Paraguay - September 2017

This little country (at least by South American standards) did not sound so exciting when I was doing my research before the trip and I would still say so - even though I spent just a couple of days there. Compared to the other countries in the area there are no world class sights in Paraguay and tourists were nowhere to be seen. I just stayed in the border towns of Ciudad del Este and Encarnacion before I decided to move on to Argentina - wonder what kind of place the capital would have been?  

Places visited:
  1. Ciudad del Este
  2. Encarnacion

Check out the photo gallery

23.9.2017 Ciudad del Este - Encarnacion:
Lähden matkaan joskus kymmenen maissa ja kävelen parin kilometrin verran Ciudad del Esten bussiasemalle. Paikka löytyy pienen hakemisen jälkeen räjähtäneen oloisen jalkapallostadionin takaa ja koitan seuraavaksi löytää Encarnacionin kaupunkiin lähtevän bussin. Bongaan yhden tiskin, joka mainostaa bussia vajaan tunnin kuluttua, mutta kielitaidottoman myyjän kanssa lipun ostamisesta ei tunnu tulevan mitään.

Huomaan onneksi, että ulkopuolella on kaksikerroksinen bussi, joka näyttäisi olevan lähdössä jo kymmenen minuutin kuluttua. Lipun osto onnistuu välittömästi ja kohta olenkin bussin yläkerrassa matkalla kohti Paraguayn eteläosia. Matkaa on vajaa 300 km ja siihen kuluu viitisen tuntia johtuen jatkuvista pysähdyksistä. Väkeä tulee ja menee koko ajan mutta kovin täynnä bussi ei ole kuin lyhyen hetken. Maisemat ovat aika tylsän tasaisia ja alan ymmärtää, miksi Paraguayta ei juurikaan hehkuteta matkakohteena – täällä kun ei kerta kaikkiaan ole mitään maailmanluokan nähtävyyksiä.

Bussimatka päättyy paikalliselle bussiasemalle, josta on reilun kilometrin matka varaamalleni hotellille. Keli on muuttunut synkän pilviseksi ja matkan varrella satelikin vähän. Encarnacion vaikuttaa uinuvalta pikkukaupungilta ja kadut ovat näin lauantai-iltapäivällä varsin hiljaisia. Kävelen lähellä jokirantaan rakennettua keinotekoista hiekkarantaa sijaitsevalle hotellille ja tuskailen hetken respan englantia osaamattomien henkilöiden kanssa. Huone kuitenkin löytyy ja korttimaksukin onnistuu pienten hankaluuksien jälkeen.


Lähden katsomaan rantaa, joka on aivan autio – ainoastaan muutama kaivinkone suorittaa jotain huoltotoimenpiteitä kellanruskealle hiekalle. Muutenkin on todella kuollutta, mahtaisiko kauniina kesäpäivänä olla enemmän väkeä paikalla? Alueella on kyllä lukuisia ravintoloita ja baareja, joista aika moni näyttää olevan suljettuja. Viereisessä puistossa lennätetään leijoja. En ole syönyt aamiaisen jälkeen mitään, joten on aika etsiä paikka myöhäiselle lounaalle tai aikaiselle illalliselle. Ravintolatkin ammottavat tyhjyyttään ja valitsen jonkun siistin oloisen paikan, jossa on edes muutama asiakas. Yhteistä kieltä ei löydy täälläkään ja päädyn tilaamaan talon erikoispizzan, joka osoittautuukin melkoiseksi satsiksi. Tuhti pannupizza tuo täytteiden runsauden puolesta mieleen suomalaiset kebab-pizzat eli eipä ole tarvetta syödä enää toista kertaa tänään…

Palaan hotellille ja vietän loppuillan huoneessa pohtien seuraavia kohteita. Paraguay vaikuttaa sen verran tylsältä paikalta, että pitänee jatkaa Argentinan puolelle aika pian. Mutta minne siellä – mennäkö suoraan Buenos Airesiin vaiko tehdä joku stoppi matkan varrella? En saa oikein kirkastettua ajatuksiani ja päätän jatkaa tätä pohdintaa huomenna.

24.9.2017 Encarnacion:
Sunnuntaiaamu valkenee taas aurinkoisena – hyvä niin, sillä tänään ajattelin ottaa rennosti ja nauttia hotellin uima-altaasta ja paikallisesta beachista. Lämpötilakin on taas lähempänä kolmekymmentä eli ihan sopiva päivä auringossa oleiluun siis.

Vietän pari tuntia hotellin altaalla, jonka vesi on kyllä yllättävän kylmää. Matkapäiväkirjoja on rästissä varmaan viikon ajalta, joten hakkaan läppäriä varjossa, kunnes kyllästyn ja päätän lähteä rannalle. Kaupunki vaikuttaa aivan kuolleelta ja lähes kaikki kaupat ovat kiinni. Rannan lähistöllä olevista ravintoloista sentään osa on auki, mutta onpahan hiljaista Encarnacionin sunnuntaimeininki.

Kävelen siis rannalle, joka näyttää edelleen aivan autiolta – ei siis yhtään auringonottajaa tai uimaria! Kaivinkoneetkaan eivät ole käynnissä tänään, mistähän on oikein kyse? Huomaan espanjankieliset kieltotaulut, joissa selvästi on joku rantaan liittyvä ukaasi. Oletettavasti ranta on yksinkertaisesti käyttökiellossa kaivinkonehommista johtuen?


Kävelen rannan toiseen päähän ja huomaan kuitenkin pari auringonottajaa. Tarkkailen hetken tilannetta ja päätän seurata näiden paikallisten esimerkkiä. Hiekka näyttää puhtaalta ja levitän siis sarongin ja istun alas. Pikkuhiljaa alkaa muitakin ihmisiä valua rannalle. Mutta heti kun jengi uskaltautuu veteen, niin jostain tulee vartija, joka alkaa välittömästi hätistelemään ihmisiä pois vedestä. Eli uiminen ja vesileikit ovat näköjään jostain tuntemattomasta syystä kiellettyjä. Onneksi sentään hiekalla saa oleilla vapaasti. Jää mysteeriksi, mistä rannan korjaustöissä on kyse… Oleilen kuitenkin muutaman tunnin hiekalla, kunnes taivas alkaa pilvistyä ja palaan Burger Kingin kautta hotellille. Käyn vielä pikaisesti altaalla ja tämä päivä alkaakin olla paketissa. Ei siis kovin paljon muistiin merkittävää tästä tarkoituksella varsin rennosta päivästä.

25.9.2017 Encarnacion – Posadas – Buenos Aires:
Tänään onkin sitten eilisen vastapainoksi luvassa ohjelmaa koko päiväksi. Ahmin nopean aamiaisen ja luovutan huoneen. Rinkka jää säilöön hotellille ja lähden talsimaan kohti bussiasemaa. Keli on taas aurinkoinen ja helteinen kun kävelen eilistä huomattavasti vilkkaamman keskustan läpi. Bussiasemalla joku bussilinjan sisäänheittäjä bongaa heti turistin ja arvaa minun olevan menossa Trinidadiin, josta löytyy mielenkiintoiselta vaikuttava nähtävyys.

Noin kolmenkymmenen kilometrin bussimatkaan menee aikaa noin tunti eli erittäin hidasta on kyyti, kun pysähdyksiä on parin minuutin välein. Näin jo edellisellä bussimatkalla tämän päivän kohteen sijainnin eli ei ole mitään vaikeuksia jäädä pois oikealla pysäkillä. Trinidad on aika vaatimaton ja mitäänsanomattoman oloinen kylä tien varressa – vastaavia tuntuu olevan tämän päätien varressa vähän väliä. Paikan varsinainen nähtävyys ja syy tänne tulooni on 1700-luvulta peräisin oleva jesuiittakylä, joka on arvatenkin raunioina.

Jesuiitat ovat kristillinen ”veljeskunta”, joka perusti aikanaan Paraguayhin ja muihin Etelä-Amerikan maihin lukuisia pieniä siirtokuntia. Niiden ideana oli levittää kristinuskoa paikallisen alkuperäisväestön keskuuteen ja samalla rakentaa jopa sosialismia muistuttavia piirteitä saaneita kommuuneja. Tämä Trinidadin paikka on siis yksi näistä lukuisista siirtokunnista. Mesta on helppo löytää, sillä se sijaitsee vain reilun puolen kilometrin päässä päätiestä. Kuten odotinkin, niin paikan päällä on erittäin hiljaista ja minun lisäkseni näyttää olevan vain pari muuta kävijää.


Muutaman euron kustantavalla pääsylipulla saa sisäänpääsyn lisäksi katsoa noin kymmenisen minuuttia kestävän esittelyvideon, joka avaa alueen historiaa. Lisäksi pieni näyttely esittelee alueelta löytyneitä esineitä ja kuvaa, miltä alue kokonaisuutena on joskus näyttänyt. Aiemmin valkeat rakennukset ovat menettäneet alkuperäisen värinsä ja ovat tätä nykyä punertavia eli runkomateriaalina käytetyn kiven värisiä. Videon katsottuani siirryn varsinaiselle raunioalueelle, joka onkin ihan mielenkiintoinen ja osittain aika hyvin säilynyt. Kaikki rakennukset ovat vailla kattoja, mutta isoin kirkko on aika hyvin säilynyt (kattoa lukuun ottamatta).

Kahden kirkon lisäksi alueella on lukuisia asuin- ja huoltorakennuksia. Vähän tulee kyllä joku varuskunta parakkeineen mieleen tästä omituisesta kompleksista. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä, millaista päivittäinen elämä täällä on aikanaan ollut… Kävelen yksikseni alueella tunnin verran, eipä tosiaan ole mitään yleisöryntäystä tähän kohteeseen. Samalla lipulla pääsisi katsastamaan kaksi muutakin samanlaista mestaa Trinidadin lähistöllä, mutta päätän jättää ne väliin.

Palaan päätielle ja noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen olen taas bussin kyydissä. Tähän retkeen meni hieman enemmän aikaa kuin odotin ja jatkan heti matkaa, kun pääsen takaisin Encarnacioniin. Pikainen lounastauko pitää kuitenkin pitää ja syön vaihteeksi taas kunnon lihamätöt hotellin vieressä olevassa ravintolassa. Pihvi on halpa ja kooltaan valtava, kuten lähes kaikki ravintola-annokset tällä reissulla. Palaan takaisin bussiasemalle haettuani rinkan ja hyppään kohti Argentiinan rajaa vievään paikallisbussiin.

Rajanylitys vaikuttaa taas helpolta hommalta. Joudun hyppäämään pois bussista Paraguayn puolella saadakseni exit-leiman passiin vaihtamaan hetken odottelun jälkeen toiseen bussiin. Sitten onkin vuorossa tuskallisen hitaasti etenevä osuus eli Paraguayn ja Argentiinan yhdistävän sillan ylittäminen. Liikenne on aivan jumissa ja lähes kilometrin mittaisen sillan ylittämiseen kuluu varmaan tunti. Rajamuodollisuudet sujuvat taas todella nopeasti ja niiden jälkeen on taas edessä bussilla ajelua.

Lueskelin erään blogin matkakertomusta, jonka mukaan tämän bussin pitäisi ajaa aina Posadasin rajakaupungin bussiasemalle asti. Normaaliin tapaan bussiterminaali on jossain yli viiden kilometrin päässä keskustasta eli joku kyyti sinne joka tapauksessa tarvittaisiin. Hyvä jos samalla onnikalla pääsee siis aina kaukobussien lähtöpaikalle! Näin ei kuitenkaan ikävä kyllä ole, vaan tämä kyseinen nysse kulkeekin ainoastaan Posadasin keskustaan asti. Kun olen viimeinen matkustaja kyydissä ja kuski alkaa kääntää bussia takaisin kohti Paraguayta tajuan, että pitää hypätä pois. Kuski ei puhu englantia ja yrittää ilmeisesti neuvoa ottamaan jonkun paikallisbussin kaukoliikenteen terminaaliin.

Akuutein ongelmani kuitenkin on, että minulla ei ole yhtään paikallista rahaa. Kävelen yhtä pääkadulta vaikuttavaa väylää eteenpäin ja etsin automaattia, mutta tässä tuppukylässä niitä ei kertakaikkiaan tunnu löytyvän. Alkaa jo hämärtyä ja pimeässä vieraassa kaupungissa rahattomana tallailu ei juuri innosta. Ei auta muuta kuin hypätä taksin kyytiin ja yrittää selittää kuskille, että pitäisi löytää automaatti jostain. Onneksi ukkeli tajuaa nopeasti, mihin haluan ja että matkan varrella pitäisi nostaa rahaakin. Taksissa on jopa mittari eli hinnastakaan ei tule erimielisyyttä.

Noin viidentoista minuutin kuluttua olen saanut nipun Argentiinan pesoja ja löydän itseni paikallisesta bussiterminaalista. Eli homma etenee, vaikka pientä sählinkiä olikin. Sitten pitäisi vielä löytää Buenos Airesiin menevä bussi – autoja pitäisi kyllä kulkea noin tunnin välein. Onnekseni yksi yöbussi on juuri lähdössä ja pääsenkin välittömästi kyytiin. En ehdi edes vettä ostaa tai vessassa käydä, mutta onneksi näissä onnikoissa tarjoillaan lentokonetyylinen illallinen + ruokajuomat ja vessakin löytyy – sekin muistuttaa aika lailla lentokoneiden vastaavia. Penkkejä on vain kolmen rivissä eli tämä ajokki on vastaava kuin joskus Aasiassa kokeilemani sleeper-bussit. Saan jopa muutaman tunnin nukuttua ennen kuin bussi kaartaa Buenos Airesin pääterminaaliin joskus kello yhdeksän maissa aamulla! Oli siis yllättävän miellyttävä matka, vaikka hieman kammoksuin tällaista yli 12 tunnin siivua, jonka aikana ajetaan lähes Suomi päästä päähän!

Back to www.acidkainen.net home page