Kosovo ja Makedonia - heinäkuu 2018

Tämän vuoden teemana on ollut keräillä puuttuvia maapisteitä Euroopasta. Norwegian avasi tälle kesälle reitin Helsingistä Pristinaan ja kun lennot olivat vielä suorastaan halpoja, niin eipä tarvinnut kauan miettiä buukkauksen tekemistä.

Kosovo on pinta-alaltaan pieni valtio ja tunnissa tai kahdessa pääsee mistä tahansa johonkin lukuisista naapurimaista. Koska Makedonia (joka myöhemmin muutti nimensä) on erittäin lähellä Pristinaa ja sinne on hankalaa päästä Suomesta lentäen, päätin käydä myös etelänaapurissa tämän 1,5 viikon rundini aikana.

Molemmat maat osoittautuivat omalla tavallaan mielenkiintoisiksi, mutta mitään ihan valtavia elämyksiä ei tullut koettua tämän reissun aikana. Ehkä vuoden 2017 erittäin aktiivisesta matkailuvuodestani oli jäänyt jonkinlaiset reissuöverit päälle vai olinko jo käynyt liian monessa Balkanin maassa? Ei näissä kohteissa mitään varsinaista vikaa ollut: erittäin kohtuullinen hintataso, hyvää ruokaa, leppoisa ilmapiiri ilman turistilaumoja ja pääosin mukavia ja kielitaitoisia ihmisiä. Mutta jo puolessa välissä reissua alkoi tulla ikävä Suomen kesää! Mutta jos etsii eurooppalaisia pääkaupunkeja vielä ilman massaturismia, niin silloin nämä paikat kannattaa ilman muuta tsekata!

Kohteet:

1. Prishtina
2. Skopje
3. Ohrid
4. Skopje
5. Prishtina

7.7.2018 Helsinki - Pristina:
Balkanin niemimaan suunnassa sijaitsevat ne Euroopan maat, joissa en ole vielä käynyt. Tämän juuri alkavan reissun aikana on tarkoitus vierailla niistä kahdessa eli Kosovossa ja Makedoniassa. Näistä jälkimmäinen on juuri vaihtamassa nimeään Pohjois-Makedoniaksi, mutta käytetään tässä tarinassa kuitenkin tuota vanhaa nimeä, koska tuo muutos ei ole vielä virallisesti voimassa.

Norwegian on avannut suoran lentoreitin Helsingistä Pristinaan ja viime vuoden reissuista kertyneiden pisteiden ansiosta sain meno-paluulipun alle sadalla eurolla. Olen varannut tälle kierrokselle aikaa puolisentoista viikkoa – saapa nähdä, onko aikaa liiaksikin, sillä taustatutkimuksen perusteella näissä maissa ei ole mitään ihan maailmanluokan nähtävyyksiä. Myöskään hiekkarantoja ja turkoosin väristä merta ei näistä maista löydy, sillä kummatkin valtiot ovat kokonaisuudessaan sisämaassa vailla yhteyttä valtameriin.

Lento lähtee epäinhimillisen aikaisin puoli seitsemän maissa. Kentällä on aika vilkasta ja non-Schengen -puolelle siirtyminen kestää käsittämättömän kauan, koska passintarkastukseen on massiiviset jonot ja automaatit ovat jostain syystä pois käytöstä. Ehdin kuitenkin koneeseen, joka lähtee hieman myöhässä tuon ruuhkan vuoksi. Matkustajista suurin osa vaikuttaa kosovolaisilta, jotka lienevät aikanaan pakolaisina Pohjoismaihin saapuneita. Metelöiviä kakaroita on runsaasti ja suojaudun melusaasteelta laittamalla kuulokkeet korville.

Lento kestää reilut kolme tuntia ja Pristinan aivan uudelta vaikuttava lentokenttä on juuri niin pieni kuin odotinkin. Leima passiin tulee hetkessä ja olenkin noin kymmenessä minuutissa etsimässä taksikuskia, jonka hotellini on järjestänyt. Ukkeli löytyy pienen hakemisen jälkeen ja hetken kuluttua olen autossa matkalla kohti keskustaa. Mistään kovin suuresta kaupungista ei ole kyse, sillä Pristinassa on noin 200.000 asukasta. Kaupungin ensivaikutelmaa taksin ikkunasta nähtynä voisi kuvailla lähinnä vaatimattomaksi – onhan Kosovo yksi Euroopan köyhimmistä valtioista.

Hotelli on myös aika vaatimaton, mutta 35 euron hinta per yö aivan pääkaupungin ytimessä on harvinaista herkkua Euroopassa. Kuten myöhemmin tulen huomaamaan, niin Kosovo on epäilemättä Euroopan halvin maa: ruoka ja juoma ovat halvimmillaan lähes Kaakkois-Aasian hinnoissa! Esimerkiksi ravintolassa saa burgerin parilla eurolla ja myös julkinen liikenne on puoli-ilmaista.

Oleilen hetken hotellissa vain huomatakseni, että alkaa satamaan. Sade ei onneksi kestä kauan, mutta en malta jäädä sisälle ja lähden tutustumaan kaupunkiin vielä, kun vettä ropisee. Kaupungin sydän tuntuu olevan vajaan kilometrin mittainen kävelykatu, jonka varrella on lukuisia kahviloita ja ravintoloita. Ihmisiä ei juuri näy – liekö syynä tämä keli vai onko täällä aina näin hiljaista? Odottelen sateen laantumista yhdessä niistä ja syön hampurilaisen. Lasku on tosiaan parin euron luokkaa ihan kelpo burgerista!

Sade lakkaa ja lähden katselemaan nähtävyyksiä, joita ei Pristinassa kovin montaa ole tarjolla. Kävelykadun päästä löytyy uuden näköinen massiivinen kirkko, joka näyttää olevan vielä osittain työn alla. Aika perinteistä arkkitehtuuria tämä pyhättö kyllä edustaa ja sisätilat ovat lähinnä tyhjää täynnä. Torni on vaikuttavan näköinen ja Tripadvisorin tarinoiden perusteella sinne pitäisi päästä ihailemaan näköaloja, mutta ainakaan tänään se ei näytä olevan mahdollista, koska ryhmä remppamiehiä askartelee tornin ulkopintojen kiveyksen parissa.

Jatkan matkaa toiselle puolelle katua ihmettelemään Pristinan ehdottomasti kiinnostavinta rakennusta eli kansalliskirjastoa. Kyseessä on todella mielikuvituksellisen (tai oikeastaan psykedeelisen) näköinen luomus Jugoslavian aikakaudelta, jota on erittäin vaikea kuvailla sanoin. Rakennus on samaan aikaan sekä ruma että kaunis ja omituisuudessaan ilman muuta äärimmäisen kiinnostava. Seinät ovat kiveä ja ne on verhottu teräspalkeista koostuvalla verkkoa muistuttavalla rakenteella. Silmiinpistävin yksityiskohta on katolta löytyvät lukuisat lasiset ”kupolit”, jotka muistuttavat jossain määrin sieniä!

Kirjasto on edelleen käytössä ja myös sisätiloihin on vapaa pääsy. Kierrän ensin rakennuksen ulkopuolelta ja marssin sitten pääovesta sisään. Uneliaan oloinen vahtimestari ei kiinnitä minuun mitään huomiota ja saan ihmetellä aivan vapaasti useampaa huonetta. Muutenkin näin lauantai-iltapäivällä paikassa on kovin hiljaista… Fiilis on kyllä melkoisen retro ja aika tuntuu pysähtyneen johonkin 80-luvulle. Räpsin muutaman kuvan ja poistun takaisin ulkoilmaan.

Jatkan kaupunkikierrosta kohti Bill Clintonin bulevardia – yksi kaupungin keskeisimmistä väylistä on siis nimetty entisen USA:n presidentin mukaan (kiitoksena jenkkien avusta maan itsenäistymisprosessissa). Kadun varrelta löytyy myös kolmimetrinen ukkoa esittävä patsas! Alue on muuten aika ankean oloista ja rumat betonimöhkäleet reunustavat bulevardia.

Suuntaan kohti juna-asemaa, josta toivon mukaan menee juna Skopjeen eli Makedonian puolelle. Asema on todella vaatimaton ja pieni: onneksi näin rakennuksen kuvan aiemmin jossain, sillä muuten olisin varmaan kävellyt ohi. Junia ei mene kovin montaa päivässä, mutta rakennuksen seinällä olevan aikataulun perusteella aamulla joskus seitsemän maissa pitäisi mennä juna Skopjeen.  

Palaan kohti keskustaa, josta löytyy aikanaan Kosovon itsenäisyyden kunniaksi pystytetty Newborn-monumentti. Käytännössä tämä taideteos on yhdeksän graffitien tuhrimaa kirjainta / numeroa, jotka ovat tätä nykyä muodossa ”NEW10RN” itsenäisyyden 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Otan pari kuvaa ja jatkan matkaa kohti hotellin lähistöllä olevaa puistoa. Sää on muuttunut taas aurinkoiseksi ja vietän tunnin verran aikaa puistossa ennen kuin on aika palata kävelykadulle.

Tämän reissun aikana pelataan jalkapallon MM-kisojen pudotuspelit ja loppuottelu. Tänään on vuorossa puolivälierät ja kävelykadun päässä olevalle aukiolle on pystytetty iso screeni ja sekalainen joukko kioskeja sen ympärille. Iltapäivän pelinä on Ruotsin ja Englannin välinen kamppailu. Väkeä ei ole paikalla kovinkaan paljon eikä mitään varsinaista kisatunnelmaa ole aistittavissa. Englanti voittaa pelin ja samalla kun pilli soi, niin alkaa taas satamaan. Palaan hotellille ja loppuilta meneekin suurilta osin lepäillessä, sillä aikainen aamuherätys on vaatinut veronsa…

8.7.2018 Pristina:
Tämäkin päivä aukeaa pilvisenä, mutta eilisen kaltaista sadetta ei näytä olevan tulossa. Hotellihuoneen hintaan ei kuulu aamiaista, joten ensi töikseni menen syömään läheiseen kahvilaan. Tankkaan energiaa muutaman euron kustantavan pizzan muodossa ja lähden taas kiertelemään kaupunkia. Noin kilometrin päässä sijaitsee paikallinen etnografinen museo, joka Tripadvisorin listoilla kaupungin nähtävyys nro 1. 

Museon ideana on esitellä noin parin sadan vuoden takaista elämää Pristinassa. Tarjolla olisi pari alkuperäisessä asussaan olevaa taloa, joista suurempi on ikävä kyllä suljettu remontin vuoksi. Pienemmässä tönössä on vain pari huonetta ja se on nähty noin kymmenessä minuutissa. Hyvää englantia puhuva opas avaa kiitettävällä tavalla paikan historiaa, mutta silti aika mitäänsanomaton fiilis tästä paikasta jää. Käyn kurkistamassa nopeasti museon vieressä olevaan moskeijaan, joka ei juurikaan eroa tyypillisestä muslimien pyhätöstä.

Kävelen läpi torialueen, joka sekin on aika tyypillinen vähän köyhemmän maan sekatavaratori – vähän tulee joku itäisemmän maan basaari mieleen, vaikka väkeä ei olekaan tungokseksi asti. Palaan takaisin kohti hotellia ja päätän katsastaa naapurissa olevan Sirius-hotellin kattoterassin, josta luulisi avautuvan hienon näkymän yli kaupungin kattojen. Hotelli on omaa murjuani astetta fiinimpi ja näköalat ovat todellakin hyvät. Cocktailit maksavat vain pari euroa kappale ja päätän jäädän ihmettelemään Pristinan siluettia yhden lasillisen ajaksi.

Mitään muita kiinnostavia nähtävyyksiä en ole paikallistanut, joten vietän loppupäivän hotellilla ja käyn myöhemmin läheisellä baarikadulla syömässä. Vaikka suurin osa väestöstä onkin muslimeita, niin baareissa istuminen, tupakan röyhyttely ja raki-viinan tai oluen kittaaminen tuntuvat olevan suosittua puuhaa Kosovossa. Kuppilat hiljenevät kuitenkin jo puolen yön maissa eikä kukaan tunnu kippaavan juomia suomalaiskansalliseen tyyliin eli aika rauhallista on Pristinan yössä. Syön pari euroa kustantavat kebab-vartaat ja palaan hotellille. Huomenna on matkapäivä ja aikainen herätys…
 
9.7.2018 Pristina - Skopje
Herään joskus kuuden maissa ja pakkaan repun. Juna-asemalle on parisen kilometriä ja kaupungin kadut ovat kovin hiljaisia, kun tallailen keskustan läpi aamuauringon jo hieman paahtaessa. Asemalla on hiljaista eikä matkustajia näy. Joku asemamies on kuitenkin töissä ja jään odottamaan junaa. Hieman ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa paikalle saapuukin lähinnä kiskobussia muistuttava menopeli, joka maalattu lähes kokonaisuudessaan graffiti-tyyliin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana löytyy mm. junan keulassa olevat kolme silmää!

Juna on melkoinen romuläjä ja sisältä löytyy ruotsinkielisiä tekstejä, jotka kertonevat sen menneisyydestä jossain länsinaapurissa? Vauhti on verkkaista ja pysähdyksiä on noin 10 minuutin välein. Ihmisiä nousee matkan varrella kyytiin, mutta missään vaiheessa juna ei tule täyteen. Joku paikallinen ukkeli yrittää saada keskustelua aikaiseksi erittäin heikolla englannin kielellään: sen verran kuitenkin ymmärrän, että äijä haukkuu paikallisia poliitikkoja ja on tyytymätön elämään kotimaassaan. Onneksi heppu poistuu muutaman pysäkinvälin jälkeen!

Kun juna alkaa lähestyä Makedonian rajaa, niin maisematkin muuttuvat mielenkiintoisemmiksi. Rata kulkee läpi jyrkkien vuorien ja vähän väliä on tunneleita. Paikallinen päätie kulkee myös radan läheisyydessä – tosin sen tilalle ollaan rakentamassa suorempaa ja isompaa tietä, josta on vasta valmiina massiiviset kannatinpalkit. Vähän ennen rajaa odottaa kuitenkin yllätys: juna pysähtyy viimeiselle Kosovon puolella olevalle asemalle ja konduktööri käskee kaikkien poistua junasta! Jostain tuntemattomasta syystä juna ei menekään Makedonian puolelle, vaan pysähtyy tähän pikkukaupunkiin, jonka nimeä en edes muista.

Olematonta englantia puhuva heppu koittaa elehtiä siihen tyyliin, että minun pitäisi ottaa taksi. Joku hieman huijarin oloinen tyyppi pölähtää jostain paikalle ja tarjoaa kyytiä 20 eurolla. Emmin hetken ja mietin, mistä löytäisin bussin. Äijä väittää, että bussi tulisi vasta parin tunnin kuluttua – tyypillistä taksikuskin bullshittiähän tuo tietenkin on ja mietin, pitäisikö käyttää energiaa bussin etsimiseen. Saan tingittyä hinnan 15 euroon ja hyppään rämisevän Volksvagen Golfin kyytiin. Tuntuu, että lähes puolet Kosovon autoista ovat tätä kyseistä mallia!

Ukkeli kuskaa minut sovitusti määränpäähän ja rajanylitys sujuu todella nopeasti. Vähän ihmettelen, kun passiin ei tule yhtään leimaa kummankaan maan puolella… Mutta aika moni maa jättää nykyään passit leimaamatta kokonaan. Olen jo joskus kello yhdeksän jälkeen aivan Skopjen ytimessä ja ensimmäiset tehtävät ovat paikallistaa itseni ja hankkia paikallista rahaa. Koordinaattien löytäminen on varsin helppoa, sillä Skopje on täynnä valtavan kokoisia patsaita ja muita monumentteja. Lisäksi kaupunkia halkova joki on vähintäänkin ilmeinen maamerkki.

Ylitän joen ja löydän pankkiautomaatin pienen hakemisen jälkeen. Makedonian valuutta on dinaari, joka kuulostaa hieman jotenkin kovin itämaiselta… Tuijottelen vähän aikaa keskustan massiivisia rakennuksia, ennen kuin suunnistan kohti aivan ytimessä sijaitsevaa hotelliani. Täältäkin löytyy alati luotettava Ibis, jossa yö kustantaa reilut 40€ eli hintataso on täälläkin varsin alhainen. Huone löytyy nopeasti ja jätettyäni laukun sinne palaan ihmettelemään Skopjen ydintä.

Ensivaikutelma paikasta on sangen hämmentävä. Tiesin odottaa lukuisia patsaita, mutta kyllä niiden määrä silti yllättää. Skopjesta löytyy siis aivan valtava määrä antiikin tyyliin veistettyjä patsaita ja muita monumentteja, joista suurin osa on tehty vasta 2000-luvulla. Myös monien rakennusten arkkitehtuuri on kuin jostain antiikin Kreikasta tai Roomasta. Ovathan ne kyllä näyttävän näköisiä, mutta jotenkin epäaito tunnelma tästä kaikesta kullan ja marmorin kimalluksesta jää! Kaiken muovisuuden kruunaavat vielä lähes kuivuneessa joessa nököttävät ”feikkilaivat”, jotka ovat siis ulkomuodoltaan jotain kaljuunoita tms entisaikojen aluksia muistuttavia ravintoloita.

Käyn hotellissa nukkumassa päiväunet ja palaan iltapäivän helteen hieman hellitettyä ulos. Kävelen joen yli kaupungin vanhalle puolelle, josta löytyy kapeita kujia ja hieman Turkin mieleen tuovaa basaaritunnelmaa. En jaksa kierrellä näitä kulmia kovin kauan, vaan jään istumaan iltaa paikalliseen craft beer -kuppilaan, joka mainostaa olevansa ensimmäinen lajissaan Skopjessa. Ruokalistalta löytyy edullista pubiruokaa ja jokunen baarin omassa panimossa pantu olut. Tunnelma on hämyinen – osittain siksi, että Makedoniassa (samoin kuten Kosovossa) ei tunneta mitään tupakkalakeja, vaan kessua saa sauhutella ihan missä tahansa. Ja sitä kyllä kiskotaankin – tuntuu, että vähintään joka toinen paikallinen kiskoo röökiä. Syön ihan hyvän illallisen ja palaan hotellille. Patsaat ja rakennukset näyttävät entistä epätodellisemmilta täydessä iltavalaistuksessa…
 
10.7.2018 Skopje:
Tämän päivän ohjelmassa on tutustua tarkemmin Skopjen keskustaan ja sen alueella sijaitseviin nähtävyyksiin. Syön ennen kaupunkikierrosta Ibiksen tarjoaman aamiaisen, joka ei ole kovin erikoinen.  Sää on taas helteinen ja vähän turhankin kuuma kävelemisen kannalta. Suuntaan aluksi vanhan kaupungin puolelle ja räpsin matkan varrella kuvia monumenteista sekä patsaista. Skopjessa ei ole juurikaan turisteja ja varsinkin aasialainen massaturismi loistaa onneksi poissaolollaan. Muutenkin kaupungin yleinen ilme on varsin hiljainen: liikenne on maltillista eikä ihmisiä ole tungokseksi asti juuri missään. On vaikeaa uskoa, että Skopjessa asuu yli puoli miljoonaa ihmistä!

Kiertelen hetken vailla päämäärää vanhan kaupungin kapeilla kaduilla. Mitään erityisen mielenkiintoista tältä alueelta ei löydy. Yksinäinen reissaaja saa onneksi kävellä omassa rauhassaan: edes harvalukuisten matkamuistoputiikkien myyjiä ei mahdollinen asiakas tunnu kiinnostavan. Päätän kiivetä pienellä nyppylällä sijaitsevalle ottomaanien ajalta periytyvälle linnoitukselle. Sielläkin tunnelma on suorastaan uinuva, vaikka vihdoin bongaankin muutaman turistin. Hyviä näköaloja lukuun ottamatta linnoitus ei tarjoa mitään kiinnostavaa, vaan on lähinnä tyhjää täynnä. Paikan historiasta ei kerrota yhtään mitään – tosin joku museo näyttää olevan rakennusvaiheessa.

Palaan takaisin vanhaan kaupunkiin ja käyn yhdessä kirkossa, johon pitää maksaa parin euron pääsymaksu. Rakennus osoittautuu pieneksi ja erittäin vaatimattomaksi eli nuo eurot menivät kyllä aivan hukkaan. Muutenkin karsastan ajatusta pääsymaksuista uskonnollisiin rakennuksiin… Jatkan matkaa kohti jokea, jonka varrella on useampi museo. Täältäkin löytyy holokaustista kertova museo, joka on kuitenkin suljettu näyttelyn uudistamisen vuoksi. No – onhan noita aiheeseen keskittyviä museoita tullut nähtyä useampikin.

Vieressä sijaitsee mielenkiintoiselta kuulostava Museum of the Macedonian Struggle for Sovereignty and Independence, joka on avoinna. Ostan lipun tylyn oloiselta myyjältä ja alan tutustumaan kohtuulliseen laajaan näyttelyyn, joka kertoo pitkän tarinan Makedonian lukuisista yrityksistä itsenäistyä. Pääpaino on ajalla ennen Jugoslaviaa, mutta toki 1990-luvun tapahtumatkin käydään läpi. Museo on näyttävästi toteutettu: realistisen oloisia vahanukkeja ja muuta rekvisiittaa on runsaasti. Näyttely keskittyy suurilta osin maan historian merkkihenkilöihin, jotka ovat itselleni täysin tuntemattomia suuruuksia. Joku heppu vetää opastettua kierrosta, josta olisi kyllä varmaan saanut enemmän irti kuin vain taulujen lukemisesta. Ihan mielenkiintoinen museo kyllä on, mutta menee turhankin syvälle henkilöhistorioihin yms. detaljeihin…

Palaan helteeseen ja mietin, pitäisikö käydä massiiviselta vaikuttavassa arkeologiamuseossa. Kiven- ja saviruukunpalaset eivät kuitenkaan inspiroi, vaan lähden tutustumaan kaupungin uudempaan puoleen. Siitä jää aika mitäänsanomaton kuva ja mikään erityisen inspiroiva kaupunki Skopje ei mielestäni ole. Kävelen bussiasemalle ja selvittelen aikatauluja muutamaa tulevien päivien retkeä varten. Juna-asemakin löytyy, vaikka junayhteydet Makedoniassa ovat aika rajalliset.

Palaan hetkeksi hotellin viileyteen ja lepäilen, kunnes on aika suunnistaa taas kisakatsomoon. Jalkapallon MM-kisat ovat edenneet välierävaiheeseen ja tänään ottavat yhteen Belgia ja Ranska. Mitään erityistä kisatunnelmaa ei tästäkään kaupungista löydy, mutta kaikissa kuppiloissa kyllä seurataan peliä. Valitsen jonkun keskusaukion laidalla olevista baareista ja seuraan pettyneenä, kun Belgia joutuu taipumaan ranskalaisille. Mitään riemunkiljahduksia tämä peli ei muutenkaan aiheuta kun ”väärät” maat pelaavat: paikallinen jengi suhtautuu peliin aika tyynesti, koska Makedonialla taitaa olla yhtä pitkä ja kivinen tie arvokisoihin kuin Suomellakin? 

11.7.2018 Skopje - Ohrid:
Tänään on tavoitteena siirtyä pois hikisestä suurkaupungista ja löytää hieman rennompi ympäristö, jossa olisi parempi nauttia kesäisestä kelistäkin. Makedoniassa ei siis merenrantoja ole tarjolla, mutta näiden puuttuessa ihmiset suuntaavat järville, joista kuuluisin lienee muutaman tunnin ajomatkan päässä Skopjesta sijaitseva Ohrid. Paikkaa on myös hehkutettu matkaoppaissa kovasti, joten pitäähän tämä kohde tsekata.

Kävelen bussiasemalle ja saan ostettua lipun seuraavaan bussiin, joka on lähdössä reilun puolen tunnin kuluttua. Kyseinen kulkupeli osoittautuu parhaat päivänsä nähneeksi minibussiksi, joka tulee viimeistä paikkaa myöten täyteen. Skopje jää nopeasti taakse ja matka etenee hetken varsin vauhdikkaasti, kunnes alkaa vuoristoinen osuus ja keskinopeus putoaa ehkä 50km/h tasolle. Matkanteko muuttuu nopeasti todelliseksi tuskaksi, kun bussin ilmastointi alkaa hyytyä ja jossain vaiheessa dieselin käryn alkaa tunkea jostain syystä tuulettimien kautta sisätiloihin. Kuskia ei homma tunnu kiinnostavan, vaan matka jatkuu… Onneksi kattoluukku saadaan auki, mutta silti hengittäminen on ajoittain hankalaa, kun myrkyllisiä kaasuja edelleen tunkeutuu sisätiloihin.

Lopulta tuskallinen reilun kolmen tunnin ajomatka päättyy ja löydän itseni jostain Ohridin laitamilta. Olen buukannut aivan uudelta vaikuttavan ”kylpylähotellin”, josta ei löytynyt vielä edes Tripadvisorin kommentteja. Toivottavasti hotelli on kuitenkin olemassa, sillä välillä booking.com:iin ja muihin varauspalveluihin laitetaan huijaustarkoituksessa olemattomia majapaikkojakin. Suunnistan kännykän avulla hotellille ja kyllähän tämä uudenkarhea majoitusliike on ihan totista totta ja näyttää varsin hyvältä. Saan lähes sviitti-kokoa olevan huoneen, josta löytyy myös pieni parveke.

En kuitenkaan jää hotellille jumittamaan, vaan lähden heti tutustumaan sen ympäristöön. Lomailijoita Ohridiin houkuttelee tietenkin paikallinen järvi, joka ei tällaiselle tuhansien järvien maasta tulijalle ole mikään kaikkein erityisin nähtävyys. Reilun kilometrin päässä hotellista löytyy vanha kaupunki, johon tutustumisen jätän suosiolla huomiselle. Kävelen järveä reunustavaa rantabulevardia pitkin, joka on varsin miellyttävä ympäristö yleiseen oleiluun. Varsinaisia hiekkarantoja järvellä ei ole, mutta ihmiset oleilevat nurmikoilla ja muutamalla lähinnä pikkukivien peittämällä alueella. Uimareitakin näkyy ja lukuisat veneet kuskaavat väkeä ympäri järveä.

Palaan hotellille, josta löytyy myös kunnon uima-allas ja kylpyläosasto sekä saunat. Saunominen ei innosta näillä helteillä, joten jään lojumaan useammaksi tunniksi aurinkotuoliin. Allas on nimenomaan uimiseen tarkoitettu, eli melkoisen syvä ja kohtuullisen viileällä vedellä varustettu.  Suuri osa hotellivieraista tuntuu olevan hollantilaisia, jotka ovat ilmeisesti TUI:n pakettimatkalla. Mitään tungosta ei kuitenkaan onneksi ole ja huutavat kersatkin puuttuvat. Hyvä niin.

Auringon laskiessa käyn illallisella yhdessä lukuisista rantabulevardin varrella olevista ravintoloista. Ruoka on varsin edullista täälläkin, ehkä alle puolet Suomen hintatasosta. Syön jonkun variaation kreikkalaisesta salaatista (joita on tarjolla lähes joka ravintolassa) ja kalakeittoa. Näkymät ovat sen verran hyvät, että olisi voinut istua iltaa pidempäänkin, mutta tänään on taas pelipäivä ja palaan hotellille katselemaan futista. Mielenkiintoinen peli päättyy siihen, kun Kroatia rynnii loppuotteluun…
 
12.7.2018 Ohrid:
Hotellin aamiaisella on melkoinen määrä ihmisiä, vaikka toinen puoli ravintolasalista on tyhjillään. Selvästikin uudessa hotellissa on vielä kapasiteettia vapaana ja yhden lisäyön varaaminen onnistuu välittömästi. Hyvä keli houkuttelisi jäämään altaalle, mutta lähden kuitenkin katsastamaan Ohridin vanhan kaupungin ja pari sen ympäristössä sijaitsevaa nähtävyyttä.

Kävelen rauhallisesti järven rantaa pitkin vanhaa keskustaa halkovan pääkadun alkupäähän. Alue on täynnä sekä kotimaisia että ulkomaisia turisteja ja tunnelmasta tulee vähän Dubrovnik mieleen. Tämä kylä selkeästi elää matkailusta ja kuten osasin odottaa, niin mitään kovin kiinnostavaa en näiltä nurkilta löydä. Pidän pienen jäätelö- ja tuumaustauon puun alla varjossa, kunnes lähden kiipeämään kohti vanhaa kaupunkia ”vartioivaa” linnoitusta.

Skopjen linnoituksen jälkeen en odota tältä aika saman näköiseltä järkäleeltä ihmeitä. Aika samanlainen kokemus kyseinen rakennelma tosiaan on – tyhjää täynnä, mutta näköalat ovat kyllä astetta upeammat kuin Skopjessa. Linnoituksen läheisyydessä on pari (pääsymaksullista) kirkkoa ja hassaan niihinkin pari euroa. Mitään kiinnostavaa ei näistäkään rakennuksista löydy ja sisään mahtuakseni saan odotella hetken, kunnes remuava lauma koululaisia on poistunut. Onneksi maisemat ovat kaikin puolin hienoja.

Lähden takaisin vanhaan kaupunkiin, jonne pääsee myös järven rannassa kiemurtelevaa kapeaa tietä pitkin. Vastaan tulee pari ”rantaa”, jotka ovat lähinnä rantakivikkoa – jengiä on kyllä pakkautunut ihan kiitettävän paljon näille kapeille siivuille, joilta löytyy myös maksullisia aurinkotuoleja. Ostan kaupasta evästä ja istuskelen hetken puiden varjossa tarkkaillen rantabulevardin ihmismassoja. Ohrid voisi olla paljon miellyttävämpi paikka joskus low seasonilla, sillä ainakin tämä varsinainen keskusta on minun makuuni aivan liian täynnä väkeä.

Kiertelen hetken keskustan kortteleita ja yritän etsiä kioskia, jonka pitäisi myydä bussilippuja. Löydän vihdoin huomaamattoman oloisen putiikin yhdeltä sisäpihalta, josta tosiaan pitäisi saada tikettejä. Makedoniassa käytetään yhä pääsääntöisesti kyrilisiä kirjaimia, joilla tämäkin paikka oli merkitty. Tsekkaan aikataulut ja päätän jättää lipun oston huomiselle, kun tiedän tarkemmin tulevien päivien suunnitelmani. Palaan hotellille ja vietän loput iltapäivästä uima-altaalla.

Käyn illemmalla hotellin lähellä sijaitsevassa ravintolassa, jossa paikallinen trio soittaa jotain perinnemusiikkia. Soitossa on selkeä slaavilainen soundi, vaikka muuten on kovin vaikeaa lokeroida kyseistä musiikinlajia. Ruoka on ihan hyvää ja paikalliseen tapaan lihaisaa. Hädin tuskin täysi-ikäinen tarjoilija palvelee hieman hätäisesti ja olemattomalla englannin taidollaan yksin koko ravintolaa… 
 
13.7.2018 Ohrid:
Tänään ei ole mitään suurempaa ohjelmaa tiedossa, vaan ajatukseni on lähinnä viettää aikaa hotellilla, sillä pitäähän tämän reissun tasokkaimmasta (ja varmaan kalleimmasta) majoituksesta nauttia. Käyn kuitenkin aamupäivällä ostamalla bussilipun huomiseksi takaisin Skopjeen ennen kuin menen allasosastolle. Aurinko paahtaa taas pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on varmaan reilut 30 astetta eli mitäpä muutakaan sitä tekisi tällaisena päivänä kuin oleilisi aurinkotuolissa? Ohridissa olisi tarjolla myös kaikenlaisia aktiviteettejä kuten laivaristeilyjä, patikointia ja jopa sukellusta, mutta en jaksa innostua niistä. Viime päivät pääkaupungeissa ovat vieneet voimat ja eivätkä nuo em. puuhat muutenkaan innosta juuri nyt.

Hotellista löytyy siis myös kylpyläosasto, jonka saunat jätän kyllä tällä helteellä väliin. Mutta päätän buukata iltapäivälle hieronnan, jonka 40€ hinta tunnin setistä on ihan kohdallaan. ”Relax massage”-nimellä tarjottava käsittely on ihan miellyttävä, vaikka välillä hieman kovakourainen. En poistu hotellista kuin vasta illalla, kun käyn syömässä samassa ravintolassa kuin toissapäivänäkin. Vanhassa kaupungissa olisi kaikenlaista ravintolaa ja baaria tarjolla, mutta en jaksa lähteä sinne asti. Jotenkin alkaa reissaaminen tympimään ja tuntuu, että varasin tälle rundille ihan liikaakin aikaa. Kosovo ja Makedonia eivät oikein tarjoa mitään ennen näkemätöntä ja Suomessa on meneillään poikkeuksellinen helleaalto. Tekisi mieli vaan loikoilla jossain mökillä tai vaikka Hietsun beachilla… 
 
14.7.2018 Ohrid - Skopje:
On aika jättää Ohrid taakse ja palata taas Skopjeen. Bussiasema sijaitsee kehitysmaatyyliin jossain keskustan ulkopuolella ja kävelen sinne olevan parin kilometrin matkan. Ohrid on itse asiassa varsin laajalle levinnyt kaupunki, josta löytyy paljon muutakin kuin ranta ja vanha kaupunki. Ennen bussiin nousemista joudun pulittamaan jonkun hämmentävän parin euron ”palvelumaksun”, jota vastaan en kuitenkaan koe saavani mitään erityistä palvelua. Bussi on tällä kertaa onneksi ihan normaalin kokoinen ja astetta uudempi kuin tänne tullessani käyttämäni käryävä romuläjä.

Paluumatkaan Skopjeen menee saman verran kuin toiseenkin suuntaan eli reilut kolme tuntia. Bussi pysähtyy Skopjessa onnekseni ihan hotellin (eli hyväksi havaitun Ibiksen) nurkilla, joten tällä kertaa ei tarvitse tallailla tylsähköä taivalta terminaalista keskustaan. Reissuväsymys vaivaa edelleen, enkä keksi mitään erityistä ohjelmaa illaksi. Käyn syömässä ja ratkon sanaristikoita paremman tekemisen puutteessa…
 
15.7.2018 Skopje:
Tämän päivän ohjelmassa on tehdä päiväretki yhteen tämän alueen kuuluisimmista luonnon ihmeistä eli Matkan kanjoniin. Kyseinen paikka sijaitsee noin parinkymmenen kilometrin päässä Skopjen keskustasta ja sinne pääsee helposti paikallisbussilla. Aamupäiväni alkaa siis taas kerran kävelyllä bussiasemalle, vaikka todennäköisesti bussin kyytiin pääsisi jostain hotellinkin nurkilta.

Parhaat päivänsä nähnyt bussi lähtee n. 15 min myöhässä ja kulkee todella verkkaista vauhtia läpi Skopjen lähiöiden. Mitään erityisen mielenkiintoista matkan varrella ei ole ja jostain syystä bussikyyti päättyy lähes kolmen kilometrin päähän kanjonista. Syy kyllä selviää myöhemmin: kanjonille johtava tie on niin täynnä pysäköityjä autoja, että bussi ei olisi mahtunut kääntymään varsinaisella pysäkillään, joka oli noin kilometrin päässä määränpäästäni.

Pienen patikoinnin jälkeen saavutan kanjonin, jonka pohjalla kiemurtelevan joen vartta myös tie kulkee. Kanjonin alkupisteeseen on rakennettu patoallas ja sen reunalta löytyy pari ravintolaa. Kanjoni on kyllä vaikuttava näky, vaikka parissa vähän samantyylisessä paikassa on tullut aiemmilla reissuillakin käytyä. Väkeä on runsaasti, sillä on viikonloppu ja tämä alue on selvästi suosittu retkikohde myös paikallisten keskuudessa. Pidän pienen tuumaustauon ravintolassa ja syön erinomaisen salaatin. Katselen samalla, kun joku hullu hyppii kallionkielekkeeltä patoaltaaseen – liekö moinen touhu oikeasti sallittua?

Kanjoniin on mahdollista tutustua sekä jalan että vesitse. Kanjonin toista reunaa pitkin kulkee kaiteiden rajaama polku, jota pitkin pääsisi kävelemään varmaan useamman kilometrin verran. Kävely ei kuitenkaan innosta, vaan päätän ottaa venekyydin, joka vie parin kilometrin päässä sijaitsevalle luolalle. Lisäksi tarjolla olisi kajakkeja. Veneretken ideana on siis ajaa jokea ylävirtaa kohti, ihailla samalla maisemia ja käydä katsastamassa maanalaiset näkymät.

Maisemat ovat kieltämättä hienoja ja luolakin on ihan kiinnostava. Ei mikään varsinainen tippukiviluola, mutta kuitenkin ihan mielenkiintoisia kivimuodostelmia sisällään pitävä onkalo, jossa on myös miellyttävän viileää. Paikka on kuitenkin aika äkkiä nähty ja on aika palata takaisin lähtöpisteeseen. Retken jälkeen on myös aika lähteä suunnistamaan kohti bussipysäkkiä. Pysähdyn kuitenkin puolimatkassa paikalliseen kuppilaan, jossa on TV päällä. Tajuan, että jalkapallon MM-finaali alkaakin aivan näillä hetkillä – olin jotenkin erheellisesti olettanut, että kyseinen kliimaksi olisi vasta parin tunnin kuluttua iltaotteluna! Päätän siis jäädä kyseiseen tavernaan katsomaan pelin ja syön samalla illallisen. Tunnelmaa ei juurikaan ole, sillä baarin isäntäväkeä lukuun ottamatta muita asiakkaita ei juurikaan ole.

Finaali on pettymys, sillä inhokkini Ranska voittaa eikä tästä turnauksesta jää omalta osaltani mitään erityisempiä hyviä fiiliksiä aikakirjoihin. Lähden pelin päätyttyä etsimään bussia takaisin kaupunkiin ja on epäselvää, mistä dösä tällä kertaa lähtee. Tähän aikaan bussi pääseekin kulkemaan varsinaiselle päätepysäkille asti eli ei olisi tarvinnut kävellä samaan paikkaan, kuin minne saavuin. Jostain syystä kuski ei halua maksua tälläkään kertaa (myös tänne tullessa raha ei kelvannut, vaan ukkeli vaan viittoi tulemaan sisään)… Paluumatkan aikana alkaa sataa ja tihuutus vaan jatkuu, kun olen takaisin Skopjen ytimessä.
 
16.7.2018 Skopje - Pristina:
Lähden joskus aamupäivällä vielä kerran kävelemään kohti Skopjen bussiasemaa jo tutuksi tullutta reittiä pitkin. Tänään on aika palata takaisin Pristinaan ennen huomista lentoa. Busseja Pristinaan menee tiheään ja seuraava on lähdössä vajaan puolen tunnin sisään. Reitti on käytännössä sama kuin tullessakin, sillä junarata kulkee suurimman osan matkasta tien läheisyydessä. Olen hieman huolissani rajanylityksestä ja leimoista, joita en saanut edellisellä ylityksellä passiini.

Pelko osoittautuu kuitenkin turhaksi, sillä tämäkin rajanylitys on äärimmäisen suoraviivainen ja passit tarkistetaan yhtenä nippuna ilman, että tarvitsee itse mennä asioimaan mihinkään luukulle. Makedoniasta ei näköjään saa minkään laista leimaa passiin, mutta Kosovon puolella saan taas tuloleiman. Matka Pristinaan taittuu yllättävän nopeasti ja olen noin parin tunnin kuluttua Pristinan bussiasemalla, josta on vajaan parin kilometrin matka keskustaan.

Kävelen läpi sekavan oloisen asuinlähiön, kunnes saavun aiemmin bongaamani massiivisen kirkon luokse, jonka torni näyttää tänään olevankin avoinna. Koska rakennus on uudempaa tuotantoa, niin torniin pääsee onneksi hissillä. Mitään pääsymaksua visiitistä ei peritä. Tornista on odotetun hienot näkymät ja sieltä näkee myös kiehtovan kirjaston kunnolla yläilmoista käsin. Saan olla tornissa lähes yksikseni ja tuijottelen näkymiä varmaan vartin verran.

Laskeudun takaisin maan pinnalle ja jatkan matkaa kohti hotelliani. Buukkasin hieman tasokkaamman (ja kalliimman) hotellin eli aika business-henkisen Siriuksen, jonka kattoterassilla kävin aiemmin katselemassa maisemia. Hotelli on siisti ja sopii hyvin väsyneelle reissaajalle. Pristina on tullut jo nähtyä ja loppupäivä tulee lähinnä lepäiltyä, kunnes aktivoidun käymään illallisella lähistöllä olevalla raki-kadulla.

17.7.2018 Pristina - Helsinki:
Lentoni lähtee kello kymmenen maissa aamulla eli aika lailla sopivaan aikaan. Otan taksin, jolla noin 20km matka taittuu vaivattomasti. Pristinan lentokenttä on varsin miellyttävä kokemus: kompakti ja moderni paikka, joka on varustettu riittävillä palveluilla. Portteja ei ole kovin monta, mutta mieluummin vietän aikaani tällaisella pikkukentällä kuin harhailen jossain Heathrown tai Frankfurtin tyylisellä mammuttikentällä.

Lennosta ei jää muuta mieleen, kuin hien hajuinen teinipoika, joka istuu vieressäni. Kantasuomalaista jengiä on kyydissä yhtä vähän kuin tullessani. Laskeutuessani Helsinkiin tunnen heti trooppisen helteen tuulahduksen, sillä Suomessa on edelleen lähes 30 astetta lämmintä. On kyllä erittäin mukavaa palata kotiin, koska jostain syystä tämä reissu ei vaan oikein inspiroinut. Ei keikka nyt aivan turha ollut, mutta täytyy kyllä jatkossa kiinnittää huomioita reissujen ajankohtiin (ei heinäkuussa) ja tiheyteen (korkeintaan yksi ulkomaan keikka per kuukausi). Pelkän maabongauksen vuoksi tehtyjä reissuja pitää myös vältellä – siis jos kohde ei taustatutkimuksen perusteella tarjoa mitään erityisiä ennalta kiinnostavia nähtävyyksiä.