Krakova - toukokuu 2018

Kävin Krakovassa aika tarkkaan 10 vuotta sitten ja vaikka kaupunki osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi, en kuitenkaan suunnitellut toista reissua. Mutta kun työnantajani ilmoitti, että koko firman jengillä tehdään kevätreissu Krakovaan, niin en tietenkään kieltäytynyt.

Pitkään viikonloppuun kuului workshoppeja yms työhommia perjantaina. Päätin käyttää lauantain päiväreissuun Varsovaan - tuli kyllä aika pitkä päivä ja pääkaupunkiin kunnolla tutustuminen vaatisi kyllä paljon enemmän aikaa.

Sunnuntain ohjelmassa oli tutustua Nowa Hutan kaupunginosaan, joka on erittäin mielenkiintoinen reliikki: aikanaan (50-luvulla) kommunistisen yhteiskunnan näyteikkunaksi rakennettu alue, joka on säilynyt aika lailla alkuperäisessä asussaan.

25.5.2018 Helsinki – Krakova:
Kevään kolmas reissu noin parin kuukauden sisään suuntautuu Krakovaan, jossa olen kyllä käynyt jo kertaalleen. Kyseessä on firman sponsoroima keikka, joka sisältää työntäyteisen perjantain ja mahdollisuuden viettää viikonloppu joko ryhmän kanssa retkeilemällä tai omatoimisesti. Koska olen jo aiemmalla reissullani nähnyt ryhmänä tehtävien retkien kohteet eli Auschwitzin ja Wieliczkan suolakaivoksen, niin olen kehitellyt pari vaihtoehtoista omatoimista retkeä.

Ennen näitä retkiä on kuitenkin päästävä perille ja sehän hoituu kätevästi sinivalkoisin siivin suoralla parin tunnin lennolla. Kone on aivan täynnä ja online-checkin varoittelee ylibuukkauksesta. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole ja matka menee joutuisasti. Bussi kuljettaa ryhmän aivan ytimeen, jossa yövymme vanhan kaupungin muurien välittömässä läheisyydessä.

26.5.2018 Krakova:
Perjantaipäivä menee aluksi lähinnä töiden merkeissä, kunnes on aika siirtyä reilun tunnin mittaiselle kävelykierrokselle vanhaan kaupunkiin. Tätä kierrosta ohjaa paikallinen opas, joka puhuu varsin hyvää suomea (vaikka on siis puolalainen). Vanhan kaupungin pakolliset nähtävyydet ovat kyllä tuttuja jo edelliseltä reissulta, joten oppaan tarinat menevät aika lailla ohi ja keskityn nauttimaan aurinkoisesta säästä.

Tallailun jälkeen on aika siirtyä illalliselle yhteen vanhan kaupungin lukuisista ravintoloista. Paikka on hieman turistihenkinen ”perinneravintola”, jossa tarjoillaan kyllä erinomaista ruokaa ja paikallisia juomia. Mesta on juuri sopivan maanläheinen paikka allekirjoittaneen makuun eli vahva suositus tälle ravintolalle, joka on siis nimeltään Morskie Oko.  

27.5.2018 Krakova – Varsova - Krakova:
Lauantaiaamuna keli on edelleen erinomainen, kun riennän kohti juna-asemaa joskus yhdeksän jälkeen. Tämän päivän ohjelmana on käydä Varsovassa, johon on matkaa lähes 300 km. Intercity-juna taittaa tämän taipaleen kuitenkin reilussa parissa tunnissa, joten pitkä päiväreissu on kyllä aivan tehtävissä oleva asia.

Junalippu on yllättävän kallis eli noin 50€ - hinta per kilometri on vielä kovempi kuin VR:llä. Juna sekä asema ovat varsin moderneja ja juna lähtee ajoissa liikkeelle. Maisemat muuttuvat äkkiä maaseuduksi eikä radan varsi tarjoa mitään kovin erityistä nähtävää. Juna on aika täynnä ja vietän suurimman osan matkasta ravintolavaunussa, jossa on väljempää ja syön samalla myöhäistä aamiaista. Matka menee nopeasti, koska juna ei tee yhtään pysähdystä ennen Varsovaa. Vähän ennen perille saapumista alkaa sataa tihuuttamaan ja taivas näyttää pelottavan harmaalta…

Varsovan päärautatieasema on melkoinen kompleksi, josta kestää hetken löytää pois. Selvittelen paluujunien aikatauluja: niitä näyttäisi olevan tarjolla aina puoleen yöhön asti eli eiköhän täältä pääse takaisin Krakovaan tavalla tai toisella. Löydän tieni ulos asemalta ja huomaan sateen onneksi tauonneen. Heti aseman vieressä on Varsovan kuuluisin maamerkki eli valtavan kokoinen ”Stalinin tytär”, jonka Isä Aurinkoinen aikanaan ”lahjoitti” Puolalle. Kyseessä on siis yksi monista 50-luvulla itäblokin eri maihin rakennetuista pilvenpiirtäjistä, jotka ovat ulkonäöltään hyvin samannäköisiä sosialistisen arkkitehtuurin helmiä.

Tornin juurella sijaitsee myös paikallinen turisti-info, josta käyn hakemassa kartan ja kysyn samalla muutaman ennakkoon kiinnostavimmalta vaikuttavan kohteen koordinaatit. Ihailen hetken pilvenpiirtäjää, ennen kuin jatkan matkaa jalan. Yli 200-metrisen hirviön puolesta välistä löytyy näköalatasanne, joka pitää kyllä tsekata myöhemmin. Varsovan keskusta näyttää yleisesti ottaen aika modernilta – onhan kaupunki suurilta osin jälleenrakennettu 2. maailmansodan tuhojen jäljiltä.

Kävelen noin kilometrin verran yhtä kaupungin pääkaduista, kunnes saavun päivän ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseeni eli kansalliseen armeijamuseoon. Puolan armeija ei ole tunnettu sotilaallisista saavutuksistaan, joten on mielenkiintoista nähdä, millainen tarina aiheesta kerrotaan. Museosta löytyy sekä sisätilat että ulkona oleva näyttely, joka tarjoaa suuren määrän erilaisia sotakoneita – lähinnä neuvostovalmisteisia tankkeja ja lentokoneita.

Museon sisätilojen tarjonta päättyy toiseen maailmansotaan ja jättää aika sekavan kuvan. Puolan heikkoa menestystä sodissa ei ymmärrettävistä syistä juurikaan tarkemmin avata, vaan näyttely lähinnä esittelee erilaisia varusteita alkaen keskiaikaisista haarniskoista. Sisätilat on nähty aika nopeasti ja niitä kiinnostavampaa antia ovat ulkosalla olevat masiinat. Jatkan matkaa kohti lähellä olevaa juna-asemaa tarkoituksenani hypätä paikallisjunan kyytiin…

Etsin hetken lippuautomaattia, joka löytyy vastakkaiseen suuntaan kulkevan raiteen puolelta. Parin pysäkinvälin siirtymä menee nopeasti ja löydän itseni jo hieman esikaupunkialueelta vaikuttavasta ympäristöstä. Täällä pitäisi sijaita pari kiinnostavalta vaikuttavaa museota, joita lähden etsimään turisti-infosta saamani kartan avulla. Käyn ensiksi tsekkaamassa ”Museum of life under communism” – nimisen paikan, joka on varsin kompakti kokonaisuus. Mestan ideana on esitellä puolalaista asumista ja elämää kommunismin aikataululla muutaman lähinnä 70-luvun tyyliin sisustetun huoneen kautta. Ihan kiintoisa idea, mutta vastaavia on tullut nähtyä aiemminkin.

Jatkan matkaa parin korttelin päässä sijaitsevaan neon-museoon. Tämä paikka on edellistä kiintoisampi ja se keskittyy esittelemään vanhoja neon-putkista tehtyjä valomainoksia (tai ennemminkin liikkeiden nimikilpiä - kommunismin aikaanhan mainostamista ei sallittu). Valot ovat varsin näyttäviä ja hehkuvat upeasti hämärässä tilassa. Tulee jotenkin oma lapsuus mieleen, sillä 70-80 -luvun Helsingissä oli myös kohtuullinen määrä neonvaloja.

Kun poistun museosta alkaa taas satamaan. Kävelen vähän matkaa läheiselle metroasemalle ja ajan muutaman pysäkinvälin toiselle puolelle kaupunkia. Metro on modernin oloinen eli vanhoja kunnon neukkutyylisiä vaunuja tai asemia ei ole havaittavissa. Maan pinnalla kaupunki näyttää taas aivan erilaiselta, sillä nyt maisemaa dominoivat lasiseinäiset toimistotalot. Edessä on päivän viimeinen museovisiitti eli Varsovan kansannousuun keskittyvä kehuttu museo.

Kyseinen paikka löytyy myös helposti ja ensivaikutelma paikasta on myös hyvin moderni. Mitään perinteistä pölyistä ja ummehtuneen hajuista museotunnelmaa ei täältä löydy, vaan homman nimi on melkoinen määrä multimediaa ja pieniä tarinoita muutaman vuoden periodista 1940-luvulta. Stoori Varsovan valtaamisesta aina kansannousun katkeraan loppuun asti kerrotaan kyllä kronologisesti, mutta suuresta yksityiskohtien määrästä johtuen on vaikeaa saada kokonaiskuvaa siitä, miten tapahtumat kokonaisuutena menivät. Joka tapauksessa näyttely on kiinnostava ja aikaa paikassa olisi voinut käyttää vaikka kolme tuntiakin. Ehdin kyllä nähdä kaikki keskeisimmät asiat, mutta vajaan parin tunnin visiitti jää hieman kesken, kun museo suljetaan kuuden maissa.

Palaan metroasemalle ja ajelen taas pari pysäkinväliä kohti Varsovan vanhaa kaupunkia. Se onkin mielenkiintoinen alue, sillä kyseinen kaupunginosa tuhottiin kokonaisuudessaan 2. maailmansodan yhteydessä. Sodan jälkeen alue kuitenkin rakennettiin uudelleen mahdollisimman tarkkaan sotaa edeltänyttä tilannetta vastaavaksi. Lopputulos vaikuttaa onnistuneelta: jos en tietäisi, niin olettaisin rakennusten olevan pari sataa vuotta vanhoja. Ei voi kuin ihmetellä, mistä saatiin alkuperäisiä rakennuksia vastaavat piirustukset ja muu tietämys, mikä tarvittiin esim. alueelta löytyvän palatsin pystyttämiseksi?

Turisteja on huomattavasti vähemmän kuin Krakovassa eli siinä mielessä Varsovan vanha kaupunki voisi olla ihan miellyttävä paikka viettää parikin päivää. Hieman hämmentävä fiilis paikasta kyllä jää – onko tämä nyt kuitenkin jotain epäaitoa vaiko vaan yksi ilmentymä historian kulusta? Poistun näitä asioita pohdiskellen ja ajan taas metrolla kohti rautatieasemaa. Päätän käydä ostamassa junalipun ja tällä kertaa löydän lippuautomaatin, joita ei ainakaan Krakovassa näkynyt.

Tajuan sössineeni hieman aikatauluni kanssa, sillä kaavailemani myöhäisempi juna onkin joku hidas yöjuna, joka olisi Krakovassa vasta kello 3 yöllä. Joudun buukkaamaan jo vajaan puolen tunnin päästä lähtevän junan ja se tarkoittaa sitä, että en ehdi enää käydä ihailemassa maisemia Stalinin tornin näköalatasanteelta. Olisi pitänyt käydä siellä jo aiemmin! Kiroilen tyhmyyttäni ja jään odottelemaan asemalle. Juna on loppujen lopuksi varmaan 20 minuuttia myöhässä, joten olisi itse asiassa kuitenkin ehtinyt käymään tornissa… Ehkä vielä palaan Varsovaan joskus myöhemmin, Puolassa kyllä riittää näkemistä ja eipä tänne kovin pitkä matka ole.

Juna on aamuista Intercityä hitaampi ja vanhempi kulkupeli, jossa ei kovin montaa matkustajaa ole. Ravintolavaunua ei ole ja jengi on sijoitettu kahdeksan hengen istumahytteihin. Joku paikkalippusysteemikin on, mutta valtaan jossain vaiheessa itselleni oman hytin, jossa tapan aikaa ristikoita ratkomalla. Aika tylsä tämä paluumatka kyllä on ja olen vihdoin perillä Krakovassa joskus kellon lähestyessä keskiyötä. Käyn pyörähtämässä Krakovan vanhan kaupungin ytimessä, jossa onkin melkoinen hulina näin lauantai-iltana. Juopuneen oloista väkeä riittää. Ostan kebabin iltapalaksi ja lähden talsimaan kohti hotellia…

28.5.2018 Krakova -  Helsinki:
Tänään olisi pidennetyn viikonlopun päätös edessä, mutta onneksi lento lähtee vasta iltakymmenen maissa eli lähes koko päivän voi viettää vielä Krakovassa. Olen suunnitellut käyttäväni suuren osan päivästä lähiörundiin ja jos aikaa jää, niin on pari muutakin kohdetta mielessä. Syön pikaisen aamiaisen hotellissa ja lähden etsimään oikeaa sporapysäkkiä rautatieaseman nurkilta.

Pysäkki löytyy kohtuullisen helposti ja ostan noin euron verran kustantavan tiketin automaatista. Raitiovaunu tulee pienen odottelun jälkeen ja hyppään kyytiin, joka vie kohti Nowa Hutan kaupunginosaa. Kyseinen alue on rakennettu joskus 1950-luvulla ja siitä oli tavoitteena tehdä jonkunlainen kommunistinen ”showcase” siitä, miten asuttaa lähes 100.000 ihmistä. En oikein tiedä mitä odottaa – jotain Tallinnan Mustamäen tai Lasnamäen kaltaista slummiutunutta betoniviidakkoa vaiko jotain muuta?

Ensimmäinen reaktioni saapuessani Nowa Hutan keskusaukiolle on hämmennys, sillä paikka ei todellakaan näytä tyypilliseltä neuvostohenkiseltä betonilähiöltä. Rakennukset edustavat ehtaa stalismia eli sellaista jo aikanaan retrohenkistä ja mahtipontista tyyliä, jota löytyy esim. Minskistä. Toki ihan yhtä massiivisista ja koristeellisista tönöistä ei ole kyse, vaan suurin osa taloista on korkeintaan nelikerroksisia. Tunnelma on rauhallinen ja jopa idyllinen, jotenkin tulee myös joku Helsingin 50-luvun lähiö mieleen, sillä puita ja viheralueita on myös runsaasti. Kadut ovat leveitä ja väkeä niillä liikkuu aika vähän. Mikään rappiolähiö tämä alue ei siis ole, vaikka ajan hammas näkyykin rakennuskannassa.

Lähden kävelemään yhtä alueen pääkaduista ja löydän tieni Nowa Hutan museoon, jossa kerrotaan aika yksityiskohtaisesti alueen tarina. Mielenkiintoisin yksityiskohta liittyy alueella aiemmin sijainneen Lenin-patsaan historiaan: pystiä kun yritettiin (tuloksetta) tuhota lukuisia kertoja - mm. räjäyttämällä! Jatkan museovisiitin jälkeen kävelykierrostani ja nautin pikkukaupunkimaisesta tunnelmasta - ei tästä stadista vaan löydy mitään kovin epämiellyttäviä piirteitä hakemallakaan.

Alueen laitamilta löytyy arkkitehtuuriltaan erittäin mielenkiintoinen kirkko – jää hämäräksi, mitä rakennuksen pitäisi ”esittää”, mutta pikkukivistä rakennettu ulkoseinä on kyllä vaikuttavan näköinen. Sisällä on juuri jumalanpalvelus päättymässä ja ihmettelen hetken paikallisia palvontamenoja.

Kävelen takaisin Nowa Hutan keskusaukiolle, joka on nykyään tyhjää täynnä – aiemminhan tuo mainitsemani Lenin-patsas löytyi aukiolta. Nykyään paikan nimi muuten on hämmentävästi Ronald Reaganin aukio! Aukion laidalla sijaitsee vanha elokuvateatteri, jossa on nykyään museo. Tämänkin paikan ideana on esitellä kommunismin aikakautta, mutta aivan eri tulokulmalla, kuin mitä Varsovassa näkemäni museo. Museo on hieman sekava ja kommunismin aikakauteen liittyvien asioiden lisäksi kellarikerroksessa esitellään laajasti paikallista pommisuojien verkostoa, joka rakennettiin Nowa Hutaan joskus 50-luvulla. Poistun kellareista auringonpaisteeseen noin puolen tunnin visiitin jälkeen.
Yksi Nowa Hutan kuuluisimmista maamerkeistä on valtava terästehdas, joka löytyy kaupungin laitamilta. Se on viimeinen kohteeni ja lähden etsimään tietä, jonka pitäisi kiertää erään mäennyppylän kautta, jolta taas pitäisi avautua hyvät näköalat yli tehdaskompleksin. Oikean tien (tai itse asiassa polun) löytäminen osoittautuu hankalaksi ja päädyn umpikujaan moottoritien laidalle. Noin kilometrin ylimääräisen lenkin ja jonkun epäilyttävän varastoalueen läpi talsittuani löydän vihdoin oikean suunnan ja saavun Wnda Mound-nimisen kukkulan luokse. Paikka on aivan turha rasti, sillä eihän koko tehdas edes näy kyseisen maakasan päältä!

Jatkan matkaa ja saavun tehtaan porteille, jotka kieltämättä lemahtavat kommunismille ja menneille vuosille. Tehdas on edelleen toiminnassa ja huomaan, että sinne mainostetaan olevan tarjolla jopa opastettuja kierroksia. Niitä tuskin kuitenkaan näin sunnuntai-iltana löytyy, joten räpsin vain muutaman kuvan ja lähden kohti sporapysäkkiä. Ajan takaisin vanhan kaupungin liepeille ja huomaan, että ehdin katsastaa vielä yhden kiintoisalta vaikuttavan paikan ennen kuin pitää lähteä lentokentälle.

Vanhan kaupungin muurien ulkopuolelta löytyy Krakow Pinball Museum, joka on itse asiassa pelisali, mistä nimensä mukaisesti löytyy vanhoja flippereitä. Noin 10 euron pääsymaksua vastaan saa pelata vaikka koko päivän ja flippereitähän löytyy ainakin 30kpl! Edustettuna on monta vuosikymmentä aina 70-luvulta alkaen ja tuoreimmat koneet ovat 90-luvun loppupuolelta. Lisäksi löytyy muutamia videopelejä – nekin klassikko-osastoa, kuten esim. Pac-Man ja Galaga. Peliluolassa voisi viettää aikaa tuntikaupalla, mutta valitettavasti joudun poistumaan jo reilun tunnin jälkeen. Taas yksi hyvä syy palata Puolaan joku päivä!

Riennän takaisin hotellille, jossa odottaa bussikuljetus lentokentälle. Loppuilta onkin reissaajan perussettiä eli oleilua / jonotusta kentällä ja jumitusta koneessa. Kotona olen joskus aamukahden maissa eli yöunet jäävät rajallisiksi. Ihan mainio keikka, vaikka Krakova olikin tullut nähtyä aiemminkin. Kaupungissa riittäisi kyllä nähtävää kolmanteenkin reissuun. Ja Varsova kiinnostaisi kokea uudelleen vähän paremmalla ajalla…