Moldova - March / April 2018

Moldova was one of the few remaining countries in Europe that I had not visited so far. I did not know much of the country and was not quite sure what to expect when I booked the flights for a long weekend there.

Moldova used to be a soviet "republic" and this heritage can still be seen on the streets of Chisinau even though the country is obviously trying to forget this era - except for Transnitria that is an interesting  non-recognized state not too far from the capital Chisinau.

I spent most of my time in the capital and made two interesting day trips - one to Transnitria (Tiraspol) and another to the nearby little town of Cricova to visit the famous wine cellars there.

There is not that much to see in Chisinau even though the city is fairly big. The place is bit rundown and therefore not the best place for long city walks - you constantly need to watch your step there! But there is a fairly relaxed vibe, some nice parks and cheap restaurants / bars everywhere so spending time is not a problem in Chisinau.

Check out the photo gallery 

29.3.2018 Helsinki – Kiova – Chisinau:
Viime vuoden ennätyksellisen runsaan reissaamisen jälkeen tuli oltua useampi kuukausi aloillaan, mutta nyt pääsiäisen aikoihin on taas aika lähteä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tämän vuoden teemana taitavat olla Eurooppaan suuntautuvat lyhyemmät reissut, joista tämä pääsiäisen keikka Moldovaan on ensimmäinen. Varasin reissun lennot pari kuukautta sitten ja tänään on siis aika lähteä matkaan joskus iltapäivällä ja suoraan duunista.

Lennot ovat ”ukrainalaisen” eli jo entuudestaan tutun UIA:n. Lyhyt vaihto Kiovassa on aikataulumuutosten vuoksi venynyt reiluun kolmeen tuntiin – muuten Helsingistä Chisinauhun pääsisi noin neljässä tunnissa. Marssin non-Schengen -puolen perimmäiseen nurkkaan, josta on vielä bussikyyti johonkin ihan kentän laitamille. UIA on kyllä äärimmäinen budjettilentoyhtiö, joka näkyy ihan kaikessa – edes kahvia ei saa koneessa ilmaiseksi. Viinikin (joka on kyllä halpaa) tarjoillaan kirjavista pahvimukeista…

Lento Kiovaan on aikataulussa ja pienehköllä kentällä jää runsaasti aikaa tapettavaksi, mutta palveluita ei juurikaan ole. Myös Chisinauhun vievä noin tunnin lento on onneksi ajoissa ja saavun perille joskus yhdeksän jälkeen. Chisinaun kenttä on todella pieni ja maahantulo sujuu todella nopeasti eli leima napsahtaa passiin muutamassa minuutissa terminaaliin saavuttuani. Ulkona odottaa lauma taksikuskeja, joiden kanssa väännän hetken hinnasta, kunnes joku suostuu ajamaan minut noin 7 eurolla parinkymmenen kilometrin päässä olevaan pääkaupunkiin.
On jo pimeää, eli kaupungista ei saa kovin selkeää kuvaa, mutta aika odotetun ankealta ja neuvostohenkiseltä tämä stadi vaikuttaa. Kuski suhaa kuin hullu ja turvavyöt vanhassa Daciassa eivät tietenkään toimi. Buukkaamani ”putiikkihotelli” löytyy helposti ja osoittautuu ihan miellyttävän oloiseksi paikaksi. En jaksa enää lähteä kaupungille, vaan lepäilen huoneessa ja mietin huomisen ohjelmaa…

30.3.2018 Chisinau:
Herään joskus yhdeksän maissa ja menen aamiaiselle. Hotellin aamiainen ei ole kummoinen, mutta perussetillä eli munakkaalla ja parilla leivällä pitäisi kyllä jaksaa jonkun aikaa. Keli on keväinen ja lämpöä on ehkä kymmenisen astetta. Lähden heti aamiaisen jälkeen kaupungille ilman tarkkaa suunnitelmaa – ideana olisi lähinnä kävellä paljon ja tsekata pari museota.

Ihan kaupungin ytimeen on hotellilta ehkä kymmenisen minuutin kävelymatka. Chisinaun ”rappioromantiikka” on aistittavissa välittömästi, kun poistun hotellista: kadut ovat ajoittain kuin pommin jäljiltä ja useimmat rakennukset ovat nähneet parhaat päivänsä. Neuvostoajoilta periytyviä rumia rakennuksia on runsaasti. Turisteja ei juurikaan näy. Talsin ensimmäiseksi kaupungin pääkadulle ja sen varrelta löytyvälle aukiolle, jonka keskellä on kaupungin tunnetuin kirkko. Aurinkokin pilkistelee välillä pilvien lomasta ja tunnelma alueella on uinuvan rauhallinen, vaikka onkin ihan tavallinen arkipäivä meneillään. Moldovassahan pääsiäistä juhlitaan ortodoksisen aikataulun mukaan eli viikkoa myöhemmin Suomessa.


Ihmettelen hetken puluparvia ja muutamaa kerjäläistä ennen kuin jatkaa matkaa pitkin pääkatua. Eksyn pian valtavalle basaarialueelle, jollaisia on tullut nähtyä niin monessa muussakin maassa – tosin yleensä Euroopan ulkopuolella. Tarjolla on ihan kaikkea mahdollista vaatteista elektroniikkaan ja sekalaiseen krääsään. En osta mitään muuta kuin paketin nenäliinoja ja käytän energiani lähinnä uloskäynnin etsimiseen. Bongaan samalla bussiaseman, joka on myös erittäin sekavan oloinen useampaan kortteliin levittäytynyt kompleksi, josta lukemattomat minibussit eri puolelle Moldovaa lähtevät. Löydän pienen hakemisen jälkeen Tiraspoliin lähtevät onnikat, jollaista tulen tarvitsemaan huomenna.

Jatkan matkaa pääkadun toiselle puolelle ja etsin hetken mielenkiintoiselta vaikuttavaa nähtävyyttä eli Chisinaun sotamuseota. Kun näen erään rakennuksen pihassa olevat tankit, niin tiedän tulleeni oikeaan paikkaan. Lauma tenavia kiipeilee tankkien päällä ja räpsii selfieitä eikä museon henkilökuntaa tunnu homma häiritsevän… Museon lippukassa löytyy toisesta kerroksesta ja ostan noin pari euroa kustantavan tiketin. Vanhaan kunnon neuvostotyyliin valokuvausta varten pitää ostaa erillinen noin euron kustantava lippu, jonka myös kuuliaisesti hankin.

Museo on aika perinteinen ja englanninkielistä opastusta on vähän tai ei ollenkaan. Kiinnostavuus lisääntyy onneksi loppua kohden samalla kun museon kronologia etenee kohti nykypäivää. Neuvostoliiton pahuuksia esittelevä osasto on varsin kiintoisa, vaikka moni asia kaipaisikin englanninkielisiä tekstejä. Muita kävijöitä ei näy ja neuvostotyylistä muistuttavat myös lähes jokaisessa salissa päivystävät mummelit, jotka sytyttelevät valoja ja valvovat vierailijoita silmä kovana…

Poistun museosta ja lähden taivaltamaan takaisin kohti ydintä. Taas ovat kadut täynnä kuoppia ja rakennukset melkoisen rappeutuneita – toki välillä tulee vastaan yksittäisiä uudempia taloja tai ihan tyylikkäästi restauroituja vanhoja arvorakennuksiakin. Pidän pienen pitstopin yhden kaupungin maamerkeistä eli paikallisen riemukaaren lähistöllä sijaitsevassa kuppilassa, joka tarjoilee edullista pubiruokaa. Syön leivitettyjä kaloja, jotka näyttävät lähinnä muikuilta.

Sää tuntuu paranevan koko ajan ja nautin auringonpaisteesta samalla kun kävelen taas poispäin keskustasta kohti Chisinaun luonnontieteellistä museota. Itse museo ei ole erityisen kiintoisa, mutta varsinainen rakennus on kyllä komea ja arkkitehtuuriltaan hämmentävä lähinnä jotkut Keski-Aasian vanhat palatsit mieleen tuova möhkäle. Museossa on sekalaista roinaa, josta mieleen jäävät lähinnä mammutin (tai jonkun vastaavan otuksen) luuranko ja muutama täytetty kaksipäinen vasikka.


Päätän jättää pölyiset museot tämän päivän osalta tähän ja jatkan matkaa yhteen Chisinaun lukuisista puistoista, jossa istuskelen puolisen tuntia ihmisiä tuijotellen. Aika rauhallista on meno täälläkin – liekö elämä vilkkaampaa kesäkaudella? Palaan aamulla jo näkemäni kirkon nurkille ja käyn tällä kertaa myös sisällä. Katedraali on aika pieni, mutta kohtuullisen täynnä väkeä. Mitään kirkonpenkkejä ei varsinaisesti ole, vaan ihmiset harjoittavat palvontamenojaan useamman alttarin ja ikoniseinän ääressä. Joku heppu lukee monotonisella äänellä latinalta kuulostavaa tekstiä, mikä luo paikkaan jotenkin surrealistisen tunnelman. En koe kuuluvani tähän joukkoon ja poistun aika nopeasti paikalta.

Puiston laidalla on paikallinen ”brittipubi”, joka ei juurikaan eroa ympäri maailmaa löytyvistä vastaavista paikoista. Asiakkaita ei ole, joten saan kumota pari paikallista pienpanimo-olutta rauhassa, kunnes meluisa suomalaisporukka rikkoo hiljaisuuden ja pilaa tunnelmointini. Lähden pois ja palaan hotellille. Ostan lähikaupasta evästä ja pohdin, pitäisikö palata myöhemmin keskustaan illalliselle. Tuli kuitenkin käveltyä sen verran paljon, että jämähdän hotellille loppuillaksi ja selvittelen muutamaa juttua huomista pikku seikkailua varten…

31.3.2018 Chisinau – Tiraspol - Chisinau:
Tänään on ohjelmassa mielenkiintoinen päiväreissu ”epävaltio” Transnitriaan eli Moldovan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Tiraspoliin. Transnitria on yksi lukuisista entisen Neuvostoliiton alueella olevista jäätyneen konfliktin alueista, joka on julistautunut itsenäiseksi, mutta on jäänyt vaille laajempaa tunnustusta. Transnitria on ollut tässä tilassa jo yli 25 vuotta ja tilanne vaikuttaa jossain määrin vakiintuneen. ”Maasta” löytyy rajavalvonta, poliisi, parlamentti ja oma valuutta eli kaikenlaisia itsenäisen valtion tunnusmerkkejä…

Tiraspoliin meneminen on varsin helppoa, sillä pikkubusseja kulkee parin kymmenen minuutin välein. Aamu on vielä utuinen ja kolea, kun suuntaan kävellen kohti Chisinaun bussiasemaa, josta kävin jo eilen paikallistamassa oikean nurkan. Tiraspolin bussit on kyllä helppo löytää, sillä ne tunnistaa kyrilisillä kirjaimilla kirjoitetuista kylteistä ja joku sisäänheittäjä on myös huutelemassa kaupungin nimeä. Ajokkina on jo parhaat päivänsä nähnyt 80-luvun alkupuolta edustava Mersun pikkubussi.

Bussi lähtee liikkeelle joskus lähempänä puoli kymmentä ja matka sujuu kohtuullisen vauhdikkaasti, vaikka tie onkin ajoittain heikossa kunnossa. Chisinaun jäätyä taakse muuttuvat maisemat tasaisiksi pelloiksi ja vaatimattoman oloisiksi kyliksi. Liikennettä ei ole kovin paljon. Bussi pysähtyy ensimmäisen kerran Transnitrian puoleisella rajalla, jossa pitää marssia pieneen koppiin passintarkastusta varten. Mitää leimaa ei passiin tule, mutta englantia osaamaton nainen tulostaa pienen lapun, jonka mukaan saan olla Transnitriassa 10 tuntia. Sen pitäisi kyllä riittää mainiosta, sillä viimeiset bussitkin lähtevät joskus iltakuuden maissa.

Rajalta on reilu puoli tuntia määränpäähän eli Tiraspolin yhdistetylle juna- ja linja-autoasemalle. Siellä on aika hiljaista, mutta löydän onneksi rahanvaihtopisteen, jossa Moldovan valuuttaa vaihtuu nopeasti paikallisiksi rupliksi kurssilla, joka on lähes 1:1. Lähden kävelemään noin kilometrin päässä olevaa keskustaa kohti. Matkan varrella bongaan paikallisen turisti-infon, josta saan kaupungin kartan ja vinkkejä nähtävyyksistä. Infon vieressä olisi ”konjakkia” valmistava Kvint-nimisen firman tehdas, johon tehtäisiin opastettuja kierroksia arkipäivisin. Ikävä kyllä näin lauantaina tuo mesta ei ole auki, joten itäeurooppalaisen konjakin (eli käytännössä brandyn) valmistusprosessi jää mysteeriksi.


Jatkan matkaa kohti pääkatua ja kieltämättä Neuvostoliiton tuoksu leijailee vahvana. Arkkitehtuuri edustaa ehtaa neukkuaikaa ja kaikki paikat ovat lähes yhtä lailla rempallaan kuin Chisinaussakin. Pääkadun varrella on kyllä lukuisia hallintorakennuksia, jotka ovat varsin hyvässäkin kunnossa. Kaikki katukyltit ja liikkeiden nimet ovat kyrilisillä kirjaimilla. Ihmisistä suurin osa tuntuu puhuvan venäjää ja myös Venäjän lippuja näkyy vähän väliä. Transnitrialla on myös oma lippu, jossa (uskomatonta kyllä) on sirppi ja vasara!

Kaupungissa ei ole juurikaan mitään erityisiä nähtävyyksiä, vaan se on ennemminkin yksi iso nähtävyys kaikessa omituisuudessaan. Pääkadun varrelta löytyy mm. pari Lenin-patsasta, jotka olisivat varmaan missä tahansa muussa paikassa kärrätty johonkin patsaiden hautausmaalle. Sirppi ja vasara sekä punatähti näkyvät edelleen monessa paikassa – Valko-Venäjä taitaa olla ainoa käymäni maa, jossa näitä symboleja enää näkee vastaavassa laajuudessa!

Tallailen Tiraspolin rauhallisia katuja tunnin verran vailla suurempaa päämäärää ja räpsin kuvia. Nälkä alkaa vaivata ja koitan etsiä turisti-infon mainostamaa autenttista ”neukkukuppilaa”, mutta sen löytäminen osoittautuu mahdottomaksi. Päätän sen sijaan syödä lounasta hieman modernimmassa paikassa, jossa puhutaan myös varsin sujuvaa englantia. Puolen kilon pihvi kustantaa vaivaiset viisi euroa eli halpaa Transnitriassa kyllä on! Lihakimpale antaa virtaa jatkaa turistikierrosta ja lähden kävelemään pääkatua länteä kohti.

Lyhyen kävelyn jälkeen näen kaupungin massiivisimmat monumentit eli parlamenttitalon, sen edustalla seisovan valtavan Lenin-patsaan ja yhtä lailla massiivisen sotamuistomerkin, jossa on tietenkin neukkutyylinen ikuinen tuli. Parlamenttitalo on hämmentävä ilmestys – erityisesti siksi, että sen katolla liehuvat vierekkäin sekä Venäjän että Transnitrian liput! Ei ole siis epäselvää, mihin suuntaan täällä kumarretaan. Parlamenttitaloa vastapäätä on pari museota, joista käyn toisessa – oletan kyseessä olevan paikallisen ”kansallismuseon”, vaikka yhtään englanninkielistä tekstiä ei talossa olekaan. Aika lailla pro-Venäjä – henkistä materiaalia on näytteillä tässäkin paikassa.

Jatkan matkaa paikallisbussilla, joka kustantaa noin 20 eurosenttiä. Bussi on perinteinen trollikka eli johdinauto, joita näkee edelleen itäisessä Euroopassa. Hyppään pois bussista Benderyn linnoituksen kohdalla, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Kyseinen linnoitus rakennettiin alun perin 1500-luvulla ottomaanien toimesta ja on vuosisatojen aikana vaihtanut hallitsijaansa lukuisia kertoja.


Linnoituksen pääportti on jonkun rakennustyömaan vuoksi kiinni ja joudun kävelemään varmaan lähes pari kilometriä päästäkseni perille kiertotietä. Paikka näyttää ulkopuolelta aika massiiviselta ja tuo ulkoasultaan jossain määrin mieleen Olavinlinnan. Kun vihdoin pääsen perille, niin kompleksi onkin itse asiassa vaatimattomampi kuin mitä luulin ja lähinnä tyhjää täynnä. Kyseessä on siis sotilaallisiin tarkoituksiin rakennettu linnoitus, josta on turha hakea mitään kuninkaallista loistoa. Muureille ja torneihin pääsee kiipeilemään ja muurien suojista löytyy myös pari museota. Mutta muuten paikka on aika nopeasti nähty eikä loppujen lopuksi erityisen kiintoisa.

Ostan paikasta löytyvästä matkamuistomyymälästä Transnitria-pinssin ja neuvostoaikaisen Moldova -rintamerkin matkamuistoksi. Vielä olisi muutama tunti aikaa vietettäväksi Transnitriassa, mutta en oikein keksi mitään tekemistä ja muutenkin venäjäntuoksuinen ilmapiiri alkaa jossain määrin häiritsemään. Päätän siis lähteä takaisin kohti Chisinauta. Poistun linnoituksesta rempassa olevan pääportin kautta ja kävelen lähellä olevalle bussiasemalle, josta pitäisi myös päästä Chisinaun bussien kyytiin. Yksi niistä onkin juuri lähdössä ja pääsen lähes välittömästi liikkeelle.

Paluumatka sujuu nopeasti ja tällä kertaa rajatarkastus tapahtuu bussissa siten, että joku sotilaan oloinen heppu tulee pikaisesti vilkaisemaan kaikkien passit, jonka jälkeen matka taas jatkuu. Olen takaisin Chisinaussa joskus puoli seitsemän maissa vietettyäni Tiraspolissa kuutisen tuntia, joka oli kyllä ihan riittävä pituus päiväretkelle.

Palaan hotellille ja lepäilen pari tuntia. Päätän tänään syödä hieman tasokkaamman illallisen ja suunnistan LP:n suosittelemaan ravintolaan, josta pitäisi saada moldovalaisia erikoisuuksia. Syön kurpitsakeiton ja uunissa valmistettua jänistä – ihan maistuva setti, joka on kyllä paikallisella skaalalla aika kallis eli jotain parinkympin luokkaa euroissa. Mutta paikka on selkeästi astetta tyylikkäämpi, vaikka palvelu olikin vähän töksähtelevää…

1.4.2018 Chisinau – Cricova - Chisinau:
Moldovalla on pitkät perinteet viinien valmistamisessa ja Chisinaun ympäristössä löytyy useampi viinitila ja -kellari. Innokkaimmat voisivat kiertää vaikka parikin paikkaa päivän aikana, mutta minulle riittää visiitti yhteen kuuluisimmista kohteista eli Cricovan maanalaisiin ”tunneleihin”, joita löytyy kymmeniä kilometrejä. Näitä aiemmin kaivoskäytössä olleita luolia käytetään siis nykyään viinien kypsyttämiseen ja niihin tehdään päivittäisiä kierroksia. Olen buukannut omani sähköpostitse jo ennen reissua.

Cricova on vain reilun kymmenen kilometrin päässä Chisinausta ja sinne pääsee puoli-ilmaiseksi paikallisbussilla. Rämisevä bussi lähtee hotellin lähistöltä ja olenkin joskus puoli kahdentoista maissa matkalla kohti Cricovaa. On paikallinen pääsiäissunnuntai ja pajunoksat tuntuvat olevan kova sana täälläkin. Seurailen matkan edistymistä kännykän kartasta ja osaan sen perusteella hypätä pois täsmälleen oikealla pysäkillä, josta on kymmenisen minuutin kävelymatka viinikellarien ”respaan”.

Varaus löytyy ja odottelen hetken aikaa kierroksen käynnistymistä. Paikan erikoisuutena on sähköllä toimivat ”junat”, joilla ryhmiä kuskataan maan alle ja takaisin. Tunneleita tosiaan riittää kilometrikaupalla ja kierroksen aikana näkee vain murto-osan niistä. Ideana on ihmetellä muutamassa paikassa erilaisten viinien valmistumista, katsoa paikasta kertova filmi maanalaisessa teatterissa ja lopuksi maistella tilan tuotoksia.


Tuotannon vaiheet ennen viinien päätymistä tynnyreihin jäävät hieman hämäriksi, mutta tunnelit ovat kieltämättä varsin kiinnostavia ja opas kertoo kaikenlaista mielenkiintoista triviaa aiheesta. Firman omien viinien lisäksi tunneleissa on myös erilaisia viinikokoelmia – sekä talon oma että kaikenlaisten tuttujen ja tuntemattomien henkilöiden privaattikokoelmia, mm. Putinilla on oma hyllynsä, jota koristaa Venäjän lippu.

Lopuksi on aika siirtyä tastingin pariin ja ennen kuin viinit ovat laseissa, niin ihmettelemme vielä muutamaa isompaa viininmaisteluun tarkoitettua huonetta. Alle kymmenen hengen ryhmämme päätyy huomattavasti pienempään saliin, jossa saamme maistaa viittä Cricovan tuotosta. Lasit ovat reilun kokoisia eikä kukaan sylje viinejä pois. Ihan maukkaita nämä juomat ovat, vaikka oma viiniasiantuntemukseni on aika vähäistä. Vähän hätäiseksi jääneen maistelun jälkeen onkin aika palata maan pinnalle ja kiittää opasta rundista.

Kierrokselle osallistunut belgialainen heppu asustaa näköjään samassa hotellissa ja lähdemme yhtä matkaa takaisin. Taksin tilaaminen olisi kestänyt ikuisuuden ja lähdemme takaisin bussilla. Paikallisbussi heittää pienen lenkin ympäri Cricovaa ennen kuin se suuntaa takaisin kohti Chisinauta. Bongaan vähän ennen keskustaa vanhan sirkuksen, joka on mainittu Chisinaun neuvostoaikaisia monumentteja käsittelevillä sivuilla. Hyppään siis oitis pois bussista ihmetelläkseni hetken tätä kiehtovaa rakennusta, joka on ollut ainakin kymmenen vuotta suljettuna ja ehtinyt sen aikana rappeutua pahasti. Olisi mielenkiintoista nähdä myös sisätilat, mutta ovet ovat säpissä… Palaan jalan hotellille ja otan pienet päiväunet. Pimeän jo tultua kävelen vähän matkan päässä olevaan gastropubiin, joka tarjoaa ihan kelpo grillimättöä ja hyvää palvelua. Illallisen jälkeen päivä alkaakin olla pulkassa…

2.4.2018 Chisinau:
Viimeinen kokonainen päivä Moldovassa koittaa ja päätän ottaa sen rennosti ilman mitään erityisiä retkiä tai ohjelmaa. Pohdin jonkin aikaa päiväretkeä noin tunnin matkan päässä olevaan luolaluostariin, mutta kovasti kehuttu paikka ei vaikuta omasta näkökulmastani erityisen kiinnostavalle ja taannoin tuli Georgiassa vierailtua vähän vastaavan tyylisessä kohteessa.

Käyn siis myöhään aamiaisella ja lepäilen vielä hetken huoneessa, ennen kuin lähden kaupungille. Ilma on tänään taas pilvisen harmaa ja ehkä hieman viileämpi kuin viikonloppuna, olisikohan jotain kymmenkunta astetta mittarissa. Talsin taas ”isolle kirkolle” ja kävelen hetken pääkatua suuntaan, jossa en aiemmin ole ollutkaan. Bongaan pari massiivista hallintorakennusta, joista räpsin muutaman kuvan.
Parin korttelin päästä löytyy Moldovan kansallismuseo, jolta en odota mitään ihmeellistä, mutta päätän silti tsekata paikan. Lippuja pitää ostaa loppujen lopuksi neljä: yksi perusnäyttelyyn, toinen valokuvausta varten ja kolmas erikoisnäyttelyyn, jonka pitäisi esitellä keskiaikaisia kidutusvälineitä. Neljännen tarkoitus jää epäselväksi, mutta koko setti maksaa noin viisi euroa.


Museo on taas varsin perinteinen vanhan ajan museo, jossa on sekalaista roinaa lasivitriineissä. Englanninkielistä tekstiä löytyy tällä kertaa yllättävänkin paljon ja isommat salit ovat varsin koristeellisia – jopa kiinnostavampia kuin näyttelyesineet. Mitään muuta erityisen kiinnostavaa museon perusnäyttelystä ei löydy kuin valtava dioraama, joka esittelee jotain 2. maailmansodan taistelua. Törmään israelilaiseen naiseen, joka kyselee keskitysleireihin liittyvistä kuvista. Ilmeisesti Moldovassakin on ollut jotain leirejä, joilla hänen vanhempansa ovat aikanaan olleet. En valitettavasti osaa auttaa rouvaa… Tsekkaan lopuksi kidutusvälineitä esittelevän näyttelyn, joka on ihan laadukas, mutta olen nähnyt vastaavia settejä varmaan jo parikin kertaa – viimeksi San Marinossa viime vuonna.  Poistun museosta ja lähden etsimään vanhaa vesitornia.

Torni löytyykin muutaman korttelin päästä ja sielläkin on jonkunlainen museo. Jätän kuitenkin museoon tutustumisen väliin ja kiipeän suoraan tornin huipulle, josta on hyvät näkymät yli Chisinaun kattojen. Mitään kovin korkeita rakennuksia ei tässä kaupungissa olekaan, vaikka muutama vähän modernimpi lasiseinäinen liikerakennus onkin tullut vastaan. Ihmettelen näkymiä jonkun aikaa ja jatkan sitten matkaa kohti läheistä puistoa.

Kyseinen keidas vaikuttaa ihan miellyttävältä paikalta, jossa olisi varmasti mukava oleilla, jos keli olisi hieman kesäisempi. Nyt on vaan aika ankea päivä ja pilvimassat alkavat pikkuhiljaa tummua, joten päätän jatkaa matkaa. Jossakin noin kilometrin päässä pitäisi olla joku neuvostoaikainen monumentti, josta näin jo pilkahduksen vesitornista käsin.

Monumentti löytyy pienen hakemisen jälkeen ja osoittautuu taas yhdeksi voiton päivää ja toista maailmansotaa muistelevaksi ”teemapuistoksi”. Tyyli on ehtaa sosialistista realismia ja sotilaita esittävien patsaiden keskellä roihuaa kiväärin näköisten betonipaasien ympäröimä ikuinen tuli. Paikka vaikuttaa olevan ihan hyvässä kunnossa, mutta ihmisiä ei valtavalla alueella ole kuin kourallinen. Alkaa tihuuttaa vettä ja jatkan matkaa takaisin keskustaan.


Käyn syömässä fiinin oloisessa ravintolassa borssikeittoa ja erinomaisen tartar – pihvin. On vielä sen verran aikaista, että olen paikan ainoa asiakas. Tämä setti on erittäin hyvää vastinetta rahalle – kaksi ruokalajia ja pullo kivennäisvettä kustantaa kymmenisen euroa. Jatkan vielä kävelyä ja käyn tsekkaamassa vielä uudelleen eilen bongaamani sirkuksen. Se näyttää yhtä apaattiselta kuin eilenkin. Kun koitan kiertää rakennuksen ympäri, niin huomaan, että ainakin mainoskylttien perusteella takaosassa sijaitsevassa erillisessä siivessä on ilmeisesti edelleen jonkinlaista toimintaa. Mutta isompi areena lienee ikävä kyllä pysyvästi suljettu.

Kävelen takaisin hotellille ja käyn hakemassa läheisestä supermarketista eväät loppuillaksi. Valmisruokatiskiltä saa hyvää salaattia ja viininlehtikääryleitä pikkurahalla. Pakkailen kamat ja menen ajoissa nukkumaan, sillä aamulla on aikainen herätys joskus viiden maissa…

3.4.2018 Chisinau – Kiova - Helsinki:
Tänään on aika pitkä päivä, sillä pitäisi ehtiä parin lennon jälkeen vielä töihin joskus puolen päivän jälkeen. Teen checkoutin hotellista ja ajan noin 20 minuutin matkan lentokentälle taksilla. Olen yrittänyt tehdä online-checkinin UIA:n koneeseen eilen, mutta järjestelmä antoi vaan jotain virheilmoituksia. Tiskillä kuulen, että joudun maksamaan 10 euron ”sakon”. Protestoin asiasta, mutta saan kokea itäeurooppalaista asiakaspalvelua pahimmillaan ja nöyrryn maksamaan mielestäni aiheettoman lisämaksun. UIA:n sähköposteissa lupailtiin myös automaattista boarding passien toimitusta, jota ei myöskään tapahtunut…

Lennot sujuvat ongelmitta ja saavun aikataulun mukaisesti Helsinkiin vähän ennen klo 12. Moldova oli ihan kiintoisa paikka, johon kyllä riittää mainiosti tällainen pidennetty viikonloppu. Maa on erittäin halpa, joten rahaa ei juurikaan tullut kulutettua. Mitään välitöntä paloa uuteen Moldovan reissuun ei jäänyt – tosiaan maabongauksen ja Euroopan reuna-alueisiin tutustumisen kannalta mielenkiintoinen retki, mutta Transnitriaa lukuun ottamatta mitään ihan ainutlaatuisia kokemuksia tai nähtävyyksiä ei tullut koettua. Mutta jos Euroopassa haluaa paikkaan, jota massaturismi ei vielä ole pilannut, niin sitten kannattaa ilman muuta suunnata Chisinauhun!

Back to www.acidkainen.net home page