Puola: Tricities ja Varsova - heinäkuu 2019

Tämä oli kolmas reissuni Puolaan. Koska pitkät lennot eivät oikein innostaneet, mutta jonkunlainen rantakohde silti kiinnosti, niin päätin lähteä Puolan rannikolle tsekkaamaan paikalliset beachit. Lennot irtosivat 100 eurolla eli kovin kalliista keikasta ei ollut kyse.

Tricities -nimellä tunnettu alue koostuu nimensä mukaisesti kolmesta kaupungista, jotka ovat Gdansk, Sopot ja Gdynia. Alueella on paljon nähtävää, mutta rantakohteena se ei ole niin hieno, kuin ehkä puolalaiset antavat ymmärtää: vedet ovat vihreitä ja kelit vaihtelevia. Pari kohtuullisen lämmintä päivää kuitenkin oli. Tein myös pienen kierroksen Varsovaan ja Malborkin linnaan, joka osoittautui erittäin kiinnostavaksi paikaksi.

Kohteet:

1. Gdansk
2. Sopot
3. Gdynia
4. Malbork
5. Varsova
6. Gdansk
   

23.7.2019 Helsinki – Gdansk:
Tänä kesänä on vain yksi reissu maailmalle ohjelmassa ja senkin kohteena on tuttu maa eli Puola. Uusien maiden bongaus vaatisi hieman pidemmän lennon ja tällä hetkellä ei oikein löydy mielenkiintoa lähteä muille mantereille tai Balkanin suuntaan muutamaa vielä käymätöntä Euroopan maata katsastamaan. Eli edessä on parin tunnin lento Gdanskiin, josta on tullut viime vuosina ilmeisen suosittu kohde suomalaistenkin keskuudessa – ainakin lentoja on useampi päivässä. Kone on kuitenkin pieni ATR-72, jolla ei olekaan tullut lennettyä vähään aikaa. Potkurit vievät Itämeren toiselle puolelle noin parissa tunnissa ja Gdanskin pienehköltä lentokentältä pääsee ulos nopeasti. Olen varannut huoneiston jostain Gdanskin ytimen ulkopuolelta neljäksi yöksi ja helpoin tapa siirtyä kyseiseen paikkaan on ottaa taksi alle. Oikea osoite löytyy pienen hakemisen ja yhden puhelinsoiton avulla. Asunto osoittautuu varsin siistiksi ja tilavaksi – tosin luvattua erillistä kattoterassia ei kuitenkaan löydy.

Alueella on paljon uusia rakennuksia, mutta viereisen korttelin takana sijaitsee mielenkiintoinen neuvostohenkinen kompleksi, jota väitetään Euroopan pisimmäksi asuinrakennukseksi. Kolossilla onkin pituutta 850m ja asukkaita siellä on n. 6000 sielua. Mikään kaunis rakennus ei arvatenkaan ole kyseessä, mutta lähes loputtomalta vaikuttava betonimöhkäle on kieltämättä varsin vaikuttava. Teen pikaisen visiitin reilun kilometrin päässä sijaitsevalle rannalle, jonne pääsee laajan puiston läpi. Hiekkarantoja Gdanskissa on kilometrikaupalla ja suurin osa rantaviivasta on lähes luonnontilassa eli mitään Ibiza-tyylisiä kuppiloita on turha odottaa. Vesi näyttää epäilyttävän vihreältä ja ihmettelen, onko syynä sinilevä vaiko satamista tulevat saasteet? Palaan kämpille ja ostan Tescosta iltapalaa sekä aamiaista.

24.7.2019 Gdansk ja Sopot:
Tämän päivän alkuperäinen suunnitelma oli ottaa aurinkoa rannalla, mutta taivas näyttää aamulla aika tummalta joten täytyy keksiä muuta ohjelmaa. Päätän lähteä katsastamaan naapurikaupungin eli Sopotin, jonka laitamille pääsee vajaan euron kustantavalla raitiovaunulla. Sopot on tämän kolmen kaupungin ”Tricities” – kokonaisuuden pienin kaupunki, joka on tunnettu rannoistaan ja vuosittaisesta laulufestivaalistaan. Sopotista ei löydy telakoita kuten naapurikaupungeista ja turismi vaikuttaa olevan yksi pääelinkeinoista ja sen kyllä huomaa, kun kävelen kohti kaupungin ydintä. Tricitiesin alue on ilmeisen suosittu kotimaan matkailun kohde Puolassa ja aika moni turistin oloisista vastaantulijoista taitaakin olla puolalaisia. Toki muitakin kieliä kuulee koko ajan. Suomalaisia ei näy, ehkä porot ovat jääneet Gdanskin puolelle?

Sopotissa on aika rajallinen määrä erityisempiä nähtävyyksiä. Keskeisin näkemisen arvoinen paikka on aivan kaupungin ytimessä sijaitseva valtavan kokoinen laituri, jonka lähempi tarkasteleminen vaatii muutaman euron hintaisen pääsylipun ostamisen. Laituri on kieltämättä vaikuttava, mutta mitään yleistä oleilua kummempaa aktiviteettia se ei tarjoa. Sopotin keskusta ei ole mikään erityisen miellyttävä paikka, sillä vaikka pääkatu on varsin leveä, niin väenpaljous ja torikojut tekevät tunnelmasta lähinnä basaarimaisen. Rakennukset ovat mielenkiintoinen yhdistelmä uutta sekä vanhaa ja kokonaisuus on varsin tyylikäs. Yksi kiintoisimmista ja kuuluisimmista rakennuksista on ”crooked house” eli nimensä mukaisesti ikään kuin vääntynyt talo, joka on rakennettu joskus 2000-luvun puolessa välissä. Muuten Sopot ei tarjoa mitään erityisen mieleenpainuvia elämyksiä – ihan ok stadi, mutta vähän liikaa väkeä. Jatkan matkaa juna-asemalle, josta pitäisi mennä junia Gdanskin suuntaan.

Juna löytyykin helposti, mutta hitaan lähijunan sijasta hyppään erehdyksessä johonkin paikallisjunaan, joka onneksi kyllä pysähtyy myös kämpän lähistöllä olevalla asemalla. Junat vaikuttavat pääosin moderneilta, mutta kyllä jotain retrohenkisiäkin kulkupelejä näyttää olevan liikenteessä. Talsin asemalta noin kilometrin kävelymatkan takaisin asunnolle ja lepäilen pari tuntia. Mietin, pitäisikö mennä katsastamaan Gdanskin keskustaa illalla, mutta päädyn kuitenkin vain käymään illallisella lähistöltä löytyvässä Hashi Sushi -nimisessä ravintolassa. Ravintolaruoka on täällä ehkä noin puolet Suomen hinnoista eli eipä juuri kannata (ainakaan rahallisesti) kokkailla kämpästä löytyvässä keittiössä. 

25.7.2019 Gdansk:
Tänään taivas on puolipilvinen ja lämpöä vähän päälle 20 astetta, joten lähden ennen puolta päivää rannalle. Rannalle päästyäni pilvet hälvenevät entisestään ja kelien puolesta tulee ihan kelpo rantapäivä. Vaikka ranta on pitkä, niin ihan yksikseen siellä ei saa olla, vaan sekalaista seurakuntaa kyllä riittää… Toki mitään sillipurkkifiilistä täällä ei onneksi koe, vaikka paikan valinnassa saakin olla tarkkana – kerran joudun siirtymään, kun aivan vieressä alkaa joku typerä pallopeli ja en halua saada rantapalloa päähäni. Rannalla voisi kelin puolesta viettää vaikka koko päivän, mutta koska nahkani on vielä kohtuullisen kalpea, niin täytyy olla hieman varovainen auringonoton kanssa. Uimareita ja vedessä lotraajia tuntuu myös riittävän, vaikka vesi näyttää ajoittain myrkynvihreältä. Syynä näyttäisi olevan pinnassa kelluva levä (vai mitähän orgaaniselta näyttävää ainesta möhnä mahtaa olla) ja päätän jättää uiskentelun väliin.

Lähden muutaman tunnin levytyksen jälkeen talsimaan kohti vajaan kilometrin päässä olevaa aluetta, jolta löytyy useampi ravintola ja taas yksi laituri. Laituria lähestyttäessä vesi muuttuu entistä likaisemmaksi ja suorastaan pahanhajuiseksi. Ihmiset kaivavat rantahiekasta jotakin – ilmeisesti meripihkaa? Auringonottajia on kyllä paljon, vaikka tämä alue on huomattavasti saastaisempi kuin se kohta, missä tuli juuri äsken oleiltua. Laiturin luota löytyy miellyttävän oloinen ravintola ja tilaan siellä myöhäiseksi lounaaksi mustekalarenkaita sekä kuhaa. Ruoka on hyvää ja edullista. Palvelussa tuntuu olevan kaikkialla tietty itäeurooppalainen tylyys. Nuoret puhuvat pääsääntöisesti hyvää englantia, mutta vanhempi polvi on kielitaidotonta, kuten odottaa sopiikin. Palaan kävellen kämpille, jossa meneekin loppupäivä parvekkeella ja olohuoneen sohvalla oleillessa. Oleilun lisäksi pitää myös hieman suunnitella tulevien päivien ohjelmaa Googlen ja Tripadvisorin avulla – tällä kertaa tuli lähdettyä matkaan ilman mitään perinteistä matkaopasta ja hyvinhän se matkailu onnistuu näinkin… 

26.7.2019 Gdynia ja Gdansk:
Tänäänkin on aurinkoinen päivä eli päivän ohjelmaan kuuluu ilman muuta rannalla loikoilua. Jotta ei laiskistuisi liikaa, niin päätän kuitenkin ensin katsastaa Gdynian, jonne pääsee helposti junalla noin parissa kymmenessä minuutissa. Gdyniassakin on pari rantaa, joten eiköhän sieltäkin sopiva siivu hiekkaa löydy. Gdynia vaikuttaa ensisilmäyksellä aika hätäisen oloiselta kaupungilta, jossa ei juuri turisteja tule vastaan. Kävelen asemalta noin kilometrin verran kohti ”city-rantaa”, jonka ympäristöstä löytyvät Gdynian harvalukuiset nähtävyydet eli pari laivaa ja akvaario. Kaupungissa näyttää olevan käynnissä joku purjehduskilpailu, joten väkeä parveilee ranta-alueella runsaasti. Beach on aivan tukossa, mutta jätän auringonpalvonnan toistaiseksi väliin ja käyn tutustumassa kahteen museolaivaan.

Ensimmäinen näistä on suuri purjealus, joka edustanee viimeisiä tämän tyylin laivoja ajalta ennen kuin siirryttiin konevoimalla kulkeviin aluksiin. Laivaa pääsee ihmettelemään sekä ulko- että sisäpuolelta, mutta mitään erityisen mieleenpainuvaa se ei tarjoa. Purjelaivan vieressä on vanha sotalaiva, joka on rakennettu joskus 1900-luvun alkupuoliskolla. Alus näyttää mielenkiintoiselta, mutta ahtaat sisätilat eivät tarjoaa mitään kovin erityistä nähtävää. Ehkä opastetulla kierroksella olisi saanut enemmän irti näistä paateista?

Päätän siirtyä Gdynian keskustasta hieman rauhallisempaan ympäristöön ja ajan junalla parin pysäkin päähän Gdynia Orlowan asemalle. Ostan supermarketista evästä ja suuntaan rannalle, joka onkin jo osittain varjossa, sillä puut ja rannan vieressä oleva nyppylä peittävät näin iltapäivällä auringon. Onneksi pienen kävelymatkan päästä löytyy vielä aurinkoinenkin siivu rantaa ja pääsen vihdoin syömään myöhäisen lounaan ja kuuntelemaan meren aaltoja. Tämä ranta ei ole kovin erikoinen – ehkä iltapäivän varjoista johtuen kaikki auringonottajat ovat ahtautuneet pienelle alueelle, jota käytetään myös kalastajien veneiden säilytykseen. Hiekka on kuitenkin pehmeää – jopa niin upottavaa, että taidan nukahtaa hetkeksi… Joskus kello kuuden maissa alkaa aurinko olla jo niin matalalla, että on aika poistua rannalta ja kävellä takaisin juna-asemalle.

Ostan junalipun aina Gdanskiin asti, sillä haluan nähdä tämänkin kaupungin pikaisesti, ennen kuin palaan sinne reissun viimeiseksi kahdeksi päiväksi. Gdanskin juna-asema osoittautuu tyylikkääksi rakennukseksi ja kaupunki vaikuttaa heti Gdyniaa miellyttävämmältä paikalta. Gdanskista löytyy kaikenlaista: moderneja ostoskeskuksia, kiinnostavia museoita ja paljon vanhoja tyylikkäästi restauroituja rakennuksia. Vanhan kaupungin alue on kohtuullisen laaja ja houkuttelee runsaasti turisteja. Rantoja ei ihan ytimestä löydy. Talsin vanhan kaupungin ytimeen, jossa on porukkaa runsaasti, mutta ei kuitenkaan samanlaista tungosta kuin Sopotin puolella. Meno on aika rauhallista ja mitään Tallinnan tai Rigan tyyppistä turistien porsastelua ei ole havaittavissa. Kiertelen aluetta vailla suurempaa suunnitelmaa ja istun hetkeksi jollekin kaupungin monista terasseista tuumailemaan. Googlen avustuksella lähistöltä löytyy ravintola, joka tarjoilee puolalaisia perinneruokia, mitä en ole vielä toistaiseksi päässyt testaamaan. Tilaan flaki-keittoa ja pierogeja, jotka ovat eräänlaisia pelmenejä. Keitto on hieman mauton, mutta pierogit osoittautuvat maukkaiksi. Palaan kämpille sporalla ja ihmettelen matkalla pysäkille kirkonkelloilla soitettua sinfoniaa, joka yhdistyy kirkon vieressä sijaitsevan suihkulähteen valoshow:hun

27.7.2019 Gdansk – Malbork - Varsova:
On aika jättää Gdansk pariksi päiväksi ja suunnata kohti Varsovaa, jossa tuli käytyä hyvin pikaisesti päiväreissulla noin vuosi sitten. Matka pääkaupunkiin kestää junalla noin kolme tuntia, mutta tarkoitus on tehdä yksi pysähdys matkan varrella. Kaukojunat pysähtyvät kämpän lähistöllä olevalla Gdansk Oliwa -asemalla, jonne taas pääsee naapurikorttelissa olevalta bussipysäkiltä paikallisbussilla. Yritän ostaa lippua seuraavaan junaan, joka osoittautuukin täyteen varatuksi. Vasta noin tunnin kuluttua lähtevästä junasta löytyy tilaa, joten seuraava tunti kuluu ristikkoa ratkoen aseman portailla.

Juna saapuu aikataulussa on näitä malleja, joissa kaikki matkustajat sijoitetaan kuuden hengen istumahytteihin. Paikkani on varannut joku teini, enkä jaksa käskeä poikaa häipymään, vaan istun viereiselle paikalle. Muutaman pysäkin kuluttua hyttiin saapuu meluisa perhe, johon kuuluva mummo alkaa kovaäänisesti vaatia paikkoja itselleen. Selitän kielitaidottomalle ja erittäin äkäiselle ämmälle, että he saavat paikkansa heti kun teinit ovat poistuneet. Mummeli kehtaa vielä mesoamisensa jälkeen pyytää (vaatia) apua laukkunsa nostamiseen – joudun kieltäytymään tästä, sillä oli kyllä harvinaisen epäkohteliasta käytöstä ennen tätä… Onneksi tämän porukan kanssa ei tarvitse jakaa hytti kuin reilun puolen tunnin ajan ja olen joskus puolen päivän maissa Malborkin asemalla. Jätän laukun juna-aseman matkatavarasäilytykseen.

Kaupunki on tunnettu linnastaan, jota väitetään Euroopan isoimmaksi tiilestä tehdyksi linnaksi. Linna näkyi jo junan ikkunasta ja sinne on noin kymmenen minuutin kävelymatka läpi rauhallisen oloisen kaupungin. Lippuluukkujen pitkältä vaikuttavat jonot eivät vaikuta kovin lupaavilta, mutta onneksi huomaan ohjeet online-lipunmyynnin käyttämiseen. Linnan verkkosivuilta voikin ostaa liput jonottamatta ja marssia suoraan audioguiden noutopisteeseen. Tämän jälkeen voikin aloittaa kierroksen itse haluamassaan aikataulussa. Linnaan tehdään myös opastettuja kierroksia, mutta tämä paikantimella varustettuun audioguideen perustuva omatoiminen malli vaikuttaa toimivalta. Eli ei ole tarvetta painella mitään näppäimiä, vaan laite aktivoituu aina itsestään saavuttaessa tiettyyn paikkaan alueella.

Linna on odotusten mukaisesti valtavan suuri ja pelkästään sisäänkäynnin löytämiseksi saa kävellä tovin. Koko rakennusta ei millään saa mahtumaan yhteen kuvaan ja kompleksissa on aika monta eri tyylistä osaa: jotkut nurkat tuovat mieleen Hämeenlinnan ja toiset muistuttavat enemmänkin kirkkoa. Käyn ennen varsinaisen kierroksen aloittamista syömässä linnan ulkopuolessa olevassa grillikojussa, jossa on tarjolla lihavartaita. Linnan kiertämiseen suositellaan käytettäväksi vähintään kolme tuntia, joten pitää siis tankata riittävästi ennen rundia.  Linna on jaettu kolmeen alueeseen, joissa on erilaisia teemoja ja huoneita. Aluksi kierrellään lähinnä tyhjiä saleja, joissa on aikanaan asustanut kaikenlaista kuninkaita ja muita merkkihenkilöitä. Audioguide kertoo paikan sekä useimpien huoneiden historiasta yksityiskohtaisesti ja tarinat ovat sopivan pituisia…

Kierros käy hämärien huoneiden välissä myös linnan sisäpihalla, jossa parveilee väkeä runsaasti. Linna on kuitenkin niin valtavan suuri, että missään vaiheessa varsinaista tungosta ei ehdi muodostua, vaikka lipunmyynnissä olikin ruuhkaa. Tsekkaan ”keskilinnan”, josta löytyy aseita sekä haarniskoja esittelevä näyttely ja sekalaista meripihkasta valmistettua roinaa. Viimeinen osio eli ”ylälinna” on kaikkein kiinnostavin ja näyttävin – sieltä löytyvät mm. kirkko ja linnan korkein torni, johon pääsee kiipeämään erillistä muutaman euron pääsymaksua vastaan. Yläilmoista on hienot näkymät ja linnan koko hahmottuu viimeistään nyt, kun näkee koko alueen lintuperspektiivistä. Tornin jälkeen kierros alkaakin olla siinä ja viimeiseksi käyn vielä ottamassa muutaman kuvan linnasta viereisen joen ylittävältä sillalta. Linna oli kokonaisuutena varsin mielenkiintoinen paikka ja audioguide oli laadukas – yksi parhaista, mikä on tullut vastaan eri maissa.

Suuntaan takaisin asemalle ja myöhästyn muutaman minuutin seuraavasta junasta. Onneksi sää on aurinkoinen, joten vajaan tunnin odottelu välipalaa syöden ei varsinaisesti haittaa. Varsovaan menevä juna on tutun näköinen eli Suomestakin tutulla Pendolinolla kuljetaan tämä väli. Junaliput ovat täällä suhteessa muuhun hintatasoon aika kalliita ja Gdansk-Varsova -välistä saa maksaa vähintään 50€. Pendolinossa on miellyttävää matkustaa ja ravintolavaunukin löytyy. Paikkani sijaitsee ”hiljaisessa vaunussa”, jossa on siis erikseen kielletty kaikenlainen metelöinti – tällaista kaipaisi Suomeenkin!

Juna saapuu joskus kahdeksan jälkeen aiemmalta reissulta tutulle Varsovan päärautatieasemalle, josta on lyhyt kävely varaamaani Novoteliin. Kaksi yötä neljän tähden hotellissa kustantaa vain 125€ ja lisäksi saan hotellin 28. kerroksesta eli näköalat ovat kyllä hienot! Muutenkin edullisia hotelleja tuntuu olevan tarjolla runsaasti myös hyvin lyhyellä varoitusajalla eli Varsova on kyllä erittäin suositeltava kohde kaupunkilomalle. On sen verran myöhä, että kaupungin kiertely saa jäädä huomiseen ja lisäksi alkaa vielä satamaan. Räpsin pari kuvaa ”Stalinin Tyttärestä” (eli Tiede- ja Kulttuuripalatsista) iltavalaistuksessa ja ostan Zapka-kaupasta iltapalaa. Noita kioskin / kaupan välimuotoja tuntuu löytyvän lähes jokaisesta korttelista ja niistä on tullut ostettua joka päivä jotakin… Ihailen öistä kaupunkia hotellihuoneesta ja käyn nukkumaan joskus puolen yön maissa.

28.7.2019 Varsova:
Tämä päivä on varattu Varsovaan tutustumiselle – kaupunkihan tuli vedettyä pikakelauksella läpi jo viime vuonna, mutta useampikin mielenkiintoinen paikka jäi silloin näkemättä. Ihan ensimmäiseksi pitää suunnata Stalinin Tyttären luokse, jossa on jo vähän ennen puolta päivää melkoinen jono lippuluukulle. Olen kuitenkin jostain lukenut, että on myös erillinen kioski, joka myy lippuja opastetuille kiertokäynneille ja sellainenhan löytyy hieman piilosta kulman takaa. Pelkän ”hissilipun” lisäksi on siis mahdollista buukata vajaan tunnin mittainen opastettu kierros, jonka aikana rakennuksesta näkee paljon muutakin kuin vain kattotasanteen. Tämä kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja varaan noin puolen tunnin kuluttua alkavan kierroksen. Näin ei siis tarvitse jonottaa minuuttiakaan!

Kierros alkaa aikataulussaan ja nuori heppu alkaa johdattaa pientä ryhmää ympäri valtavaa rakennusta. Kovin montaa salia ei vajaassa tunnissa ehditä kiertää ja suurin osa huoneista on lähes tyhjillään. Mutta melko hyvän yleiskuvan tästä hämmentävästä kompleksista kyllä tämän rundin aikana ehtii saada. Palatsi on siis Stalinin Puolalle antama ”lahja”, joka edelleen herättää hyvin ristiriitaisia tunteita – mm. nykyinen kaupunginjohtaja haluaisi hävittää rakennuksen. Rakennus on jonkinlainen halpisversio Moskovaan rakennetuista ”seitsemästä siskosta” eli materiaaleina on mm. feikki-marmoria ja muita edullisempia vaihtoehtoja. Kierros on kyllä todella mielenkiintoinen ja suositeltava vaihtoehto tutustua tähän monsteriin. Lopuksi pääsemme jonon ohi hissiin, jolla pääsee ihailemaan Varsovaa lintuperspektiivistä käsin. Näköalat ovat hienot ja lämpötila tuntuu koko ajan nousevan, olisikohan jo 30 astetta rikki mittarissa?

Laskeuduttuani takaisin maantasolle ajan yhden pysäkkivälin metrolla ja talsin vähän matkaa Lazienkin puistoon, jossa en edellisellä visiitilläni ehtinyt käydä. Kyseessä on yksi Varsovan suurimmista puistoista, josta löytyy muutama kiinnostava rakennus ja paljon puita sekä nurmikenttiä. Puistossa on paljon väkeä, mutta myös tilaa sen verran, että missään vaiheessa ei ole varsinaista tungosta. Palatsit eivät ole mitään ihan erityisen hienoja, mutta tällaiseen kesäpäivään puistossa haahuilu sopii kyllä mainiosti. Rakennusten sisätiloihin tutustuminen jää kyllä väliin – tuskinpa siellä olisi mitään normaalista ”palatsiroinasta” poikkeavaa ollutkaan tarjolla. Taivas alkaa pikkuhiljaa tummumaan ja sadekuuro yllättää, kun on aika jatkaa matkaa puistosta eteenpäin. Otan paikallisbussin alle ja ajelen kohti vanhaa kaupunkia. Sade tuntuu jatkuvan, joten on aika pitää ruokatauko modernin oloisessa ravintolassa, joka tarjoilee kuitenkin aika perinteisiä puolalaisia ruokia. Syön tartarin ja zurek-nimisen keiton, joka osoittautuu varsin maukkaaksi. 

Vanha kaupunki ei arvatenkaan ole muuttunut vuodessa mihinkään. Väkeä on näin heinäkuussa selvästi enemmän liikkeellä, mutta tunnelma on täälläkin rauhallinen. Sade on jo lakannut ja kiertelen hetken ympäriinsä ja ihmettelen katutaiteilijoiden esityksiä. Vanhan kaupungin torin laidalta löytyy hieman turistirysältä haiskahtava museo, jonka pitäisi esitellä erilaisia illuusioita. Paikka vaikuttaa kuitenkin sen verran kiinnostavalta, että maksan vajaan kympin pääsymaksun. Museo osoittautuukin pääsymaksun arvoiseksi ja pitää sisällään kaikenlaista mielenkiintoista. Homman nimenä on siis esitellä erilaisia optisia harhoja, joita löytyy kyllä monenlaisia: on perinteisiä ”trikkikuvia” ja myös Linnanmäen mieleen tuovat peilit sekä hämmentävä pyörivä tunneli.

Kävelen läpi vanhan kaupungin kohti metroasemaa ja ajelen kaupungin toisen metrolinjan päätepysäkille. Sen lähistöltä pitäisi löytyä tämän päivän viimeinen kohde eli paikallinen flipperiluola. Luulen jo eksyneeni johonkin epäilyttävän oloiselle teollisuusalueelle, kunnes huomaankin olevan juuri siellä, mihin oli tarkoituskin mennä. Peliluola sijaitsee varastorakennuksen oloisessa paikassa ja vajaan kympin pääsymaksulla saa pelata niin kauan ja paljon kuin haluaa. Flipperien lisäksi on myös jonkun verran videopelejä, mm. Donkey Kong, Phoenix, Pac Man ja Defender löytyvät. Flippereitä on useampia kymmeniä, mutta valitettavan moni on epäkunnossa. Pelatessa menee helposti vajaa pari tuntia ja poistun paikalta vähän ennen paikan sulkemisaikaa kellon lähestyessä kymmentä. Päivä on ollut pitkä, mutta antoisa ja suunnistan sporalla ruokakaupan kautta hotelliin.

29.7.2019 Varsova - Gdansk:
On aika palata takaisin Gdanskiin. Ostin eilen junalipun asemalta ja taas olivat junat täynnä. Piti ostaa ensimmäisen luokan lippu, sillä mitään muuta ei ollut tarjolla. Saapa nähdä, onko lippu noin 20€ hintaeron arvoinen… Kävelen asemalle, josta juna lähtee aikataulussaan. Pendolinon yksi vaunu on tosiaan ensimmäistä luokkaa, mutta en huomaa ainakaan istuimissa mitään oleellista eroa karvalakki-osastoon – ehkä tilaa on hieman enemmän? Hintaan sisältyy jonkunlainen aamiaisen ja lounaan välimuoto eli jossain vaiheessa saa joko tapas-lautasen tai vaihtoehtoisesti olisi tarjolla ”breadsticks”. Valitsen juustot ja lihat, jotka ovat kyllä ihan hyviä, mutta eivät missään nimessä tuon hintaeron arvoisia. Joka tapauksessa matka menee varsin nopeasti ja olen joskus puolen päivän maissa Gdanskin asemalla.

Olen varannut aivan aseman vieressä sijaitsevan hotellin, jota mainostetaan ”craft beer hotelina”. Siis panimohotellina! Enpä ole moiseen konseptiin koskaan törmännytkään eli täytyyhän tällainen erikoisuus testata! Paikassa on tosiaan ilmeisesti kellarikerroksessa olutpanimo ja talon tuotteita anniskellaan paitsi alakerrassa olevassa ravintolassa, niin myös respassa, jossa on kylmäkaappi täynnä bisseä! Jätän oluen särpimisen kuitenkin myöhemmälle ja jätän laukun hotellille, koska huone ei ole vielä saatavilla. Keli on edelleen erinomainen ja päätän lähteä pienelle merimatkalle katsastamaan yhden kuuluisan paikan, joka löytyy reilun puolen tunnin päästä Gdanskin keskustasta. Kyseessä on Westerplatte, jota pidetään 2. maailmansodan alkamispaikkana.

Westerplatteen pääsee sekä vesitse että bussilla. Gdanskissa liikennöi ”vesiratikka” eli water tram, joka kuskaa muutamalla eurolla perille tehden matkan varrella pari stoppia keskustaa ympäröivällä satama-alueella. Vesiratikka onkin samalla puoli-ilmainen laivaristeily, joka antaa hyvän kuvan siitä, kuinka valtavan suuria Gdanskin satama-alue ja telakkateollisuus ovat. Matkan varrella näkyy monia useamman jalkapallokentän kokoisia rahtilaivoja sekä kaikenlaisia jättiläismäisiä koneita, joita satamassa tarvitaan. Westerplatten alue tarjoaa keskinkertaisen rannan ja jonkun verran nähtävyyksiä. Ennen kuin tutustun sotahistoriaan on taas aika nauttia hetki auringosta rannalla, joka on aika täynnä paikallisia. Vesi näyttää puhtaammalta, kuin aiemmin toisella puolella Gdanskia.

Rantastopin jälkeen käyn tsekkaamassa alueelta löytyvät historialliset nähtävyydet. Niistä vaikuttavin on neuvostohenkinen patsas, mutta muuten tarjonta rajoittuu pariin raunioon, infotauluihin ja pieneen museoon. Infotauluista saa kuitenkin hyvän käsityksen siitä, mitä täällä aikanaan tapahtui. Päätän palata takaisin, mutta vesiratikka kulkisi vasta reilun tunnin kuluttua. Vaihtoehtona on kuitenkin turisteille tarkoitettu merirosvolaiva, joka liikennöi lähes samaa reittiä, mutta maksaa vajaan kympin euroissa. Paatin ulkokuori kieltämättä näyttää elokuvien merirosvolaivalta – kyseessä lienee kuitenkin kokonaisuudessaan uudempaa tuotantoa edustava alus? Ainakin paatti kulkee dieselillä, vaikka mastot löytyvätkin. 

Kävelen läpi vanhan kaupungin kohti hotellia ja käyn lähistöltä löytyvässä ostoskeskuksessa. Shoppailu ei innosta, mutta food courtista löytyy ”kiloravintola” eli buffetmesta, jossa ruoka laskutetaan sen painon mukaan. Noin kympillä saa melkoiset mätön ja juoman – eipähän tule enää tänään nälkä. Palaan hotellille ja käyn myöhemmin testaamassa craft beerit alakerran kuppilassa. Bisse on hyvää, mutta baarissa on sellainen meteli, että en jaksa kauan siellä istua vaan palaan huoneeseen. Huone on muuten tämän reissun hienoin – kooltaan ja tasoltaan sviitin luokkaa (vaikka en sellaista varsinaisesti varannutkaan).

30.7.2019 Gdansk - Helsinki:
Viikon reissu on melkein paketissa, mutta tänään on kuitenkin melkein täysi päivä aika vietettäväksi Gdanskissa. Ilma on puolipilvinen eli keli on sopiva museokierrokselle. Gdanskissa on kaksi uudehkoa museota, jotka vaikuttavat käymisen arvoisilta ja ovat ilmeisen suosittuja: Solidaarisuus-liikkeelle omistettu ”keskus” ja 2. maailmansotaa käsittelevä museo. Näistä ensimmäinen sijaitsee hyvin lähellä hotellia, joten aloitan museoihin tutustumisen sieltä. Solidaarisuusmuseo (tai siis -keskus) on ulkoa vaikuttavan näköinen moderni möhkäle, jonka pihalla on suuri monumentti 70-luvun kähinöissä menehtyneiden satamaduunareiden muistoksi. Keskuksen ideana on esitellä maailmankuulun Solidaarisuus-liikkeen historia alkaen 70-luvulta ja päättyen kommunismin luhistumiseen Euroopassa. Liikehän on edelleen olemassa ja läheltä museota löytyy myös sen ”päämaja”.

Museossa on tarjolla samanlainen audioguide, kuin mitä Malborkin linnassakin oli (eli stoorit aktivoituvat paikannuksen perusteella). Museossa on viisi isoa salia, joissa käydään liikkeen historia kronologisesti läpi. Audioguiden tarinoiden lisäksi löytyy valtava määrä muutakin materiaalia, kuten videoita ja enemmän tai vähemmän interaktiivisia esityksiä. Museossa voisi viettää vaikka puoli päivää, jos tutustuisi kaikkiin mahdollisiin detaljeihin. Audioguide on kuitenkin sen verran yksityiskohtainen, että kaikkea muuta materiaalia en millään jaksa käydä läpi. Näyttely on kokonaisuutena erittäin laadukas ja antaa kattavan kuvan tästä historianvaiheesta, jonka jollain tasolla muistan lapsuuteni uutisista. Asiat kerrotaan faktapitoisesti ja liikaa moralisoimatta, vaikka vahva kommunismin ja Neuvostoliiton vastainen kaiku onkin kuultavissa. Kiertelen museossa vajaan parin tunnin ajan, kunnes on aika jatkaa matkaa.

Kävelen 2. maailmansodan museoon, jossa pitää aluksi laskeutua maan alle kellarikerrokseen. Siellä odottaakin varmaan parin sadan ihmisen jono, joka ei tunnu liikkuvan mihinkään. Odottelen hetken ja tarkistan, olisiko täälläkin mahdollista ostaa online-lippu. Niitä olisi kyllä saatavilla huomiseksi ja joku sanoo, että museo on tällä hetkellä niin täynnä ihmisiä, että lippujen myynti on toistaiseksi keskeytetty. Eli tällä reissulla tämä museo saa jäädä väliin. Aikaa olisi kuitenkin käytettävissä vielä parisen tuntia ja päätän käyttää sen kaupungilla ja ostoskeskuksissa harhailuun. Hotellin nurkilla löytyy suurehko ostoskeskus, josta en taaskaan osta mitään, mutta nautin kuitenkin food courtin antimista. Sinivalkoisilta siiviltä on turha odottaa mitään evästä, joten pitää tankata ennen illan lentoa.

Menen lentokentälle paikallisbussilla, joka kestää pienen ikuisuuden, mutta maksaa vajaan euron. Junallakin pääsisi, mutta se vaatisi vaihdon jossakin ja kestäisi lähes yhtä kauan. Kentällä havaitsen Finnairin koneen olevan noin kaksi tuntia myöhässä. Saan jonkun voucherin, jolla saa pientä evästä. Odottavan aika käy kyllä Gdanskin pienehköllä kentällä pitkäksi… Kone lähtee vihdoinkin ja kapteeni kertoo hämmentävän avoimesti jostain teknisestä ongelmasta, jota korjailtiin Helsingin päässä. Olen joskus puolen yön jälkeen Suomessa, jossa odottaa varsin viileä kesäyö eli ehkä noin 10 asteen lämpötila.