Italia ja San Marino - toukokuu 2017

Italia on yksi suosikkimaistani Euroopassa ja olikin itse asiassa vierähtänyt melkoinen tovi edellisestä reissusta. Muistot lapsuuden rantalomista olivat edelleen kirkkaana mielessäni - varsinkin Riminin rannoista on jäänyt hyvät fiilikset.

Suomen kevät oli taas melkoisen epävakaata aikaa säiden puolesta, joten pieni kiertomatka Italiassa kuulosti erittäin hyvältä idealta. Varasin lennot Milanoon, jonka ympäristössä olisi tarjolla paljon mielenkiintoista nähtävää. Pisan kalteva torni on aina kiinnostanut ja halusin myös palata vihdoin Riminille. Tajusin myös tätä reissua suunnitellessani, että olin kokonaan unohtanut jo aiemmin keräämäni maapisteen, eli San Marinon: kävimme siis perheen kanssa tässä pikkuvaltiossa päiväretkellä osana toista Riminin reissuamme. Tulipa sitten käytyä toista kertaa San Marinossa ja tällä kertaa tuli myös vietettyä yksi yökin kääpiövaltion rajojen sisällä.

Kohteet:

1. Milano
2. Pisa (ja matkan varrella Lago d'Orta)
3. San Marino
4. Rimini
5. Milano (ja matkan varrella Maranello)

24.5.2017 Helsinki – Milano:
Vähän pidemmän Oseanian kierroksen jälkeen ehdin olla noin reilun kuukauden verran ”nauttimassa” Suomen keväästä, kunnes oli taas aika suunnata lentokentälle. Kevätsää oli ollut ajoittain suorastaan hyytävän kylmä ja siitä syystä noin viikon visiitti hieman lämpimämpään ilmanalaan oli vähintäänkin tervetullut asia.

Suuntana on tällä kertaa pitkästä aikaa Italia, jossa olen kyllä käynyt lukuisia kertoja aiemminkin. Edellisestä kerrasta on kyllä vierähtänyt useita vuosia ja tässä kaikin puolin miellyttävässä maassa on vielä monta nurkkaa kokonaan käymättä. Lisäksi muistelin, että en ole vielä ehtinyt käymään San Marinossa – tämä tosin osoittautui virheelliseksi muistikuvaksi, sillä olinhan minä joskus lapsuusajan Riminin-reissuilla jo käynyt tässä hieman erikoisessa minivaltiossa. En vaan muistanut tuosta visiitistä mitään! Onneksi äiti ja veli muistuttivat aiheesta…

Lentoyhtiönä on taas vaihteeksi Air Baltic ja jostain syystä päädyin buukkaamaan jo 5:35 lähtevän lennon, vaikka inhoan aikaisia aamulentoja. Tämä sinänsä edullinen lento on niin aikaisin, että herätys pitää olla jo kolmen maissa keskellä yötä. Ja tällainen ajoitus ilman muuta aiheuttaa melkoisen kooman koko päivän ajaksi eli ensimmäinen matkapäivä menee jossain määrin hukkaan… Eikö sitä koskaan opi?

Eipä tule itse asiassa nukuttua juuri yhtään ennen kuin on aika hypätä auton rattiin ja ajaa puolihämärässä Helsinki-Vantaalle. Balticin lennot ovat aikataulussa ja niistä ei jää muuta mieleen kuin Rigan ja Milanon välillä ollut iankaikkisen vanha kone. Saan hieman nukuttua jälkimmäisellä lennolla, mutta en riittävästi ja olen ihan pihalla kun saavun Milanoon. Lentokenttä on vielä kohtuullisen kaukana kaupungin ytimestä eli matkustaminen sen kun vaan jatkuu.

Lentokenttäjunalla matka Central-asemalle kestää lähemmäksi tunnin ja sen jälkeen pitää ajella vielä useampi pysäkinväli metrolla. Keskusasema on valtavan kokoinen kompleksi ja metron löytäminen kestää hetken, mutta mitään suurempia ongelmia ei ole löytää lentokentältä hotellille asti. Sää on aurinkoinen ja helteinen eli siltä osin asiat ovat kyllä kunnossa!

Hotellissa apaattisen oloinen vastaanottovirkailija ei aluksi meinaa päästää huoneeseen, koska on vielä liian aikaista (vaikka huone on jo valmis). Pienen suostuttelun jälkeen tämä kuitenkin onnistuu ja huone osoittautuu ihan siistiksi. Ennen kauan kaivattuja päiväunia käväisen pikaisesti läheisessä supermarketissa hakemassa hieman evästä ja sitten onkin vihdoin aika ummistaa silmät pariksi tunniksi.

Powernap toimii odotetulla tavalla ja parin tunnin kuluttua löytyy taas uutta virtaa lähteä kohti kaupungin keskustaa. Milanolle on aikaa vain tämä ja huominen päivä eli pitää olla varsin selektiivinen kohteiden osalta. Tämän illan ohjelmassa on tsekata kaupungin kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluva linna ja ehkä vilkaista myös maailmankuulua katedraalia Duomoa ulkopuolelta.

Metro kuljettaa kätevästi linnan nurkille ja sää on edelleen aurinkoinen. Vaikka turistikausi ei ole vielä läheskään huipussaan, niin väkeä parveilee kyllä aika lailla. Linna ja sitä ympäröivä puisto ovat myös paikallisten suosimia oleilupaikkoja eli ihan pahimmasta turistirysästä ei ole kyse. Paikka tuo hieman mieleen Hämeenlinnan – kyseessä ei siis ole mikään Disneytyylinen satulinna vaan huomattavasti vaatimattomampi laatikkomainen rakennelma. Sisätiloja pääsisi ihmettelemään, jos ostaa pääsylipun johonkin niissä sijaitsevista museoista – ne ovat tosin jo kiinni tältä päivältä. Tyydyn siis katselemaan tätä rakennelmaa ulkopuolelta.

Linna on aika nopeasti nähty ja jatkan matkaa puiston puolelle. Siellä ei voi olla huomaamatta korkeaa tornia, jota en muista mainitun missään matkaoppaassa. Kyseessä on Torre Branca  -niminen rakennelma, joka jo 1930-luvulla rakennettu ja nykyään nimetty (Fernet) Branca-juomatehtaan mukaan.  Tornista avautuukin ainakin lipunmyyjän mainospuheen perusteella Milanon paras näkymä ja kieltämättä näköalat ovatkin hienot. Kaupungin valtavan koon tajuaa viimeistään ihmettelemällä joka suuntaan loputtomana levittäytyvää rakennusten merta…

Jatkan matkaan ja ihmettelen tornin lähistöllä olevaa riemukaarta ja vaatimattoman oloista stadionia (joka on yllättävän pieni ollakseen peräisin Mussolinin ajoilta). Kellon lähestyessä seitsemää päätän käydä vielä vilkaisemassa Duomoa, jonne olisi tarkoitus tehdä varsinainen visiitti huomenna. Metro kuljettaa taas nopeasti oikeaan osoitteeseen ja kohta olenkin keskellä kohtuullisen kansoitettua aukiota, jonka reunalla kohoaa tämä valtavankokoinen herranhuone. Kirkko on kieltämättä upea ja näin goottilaista arkkitehtuuria arvostavana sen lukuiset yksityiskohdat hivelevät silmiä. Patsaita ja kaiverruksia on aivan käsittämätön määrä – mielenkiinnolla odotan, mitä sisätiloista löytyy!

Virta alkaa taas olla vähissä ja on aika palata hotellille supermarketin kautta. Ravintoloissa istuminen saa jäädä tuleville päiville – pakko päästä nukkumaan univelkaa pois!

25.5.2017 Milano:
Herään kuin uudesti syntyneenä hyvin nukutun yön jälkeen. Tälle päivälle on ahdettu potentiaalisia kohteita varmaan enemmän kuin olisi järkevää – saapa nähdä mitä kaikkea ehdin nähdä. Ilma on taas mitä mainioin eli siltä osin puitteet Milanon sightseeingille ovat kunnossa. Nopean aamiaisen jälkeen on siis taas suuntana metroasema, josta ostan neljän euron hintaisen päivälipun.

Ensimmäiset kohteet ovat jalkapalloaiheisia ja Milanossa on tietenkin tsekattava kuuluisa San Siron stadion, jossa pelaavat kaupungin molemmat Serie A –joukkueet. Pelejä ei valitettavasti osu näille kahdelle päivälle, mutta stadion ja siellä sijaitseva museo ovat auki joka päivä. Itse stadion on aikamoinen betonikolossi, jota ei voi kovin kauniiksi sanoa. Stadionkierrokseen kuuluu siis visiitti pieneen jalkapallomuseoon ja omatoiminen kierros mm. jengien pukuhuoneisiin sekä mahdollisuus hengailla katsomossa vaikka pari tuntia. Museo on ihan mielenkiintoinen ja esittelee Italian maajoukkuejalkapalloa sekä kummankin paikallisen seuran historiaa lähinnä pelipaitojen ja muun rekvisiitan avulla.

Stadionilta matka jatkuu kohti AC Milanin hulppean kokoista ”konttoria”, joka on siis varmaan kymmenkerroksinen rakennus. Toimistotilojen lisäksi löytyy tietenkin fanituotekauppa, ravintola ja seuran historiaa esittelevä museo. Luulen museota aluksi ilmaiseksi, mutta näköjään sinne pääsee myös kaupan kautta ohi lippuluukun! Joudun kuitenkin pulittamaan 15 euron arvoisen tiketin kun olen poistumassa lipunmyynnin kautta… Mielenkiintoinen museo kyllä tämäkin – jos tuntisi paremmin seuran historiaa niin saisi vielä enemmän irti lukuisista videoista, pelaajaprofiileista ja pokaaleista.

Jalkapallon jälkeen onkin aika päivän hengellisemmän osuuden eli kirkko- ja hautausmaakierroksen. Meinasin aluksi tyystin skipata kuuluisan Monumentalen hautausmaan, mutta onneksi lueskelin edellisenä iltana dark-tourism.com:in Milano-vinkit, joiden perusteella päätin tsekata kalmiston ja myös päivän toisen kirkkokohteen.

Mutta ensin hautausmaalle – kyseessä on siis mielikuvituksellisista ja valtavista hautamonumenteistaan kuuluisa paikka. Ihan vastaavaa en ole aiemmin nähnytkään – paikkaa voisi kuvailla yhdistelmänä Havannan suuren hautausmaan monumenteista ja jostain valtavista ”temppeleistä” koostuvasta kiinalaisesta hautausmaasta (esim. Manilasta löytyy tällainen).  Homman nimi on siis pystyttää pienten kirkkojen kokoisia mausoleumeja, jotka ovat yleensä sukuhautoja. Arkkitehtuuria löytyy joka lähtöön – aina perinteisestä moderniin ja vaikka Egyptin pyramideihinkin. Kerrassaan hämmentävä paikka, jossa voi helposti viettää muutaman tunnin vain kävellen ympäriinsä ja ihmetellen toinen toistaan suurempia monumentteja…

Hautausmaalla olisi voinut hengailla pidempäänkin, mutta aika rientää ja on aika suunnistaa isolle kirkolle eli kohti kuuluisaa Duomoa. Lipunmyynnissä on valtava kaaos ja pitkältä vaikuttava jono, joten päätän ensin tsekata parin korttelin päässä olevan ”kallokappelin”. Tämä pienempi pyhättö on siis taas yksi versio luiden ja pääkallojen koristamista kirkoista, näitähän löytyy mm. Portugalista ja Tsekistä. Tämä Milanon ”luukirkko” ei ole yhtä kuuluisa ja näyttävä kuin nuo em. serkkunsa, mutta ihan käymisen arvoinen paikka kyllä.

Duomon lippujono ei ole juurikaan lyhentynyt ja ei auta kuin odottaa. Loppujen lopuksi ainokainen toimiva lippuautomaatti vapautuu aiemmin kuin perinteinen lippuluukku ja noin puolen tunnin odotuksen jälkeen tiketit ovat kädessä. Ennen varsinaista kirkkovisiittiä tsekkaan pikaisesti erillisen museon, jossa on kaikenlaista kirkkoon liittyvää rekvisiittaa ja taide-esinettä. Sitten on aika jonottaa ensin hetki kirkon pääsaliin ja sitten erilliseen hissiin, jolla pääsee ihastelemaan kirkon kattotasannetta. Vaikka sisätilatkin ovat vaikuttavat, niin silti upeimmillaan rakennus on ulkopuolelta ja yläilmoista käsin. Hissikyydin ja muutamien portaiden jälkeen turistit pääsevät vaeltelemaan vapaasti kirkkosalin katolla, josta avautuvat hienot näkymät yli Milanon ja lukematon määrä hienoja yksityiskohtia tästä goottilaisen arkkitehtuurin mestariteoksesta.

Kattotaso suljetaan jostain syystä puoli tuntia etuajassa ja visiitti jää hieman liiankin lyhyeksi. Mutta ilman muuta jonotuksen arvoinen keikka ja olisi tosiaan pitänyt tulla vähän aikaisemmin paikalle. Vaikka pitkä päivä alkaa painaa jaloissa, niin päätän silti käydä vielä yhdessä kohteessa. Lähistöltä löytyy Leonardo da Vinci –museo, joka vaikuttaa ilman muuta kiinnostavalta. Olen käynyt joskus vuosia sitten Suomessa olleessa Da Vinci –näyttelyssä, joka oli erittäin mielenkiintoinen. Museossa on varmasti osittain samoja esineitä ja stooreja, mutta ukkelin luomuksen ovat sen verran erikoisia, että niitä ihmettelee useampaankin kertaan. Miinusta tulee hieman rajallisesta englannin kielestä + valokuvauskiellosta, mutta kokonaisuutena kiintoisa paikka tämäkin!

Tämäkin päivä päättyy supermarket-ostoksiin ja ”illalliseen” hotellihuoneessa. Aika tiivis tahti oli tänään, mutta kaikki suunnitelmissa olleet mestat ehti ihan hyvin kiertää.

26.5.2017 Milano – Lago d’Orta - Pisa:
Tänään on aika jättää Milano taakse ja lähteä autoilemaan. Olen buukannut auton lentokentälle tajuamatta sinne siirtymisen vaatimaa aikaa. Olisi ollut fiksumpaa aloittaa ajomatka keskustasta, tosin silloin olisi joutunut heti kylmiltään keskelle Italian varsin sekavalta vaikuttavaa liikennettä. Joka tapauksessa noin reilun tunnin kuluttua olen Budgetin tiskillä, josta auto löytyy välittömästi. Kärry on halpa kuin mikä – reilu 50 euroa 4 päivästä on halvempaa kuin julkisen liikenteen käyttö. Jätän lisävakuutukset ostamatta, niiden kanssa hinta olisi heti noussut johonkin 250 euroon.

Auto on jo hieman kolhiutunut Fiat Panda diesel, joka kiihtyy kuin etana mutta kulkee muuten ihan hyvin. Lentokentältä pääsee lähes heti moottoritielle, jossa jengi paahtaakin urku auki 130-150 km / h tasaisen tappavaa vauhtia. En ole oikein perehtynyt paikalliseen tiejärjestelmään, joten nopeusrajoitukset, tietullit ja kamerat ovat aluksi hieman hakusessa.

Pikkuhiljaa oleelliset asiat alkavat hahmottua: nopeusrajoitus on yleensä 130 km / h, tietulleja saa maksaa vähän väliä ja kameroita on myös koko ajan (tien päällä – ei siis sivussa kuten Suomessa). Vaikka liikenne on välillä holtitonta, niin matka sujuu muutamaa ruuhkaa lukuun ottamatta hyvin.

Ensimmäinen kohde on yksi pohjoisen Italian kuuluisista järvistä, eli Lago d’Orta. Paikan vetonaulana ovat idyllinen kylä ja pieni saari. Sekä tietenkin upeat näkymät järveä reunustavalta kukkulalta. Kylään pääseminen osoittautuu hieman hankalaksi, kun navigaattori sekoaa kunnolla ja parkkipaikkaa ei oikein tunnu löytyvän. Varsinaiseen kylään ei itse asiassa saa edes ajaa vaan auto pitää jättää hieman kauemmaksi. Paikka on kuitenkin sen verran pieni, että kylän viehättävä keskusaukio löytyy aika nopeasti.

Hyppään lähes oitis veneeseen, joka kuljettaa idylliselle pienelle saarelle. Tämä aivan täyteen rakennettu maapläntti pitää sisällään yhden kirkon, kapeita kujia ja lukuisia muita rakennuksia. Kirkossa on upeita freskoja mutta kovin paljon muuta erityistä nähtävää saarella ei ole. Yritän tilata myöhäistä lounasta yhdessä ravintolassa, mutta tarjoilija toteaakin, että tarjolla olisi vain kylmiä annoksia! Lienee siis liian myöhäistä ja pitää palata takaisin mantereen puolelle etsimään eineksiä…

Venekyydin jälkeen löytyykin lukuisia kuppiloita, jotka tarjoavat aika lailla samoja perinteisiä italialaisia herkkuja. Syön erinomaisen sienirisoton ja hengailen jonkun aikaa vielä kylässä, ennen kuin on aika kiivetä kukkulalle ottamaan kuvat postikorttimaisemista. Kellon lähestyessä viittä on aika hypätä taas auton rattiin. Tänään olisi tarkoitus ajaa vielä Pisaan asti ja matkaa olisi edessä yli 300 km.

Matka Pisaan taittuu kohtuullisen vauhdikkaasti autostradoja pitkin. Välillä pikatie on varsin mutkaista ja paikallisten vauhdissa ei millään meinaa pysyä, vaikka kotimaassa oma kaasujalka on yleensä aika raskas. Saavun Pisaan pimeän jo laskeuduttua ja edessä on haastavaksi osoittautuva majapaikan etsintä. Olen buukannut jonkun pienen majatalon, johon varmuuden vuoksi soitin aiemmin tänään. Respa on jo kiinni, mutta avain luvattiin laittaa johonkin laatikkoon ulko-oven viereen. Itse majatalon löytäminen vaan osoittautuu todella tuskalliseksi. Navigaattori sekoilee taas kunnolla ja kohde sijaitsee hiemat gheton oloisella asuinalueella, jossa ei tekisi mieli ajella pimeän aikaan.

Lopulta paikka löytyy ja avainkin on sovitussa paikassa. Jostain pitäisi vielä löytää ruokapaikka, sillä nälkäisenä ei viitsisi mennä nukkumaan. Pienen hakemisen jälkeen löytyy onneksi paikallinen yöpizzeria, josta lähtee perinteinen italialainen lätty mukaan. Sillä jaksaakin hyvin kohti seuraavaa päivää. Huone on ihan siisti (ja halpa), mutta sänky natisee siihen malliin että meinaa herätä aina kun kääntää kylkeä…

27.5.2017 Pisa – San Marino:
Aurinkoinen ja lämmin keli jatkuu edelleen, eipä ole kertaakaan vielä satanut tämän reissun aikana. Tämän päivän ohjelmassa on tietenkin tutustua kuuluisaan kaltevaan torniin ja sen ympäristössä oleviin muihin nähtävyyksiin. On epäselvää, millaiset ruuhkat mestaan on odotettavissa ja siksi olen buukannut online-lipun, jolla pääsee kiipeämään torniin kello neljän maissa.

Ajelen ghetosta kohti Pisan ydintä, jossa ajaudun navigaattorin avustuksella todella kapeille pikkukaduille. Pidän pienen tuumaustauon ja päätän etsiä parkkipaikan jostain vanhan kaupungin ulkopuolelta. Hetken harhailun jälkeen löytyykin sopiva pikkukatu, jonka varrella pysäköinti kustantaa alle euron per tunti. Tornille on noin kilometrin kävelymatka.

Tornia lähestyessä alkaa tajuta, millaisesta turistirysästä on kyse. Porukkaa on liikkeellä varmasti satamäärin – jollei jopa tuhansia. Tornille päästäkseen pitää aluksi kulkea läpi krääsätorin, jossa myydään kaikkea mahdollista torni-aiheista sälää. Sitten onkin keskellä valtavaa selfieitä räpsivää ihmismassaa, jota ihmetellessä menee kyllä hetki. Tuntuu, että jokainen kameran omistaja haluaa räpsiä jonkun ”hauskan” otoksen, jossa joko nojaillaan torniin tai kannatellaan sitä kämmenellä. Näitä hassunhauskoja ”trikkikuvia” varten on pystytetty kymmeniä kivipaasia, joiden päällä voi sitten itse kukin poseerata haluamallaan tavalla!

Alueella on paljon muutakin nähtävää kuin itse torni, joka on itse asiassa vieressä sijaitsevan katedraalin kellotorni. Kirkon lisäksi löytyy ”ristiäiskappeli” ja joitain museoita. Lisäksi ihan vieressä on Pisan vanha kaupunki, jossa riittää tunnelmallisia kujia ja aukiota. Hengailen aluksi jonkun aikaa kuuluisimpien monumenttien ulkopuolella ja ihmettelen yleistä hässäkkää ja kieltämättä aika pahasti vinossa olevaa tornia.

Syön myöhäisen aamiaisen Subwayssa ja teen pienen kierroksen vanhan kaupungin kujilla, joilta ei löydy mitään erityisen kiintoisaa. Palaan takaisin monumenttien luokse ja päätän katsastaa sekä katedraalin että kappelin sisältäpäin. Katedraalin lippu sisältyy tornivisiittiin, mutta kappeliin pitää ostaa erillinen lippu. Katedraali tuntuu hieman vaatimattomalta Milanon Duomon jälkeen, mutta kappelissa pääsee sopivasti ihmettelemään lauluesitystä, jolla demonstroidaan rakennuksen vaikuttavaa kaikua. Alakerrassa laulavan hepun laulu kiertää hienosti moniäänisenä yläkerroksiin ilman mitään teknisiä apuvälineitä!

Pienen odottelun ja valokuvaussession jälkeen on vihdoin aika kiivetä torniin. Lippuja olisi varmaan saanut paikan päältä aiempiinkin sloteihin, mutta tulipahan ainakin varmistettua pääsy yläilmoihin. Torni on itse asiassa aika lailla tyhjää täynnä ja sisällä ei ole juurikaan mitään nähtävää. Kapeat kierreportaat vievät yllättävän vaivattomasti huipulle, jossa on muutama kirkonkello ja tietenkin hienot näkymät yli Pisan kattojen. Tornissa saa oleilla niin kauan kuin haluaa ja jengi tuntuukin istuskelevan pitkiä toveja vain maisemia tunnelmoiden. Itsekin nautin näkymistä varmaan puolisen tuntia, ennen kuin on aika laskeutua alas. Tornin vinoutta ei muuten huomaa sen sisuksissa ollenkaan!

Joskus viiden maissa on aika lähteä kohti seuraavaa kohdetta eli San Marinoa. Taas on edessä useampi tunti autostradaa ja tällä kertaa navigointi onnistuu lähes ilman ylimääräisiä säätöjä, kunnes aivan viimeisillä kilometreillä Lumia alkaa taas ehdotella jotain ihme kiertoreittejä San Marinoon johtavan tien varrella. Hotelli kuitenkin löytyy parin mutkan jälkeen ja osoittautuu tämän reissun parhaaksi paikaksi tähän asti. Löytyy kylpylä ja valkoisilla pöytäliinoilla varustettu keskitasoa parempi ravintolakin, jossa tulee vaihteeksi syötyä vähän parempi ateria. 

28.5.2017 San Marino - Rimini:
Edellinen yö siis meni jo San Marinon puolella, jossa olen tosiaan käynyt joskus 30 vuotta sitten – mitään en vaan muista tuosta visiitistä. Eli ei varmasti haittaa, jos tulee käytyä samoissa paikoissa kuin joskus pojankoltiaisena. Ennen ylös vanhaan kaupunkiin ajoa on kuitenkin syytä testata hotellin kylpylä, joka kuuluu huoneen hintaan.

Spa on aika pieni, mutta silti löytyy perusasiat eli uima-allas, jacuzzi ja sauna, joita testaillessa meneekin reilu tunti. Sitten on aika tehdä checkout ja ajella muutama kilometri serpentiiniteitä pitkin ylös vuorelle, jolla varsinainen linnoitus ja sen sisällä oleva vanha kaupunki sijaitsevat. On San Marino toki muutakin kuin tuo pieni nyppylä, jolla tosin sijaitsevat lähes kaikki turisteja kiinnostavat nähtävyydet. Parkkipaikka löytyy yllättävän helposti ja sieltä on lyhyt kävelymatka muurien sisäpuolelle.

Alue on aika kompakti, mutta sokkeloisia kujia riittää ja kestää hetken, ennen kuin koordinaatit alkavat hahmottua. Alue tuntuu elävän täysin turismista ja kauppoja, museoita sekä ravintoloita riittää. Linnoituksen torneihin pääsee myös kiipeämään, mutta myös ilmaiseksi saa ihailla hienoja näkymiä kaupungin lukuisilta näköalapaikoilta. ”Virallisten” valtion museoiden lisäksi San Marinossa on myös lukuisia aihepiiriltään vähintäänkin omituisia museoita, kuten esim. Vampyyrimuseo ja parikin kidutus-aiheista museota.

Aloitan museokierroksen ”Kuriositeettimuseosta” eli Museo delle curiosità –nimisestä paikasta. Tämän ”museon” ideana on nimensä mukaisesti esitellä outoja asioita, kuten maailman lihavin mies, maailman pisintä partaa ja vaikka mitä outoja esineitä (vailla varsinaista punaista lankaa). Aika hämmentävä paikka ja ei välttämättä vajaan kympin pääsymaksun arvoinen!

On aika lounaan ja se tulee syötyä Monacon F1-kisaa katsellen paikallisessa baarissa. Ferrarit juhlivat ja kuten arvata saattaa, niin punaisten autojen faneja löytyy täältäkin. Kisan jälkeen on aika jatkaa turistikierrosta. Seuraavaksi käyn toisessa linnoituksen torneista, joka on sekin lähinnä tyhjää täynnä. Näkymät ovat kyllä odotetun hyvät. Tornin jälkeen tulee harhailtua taas hetki kapeilla kujilla ja ihmeteltyä kauppojen tarjontaa. Sekalaisen turistirojun lisäksi San Marinossa on lukuisia asekauppoja, joissa myydään kaiken maailman replika- ja värikuula-aseita. Viinakaupoista löytyy paikallisia erikoisuuksia, kuten esim. Mussolini-olutta ja Hitler-teemaisia viinejä!

Outoja museoita olisi tarjolla vielä vaikka kuinka monta ja päätän valita niistä kiinnostavimmalta vaikuttavan eli kidutusvälinemuseon. Nimensä mukaisesti siellä esitellään sekalaisia lähinnä keskiaikaisia välineitä, joita katsellessa ei voi kuin hämmästellä ihmisrodun julmuutta! Niin mielikuvituksellisia ovat nämä laitteet, joilla on varmasti lukematon määrä eri asioihin syyllistyneitä ja syyttömiäkin teloitettu! Muitakin museoita olisi voinut vielä tsekata, mutta aika on rajallinen ja näistä noin kympin sisäänpääsyistä tulisi nopeasti aikamoinen potti…

Kidutusvälineiden ihmettelyn jälkeen on aika vaihtaa taas maata ja ajaa noin parikymmentä kilometriä alas rannikolle eli Riminille. Tästä paikasta muistan huomattavasti enemmän ja onkin mielenkiintoista nähdä, miltä lapsuusvuosien kesälomareissuilta tuttu paikka tätä nykyä näyttää. Riminillä on vielä low season ja hotelleja tuntuu saavan ihan naurettavan halvalla – vajaa 30 euroa neljän tähden hotelliksi itseään mainostavasta paikasta ei ole paljon!

Hotelli löytyy helposti ja osoittautuu hyväksi – tosin oikea luokitus olisi kyllä lähempänä kolmea tähteä. En jää kuitenkaan ihailemaan merinäköalaa hotellin parvekkeelta, vaan lähden ihailemaan auringonlaskua rannalle. Rimillähän on rantaa varmaan kymmeniä kilometrejä ja voi vaan kuvitella sitä väenpaljoutta, joka kansoittaa rantaa sesongin ollessa kuumimmillaan. Nyt on kuitenkin todella hiljaista ja rannalla ei ole juuri ketään…

Auringonlaskun jälkeen tulee käveltyä useampi kilometri rantakatuja pitkin ja muisteltua menneitä. Paikka ei tosiaan ole juurikaan muuttunut siitä, millaisena sen muistan. Jopa lapsuudessa pikkupojille tärkeitä pelihalleja löytyy edelleen runsaasti! Meininki ei juurikaan tunnu muuttuneen kovin paljon 30 vuodessa – samat perusasiat eli matkamuistomyymälät, vaatekaupat, baarit ja ravintolat toistuvat kilometri toisensa jälkeen rantakaduilla. Venäjänkielisiä kylttejä on kyllä silmiinpistävän paljon!

Riminin yössä on kyllä aika hiljaista ja poistun hyvissä ajoin hotellihuoneeseen syömään supermarketista hankitut iltapalat. Huomenna olisi tarkoitus ehtiä vielä rannalle eli toivottavasti kelit ovat hyvät silloinkin! 

29.5.2017 Rimini - Milano:
Erinomainen sää jatkuu ja sehän vain sopii, sillä viimeisen kokonaisen Italian-päivän ohjelmassa on viettää useampi tunti rannalla, ennen kuin on aika ajaa takaisin Milanoon. Rantaa Riminillä siis riittää ja jokainen noin parin sadan metrin pätkä on numeroitu. Eroja on toki rantatuolien väreissä ja ravintolatarjonnassa, mutta silti aika samanlaista ”perussettiä” on tarjolla paikasta riippumatta. Valitsen rannan numero 66, jossa ei ole kuin kourallinen auringonpalvojia. Varmasti heinäkuussa tilanne olisi toinen – nyt saa kyllä nauttia auringosta lähes täydellisessä hiljaisuudessa. Kaupustelijoitakin on vain vähän ja huutavat kakarat loistavat poissaolollaan.

Vuokraan aurinkotuolin ja rantavarjon, joita siis riittää satoja ja tuhansia kappaleita kumpaankin suuntaan loputtomalta vaikuttavaa rantaa. Lämpöä on lähes 30 astetta eli kyllä täällä täysi kesähelle on päällä ja huolimatta Tyynellä Valtamerellä hankitusta pohjarusketuksesta alkaa nahka kärventyä pian. Käyn meressä viilentelemässä ja useampi tunti kuluu beachilla nopeammin kuin tajuaakaan!  

Joskus kolmen maissa on aika jättää Rimini taakse ja suunnata Fiat kohti Milanoa. Puolessa matkassa on kuitenkin edessä vielä yksi kiinnostava stoppi eli tietenkin täytyy poiketa matkan varrella olevassa Maranellossa. Jokainen vähänkään autoja tunteva tietää, mikä kyseisessä kylässä kiinnostaa: sehän on tietenkin kuuluisien punaisten orhien eli Ferrarien tyyssija, josta löytyy varsinainen tehdas ja myös autoja esittelevä museo.

Maranello löytyy helposti ja päädyn aluksi tehtaan porteille. Sinne ei kuitenkaan ole pääsyä, vaan parin kilometrin päästä löytyy varsinainen museo. Hulppean museorakennuksen ympäristössä on myös tarjolla kaikenlaista epävirallista Ferrareihin liittyvää kuten esim. maksullisia ”koeajoja” ja autorekvisiittaa myyviä liikkeitä. Nämä jäävät kuitenkin tällä kertaa väliin ja lähden oitis tutustumaan museoon.

Museon ideana on, kuten odottaa sopii, esitellä Ferrarin urheiluautojen ja F1-tiimin historia. Autoja vuosien varrelta on esillä vaikka kuinka paljon ja sekä urheiluautojen että formuloiden stoori käydään kyllä tarkkaan läpi. Menneet mestarit saavat ansaitsemansa kunnian ja tietenkin voi myös ostaa Ferrari-aiheista roinaa niin paljon kuin lompakko kestää. En itse osta matkamuistoja, mutta sen sijaan pulitan 25 euroa F1-ajosimulaattorista, joka on kieltämättä mieleenpainuva kokemus. Tässä pelissä pääsee aidolta vaikuttavaan ohjaamoon ja rattikin on samanlainen kuin kisoissa eli löytyy DRS-napit ja vaikka mitä. Täytyy sanoa, että ykkösen kuskaaminen on kyllä varsin hankalaa – varsinkin kun ottaa automaattivaihteet yms ”helpotukset” pois päältä! Seinä tulee vastaan monta kertaa ja tämän kuskin kisa olisi loppunut lyhyeen…

Kello lähestyessä seitsemää on aika jatkaa matkaa. Tarkoitus olisi ajaa suoraan Milanoon, mitä nyt bensaa pitäisi tankata ja jotain voisi syödäkin. Aika pian Maranellon jälkeen tulee tehtyä lähes 30 km ylimääräinen lenkki, kun otan erehdyksessä väärän exitin ja näiltä autostradoilta ei niin vaan pääsekään tekemään u-käännöstä! Onneksi bensaa riittää ja myöhemmin löytyy ruokapaikka eli Italian teillä lähes kaikkialla vaikuttava Autogrill. Kunnon rekkamiesruoka maistuu ja tankkikin täyttyy italialaiseen tyyliin huoltoaseman työntekijän tankatessa kotteron.

Loppumatka sujuu ilman ylimääräisiä mutkia ja lentokentän lähistöllä oleva Ibis löytyy helposti. Tämä ketju tarjoaa samaa luotettavaa ja kohtuuhintaista perussettiä kuten niin monessa muussakin maassa – nukuttaa kyllä hyvin pitkän päivän jälkeen.

30.5.2017 Milano - Helsinki:
Aamulla on aikainen herätys ja ohjelmassa lähinnä ajo kentälle. Bensaa on kuitenkin kulunut sen verran, että pitäisi vielä löytää bensa-asema ennen kuin luovutan kärryn. Tämä osoittautuu odotettua hankalammaksi, sillä terminaalirakennuksen nurkilta ei tunnu asemaa löytyvän, vaan pitää ajella viitisen kilometriä takaisin päin lähes hotellille asti. Tankkaus ei tuota ongelmia, mutta takaisin moottoritielle osoittautuu todella tuskaiseksi kun taas kerran osittain navigaattorin avustuksella harhaudun joillekin paikallisille pikkukujille. Onneksi pikatie kuitenkin löytyy ja samoin myös Budgetin parkkihalli. Auto ei kärsinyt mitään vaurioita ja palautus sujuu pikaisesti.

Milanon kenttä on sekavahko ja kaupat ovat etupäässä törkyhintaisia muotiliikkeitä. Eli shoppailu jää väliin, mutta onneksi ehtii vielä syömään pikaisen aamiaisen. Baltic lentää samalla antiikkikoneella Rigaan täsmälleen aikataulussa ja Helsinkiin pienempi Dash laskeutuu myös aikataulun mukaisesti lähempänä kello neljää. Ihan hieno, vaikka hieman täyteen pakattu viikon kierros on siis takana ja on aika palata nauttimaan Suomen kesän edelleen koleista lämpötiloista… Serie A –peli olisi vielä ollut hyvä mahduttaa matkaohjelmaan, mutta eiköhän noita pelejä vielä ehdi katselemaan paikan päälläkin!