afdsa
Brazil - September 2017

I did not know what to expect from this huge country and I just managed to cover the most popular tourist destinations during the three weeks I spent in this country. I enjoyed my time in Rio de Janeiro and spent a lot more time there than I originally planned. The football matches I went to were really good fun and there is so much to see in this huge city. Sao Paulo was bit scary place but fascinating in its own way. Iguazu falls were just as magnificent as I thought!  

Places visited:
  1. Rio de Janeiro
  2. Paraty
  3. Sao Paulo
  4. Iguacu Falls

Check out the photo gallery

6.9.2017 Helsinki – Frankfurt – Rio de Janeiro:
Etelä-Amerikka on vielä suurilta osin käymättä, vaikka yli 80 maata olen ehtinytkin jo koluamaan. Tähän asiaan on tuossa muutos tämän nyt alkavan reissun myötä eli tarkoitus olisi vierailla useammassakin Etelä-Amerikan maassa. Ensimmäinen kohteeni on Brasilia ja Rio de Janeiro. Sinne tie vie Lufthansan siivin ja paluulennon olen buukannut Chilestä parin kuukauden päästä. Suunnitelmana on matkustaa etupäässä muuten kuin lentäen, tosin valtavien etäisyyksien vuoksi pari lentoa lienee välttämätöntä varata matkan edetessä…

Lufthansan lennot kulkevat Frankfurtin kautta, joka on monelta aiemmalta reissulta tuttu paikka vaihtaa konetta. Vaihtoaika on siedettävät parisen tuntia eli kokonaisuudessaan matka Helsingistä Rioon kestää n. 16-17h. Matka taittuu saksalaisella täsmällisyydellä ja perillä ollaan jopa hieman etuajassa. Rion kentällä homma toimii erinomaisesti eli passin leimaus tapahtuu nopeasti ja matkatavaratkin saapuvat ilman kohtuutonta odottelua.

Kello lähestyy aamukuutta, kun hyppään pirssin kyytiin – jätän julkisen liikenteen tällä kertaa väliin, sillä etäisyyttä Copacabanaan on ainakin 20km ja väsymys painaa huonosti nukutun yön jäljiltä päälle. Buukkaamani hotelli löytyy ongelmitta ja joskus lähempänä kello seitsemää on aika jatkaa yöunia.

7.9.2017 Rio de Janeiro:
Heräilen kello yhden maissa ja lähden heti tutustumaan aurinkoiseen Copacabanaan, joka lienee Rion kuuluisimpia alueita. Varsinainen nähtävyys on tietenkin kilometrien pituinen ranta, jonne on hotellilta puolen kilometrin matka. Muuten Copacabana vaikuttaa melkoiselta betoniviidakolta, jossa kerrostalojen korkeus tuntuu olevan vähintään kymmenen kerroksen luokkaa. Liikenne on melkoisen vilkasta ja jengiä parveilee kaduilla tungokseksi asti.


Rannalla väkeä on vieläkin enemmän – lähempänä vesirajaa ei juuri ole vapaita neliöitä tarjolla, vaikka ei ole edes viikonloppu. Riolaiset ovat selvästi rannoilla viihtyvää väkeä ja rantojahan tässä kaupungissa riittää. Copacabanan lisäksi on tietenkin Ipanema ja lukuisia vähemmän tunnettuja eri kokoisia rantoja. Ranta on kieltämättä hieno, mutta Rion rantojen ongelmina ovat ajoittain sietämätön väenpaljous ja vähintäänkin kyseenalainen turvallisuus. Varkaista varoitellaan kaikkialla ja mitään tavaroita ei kannata jättää vartioimatta rannalle.

Istuskelen hetken hiekalla ja ihmettelen paikallisten rantaelämää… Olut ja caipirinha tuntuvat virtaavan useimmissa seurueissa. Hiekalla makoilun sijasta aika moni tuntuu istuskelevan kokoonpantavissa tuoleissa, joita saa vuokrata kuppilakojujen lähistöllä päivystäviltä hepuilta. Jätän auringonoton tällä kertaa väliin ja lähden kävelemään Copacabanan rantabulevardia eteenpäin. Leveällä jalkakäytävällä on ajoittain hankalaa liikkua, kun saa väistellä kaupustelijoita, pyöräilijöitä, skeittaajia ja ties mitä kulkijoita…

Koen myös ensimmäisen vedätysyrityksen jo ensimmäisenä reissupäivänä: joku ukkeli alkaa huutelemaan perääni englanniksi ja selittää kenkäni olevan sotkeentunut linnunpaskaan. Tämähän on yksi tyypillinen turistihuijaus – ideana on joko tarjota ”kengänkiillotusta” kohtuuttomaan hintaan tai pyrkiä varastamaan jotain samalla kun kohteen huomio kiinnittyy muualle. Hätistän ukon pois ja siirryn toiselle puolelle katua. Tsekkaan kenkäni ja tosiaan toinen kenkä on peittynyt johonkin keltaiseen nesteeseen – enpä tajua miten kyseinen moska on saatu siihen ruiskittua, liekö joku ”vesipistooli” ollut käytössä?  Lintuja ei rannalla näy eli kyllä tässä joku on tarkoituksella sotkenut turistin kengät… Ostan kaupasta nenäliinoja ja pyyhin kenkäni – täytyypä tosiaan olla varuillaan näiden suhareiden kanssa.

Kävelen hetken aikaa vailla päämäärää Copacabanaa ympäriinsä. Aika hätäisen oloinen paikka tämä on – liikennettä, meteliä ja kodittomia tuntuu riittävän. Palaan hotellille ja siirryn sen kattoterassille ihailemaan meri- ja vuorinäköaloja. Nämä kaksi elementtiä ovat lähes kaikkialla Riossa nähtävissä – koskaan ei ole pitkä matka rannalle ja aina jossain suunnassa kohoaa joku kiviseinä. Koitan selvittää paikallista jalkapallotarjontaa, mutta pelien päivämääristä tuntuu olevan ristiriitaista tietoa verkossa. Ainakin tulevana sunnuntaina olisi tarjolla paikallinen derby, joka pitää ilman muuta kokea. Lisäksi haluaisin käydä legendaarisella Maracana-stadionilla katsomassa pelin, mutta viime aikoina siellä on ollut normaalia vähemmän pelejä johtuen ongelmista stadionin ylläpidossa.

Käyn myöhemmin illalla auringon laskettua pikaisesti ihmettelemässä Copacabanan meininkiä. Aika vilkasta tuntuu olevan edelleen, kun paikalliset viettävät aikaansa ravintoloissa ja kuppiloissa. Ihan turvalliselta tämä seutu vaikuttaa kuitenkin.

8.9.2017 Rio de Janeiro:
Käyn hieman ennen kymmentä aamiaiselle ja lähden liikkeelle kohti Copacabanan pohjoispäätä. Tänään olisi tavoitteena alkaa ottamaan tätä valtavan kokoista kaupunkia haltuun tutustumalla yhteen Rion kuuluisimmista nähtävyyksistä eli Sokeritoppavuoreen. Ennen vuorelle nousemista kävelen kuitenkin useamman kilometrin ja selvittelen samalla aktiviteetteja tuleville päiville. Bongaan Kristuspatsaalle vievän bussin lähtöpaikan ja jatkan matkaa yhden paikallisen jalkapalloseuran eli Botafogon ”päämajaan” joka löytyy samannimisestä kaupunginosasta. Kyseessä on hieman hämmentävä kompleksi, josta löytyy kartanomainen rakennus, kaikille avoin uima-allasosasto ja tietenkin seuran tuotteita myyvä putiikki. Otteluiden lippuja myydään kompleksin seinässä olevasta pienestä luukusta, josta saankin ostettua reilut 10 euroa kustantavan tiketin sunnuntain peliin.


Jatkan matkaa jalan kohti Sokeritoppavuorta, jonne kuskataan väkeä köysiradalla. Ennen kabiiniin siirtymistä hengailen hetken taas yhdellä rannalla, joka sekin on aika tukossa. Sokeritoppavuoren huipulle päästäkseen pitää matkustaa pienemmän nyppylän kautta ja vaihtaa siellä vaunua. Näköalat ovat odotetun hienot jo matalammalta ”kiveltä” ja väkeä on runsaasti liikkeellä. Toista köysirata-osuutta saa odotella varmaan parikymmentä minuuttia, sillä väkeä on jonossa varmaan parisen sataa ihmistä.

Lopulta pääsen varsinaisen nähtävyyden huipulle ja Rio avautuu sieltä vielä edellistä nyppylää korkeammalta. Postikorttimaisemia avautuu joka suuntaan ja Kristus-patsaskin näkyy hyvin. Rion valtavan koon alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan ja vuorelta näkyy myös naapurikaupunki, jonne vie hieman Golden Gatea muistuttava silta. Maisemien, parin kahvilan ja matkamuistomyymälän lisäksi Sokeritoppavuorella ei ole juuri muuta nähtävää, mutta näköalojen vuoksi siellä viettää helposti vaikka tunnin…


Talsin takaisin hotellille ja käyn pienen lepotauon jälkeen syömässä. Riossa on kaikkialla ”mehubaareja”, joissa on tarjolla kaikista mahdollisista hedelmistä tehtyjä tuoremehuja ja lisäksi kohtuuhintaista ruokaa. Testaan yhden näistä ja tilaan sitruunamehua sekä jonkun paikallisen burgerin. Ihan hyvä setti, jolla kyllä lähtee nälkä. Lasku on jotain 15 euroa eli kovin edullista ei ulkona syöminen Riossa ole. Paremmat ravintolat tuntuvat olevan aika lailla Suomen hinnoissa.

9.9.2017 Rio de Janeiro:
Tämäkin päivä avautuu aurinkoisena – eipä ole juuri vielä pilviä näkynyt taivaalla ja lämpötila tuntuu olevan näin kevätkaudella tasaisesti miellyttävät 25-30 astetta päiväsaikaan. Tämän päivän ohjelmassa on käydä morjenstamassa The Big Dudea eli Kristus-patsasta. Patsaalle pääsee monella eri tavalla, löytyy mm. jonkinlainen junakin mutta valitsen logistisesti helpoimman vaihtoehdon eli Copacabanan rantabulevardilta lähtevän minibussikyydin. Kävelyn sijasta siirryn paikan päälle metrolla, joka vaikuttaa toimivalta ja turvalliselta kulkupeliltä. Aika moni Rion nähtävyyksistä on metrolinjan varrella eli tulevina päivinä tulee varmaan ajeltua useampaan kertaan metrolla.

Patsaan jalustana toimivalle vuorelle saa ajaa puolisen tuntia. Siellä odottaakin melkoinen hässäkkä ja turisteja satamäärin. Tarjolla olisi tietenkin pakolliset matkamuistomyymälät, kuppilat ja joku alueen luontoa esittelevä näyttely. Jatkan kuitenkin välittömästi matkaa toisella pikkubussilla, joka vie vielä kilometrin matkan verran ylemmäksi kohti patsasta. Aivan viimeiseksi on vielä edessä hissi- ja liukuporraskyydit, kunnes vihdoin olen perillä.


Tämä patsas ja Lissabonissa seisova Kristus ovat käsittääkseni identtisiä kaksosia ja samalta tämä monumentti tosiaan näyttääkin – satuin käymään Lissabonissa viime jouluna ja silloin tuli tosiaan tsekattua tuo paikallinen Jesse. Patsaiden ympäristöt ja turistimäärät ovat taas aivan eri luokkaa: kun Lissabonissa sai ihailla maisemia lähes yksikseen, niin täällä väkeä onkin sitten aivan valtavasti. Myös näköalat ovat astetta vaikuttavammat kuin Portugalissa (ja eilen Sokeritoppavuorella).


Selfieiden ottaminen on lähes yhtä vimmaista kuin Pisan tornin luona – jengi pyrkii ottamaan kaikenlaisia lähinnä typeriä poseerauskuvia Kristuksen levitettyjen käsivarsien kanssa. Tätä puuhaa varten löytyy jopa erilliset pehmustetut matot, joilla makaamalla saa parhaat kuvakulmat. Yleinen kaaos ei onneksi vaikuta maisemien kauneuteen, vaikka koko ajan saakin väistellä selfie-keppejä ja tungeksivaa ihmismassaa. Meno on kuitenkin sen verran raisua, että puoli tuntia patsaan läheisyydessä saa riittää ja lähden ajelemaan samat bussikyydit takaisin Copacabanaan.

Hyppään taas metron kyytiin ja suuntaan kohti Ipanemaa. Poistun metrossa jossain Ipaneman puolessa välissä ja lähden talsimaan kohti rantaa. Aika samankaltainen tunnelma on täälläkin kuin Copacabanalla – viikonloppu kun on menossa niin väkeä taas riittää. Jätän tänäänkin rantasession väliin ja suunnistan etsimään jotain ruokapaikkaa. Vaihtoehtoja olisi taas vaikka kuinka monta ja valitsen sattumanvaraisesti jonkun paikan, jossa näyttäisi olevan riittävä määrä väkeä ja hyvän näköisiä annoksia pöydillä. Kyseinen mesta osoittautuu hieman fiinimmäksi ja kalliimmaksi kuin mehubaarit, mutta noin 25 euroa kustantanut setti lihaa ja tapiokaa riittää kyllä hyvin loppupäiväksi. Ipanema vaikuttaa Copacabanaa siistimmältä ja vauraammalta alueelta, voisi olla itse asiassa miellyttävämpi ympäristö pitää majaa ja viettää rantaelämää…

Palaan kävellen hotellille ja lepäilen pari tuntia. Lähden taas pimeän laskeuduttua talsimaan Copacabanan yöhön, jossa törmään paikalliseen block partyyn. Pienelle aukiolle on pystytetty katos, jonka alla istuu ryhmä sambaa ja bossa novaa soittelevia muusikoita. Katoksen ympärille on kerääntynyt satakunta ihmistä tanssimaan, syömään ja juomaan. Hengailen paikallisten kanssa puolisen tuntia, kunnes bändi lopettaa settinsä.

10.9.2017 Rio de Janeiro:
Tämän päivän kiinnostavin aktiviteetti on vasta illalla alkava futismatsi. Päätän ottaa rennosti ennen peliä ja suuntaan joskus puolen päivän jälkeen kohti Ipanemaa. On sunnuntai ja rannat tuntuvat olevat vielä enemmän tukossa kuin eilen. Sää ei näköjään muutu täällä juurikaan – taas on pilvetön taivas ja auringossa lämpötila kipuaa kolmeenkymmeneen plusasteeseen. Etsin siis vapaan paikan Ipaneman rannalta ja liityn varmaan tuhansien auringonpalvojien joukkoon.

Jengiä on laidasta laitaan: rannalla viihdytään vauvasta vaariin ja viereeni tulee yksi homopari kuhertelemaan. Uimaan ei täälläkään uskalla mennä, koska ei ole ketään vahtimassa tavaroita. Tässä helteessä pari tuntia ilman uimista onkin aika lailla maksimi rannalla oleilua ja lähden kävelemään rantabulevardia pitkin kohti Copacabanaa. Meno rannalla ei juurikaan eroa Copacabanasta – mitä nyt kaupustelijoita ja huijarin oloista porukkaa on ehkä vähemmän liikkeellä.


Matkan varrella on kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää, varsinkin Copacabana Fort, joka lienee alun perin portugalilaisten rakentama linnoitus. Paikka on nykyään museoalue, jossa pääsee tutustumaan vanhoihin bunkkereihin ja alueen historiasta kertovaan näyttelyyn. Suurin osa opasteista on vaan portugaliksi, joten linnoituksen historia jää valitettavasti aika lailla pimentoon. Ihan mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa.

Palaan hotellille kellon lähestyessä neljää ja valmistaudun lähtemään illan peliin. Stadion on jossain Rion ytimen ulkopuolella ja sinne pääseminen vaatii lähemmäs tunnin verran matkustamista metrolla ja paikallisjunalla. Metro on jo tullut tutuksi, mutta paikallisjunaa en ole vielä ehtinyt käyttämään. Junamatkasta ja stadionista on netissä ristiriitaista tietoa – jotkut kehottavat välttämään kumpaakin ja toisaalla taas suositellaan retkeä lähiöön. Saapa nähdä mitä tuleman pitää! Lähden mahdollisimman kevyellä varustuksella liikkeelle: kamera jää hotellille ja mukaan otan vain mahdollisen taksimatkan verran rahaa. Laitan vielä vastoin tapojani ”jemmarahaa” kengänpohjallisen alle siltä varalta, että joku päättäisi ryöstää turistin…

Juna-asema löytyy helposti, mutta oikean junan löytäminen onkin hankalampaa. Lipunmyyjä ei puhu englantia ja yrittää käsimerkeillä viestiä oikeaa junaa ja laituria. En saa mitään selvää ohjeista ja kyselen vartijoilta junaa, joka veisi ”estadio olimpicolle”. He viittovat laiturille 8 ja samalla tajuan lipunmyyjän näyttäneen kahdeksalla sormella samaa asiaa. Kun junassa vielä näkyy Botafogon paitoihin sonnustautunutta väkeä, niin tiedän olevani oikeassa paikassa.

Junamatka sujuu ongelmitta, vaikka viereeni istuvat nuorisorikollisen oloiset teinit hieman huolestuttavatkin. Juna tulee aivan täyteen ja asemien nimiä ei näe tai kuule mistään. Onneksi kännykän navigaattori toimii ja seuraan sieltä käsin koordinaatteja. Juna pysähtyy noin parin kymmenen minuutin matkan jälkeen aivan stadionin viereen eli pääsin onnistuneesti perille! Ensimmäinen havaintoni on syvä hiljaisuus, joka tuntuu ympäröivän stadionia. Väkeä marssii sisään harvakseltaan, mutta mitään suuren urheilujuhlan tuntua ei ole havaittavissa. Poliiseja on paikalla runsaasti, mutta he seisoskelevat paikallaan toimettomina. Mitään viime aikoina Brasilian liigassa koettuja väkivaltaisuuksia ei näytä olevan meneillään…

Kävelen sisään ja portilla tehdään normaaliin tapaan ruumiintarkastus. Numeroituja paikkoja ei ole, vaan tietystä katsomosta saa ottaa haluamansa paikan. Olen ostanut lipun maalin taakse, josta näkyvyys kentälle on tietenkin sivukatsomoita huonompi mutta oletan fanien olevan tässä katsomonosassa. Näin onkin asia – tosin varsinaiset paikalliset ultrat ovat ilmeisesti pääkatsomossa. Mutta tässäkin katsomossa on kohtuullinen määrä rummuttajia, lipunkantajia ja muita astetta vakavampia Botafogon faneja.


Stadionilla on väkeä ehkä neljäs- / viidesosa kapasiteetista – jostain tuntemattomasta syystä ei paikallinen derby tunnu brasseja kiinnostavan! Onneksi väen vähyys ei kuitenkaan laimenna tunnelmaa, vaan paikalla olijat pitävät kyllä sellaista meteliä, mitä ei Suomessa ole tottunut futispeleissä kuulemaan. Sambarummut pauhaavat läpi pelin ja koko ajan on joku yhteislaulu tai huutokilpailu menossa. Peli alkaa täsmälleen aikataulussa kello seitsemän ilman mitään erityisempiä seremonioita ja jengi elää täysillä mukana heti ensimmäisestä minuutista alkaen.

Botafogon stadion on vanha olympiakisojen yleisurheilustadion, mistä johtuen viheriötä kiertää edelleen juoksurata. Tämä hieman latistaa tunnelmaa ja peliä on hieman hankala seurata. Joukkueet pelaavat varsin hyökkäysvoittoista peliä ja tilanteita syntyy nopeasti – tosin ensimmäinen puoliaika mennään maaleitta. Toisella puoliajalla Botafogo saa maalihanat auki ja tilanne on nopeasti 2-0. Flamengo on lyöty, vaikka saakin vielä lopussa kunnon prässin päälle. Kotijoukkueen juhla tästä pelistä kuitenkin tulee ja hyvä niin – näenpähän fanien voitonjuhlat, jotka huipentuvat yhteislauluun väkijoukon poistuessa stadionilta.

Junia ei aikataulun mukaan pitäisi mennä kuin vasta tunnin päästä, mutta onneksi paikallinen VR on varautunut peliin lisävuorolla, jolla pääsen takaisin keskustaan. Tunnelma junassakin on rauhallinen eli eipä tässä pelissä ainakaan ollut mitään pelättyä mellakointia. Eikä muutenkaan ollut havaittavissa mitään turvallisuusongelmia missään vaiheessa eli suosittelen kyllä omatoimista retkeä Olympiastadionille. Ajelen metrolla takaisin Copacabanaan ja käyn vielä Bibi Sucosissa syömässä iltapalan ennen kuin palaan hotellille. Ihan mielenkiintoinen kokemus matsi oli, vaikka väen vähyys yllättikin. Tunnelma oli kuitenkin mainio ja peli viihdyttävää.

11.9.2017 Rio de Janeiro:
Taas yksi aurinkoinen aamu Riossa koittaa. Nukun sen verran myöhään, että missaan hotellin aamiaisen. Tänään ei ole kiire herätä, sillä vasta puoli kahden maissa pitäisi olla valmiina odottamalleni retkelle, eli favelakierrokselle. Ideana on siis käydä yhdessä Rion lukuisista ”slummikylistä” eli vuoren rinteille rakennetussa favelassa. Faveloista on hyvin ristiriitaista tietoa ja varmasti faveloita on myös monenlaisia – osa on poliisin ”vapauttamia” ja osa edelleen varsin levottomia paikkoja. Tämän retken kohteena oleva Rocinhan favelan pitäisi olla Rion suurin: jopa 200 000 ihmisen arvioidaan asuvan siellä, vaikka tarkkaa lukua ei tiedä kukaan.

Ajelen metrolla Copacabanan toiseen päähän ja käyn syömässä myöhäiseksi aamupalaksi hampurilaisen paikallisessa Bob’s – nimisen ketjun pikaruokalassa. Burgeri on erinomainen ja vetää vertoja jopa Burger Kingille! Ehdin hengailla vielä hetken rannalla, ennen kuin on aika tavata päivän retken opas ja muu ryhmä erään hotellin edessä. Opas on Alberto-niminen noin 50-vuotias heppu, joka asuu itsekin Rocinhassa. Ideana on ajaa pikkubussilla favelan huipulle ja kävellä sieltä alaspäin läpi kylän ihmetellen samalla paikallista elämänmenoa. Ryhmässä on minun ja oppaan lisäksi viisi henkilöä: parin turistin lisäksi on myös kaksi brasilialaista, jotka haluavat hekin nähdä, millaista elämä favelassa on.

Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen olemme keskellä vilkasta katua, jota reunustavat sekalaiset rakennukset ja valtavat sähköjohtojen viidakot. Jengiä liikkuu vilkkaasti joka suuntaan ja koko ajan saa varoa mopotakseja, jotka suhaavat vaarallisen kovaa edes takaisin. Mitään rikollisuuteen viittaavaa ei ole havaittavissa – ennemminkin ihan normaalin oloista porukkaa elämässä päivittäistä arkeaan. Lähdemme kävelemään ”pääkatua” alaspäin ja kuuntelemme samalla Alberton tarinoita favelan elämästä. Huumepomot kontrolloivat favelaa ja poliisiin suhtaudutaan nihkeästi. Huumekauppa tuntuu olevan yksi osa favelan päivittäistä elämää ja oppaamme tuntuu kokevan huumelordit jonkinlaisina favelan suojelijoina, joiden kanssa pitää vain elää. Koko kierroksen aikana ei näy mitään diilaamiseen liittyvää eikä yhtään päihtynyttä henkilöä – tiedä sitten mitä tapahtuu niillä alueilla, joihin turistiryhmää ei viety…


Kierros kestää melkein kolme tuntia ja kierrämme pääkadun lisäksi lukuisia kapeita kujia rakennusten välissä. Ihmiset tervehtivät turisteja ja tunnelma on ajoittain suorastaan lämmin. Vähän sama fiilis tulee kuin Mumbain slummikierroksella eli ihan tavallisten ihmisten asuinalueella täälläkin ollaan. Aika vaatimatonta elämä näyttää olevan, mutta kyllä peruspalvelut tuntuvat löytyvän favelastakin. Mestoja saa kuvata vapaasti ja kamerani räpsyykin ahkerasti, sen verran kuvauksellista näkymää on kyllä vähän väliä.

Palaamme metrolla Copacabanaan ja menen hetkeksi hotellille. Tänään on kuitenkin edessä vielä toinen retki eli kovin kauan en ehdi nauttia ilmastoinnin viileydestä. Tämäkin keikka jännittää hieman, sillä tarkoitus olisi lähteä hieman epämääräiseltä vaikuttavalle alueelle keskustan liepeillä. Opas neuvoi ottamaan taksin, mutta paikka näyttäisi olevan alle kilometrin päässä metroasemasta. Päätän siis lähteä kulkemaan julkisilla kohti Pedra de Salia, jonka luona pitäisi olla jonkunlaiset ulkoilmakekkerit.

Bongasin tämän tapahtuman netistä kun etsin paikkoja, missä kuulisi livenä sambaa ja bossa novaa. Kyseessä on kerran viikossa järjestettävä tapahtuma, jossa joukko paikallisia muusikkoja soittelee pienellä aukiolla, jonka ympärille ja sitä reunustaville kujille paikalliset kokoontuvat syömään, juomaan ja juhlimaan. Paikka löytyykin helposti, mutta tapahtuma on vasta käynnistymässä, kun saavun mestoille kello seitsemän jälkeen. Ruoka- ja juomakojuja on joka puolella, samoin poliiseja. Rauhallista on meno täälläkin – ihmiset lähinnä istuskelevat ja ryypiskelevät olutta. Muusikkoja ei näy missään, mutta jotain roudarin näköisiä heppuja askartelee kaiuttimien kanssa.

Poistun hetkeksi läheiseen ravintolaan syömään jotain perinneruokaa, jonka nimi ei jää mieleen. Jotain ”sisälmyssylttyä” kyseinen mättö kuitenkin on ja maistuu yllättävän hyvälle. Palaan takaisin pelipaikoille, jossa soitto vihdoin alkaa joskus yhdeksän maissa. Keskellä aukiota istuu lähes kymmenhenkinen bändi, joka soittaa aika letkeää bossa novalta vaikuttavaa musiikkia. Ihmiset tungeksivat ryhmän ympärillä ja laulavat mukana. Mitään kovin railakasta menoa ei ole havaittavissa, sillä kukaan ei varsinaisesti tanssi vaan väki lähinnä notkuu hitaasti musiikin tahdissa.


Seuraan esitystä aukion yläpuolella olevilta portailta, joilta näkee kyllä tapahtuman hyvin. Mutta äänentoisto on aika onnetonta eli musiikki puuroutuu pahasti ja hukkuu ihmisten metelöinnin alle. Siirryn myöhemmin lähemmäksi soittajia ja nyt kuuluu myös soundit kunnolla. Setti loppuu joskus kymmenen jälkeen ja on epäselvää, onko tulossa lisää vai ei. Hengailen hetken lähikaduilla, joilla meno on jo siirtynyt pariin baariin. Varmaankin nämä bakkanaalit jatkuisivat myöhään yöhön, mutta päätän palata metrolla hotellille. Ihan mielenkiintoinen tapahtuma, vaikka odotin hieman vilkkaampaa menoa.

12.9.2017 Rio de Janeiro:
Tänään on tarkoitus ottaa aika rennosti ja välttää pidempiä turistikierroksia. Vietän aamupäivän huoneessa ja hotellin kattoterassilla, jossa on aika miellyttävää oleilla vielä, kun lämpötila ei ole ihan huipussaan. Testaan myös pienen uima-altaan, jonka vesi on kyllä aika viileää.

Lähden joskus yhden jälkeen liikenteeseen ja ajelen taas metrolla keskustan suuntaan. Olisi ollut järkevämpää buukata joku hotelli siltä suunnalta, sillä aika moni nähtävyys on juurikin keskustan lähistöllä… Kohteenani on mielenkiintoiselta vaikuttava ”Tulevaisuusmuseo” (eli Ananha Museum), joka on ideanakin varsin älyttömältä kuulostava. Museoissahan lähtökohtaisesti keskitytään menneeseen eli mitähän tuossa paikassa oikein esitellään? Museo löytyy helposti ja samalla käyn ensi kertaa varsinaisessa keskustassa, jossa näkee taas yhden puolen Riosta eli pilvenpiirtäjät ja valkokaulusväen.


Museo on arkkitehtuuriltaan odotetun omituinen pitkänomainen luomus, jota on vaikea sanoin kuvailla. Ihan kiinnostavalta rakennus ainakin ulkopuolelta vaikuttaa, saapa nähdä mitä sisällä odottaa. Näin tiistaisin on ilmainen sisäänpääsy ja onneksi jonoa ei juurikaan ole. Kaikki saavat heti ovella käteensä jonkunlaisen älykortin, jonka merkitys ei oikein avaudu. Koitan rekisteröidä korttia, mutta pömpelistä ei löydy kuin portugalinkielinen käyttöliittymä. Kortin vaihtamalla saa onneksi englanninkielisen version. Systeemi jää edelleen hämäräksi – se lupaa jotain personoitua sisältöä, mutta koska ja millä perusteilla? Kortin merkitykseksi tuntuu lähinnä jäävän interaktiivisten näyttöjen aktivointi ja oikean kielen asettaminen.

Mitä sitten tämän omituinen museo tarjoaa? Sanoisin että varsin sekavan kokemuksen visuaalisesti ja teknologisesti näyttäviä juttuja, mutta varsinainen sanoma jää epämääräiseksi. Ideana on kai kertoa maapallon evoluutiosta ja tuhosta, mutta se luvattu tulevaisuus jää yhteen videoscreeneillä pyörivään esitykseen, jonka viestinä on varoittaa kestämättömästä kehityksestä. Brasilian harjoittamasta sademetsien tuhoamisesta ei kuitenkaan mainita mitään… Eli kokonaisuutena ihan vaikuttavaa arkkitehtuuria, visuaalista antia ja muutama ajatuksia herättävä juttu. Mutta aika sekava fiilis tästä paikasta jäi – ehkä nämäkin rahat olisi voinut käyttää johonkin järkevämpään? Palaan hotellille ja nukun päiväunet… Illan ohjelmassa ei ole muuta kuin käydä yhdessä kortteliravintolassa syömässä kalaa ja riisiä.

13.9.2017 Rio de Janeiro:
Rioa on tullut kierrettyä aika aktiivisesti jo lähes viikon verran eli on aika pitää lepopäivä. En edes ajatellut olevani kaupungissa näin kauan, mutta mielenkiintoista nähtävää tuntuu löytyvän koko ajan lisää! Joka tapauksessa tänään en liiku rantaa kauemmaksi eli ideana on siis nauttia taas yhdestä hellepäivästä hotellin terassilla ja myöhemmin Copacabanan rannalla.

Iltapäivällä tajuan, että olisi pitänyt tehdä nämä asiat toisessa järjestyksessä, sillä aurinko alkaa jo joskus viiden maissa piiloutua Copacabanan korkeiden rakennusten taakse ja ranta jää varjoon jo hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Saan kyllä nauttia tänään varsin hiljaisesta rannasta ihan tarpeeksi, ennen kuin on aika lähteä. Käyn paluumatkalla hotelliin tsekkaamassa yhden lähistöllä sijaitsevan levykaupan, jossa olisi ihan kiinnostava valikoima brasilialaista musiikkia cd:inä ja myös vinyyleinä. En kuitenkaan osta mitään, sillä rinkka on tällä reissulla aika täyteen pakattu.

Käyn myöhemmin illalla taas yhdessä kortteliravintolassa, jossa saan hyvän pihvin lisäksi pari lautasellista lisukkeita. Aika tuhtia ruokaa on kyllä tullut syötyä, tuntuu olevan joka paikassa aika epäterveellistä settiä tarjolla. Täytyy jatkossa katsoa vähän tarkemmin mitä tilailee ravintoloissa…

14.9.2017 Rio de Janeiro:
Jos eilen oli rauhallisempi päivä, niin tänään onkin sitäkin enemmän toimintaa tiedossa. Lähden joskus kymmenen jälkeen kaupungille ja ajelen taas tutuksi tulleeseen suuntaan metrolla. Jään pois ennen keskustaa ja etsin hetken aikaa kuuluisia ”mosaiikkiportaita” eli Escadaria Selaron -nimistä nähtävyyttä. Kyseessä lukemattomilla keraamisilla laatoilla ja mosaiikeilla koristeltu noin sadan metrin pituinen portaikko, joka johtaa ylös kohti Santa Teresan kaupunginosaa. Aika näyttävä kokonaisuus tämä tilataideteos on ja selfienhimoista väkeä tuntuu riittävän enemmän kuin on tarpeen. Laattoja on aivan valtava määrä ja niissä olevia yksityiskohtia voisi ihailla tuntikaupalla. Selfiehässäkkä alkaa kuitenkin nopeasti ahdistamaan ja kiipeän portaiden huipulle, josta jatkuu edelleen jyrkkä kipuaminen kapeaa katua pitkin.


Harhaudun hetkeksi hehkuvan kuumille pikkukaduille ja löydän itseni jostain taidemuseolta vaikuttavasta rakennuksesta, joka on rakennettu aiemmin jo lähes luhistuneesta villasta. Mielenkiintoinen paikka, josta näkee hyvin keskustan pilvenpiirtäjät ja erittäin mielenkiintoiselta näyttävän kirkon. Kyseessä betonista valettu valtava kartionmuotoinen rakennus, joka on pakko mennä katsastamaan lähempää. Lähden siis seuraamaan lähistöltä löytyviä raitiotiekiskoja, joita pitkin liikennöi Rion kuuluisa museospåra eli Bonde. Kyseessä on vielä Lissabonin vastaavaa paljon vanhempi kulkupeli, joka näyttää kieltämättä mielenkiintoiselta, saapa nähdä, ehtisinkö vielä kokeilla tuonkin ajopelin tänään?

Kirkko löytyy helposti ja se on taas yksi näistä rakennuksista, joita ei välttämättä pitäisi katsella lähietäisyydeltä ollenkaan. Ulkokuoren tummunut betoni on aika karsean näköistä, mutta mestan sisätilat ovat kieltämättä vaikuttavat. On kyllä yksi erikoisimmista kirjoista, mitä muistan nähneeni! Jatkan matkaa metroasemalle ja päätän käydä Maracana-stadionilla. Illalla on siis kiinnostavalta vaikuttava ottelu ja päätän varmuuden vuoksi hankkia lipun etukäteen.


Lippuluukun löytäminen kestää hetken ja siellä onkin jo melkoinen jono, joka lupaa hyvää illan yleisömäärän kannalta. Lipun ostaminen onnistuu helposti eikä tämäkään tiketti kustanna kuin reilut 10 euroa eli aika edullista on futiksen seuraaminen täällä. Jää epäselväksi millainen paikka on luvassa, mutta tällä kertaa lipussa tuntuisi olevan numeroitu istuin.

Palaan metrolla keskustaan ja lähden etsimään toista levykauppaa. Tropicalia Discos – niminen putiikki on aika hankala löytää, sillä se sijaitsee jonkun toimistotalolta vaikuttavan rakennuksen toisessa kerroksessa. Kaupassa on myynnissä pelkkää vinyyliä, jota riittääkin tuhansia kappaleita ja lukemattomia hyllymetrejä. Levyt on ikävä kyllä säilötty kirjahyllyihin laarien sijasta, joten niiden plärääminen on aikaa vievää puuhaa. Tänään ei ylimääräistä aikaa juuri ole enkä myöskään ole ajatellut kuskata vinyylejä seuraavat pari kuukautta mukanani… Eli jätän levyostokset väliin ja jatkan matkaa jalan.

Kaupungissa on vielä yksi museo, jonka haluan nähdä ennen kuin matka jatkuu. Kyseessä on National History Museum, jossa esitellään nimensä mukaisesti Brasilian historia alkuperäisasukkaiden ajasta nykypäivään asti. Museo on varsin kiinnostava ja moderni eli mikään pölyisten esineiden kokoelma ei onneksi ole kyseessä ja lähes kaikki stoorit ovat myös englanniksi. Ihan hyvä noin tunnin setti aika nopealla tahdilla kierrettynä. Tulee kyllä vähän Australia mieleen, kun pohtii nykyään hyvin pienenä vähemmistönä eläviä alkuperäisasukkaita…

Suhaan metrolla takaisin hotellille ja jätän nopeasti ylimääräiset tavarat huoneeseen. Lähden taas mahdollisimman kevyellä varustuksella illan peliin ja kamera jää myös tällä kertaa hotellille. Metrolla saa ajella puolisen tuntia, kunnes olen taas Maracanalla. Tällä kertaa jengiä on liikkeellä paljon enemmän kuin derbyssä, sen huomaa jo metrossa ja viimeistään tungoksen purkautuessa metroasemalta kohti stadionia.

Kyseessä on yksi lukuisista Etelä-Amerikan seuracupeista, jonka tämän illan ottelussa kohtaavat paikallinen Fluminense ja Ecuadorista tuleva LDU. Fluminensen faneja on liikkeellä valtavasti ja laulu raikaa jo stadionin ulkopuolella. Sisäänmeno sujuu nopeasti ja olen sisällä stadionilla puolisen tuntia ennen pelin alkua. Koitan etsiä lipun mukaista paikkaa, mutta ilmeisesti jengi ei niistä välitä vaan ottaa minkä tahansa istuimen kyseisestä katsomonosasta. Istun siis kahden vanhemman herran väliin.

Tunnelma stadionilla on katossa jo ennen aloituspotkua ja meteli on ihan eri tasolla kuin derbyssä. Jengi laulaa, tanssii ja huutelee tavalla, jota ei Euroopan peleissä ole tullut koettua. Fanikatsomossa räjäytellään savupommeja ja vierasjoukkueelle buuataan kovaäänisesti. Tämä meno jatkuu läpi koko pelin ja täytyy sanoa, että vastaavaa tunnelmaa en ole futismatsissa kokenut koskaan aiemmin. Ihmiset myös seisovat käytännössä koko pelin ajan eli eipä numeroiduilla istumapaikoilla juuri ole merkitystä.


Peli ratkeaa melko aikaisessa vaiheessa, kun Fluminense tekee vaparista maalin ja sen jälkeen pelataan lähes yhtä maalia. Fiilis pysyy kyllä katossa lähes loppuun asti, vaikka isännät eivät hyvistä paikoistaan huolimatta saa lisämaaleja aikaiseksi. Mitään mellakointia ei ole tässäkään pelissä havaittavissa, johtunee osittain ainakin ecuadorilaisten fanien pienestä määrästä ja pelin lopputuloksesta. Stadionilla on väkeä noin 42.000 eli ihan täysi ei ole tupa, mutta tunnelma on silti erinomainen. Voitonlaulut kaikuvat tänäänkin, kun isäntäjoukkue voittaa pelin 1-0. Paikkoja olisi kyllä ollut vaikka viiteen maaliin!

Ahtaudun metroon ja palaan Copacabanaan. Etsin hetken illallispaikka ja löydän vihdoin yhden Rion lukuisista ”kilobuffeteista”, eli ravintolan jossa seisovan pöydän antimet rahastetaan annoksen painon perusteella. Tämä osoittautuukin hyväksi tavaksi säästää ruokakustannuksissa, sillä reilu lautanen täynnä sekalaista einestä maksaa noin kuutisen euroa. Täytyypä etsiä näitä mestoja jatkossakin, sillä muuten ravintolaruoka voi olla lähes Suomen hinnoissa (eikä laatu ole aina ollut kovin kummoista).

15.9.2017 Rio de Janeiro - Paraty:
Rion visiitti venähti huomattavasti pidemmäksi kuin alun perin suunnittelin, sillä mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä riittää tässä kiehtovan rosoisessa kaupungissa helposti viikoksi tai vaikka kahdeksikin. Tänään on kuitenkin aika vaihtaa maisemaa ja siirtyä hieman rauhallisempaan paikkaan. Vietän ainakin seuraavat kaksi yötä Paratyn pikkukaupungissa, jonka pitäisi olla matkaopaskirjojen hehkutusten perusteella varsin idyllisen kaunis paikka – saapa nähdä, onko näin…

Matkaa Paratyyn on viitisen tuntia bussilla ja lähden aamiaisen jälkeen taas kohti keskustaa, jonka liepeiltä löytyy myös Rion pääbussiasema. Metro ei kuljeta ihan perille asti, vaan otan taksin rautatieaseman nurkilta. Kävellenkin olisi päässyt, mutta Internetissä kehotetaan välttämään bussiaseman ”epämääräistä” ympäristöä. Eipä tuo seutu kuitenkaan kovin epämääräiseksi osoittaudu – lähinnä aution oloista teollisuushallia näyttää olevan noilla nurkilla.

Oletan busseja menevän tunnin-parin välein, mutta seuraava nysse lähteekin vasta kolmen tunnin päästä eli saan tappaa aikaa bussiterminaalissa enemmän kuin odotin. Bussiasema on kyllä harvinaisen siisti ja moderni ja kauppoja, ravintoloita ja jopa kännykän latauspisteet sekä ilmainen verkko löytyvät. Bussi lähtee ajallaan ja on sekin siisti (ja ennen kaikkea tilava).

Matka taittuu aika nopeasti ja puolen välin jälkeen maisemat ovat hienot: on vuoristoa, hiekkarantoja ja pikkukyliä. Alkaa olla jo pimeä, kun bussi vihdoin kaartaa Paratyn terminaaliin. Kaupunki näyttää aika vilkkaalta, vaikka ei varsinainen lomasesonki vielä olekaan. Paikka on ilmeisen suosittu kotimaan matkakohde brasilialaisille ja moni Rion tai Sao Paulon asukas tulee Paratyyn paetakseen suurkaupunkien sykettä.

Olen buukannut yhden lukuisista paikallisista b&b – majoituksista eli ”pousadan”, kuten portugalinkielinen termi kuuluu. Majatalo löytyy helposti kuten myös huone, vaikka emäntä ei puhu sanaakaan englantia. Raha vaihtaa omistajaa ja pääsen varsin siistiltä vaikuttavaan yksiööni. Lähden välittömästi takaisin ulos, sillä en ole syönyt kunnolla sitten aamiaisen. Illallisen lisäksi haluan katsastaa Paratyn päänähtävyyden eli vanhan kaupungin iltavaloissa. Sinne on matkaa noin kilometri ja talsiessani pääkatua tajuan heti, että tämä paikka elää turisteista. Kauppojen tarjonta on juuri sellaista, kuin mitä suuremman luokan turistirysässä on tapana nähdä eli pakollisten ruoka- ja vaatekauppojen lisäksi on lukematon määrä matkamuistomyymälöitä, krääsäkauppoja, retkien myyjiä ynnä muuta….

Vanha kaupunki on myös täynnä väkeä. Paikka on kuuluisa erittäin epätasaisilla kivillä peitetyistä kaduistaan ja kieltämättä kiveys on kyllä sen verran muhkurainen, että kävellessä saa koko ajan tuijotella alaspäin välttääkseen kompastumisen. Vanha kaupunki jatkaa samaa linjaa eli liikkeiden tarjonta on lähes kokonaisuudessaan turisteille suunnattu. Mitään häiritsevää kaupustelua, kerjäystä tai muuta ahdistelua ei ole havaittavissa vaan lähinnä brasilialainen jengi soljuu rauhallisesti katuja pitkin ja viettää iltaansa.


Räpsin muutamat kuvat ja poikkean sattumanvaraisissa kaupoissa. Vähän tulee Porvoo mieleen tästä paikasta, sen verran paljon on kaikenlaista paikallista käsityötä, ruokaa ynnä muuta vähän aidompaa / laadukkaampaa tuotetta ja palvelua turisteille tarjolla. Toki löytyy myös pakollinen kiinalaisen oloinen roina mutta kokonaisuutena ihan tyylikkään oloinen paikka Paraty on.

Jätän kuitenkin shoppailut väliin – ison rinkan kanssa ei varsinkaan reissun alkuvaiheessa osteta mitään ylimääräistä. Kävelen takaisin kaupungin uudemmalle puolelle ja bongaan kilobuffetin, jossa näyttääkin olevan hyvän näköisiä lihapatoja kuumana. Reilun puolen kilon setti kustantaa viitisen euroa ja vie tehokkaasti nälän. Paratyn pimenevä ilta vaikuttaa aika rauhalliselta ja sambarumpua ei kuulu täälläkään mistään. Palaan siis majatalolle ja menen ajoissa nukkumaan…

16.9.2017 Paraty:
Booking.com:in varausvahvistuksen mukaan majoitukseen ei pitäisi kuulua aamiaista, mutta kuinka ollakaan emäntä viittaa minut aamiaispöytään, kun olen lähdössä kohti vanhaa kaupunkia. Perussetti leipää ja hedelmiä sopii paremmin kuin hyvin ja lähden täysin vatsoin kohti keskustaa. Kiertelen aluksi samoja kujia kuin eilenkin – tällä kertaa päivän valossa tosin. Ihan viehättävä paikka Paraty on, mutta eipä näitä kujia jaksa tuntikaupalla talsia…

Lähden kävelemään kohti yhtä Paratyn rannoista ja poikkean matkan varrella yhdessä paikan lukuisista kirkoista. Aika vaatimaton on tämä herran huone ja jatkan matkaa noin puolen kilometrin mittaiselle hiekkarannalle. Copacabanan ja Ipaneman jälkeen tämä hieman harmahtavalla hiekalla varustettu ranta ei oikein säväytä. Suurin osa ihmisistä oleilee rantakuppiloiden pöydissä, mutta itse vietän seuraavat tunnit makoilemalla sarongin päällä lähellä vähän kauempana kuppiloista. Joku dj luukuttaa kasarihenkistä musiikkia melkoisella volyymillä – eipä tuo haittaa sillä soundi on ihan ehtaa tavaraa sambahöystein.


Taivaalla on ajoittain pilviä ja iltapäivää kohden alkaa aurinko varmaan ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana mennä piiloon. Selkääkin tuntuu vähän korventavan ja päätän lähteä takaisin majataloon. Käyn matkan varrella eilen hyväksi havaitussa kilobuffetissa ja oleilen huoneessa pari tuntia. Illemmalla käyn vielä kertaalleen pyörähtämässä pääkadulla, mutta kyllästyn nopeasti ja palaan takaisin. Kyllä Paraty on nyt nähty ja matka jatkukoon huomenna. Olisihan täällä toki tarjolla vaikka mitä aktiviteettiä kuten jeeppisafaria, venereissuja ja sukellustakin, mutta vastaavia keikkoja on tullut tehtyä niin monella aiemmalla reissulla, että en oikein jaksa innostua niistä.

17.9.2017 Paraty – Sao Paulo:
Tänään on siis taas matkapäivä ja kohteena on Brasilian suurin kaupunki eli Sao Paulo. En oikein tiedä mitä odottaa – mitään kovin positiivista en ole kyseisestä paikasta kuullut ja harvemmin viihdyn kovin kauan tuollaisissa megaluokan miljoonakaupungeissa. Sao Paulo on kuitenkin sopivasti matkan varrella, kun jatkan kohti Paraguayta / Argentiinaa ja onhan siellä muutama mielenkiintoiselta vaikuttava nähtävyyskin.

Bussikyyti lähtee hieman ennen kymmentä ja saan melkein viimeisen vapaan paikan. Tämäkin kyyti sujuu mutkitta ja kahden pysähdyksen taktiikalla löydän itseni Sao Paulon valtavalta bussiasemalta joskus lähempänä kello neljää iltapäivällä. Olen buukannut hotellin keskustasta, mutta on hieman epäselvää, kuinka pääsen perille. Terminaalista löytyy kuitenkin onneksi hyvin ystävällinen ja kielitaitoinen turisti-info, jossa minut opastetaan oikeaan metroon ja kaupungin karttakin löytyy. Metro osoittautuu yhtä toimivaksi kuin Riossakin ja pian olenkin jossakin hotellini lähiympäristössä.

Sao Paulon keskusta on näin sunnuntaina varsin hiljainen ja kuten odotinkin, niin kaduilla on valkokaulusväen sijasta huomattava määrä kaikenlaista laitapuolen kulkijaa. Ensivaikutelma Sao Paulosta on sekava ja saastainen: roskia ja jopa sitä itseään on kaikkialla. Rakennukset ovat vaihtelevassa kunnossa ja ihan ytimessäkin on autiolta vaikuttavia rapistuneen oloisia kokonaisia kerrostaloja. Etsin hotellin, joka löytyykin helposti ja osoittautuu siistiksi, mutta aika hengettömäksi business-hotelliksi. Sopii kyllä hyvin muutaman päivän oleiluun ja sijainti on erinomainen.

Käyn etsimässä jotain ruokaa lähiympäristöstä ja viereisestä korttelista löytyykin kauppa. Ostan evästä ja palaan huoneeseen miettimään seuraavan parin päivän ohjelmaa. Huomenna on maanantai eli kaikki museot ovat kiinni – pitää siis keksiä muuta ohjelmaa huomiseksi. Suunnitelma alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja lähden vielä myöhemmin etsimään jotain illallispaikkaa. Suurin osa aiemmin bongaamistani ravintoloista on jo kiinni, mutta yksi korttelikuppilan oloinen paikka tarjoilee onneksi edelleen simppeleitä lihamättöjään. Syön pihviä spagetilla ja palaan hotellille vältellen sekavan oloisia yön kulkijoita. On kyllä paljon kodittomia ja sekopään oloista väkeä näillä nurkilla – eipä juuri tee mieli tallailla täällä pimeän tulon jälkeen!

18.9.2017 Sao Paulo:
Tulipahan nukuttua hyvin – tämä hotelli on todella hiljainen eikä aamiaisellakaan ole väkeä kuin muutama ihminen. Tosin business-matkaajat ovat varmaan jo töissä, kun saavun aamupalan viimeiseen kattaukseen joskus yhdeksän jälkeen. Lähden pienen tuumaustauon jälkeen kaupungille, joka näyttää aika erilaiselta kuin eilen. Nyt on siis maanantaiaamu ja väkeä on kaduilla paljon enemmän kuin eilen. Kodittomia ja pummeja näkyy edelleen runsaasti, mutta näiden kulkijoiden lisäksi kadut ovat täynnä keskustaan tulleita toimistotyöläisiä ja ostoksille rientäviä paikallisia.

Maanantaina ovat täälläkin useimmat museot kiinni (mistähän tämä lähes maailmanlaajuinen tapa on peräisin?), joten tämän päivän kaupunkikierrokseni keskittyy muihin nähtävyyksiin ja yleiseen keskustassa hengailuun. Sao Paulon keskusta on kieltämättä hämmentävä paikka: löytyy uusia ja vanhoja toimistokolosseja, pilvenpiirtäjiä, muutama historiallinen rakennus, kirkkoja… Kaikki tuntuu olevan vähän rempallaan ja yleiskuva on vähintäänkin nuhjuinen, ellei jopa saastainen. Kodittomat nukkuvat kaduilla samalla kun pukumiehet kiirehtivät ohi. Graffitia on kaikkialla ja paikallinen tyyli tuntuu olevan pommittaa jopa kokonaisia kerrostaloja maasta kattoon asti äärimmäisen rumilla tageilla. Ihmettelen, mitä vuorikiipeilyvarusteita moiseen akrobatiaan oikein käytetään!


Löydän itse lyhyen kävelyn jälkeen mielenkiintoisesta ”rock-ostarista” eli Galeria do Rock -nimisestä kuusikerroksisesta kompleksista, jossa kaikki liikkeet edustavat tavalla tai toisella nuoriso- / alakulttuureja (tai liekö esim. heavy rock enää kumpaakaan näistä?). Tarjolla on siis levykauppoja, vaateputiikkeja, lenkkareita ja muita tossuja, tatuointeja, graffitimaaleja ja vaikka mitä muuta. Todella mielenkiintoinen paikka, enpähän odottanut tällaista Sao Paulon kaltaisesta kaupungista!

Viereisestä korttelista löytyy toinen kiintoisa ostoskeskus, johon ovat keskittyneet Sao Paulon vinyylilevyihin erikoistuneet putiikit. Hieman piilossa ostarin toisesta kerroksesta löytyykin lähemmäs 20 kpl eri genrejä edustavia levyliikkeitä eli tarjonta on todella laajaa. Löytyy tietenkin sambaa, bossa novaa ynnä muuta brassimusiikkia – näiden lisäksi on hyvin edustettuna myös rockin eri lajit, disco, funk, rap ja löytyypä parista kaupasta ihan mainio house- ja techno-valikoimakin. Noista parista viimeksi mainitusta olisi voinut ostaa vaikka mitä levyjä, mutta edelleenkään vinyylilevysetin kanniskelu seuraavat pari kuukautta ei oikein innosta. Hinnat ovat kyllä aika suolaisia eli ebaysta ja discogsista saisi samat lätyt paljon edullisemmin.


Jatkan matkaa, käyn kilobuffetisa syömässä ja kiertelen keskustan kaduilla hetken vailla päämäärää. Empire State Buildingin näköisen pilvenpiirtäjän huipulta pitäisi olla hyvät näköalat, mutta ikävä kyllä rakennus näyttää olevan suljettu yleisöltä korjausten takia. Talsin eteenpäin ja saavun kaoottisen oloiselle aukiolle, jonka reunalla on yksi Sao Paulon tunnetuimmista kirkoista. Aukiolla on omituinen tunnelma – pari sekavan oloista ukkelia pitää palopuheita ja pikkurikollisen oloista väkeä kyräilee penkeillä. Muutama tyyppi nukkuu keskellä aukiota. Käyn pikaisesti vilkaisemassa kirkon sisätilat ja poistun sitten paikalta, sen verran negatiivinen on tämän paikan tunnelma.

Harhailen hetken entistä sekavamman oloisilla kaduilla ja etsin Sao Paulon kuuluisaa kauppahallia. Se löytyykin aika epämääräiseltä vaikuttavalta seudulta ja osoittautuu aika lailla sellaiseksi paikaksi kuin odotinkin. Se on itse asiassa astetta siistimpi versio valtavasta elintarviketorista, joka on siis kokonaisuudessaan sisätiloissa. Olen nähnyt aika monta vastaavaa paikkaa ja enpä jaksa juuri kierrellä kyseisessä hallissa. Jatkan kierrosta ja ihmettelen taas lisää kerrostalon korkuisia tageja ja paria muraaliakin.


Matkan varrelle osuvat yksi Sao Paulon lukuisista taidemuseoista ja rautatieasema sekä loputon määrä ränsistyneen oloisia kortteleita. Ei tämä alue mikään erityisen miellyttävä kaupunkikävelyreitti ole – koko ajan saa varoa huonokuntoisia katuja, liikennettä ja sekopään oloisia kulkijoita. Päätän palata hotellille ja ostan supermarketista riittävät eväät koko illaksi, niin ei tarvitse enää mennä ulos pimeän tultua.

19.9.2017 Sao Paulo:
Toinen ja viimeinen kokonainen päiväni Sao Paulossa pitää sisällään muutaman museon ja keskustan ulkopuolisiin alueisiin tutustumista. Lähden liikkeelle metrolla, jolla pääsee kätevästi useimpiin kaupunginosista – linjoja on varmaan kymmenkunta ja lisää rakennetaan koko ajan. Ajan pari pysäkinväliä ja lähden etsimään yhtä Sao Paulon lukuisista jalkapallostadioneista. Tällä kertaa ei ole ohjelmassa peliä, vaan aion tsekata kansallisen jalkapallomuseon, joka löytyy kyseisen areenan yhteydestä. Tämä kaupunginosa näyttää huomattavasti siistimmältä kuin keskusta ja pummeja ei näy missään. Stadion löytyy helposti ja onpahan hieno paikka: ehtaa funkistyyliä edustava todella old school -henkinen jalkapallopyhättö on kyseessä!


Museo sijaitsee stadionin sisällä ja osoittautuu kiinnostavaksi paikaksi: kahdessa kerroksessa oleva näyttely käy kattavasti läpi Brasilian jalkapallohistoriaa, seuroja ja myös kaikki mm-kisat. Pelelle löytyy oma huoneensa ja paikassa on jopa jalkapalloaiheinen kirjasto! Kiintoisinta antia ovat mm-kisat kronologisessa järjestyksessä esittelevät standit – pisteet brasseille siitä, että myös 2014 suuren nöyryytyksen kaikki maalit näytetään. Toki vastapainoksi hehkutetaan myös Brasilian viittä maailmanmestaruutta vähintäänkin riittävästi…

Museossa vierähtää varmaan puolitoista tuntia ja jatkan matkaa helteisessä säässä. Ajelen taas pari pysäkinväliä metrolla, jonka jälkeen saan kävellä lähes pari kilometriä päästäkseni paikalliseen keskuspuistoon. Kyseisestä puistosta löytyy taas aivan erilainen puoli Sao Pauloa eli hämmentävän seesteinen tunnelma vihreiden maisemien keskeltä. Puistossa on nurmikenttien ja parin lammen lisäksi myös useampi museo ja tapahtumille varattu paviljonki, joiden antiin olisi minunkin tarkoitukseni tutustua.

Menen ensimmäiseksi Afro-Brazilian Museumiin, joka on aika erikoinen paikka, jonka varsinainen sanoma jää vähintäänkin epäselväksi. Museo on yhdistelmä Brasilian afrikkalaistaustaisen väestön historiaa ja taidetta – sekä perinteisempää afrikkalaistyylistä että modernimpaa. Mitään kovin selkeää storylineä ei tunnu olevan, vaan valtavan kokoiseen saliin on sijoiteltu varsin sattumanvaraisessa järjestyksessä sinänsä varsin mielenkiintoisia teoksia ja esineitä. Ja toisessa kerroksessa on yhtä lailla hämmentävä näyttely, jossa näyttää olevan sekalainen kokoelma kirkollisia esineitä ja työkaluja. Englanninkielisiä tekstejä ei ole joten aika monen asian taustoja ja tarkoitusperiä saa vain arvailla…


Museossa on kyllä visuaalisesti sen verran kiinnostavaa tavaraa, että siellä voisi viettää parikin tuntia. Poistun kuitenkin vajaan tunnin kuluttua, sillä haluan nähdä muutakin puiston tarjontaa ennen pimeän tuloa. Kiertelen hetken puistoa ja katselen urheilullisen oloista porukkaa, joka liikkuu eri tavoin: löytyy niin pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä kuin skeittaajiakin. Jatkan matkaa ja pienen hakemisen jälkeen löydän yhden näyttelyhallin kellarikerroksesta näyttelyn, joka kertoo Nirvanan ja grunge-ilmiön tarinat. Päätän tsekata mestan, vaikka kyseinen musiikinlaji ei kuulukaan suosikkeihini muutamaa Nirvanan biisiä lukuun ottamatta.

Näyttely osoittautuu mielenkiintoiseksi ja hyvin tehdyksi. Löytyy kohtuullinen määrä autenttista esineistöä aina Curt Cobainin keikkapaidoista alkaen ja bändien musiikillinen historia on erittäin kattavasti ja hyvin kerrottu. Joku enemmän tästä soundista diggaileva saisi varmaan enemmän irti tästä setistä, mutta joka tapauksessa oli ihan käymisen arvoinen kokonaisuus. Talsin takaisin metroasemalle ja palaan keskustaan. Käyn vaihteeksi syömässä ihan ”oikeassa” ravintolassa, joksi valikoituu hotellin lähistöllä sijaitseva porsaan lihasta tehtyihin ruokiin erikoistunut paikka. Tässä paikassa puhutaan poikkeuksellisen hyvää englantia ja otan tarjoilijan suositteleman annoksen, joka on varsin hyvä setti pulled pork -tyyppistä lihaa ja osittain tunnistamattomiksi jääviä lisukkeita.

20.9.2017 Sao Paulo – Foz do Iguacu:
Tänään on aika jättää Sao Paulon saastat taaksen ja siirtyä länteen kohti Argentiinaa ja Paraguayta. On siis aika katsastaa yksi Etelä-Amerikan suurimmista nähtävyyksistä, eli Iguazun putoukset. Vaihtoehtoina paikan päälle pääsemiseksi ovat vähintään 15-tuntinen bussimatka tai 1,5 tunnin lento. Päätän valita jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikka noin 200 euron hinta lennosta onkin aika kova. Herään kuuden maissa ja hyppään hotellin vierestä lähtevään lentokenttäbussiin. Sao Paulon lentokenttä on arvatenkin massiivinen, mutta rutiinit hoituvat yllättävänkin sujuvasti. Aviancan kone on lähes aikataulussaan ja tasaisen lennon jälkeen olenkin yhtäkkiä 35-asteiselta vaikuttavassa helteessä.

Sää on tosiaan muuttunut erittäin kuumaksi ja pilviä ei näy täälläkään taivaalla. Ajan paikallisbussilla Foz do Iguacun keskustaan ja etsin hetken buukkaamaani majataloa, joka löytyy taas helposti puhelimen navigaattorin avustamana. Huone ei ole vielä saatavilla, joten jätän rinkan säilytykseen ja lähden katsomaan putouksia. Käyn pikaisella lounaalla läheisen supermarketin kuppilassa ja ajelen taas samalla paikallisbussilla takaisin kohti lentokenttää ja putouksia.

Vesiputoukset jakautuvat Brasilialle ja Argentiinalle, sillä raja kulkee ne muodostavan joen keskivaiheilla. Varsinaisista putouksista suurin osa kuuluu kuitenkin Argentiinalle ja olen ajatellut käydä kummallakin puolella ihailemassa niitä – tänään kuitenkin vain Brasilian puolella. Putousten zoomailu on varsin helppoa: lippuluukulta lippu kouraan, sitten pari kilometriä bussin kyydissä ja lopuksi vapaamuotoista talsimista putouksia seurailevalla polulla sekä näköalapaikoilla.


Brasilian puolella saa hyvän yleiskuvan tästä valtavan kokoisesta alueesta, mutta hienoimmat näkymät yksittäisten putousten eri osiin saa Argentiinan puolelta. On kuitenkin parempi aloittaa alueeseen tutustuminen Brasilian puolelta ja jatkaa seuraavana päivänä huomattavasti laajemmalle alueelle naapurimaassa. Ja kyllähän putoukset ovat vaikuttava näky – olen kyllä aiemmin nähnyt lukuisia suurempia ja pienempiä putouksia eri maissa, mutta en mitään tällaista! Vettä vyöryy aivan käsittämätön määrä ja raivoisasti kuohuavissa putouksissa on jotain käsittämättömän kaunista… Väkeä ei onneksi ole ihan tungokseksi asti, joten putouksia saa tuijotella aika lailla rauhassa (kunhan vain välttää suosituimmat selfieiden ottamiseen soveltuvat paikat). Vietän alueella parisen tuntia, kunnes on aika palata takaisin.

Ostan kaupasta evästä ja vietän loppuillan majatalolla. Reissun halvin majoitus tähän asti eli noin 20€ / yö kustantava huone osoittautuu siistiksi – varsinkin kun saan pienen upgraden isompaan huoneeseen, koska ensimmäisessä huoneessa kuhisee muurahaisia. Buukkaan autokyydin huomiseksi Argentiinan puolella ja lepäilen loppuillan hotellilla. Helle tuntuu jatkuvan koko yön, vaikka ei ole vielä edes paikallinen kesäkausi alkanut…

21.9.2017 Foz do Iguacu – Puerto Iguazu (Argentiina) - Foz do Iguacu:
Retki Argentiinan puolelle käynnistyy puoli yhdeksän maissa. Aamiainen osoittautuu kelvolliseksi, tosin jokaisessa paikassa Brasiliassa on ollut hämmentävän samankaltainen setti ruokaa tarjolla aamuisin eli alkaa jo vähän tympimään vaalea leipä, juusto, kinkku ja ananas… Tämän päivän reissun ideana on ajella henkilöauton kyydissä vajaan tunnin verran yli rajan ja viettää sitten pitkä päivä vesiputouksia ihastellen. Argentiinan puolella oleva ”putouspuisto” on huomattavasti laajempi alue kuin Brasiliassa eli nähtävää pitäisi riittää useammaksi tunniksi.

Autokuski ja pari muuta reissuun lähtenyttä henkilöä eivät puhu yhtään englantia, joten jutustelu jää vähiin. Passintarkastukset sujuvat todella nopeasti ja joskus kymmenen maissa olen pääsylippu kädessäni valmiina aloittamaan putousrundin. Tämä alue on siis monta kertaa eilistä suurempi ja sieltä löytyy jopa turisteja kuskaava junalinja. Rautatien lisäksi voi liikkua tietenkin kävellen ja erilaisia polkuja löytyy varmaan lähemmäksi kymmenen kilometriä. Porukkaa on paikoittain paljon, mutta alue on niin valtava, että rauhallisia spotteja löytyy myös helposti. Lähden ensiksi kiertämään alinta polkua, joka on hyvä tapa aloittaa alueeseen tutustuminen. Isoimmat putoukset ovat vielä edessä ja suurin osa jengistä tuntuu suuntaavan ensimmäisenä junalle. Puolessa välissä polkua on veneyhteys pienelle saarelle, josta näkee mainiosti muutaman putouksen lähietäisyydeltä. Jonoa veneeseen ei ole, joten teen oitis visiitin saarelle. Perillä odottavat melkoisen jyrkät portaat, mutta näköala on kipuamisen arvoinen. Täällä tosiaan pääsee huomattavasti lähemmäksi putouksia kuin Brasilian puolella!


Jatkan matkaa ja pidän lyhyen ruokatauon. Ruokaa myyviä kioskeja löytyy vähän väliä eli ei täällä nälkä tule. Helle on taas melkoinen eli vettä kyllä kuluu koko ajan. Junalle näyttää olevan edelleen jonoa, joten päätän kävellä pari kilometriä radan vartta. Kyseinen reitti on äärimmäisen tylsä ja päätän tulla takaisin junalla – oli jono millainen tahansa. Perillä odottaa putousten ehkä vaikuttavin osio eli ns ”Paholaisen kurkku”, joka on tosiaan varsin mielenkiintoinen luonnon muovaama ”nielu”, joka kirjaimellisesti imee kaiken veden ympäriltään. Kyseiseen paikkaan kävellään lähes kilometrin verran veden päälle rakennettuja siltoja pitkin ja perillä odottaa selfiekuvaajien täyttämä suuri näköalatasanne, jolta onneksi löytyy ihan hyvin tilaa. On kyllä hämmästyttävä näky tämä valta kita!

Kello lähenee jo kahta eli kyllä täällä saa aikaa kulumaan varsin helposti… Palatessani takaisin juna-asemalle siellä ei ole juurikaan jonoa ja pääsen seuraavan lähes kävelyvauhtia matelevan junan kyytiin noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen. Takaisin Brasilian puolelle pitäisi lähteä neljän maissa eli ehdin vielä hyvin kiertää ylemmän polun, jonka varrella on arvatenkin lisää vesiputouksia. Nyt kyllä alkaa vaivata jo yliannostus putouksista eli tämä kierros tulee tehtyä aika nopeasti. Ihmettelen enemmän alueella oleilevia otuksia, joihin kuuluvat iguanat, joku apinalaji ja ruokaa pummaavat opossumin tai pesukarhun näköiset otukset, joiden oikeaa nimeä en saa selville.

Olen takaisin pääportilla joskus puoli neljän maissa eli kyllä tällä alueella menee tosiaan helposti viitisen tuntia. Jos pitäisi valita joko Brasilian tai Argentiinan puoli putouksista, niin suosittelen ilman muuta Argentiinaa. Mutta molempien yhdistelmä on myös hyvä vaihtoehto! Paluu majatalolle sujuu nopeasti ja pienen lepotauon jälkeen lähden kaupungille etsimään illallista. Tässä stadissa tuntuu olevan jonkun verran arabiväestöä ja se näkyy kebab- (tai itse asiassa shawarma-) ravintoloiden runsaana määränä. Syön pitakebabia muistuttavan setin humuksella yhdessä kuppilassa ja tämä osoittautuu ihan hyväksi illalliseksi. Palaan majataloon ja selvittelen netistä erinäisiä asioita liittyen huomisen ohjelmaan ja siirtymiseen Paraguayn puolelle.

22.9.2017 Foz do Iguacu – Ciudad del Este (Paraguay):
Tänään on aika jättää Brasilia taakse, mutta ennen rajan ylitystä on vielä yksi mielenkiintoinen paikka käytävänä. Syötyäni aamiaisen teen checkoutin ja lähden ajelemaan paikallisbussilla kohti maailman toiseksi suurinta patoa eli Itaipua, joka löytyy muutaman kilometrin päästä kaupungin ytimen ulkopuolelta. Padolle järjestetään päivittäin erilaisia turistikierroksia, joista olen valinnut ”erikoiskierroksen”, joka sisältää myös vierailun padon yhteydessä sijaitsevaan vesivoimalaitokseen. Enpä ole koskaan missään vastaavassa paikassa käynytkään eli saapa nähdä, millainen paikka on kyseessä…

Pato löytyy helposti ja kuten myös eilen verkosta buukkaamani kierroskin. Olen lähes tunnin verran etuajassa, kun en ollut aivan varma bussikyydin vaatimasta ajasta. Kierros käynnistyy ajallaan lyhyellä mainokselta vaikuttavalta videolla. Sitten turistit ohjataan bussiin, jolla ajellaan hetken aikaa kohti itse patoa. Kaikki muut kävijät ovat brasilialaisia, mutta onneksi oppaat kertovat tarinansa myös englanniksi. Aluksi käydään ihmettelemässä patoa sen huipulta käsin, jossa viimeistään tajuaa rakennelman koon: pituutta on parisen kilometriä ja korkeutta yli sata metriä eli melkoisesta kolossista on kyse! Seuraavaksi laskeudutaan muutama kymmenen metriä alemmas ja mennään betonirakennelman sisuksiin…


Padon sisällä nähdään varsin hyvä läpileikkaus vesivoiman tuotantoprosessista: generaattorit, valvomo ja ties mitä laitteita, joiden ymmärtäminen vaatisi insinöörin koulutusta. Yhtä valtavista pyörivistä generaattoreista pääsee ihmettelemään aivan lähietäisyydeltä, enpä uskonut pääseväni näkemään itse voimalaitosta ihan näin konkreettisesti! Lopuksi käydään vielä parilla näköalapaikalla, joilta saa hyvän kokonaiskuvan tästä kieltämättä aika ruman näköisestä betonihirviöstä. Varmaan moni pitää patoa valtavana ympäristörikoksena, mutta jos vaihtoehtona olisi pari ydinvoimalaa niin kumpi olisi vähemmän huono asia?

Palaan takaisin majataloon noutamaan rinkan ja jatkan välittömästi matkaa. Kävelen taas bussiterminaaliin, jonka vierestä lähtevät bussit kohti Paraguayta. Joudun kuitenkin hyppäämään bussin kyydistä ennen rajaa, sillä on tietenkin käytävä passintarkastuksessa kummallakin puolella toisin kuin brassien ja paraguaylaisten, jotka saavat vaihtaa maata ilmeisen vapaasti. Saan Brasilian puolella eiliselle päivätyn maastapoistumisleiman (jonka huomaan vasta lähestyessäni Paraguayta) – saapa nähdä, tuleeko tästä jotain ongelmia myöhemmin. Myös Paraguayn puolella leima napsahtaa passiin lähes välittömästi ja olen hetkessä keskellä täyttä hulinaa, jota osasinkin odottaa.

Ciudad del Esten rajakaupunki on kyllä melkoisen sekasortoinen paikka, joka selkeästi elää rajakaupasta. Hinnat Paraguayssa ovat selvästi Brasiliaa alhaisemmat ja ostosreissulaisia tuntuu riittävän. Kauppoja onkin sitten ihan joka lähtöön eli löytyy länsimaistyylisiä hienoja ostoskeskuksia, aasialaistyylisiä katubasaareja ja kaikkea siltä väliltä. Ei taida olla sellaista tavaraa, jota täältä ei saisi ostettua – suurin osa putiikeista keskittyy kuitenkin vaatteisiin, elektroniikkaan ja viinaksiin.

Olen varannut huoneen yhdeksi yöksi Hotel Austriasta, jonka respassa pääsenkin harjoittelemaan saksan puhumista ilmeisen itävaltalaisen rouvan kanssa. Jää epäselväksi miksi tällainen keskieurooppalaistyylinen majatalo löytyy näinkin eksoottisesta paikasta… Palaan oitis kaupungille ja kiertelen kaoottisia katuja reilun parin tunnin ajan. Tavara- ja ihmispaljous alkaa kyllä ahdistamaan hyvin nopeasti, mutta ei tämä paikka mitenkään niin hullu ole, kuin jossain matkaoppaissa varoitellaan – varsinkin jos on reissannut Aasiassa ja käynyt paikallisissa basaareissa siellä päin.

Palaan hotellille ja olen täysin vakuuttunut siitä, että huomenna on jatkettava välittömästi matkaa. Hotellissa on onneksi rauhallista ja ravintolasta löytyy kohtuuhintaista ruokaa. Syön valtavan annoksen porsaanlihaa ja saksalaistyylistä perunasalaattia illalliseksi, enpähän odottanut näkeväni moista mättöä tämän reissun aikana…

Back to www.acidkainen.net home page