Laos - marraskuu 2022

Kaakkois-Aasia on tullut rundattua aikanaan melko tehokkaasti läpi, mutta jostain syystä Laos on jäänyt väliin. Nyt oli aika korjata tämä puute ja vietin noin viikon osana 2023 Aasian kierrostani tässä maassa. Odotin naapurimaita rauhallisempaa ja vähemmän kehittynyttä kohdetta, jossa törmäisi kuitenkin vähän väliä parikymppisiin rinkkamatkaajiin. Rauhallisuuden osalta olin oikeassa, mutta ei Laos nyt mikään varsinainen takapajula ole. Ja turisteja oli kyllä liikkeellä aika laaja skaala eikä Vang Viengissä enää ollut takavuosien tarinoiden kaltainen meno...

Uusi junayhteys teki matkustamisesta varsin helppoa eikä aikaa tuhraantunut minibusseissa hikoillessa. Ehdin tsekata kolme kohdetta, jotka olivat kaikki omalla tavallaan kiinnostavia. Mitään megaluokan yksittäisiä nähtävyyksiä ei tullut vastaan, mutta tästä maasta jäi ennemminkin mieleen sellainen pykälän verran verkkaisempi kellotaajuus, joka kieltämättä viehättää tätä nykyä entistä enemmän.

Kohteet:

1. Vientiane
2. Vang Vieng
3. Luang Prapang

14.11.2022 Paro – Bangkok – Vientiane:
Bangkokissa olisi ohjelmassa 6h transfer, sillä olen buukannut jatkolennon Laosiin. Tuo väli on sen verran pitkä, että ehdin käydä pyörähtämässä kaupungilla. Immigrationissa on jonkun verran jonoa, mutta mitään koronahässäkkää ei enää ole, koska Thaimaa poisti kaikki rajoitukset joskus reilu kuukausi sitten. Jätän rinkan matkatavarasäilytykseen ja suuntaan lentokentän juna-asemalle.

Junan ja skytrainin yhdistelmä kuljettaa tutuille pelipaikoille eli tässä tapauksessa Siamin ostoskeskuksen nurkille reilussa puolessa tunnissa. Porukkaa on liikkeellä paljon ja aika moni paikallinen käyttää junissa maskia, vaikka se ei enää olekaan pakollista. Olen taas pitkästä aikaa tropiikin lämmössä ja kuuman kostea ilma tuntuu hieman ahdistavalta.

En ole syönyt kunnolla koko päivänä, joten ensimmäinen homma on etsiä joku ruokapaikka Siamin ostoskeskuksista. Eipä ole tullut myöskään syötyä aitoa thaisafkaa pitkään aikaan eli valitsen ilman muuta paikallista mättöä tarjoavan ravintolan.

Ruokatauon jälkeen harhailen jonkun aikaa ostoskeskuksissa ja niiden ympäristössä. MBK on yhtä sekava paikka kuin aiemminkin. Mikään ei ole suuremmin muuttunut näillä kulmilla, joilla tuli asuttua pari viikkoa joskus vuonna 2009. Tungos alkaa nopeasti ahdistamaan ja päätän palata lentokentälle. Kävelen lentokenttäjunan päätepysäkille ja hyppään seuraavaan junaan.

Lao Airways lähtee aikataulussaan ja saapuu joskus kymmenen maissa Vientianen erittäin hiljaiselle kentälle. Tarjolla on visa on arrival, joka vaatii paperisen lomakkeen täyttämisen. Siinä olisi paikka myös valokuvalle, jota en ole älynnyt ottaa mukaan. Onneksi virkailijaa ei tunnut foto kiinnostavan. Maksuksi haluttaisiin taaloja, mutta niitäkään minulla ei ole. Onneksi Bangkokissa vaihtamani bahtit kelpaavat.

Lentokentältä ei löydy edes pankkiautomaattia ja mietin hetken, kuinka pääsen hotellille. Onneksi on tarjolla prepaid-taksi, jonka voi myöskin maksaa bahteilla. Huomenna pitää kyllä hommata paikallisia kipejä jostakin!

Lentokenttä on alle 10km päässä keskustasta ja kaupunki on kyllä todella hiljainen tähän aikaan illasta. Ei uskoisi olevansa pääkaupungissa Kaakkois-Aasiassa! Hotellini löytyy vielä hiljaisemman sivukadun varrelta ja vaikuttaa oikein mukavalta. Menen aikaisin nukkumaan, sillä lähikorttelit vaikuttavat totaalisen kuolleilta eli en jaksa lähteä etsimään ravintolaa, joka olisi vielä auki.

15.11.2022 Vientiane:
Nukun hyvin ja menen aamiaiselle. Teen pienen kierroksen lähiympäristössä, joka vaikuttaa edelleen hiljaiselta. Onkohan tässä kaupungissa ruuhkia ollenkaan? Löydän pankkiautomaatin ja nostan paikallista valuuttaa reippaat kaksi miljoonaa. Kip ei ole maailman vahvimpia valuuttoja ja miljoona on euroissa noin viitisen kymppiä.

Istuskelen hetken puistossa, jossa ei sielläkään juuri ihmisiä näy. Näissä lämpötiloissa puistot tosin heräävät henkiin vasta pimeän laskeuduttua, saapa nähdä onko illemmalla enemmän elämää? Käyn tähyilemässä Mekong-joelle, joka virtaa parin sadan metrin päässä puistosta. Jossain kauempana pitäisi olla jonkunlainen rantabulevardi, mutta tällä kohtaa joki on joutomaan takana ja ihan lähelle ei pääse.

Palaan hotellille ja lähden kohta pidemmälle kierrokselle. Päivän ohjelmassa olisi tsekata pari museota ja ostaa junalippu. Asema on vajaan kymmenen kilometrin päässä, joten pitää ottaa tuktuk alle. Yleensä nämä huijarit löytävät turistin alta aikayksikön, mutta tässä stadissa kuskeja saa suorastaan etsiä. Hintapyynnöt ovat aluksi aika suolaisia, eikä edes tinkiminen tunnu onnistuvan.

Tukkari kuitenkin löytyy pienen kävelyn jälkeen ja ajan ensimmäiseksi rautatieasemalle. Kiinalaiset ovat rakentaneet aivan hiljattain modernin junaradan Laosiin ja Vientiane on tämän maata halkovan linjan pääteasema. Asema on kieltämättä vaikuttavan näköinen (ja suorastaan kohtuuttoman kokoinen, sillä junia kulkee vain muutamia päivässä). Kun pääsen perille, niin ilmeneekin, että lipunmyynti on suljettu vielä vajaan tunnin ajan.

Päätän odotella ja porukkaa alkaa pikkuhiljaa kasaantumaan epämääräiseen jonomuodostelmaan. Kun lipunmyynti avautuu aikataulun mukaisesti, niin joku koppalakki komentaa ihmiset kahteen jonoon, johon toiseen määrätään tämän päivän viimeiseen junaan menossa olevat. Itse haen lippua vasta seuraaville päiville eli päädyn toiseen jonoon, joka joutuu odottamaan tämän päivän matkalaisia.

Jonotus on yhtä kaaosta ja ihmiset etuilevat surutta. Oma jononi ei liiku ollenkaan ja pari paikallistakin luovuttaa noin puolen tunnin odottelun jälkeen. Totean, että kohta jää museot näkemättä ja päätän minäkin luovuttaa. Pitää tulla takaisin joko illalla tai huomenna.

Tukkarikuski on odottanut minua koko ajan ja jatkamme sovitusti kohti museoita. Vientianessa on kaksi ulkokuoreltaan melko vaikuttavaa museota aivan vierekkäin, eli kansallismuseo ja Kaysone Phomvihane -museo, joka on omistettu Laosin edesmenneelle presidentille. Jälkimmäinen keskittyy myös erittäin vahvasti kommunismiin, joka on edelleen voimissaan Laosissa. Toki turistille maa vaikuttaa ainakin jossain määrin kapitalistiselta, vaikka selvästikin ollaan kolmannen maailman köyhässä maassa.

Kommarimuseo on näistä kahdesta mielenkiintoisempi, vaikkakin teemoiltaan ja tyyliltään aika odotetun kaltainen: suuren johtajan elämää ja tekoja kuvataan erittäin kattavasti kahdessa kerroksessa ja useassa salissa. Museossa ei ole ketään muita vieraita. Koitan ostaa matkamuistoksi sirppi ja vasara -tyylisen pinssin, mutta myymälän pitäjä on poissa. Respan rouva lupaa soitella myyjän perään, kun käyn naapurissa olevassa kansallismuseossa.

Toinen museo on ulkoiselta olemukseltaan yhtä lailla vaikuttava ja tuo mieleen palatsin. Sisällä onkin sitten melkoinen pettymys eli pari huonetta täynnä sekalaista pölyttynyttä roinaa. Useampi sali on suljettu ja muita vieraita ei tässäkään paikassa ole. Poistun vartin jälkeen, tämä oli kyllä surkein museo pitkään aikaan!

Kommarimuseossa myyjä on saatu langan päähän ja ostan parin euron hintaisen pinssin. On aika palata keskustaan, mutta päästin tukkarikuskin menemään ja nyt ei näytä olevan tarjolla minkäänlaista kyytiä. Lähden talsimaan keskustaan vievää vilkasta päätietä ja toivon, että jostain löytyisi kyyti. Matkaa on ehkä viisi kilometriä ja aurinko porottaa edelleen.

Bussejakaan ei tässä kaupungissa juuri ole, mutta jonkunlainen lavataksisysteemi löytyy. Parin kilometrin kävelyn jälkeen joku kuski tööttää takanani ja hyppään kyytiin. Vaikuttaa vastaavalta systeemiltä kuin Thaimaassa eli avokuorma-auton lavalle on rakennettu penkit + katos ja tämä kulkupeli sitten ajaa jotain vakioreittiä kuin bussi. Reitistä tosin ei ole mitään hajua, joten seuraan kännykästä koordinaatteja. Ainakin toistaiseksi mennään oikeaan suuntaan. Lavataksi pysähtyy paikalliselle bussiasemalle (tai siis yhdelle monista), joka on aika lähellä hotelliani. Jatkan matkaa kävellen ja etsin jonkun ravintolan jokirannasta. Kumoan janooni kylmän Beer Laon ja katselen hetken jokimaisemaa. Alkaa olla auringonlaskun aika ja möllikkä laskeutuu tavalliseen tapaan johonkin joen taakse horisonttiin.

Lähistöllä oleville kaduille on avautumassa iltatori, joka keskittyy lähinnä ruokaan ja juomaan. Syön ensimmäiseksi jotain erittäin tulisia vartaita, on kyllä sellaiset chilit, että meinaa suu palaa! Jatkan matkaa kohti hotellia, jonka nurkilla on vielä lisää ruokatarjontaa. Eräässä kojussa on tarjolla kokonainen grillattu krokotiili, jota pitää ilman muuta maistaa. Kroko-annos kustantaa viitisen euroa ja on oikein maistuva. Tulee kana mieleen tästä vaaleahkosta lihasta. Ruokatorilla on melkoisesti porukkaa, mutta turisteja ei juurikaan näy. Täytyypä tulla huomenna uudelleen, on kyllä sen verran herkullisen näköistä (ja edullista) tarjontaa näissä kojuissa.

16.11.2022 Vientiane:
Nukun sen verran pitkään, että hotellin aamiainen jää väliin. Olin ajatellut jatkaa matkaa Vientianesta jo tänään, mutta jatkan huonevarausta yhdellä yöllä koska junalippu jäi eilen hommaamatta. Ostan kaupasta aamupalaa ja istuskelen hetken jonkun remontissa olevan suihkulähteen luona pohtien päivän ohjelmaa. Joku sivusto väitti, että junalippuja myytäisiin myös yhdessä ostoskeskuksessa. Päätän tsekata tämän option ja lähden kävelemään. Ihan ensimmäiseksi tsekkaan paikallisen ”riemukaaren”, joka on jossain määrin Pariisissa olevaa monumenttia muistuttava rakennus. Olen jostain lukenut, että turistit pääsisivät myös rakennuksen sisälle ja sen kattoterassille, mutta paikka on joko suljettu tai meneillään on joku tauko. Yksi ovista on raollaan, mutta joku ulkona päivystävistä kaupustelijoista huitoo sen oloisena, että pääsy olisi kielletty. Räpsin pari kuvaa ja jatkan matkaa.

Vientianen ostoskeskukset ovat aika vaatimattomia ja harhailen hetken yhdessä kompleksissa. Lipunmyyntikojukin löytyy ja siellä olisi tosiaan tarjolla lippuja huomiseen Vang Viengin junaan. Homma sujuu muuten hienosti, mutta maksuvaiheessa tulee pieni yllätys: tällä kioskilla käy vain joku paikallinen mobiilimaksu, josta en ole ikinä kuullutkaan. Mutta ei hätää, sillä tiskin vieressä päivystää joku pienyrittäjä, joka hoitaa käteismaksua ja pientä palkkiota vastaan mobiilimaksun välittömästi! Kokonaisuutena erittäin helppo prosessi, joka jonotuksineen kesti vain 15 minuuttia. Olisi pitänyt tajuta tämä optio jo eilen…

Syön hampurilaisen ostarin pikaruokalassa. Ei mikään kovin ihmeellinen burgeri, mutta antaa sopivasti virtaa jatkaa kävelykierrosta. Hellettä on kyllä sen verran, että mitään kovin pitkää rundia ei tänään jaksa tehdä. Käyn katsastamassa museon, joka kertoo jenkkien pommien ja miinojen aiheuttamista tuhoista. Laosiin kohdistuneet julmuudet osana Vietnamin sotaa ovat kyllä menneet minulta aiemmin ihan ohi. On kyllä ollut melkoisen brutaalia toimintaa, jopa verrattuna ryssien terrorismiin Ukrainassa.

Kävelen takaisin hotellille ja pidän pienen lepotauon. Auringon (ja lämpötilan) laskiessa lähden uudelleen kaupungille ja syön taas erinomaista street foodia naapurikorttelien torilla. Kävelen kilometrin verran Mekongin rantaan ja tsekkaan paikallisen baariskenen. Joku kuppila on erikoistunut paikallisiin rommeihin ja pari muuta paikkaa vaikuttavat olevat harmaatukkaisten expattien suosiossa. Meno on hyvin rauhallista verrattuna naapurimaiden pääkaupunkeihin eli mitään bileitä tai tyttöbaareja ei näytä olevan tarjolla.

17.11.2022 Vientiane – Vang Vieng:
Aamulla tulee melkoinen kiire, sillä herään vasta kahdeksan maissa. Juna lähtee reilun tunnin kuluttua, ja on siinä ja siinä, ehdinkö asemalle ajoissa. Kasaan kamani niin nopeasti kuin mahdollista ja teen checkoutin. Tukkari löytyy tällä kertaa heti hotellin nurkilta ja matka etenee tuskallisen hitaasti. Lopulta olen n. 10 min ennen junan lähtöä asemalla eli ehdin juuri sopivasti perille. Asemalla on maskipakko (ensimmäistä kertaa tällä reissulla) ja matkatavarat läpivalaistaan. Juna on moderni luotijunan näköinen kulkupeli, joka kulkee ehkä parhaimmillaan jotain 150 km tuntinopeutta. Vaunu on ehkä puolillaan porukkaa. Matka menee erittäin nopeasti, sillä kyyti uudella radalla on erittäin tasaista ja maisemat ovat hienoja (jos ei olla jossain lukuisista tunneleista).

Vang Viengissä olen perillä reilun tunnin kuluttua. Täälläkin asema on massiivinen ja sijaitsee jossain yli viiden kilometrin päässä kaupungin ytimestä. Lavataksit odottavat matkustajia ja kuski kiertää tarvittavan rundin kaupungissa sen mukaan mihin matkustajat ovat menossa. Olen buukannut huoneen resortista, joka on Vang Viengin pienehkön keskustan laitamilla.

Huone ei ole vielä valmiina, joten jään jumittamaan uima-altaalle. Paikka vaikuttaa oikein miellyttävältä ja rauhalliselta. Saan huoneen parin tunnin odottelun jälkeen ja lähden käymään Vang Viengin keskustassa. Siellä on erittäin hiljaista ja paikka on erittäin kaukana siitä nuorison bilemestasta, jollaisena VV joskus takavuosina tunnettiin. Syön laosafkat yhdessä pääkadun ravintoloista ja palaan resorttiin.

Otan päiväunet ja siirryn taas altaalle. Pimeän tullen talsin taas keskustaan ja syön illallista. Nyt väkeä on liikkeellä enemmän, mutta turistit vaikuttavat aika keski-ikäisiltä ja ylipäätään ihan junnuimmat reppureissaajat puuttuvat kokonaan. Yksi kaupungin harvoista menomestoista nykyään on Sakura Bar, jossa näyttää olevankin jonkunlaiset kekkerit menossa. Vietän tässä kuppilassa jonkun aikaa ihmetellen ilokaasua imailevia paikallisia. Tämä ilmapalloissa tarjoiltava päihde on laillinen Laosissa ja moni näyttää tilaavan bissen sijaan kaasut baaritiskiltä. Suurin osa porukasta on paikallisia (tai ehkä Vientianesta tulleita), turistit ovat vähemmistönä ja saavat olla rauhassa. Huorat ja huumeiden kaupustelijat loistavat poissaolollaan. Poistun ajoissa ja talsin hotellille.

18.11.2022 Vang Vieng:
On taas yksi aurinkoinen ja helteinen päivä edessä. Päätän pyhittää tämän päivän levolle, sillä viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoisen aktiivista reissaamista. Makoilen huoneessani puoleen päivään asti, kunnes lähden pienelle kävelylle. Istuskelen hetken Mekongin rannalla pienen venesataman luona ja litkin kokista.

Palaan resorttiin ja oleilen uima-altaalla, kunnes alkaa hämärtää. Tulee oltua lähinnä varjossa, sillä auringonotto ja helle tuntuu nykyään sen verran tukalalta. Nuorempana sitä jaksoi grillata itseään vaikka tuntikausia! Käyn korealaisessa ravintolassa syömässä ja tilaan aivan liian paljon ruokaa eli ramenia ja bulgogia. Näiden lisäksi tulee melkoinen setti lisukkeita ja totean, että en jaksa millään syödä kaikkea. Laahustan ähkyissäni resorttiin ja menen ajoissa nukkumaan. Huomenna on sitten vähän aktiivisempi päivä.

19.11.2022 Vang Vieng:
Tänään on ohjelmassa pieni retki Vang Viengiin ympäristöön. Paikalliset matkatoimistot tarjoavat kaikenlaisia paketteja kuten esim. mönkijäsafareita tai perinteisiin täyteen ahdetulla minibussilla tehtyjä rundeja. Päätän kuitenkin vuokrata fillarin, joka kustantaa muutaman euron. Tarjolla olevat pyörät ovat kaikki jossain määrin romuna ja valitsen niistä vähiten rikkinäisen. Kaikki vaihteet eivät toimi, mutta maasto on sen verran tasaista, että eipä kaikkia pykäliä edes tarvita.

Noin kymmenen kilometrin säteellä keskustasta löytyy kaikenlaista nähtävää: luolia, kalkkikivimuodostelmia ja ns. laguuneja, jotka ovat joko pieniä järviä tai jokiin tehtyjä altaita. Fillaroin ensiksi viitisen kilometriä Blue Lagoon 1 -nimiseen paikkaan. Tämä on jokeen rakennettu uimapaikka ja yleinen picnic-alue, johon peritään pääsymaksu. Alueella on myös ruokakojuja yms palveluja. Porukkaa on aika paljon ja aika moni vaikuttaa paikalliselta väeltä. Laguuni on nimensä mukaisesti sininen, mutta vesi on aika viileää. Toisaalta hikisen fillaroinnin jälkeen uiminen virkistää, mutta kovin pitkään ei altaassa tee mieli oleilla. Alueella on myös pieni luolasto, joka löytyy pari sataa metriä pitkän varsin jyrkän polun päästä. Luolassa ei ole valaistusta ja liukas polku vaikuttaa melko vaaralliselta. Tsekkaan luolassa olevan Buddha-patsaan ja päätän jättää luolan syvyyksiin laskeutumisen väliin.

Lähden pyöräilemään takaisin kohti Vang Viengiä. Huomasin aiemmin viitat jollekin ”näköalapaikalle” ja päätän tsekata tämän mestan. Hiekkatien päässä on pieni koju, jossa joku ukkeli myy parin euron hintaisia pääsylippuja. Vieressä on polku, joka näyttää johtavan ylös ajoittain lähes pystysuoralle kalkkikivikalliolle. Kyltissä lukee, että kipuamista olisi 650m ja korkeutta 215m. Eli keskimääräinen nousukulma olisi melkoinen!

Kiipeily osoittautuu todella hikiseksi hommaksi ja minulla ei ole yhtään vettä mukanani. Toivon, että huipulla olisi joku kioski tms, mutta tämä osoittautuu turhaksi luuloksi. Sen sijaan ylhäällä on tarjolla pieni katos näköalojen ihmettelyä varten ja vanha mopo, joka on jollain käsittämättömällä tavalla roudattu ylös asti! Polku on ajoittain todella kapea ja jyrkkä, joten ihmettelen kuinka prätkä on saatu ylös asti? Helikopterillako? Näköalat ovat todella hienot, mutta olen niin hikinen ja janoinen, että pitää puolen tunnin tauon jälkeen palata takaisin. Matka alaspäin ei ole yhtään helpompi, sillä jyrkimmissä kohdissa pitää olla todella varovainen ja taistella painovoimaa vastaan.

Pääsen lopulta takaisin maantasolle ja päätien varresta löytyy vettä myyvä kauppa. Tankkaan reilun litran elämän eliksiiriä sisuksiini ja jatkan pyöräilyä. Vang Viengin laitamilta löytyy suurehko tippukiviluola, jonka ehdin vielä tsekata ennen kuin alkaa pikkuhiljaa hämärtää. Luola on ihan vaikuttava, vaikka mitään opastusta tai infoa paikasta ei olekaan tarjolla.

Ennen fillarin palauttamista ajelen vielä juna-asemalle, jossa lipunmyynti on auki ja olen tällä kertaa ainoa asiakas. Lippu huomisen junaan löytyy ja lähden polkemaan takaisin. On alkanut satamaan ja kastun varmaan ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana. Vien pyörän takaisin vuokraamoon ja talsin kohti resorttiin. En ole syönyt kunnolla koko päivänä ja päätän testata hotellin vieressä olevan ravintolan. Se on lähes tyhjä ja toivon saavani nopeat safkat. Tilaan vain laoksi olevasta kuva-menusta jotain nuudeleilta näyttävää sapuskaa. Henkilökunta ei puhu yhtään englantia ja homma vaikuttaa heti alusta varsin sekavalta. Sekoilu jatkuukin seuraavan tunnin ja saan odottaa ruokaa todella pitkään. Käyn valittamassa tolkuttoman hitaasta palvelusta tiskillä, mutta homma vaan kestää. Lopulta saan pöytääni varsin mauttoman perussetin nuudeleita ja lisukkeita. Ahmin ruoat nopeasti ja menen tiskille maksamaan. Sitten alkaa joku ihme sekoilu hintojen ja vaihtorahojen kanssa. Lopulta joskus reilun tunnin kuluttua pöytään istumisesta pääsen pois tästä ehkä maailman surkeimmasta kuppilasta. Eipä ole pitkään aikaan ollut moista sekoilua ravintolassa.

Lepäilen huoneessani ja käyn joskus loppuillasta keskustassa syömässä kunnon illallisen. Mesta on ”musaravintola” jossa trubaduuri veivaa jotain cover-biisejä. Tällä kertaa palvelu pelaa ja ruoka on oikein hyvää. Tsekkaan vielä yhdelle kadulle pystytetyn yötorin ja ostan matkamuistoksi pari euroa maksavan Beer Lao t-paidan.

20.11.2022 Vang Vieng – Luang Prapang:
Juna lähtee joskus kymmenen jälkeen eli aamulla ei ole mitään erityistä kiirettä. Hotellin respa tilaa minulle privaatti-lavataksin ja ajelen sillä asemalle. Pitää taas vaihteeksi laittaa maski naamaan. Juna on aikataulussaan ja on tällä kertaa ”slow train” eli vähän ikääntyneen näköinen kulkupeli, liekö Kiinasta tuotu tämäkin?

Liput ja matkatavarat syynätään taas huolella. Juna näyttää olevan täyteen buukattu, mutta onneksi tämäkin väli kestää vain reilun tunnin. Tunneleita on kyllä runsaasti eli aika iso osa matkasta menee pimeydessä. Luang Prapangin asema näyttää taas aika lailla samalta kuin muutkin tämän radan stopit eli melko massiivinen rakennus keskellä ei mitään.

Myös täällä on edessä sama kuvio kuin aiemmin eli jaetulla lavataksilla keskustaan. Kuski heittää minut suoraan majatalolleni, jossa huone ei ole vielä valmis. Jätän rinkan säilöön ja lähden tutustumaan kaupunkiin. Luang Prapang vaikuttaa ensisilmäyksellä erittäin mukavalta kaupungilta, jossa on erittäin rauhallinen tunnelma. Mekong-joki ympäröi turistien suosimia alueita ja joen rannasta löytyykin lukuisia ravintoloita sekä majataloja.

Mitään megaluokan nähtävyyksiä Luang Prapangissa ei ole ja pakolliset mestat kiertää helposti vajaassa päivässä. Seurailen aluksi Lonely Planetin kävelykierrosta ja käyn aluksi pienessä Laosin kulttuureja esittelevässä museossa. Jatkan matkaa ”Buddha-kukkulalle” eli kaupungin ytimessä sijaitsevalle metsäiselle nyppylälle, jossa on pieni temppeli. Temppeleitä on tullut tällä reissulla tullut nähtyä sen verran monta, että en enää jaksa innostua tästä mestasta, vaikka näköalat ovatkin hienot.

Kukkulan alla sijaitsee kuninkaallinen palatsi, joka on tätä nykyä museokäytössä. Paikka on kuitenkin kiinni ja avautuu uudelleen myöhemmin iltapäivällä. Päätän etsiä jonkun lounaspaikan ja kävelen erittäin huteraa bambusiltaa pitkin Mekongin toiselle puolelle. Sieltä löytyy loistava ravintola, jossa oleillaan lattialla isojen tyynyjen päällä. Todella rennon oloinen paikka, jossa voisi siemailla happy hour-hintaisia juomia vaikka loppupäivän. Jätän kuitenkin drinkit väliin ja syön vain erinomaisen lounaan.

Palatsi on nyt auki ja pääsen nyt tsekkaamaan paikan. Alueella on laaja puisto ja useampia rakennuksia. Näistä kaikkein pyhimpään eli varsinaiseen palatsiin vaaditaan sivistynyttä pukeutumista eli turistit eivät pääse shortseissa sisälle. Onneksi tarjolla on vuokrahousuja ja saan noin eurolla lainattua jonkunlaiset pussihousut, jotka peittävät sääreni. Palatsi on aika nopeasti nähty: paikka on melko vaatimaton verrattuna muihin vastaaviin ja on muutettu kokonaan museoksi. Kiertelen jonkun aikaa puistoa ja palautan pöksyt. Päätän mennä hotellille tsekkaamaan, olisiko huone valmis. Onhan se eli pidän pienen tuumaustauon hotellilla.

Illan pimetessä lähden taas kaupungille. Hotellin lähistöllä on paikalliset yömarkkinat, jotka tarjoavat sekä ruokaa että kaikenlaista kauppatavaraa. Syön katukeittiöiden antimia ruokatorilla, jossa riittää tungosta. Viereisellä kadulla on pitkä rivi torikojuja, joista voisi ostaa vaatteita tai matkamuistoja. Jätän ostokset väliin ja istahdan jonkun kuppilan terassille. Tilaan pho-keittoa muistuttavan nuudelikeiton ja istuskelen reilun tunnin tuijotellen Luang Prapangin varsin rauhallista yöelämää.

21.11.2022 Luang Prapang – Bangkok:
Tänään on aika jättää Laos taakse ja siirtyä pikkuhiljaa kohti tämän reissun viimeistä kohdemaata. Olen buukannut Thai Smilesin lennon Bangkokiin, jossa joudun yöpymään, koska sopiva jatkolento on vasta aamulla. Lento lähtee joskus yhden maissa eli ehdin hengailla vähän aikaa jokirannassa ennen kuin on aika ottaa tuktuk lentokentälle.

Luang Prapangin kansainvälinen lentokenttä on noin viiden kilometrin päässä keskustasta ja siellä on odotetun hiljaista. Lentoja on lähinnä Vientianeen ja Bangkokiin. Kone lähtee aikataulussaan ja noin tunnin pompusta ei oikein jää mitään mieleen. Bangkokissa on taas nopeat maahantulomuodollisuudet ja olen ehkä puolessa tunnissa odottelemassa lentokenttähotellin tarjoamaa kyytiä.

Olen buukannut parin kilometrin päässä olevan pikkuhotellin, koska huomenna on aikainen lähtö aamulennolle. Hotellin nurkilla ei ole mitään varsinaista nähtävää, joten pienen tauon jälkeen kävelen alle kilometrin päässä olevalle juna-asemalle. Olen oikaisemassa jotain likaisen oloista hiekkatietä pitkin asemalle, kun pari kulkukoiraa alkaa lähestymään minua äkäisesti räksyttäen. Käännyn jo takaisin, mutta joku paikallinen heppu alkaa heittelemään koiria kivillä ja karjuu niille jotakin. Rakit säikähtävät ja ukkeli sanoo minulle ”now you can go”. Kiitän ystävällistä heppua, joka olisi Suomessa varmaan saanut sakot eläinrääkkäyksestä!

Ajelen lentokenttäjunan pääteasemalle ja etsin hetken taksia tai tukkaria. Kaikkia kuskeja ei jostain syystä kiinnosta turistin vieminen Khao San Roadille, mutta pienen säädön jälkeen suhari löytyy ja pääsen varsin vauhdikkaaseen kyytiin läpi iltaruuhkan.

Edellisestä visiitistäni Khao Sanille on kulut yli 10 vuotta, mutta mesta ei varsinaisesti ole muuttunut. Eli tarjolla on baareja, turistikrääsää myyviä putiikkeja sekä kaupustelijoita ynnä muuta reppureissaajille suunnattua. On vielä sen verran aikaista, että varsinaiset bileet eivät ole alkaneet. Baarit kyllä luukuttavat musaa jo melkoisella volyymillä ja vähän väsyneen oloiset sisäänheittäjät koittavat houkutella turisteja syömään ja juomaan. Yksi asia on kuitenkin muuttunut eli koska Thaimaa laillisti kannabiksen, niin nyt on tarjolla kaikenlaisia hamppuun erikoistuneita kuppiloita ja myymälöitä. Eli löytyy sekä pössyttelybaareja että sauhuttelijan tarvitsemia apuvälineitä myyviä liikkeitä.

En jaksa innostua Khao Sanin bileistä, vaan otan taksin alle ja ajelen Nanan alueelle. Nämä korttelit tunnetaan Bangkokin paheiden pesänä, josta löytyy hieman vanhempien turistien suosimia baareja. Eivät nämäkään nurkat ole juuri muuttuneet kymmenessä vuodessa eli edelleen (ja varsinkin nyt koronan jälkeen) kaikenlaista ”herrasmiestä” istuskelee tyttöbaareissa, joita löytyy joka lähtöön. Varmaan vielä muutama kuukausi sitten oli paljon hiljaisempaa? En jää jumittamaan näihin kuppiloihin, joissa on aina jonkinlainen kusetetuksi tulemisen riski. Otan junan takaisin lentokentän nurkille ja kävelen läpi hiljaisten katujen hotelliini. Kulkukoirat ovat onneksi menneet nukkumaan.