Marokko - tammikuu 2026

Tätä reissua ei todellakaan tullut suunniteltua pitkään ja hartaasti. Jonkunlainen talviloma ja uuden maan bongaus oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta vaikka joulu jo lähestyi, niin ei ollut mitään varsinaista kohdetta tullut valittua. Marokko on kyllä ollut mielessä potentiaalisena kohteena jo kauan, mutta vähän epäilytti tammikuun viileät kelit.

Jalkapalloa on tullut myös katseltua paikan päällä aika monella mantereella, mutta Afrikassa peli oli vielä kokematta. Kun tajusin, että AFCON 2025 eli Afrikan mestaruuskisat ovat tänä vuonna Marokossa, niin aloin pikaisesti suunnitella reissua. Lennot olivat heti joulun jälkeen melko halpoja, joten varasin reissun aika lyhyellä varoitusajalla.

Kohteet:

1. Agadir
2. Marrakesh

5.1.2026 Helsinki – Agadir
Talvi on vihdoin tullut ja matkapäivä onkin sitten varmaan kylmin päivä vuoteen. Mittarissa on melkein 20 astetta pakkasta, kun lähden julkisilla Espoosta kohti Helsinki-Vantaata. Joulun pitkät lomat tuli vietettyä kotioloissa mutta nyt on aika pitkästä aikaa lähteä hakemaan maapistettä, nyt olisi tiedossa numero 102.

Marokon valitsin kohteeksi aika pikaisella aikataululla, kun työtilanne näytti mahdollistavan noin viikon reissun heti vuoden alussa. Maa on kyllä ennenkin ollut mielessä, mutta vasta halvat lentoliput ja mahdollisuus kokea Afrikan mestaruuskisojen fudismatsi paikan päällä saivat lukitsemaan tämän kohteen.

Jätän toppatakin kotiin ja optimoin siirtymät pysäkkien välillä sen verran tarkkaan, että ei ehdi tulla kylmä. Olen hyvissä ajoin portilla ja boarding alkaa ajoissa. Kone on ehkä puolityhjä ja ehdin istua omalla penkkirivilläni varmaan parikymmentä minuuttia, kunnes alkaa sähläys. Tulee kuulutus, että koneessa on joku ongelma vesitankin kanssa. Hetken kuluttua kerrotaan, että ongelma on sen verran vakava, että pitääkin vaihtaa konetta!

Matkustajat marssitetaan takaisin terminaaliin, jossa pitää hetki odotella tietoa uudesta portista. Se on jossakin kohtuullisen kaukana ja tietenkin varakone on jossakin kentän laidalla, jonne tarvitaan bussikyyti. Toinen Norskin kone löytyy ja tällä kertaa ei ole mitään teknisiä ongelmia. Matkaan päästään reilu tunti myöhässä. Odotellessa pistä viestiä hotelliin, josta on tullut hyvin hämärä ohje, jonka mukaan checkin onnistuisi vain parin tunnin ajan iltapäivällä. Nyt löytyy onneksi englantia kunnolla puhuva henkilö, joka vahvistaa respan olevan auki 24/7.

Lento on suora lähes kuuden tunnin veto ilman aterioita tai viihdejärjestelmiä. Väkeä ei ole liikaa, mutta silti löytyy kaksi pikku idioottia, jotka juoksevat vähän väliä koneen käytävää edes takaisin. Ja vanhempia ei tunnu kiinnostavan puuttua moiseen häiriköintiin…

Agadirin kenttä ei jää mieleen, oli sen verran sujuva immigration. Kyselen Orangen tiskiltä paikallista sim-korttia, sillä nyt ollaan taas sellaisessa maassa, jossa roaming on tähtitieteellisen kallista. Kojussa ei kuitenkaan käy korttimaksu, joten jätän liittymän ostamatta toistaiseksi. Otan automaatista paikallisia dirhameita ja menen etsimään taksia. Pirssit ovat onneksi mallia prepaid ja kyyti keskustaan maksaan noin 20€. Kaikki taksit näyttävät olevan Dacioita. Hotelli löytyy ja olen siellä joskus seitsemän maissa paikallista aikaa. Ilma on aika viileä, auringon laskettua lämpötila laskee kymmeneen asteeseen tai allekin.

Hotellin nurkilla on tarjolla lukuisia ravintoloita, mutta aika moni paikka on ilman yhtään asiakasta. Valitsen jonkun pizzaa ja pastaa tarjoilevan mestan, jossa on sekä turisteja että paikallisia. Calzone-tyyppinen pizza on oikein hyvä ja toimii iltapalana. Palaan hotellille ja menen hyvissä ajoin nukkumaan. Vaikka huone on 4. kerroksessa, niin kaduilta kuuluu kyllä liikenteen melua. Korvatulpat tulevat taas kerran tarpeeseen.

6.1.2026 Agadir:
Nukun hyvin ja myöhään. Hotellin aamupala jää tänään väliin. Pääsen ulos joskus yhdentoista maissa ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Lämpötila kohoaa pikkuhiljaa lähemmäksi paria kymmentä astetta, mutta rantakelejä ei ihan ole. Vastaan tulee kyllä brittejä, jotka ovat pukeutuneet varvastossuihin ja shortseihin. Toisaalta löytyy myös toppatakkeihin verhoutuneita paikallisia sekä turisteja.

Kävelen Agadirin rantabulevardille ja näen pitkästä aikaa Atlantin valtameren. Vesi näyttää ruskealta ja hiekalla on traktoreita. Selvästikin on käynnissä jonkunlainen biitsin suursiivous näin low seasonin aikana. Aurinkotuolit ovat tyhjiä, mutta aika paljon väkeä on kävelemässä hiekalla.

Menen hyvät näköalat tarjoavaan rantakuppilaan ja tilaan aamupalaa. Pöytään tulee myös kannullinen marokkolaista teetä, joka tulee tutuksi tämän reissun aikana. Kyseinen juoma on joko mustaa tai vihreää teetä, jossa on lisämausteena minttua. Rantabulevardia riittää varmaan pari-kolme kilometriä. Kävelen raitin melkein loppuun asti. Aika hiljaista kyllä on, ei juurikaan näy kaupustelijoita tai hellomyfriend -häiriköitä. Ehkä kesäkaudella on eri meininki?

Rannan pohjoispäässä on köysiradan ala-asema. Hyppään kyytiin ja vajaan kymmenen minuutin ajelu vie minut pienen kukkulan huipulle. Siellä sijaitsee Agadirin tunnetuin nähtävyys eli linnoituksen rauniot. Koko kaupunki tuhoutui lähes täysin 60-luvulla tapahtuneessa maanjäristyksessä, mukaan lukien linnoitus. Paikkaa on myöhemmin kunnostettu, mutta huipulla on aika vähän nähtävää muurien lisäksi. Näköalat merelle ja kaupunkiin ovat kyllä hienot. Tarjolla olisi myös kameliratsastusta, jonka jätän kyllä suosiolla väliin.

Palaan alas kaupunkiin ja koitan seurailla Lonely Planetin kävelykierrosta. Puhelimessani on taas pdf-versio näistä uudemmista opaskirjoista, jotka ovat vanhoihin tietopaketteihin verrattuna aika huonoja. Puuttuu paljon oleellista tietoa, kuten nähtävyyksien aukioloaikoja, tietoja liikenneyhteyksistä jne. Kävelykierros osoittautuu aika turhaksi, sillä suositeltu puisto on kiinni ja muut kohteet aika epäkiinnostavia.

Palaan takaisin hotellin nurkille ja käyn jossain pienessä kebabmestassa syömässä pitakebben. Hintaa reilun kokoisella mätöllä on joku kuutisen euroa. Ruoka on kyllä halpaa täällä. Käyn hotellihuoneessa lepäilemässä. Illemmalla käyn reilun kilometrin päässä olevassa Carrefourissa, josta löytyy ranskalaista safkaa. Tarjolla on jopa sianlihaa, mutta alkoholia ei ole hyllyissä. Ei Marokko mikään rutikuiva maa kuitenkaan ole, sillä turisteille suunnatuista ravintoloista saa kyllä viinaksia. Ja kaupungilla tuli vastaan muutamakin kaljakauppa, jotka mainostivat Casablanca-olutta.

7.1.2026 Agadir:
Herään hyvissä ajoin jo seitsemän jälkeen, koska olen varannut päiväretken. Tein varauksen Lonely Planetin suositteleman matkatoimiston verkkosivuilta pari päivää ennen lähtöä. Maksua ei vaadittu etukäteen ja sain asiallisen oloisen kuittausviestin sähköpostiini.

Retken tarkka lähtöaika jäi kuitenkin epäselväksi. Ensin sivusto väitti lähdön olevan klo 8-9 välillä ja varausvaiheessa luki että matkaan lähdettäisiin klo 10. Laitoin eilen whatsapp-viestiä firmaan, mutta aamuun mennessä ei ole tullut mitään vastausta. Vaikuttaa epäilyttävältä, mutta menen kuitenkin odottelemaan kahdeksan maissa hotellin respaan.

Jumitan vähän yli kymmeneen asti respan sohvalla ja puhelimeen ei tule mitään viestejä. Laitan uuden whatsapp-viestin ja tekisi mieli haukkua koko firma lyttyyn, sillä oharit ovat tosiasia. Toisaalta en ole maksanut tästä olemattomasta retkestä mitään, joten tappioksi jää lähinnä turha odottelu ja aikainen herätys.

Menen takaisin huoneeseen ja torkun pari tuntia. Edelleenkään ei ole mitään viestejä matkatoimistosta. Lähden kävelylle ja päätän mennä etsimään krokotiilipuistoon menevää bussia. Sellaisen pitäisi kulkea ”on most days” jostain parin kilometrin päässä hotellilta.

Tämäkin suunnitelma kusahtaa, sillä bussia ei löydy krokopuiston sivulla mainostetusta paikasta. Ehkä olisi pitänyt soittaa ja varata paikka etukäteen? Lähden talsimaan takaisin päin ja koitan rauhoittua hiljaisessa puistossa e-kirjaa lukemalla. Aurinko alkaa pikuuhiljaa laskea ja päätän syödä illallista samassa ravintolassa, jossa eilen kävin aamupalalla.

Tilaan mustekalaa ja marokkolaista perinneruokaa eli taginea, joka on jonkunlainen pataruoka. Paikalliset safkat eivät ole mitään erityisen maukkaita mutta kyllä niillä nälkä lähtee. Katselen auringon tasaisen varmaa liikettä kohti horisonttia ja lähden takaisin hotellille, ennen kuin hämärä koittaa.

Loppuilta menee hotellilla lueskellessa. Olen buukannut huomiseksi uuden retken, sama kohde mutta eri matkatoimisto. Ja tämän varauksen tein Getyourguiden kautta - saapa nähdä, miten tämä kanava toimii. Ainakin kuittaus ja tieto lähtöajasta tulee välittömästi.

8.1.2026 Agadir & Souss Massa:
Tänään pitäisi olla lähtö retkelle klo 9. Käyn aamiaisella ja asetun taas respan sohvalle odottelemaan. Vähän ennen yhdeksää kuski laittaa whatsapp-viestin, että on paikalla noin klo 9:10. Vaikuttaa lupaavalta…

Ja totta tosiaan, hetken kuluttua olen Mitsubishin maasturin kyydissä neljän britin kanssa! Retken ohjelmassa on Souss Massan kansallispuisto ja jotain muitakin paikkoja. Kansallispuisto sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Agadirista ja siellä on tarjolla eläimiä sekä karuja maisemia (mutta ei kuitenkaan aavikkoa). Kierros on safarityylinen, eli ajellaan ympäri puistoa autossa ja pysähdytään välillä ihmettelemään eläimiä ja luontoa.

Reilun tunnin kierroksen aikana näemme paljon strutseja, gaselleja ja yhden ketun, joka oppaan mukaan on erittäin harvinainen bongaus. Strutsit varsinkin ovat mielenkiintoisia otuksia, enpä ole koskaan nähnyt tällaista määrää (siis varmaan useita kymmeniä) luonnossa. Reissu jatkuu kansallispuiston ulkopuolelle, josta löytyy jonkinlaista aavikkoakin.

Kuski revittelee hieman hiekkaisilla poluilla ennen kuin teemme pysähdyksen Atlantin rannalla. Meri myrskyää lähes pystysuorien seinämien alla ja näköalat ovat hienot. Pari kalastajaa on jotenkin päässyt laskeutumaan rantakivikkoon. Retki jatkuu ja ohjelmassa on pakollinen myymälästoppi, jossa turisteille kaupitellaan teetä ja öljyjä. Jätän väliin, vaikka hinnat ovatkin kohtuullisia. Ennen lounastaukoa on myös tarjolla 10€ kustantavaa kameliratsastusta, jonka senkin jätän turvallisuussyistä väliin.

Opas ajaa ryhmän johonkin pieneen kylään vuoristossa ja on aika syödä lounasta. Ruokalistalla on valtava annos taginea ja kuskusta. En jää nälkäiseksi, mutta aika mautonta on tämäkin satsi. Sitten onkin aika kääntyä takaisin kohti Agadiria. Ollaan varmaan jo yli 50km päässä lähtöpisteestä eli aika pitkä rundi tämä oli. Kello on jotain puoli neljä, kun olen takaisin hotellissa.

En jaksa lähteä enää rannalle tai kaupungille, vaan loppupäivän ohjelmassa on suunnitella pari käytännön asiaa huomiselle ja käydä testaamassa hotellin naapurissa oleva Frank’s -burgeriravintola. Frankin burger on aivan loistava, itse asiassa parasta ruokaa mitä tällä reissulla on tullut toistaiseksi syötyä.

9.1.2026 Agadir – Marrakesh:
Tänään on sitten aika siirtyä toiseen kaupunkiin eli Marrakeshiin. Olen buukannut bussilipun verkossa jo ennen reissuun lähtöä - saapa nähdä, onko dösä edes loppuunmyyty? Viime päivien retkisäätöjen vuoksi jäi kuitenkin yksi mielenkiintoinen kohde näkemättä ja päätän yrittää ehtiä käymään vielä Crocoparkissa ennen kuin bussi lähtee. Varmuuden vuoksi ostin eilen illalla toisen lipun myöhäisempään bussiin. Lippu kustansi 12€ eli menköön se ”vakuutuksesta” jos vaikka en tarvitsekaan ko. tikettiä.

Krokopuisto on jossain 10km päässä Agadirin laitamilla. Tarjolla on kahdenlaisia takseja eli petit (pienet Daciat) ja grand (suuremmat Daciat). Näistä petit-taksit saavat ajaa vain keskustan alueella ja Crocopark on taas sen verran kaukana, että pitää ottaa isompi pirssi. Hotellin edessä on pari kuskia kytiksellä ja saan neuvoteltua noin 30€ kyydin edestakaisin (sisältäen tunnin odottelun).

Ehdin puistoon vähän ennen kuin mesta avautuu klo 10 aamulla. Se osoittautuu hyväksi aikatauluksi, koska muita turisteja ei juurikaan ole vielä tullut. Saan kiertää melko laajaa aluetta lähes yksikseni ja ihmetellä krokotiilejä, joita kyllä riittää! Ilma on vielä viileä ja otukset ovat lähes liikkumatta ottamassa aurinkoa vesialtaiden rannoilla. Krokotiilejä on varmaan pari sataa yksilöä ja niiden lisäksi puistossa on iguaaneja, kilpikonnia ja käärmeitä.

Marokossa ei ole enää luonnonvaraisia krokotiilejä ja nämä otukset taitavat olla jotain muita lajeja kuin aiemmin maassa eläneet Länsi-Afrikan krokotiilit. Joka tapauksessa puisto on kyllä varsin kiinnostava paikka ja mitään eläinrääkkäystunnelmia ei ainakaan minulle jää, sillä asukeilla on varsin runsaasti tilaa ja rauhaa tarjolla. Ehkä fiilis olisi erilainen joskus high seasonilla kun puisto olisi täynnä turisteja?

Taksikuski odottaa sovitusti parkkipaikalla ja jatkamme matkaa kohti Agadirin bussiasemalle. Ehdin oikein hyvin alun perin buukkaamaani klo 12 bussiin, joka vaikuttaa olevan viimeistä paikkaa myöten täynnä. Siistin ja modernin oloinen auto lähtee aikataulussaan eikä matkasta jää mitään suurempia muistikuvia. Mitä nyt edessä istuva brittipappa haluaa välttämättä kallistaa penkkinsä heti liikkeelle lähdettäessä, helvetti mikä aasi!

Bussimatka kestää nelisen tuntia ja maisemat ovat vuoristoiset. Taukopaikalla eli huoltoaseman pihasta näkyy hyvin Marrakesh-vuori, jonka huipulla on lunta. Marrakeshin bussiasema on jossain keskustan laitamilla ja pitää taas alkaa säätämään taksikyytiä kohtia hotellia. Täälläkin on sama systeemi taksien kanssa eli tarjolla on petit ja grand taxit. Mittareita ei näytä olevan käytössä eli hinnassa pitää tottakai tingata.

Sovin petit taxin kuskin kanssa 4€ taksan medinan laitamille. Joku kuskin kaveri hyppää myös kyytiin, jää epäselväksi että onko tämä joku jaettu kyyti? Medina on siis muureilla ympäröity vanhan kaupungin alue, jossa autoilla voi liikkua vain hyvin rajoitetusti (johtuen kapeista kujista). Olen varannut perinteisen riad-hotellin, joita löytyy Marrakeshista varmaan satoja. Riadit perinteisiä marokkolaisia majataloja, joissa avoimen sisäpihanympäriltä löytyy huoneita muutamassa kerroksessa. Yleensä paikoista löytyy myös kattoterassi ja uima-altaita.

Riadien löytäminen voi olla hankalaa, sillä ne sijaitsevat usein erittäin huomaamattoman oven takana (ja kapean sekä pimeän kujan päässä). Löytääkseni perille joudun kysymään apua joltain nuorelta hepulta, joka alkaa kärttämään tippejä opastettuaan minut oikealle ovelle. Riad osoittautuu varsin tyylikkääksi ja todella rauhalliseksi, varsinkin kun ihan vieressä ihan totaalinen basaarimeininki!

Tänään ja huomenna on prioriteettina jalkapallo ja illalla on sopivasti ohjelmassa isäntien peli. Matsi on toisella paikkakunnalla mutta Marrakeshista löytyy FIFAlta kopioitu fan zone-konsepti eli medinan ulkopuolelta löytyy ”fanikylä”, jossa voi seurata pelejä isoilta screeneiltä. Näin onneksi tämän alueen taksin ikkunasta, joten on helppo löytää paikalle.

Ennen peliä ihmettelen kuitenkin jonkun aikaa medinan kaoottista tunnelmaa, joka alkaa kyllä stressaamaan melko nopeasti. Kujat ovat aivan liian täynnä ihmisiä, mopoja ja välillä tulee vastaa hevosiakin. Mekkala on taukoamaton ja mopojen pakokaasut tekevät ilmasta epämiellyttävän hengittää. Istun aukion laidalla olevaan ravintolaan katselemaan taukoamatonta ihmisvirtaa ja syön melko kehnon annoksen grillattua lammasta.

Ilta alkaa pimetä ja kävelen vajaan parin kilometrin päässä olevalle fan zonelle. Alue alkaa täyttyä paikallisista, joita on varmaan pelin aikana paikalla tuhansia, ehkä jopa 10.000? Tarjolla on screenien lisäksi ruokaa ja matkamuistomyymälöitä. Mitään futikseen liittyvää fanitavaraa ei kuitenkaan ole myynnissä. Tunnelma on katossa kun peli vihdoin alkaa ja Marokko kyllä dominoi peliä Kamerunia vastaan ihan mennen tullen. Kotijoukkue voittaa 2-0 ja ihmiset juhlivat. Kalja ja viina eivät virtaa, ei ole fan zonella edes ”international drinks”-kiskoja toisin kuin Qatarin kisoissa. Kävelen takaisin riadiin ja väistelen tööttäileviä autoja ja riehakkaissa tunnelmissa olevia faneja.

10.1.2026 Marrakesh:
Nukun oikein hyvin riadissa. Yö on kylmä, mutta huoneessa on onneksi ilmalämpöpumppu. Aamiaisella on tarjolla teetä, leipää ja marmeladeja. Tämäkin päivä on aurinkoinen, mutta aamupäivän tunteina medinan kujilla on suorastaan kolea keli. Lähden kävelylle medinan eteläosiin, joista löytyy sekä rauhallisempia kujia että muutama todella ruuhkainen alue. Yksi medinan päänähtävyyksistä on Bahia Palace, joka löytyy pienen kiertelyn jälkeen.

Palatsi on ulkoa päin aika huomaamattoman näköinen, mutta muurien sisällä on taas toinen maailma, ihan kuten riadeissakin. Tämä palatsi on aika lailla tyhjää täynnä eli kalustusta on aika vähän. Islamilaista eli ei-esittävää taidetta kyllä riittää. Puutarhassa on menossa remontti. En ole yleensäkään mikään palatsien suurin fani, joten tämä kohde tulee kierrettyä aika nopeasti. Palaan riadiin ja lepäilen hetken ennen kuin on aika lähteä stadionille.

Tänään on siis ohjelmassa jalkapallomatsi ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella eli AFCON 2025 neljännesvälierä Algerian ja Nigerian välillä. Kyseessä on siis joka toinen vuosi järjestettävä Afrikan mestaruusturnaus, joka tänä vuonna pidetään Marokossa.

Kisareissun valmistelu alkoi lippujen ostolla joulukuussa. Systeemi oli samankaltainen kuin FIFAlla Qatarissa mutta sisälsi hieman enemmän sähläystä ja ATK-ongelmiakin. Ensimmäinen homma oli hankkia kisojen FAN ID, jota ei loppujen lopuksi kyselty missään välissä (toisin kuin Qatarissa). Tämä vaati mobiili-apin, joka hämmentävästi pystyi lukemaan passistani tietoja.

Kun FAN ID oli valmis, niin sitten pääsi AFCONin verkkokauppaan ostamaan liput. Koska tämä Marrakeshin matsi oli varmuudella sellainen, missä Marokko ei pelaisi, niin lippuja oli runsaasti tarjolla vielä muutama viikko ennen peliä. Ostin n. 40€ kustantavan keskimmäisen hintakategorian lipun, mutta paikkaa ei saa itse valita. Liput pitäisi myöhemmin saada sähköisesti vielä erilliseen tiketti-appiin. Eli kaiken kaikkiaan tarvittiin kolme erillistä sähköistä palvelua yhden pääsylipun ostamiseksi!

Pääsylippu ilmestyy appiin muistaakseni pari päivää ennen peliä. Eli kaiken pitäisi siltä osin olla kunnossa, kun lähden joskus kahden jälkeen etsimään taksia medinan laidalta. Stadion on jossain n. 10km päässä ja on erittäin epäselvää, olisiko jotain bussikyytejäkin tarjolla. Ensimmäinen taksikuski ei puhu yhtään englantia ja annan tämän hepun etsiä muita asiakkaita. Toisella on sentään edes välttävä kielitaito ja hän ainakin ymmärtää mihin olen menossa. Hinta laskee pienen tinkimisen jälkeen 300 dirhamista 150 dirhamiin.

Kuski ajaa stadionille outoa reittiä kaupungin ulkopuolelta kiertäen. Parin kilometrin päässä stadikalta tuleekin vastaan tiesulku ja ukko toteaa vaan että ”sorry”. En tiedä olisiko perille päässyt jotain muuta reittiä, mutta päätän jatkaa matkaa jalan. Mitään suunnistusharjoituksia ei ole tiedossa, sillä stadikalle vie viivasuora tie. Vähän väliä ohitseni kulkee myös busseja, joten jostakin selkeästi on järjestetty kyydit peliin.

Stadionin laitamilla alkaa sitten olla ihan kohtuullinen määrä faneja, jotka lähes kaikki vaikuttavat olevan naapurimaasta eli Algeriasta. Nigerialaisia ei näy missään. Olen hyvissä ajoin paikalla, aikaa pelin avauspotkuun klo 17 on yli tunti. Stadikan ulkopuolella ei ole mitään varsinaista ohjelmaa, joten päätän mennä sisään. Mobiiliapissa oleva lippu tarkastetaan varmaan 10 kertaa ennen kuin edes pääsen varsinaiselle portille. QR-koodin lukemisessa tuntuu olevan melkoisia ongelmia, mutta vihdoin pääsen portista läpi.

Sisällä tunnelma on odottava ja rauhallinen. Algerialaisia on tuhansia, mutta mitään yhteislaulua tms ei ole havaittavissa. Stadion vetää lähes 40.000 katsojaa, mutta palveluita ei juurikaan ole: löydän kokonaista kaksi myyntipistettä, joissa on tarjolla limuja, keksejä ja sipsejä. Ja jonot ovat aivan käsittämättömät – jumitan basaarityylisessä ihmispaljoudessa varmaan puoli tuntia enkä vieläkään pääse ostamaan edes muovimukillista vettä! Päätän skipata koko kioskin, koska pelin alkuun on enää vartin verran.

Siirryn katsomoon ja huomaan, että paikkani on aivan umpisurkea. Stadionilla on juoksuradat ja oma tuolini on jossain kulmalipusta taaksepäin ihan pelikentän tasolla. Eli näkyvyys on lähes nolla! Onneksi täällä ei näköjään juuri välitetä paikkanumeroista ja jengi istuu (tai seisoo) ihan missä vaan huvittaa. Alan pikkuhiljaa siirtymään ylemmäksi ja lähemmäksi keskikenttää.

Avausseremoniat ovat aika vaatimattomat, isot liput kentälle ja kansallislaulut kuten missä tahansa kansainvälisissä arvokisoissa. Mutta eipä juuri muuta eli ei nyt ihan tunnu varsinaiselta spektaakkelilta tämä ottelu. Toisaalta eipä ole myöskään överisti kaupallista menoa, mitä nyt pakolliset mainokset kentän laidalla.

Peli alkaa aikataulussaan ja algerialaiset nousevat heti seisomaan. Tunnelma on aluksi riehakas, mutta laskee aika nopeasti, kun Nigeria ottaa pelin nopeasti hallintaansa. Yleisö kyllä elää mukana ja innostuu ajoittain, mutta mitään suurten jalkapallomaiden tyylistä jatkuvaa laulua tai muuta älämölöä ei juurikaan ole.

Bongaan samasta katsomolohkosta muutaman suomalaisenkin, huuhkajien hupparin kyllä tunnistaa vaikka toisella puolella maailmaa! Peli ei ole kovin tasokasta ja Nigeria ei saa ensimmäisellä puoliajalla maalia aikaiseksi, vaikka hallitseekin peliä suvereenisti. Tunteetkin alkavat jossain vaiheessa kuumeta, kun pieni Nigerian fanikatsomo huutelee jotain, mikä ärsyttää algerialaisia.

Ensimmäinen maali syntyy toisen puoliajan alussa. Nigerialaiset juhlivat ja algerialaiset hiljenevät entisestään. Algeria ei saa oikein mitään aikaiseksi ja loppujen lopuksi Nigeria voittaa ansaitusti 2-0. Lopussa myös pelaajien tunteet kuumenevat ja kättelyiden yhteydessä on jotain rähinänpoikastakin. Katsojat poistuvat onneksi rauhallisina mutta pettyneinä stadikalta. Ei nyt mikään kovin ihmeellinen peli ollut ja puitteet olivat kyllä monestakin syystä aika sekavat. Ihan täyttää tupaa ei ollut, jossain vaiheessa kuulutettiin, että jonkun verran yli 30.000 silmäparia olisi paikalla.

Siirtyminen takaisin keskustaan on edelleen täysi mysteeri. Seuraan stadionilta poistuvaa ihmismassaa, joka suunnistaa kohti kisojen logoilla varustettuja busseja. Joissakin lukee ranskaksi ”rautatieasema”, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä medinasta. Takseja ei näy missään, joten päätän hypätä bussiin. Saan onneksi pienen odottelun jälkeen istumapaikan ja seurailen mielenkiinnolla Google Mapsista mihin bussi kulkee.

Liikenneruuhkat ovat massiiviset ja n. 10 km siirtymään menee yli tunti. Bussi näyttää tosiaan menevä juna-asemalle, hyppään kuitenkin jossain välissä pois, kun medina alkaa olla kävelyetäisyydellä. En ole syönyt tuntikausiin eli nyt pitää kyllä löytää jotain illallista ja nopeasti.

Medinan torilla on tarjolla vaikka mitä katuruokakojua ja päätän testata yhden niistä. Menut tuntuvat olevan kaikkialla suurin piirtein samat eli tarjolla on grillivartaita ja vaikka mitä lisukkeita. Innokkaan oloinen tarjoilija lupaa tuoda grilliruokaa pöytään, jäi kyllä vähän epäselväksi mitä tilasin.

Tässä tapahtuukin sitten reissun ensimmäinen vedätys eli heppu tuo minulle kalleimman mahdollisen grillivarras-setin ja muutamat side dishit, joista tuleekin sitten reilun 200 dirhamin lasku. Saan tingattua tästä vähän alennusta, mutta jää kyllä hieman vituttamaan tällainen vedätys. Ravintolassa olisi saanut tuohon hintaan kunnon kolmen ruokalajin setin.

Ihmettelen hetken torin meininkejä: löytyy kyllä kaikenlaista performanssia ja kaupustelijaa. Positiiviset tunnelmat jää hedelmäkojuista, joista saa parilla eurolla erittäin tuoretta mehua. Sitruunamehu toimii hyvin ja huuhtoo ruokakojusta jääneen pahan maun pois nopeasti.

11.1.2026 Marrakesh:
Nukun taas oikein hyvin. Olen päättänyt vaihtaa riadia, sillä haluan nähdä medinan pohjoisen puolen ja muutaman nähtävyyden medinan ulkopuolella. Booking.com:issa on erittäin hyvin hotellitarjontaa näin low seasonilla ja päätän testata lähes täyden kympin arvosanan saaneen riadin. Näitä kympin paikkoja on kyllä aika harvassa, toki riadit ovat keskimäärin saaneet aika korkeita arvosanoja ja omistajat kyllä tuntuvat panostavan niihin tosissaan.

Huomaan, että kurkkuani kutittaa ja yskittää, kun kävelen taas viileässä kelissä läpi medinan. Tuntuu, että lähes joka toinen ihminen köhii eli olenkohan saamassa pitkästä aikaa flunssan? Muistaakseni oli ensimmäinen korona-vuosi, kun viimeksi olin pahemmassa räkätaudissa.

Tämäkin riad sijaitsee melkoisen huomaamattoman oven takana erittäin kapean ja matalan kujan päässä. Vastaanotto on todella ystävällinen ja saan enemmän kuin tarpeeksi informaatiota paikasta ja lähiympäristöstä. Täälläkin on mukava kattoterassi, jonne jään istuskelemaan ja lueskelemaan e-kirjaa.

Lähden iltapäivällä tutustumaan tähän Medinan pohjoisempaan puoleen. Täälläkin on aika paljon kauppoja, ainakin nahkatavaraa olisi tarjolla. Ja tietenkin kaikkea muutakin elintarvikkeista koriste-esineisiin. Noin kymmenen minuutin kävelyn päässä on ”salainen puutarha” eli Jardin Secret -niminen nähtävyys. Sinne näyttää olevan lyhyt jono, joten menen hetkeksi odottelemaan lähellä olevan ravintolan kattoterassille.

Oloni alkaa tuntua enenevässä määrin flunssaiselta, mikähän afrikkalainen virus tässä on iskenyt? Menen puutarhaan reilu tunti ennen sulkemisaikaa kun jonoa ei enää ole. Tämäkään paikka ei varsinaisesti innosta, ihan tyylikäs keidas keskellä medinan kaaosta on kyllä tarjolla. Mutta eipä palmuissa ja trooppisissa kasveissa ole mitään erityisen kiinnostavaa, onhan näitä tullut nähtyä luonnossakin vaikka kuinka paljon.

Käyn illemmalla syömässä riadin isännän suosittelemassa ravintolassa. Tilaukseni menee kyllä uusiksi kun käy monesta vaatimattomasta paikasta yllätys eli raaka-aineet alkavat olla lopussa. Vaihdan ensin alkuruoan ja tilaan sitten naudan sijasta kanaa pääruoaksi kun keittiöstä tulee terveisiä! Nyt on kyllä vähän maukkaampaa safkaa kuin aiemmin tämän reissun aikana. Menen riadiin lepäilemään hyvissä ajoin. Saapa nähdä, onko huomenna ihan kunnon flunssa päällä? Enpä muista koska viimeksi olen varsinaisesti reissussa sairastanut.

12.1.2026 Marrakesh:
Käy niin kuin pelkäsin eli kyllä, olen pitkästä aikaa sairastunut flunssaan. Nukuin katkonaisesti ja lihaskivut vaivaavat. Ouran datan perusteella ruumiinlämpö on ollut hieman koholla, olisiko jopa lievää kuumettakin? Olo on ns vetämätön, mutta ei nyt kuitenkaan aivan umpisurkea. Käyn aamiaisella ja mietin mitä tehdä.

Olen ostanut 30€ maksaneen ennakkolipun Marrakeshin ehkä kuuluisimpaan nähtävyyteen, joka koostuu parista museosta ja Jardin Majorelle -nimisestä puutarhasta. Parin teekupillisen ja yhden Buranan jälkeen olo tuntuu hieman paremmalta ja päätän lähteä katsastamaan nämä nähtävyydet aamupäivällä.

Kävelen pari kilometriä medinan ulkopuolelle. Liikenne ja kadut ovat varsin sekavia tälläkin alueella. Kohde löytyy helposti ja puutarhan portilla on kyltit, jotka osoittavat etukäteen verkosta ostettavien lippujen mukaiset saapumisryhmät. Paikan päällä ei siis myydä lippuja ollenkaan, vaan jokaisen kävijän pitää ostaa tiketti verkkopalvelusta etukäteen ja samalla määrittää visiitin ajankohta puolen tunnin tarkkuudella. Taas esimerkki siitä, kuinka matkailu on muuttunut eikä välttämättä oikeaan suuntaan.

Pääsen sisään puutarhaan puoli kahdentoista maissa. Se muistuttaa jossain määrin aiemmin näkemääni ”Salaista Puutarhaa”, toki alue on paljon isompi ja nähtävää on enemmän. Mutta eipä täälläkään ole mitään kovin erityistä mutta silti väkeä on välillä ruuhkaksi asti. Puutarha pitää kiertää määriteltyä reittiä pitkin ja vartijoita on joka risteyksessä ohjaamassa turistit oikeaan suuntaan.

Alueella on myös kaksi museota, jotka sisältyvät ostamaani lippuun. Toinen museo, joka on puutarhan muurien sisällä, esittelee berberien taidetta. Se on hyvin perinteinen ”tavaroita lasivitriinissä” – tyylinen näyttely pienehkössä rakennuksessa. Tämä museo menee pahasti ohi-sektoriin ja vietän siellä ehkä kymmenisen minuuttia. Poistun puutarhasta ja jäljellä on vielä toinen museo.

Tämä toinen museo kertoo YSL:n eli muotiguru Yves Saint Laurentin tarinan. Tämä heppu osti aikanaan puutarhan ja vietti paljon aikaa Marrakeshissa. Valitettavasti museon päänäyttelyä ollaan juuri uudistamassa, joten nähtävää on varsin vähän. Pienemmissä saleissa on lähinnä valokuvia ja piirroksia, jotka on nopeasti nähty. Löytyy myös huone, jossa katson vartin mittaisen filmin YSL:n elämästä. Mutta eipä täälläkään ole paljon nähtävää. Eli erittäin vähän tuli vastinetta Marokon tasolla törkeän kalliille lipulle.

Alkaa taas väsyttämään ja talsin takaisin Riadiin. Koitan nukkua päiväunet, mutta en ole varma, nukahdanko vai olenko puoleksi hereillä. Olen miettinyt meneväni illemmalla testaamaan hammam-kylpylän, mutta olo on sen verran heikko, että jääköön väliin.

Käyn illemmalla toisessa riadin isännän suosittelemassa ravintolassa. Se on sen verran suosittu, että varsinainen ravintolasali on ihan täynnä ja joudun ruokailemaan kellarikerroksessa, jossa ravintolaa on selvästikin laajennettu keittiön viereen. Ruoka on kyllä hyvää ja tulee kohtuullisen nopeasti.

13.1.2026 Marrakesh - Helsinki:
Oloni on aamulla vähemmän flunssainen. Lento lähtee vasta iltapäivällä, joten on vielä reilusti aikaa tehdä jotain muutakin kuin makailla sängyn pohjalla. Koska lihassärkyä ei enää juurikaan ole, päätän lähteä etsimään hammamia, joita on kyllä tarjolla runsaasti. Sitä ennen käyn kuitenkin hotellin lähellä sijaitsevassa kaupassa, jossa myydään marokkolaista teetä. Sadan gramman pussukka minttuteetä kustantaa 40 dirhamia.

Käyn kysymässä yhdestä sivukujalla sijaitsevasta hammamista vapaita aikoja, mutta niitä olisi vasta iltapäivällä. Toisesta vähän näkyvämmällä paikalla sijaitsevasta kylpylästä löytyy onneksi heti vapaata ja varaan vajaan parin tunnin session, johon sisältyy höyrysauna, peseminen ja hieronta. Hintaa tällä setillä on 85€ eli melko edullista verrattuna Suomen hintoihin.

Vaihdan päälleni kylpylän tarjoamat paperikalsarit ja kylpytakin. Ensimmäinen pysähdys on höyryhuoneessa, jossa saan loikoilla marmorisella penkillä. Välillä saan olla yksikseni rentoutumassa ja välillä pesijänä toimiva nainen käy käsittelemässä turistia erilaisilla aineilla ja harjoilla. Olo on vähintäänkin syväpuhdas, kun tämä vaihe on ohi noin 50 minuutin kuluttua.

Sitten siirryn toiseen huoneeseen, jossa odottaa hierontapeti. Kokovartalohieronta rentouttaa miellyttävästi, sillä viikon aikana on tullut käveltyä kymmeniä kilometrejä. Kylpylään olisi voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa litkimään teetä, muuta alkaa olla aika siirtyä kohti lentokenttää. Oikein suositeltava kokemus oli kyllä tämä laitos!

Käyn hakemassa repun riadista ja otan taksin lennosta. Lentokenttäkyyti kustantaa 80 dirhamia joka vaikuttaa kohtuulliselta. Netissä oli jotain kauhutarinoita Marrakeshin kentän ruuhkista, mutta eipä modernilla kentällä mitään hässäkkää ole. Baltic on hieman myöhässä, mutta puolityhjä kone saapuu Riikaan hyvissä ajoin ennen Helsingin lentoa. Yllätyksenä tulee käsimatkatavaroiden punnitus Riikassa, enpä muista koska tällaista viimeksi on tehty? Jotkut saavat lisämaksuja liikakiloista, pitää näköjään jatkossa olla varovainen Balticin kanssa. Olen Helsingissä puolen yön jälkeen ja otan taksin kotiin.