Qatar - marraskuu 2022

Noin kuukauden reissun viimeinen kohde oli Qatarin emiirikunta. Tämä maa ei varsinaisesti ollut prioriteettilistani kärjessä, mutta lentoyhteyksien ja jalkapallon MM-kisojen vuoksi kannatti tällä retkellä ilman muuta tehdä muutaman päivän stoppi tähän pienehköön valtioon. Olin siis ostanut samalle lipulle kaikki reissun pidemmät siirtymät Qatar Airwaysilla ja MM-kisojen tsekkaaminen paikan päällä on aina kiinnostanut.

Qatar oli mediassa saanut valtavasti kritiikkiä kaikesta mahdollisesta kisoihin liittyvästä ja vihervasemmisto teki parhaansa koko maan lyttäämisestä alimpaan helvettiin. Kuten yleensäkin, en antanut poliittisen messuamisen vaikuttaa reissaamiseen, vaan lähdin avoimin mielin tutustumaan maahan ja nauttimaan kisoista.

Reissu oli kyllä erittäin onnistunut ja jää kyllä muistoihin hyvin positiivisissa merkeissä. Kisat toimivat turistin näkökulmasta erittäin hyvin ja Dohassa riitti nähtävää ainakin muutaman päivän visiitille. Tuskin lähden Qatariin ihan heti uudelleen, mutta Qatar Airwaysin palveluita tulee varmaan käytettyä jatkossakin.

22.11.2022 Bangkok – Doha:
Herätys on klo 5:30 eli tulee nukuttua joku viitisen tuntia. Hotelli tarjoaa kentälle kyydin, joka lähtee sovitusti aikataulussa. Kentällä ei ole mitään kummempaa hässäkkää, mutta ei ole juuri ylimääräistä aikaakaan. Ehdin syödä Burger King-safkat aamupalaksi, kunnes tulee kiire boardingiin. Ihmettelen, miksi homma alkaa niin ajoissa, mutta syy selviää pian. Pääsen ensimmäistä kertaa lentämään Airbusin mega-jumbolla eli kaksikerroksisella A380:lla, johon mahtuu yli 500 matkustajaa. Eli tällaisen lössin boarding vaatii toki oman aikansa.

Osa turistiluokasta sijaitsee ylemmässä kerroksessa, johon mennään koneen sisällä olevan portaikon kautta. Tilaa on reilusti ja tämä kerros on ehkä puolillaan. Koitan nukkua, mutta eihän siitä taas tule yhtään mitään. Tarjoilu pelaa taas hyvin eli nälkä tai jano ei taatusti tule. Mutta muuten sellainen tyypillinen puolittaisessa koomatilassa vietetty aamulento.

Dohassa on edessä taas yksi maahantuloprosessi. Tämä on kyllä erittäin sujuva asiakaskokemus, sillä passintarkastusautomaatti hoitaa homman alle minuutissa. Kukaan ei kysele Qatarin fudisturisteilta vaatimaa hayya-korttia tai paperidokumentteja. Matkalaukkuhihnan jälkeen on kuitenkin pieni jännitysmomentti, kun joku tullin heppu viittoo minut tarkistukseen. Tyyppi kuitenkin ainoastaan skannaa lentoyhtiön viivakooditarran rinkastani ja päästää sitten menemään. Jää hämäräksi, mikä tämän tsekkauksen tarkoitus oli.

Suunnistan metroasemalle (johon ei varsinaisesti tarvitse suunnistaa, sillä turisteja opastavia vierastyöläisiä on kaikkialla). Yksi monista ”kisakylistä” löytyy parin metropysäkin päästä. Koska Qatarin hotellikapasiteetti on rajallinen, niin kisaturisteille on pystytetty kaikenlaisia parakkikyliä, telttaleirejä yms väliaikaisia majoituskomplekseja ympäri Dohaa. Buukkaamani majoitus sijaitsee Free Zone-nimisellä alueella aivan metroaseman vieressä. Turistit saavat matkustaa metrolla ilmaiseksi, mikä on tietenkin erittäin hyvä asia.

Kisakylä löytyy helposti, mutta mökki ei ole vielä saatavilla kello 11 maissa aamulla. Alueelta löytyy kaikenlaisia katuruokakojuja, ja syön kebab-satsin odotellessani. Annokset kustantavat noin kympin verran euroissa eli aika lailla Suomen hinnoissa ollaan. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja keskipäivää kohti lämpötila kipuaa lähemmäksi 30 asteeseen. Mitään 40 asteen tappohelteitä ei kuitenkaan ole odotettavissa tähän vuodenaikaan.

Lähempänä kello kahta turistit alkavat parveilla respakonttien ympärillä ja jonoja alkaa muodostua. Sitten alkaakin tämän reissun suurin sekoilu, kun majoituksen järjestäneellä taholla on suuria vaikeuksia saada jengiä kirjattua sisään. On totaalisen epäselvää, mikä mättää. Onko kyseessä joku atk-ongelma vai onko kylä oikeasti ylibuukattu? Tunteet alkavat kuumeta jonoissa, kun homma ei tunnin aikana etene ollenkaan.

Joku päällikön oloinen tyyppi tulee ehdottamaan, että osa porukasta voisi siirtyä bussilla johonkin toiseen kisakylään. Olen sen verran tsekannut näitä optioita ennen reissua ja tiedän, että tämä vaihtoehtoinen majoitus sijaitsee jossain keskellä autiomaata kaukana metrolinjoista. Päätän jäädä seisomaan jonoon. Kumma kyllä aika pian sen jälkeen kun osa poppoosta on saatu huijattua huonompaan majoitukseen, niin jono alkaa vetämään.

Saan vihdoin avaimen käteeni noin 2 tunnin odottelun jälkeen ja alueella pörräävä golf-kärry vie minut oikeaan paikkaan. Parakkeja on varmaan lähes tuhat kappaletta, eli lääniä tosiaan riittää. Oma koppini on melko ankean oloinen. Rahtikontin kokoiseen yksiöön on laitettu kaksi kapeaa sänkyä, jääkaappi ja ilmastointilaite. Lisäksi löytyy pieni kylpyhuone / wc. Lattialla oleva muovimatto on likainen ja seinästä irvistää sähköjohtoja. Eli selkeästi on tullut kiire näiden koppien rakentamisessa. Onneksi ilmastointi kuitenkin pelittää eli lämpötila pysyy siedettävänä.

En jaksa enää poistua kisakylästä, vaan vietän loppuillan tsekkaamalla illan pelejä kisakylän ulkoscreeniltä. Kaikki täällä ovat paikalla vain jalkapallon vuoksi ja on hauskaa zoomailla eri maiden fanien meininkiä ja kisarekvisiittaa. Menen joskus kymmenen maissa nukkumaan ja parakissa on onneksi hiljaista. Meno kylässä on erittäin rauhallista, sillä kaljaa ei tässä paikassa saa ryystää (kuten niin monessa muussakin paikassa Dohassa).

23.11.2022 Doha:
Nukun yllättävän hyvin, vaikka sänky onkin todella kapea. Yöt ovat onneksi viileitä eikä meluisaa ilmastointia välttämättä edes tarvitse pimeän tulon jälkeen. Tänään on illemmalla ohjelmassa ensimmäinen peli paikan päällä, mutta ennen sitä on hyvin aikaa tutustua kaupunkiin.

Kävelen metroasemalle ja ajan noin 15 minuutin matkan keskustaan. Siellä on tarjolla tyhjiä katuja sekä puistoja – tunnelma on suorastaan aavemainen. Syynä tähän lienee osittain kellonaika: kuten yleensä näillä leveysasteilla, niin ihmiset piileskelevät keskipäivän aikaan jossain ilmastoiduissa sisätiloissa. Ja paikalliset sheikit tuskin muutenkaan harrastavat päiväkävelyitä puistoissa?

Kiertelen hetken suurta puistoa ja paikallista rantabulevardia. Kaikenlaista kisarekvisiittaa on kaikkialla ja katuja on suljettu autoliikenteeltä. Varsinainen liikekeskusta on vähän kauempana, mutta pilvenpiirtäjät näkyvät kauas. Kävelen noin kilometrin päässä olevaan Fan Villageen, joka on kisaturisteille tarkoitettu festivaalialue, jossa on kisakatsomoiden lisäksi tarjolla ravintoloita, konsertteja sekä kaikenlaisia aktiviteetteja kuten futsalia. Ja kylästä saa myös monelle turistille jotain hyvin oleellista eli löytyy myös ”international beverages area”, jossa anniskellaan ehtaa ohrapirtelöä (eli FIFAa sponsoroivan Budweiserin tuotteita). Kaljahanat tosin aukeavat vasta klo 19 maissa.

Alueelle mennessä tsekataan hayya-kortti ja tehdään aika perusteellinen laukkujen läpivalaisu. Minulla on olkalaukussa kuulakärkikynä, joku kuuluu kiellettyjen ja vaarallisten esineiden listalle. Ristikkojen ratkonta vaikeutuu, koska tämä tarpeellinen apuväline siis takavarikoidaan. Festarikylässä on totaalisen kuollutta ja joku dj saa veivata housea tyhjälle kentälle. Ostan jonkun pitaleivän ja tsekkaan pikaisesti alueen muun tarjonnan. Löytyy sponsorien telttoja, pieni futismuseo ja melko massiivinen FIFAn myymälä. Jätän ostokset tällä kertaa väliin ja poistun alueelta. Kävelen metroasemalle ja ajelen pari pysäkinväliä takaisinpäin.

Myös Dohasta löytyy pieni vanhan kaupungin alue eli Souq Waqif. Arkkitehtuuriltaan paikka on aika samankaltainen kuin Dubain ja Jeddahin vastaavat alueet. Turisteja tällä alueella on todella paljon ja ravintolat ovat aivan turvoksissa. Fudisturisteilla, erityisesti eteläamerikkalaisilla, on kyllä hyvä meininki ja pelipaitojen lisäksi ihmiset ovat kyllä pukeutuneet mitä mielikuvituksellisempiin releisiin.

Souqin tarjonta menee muuten aika lailla ohisektoriin: basaarialueen matto- ja maustekaupat eivät jaksa innostaa ja ravintolat ovat niin täynnä, että en jaksa jäädä odottelemaan. Alueen laitamilta löytyy myös kameliaitaus, jossa elukat ovat paikallaan jalat julmasti sidottuina. En tiedä, ovatko otukset vain näytillä vai olisiko tarjolla jotain ratsastusta tms? Kukaan ei kaupittele mitään kuten ei muuallakaan souqissa. Siinä mielessä vähän erilainen mesta muihin vastaaviin verrattuna.

Palaan metrolla kisakylään ja pidän pienen lepotauon ennen illan peliä, joka on Espanja – Costa Rica. Ehdin tsekata päivämatsia eli Saksa-Japani -peliä hetken ennen kuin on aika suunnistaa metroasemalle. En kuitenkaan hyppää metroon, vaan bussiin, joka kuljettaa johonkin illan stadikan lähistölle. Peleihin siirtyminen on todella helppoa, sillä kaikkialle pääsee ilmaiseksi joko metrolla tai bussilla.

Tälle stadionille pitää kävellä vajaa kilometri melkoisessa ihmisvirrassa. Tunnelma alkaa kohota, mutta ei nyt vaikuta mitenkään erityisen vimmaiselta. Liekö syynä se, että fanit eivät ole saaneet ”kaljaa koneeseen”? Stadioneille ei myöskään mallasjuomaa saa, toisin kuin aiemmin luvattiin. Qatar kielsi alkoholin anniskelun pelipaikoilla ihan viime hetkellä ja kaljatiskit tarjoavat ainoastaan alkoholitonta Budweiseria.

Stadionin ulkopuolella on ihan hyvä tunnelma ja löytyy kaikenlaista tanssiesitystä, dj:tä ja bändiä. Sisäänpääsy toimii appsilla ja sähköisillä lipuilla, joiden pitäisi aktivoitua bluetoothin kautta. Minun lippuni ei jostain syystä aktivoidu, mutta joku ystävällinen järjestysmies naputtelee koodin, jolla lippu herää henkiin. Muuten sisäänpääsy on todella sujuvaa, eikä ole mitään jonoja tai hässäkkää turvatarkistusten kanssa.

Stadion on lähes täynnä ja peli alkaa aikataulussaan. Tunnelma lässähtää ikävä kyllä aika pian, sillä Espanja jyrää vastustajan aivan totaalisesti. Lopputulos on lätkänumerot eli peräti 7-0 ja Costa Rican fanit alkavat poistua ennen loppuvihellystä.

Vieressäni istuu intialainen heppu, joka tuntuu olevan ensimmäistä kertaa fudismatsissa. Kaveri soittelee jatkuvasti videopuheluita kavereilleen ja höpöttää jotain hindiksi kovaan ääneen. Jossain välissä heppu putoaa tuoliltaan, koska on sen verran tohkeissaan. Kaverin möykkääminen alkaa todellakin vituttamaan ja mietin, pitäisikö pyytää häntä tukkimaan turpansa. Vaihdan toisella puoliajalla istumaan vapaalle paikalle vähän kauemmaksi ja loppujen lopuksi pelle poistuu kokonaan joskus 60 minuutin kohdalla (kuten moni muukin). Eli taitaa olla jonkun verran näitä ns. maksettuja katsojia paikalla.

Peli ei jää historiaan, vaikka onkin itselleni ensimmäinen MM-ottelu paikan päällä. Tunnelma ei ole mikään erityisen riehakas, vaikka espanjalaiset tuulettavatkin kunnolla. Kävelen takaisin bussille, joka vie taas kisakylän nurkille. En kuitenkaan ole vielä menossa nukkumaan, vaan lähden tsekkaamaan yhden metropysäkin päästä löytyvää musafestaria.

Arcadia-organisaatio on tuonut Dohaan kisojen ajaksi konseptin, joka on nähty mm. Glastonburyssa eli kyseessä on ulkoilmassa pidettävä dj-vetoinen festari. Erikoisuutena ovat kevyesti hienoimmat lavarakennelmat, joita olen ikinä nähnyt, erityisesti valtavan kokoinen The Spider eli varmaan 30m korkea teräksestä rakennettu tulta syöksevä hirviö, jonka sisuksissa on dj-koppi.

Festarilla virtaavat näköjään myös kalja ja muut viinakset - oletin tämänkin olevan vähän ”kuivempi” tapahtuma, mutta drinkkiä saa ilman rajoituksia ja se tuntuu myös näkyvän paikallaolijoiden kisakunnossa. Musasta vastaavat maailmanluokan starat, kuten Roger Sanchez, Paul van Dyk ja Afterlife-possen dj:t. Aussiduo Nervo yllättää myös positiivisesti häpeilemättömän kaupallisella soundilla ja yleisön kosiskelullaan. On kyllä sekä visuaalisesti että musiikillisesti melkoista tykitystä! Poistun joskus kahden jälkeen, kun bileet vielä jatkuvat. Metrossa on melko tuubaisen oloista porukkaa – mietin onko joku paikallinen siveyspoliisi ratsaamassa turisteja jossain metroasemalla tai kisakylässä? Ei onneksi ole ja pääsen ongelmitta takaisin mökkiini.

24.11.2022 Doha:
Tälle päivälle ei ole lippuja peleihin eli ohjelmassa on muita aktiviteetteja. Lähden kisakylästä joskus lähempänä puolta päivää ja ajan metrolla Kataran asemalle. Tällä alueella on uusvanhan oloisia rakennuksia ja jonkunlainen kulttuurikeskus. Aika hiljaista on täälläkin, kun kiertelen lähinnä turistien kansoittamilla kujilla. Tsekkaan nopeasti jonkun fudisaiheisen valokuvanäyttelyn ja ihmettelen tyhjää amfiteatteria.

Siirryn rantabulevardille ja päätän testata paikallisen rantaskenen. Tämä osoittautuu aika hankalaksi, sillä kahdella rannalla on portsari, joka ilmoittaa rannan olevan ”private”. Kyselen tarkennusta tähän esteeseen, pitäisikö esim. maksaa joku pääsylippu? Syyksi paljastuu se, että pari tämän kylän parempaa rantaa ovat ”family beacheja” eli sisään pääsee vain, jos on vähintään puoliso tai huutava kakara mukana.

Public beach löytyy vähän kauempaa, eikä siellä ole mitään palveluita tarjolla. Auringonottajat ovat lähinnä miespuolisia jalkapallofaneja. Lämpöä ei ole mitenkään ihan liikaa, mutta pari tuntia menee kyllä oikein mainiosti hiekalla makoillessa. Auringonlaskun lähestyessä lähden kävelemään metroasemalle. Ajan pari pysäkinväliä ja käyn syömässä jossain edullisessa "kebabkuppilassa".

Sen vieressä sijaitsee massiivinen kansallismuseo, joka on arkkitehtuuriltaan hyvin kiinnostavan näköinen. Museo on myös sisätiloiltaan erittäin massiivinen ja esittelee Qatarin historiaa, luontoa ja kulttuuria kattavasti. Mieleen jää erityisesti tekstit, jotka kehuvat naisten asemaa ja työllisyysasteen nousua jopa yli 50%:in. Poistun museosta kun on jo pimeää. Illemmalla on pari mielenkiintoista peliä, jotka ajattelin tsekata joltakin isommalta screeniltä.

Kisakylän katsomoissa (joita on itse asiassa kaksi) minua odottaa yllätys, sillä mestat ovat ihan tupaten täynnä, toisin kuin aiempina iltoina. Porukka näyttää kovasti intialaisilta vierastyöläisiltä, joita ei kisakylässä ole aiemmin näkynyt. Aika moni on valinnut jenginsä (ja pelipaitansa) eli mm. feikkibrasseja löytyy runsaasti. Pelin seuraamisesta ei oikein tule mitään, sillä edes istumapaikkaa ei löydy ja yleinen älämölö, joka ei korreloi pelin tapahtumiin ollenkaan, häiritsee tunnelmaa jatkuvasti.

Illan toinen matsi on varsin kiinnostava eli Brasilian avausottelu Serbiaa vastaan. Koska kisakylä on ihan tukossa, niin päätän lähteä kokeilemaan Fan Festivalin katsomoa. Tämä osoittautuu vielä huonommaksi vaihtoehdoksi, koska huomenna on paikallisen kalenterin mukaan sunnuntai eli liikkeellä on todella paljon porukkaa, erityisesti vierastyöläisiä.

Fanifestivaalin ympäristössä on aivan käsittämättömät laumat inkkareita ja megafonit huutavat alueen olevan ”very crowded”. Tajuan, että alueelle tuskin edes pääsee sisään ja lähden etsimään pienempää ruutua jostain. Rantabulevardilta sellainen löytyykin ja pääsen katselemaan peliä maassa istuen. Täälläkin kisaturistit ovat vähemmistönä ja suurin osa porukasta on vierastyöläisiä. Nämä veijarit kyllä fanittavat etupäässä brasseja hyvin fanaattisesti ja eläytyvät peliin aivan tosissaan.

Brassit voittavat ja lähden takaisin kisakylään. Metroon on mielipuoliset jonot ja ihmisiä kierrätetään monen mutkan kautta mellakka-aitojen rajaamaa reittiä pitkin. On kyllä pahin ryysis, mikä tällä reissulla on tullut koettua! Muutenhan Dohassa on saanut kävellä pääosin lähes tyhjillä kaduilla ja stadikallekin pääsi eilen erittäin sujuvasti. Metron vaunut ovat myös aivan turvoksissa, mutta onneksi muutaman pysäkinvälin jälkeen alkaa rauhoittumaan.

25.11.2022 Doha:
Illalla on tämän reissun toinen matsi stadionilla, mutta ennen sitä on reilusti aikaa tsekata vielä pari paikka Dohassa. Lähden taas metrolla liikkeelle ja ajelen lähes pääteasemalle eli Legtaifiyaan. Siellä on tarjolla maanalainen spora, jolla pääsee parin kilometrin päähän Doha Marinan alueelle. Pyhäpäivästä johtuen taitaa olla vieläkin hiljaisempaa kuin yleensä. Mitään varsinaista jahtisatamaa ei näiltä nurkilta löydy, mutta pari venettä näyttää olevan ankkurissa.

Marina osoittautuu aika turhaksi kohteeksi, joka tarjoaa lähinnä tyhjiä katuja ja rakennustyömaita. Muutama arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen rakennus löytyy, mutta olisi kyllä voinut jättää tämän mestan väliin. Kävelen pari kilometriä, kunnes on aika mennä viilentelemään johonkin ostoskeskukseen. Ostan evästä kaupasta ja ylitän sillan keinotekoiselle saarelle nimeltä Pearl Island.

Aluetta ei varsinaisesti uskoisi saareksi (eikä ainakaan keinotekoiseksi), kyseessä on muutaman neliökilometrin laajennus Dohaan, joka on rakennettu meren päälle kuten Dubain vastaavat ”saaret”. Paikka on aika täynnä kerrostaloja ja välillä on vaikeaa löytää edes jalkakäytäviä. Aika turha kohde tämäkin on. Kävelen takaisinpäin ja etsin yhtä public beachia, joka osoittautuu pysyvästi suljetuksi. Alueella on kaivinkoneita ja ilmeisesti joku isompi remppa menossa?

Kävelen takaisin metroasemalle ja ajelen Fan Festival-alueelle. Nyt ei ole isompaa ruuhkaa, vaikka päiväpeli onkin juuri alkanut. Käyn FIFAn myymälässä ostamassa t-paidan matkamuistoksi. En kuitenkaan valitsen Qatariin liittyvää aihetta, vaan tyylikkään Italia 90-kisojen logolla varustetun paidan. Ehdin katsoa Kamerunin pelin ekan puoliajan ennen kuin on aika lähteä käymään kisakylässä.

Jätän laukun ja ostokset parakkiini. Lähden melkein saman tien takaisin metrolle ja suuntaan kohti illan matsia, joka on Hollanti – Ecuador. Stadionille pääsee perille asti metrolla ja olen taas perillä hyvissä ajoin. Istun hollantilaisfanien takana, jotka ovat vähemmistönä katsomossa. Ecuadorin kannattajia on selvästi enemmän ja nämä veijarit pitävät varsin kiitettävää ääntä. Peli päättyy lopulta tasapeliin 1-1 ja tunnelma vähän hyytyy loppua kohden kun kumpikaan jengi ei oikein saa mitään aikaiseksi. Onneksi tällä kertaa ympärilläni on ihan oikeita faneja ja fiilis on kokonaisuutena selkeästi parempi kuin Espanjan pelissä.

Palaan kisakylään, jossa on näköjään tehty muutoksia screeneihin liittyen. Nyt alueella on portsarit, jotka kysyvät kämpän avainta ennen kuin pääsee sisään katsomoalueelle. Ruutujen ääressä onkin taas sopivan väljää ja istumapaikka löytyy helposti. Tsekkaan Englannin matsin ja menen nukkumaan.

26.11.2022 Doha-Helsinki:
Tänään on aika päättää tämä vajaan kuukauden reissu ja lentää Dohasta Helsinkiin. Qatar Airwaysin kone lähtee kahdeksan maissa ja heräilen puoli kuudelta. Metro kulkee suoraan lentokentälle eli ei tule mitään hässäkkää taksien kanssa. Dohan kentällä myös prosessit toimivat ja jää reilusti aikaa ennen kuin kone lähtee.

Kone on aivan täynnä ja suurin osa porukasta on vaihtanut lentoa Dohassa. Lento menee nuokkuessa ja lopulta saavun Suomeen talven keskelle. Mittarissa on pakkasta, mutta lunta ei vielä juurikaan ole. Matkatavarahihnalla menee ikuisuus, varmaan pisin odottelu kaikista tämän reissun lennoista.

Oli kaikin puolin onnistunut reissu ja kaikki kohteet olivat omalla tavallaan kiinnostavia. Mitään isompia pettymyksiä, yllätyksiä tai sählinkejä ei ollut. Toisaalta mitään ihan veret seisauttavia nähtävyyksiä ei tullut vastaan, kertoo toisaalta myös siitä, että tämän rundin jälkeen käytyjä maita on yhtä vaille sata eli 99. MM-kisat menevät kyllä ainutlaatuisten kokemusten joukkoon. Kisaturistin näkökulmasta hommat toimivat Qatarissa erittäin hyvin. Jos siis keskittyy jalkapalloon ja unohtaa vasemmistovihreät poliittiset agendat, niin pelien, tunnelman ja puitteiden osalta kisat hoidettiin kuten pitikin, toisin kuin media väittää. Logistiikka toimi, stadionit olivat ok ja kaikki tapahtui aikataulussa.

Muista kohteista Bhutan oli ilman muuta kiinnostavin, vaikka täysin opastettu kierros onkin pidemmän päälle vähän rasittava matkailun muoto. Kathmandu on kyllä melkoinen maanpäällinen peräreikä, mutta muuten Nepal on ihan miellyttävä maa, jossa on paljon nähtävää. Laos olisi taas oivallinen paikka useamman viikon rentoutumiseen.