän valomiehenä – soundcheck odottaisi jo aamulla! Taas säädetään ja virkailija häviää hetkeksi. Viimein saamme tarvittavat laput käteen ja meitä neuvotaan etsimään bussi hotellille – tosin onnikka menisi vasta vajaan tunnin kuluttua kun porukkaa poimitaan sinne enemmänkin. Mussutamme lentokentän kuppilassa jotain bocadillosia ja lähdemme etsimään bussia. Joku dösis kyllä löytyy mutta sovittuun aikaan ei tunnu näkyvän kuskeja – jengiä ja busseja olisi kyllä. 

Saamme tamperelaisen ja ruotsalaisen kanssa kuningasidean ottaa taksi hotellille – sehän on arvatenkin lentokenttähotelli jossain ihan lähellä? Joku paikallinen Carlos vakuuttaa tietävänsä paikan ja puhuvansa kieliä, mutta heti kun ollaan liikkeellä, ilmenee että kumpikaan oletus ei pidä paikkaansa. Kaverilla ei ole hajuakaan missä hotelli on eikä englanti taivu! Pienen googlauksen ja soittelun jälkeen alkaa vaikuttaa siltä että hotelli on jossain hevon kuusessa Barcan esikaupunkialueella ja taksikeikka voisi olla joku parin sadan rasti (jos kaveri ylipäätään löytäisi ko paikan!) Toteamme että komento takaisin ja palataanpas kentälle. 

Köyhdymme 30 euroa tästä retkestä ja palaamme noloina busseille. Näköjään joku bussi on lähtenyt taksiajelumme aikana ja kiroamme taas kerran Vuelingia… Onneksi löytyy kuitenkin vielä toinen bussi, jonka lähtöaika on jotain 2:30 paikallista aikaa eli olemme sekoilleet kentällä jo vajaat kolme tuntia! Tällä kertaa menemme kiltisti bussiin ja matka tosiaan kestää noin 40 minuuttia eli mistään lentokenttähotellista ei ole kyse. Samalla tajuan myös että eipä myöskään kovin paljon tule nukuttua ennen paluuta kentälle. Hotelli on ihan siisti mutta respan kaveri on ihan pihalla tilanteesta. Kun kysyn koska olisi kyyti takaisin, niin heppu vain toteaa että ei tiedä! Ei auta muuta kuin mennä pariksi tunniksi nukkumaan (kello on lähempänä neljää) ja tulla kuuden jälkeen kyselemään uudelleen. Kuten arvata saattaa olo on todella sekava käytännössä kokonaan valvotun yön jälkeen…

Sama respan heppu on kuitenkin onnistunut paikallistamaan bussin, joka kuitenkin lähtee toiselta hotellilta. Mikään ei enää tässä vaiheessa yllätä vaan lähdemme kiltisti kävelemään johonkin parin korttelin päähän josta taas pienen säädön jälkeen löytyykin pikkubussi. Aluksi matkanteko etenee ihan ok mutta sitten moottoritie alkaa puuroutua. Kun liikenne käytännössä pysähtyy alkaa yksi kyydissä oleva espanjalainen höpöttää jotain ”accidentesta” eli ilmeisesti joku onnettomuus on tukkinut tien. Laskemme minuutteja boardingiin ja on selvää että taas on loistavat mahdollisuudet missata lento! Loppumatka menee Vuelingia haukkuessa ja minuutteja laskiessa. Saavumme kentälle n. 15 min ennen koneen lähtöä. 

Rynnimme läpi turvatarkastukset jonojen – onneksi on boarding passit ja vain käsimatkatavaraa – tosin ruotsalainen saa jotenkin ison lätkäkassin läpi securityn. Juoksemme hulluna kohti porttia, joka on jo suljettu. Yritän vääntää itkua vanhemmalle naisvirkailijalle ja selitän mitä kaikkea vastoinkäymisiä olemme jo joutuneet kärsimään ja lopulta rouva heltyy ja päästää meidät koneeseen! Totean että ”I love you” ja juoksen tamperelaisen kanssa viime metrit koneeseen, jossa on jo meneillään turvallisuusohjeiden läpikäynti. Ruotsalainen on jotenkin ehtinyt ennen meitä koneeseen – luulin että kaveri oli jäänyt jumiin laukkunsa kanssa! Fiilis on kuin Amazing Racessa, jossa tällaisia final callin jälkeisiä portin aukeamisia tuntuu tapahtuvan…

BCN-IBZ on about tunnin veto, joka menee jossain valveunessa. Pitää jaksaa vielä jokunen tunti että pääsee lepäilemään Formenteralle. Ibizan kenttä näyttää isommalta kuin reilu kymmenen vuotta sitten – rynnimme samalla kolmikolla mahdollisimman nopeasti ulos. Tamperelaisella on joku oma kyyti, joten jaamme ruotsalaisen kanssa taksin ja jään itse pois Eivissan lauttasatamassa. Ruotsalainen jatkaa San Anin suuntaan. Myös Formenteran lautat näyttävät kasvaneen sitten viime kerran. Joku paatti on juuri lähdössä ja hyppään kyytiin. Eivissan siluetti näyttää hyvältä ja muutaman pakollisen foton jälkeen alkaa tuntua siltä että kyllä tästä vielä hyvä keikka tulee. 

Noin tunnin kuluttua paatti telakoituu Formenteralle ja hengaan hetken satamassa. Mietin vuokraisiko fillarin pariksi päiväksi mutta väsyttää sen verran, että ei muuta kuin pirssi alle. Ovat näköjään ottaneet käyttöön kiinteät hintalistat eikä joku 13 euroa Es Pujolsiin haittaa. Hotelli (Hostal Mayans) löytyy samoin kuin varauskin (jota hieman kuumottelin sillä käytin aika sekavaa palautetta saanutta otel.com – palvelua). Paikka osoittautuu mukavaksi ja siististä huoneesta löytyy merinäköala ja kaikki tarvittava paitsi tv.
Haen lähikaupasta jotain evästä ja havaitsen että virta on niin vähissä että en jaksa lähteä edes hotellin altaalle. Istuskelen parvekkeella jonkun aikaa ennen kuin on aika päiväunien. Ne kestävätkin iltayhdeksään joten tämä päivä menee vähän ohi mutta fiilikset ovat seesteiset ja itse asiassa varsin positiiviset. Jatkan iltaa hetken kuuntelemalla musiikkia parvekkeella. Hotelli on rauhallisen sivukadun varrella eikä Es Pujols muutenkaan vaikuta miltään yöelämän keskukselta…

27.6.2014 Formentera:
Herään kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen ja syön hotellin aamiaisen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta joten ei voi valittaa keleistä. Lähden katselemaan Pujolsin pienehköä ydintä, josta löytyykin kaikki pakolliset palvelut rantalomalle ja myös pienehkö ranta. Paremmat beachit ovat hieman kauempana joten otan fillarin alle – se kustantaa huimat 7 euroa per päivä. Lähden polkemaan kohti dyynejä, jotka alkavat parin kilometrin päässä. Taidan päätyä vähän eri paikkaan kuin joskus 15v sitten sillä muistelen olleeni lähes yksin rannalla – nyt pieni laguuni on ihan täynnä etupäässä italialaista väkeä. Köllin kuitenkin auringossa parisen tuntia kunnes alkaa nahkaa polttamaan ja jatkan polkemista. 

Löydän jonkun miellyttävän oloisen rantakuppilan lähempänä satamaa ja syön siellä hyväksi osoittautuvan mustekala-annoksen. Fillaroin lauttasatamaan, jossa on tällä kertaa hiljaista. Päätän lähteä katselemaan saaren muita rantoja ja yritän löytää rannanpätkää, jolla on erinäisiä paikallisia chill out –baareja. Harhaudun kuitenkin väärälle puolelle saarta joillekin pikkuteille ja lopulta samaan poukamaan, jossa olin lepäilemässä edellisellä Formenteran keikalla. Huomaan että kunto ei kestä enää lisää pidempää polkemista vaan päätän suunnata takaisin Pujolsiin. 

Palautan fillarin ja vietän hetken aikaa hotellin altaalla. Vetäydyn taas partsille fiilistelemään merimaisemaa ja illan hämärtymistä. Illan pimettyä käyn kiertämässä läheisen ytimen jalan ja katson löytyykö putiikeista mitään ostamisen arvoista. Mukaan tarttuu perus-turren Formentera-paita vaikka täältäkin näköjään löytyy Pachan myymälän haarakonttori! Syön jotain random tapasta lähellä hotellia olevassa ravintolassa ennen kuin on aika vetäytyä levolle ja valmistautua huomiseen siirtymään the Saarelle.

28.6.2014 Formentera – Ibiza (Cala Vadella):
Otan pirssin alle lauttasatamaan ja taas ensimmäisen lautan mikä lähtee. Nyt alla on kyllä todella kookas botski, joka muistuttaa jo enemmän Tallinnan lauttaa kuin niitä pieniä katamaraaneja, joilla tuli joskus ajettua tätä väliä! Loppumatkasta ohitellaankin pikkupaatteja ja olen samassa paikassa mistä lähdin pari päivää sitten eli Eivissan ytimessä. 

Osa seurueesta on samanaikaisesti saapunut saarelle ja saan sovittua Frankin & perheen kanssa deitit Burger Kingin nurkille josta lähdemmekin autolla etsimään Cala Vadellassa olevaa villaa. Cala Vadella on se ranta, jonka läpi kulkee hämmentävää kyllä autotie – olen joskus ajanut sen läpi mutta muuten alue on toistaiseksi mysteeri. Vaikuttaa kyllä kuvissa varsin hyvältä! Villan osoite tuottaa arvatenkin haastetta Nokian navigaattorille – varsinkin kun Espanjassa paikannimet voi kirjoittaa useammalla eri tavalla! Lopulta mesta löytyy kuitenkin varsin nopeasti kysymällä naapurilta ja paikan omistaja odottaakin jo talossa. 

Rouva esittelee paikan seikkaperäisesti ja paikka vaikuttaa heti odotusten mukaiselta eli lienee tasokkain asumus saarella tähän asti missä on tullut oleiltua! Villassa on kolme kerrosta + kattoterassi ja tietenkin uima-allas. Bonuksina myös grilli ja fudispeli. Kaiken kaikkiaan hieno paikka. Muukin jengi saapuu paikalle varsin pian ja koko yhdeksän hengen majoittamisessa meneekin hetki mutta aika pikaisesti päästään keskittymään altaalla oleiluun. Käymme äijäjengillä pikaisesti supermercadossa hakemassa välttämättömiä tarvikkeita mutta sitten ei muuta kuin pool partyt käyntiin. Musiikissa on näköjään siirrytty bluetoothin ja mobiilikaittumien aikaan – kauas on tultu nauhoista ja ghettoblastereista mitä tuli joskus saarelle roudailtua…

Iltapäivä menee nopeasti ilman suurempaa ohjelmaa kunnes on aika tsekata Brassien peli kämpillä. Tv vaatii pientä säätöä ja näköjään pitää turvautua johonkin saksalaiseen tv-kanavaan mutta käy se näinkin. Loppuillan ohjelmassa on dinnerit paikallisella rannalla – ihan ok settiä. Naisten ja lasten vetäytyessä levolle jäämme äijien kanssa fiilistelemään tähtitaivasta kattoterassille, jossa voi nyt pimeän tultua jo ollakin (aiemmin lämpö oli jotain aivan sietämätöntä)…

29.6.2014 Cala Vadella ja Playa den Bossa:
Aamu avautuu aurinkoisena ja kuten arvata saattaa tenavat ovat jo altaalla kun seniorisarja herää… Ensimmäisenä ohjelmassa on kauppareissu koko köörin voimin. San Josesta noin 15 minuutin ajomatkan päästä löytyy hypermercado, josta löytyy evästä koko seurueelle. Perinteiseltä lihatiskiltä lähtee mukaan pari kiloa entrecoteta ja muilta osastoilta muutama ostoskärryllinen kaikkea mahdollista. Eiköhän näillä pärjätä muutama päivä ainakin! Kauppalaskun summa ei päätä huimaa – parilla sadalla saatiin ihan käsittämätön määrä tavaraa… 

Kaupparetken jälkeen on aika testata paikallinen ranta. Se osoittautuukin aika miellyttäväksi poukamaksi. Miinuksena lähinnä tyyriit rantatuolit joista laskutetaan lähemmäs kymppi per päivä mutta toki sarongillakin pärjää… Leiriydemme johonkin rannan keskivaiheille ja vietämme useamman tunnin rannalla. Lapset telmivät lähes koko ajan meressä joka tuntuu hieman viileältä altaan jälkeen.

Palaamme villalle ja alamme herrojen kanssa viritellä grilliä – muuten selkeä peli mutta savupiippuun asennettu valo hieman ihmetyttää! Paikallisen marketin grillihiilet ovat puoleksi betonia mutta siitä huolimatta grillimestariksi osoittautuva Samuli loihtii oivallisen hiilloksen ja kohta on entrecotet tulilla! Pihveistä tulee erinomaisia ja ruoka maistuu koko köörille.  

Illemmalla on sitten aika lähteä hieman ”kylille” – mukaan lähtee koko villan miesväki ja lisäksi poimimme San Anin puolella yöpyvän Muffen kyytiin. Saamme autokyydin Platja den Bossan hollille (kiitos Jonna), jossa tajuamme olevamme hieman kauempana ensimmäisestä kohteestamme eli legendaarisesta Bora Borasta. Pienen tarpomisen jälkeen saavumme mestoille ja meiningit ovat katossaan – tulee vähän suomalaisen hiihtokeskuksen rinnebaari alkuillasta mieleen! Jengi on todella senioria jopa meihin verrattuna ja soundi kohdallaan. 

Äijät haluavat kuitenkin jatkaa matkaa ja talsimme kohtia Spacea. Matkan varrella jotkut aurinkolaseja kauppaavat afrikkalaiset huutelevat perään jopa suomeksi – terve terve vaan! Spacessa näyttää hiljaiselta joten käymme tsekkaamassa lähiympäristön tarjonnan ja päädymme Ushyian hotellin / klubin respaan. Klubin avajaiset ovat vasta tulossa joten meidät ohjeistetaan tsekkaamaan hotellin kattoterassin tarjonta. Se osoittautuu todella hienoksi mestaksi jossa leppoisa funky house soi jengin nauttiessa drinkkejä. Ei mikään jammausmesta mutta näköala koko öisen Bossan yli on vaikuttava…

Joskus yhdentoista maissa painumme takaisin Spaceen jossa näyttää olevan enemmän väkeä. Kärsimme 50 euron sisäänpääsymaksun ja siirrymme ”terassille”, joka on sitten viime näkemän katettu siihen malliin että ei juuri terdestä voi puhua. House pauhaa ja jengiä on ihan kohtuullisesti. Jotenkin ei vaan Space ole koskaan oikein ollut allekirjoittaneen mesta – ihan ok soundiakin tulee mutta keskityn enemmän pizzabaarin tarjontaan kuin lattialle… 

Viimeiset puoli tuntia ennen puoltayötä tulee ihan ok soundia mutta sitten näyttäisi terde menevän kiinni. Siirrymme sisätiloihin, joissa on yhtä synkkään kuin aiemminkin. Lineupissa on Carl Craigia yms teknoa ja soundi on aika takovaa ja menee ainakin allekirjoittaneelle ohisektoriin. Lähdemme Muffen kanssa menemään joskus kello yhden maissa, Frank ja Samuli jatkavat.
Päätämme tsekata vielä Pachaa mainostavan Dunes-baarin, jossa soikin hyvä house ja screeniltä näkyy MM-futista. Pilkkuskaban jälkeen alkaa väsyttämään ja otamme pirssit alle. Näköjään nykyään Ibizalla ajellaan kohtuullisen kiltisti mittarin kanssa joten kaikki hulluimmat kyydit ja vedätykset ovat toivottavasti historiaa…Kännykkä piippailee jotain hämmentäviä viestejä Spacen terassin uudelleen avaamisesta ja breaks / funk – osaston setin soittamisesta vinyyliltä. Olisi ehkä pitänyt jäädä pidemmäksi aikaa?  

30.6.2014: Cala Vadella, Salinas ja Pacha
Tänään on ohjelmassa yksi pakollisista visiiteistä eli keikka Salinaksen rannalle ja tietenkin legendaarisen Sa Trinxan hoodeille. Ja mikä parasta mestoilla on The Man eli Jon Sa Trinxa veivaamassa hämmentävän eklektisiä ja groovaavia settejään! 

Sa Trinxan edusta on niin tukossa kuin yleensäkin ja vapaita paikkoja löytyy lähinnä märältä hiekalta (joka toki kuivuu nopeasti). Trinxalla riittää näkemistä koko ajan – klubien kulkueet kiertävät läpi rannan ja about kaikki tämän päivän isommat illat ovat edustettuna. Saan napattua David Guetta –lippiksen (jota tuskin tulee pidettyä) – ihan kiva matkamuisto kuitenkin. Guettan kulkue on kyllä hienoimmasta päästä – samoin Ibiza Rocksin jäniksenpäät yms ovat hauskoja. 

Trinxan uimapaikka on myös yhtä kivinen ja liukas kuin aiemmin. Uimisen lisäksi tämän rantapäivän aktiviteettinä on neppaaminen, jolla olemme aiemminkin herättäneet hämmennystä Salinaksella. Taitaa löytyä vielä about sama poukama, jossa jo 2002 kisattiin tämän perinteisen lajin parissa! Nyt mukana on seniorien lisäksi myös nuoriso. Ennen kisaa käydään taas perinteinen vääntö säännöistä ja Itä-Helsinki-osasto saa taas läpi selkeästi sääntöjen vastaiset autot. Kuten arvata saattaa rehelliset neppaajat kärsivät ja lopputulosta en viitsi tässä edes mainita… 

Palaamme villalle lepäilemään hetkeksi ennen kuin on aika illan pakollisen jalkapallon ja myöhemmin sen eniten odotetuimman klubikeikan eli Pachan Ibiza Rocksin. Lähdemme Frankin kanssa kahdestaan liikkeelle joskus ennen puolta yötä. Vadellalta on haastavaa päästä pelipaikoille jos ei ole kuskia – tällä kertaa joudumme pyytämään rantabaaria tilaamaan taksin. Pirssi tuleekin mutta ei aluksi usko meidän olevan tilaajat vaan ajelee hetken jossain vuorella ja palaa sitten noukkimaan ukot kyytiin…
Pääsen jostain syystä Pachalle ilmaiseksi vilauttamalla Nordean korttia – jää mysteeriksi miksi hopeinen Visa avasi nämä ovet mutta säästyipähän joku viisikymppinen… Pacha on aina ollut yksi suosikkejani saarella ja klubin ilme ei ole mitenkään erityisesti muuttunut vuosien varrella. Samat perusjutut kuten Funky Room ja terde ovat edelleen tallessa. 

Jengiä ei ole liikaa mutta ihan sopivasti kyllä. Illan päästara eli Dj Pierre aloittaa setit kohtuullisen ajoissa eli joskun yhden maissa. Soundi ei ole ihan toivottua retroa tai happoa mutta ihan ok house-poljentoa kylläkin. Fiilis on hyvä ja välillä on hyvä käydä Funky Roomin puolella tunnelmoimassa. Ibiza Rocksin jengi jammailee jäniksen päät yms rekvisiittaa päällään. Klubin katosta roikkuu lammasfiguureja ja muuta outoa roinaa… Pierren jälkeen salissa aloittava 2ManyDjs menee hieman ohi joten lähdemme taksilla kämpille.

1.7.2014 Cala Vadella ja Eivissa:
Herään lähempänä puoltapäivää ja muu jengi on juuri lähdössä Cala D’hortin rannalle. Päätän skipata sillä väsyttää ja olen käynyt parikin kertaa ko rannalla. Toki Es Vedra on aina vaikuttava näky ja paikka on hieno mutta välillä pitää ottaa lepoa… Visiitti osoittautuu lyhyeksi sillä yksi lapsista saa meduusan pureman ja koko kööri päättää palata villalle. 

Päivä jatkuu aika rennoissa merkeissä altaalla kunnes jossain vaiheessa lähdetään koko jengillä Eivissaan. Muu porukka päättää kiivetä Dalt Vilan huipulle kun itse teen pikaisen rundin ja tsekkaan ovatko legendaariset levykaupat enää hengissä. Vanha kunnon M15 on sentään pystyssä mutta asiakkaita ei näy ja tarjonta on lähinnä CD-painotteista. Jossain nurkassa on apaattisen näköinen vinyylipinkka – tulee lähinnä paha mieli sen katselusta ja poistun pikaisesti. Toinen klassinen putiikki eli Delta Discos on myöskin olemassa mutta näyttää muuttuneen vaatekaupaksi! Sieltäkin löytyy pari vinyylilaaria ja sisustuselementteinä pari teknaria. Ostan säälistä jonkun t-paidan ja totean taas olevani ainoa asiakas… 

Muu jengi laskeutuu muureilta ja lähdemme koko porukalla syömään. Muurien sisäpuolella oleva ravintola osoittautuu hyväksi! Vietämme vielä vajaan tunnin Eivissassa omatoimisen shoppailun merkeissä. Itse ostan jotain t-paitoja ja sekalaista klubien roinaa – eiköhän nyt löydy riittävä määrä jääkaappimagneetteja ja hiirimattoja baleaarihengessä!

2.7.2014 Cala Vadella, Hippy Market ja Pike’s Hotel
Yksi kuuluisa ”nähtävyys” on jäänyt kaikilla edellisillä keikoilla väliin joten nyt lienee korkea aika tsekata saaren kuuluisat hippimarkkinat. Mitään kovin hippiä meininkiä tuskin on odotettavissa sillä joskus muutama vuosikymmen sitten alkanut torikauppa on varmasti paisunut ihan eri sfääreihin siitä mitä se joskus 70-luvulla oli. Joka tapauksessa joskus lähempänä puolta päivää otetaan auton suunta Santa Eulariaan ja lähdetään etsimään varsinaista markkinapaikkaa. 

Santa Eularian ytimestä ei aluksi tunnu löytyvän oikeaa osoitetta ja pitää ottaa vanhanaikaiset keinot käyttöön eli onneksi laukusta löytyy vanha kunnon paperiformaatissa oleva matkaopas, josta löytyy oikeat koordinaatit. Markkinoilla on jopa omat (maksulliset) parkkipaikat joten mitään kovin hippiä menoa tosiaan ei ole havaittavissa. 

Mesta on varsin hämmentävä tori, jossa on tarjolla valtava määrä sälää matkamuistoista taiteeseen ja pakolliseen hippiroinaan eli kukkaiskuosisiin vaatteisiin yms krääsään. Roina ei varsinaisesti inspiroi joten ostokset jäävät tekemättä. Muu jengi kyllä ostaa kaikenlaista. Kiinnostavin juttu alueella on mielenkiintoinen ”luomuhappobändi” eli ryhmä joka soittaa etnohenkistä musiikkia käsittämättömillä instrumenteilla – soundista tulee mieleen hieman didgeridoot höystettynä muilla torvilla ja rummuilla.
Markkinoiden jälkeen lähdemme ajelemaan kohti saaren pohjoisosia. Poikkeamme Cala de San Vincentissä, joka vaikuttaa uinuvalta poukamalta. Ajamme ylös pienelle vuorelle ihailemaan näkymiä, pientä serpentiiniäkin on havaittavissa tiessä.

Jatkamme vuoriston läpi kohti San Ania. Vähän ennen tuota pahuuden pesään löytyy taas yksi legendaarinen paikka eli Pike’s Hotel, jossa tätä nykyä pitää majaansa Ibiza Rocksin posse. Mesta on varsin huomaamaton pienen hiekkatien päässä ja sen löytäminen on kohtuullisen hankalaa. Suunnistus kuitenkin palkitaan ja pääsemme tsekkaamaan hotellin, jossa on aikanaan (ja kai edelleenkin?) juhlittu useamman megastaran toimesta. Freddie Mercury kuului aikanaan kanta-asiakkaisiin ja on saanut oman kabinetinkin nykyisestä sisustuksesta. Yleinen linja paikassa on kitsch / surrealismi / anything goes – löytyy mm. bussipysäkki uima-altaalta ja muutama kirjain McDonaldsin kyltistä… Väkeä ei ole paikalla kovinkaan paljon. Leiriydymme altaan ympärille ja tilaamme pari tapas-lautasta. Tenavat käyvät uimassa ja muu seurue ihmettelee / ihailee mestan yleistä tunnelmaa ja yksityiskohtia. Ohjelmassa näyttää olevan kaikenlaista pool partya mutta tänään on selkeästi joku välipäivä. 

Jatkamme ajoa läpi San Anin takaisin villalle. Käymme taas hypermercadossa ja mukaan tarttuu kaikenlaista grillattavaa – taas pihvilihat ja myös tonnikalaa mutta itseäni kiinnostavat erityisesti kokonaisina myytävät kaniinit. Tätä paikallista erikoisuuttahan on päästävä testaamaan - lihamestari paloittelee sekä paketoi noin 6€ kustantavan jänöjussin nopeasti. 

Villalla alkaakin vimmainen grillaus joka huipentuu jänisateriaan. Pupu grillataan päätä ja sisäelimiä myöten. Lihan maku on hyvin lähellä kanaa ja kuten arvata saattaa, on ruho varsin luista. Annika kuitenkin loihti otukselle loistavan marinadin ja kyllä vaan Vemmelsääri maistuu hyvältä! 

Ilta venyy altaalla ja jossain vaiheessa naisväki päättää lähteä klubille. Frank kaivaa pikaisesti tiedon valtatieltä Amnesian koordinaatit ja jäämme herrojen sekä juniorien kanssa päivystämään villalle. Ohjelmassa on lähinnä Unon peluuta ja sangrian särpimistä aina pikkutunneille asti… Ilta loppuu omalta osaltani siihen että muovituoli kirjaimellisesti hajoaa alleni (ilman mitään riehumista tai muuta normaalia istumista kummempaa aktiviteettia) – onneksi henkilövahingoilta säästytään!

3.7.2014: Atlantis ja San Antonio
Frank herättelee jossain vaiheessa aamulla ja toteaa että nyt olisi aika käydä tsekkaamassa mystinen Atlantis, joka sijaitsee jossain Es Vedran ja Cala d’Hortin hollilla. Yöunet jäivät hieman lyhyiksi mutta olen toki valmis reissuun ja kohta ollaankin etsimässä jotain hiekkatien päätä hieman epämääräisen Google Maps –printin perusteella. Oikea ”parkkipaikka” löytyy helposti mutta painamme aluksi ilmeisintä polkua pitkin väärään poukamaan. Onneksi tajuan erheen riittävän ajoissa ennen kuin olisimme painaneet jyrkännettä alas väärään paikkaan. Perusasiat kuntoon eli kompassi käteen ja uusi suunta lähtöpisteestä johdattaakin oikean näköisille poluille. Kiviin maalatut sydänkuviot ja kivinen jatulintarha vahvistavat että olemme oikealla tiellä. 

Reitti alas on kohtuullisen helppo (vaikkakin jyrkkä) laskeutuminen polkua pitkin paikkaan, josta on aikanaan louhittu Eivissan Dalt Vilan kiviä. Mestaan liittyy kaikenlaista mystiikkaa – väittävät mm. lähellä merta olevaa suolavesiallasta hippien pyhäksi vedeksi. Jengi on vuosien varrella tehnyt kaikenlaista taidetta – esim. valtavan rauhanmerkin kivistä ja jostain pitäisi löytyä myös Cafe del Mar – levyn kanteenkin päätynyt buddha-maalaus. Suuren kiven alla makoilee joku hipin oloinen heppu, joka vaikuttaa päivystävän ja valvovan mestaa – äijä kyselee ystävällisesti haluammeko chillata varjossa kiven alla. 

Meidän lisäksi paikalla on vain pari muuta ja jotain yksittäisiä kiipeilijöitä tulee vastaan. Mutta aika rauhassa paikan tunnelmasta saa nauttia. Maisemat ovat kyllä upeita – ehdottomasti yksi pakollisia kohteita Ibizalla! Lähdemme hikiselle paluumatkalle, joka osoittautuu jossain määrin tuskalliseksi. Buddha-maalauksen pitäisi olla ”on the left somewhere in the middle”. Kyseinen teos jää kuitenkin löytämättä sillä nousu on sen verran raskasta että ei viitsi lähteä tekemään harha-askelia… Puolessavälisssä vastaan tulee britti, joka kertoo läheisessä vartiotornissa asuvista hipeistä ja heidän järjestämistään kemuista. 

Hikisinä ja kohtuullisen finaalissa palaamme villalle viilentelemään. Iltapäivä meneekin ilman suurempaa ohjelmaa. Illemmalla lähdetään koko jengillä San Antonioon. Harhailemme hetken ytimessä, jossa on aika rauhallista vielä tähän kellonaikaan (eli ennen auringonlaskua). Hakeudumme sunset stripin lähistöllä olevaan intialaiseen ravintolaan, josta löytyy kohtuuhintaista ruokaa koko seurueelle. Ihan ok curryt lähinnä brittien kansoittamassa paikassa.  

Lähempänä auringonlaskua on tietenkin tsekattava Cafe del Mar ja naapurikuppilat. Meininki näyttää muuttuneen lähinnä sen osalta että the Kahvila on laajentanut terassiaan eikä juuri ketään istuskele enää kuppilan edessä olevalla alueella. Myös musiikki on suunnattu ymmärrettävistä syistä kuppilan maksavien asiakkaiden puolelle joten mitään ihan vanhojen aikojen mukaista fiilistelyä ei saa aikaiseksi. Mambo luukuttaa naapurissa jo kohtuullisen reipasta soundia joten eipä tässä mitään kovin kummoista Ibiza sunset –fiilistä saa aikaiseksi… Auringonlaskukin on pilvinen joten poistumme aika nopeasti paikalta. 

Tuen kahvilaa kuitenkin yhden t-paidan verran ennen kuin talsimme San Anin ytimeen. Jäämme Samulin kanssa hengaamaan baarikadulle, jossa on vielä aika rauhallista mutta sisäänheittäjät ovat sitäkin innokkaampia. Drinkit ovat puoli-ilmaisia ja meininki ei juurikaan ole muuttunut. Ehkä soundi kuitenkin on hieman monimuotoisempaa – löytyy omat mestansa RnBlle, trancelle ja joku kuppila mainostaa itseään jopa soulilla. Istumme hetken jollain pienellä terassilla, joka osoittautuu virheeksi sillä aurinkolaseja kauppaavat afrikkalaiset eivät jätä millään rauhaan… Kierrämme pari baaria, joista ei saa mitään suuria musiikillisia elämyksiä ennen kuin suuntamme taksilla villalla. San An ei sinänsä pettänyt – samaa settiä kuin lähes 20v sitten ja toimii varmasti parikymppisille briteille edelleenkin…

4.7.2014 Cala Vadella:
Viimeinen täysi päivä saarella on aurinkoinen kuten kaikki muutkin tähän asti (sadetta ei muutamaa pisaraa lukuun ottamatta ole näkynyt). Kellään ei ole intoa lähteä kauemmaksi joten jengi viettää aikaa lähinnä lähirannan ja villan välillä. Laskeudun itse rannalle vasta joskus iltapäivällä ja grillaan itseäni vielä pari tuntia – nyt näköjään pärjää jo ilman aurinkorasvoja. 

Palaan villalle ja käymme nauttimassa toiset sunset-sessiot Frankin kanssa läheisellä wastelandilla, josta on esteetön näkymä länteen. Paikalla on ilmeisesti joskus ollut villa, josta on jäljellä vain puretut perustukset. Fiilistelemme Bosen mobiilikaiuttimen jykevää soundia mollukan laskiessa horisontin taa. Kuten edelliselläkin kerralla häiriötä aiheuttaa lähinnä pari hullua koiraa mutta mitään San Anin kaltaista kaaosta ei ole havaittavissa…

Tsekkaamme vielä illan ottelun (valitettavasti Brassit voittaa mutta onneksi jatkossa tahti muuttuu…) ja sitten ei muuta kuin kamat kasaan ja unille ennen aamuherätystä. Vähän olisi kyllä kiinnostanut Privilegen keikka mutta jää kuitenkin väliin aamulennon vuoksi…

5.7.2014 Ibiza – Barcelona – Helsinki:
Tämäkin oivallinen retki loppuu aikanaan ja tänään on sitten ohjelmassa siirtyminen kentälle ja sitten taas jännitystä Vuelingin suoriutumisesta… Frank ystävällisesti heittää allekirjoittaneen kentälle joskus aamuseitsemän jälkeen – siellä on aika hiljaista ja Vuelingin tiskillä ei yhtään jonoa (online checkin ei näköjään onnistunut taaskaan)!

Lento Barcaan lähtee ajoissa ja elättelen jo toiveita siitä että pääsisin ajoissa kotiin. Homma toimiikin niin kauan kunnes olen istumassa BCN-HEL –koneessa, joka odottelee lähtölupaa aina tunnin ajan. Lopulta tulee kuulutus, joka kehoittaa kaikkia matkustajia poistumaan koneesta, sillä teknisen vian vuoksi ei päästä liikkeelle ollenkaan! Jengi on varsin kypsänä ja lentokentällä ei kukaan tunnu tietävän missä mennään. Marssin heti Vuelingin tiskille ja kysyn onko vaihtoehtoista lentoa. Saan taas jonkun sämpylävoucherin käteen ja ei auta kuin odotella. Lopulta noin tunnin kuluttua joku suomalainen kailottaa että olisi löytynyt toinen kone, joka lähtee terminaalin toisesta päästä. Monitorit vahvistavat tämän tiedon. 

Lento lähtee vihdoin vajaa kolme tuntia myöhässä ja olen Suomessa jotain yhdeksän maissa. Olihan taas säätöä Vuelingin kanssa… Näitä lentoepisodeja lukuun ottamatta erittäin hyvä reissu ja kyllä varmaan saarelle pitää palata vielä joskus!