Praha - heinäkuu 2018

Olen lähdössä toista kertaa Prahaan - edellinen reissuni oli töiden merkeissä joskus 15 vuotta sitten. Praha on tunnettu yhtenä Euroopan pahimmista turistirysistä ja heinäkuu ei välttämättä ole paras ajankohta reissulle tällaiseen paikkaan. Eli pitää suunnitella huolellisesti, kuinka välttää pahimmat ruuhkat ja helteessä jonottaminen.

Aiempi reissuni oli melkoisen hätäinen yhdistelmä messutapahtumaa ja viikonlopun sightseeingiä. Tällä kertaa aika on melkein viikko ja ehdin tsekata myös pääkaupungin ulkopuolella olevia mestoja. Ehdin tekemään kaksi päiväreissua, joiden kohteina ovat Plzen ja Kutna Hora.

Olin tosiaan ennen reissua huolissani tungoksesta ja turistien määrästä, mutta onneksi ruuhkat ovat keskittyneet aika pienelle alueelle. Ja kaupunkihan on valtavan kokoinen eli mylviviä laumoja pääsee kyllä pakoon hyvinkin helposti. Pienellä vaivalla löytyy myös hyvinkin paikallista menoa, esim. Divoka Sarkan puistoalue on hieno paikka aurinkoisen kesäpäivän viettämiseen täysin natiivin jengin seurassa. Oli loppujen lopuksi oikein mukava reissu eikä helteen + suurkaupungin yhdistelmä tuntunut niin pahalta kuin pelkäsin!

Kohteet:

1. Praha
2. Plzen (päiväretki)
3. Kutna Hora (päiväretki)

20.7.2018 Helsinki – Praha:
Tämän vuoden heinäkuusta yli pari viikkoa menee reissuihin, sillä viime kesän surkeisiin keleihin pettyneenä olen varannut Balkanin rundin (Kosovo ja Makedonia) lisäksi vajaan viikon matkan Prahaan. Tässä kaupungissa on tullut käytyä jo aiemminkin, mutta yli 10v sitten työmatkan yhteydessä viettämäni viikonloppu riitti hädin tuskin aivan ”pakollisimpien” nähtävyyksien tsekkaamiseen. Prahasta ja sen ympäristöstä löytyy nähtävää vaikka viikoksi, joten aika tuskin käy pitkäksi tällä reissulla. Lähinnä huolestuttaa turistien ja tungoksen määrä näin heinäkuussa keskellä high seasonia.

Lennän Prahaan Norwegianilla ja paluulennosta vastaa Czech Airlines (joka on minulle uusi tuttavuus). Illalla seitsemän jälkeen lähtevä lento on hieman myöhässä, mutta sujuu muuten hyvin. Reilun parin tunnin siivu menee kohtuullisen nopeasti ja Prahan kentältä pääsee pois vaivattomasti. Keskustaan siirtyminen tapahtuu bussin ja metron yhdistelmällä, joka maksaa noin euron verran.
Hotellini sijaitsee kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista Prahan ”uudemmalla” puolella, jossa rakennukset ovat kuitenkin 1800- ja 1900-luvuilta. Hotelli löytyy helposti ja osoittautuu ihan siistiksi, mutta vanhahtavan oloiseksi. Käyn hakemassa lähikaupasta iltapalaa ja huomisen aamiaisen enkä jaksa lähteä enää kaupungille. Sää on helteinen myös Prahassa ja trooppinen yö ei innosta tekemään pidempää kävelyretkeä.

21.7.2018 Praha:
Tämän päivän ohjelmassa on kävelykierros vanhan kaupungin alueella sekä käynti linnassa. Aika moni päivän kohteista on tullut nähtyä jo edellisellä Prahan visiitillä, josta on tosiaan yli kymmenen vuotta aikaa eli kertauksesta ei liene haittaa.

Varsinaiset turistialueet alkavat noin kilometrin päässä hotellista, jossa sijaitsee Narodni-museo, joka näyttää olevan suljettu remontin vuoksi. Museon vierestä lähtee yksi kaupungin pääkaduista, jolla sijaitsee myös kuuluisa Wenceslasin aukio. Alueella pörrääviä turistilaumoja ei voi olla huomaamatta: aasialaisia ryhmiä on paljon kuten osasin odottaakin, mutta intialaisten turistien suuri määrä yllättää hieman.

Prahasta löytyy valtava määrä hienoja historiallisia rakennuksia, patsaita ja muita monumentteja, joiden bongailuun voisi käyttää vaikka koko viikon. Tämä alue ei tietenkään ole poikkeus ja koko vanhan kaupungin ytimeen vievän matkan varrella riittää toinen toistaan valokuvauksellisempia kohteita.

Ensimmäinen paikka, johon maksan pääsymaksun on yksi Prahan lukuisista torneista. Jindriska-nimisellä kadulla sijaitseva saman niminen torni osoittautuu melkoiseksi pettymykseksi, sillä tornin huipulta joutuu ihmettelemään näköaloja vain sisätiloista käsin. Tornin muissa kerroksissa on lisäksi tarjolla ravintola, pieni museo ja matkamuistomyymälä  - mikään näistäkään ei osoittaudu erityisen kiinnostavaksi. Vaikka pääsymaksu oli muutaman euron luokkaa, niin vähän turha rasti tämä torni oli. Prahassa saa tottua siihen, että lähes kaikkiin mahdollisiin nähtävyydeksi laskettaviin paikkoihin on pääsymaksu – oli kyse sitten kirkosta tai vaikka puutarhasta. Vaikka yksittäiset tiketit eivät olekaan kovin kalliita, niin kyllä niistä helposti päivätasolla tulee melkoinen lasku…

Prahassa on erilaisia torneja vaikka muille jakaa ja äskeisen pettymyksen lieventämiseksi täytyy tsekata vielä toinenkin torni, jossa näyttää olevan tarjolla ulkoilmassa sijaitseva näköalojen tiirailuun soveltuva parveke. Tämä Powder Tower-niminen rakennus sijaitsee parin korttelin päässä ja palkitsee edellistä tornia huomattavasti paremmilla näkymillä yli kaupungin kattojen. Tilat ovat kyllä hieman ahtaat ja turisteja on paljon enemmän kuin naapuritornissa… Palaan maan tasolle ja seuraava kävelykierroksen kohde on Prahan yksi kuuluisimmasta paikoista (ja pahimmista turistirysistä) eli vanhan kaupungin keskusaukio. Sen ympäriltä löytyy useampi merkittävä rakennus ja kuuluisa ”astronominen kello” (joka on sekin remontissa eli peitetty pressuilla).

Turistilaumoja on tällä alueella suorastaan häiritsevän paljon ja lisäksi aukiolla on joku metelöivä kulkue. Helteen, möykän ja tungoksen yhdistelmä saa hermoni kiristymään sen verran, että on pakko poistua alueelta ja suunnata jokirantaan hieman väljemmille ”vesille”. Oleilen hetken parissa puistossa ja valmistaudun henkisesti linnan alueella odottavaan tungokseen.

Siirryn ylös linnaan parin puutarhan kautta. Käyn ensin mielenkiintoisessa Wallensteinin puutarhassa, jota muistan etsineeni edellisellä reissulla hyvän aikaa. Kauniin puutarhan erikoisuutena on keinotekoinen ”kiviseinä”, josta tuo jossain määrin mieleen tippukiviluolan. Harmaasta kivestä voi bongailla kaikenlaisia pelottavia hahmoja tai kasvoja… Kiipeän ylös linnaan läpi toisen puutarhan, jonne pitää maksaa taas parin euron pääsymaksu. Tämäkin on vähän turha tiketti, sillä kyseinen puutarha näyttää aika kulahtaneelta. Erikoisuutena kyseisessä paikassa ovat viiniköynnökset, joita ei odottaisi näkevänsä suurkaupungin keskustassa.

Linnassa olen vieraillut aiemminkin, mutta en muistaakseni silloin käynyt minkään rakennuksen sisätiloissa. Prahan linna ei ole mikään yksittäinen rakennus, vaan muurien sisästä löytyy useampi palatsi, kirkko ja muita nähtävyyksiä. Tarjolla on erilaisia lippupaketteja, joista valitsen pienimmän setin, mikä oikeuttaa vierailemaan neljässä kohteessa. Ilman lippuja saa vaellella vapaasti näiden kohteiden ulkopuolella, mutta mihinkään sisätiloihin ei pääse ilmaiseksi.

Ensimmäinen maksullisista kohteista on Golden Lane, joka on kapea kuja, jonka varrella on aiemmin sijainnut erilaisia kauppoja ja muita nykyään turistinähtävyyksiksi muutettuja kohteita. Väkeä on liikkeellä runsaasti ja tungoksen vuoksi sisätiloihin tutustuminen on lähinnä ahdistavaa. Mitään erityisen kiinnostavaa tällä alueella ei ole: keskiaikaista tunnelmaa ja matkamuistomyymälöitä kyllä riittää…

Seuraava kohde on St George’s Basilica, joka on alueen vanhin kirkko. Rakennus on huomattavasti vieressä kohoavaa katedraalia vaatimattomampi kokonaisuus ja on aika nopeasti nähty – noin kymmenen minuutin visiitti riittää mainiosti. Jatkan matkaa vieressä olevaan palatsiin, joka on lähinnä tyhjää täynnä. Mitään erityisen loisteliasta nähtävää ei sisätiloissa siis ole.

Lipulle kuuluvista kohteista viimeinen on kuitenkin varsin kiinnostava eli aluetta dominoiva St Vituksen katedraali. Goottilaiset katedraalit ovat aina kiehtoneet ja tämä rakennus on odotetun vaikuttavat sekä ulkoa että sisältä. Ulkopuolella on täälläkin joku remontti käynnissä, mutta onneksi vain osa seinistä on pressujen alla. Vaikka nuo kolme muuta kohdetta menivätkin vähän ohi-sektoriin, niin tämä katedraali on ehdottomasti käymisen arvoinen!

On aika poistua linnan muurien ulkopuolelle ja hengailla hetki linnaa ympäröivillä kapeilla kaduilla, joilta löytyy lukematon määrä ravintoloita ja matkamuistoputiikkeja. Päivän museo- ja kirkkokiintiö alkaa olla jo täynnä ja suuntaan takaisin kohti joen rantaa. Matkan varrella ihmettelen hetken jotain kiinalaisten järjestämää pientä festivaalia, jonka syvin olemus jää epäselväksi. 

Tänään on tullut käveltyä sen verran paljon, että ajan sporalla hotellin nurkille. Prahasta löytyy varsin kattava raideliikenneverkosto, jolla pääsee nopeasti kaikkien päänähtävyyksien luo. Liput ovat vanhan aikaisia paperilippuja, joista löytyy onneksi kertalippujen lisäksi myös useamman päivän kattavia vaihtoehtojakin.

Syön nuudelimättöä hotellin naapurissa sijaitsevassa vietnamilaisessa ravintolassa ja menen hetkeksi viilentelemään ilmastoituun huoneeseen. Pimeän tultua käyn vielä testaamassa lähistöllä sijaitsevan craft beer – kuppilan, joka tarjoilee kaljan lisäksi ruokaa. Praha on tunnettu oluistaan, jotka ovat kuitenkin lähes järjestään pils- tai lager-tyyppisiä. Tässä baarissa on tarjolla myös hieman erikoisempia vaihtoehtoja sekä tietenkin pakolliset IPA:t, APA:t ynnä muut Suomessakin suositut variaatiot ohrapirtelöistä…

22.7.2018 Praha:
Tämänkin päivän teemana on kierrellä keskustaa jalan. Muutama päänähtävyys jäi eilen kokematta ja tämän päivän reitti suuntautuu osittain samoille nurkille kuin eilenkin. Aluksi tsekkaan pari Prahaa halkovassa Vltava-joessa olevaa saarta, joilla paikalliset ovat viettämässä rentoa sunnuntaipäivää. Joki on täynnä erilaisia veneitä: löytyy polkuveneitä, jokiristeilijöitä ja kaikkea näiden väliltä. Siirryn joen vastarannalle ja harhailen hetken sieltä löytyvässä puistossa. Bongaan hupaisan kahta pyllistävää vauvaa esittävän patsaan, josta saa hauskoja kuvia.

Palaan joen toiselle puolelle ylittämällä kaupungin kuuluisimman sillan eli Kaarlen sillan. Se onkin taas niin täynnä turisteja, että liikkuminen on ajoittain hankalaa selfiekeppien suuren määrän vuoksi. Sillalla olevat lukuisat patsaat ovat kuin luotu erilaisia someen päätyviä poseerauksia varten ja väkeä niiden ympärillä on kyllä aivan käsittämätön määrä. Pakenen tungosta kohti Prahan juutalaiskortteleita, jotka ovat huomattavasti hiljaisempi alue ainakin näin sunnuntaina. Korttelit ovat täynnä merkkiliikkeitä, joista kallista tavaraa vaativaan makuun…

Juutalaiskortteleista löytyisi maksullisia synagogia yms nähtävää, mutta tyydyn katselemaan näitä rakennuksia ja muita nähtävyyksiä ulkopuolelta käsin. Nähtävyyksien katselu keskeytyy kuitenkin hetkeksi, sillä tänään taas aika seurata formulakisoja, jotka ajetaan tällä kertaa naapurimaassa eli Unkarissa. Laji ei tunnu tsekkejä varsinaisesti kiinnostavan, mutta yhden baarin pitäjä suostuu ystävällisesti laittamaan kisat näyttävän tv-kanavan päälle. Suomalaisvoittoa ei ikävä kyllä tule tässäkään kisassa…

Harhailen takaisin kohti hotellia ja käyn ikkunaostoksilla yhdessä ostoskeskuksessa. Vaikka Praha ei olekaan ihan yhtä kallis kaupunki kuin Helsinki, niin mitenkään ihan oleellisesti halvempia eivät ruoka, juoma ja vaatteet ole täällä – ainakaan turistien suosimilla alueilla.

Kävelen takaisin hotellille ja käyn syömässä parin korttelin päässä olevassa Legenda-nimisessä ravintolassa, josta löytyy sisäpihalta miellyttävä ”puutarha”. Aika harvassa ravintolassa Prahassa on ilmastointi ja ne ovat näillä helteillä tuskallisen kuumia. Legenda tarjoilee paikallisia perinneruokia ja modernimpia varsin lihapitoisia annoksia ja päätän tilata tartar-pihvin ja lisää lihaa pääruoaksi. Molemmat annokset osoittautuvat hyviksi ja näillä eväillä jaksaa kyllä hyvin loppupäivän.

23.7.2018 Praha ja Plzen:
Tämän päivän ohjelmassa on tehdä reissu n. 100 km päässä Prahasta sijaitsevaan Plzenin kaupunkiin. Kaupungista käytetään myös ”kansainvälistä” nimeä Pilsen, joka kertonee oluista ymmärtäville, mistä kaupunki on kuuluisa. Kaupungissa sijaitsee siis Pilsner Urquellin panimo ja tämä mallasjuomahan on yksi Tsekin kuuluisimpia olutmerkkejä. Panimolle tehdään joka päivä yleisökierroksia, jotka voi buukata etukäteen verkosta. Teen varauksen kello yhden maissa alkavalle kierrokselle aamulla hotellista käsin ja lähden melkein saman tien kohti juna-asemaa, josta menee junia Plzeniin tunnin-parin välein.

Juna vaikuttaa Pendolinolta eli matkustamisesta tulee kovasti VR:n kyydissä reissaaminen mieleen. Matkavauhti ei päätä huimaa, sillä rataosuus vaikuttaa aika hitaalta ja pysähdyksiäkin on muutama. Maisemat ovat ihan miellyttäviä ja vaihtelevat metsästä pikkukaupunkeihin. Pari tuntia kestävä matka sujuu mukavasti ja olen Plzenissä noin puolen päivän maissa.

Panimo sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä ja tätä torneilla varustettua kompleksia ei voi olla huomaamatta. Ennen kierroksen alkua on hyvää aikaa katsella rakennuksia ulkopuolelta ja tutustua matkamuistomyymälän tarjontaan. Alueelta löytyy useampaa vuosisataa ja -kymmentä edustavia tuotantolaitoksia aina 1800-luvulta tähän päivään asti – mukaan lukien moderni ”tehdas”, jossa Pilsner Urquellia edelleen tehdään (tai siis pannaan).

Englanninkielinen kierros alkaa aikataulussaan ja kestää n. 1,5h. Kierroksen aikana käydään läpi sekä panimon historiaa että oluen panemisen prosessia. Kokonaisuutena tämä on selvästi kattavin panimovisiitti, minkä olen päässyt kokemaan. Aiemmin olen käynyt Heinekenin ja Guinnesin panimoilla, joissa vähän vastaava setti asiaa on käyty huomattavasti suppeammin läpi.

Yksi kierroksen kohokohdista on päästä näkemään panimon moderni tuotantolinjasto (lasin takaa tosin). Liukuhihnoilla menee pulloja siihen tahtiin, että niillä täyttäisi suomalaisen kaljakaupan varastot hetkessä… Uuden puolen lisäksi ryhmämme kiertelee myös alueen historiallista osaa, joka on osittain muutettu museoksi. Kierroksen lopuksi mennään käymään maanalaisissa kellareissa, joissa on miellyttävän viileää näin hellepäivänä. Kellareissa olevista tynnyreissä saa myös olutmaistiaiset ja jos kaljahammasta kolottaa lisää, niin alueelta löytyy tietenkin ravintola. Kierros on kokonaisuutena erittäin antoisa ja n. 10€ hinta on mielestäni halpa huomioiden, kuinka perinpohjainen setti oli kyseessä.  

Plzenin kaupunki ei ole muuten mikään varsinainen turistirysä, mutta sieltäkin löytyy miellyttävä vanhan kaupungin alue, jota menen katsomaan panimokierroksen jälkeen. Keskusaukio on suorastaan idyllinen paikka verrattuna Prahan vastaavaan ja turisteja ei juurikaan näy. Alueelta löytyisi jokunen museo ja ”pakolliset” kirkot, mutta näiden sijaan suuntaan katsomaan lähistöllä olevaa synagogaa – sillä enpä ole koskaan käynyt juutalaisessa pyhätössä Israelin ulkopuolella.

Rakennus on ulkopuolelta näyttävä ja melkoisen suuri, kun huomioi, kuinka pieni juutalaispopulaatio kaupungissa nykyään on. Sisätiloihin pitää tietenkin maksaa noin viiden euron pääsymaksu. Synagogan pohjapiirros tuo hyvin paljon mieleen kirkon: löytyy pitkiä penkkejä, parvia ja saarnatuolilta vaikuttava koroke. Kultaa ja kimallusta on kuitenkin vähemmän ja sisältä rakennus on ehkä jopa ajoittain vaatimattoman oloinen.

On aika syödä myöhäinen lounas tai aikainen illallinen ja vaihtoehdoista ei ole pulaa. Keskusaukion laidalta löytyy mukavan oloinen terassi ja tilaan ankkaa, joka tuntuu olevan yleinen ruokalaji Tsekissä. Linnussa ei ole valittamista ja se on hieman kanaa lihaisampi vaihtoehto. Ruokailun jälkeen päätän vielä kiivetä täydellä vatsalla vieressä kohoavaan kirkon torniin, jossa ei ole kovin montaa muuta ihmistä. Näkymät ovat taas hienot, mutta hieman kyllä hengästyttää portaissa.

Sitten alkaakin olla aika palata takaisin Prahaan, jossa olen noin yhdeksän maissa illalla. Päivä on ollut sen verran pitkä, että seuraava kohde on hotelli. Plzen on kyllä kaikin puolin mukava kohde päiväretkelle ja oivallinen tapa päästä hetkeksi Prahan tungosta ja turistimassoja karkuun.

24.7.2018 Praha ja Kutna Hora:
Helle ja auringonpaiste vaan jatkuvat – viimeksi taisin kokea sadetta Kosovossa parisen viikkoa sitten. Tänään on taas ohjelmassa kaupungin nähtävyyksiin tutustumista ja myöhemmin pieni retki hieman kauemmaksi. Kävelyä on tullut harrastettua sen verran paljon, että ajan ratikalla joen toiselle puolelle. Vilkaisen ensin kommunismin uhreille tehdyn muistomerkin, joka ei sinänsä ole erityisen kiinnostava, mutta kertoo paljon tsekkien suhtautumisesta kommunismin aikakauteen.

Seuraavaksi menee hetki harhaillessa, kun yritän paikallistaa ”John Lennon Wallia”, joka on jonkunlainen katutaidenähtävyys. Paikka sai nimensä joskus vuosia sitten tehdystä Beatles-ikonia esittävästä laittomasta taideteoksesta, joka lienee hautautunut uudempien luomusten alle. Pienen hakemisen jälkeen seinä löytyy ja osoittautuu pettymykseksi – mitään kelvollista graffitia tai katutaidetta ei ole näkyvillä, vaan pelkkää sekalaista sotkemista.

Jatkan matkaa kohti viereistä kukkulaa, jonka huipulta pitäisi löytyä muutama tsekkaamisen arvoinen paikka. Matka taittuisi mukavasti funikulaarilla, mutta kyseisen menopelin jono sitä luokkaa, että päätän kuitenkin valita (hikisen) kävelyn läpi rinteessä rehottavan puiston. Puolessa välissä rinnettä on erikoinen ”taidemuseo” pienessä rakennuksessa: ideana on esitellä lähinnä fantasiakirjallisuuden kansikuvilta vaikuttavia maalauksia, joissa esiintyy omituisia otuksia, kuten keijuja, paholaisia ja lohikäärmeitä. Paikassa on pieni turistirysän tuulahdus, mutta sisällä on ainakin viileätä…

Kävelen nyppylän huipulle, josta löytyy mm. Eiffel-tornia etäisesti muistuttava näkötorni, jonkunlainen labyrintti ja jokunen ravitsemusliike. En jaksa kiivetä taas yhteen torniin ja labyrintin jono näyttää turhan pitkältä (ja äänekkäitä kersoja on yli sietokykyni). Lähistöltä löytyy myös miniatyyrimuseo, joka on yhtä pieni kuin näyttelyesineensä. Olen joskus käynyt hieman vastaavassa paikassa Ukrainassa ja täälläkin esitellään mikroskooppisen pieniä taideteoksia, joiden katseluun myöskin tarvitaan mikroskooppi. Tekijät vaikuttavat venäläisiltä (neuvostoliittolaisilta) – ilmeisesti tällainen taiteenlaji oli joskus suosittu itänaapurissa?

Päivän kiintoisin kohde on kuitenkin vielä edessä ja se vaatii vajaan tunnin junamatkan. Ajelen sporalla ja metrolla päärautatieasemalle, josta lähtee tunnin välein junia Kutna Horaan. Kyseinen pikkukaupunki on kuuluisa luukappelistaan, joka lienee hienoin lajissaan. Näitä vastaavia omituisuuksia on tullut katsastettua jo parissakin maassa (Portugalissa ja Italiassa), mutta tämä paikka on ollut todo-listalla jo hyvän aikaa.

Junamatka sujuu nopeasti ja asemalta on reilun kilometrin matka kirkolle. Kutna Horan varsinainen keskusta on vielä muutama kilometri eteenpäin ja aseman ympäristössä tunnelma on kuin olisi jossain pienessä kylässä. Kappeli löytyy helposti ja näyttää ulkoa päin suorastaan huomaamattomalta (osittain siksi, että käynnissä olevan remontin telineet ja pressut peittävät näkyvyyden). Myöhäinen iltapäivä vaikuttaa hyvältä ajoitukselta visiitille, sillä väkeä ei ole aivan tungokseksi asti.

Varsinainen nähtävyys eli luut ja pääkallot ovat kappelin sisätiloissa ja niitähän riittää! Paikan houkutuksena ovat siis lukemattomat ihmisen jäänteistä tehdyt ”taideteokset”, kuten kattokruunu, taulut ja sekalaiset ”installaatiot” erityisesti pääkalloista. Paikka on juuri niin ”creepy” kuin mitä osasin odottaakin ja kieltämättä verrattuna pariin aiemmin näkemääni vastaavaan nämä luomukset ovat vielä astetta vaikuttavampia. Erityisesti kattokruunu on hieno!

Näitä teoksia on vaikea sanoin kuvailla ja kuvia tulee otettua varmaan lähemmäs sata kappaletta. Kappeli on aika pieni, mutta silti siellä viettää helposti puoli tuntia tai vaikka tunninkin. Oven suusta löytyy myös pieni kioski, jossa myydään mm. pääkallomagneetteja ja muuta hieman groteskin oloista sälää. Samoin lähistöllä on muutama matkamuistomyymälä, jotka tuntuvat erikoistuneen luihin liittyvään tavaraan.
Kutna Horan vanhaa kaupunkia on kehuttu myös näkemisen arvoiseksi, mutta kello on jo sen verran paljon, että parin kilometrin lenkki siihen suuntaan jää väliin. En kuitenkaan lähde vielä takaisin päin Prahaan, vaan syön kunnon illallisen lähistöllä sijaitsevan hotellin ravintolassa. Paikallinen ruoka on ei ole mitään erityisen kevyttä tai vegehenkistä eli yksi käynti ravintolassa per päivä on tuntunut riittävän hyvin (erinäisten aamu- ja välipalojen lisäksi).  

Safkailun jälkeen on aika palata juna-asemalle. Juna takaisin Prahaan on noin 15 min myöhässä ja on aika täynnä väkeä. Eilisen tapaan paluu menee sen verran myöhään, että seuraava osoite on taas hotelli…

25.7.2018 Praha:
Tämä on reissun viimeinen täysi päivä ja nyt on tullut kierreltyä nähtävyyksiä sen verran paljon, että ohjelmassa on hieman vähemmän aktiviteetteja. Koska kelit ovat edelleen vähintäänkin kesäiset, niin on aika keskittyä näihin lämpötiloihin parhaiten soveltuviin puuhiin eli auringon ottamiseen ja uima-altaalla oleiluun. Prahan alueelta ei varsinaisia hiekkarantoja löydy, mutta kaupungin liepeillä on kuitenkin muutama vesipuisto ja julkinen maauimala / uima-allas. Näistä kiinnostavimmalta (ja todennäköisesti rauhallisimmalta) vaikuttaa lentokentän lähistöllä sijaitseva Divoka Sarka, jonne pääsee kätevästi sporalla. Ennen sinne suuntaamista pitää kuitenkin hoitaa pari asiaa.

Unohdin jostain syystä normaaliin pakkauslistaan kuuluvan sarongin kotiin, joten ensiksi pitää hommata jonkunlainen alusta. Onneksi Prahastakin löytyy Tigerin putiikkeja, joissa myydään hyväksi havaittuja picnic-mattoja. Teen siis pienen koukkauksen rautatieaseman kautta, jossa sijaitsee yksi näistä putiikeista.

Vielä ennen allasosastolle siirtymistä käyn katsastamassa lähistöllä sijaitsevan varsin mielenkiintoiselta vaikuttavan museon eli Museum of Communismin. Näitä samaa teemaa esitteleviä museoita löytyy kyllä useimmista entisen itäblokin maista, mutta koska aihe (siis historia, ei aate) on sen verran kiinnostava, niin haluan ehdottomasti nähdä tämänkin tulkinnan. Museo on ilmeisesti hiljattain muuttanut uusiin tiloihin ja vaikuttaa heti laadukkaasti toteutetulta.

Näyttelyn teema on selkeän neuvostovastainen ja kommunismin aikakautta kritisoidaan monin tavoin. Näyttelyssä on useampia tulokulmia – toisaalta käsitellään erilaisia historiallisia ajanjaksoja mutta näiden lisäksi on myös paljon kiinnostavaa materiaalia päivittäisestä elämästä kommunistisessa Tsekkoslovakiassa. Mitään ihan järisyttävän uutta perspektiiviä aiheeseen en saa, mutta näyttely on tosiaan hyvin toteutettu ja sekä esineistö, että niitä avaavat stoorit ovat kiinnostavia. Lisäksi museon yhteydessä olevassa myymälässä on tarjolla kiinnostavia juttuja – ostan t-paidan, jossa on konepistoolilla aseistautunut Miska-karhu.

Museovisiitin jälkeen on aika vihdoin suunnata pois ytimestä ja ajaa kuumana hehkuvalla raitiovaunulla Divoka Sarkaan. Kyseinen paikka on useamman neliökilometrin laajuinen puisto, josta löytyy metsiä, kallionjyrkänteitä sekä joki ja siihen tehty patoallas. Jostain puiston keskeltä pitäisi löytyä myös uima-altaita. Kiertelen aluksi puistoa halkovia polkuja ja käyn tsekkaamassa patoaltaan. Maisemat ovat kieltämättä hienoja ja on vaikeaa uskoa olevansa niin lähellä Prahan keskustaa. Asfaltoitujen polkujen lisäksi olisi mahdollista kiipeillä kallioille tai talsia pienempiä polkuja pitkin.
Lähden etsimään altaita, jotka löytyvät noin reilun kilometrin kävelyn jälkeen. Nurmikoiden ympäröimät uima-altaat näyttävät vähintäänkin kutsuvilta ja paikalle päästääkseen pitää maksaa noin vitosen sisäänpääsymaksu. Väkeä on aika paljon ja lähes kaikki vaikuttavat paikallisilta. Lääniä on kuitenkin sen verran paljon, että omalle viltille löytyy kyllä hyvin tilaa.

Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja seuraavat tunnit menevätkin lähinnä vaakatasossa makaillessa. Käyn testaamassa uima-altaan, joka osoittautuu suorastaan hyytävän kylmäksi. Vesi tulee jostain ”luonnollisesta” lähteestä – mistä lie vuoristopurosta onkaan kyse? Joka tapauksessa huomioiden ilman lämpötila allas on kuin jossain Lapin tunturijärvessä uiskentelisi eli en viihdy siellä kovin kauan! Ilmankos altaalla ei myöskään ole varsinaista tungosta…

Joskus lähempänä kello kuutta alkaa yhtäkkiä kasaantua tummia pilviä taivaalle ja tämän reissun ensimmäinen sadekuuro on tosiasia. Vettä tulee puolen tunnin ajan aika rankasti ja lähes kaikki auringonottajat pakenevat paikalta. Oleilen hetken sateen suojassa kaljabaarin aurinkovarjon alla, kunnes on aika lähteä takaisin kohti keskustaa. Divoka Sarka on kyllä mukava paikka, jota voin suositella Prahan ytimen menoa rauhallisempaa paikkaa hakevalle.

Palaan takaisin keskustaan sporan ja metron yhdistelmällä, joka hieman nopeampi reitti kuin aiemmin toiseen suuntaan käyttämäni. Kiertelen kauppoja tarkoituksenani löytää uudet sandaalit, mutta sopivia ei tunnu löytyvän. Palvelu on aika olematonta ja myyjiä ei tunnu kiinnostavan turistin avustaminen sopivan koon löytämiseksi. Kyllästyn pian shoppailuun ja käyn tankkaamassa paikallisen food courtin buffet-pöydässä (jossa myydään ruokaa kilohinnalla).  

Vaikka kello on jo yhdeksän, niin on aikaa vielä yhdelle museolle. Prahan ytimestä löytyy lukuisia vähän samalla tavalla keinotekoisen oloisia jonkun erikoisen teeman ympärille keskittyviä museoita kuten San Marinossa – eli kaiken maailman ”omituisten asioiden” museoita. Päätän tsekata mielenkiintoiselta vaikuttavan Museum of Sex Machinesin, jonka aihepiiri lienee nimen perusteella selvä. 

Museo tosiaan tarjoaa laajan kattauksen menneiden vuosien ja vuosikymmenten ”pelejä ja vehkeitä”, joilla ihmiset ovat kiihottaneet itseään tai muuten tyydyttäneet seksuaalisia ambitioitaan. Löytyy valtava määrä erilaisia dildoja, vibraattoreita, SM-osaston rekvisiittaa ja muita mitä uskomattomampia laitteita. Vähän väliä pohdituttaa, ovatko kaikki esineet aitoja vaiko jotain vedätyksiä… Lisäksi on tarjolla pieni elokuvateatteri, jossa näytetään jotain 50-luvun pornoa! Paikka on selkeästi vähän kieli poskessa toteutettu ja näyttelyä on tosiaan vaikeaa kiertää vakavalla naamalla. Ihan kiinnostava museo kyllä on, mutta en suosittele ahdasmielisille siveyden sipuleille…

Museovisiitin jälkeen tulee vielä hetki ihmeteltyä vanhaa kaupunkia iltavalaistuksessa (ja kauhisteltua loppumatonta tungosta, jota vielä pahentavat opastetuilla pubikierroksilla olevat laumat). Ajan metrolla takaisin hotellille ja pakkailen kamoja huomista paluumatkaa varten.

26.7.2018 Helsinki - Praha:
Tänään on edessä paluu Suomeen ja edelleen jatkuviin helteisiin. Siirryn lentokentälle tutuksi tulleella metron ja bussin yhdistelmällä. Paluu on Czech Airlinesin siivin ja tämä lento on puolisen tuntia myöhässä. Lento on taas vaihteeksi kanssamatkustajien vuoksi melkoisen epämiellyttävä kokemus: edessä ja vieressä olevalla penkkirivillä istuu tsekkiläinen seurue, joka metelöi ja riehuu lähes koko lennon siihen malliin, että fiilis on kuin keskellä brittilaumaa Ibizalla. Kännissä tuo poppoo ei tunnu olevan, mutta käyttäytyy kuitenkin kuin lauma keskenkasvuisia (vaikka kaikki ovat varmaan ainakin kolmikymppisiä).

Helsinki-Vantaalla on edelleen vastassa helle, jonka loppua ei vieläkään näy. Vajaa viikko meni Prahassa nopeasti ja tekemisestä ei ollut pulaa (toisin kuin edellisellä reissulla), mutta nyt on tullut reissattua aivan liikaa aika lyhyen ajan sisällä…  Toisaalta taas vaihteeksi ei ole yhtään lentolippua taskussakaan – saapa nähdä koska seuraava reissu koittaa!