Argentiina - syys-lokakuu 2017

Saavuin Argentiinaan bussilla Paraguaysta - yöbussireissu taisi olla pisin bussimatkani koskaan? Tällä pallonpuoliskolla kevät oli vasta tuloillaan. Vietin Buenos Airesissa noin viikon. Päällimmäisenä jäi mieleen varsin "eurooppalainen" tunnelma. Pakollisten nähtävyyksien bongailun lisäksi kävin myös täällä futismatseissa ja lisäksi ohjelmassani oli mm. tango-show ja katutaidekierros. Tuli myös käveltyä paljon tässä varsin hyvin tallaamiseen soveltuvassa metropolissa. Buenos Airesin jälkeen menin käymään naapurimaassa eli Uruguayssa (palatakseni vielä uudelleen Argentiinaan).

Kohteet:

1. Buenos Aires

26.9.2017 Buenos Aires:
Ensimmäinen asia, minkä Buenos Airesissa huomaan on selkeä muutos säätilaan – olenhan siirtynyt lähes 1000 km etelään. Eli keli muistuttaa Suomen kevätsäätä parhaimmillaan: lämpöä on ehkä viitisentoista astetta - taivas tosin on suurilta osin pilvessä. Ihmiset liikkuvat toppatakeissaan, jotka näyttävät tarkoitetuilta pakkaslukemiin. Ensivaikutelma kaupungista on hyvin eurooppalainen: jos en tietäisi olevani Argentiinassa, niin olettaisin olevani jossain Espanjassa talvikaudella.

Olen varannut hotellin San Telmon kaupunginosasta, jonne on parin kilometrin matka. Koska huone ei välttämättä ole saatavilla vielä ja ei kumma kyllä juuri väsytä, niin päätän kävellä hotellille. Metrokin kulkisi, mutta päätän jättää sen toimintaperiaatteen ja linjakartan opettelun myöhemmäksi. Kaupunki tuntuu aika ruuhkaiselta ja jalkakäytävillä saa väistellä kiireisiä ihmisiä koko ajan. On tosiaan sellainen fiilis, kuin olisi jossain Etelä-Euroopassa!

Hotelli löytyy Lumian navigaattorin avustuksella helposti ja yllätyn, kun huonekin on jo saatavilla. Se vaikuttaa ihan asiallisesta ja hintakin on kohdallaan. Näitä 30-40 € / yö kustantavia kolmen tähden hotelleja tuntuu löytyvän kaikista tähän asti käymistäni paikoista runsaasti – hyvä niin, sillä meluisat hostellit eivät juuri innosta ainakaan suurkaupungeissa. Nukun parin tunnin päiväunet, vaikka en nyt aivan rättiväsynyt olekaan.

Herään taas joskus iltapäivällä ja huomaan taivaan harmaantuneen entisestään. On näköjään tämän reissun ensimmäinen sadepäivä, johan tässä tulikin kolmisen viikkoa kierrettyä aurinkoisessa säässä ja helteessä! Nyt keli on suorastaan kolea ja joudun kaivamaan rinkasta hieman lämpimämmän vaatesetin ensimmäistä kertaa.

Lähden sateesta huolimatta ulos, sillä jotain ruokaa pitäisi saada ja muutenkin kiinnostaa lähiympäristöön tutustuminen. Kadut ovat edelleen täynnä väkeä ja harhailen puolen tunnin verran vailla päämäärää. Ihan hotellin nurkilla on useita Buenos Airesin kuuluisimmista rakennuksista ja vilkaisen pikaisesti muutaman aika lailla eurooppalaistyylisen palatsin sekä monumentin. Sade ei tunnu loppuvan ja etsin äkkiä jonkun ravintolan. Täälläkin ruokatarjonta tuntuu jatkavan jo tutuksi tullut raskasta lihavoittoista linjaa ja tilaan taas jonkun pihvin, vaihtoehtoina olisi toki pizzoja ja hampurilaisiakin…

Sateelle ei näy loppua ja iltakin alkaa pimetä. Päätän jättää kaupunkiin tutustumisen huomiseen ja palaan hotellille suunnittelemaan seuraavien päivien ohjelmaa. Buenos Airesissa riittäisi tekemistä vaikka pariksi viikoksi ja en ole vielä oikein päättänyt, kuinka kauan tässä kaupungissa olisi tarkoitus olla.

27.9.2017 Buenos Aires:
Taivas on lähes sininen, kun avaan verhot aamulla. Tänään on ohjelmassa normaaliin tapaani ensimmäisenä päivänä kohteessa satunnaista harhailua kaupungin kaduilla. Buenos Aires on valtavan kokoinen kaupunki (11 miljoonaa asukasta esikaupungit mukaan luettuna) eli tämän paikan haltuun ottamiseen menisi viikkoja tai kuukausia. Mutta ydinkeskusta on kuitenkin sen kokoinen, että kävelemälläkin näkee paljon.

Aloitan kierroksen lähiympäristöstä ja tallailen ympäriinsä katsellen eurooppalaistyylisiä aukioita ja rakennuksia. Monenlaista museota olisi tarjolla, mutta jätän niissä käymisen myöhemmäksi. Jengiä liikkuu kaduilla runsaasti ja kaikilla tuntuu olevan kiire. Turisteja ei juuri näy. Paikallisen hallintopalatsin eli ”vaaleanpunaisen talon” ympärillä on mellakka-aidat ja poliiseja, vaikka mitään levottomuuksia ei ole havaittavissa. Viereisellä aukiolla on kyllä menossa joku hiljaisen oloinen protesti, joka liittyy ilmeisesti Falklandin saariin?

Jatkan matkaa ja etsin turisti-infoa kysyäkseni muutamasta asiasta. Ensimmäistä karttaan merkittyä toimistoa ei löydy (bongaan sen kyllä myöhemmin), mutta toinen toimipiste löytyy helposti. Kyselen jalkapallolippujen ostamisesta ja virkailija osoittautuu joko tietämättömäksi tai laiskaksi – neuvoo vain menemään matkatoimistoihin, jotka tarjoavat ryöstöhintaisia ”retkiä” peleihin. Kävelen kohti bussiasemaa, jonka lähistöltä löytyy toinen turisti-info. Siellä päivystää heppu, jolta saan kaivattuja neuvoja aiheesta eli saan koordinaatit parin viikonloppuna olevan pelin lippujen hankkimiseen.

Jätän lippuostokset tuleville päiville ja lähden kävelemään kohti yhtä Buenos Airesin kuuluisinta nähtävyyttä eli Recoletan hautausmaata. Kyseessä on vähän samantyyppinen paikka kuin Pariisin tai Milanon hautausmaat, jotka ovat kuuluisia lukuisista hautamausoleumeistaan. Myös Recoletassa on täynnä pieniä ”taloja”, jotka ovat kaikki hautamuistomerkkejä. Rakennukset ovat astetta pienempiä kuin Milanossa, mutta arkkitehtuuriltaan varsin mielenkiintoisia. Osa tönöistä tuntuu olevan lähes purkukunnossa ja jotkut vaikuttavat hyvinkin uusilta.

Haudoista muodostuu omia kortteleitaan, joita halkovat lukuisat kadut ja kapeat kujat. Moneen hautaan näkee sisään avoimista ikkunoista ja pölyttyneet ruumisarkut näkyvät selvästi. Joku voisi pitää näitä näkyjä pelottavina… Turisteja parveilee kaikkialla ja jopa koululaisryhmiä on tullut ihmettelemään hautoja. Hautausmaalta pitäisi löytyä lukuisia argentiinalaisia merkkihenkilöitä, mutta katsoessani karttaa paikkaan haudatuista henkilöistä en tunnista yhtäkään listatuista nimistä. Evita Peronin hautakin pitäisi olla jossain Recoletassa, mutta en löydä sitä millään. Hautausmaa on kyllä kiintoisa paikka, vaikka ei aivan yhtä ”loistelias” kuin nuo pari edellä mainittua eurooppalaista kalmistoa. Poistun noin tunnin jälkeen ja lähden kävelemään kohti lähistöllä sijaitsevia puistoja.

Buenos Airesissa on lukuisia isoja puistoja, joista aika moni sijaitsee tässä Palermon kaupunginosassa. Niissä voisi viettää koko päivän, mutta nyt kellon lähestyessä jo kolmea iltapäivällä päätän vilkaista vain pari paikkaa nopeasti. Ihailen hetken valtavaa kukkaa esittävää patsasta ja jatkan sitten matkaa kohti japanilaista puutarhaa, jollaista en ihan heti odottanut löytäväni täältä. Mutta tosiaankin Buenos Airesissakin on melko autenttisen oloinen puutarha kuin suoraan Tokiosta: löytyy kaikki ”pakolliset” kasvit, sillat, rakennukset ja muut asiat, joita tällaisessa paikassa olettaisi näkevänsä. Tunnelma on juuri niin rauhallinen, kuin tällaisessa paikassa voisi olettaakin olevan.

Aloitan paluumatkan kohti hotellia. On tullut käveltyä sen verran, että päätän ajaa metrolla takaisin. Julkinen liikenne toimii täällä paikallisella ”matkakortilla”, jonka hommaaminen vaatii hieman säätöä. Metroaseman lippuluukku on kiinni ja lähden etsimään korttia lähiympäristön kioskeista. Kestää hetken, ennen kuin löydän sopivan kiskan, mutta kortin hankkiminen on loppujen lopuksi todella helppoa. Metro osoittautuu varsin matalalla, lähes maanpinnassa, kulkevaksi peliksi. Porttien kanssa saa olla tarkkana, sillä tietty portti saattaa viedä vain yhteen suuntaan kulkevalle laiturille, josta ei ole maanalaista yhteyttä muualle. Hinta on naurettavan halpa, sillä yksi matka maksaa noin 40 eurosenttiä. Metrojuna on aivan täynnä ihmisiä – mukaan mahtuu myös joku paikallinen katusoittaja, joka viihdyttää matkustajia aina päätepysäkille asti.

28.9.2017 Buenos Aires:
Tänään ohjelmassani on suunnata kohti Bocan kaupunginosaa, joka sijaitsee noin parin kilometrin päässä hotellista. Sää on taas varsin hyvä ja lämpötila on jossain viidentoista ja kahdenkymmenen asteen välissä. Ennen Bocaan tutustumista tsekkaan mielenkiintoiselta vaikuttavan museon, joka esittelee erään vanhan talon historiaa. Kyseisen paikan kellarista löytyy jäänteitä kaupunkiin aikanaan rakennetuista jokivedelle tarkoitetuista kanavista, joiden tarkoituksena oli suojella rakennuksia veden virtaukselta. Paikan ideana on kertoa opastettuna kierroksena talon historian kautta laajemmin elämästä 1700- / 1800-lukujen Buenos Airesissa. Ihan kiintoisa mesta, joka tuo vähän mieleen Lissabonissa näkemäni hieman samantyylisen museon.

Jatkan matkaa kohti Bocaa, jossa ei matkaoppaiden mukaan kannata liikkua ihan missä tahansa. Alue ei kuitenkaan vaikuta mitenkään turvattomalta ainakaan päiväsaikaan. Vähän tulee sellainen fiilis, kuin liikkuisi Kalliossa Helsingissä. Bocan yksi tunnetuimmista maamerkeistä on tietenkin Boca Juniorsin stadion, jonne suuntaan ensimmäisenä. Stadion onkin mielenkiintoinen seuran väreihin eli kelta-siniseen maalattu rakennus, joka sijaitsee aivan keskellä asuinkortteleja. Mitään parkkipaikkoja tai avoimia kenttiä, mitä yleensä näkee stadionien ympärillä ei siis ole. Myös talot stadionin vieressä tunnustavat seuran värejä ja Boca Juniorsin fanitavaraa myyviä putiikkeja löytyy lukuisia.

Tänään ei ole pelipäivä, mutta stadionille järjestetään kierroksia, jotka sisältävät myös pääsyn seuran museoon. Noin 15 euroa kustantava kierros on juuri alkamassa ja pääsen espanjankielisen ryhmän mukaan. Opas puhuu myös englantia ja kääntää tarinat minulle. Stadion on kyllä todella mielenkiintoinen vanhan koulukunnan areena, josta löytyy paljon seisomapaikkoja. Ei menisi Euroopan määräyksistä läpi tällainen paikka! Museosta löytyy kattava setti seuran historiasta: kaikki mestaruudet, tähtipelaajat ja arvatenkin Maradona-hehkutusta. Ilman muuta käymisen arvoinen paikka ja kyllä kiinnostaisi nähdä myös peli tällä stadionilla!

Kävelen kohti toista Bocan kuuluisimmista paikoista eli paria kujaa, joita reunustavat talot on maalattu sekalaisilla kirkkailla väreillä. Tämä alue on kyllä melkoinen turistirysä ja roinaputiikkeja sekä ravintoloiden sisäänheittäjiä on aivan liikaa. Talot ovat kieltämättä hauskan näköisiä ja valokuvauksellisia, mutta meininki tuntuu vähän turhan teennäiseltä. Räpsin muutamia kuvia ja poistun paikalta. Lähden kävelemään takaisin kohti hotellia. Sen verran tuli taas käveltyjä kilometrejä, että en jaksa enää poistua hotellihuoneesta illemmalla.

29.9.2017 Buenos Aires:
Aamupäivän projektina on hankkia liput viikonlopun jalkapallo-otteluihin. Lauantaina olisi yhden Buenos Airesin suurseuran eli San Lorenzon kotipeli. Seuran toimisto sijaitsee vajaan kilometrin päässä hotellista ja suuntaankin sinne heti aamusta. Toimisto ja lippu löytyvät helposti – tiketti kentän sivulla olevaan istumakatsomoon kustantaa noin 25€ eli liput ovat huomattavasti kalliimpia kuin Brasiliassa. Stadionia ympäröivää aluetta on kuvailtu slummiksi ja siellä liikkumista kehotetaan välttämään. Täytyy selvittää myöhemmin, kuinka paikan päälle oikein pääsisi…

Boca Juniorsin peli kiinnostaisi kovasti, mutta en haluaisi maksaa siitä 200-250€, mikä näyttäisi olevan parin matkatoimiston veloittama hinta. Käyn kysymässä lippuja yhdestä hotellin lähellä sijaitsevasta matkatoimistosta, joka mainostaa ikkunassaan jalkapallo-otteluita. Tästä putiikista löytyykin parempi tarjous, vaikka 150€ hinta on kyllä aivan järkyttävä summa futismatsista. Mutta stadion vaikuttaa eilisen kierroksen perusteella kyllä niin ainutlaatuiselta paikalta, että tekisi melkein mieli pulittaa tuo summa. Päätän kuitenkin tsekata, löytyykö vielä parempia tarjouksia.

Tangol-nimisen putiikin hinnat olen bongannut jo netistä aiemmin eikä kyseisen firman toimistosta saa yhtään parempia tarjouksia. Joku hieman epämääräisen oloinen pienempi matkatoimisto lupailee aluksi lippuja, mutta pitkäksi venyvän soitto- ja kyselykierroksen jälkeen asia ei tunnu etenevän ja päätän tarttua aiemmin saamaani tarjoukseen. Eli nyt pitäisi olla lippu sunnuntaina olevaan Boca Juniors – Chacarita Juniors – peliin. Päivän agenda on kyllä epäselvä: ainoa ohjeeni on odottaa noutoa hotellista klo 16:45-17:30 välillä…

Lippujen hankinnan jälkeen on aika vaihtaa maisemaa ja siirtyä metrolla samaan suuntaan kaupunkia, kuin missä olin toissa päivänä. Olen buukannut kolmen tunnin mittaisen katutaidekierroksen, joka keskittyy Palermon kaupunginosan alueelle. Kierros alkaa jostain kadunkulmasta rauhallisen oloiselta asuinalueelta, joka ei varsinaisesti vaikuta katutaiteen tyyssijalta. Graffitia ja muraaleja olen kyllä nähnyt jonkun verran aiempina päivinä – mitään ihan erityisen mieleenpainuvaa taidetta ei ole vielä ainakaan tullut vastaan.

Kierrokseen osallistuu kymmenkunta henkilöä ja sen vetäjänä toimii alun perin kanadalainen mimmi, joka toimii jonkinlaisessa paikallisessa katutaidekollektiivissa. Ideana on kiertää kävellen ja välillä pikkubussilla paikallisia kulmia ja bongailla erilaisia taideteoksia. Kierros tuntuu keskittyvän lähinnä muraaleihin ja stencil-taiteeseen, vaikka ihan laadukasta graffitiakin on tarjolla. Ainakin minulle useimmat muraalit eivät ole graffitia, joka taas on spray-maaleilla toteutettua kirjaimista koostuvaa taidetta. Nämä kaikki yllä mainitut suuntaukset lasken kyllä katutaiteeksi…

Ihan mielenkiintoisia juttuja tällä kierroksella kyllä näkee, varsinkin muutama isompi stencil-pohjainen duuni on suorastaan hämmästyttävän hieno ja lisää kyllä arvostustani stencil-pohjaisia teoksia kohtaan. Lisäksi bongaan pari todella taidokasta post graffiti -henkistä työtä, jotka ovat jo lähempänä typografiaa, kuin perinteistä pieceä.  Kierros päättyy baariin, joka on täynnä taidokkaita stencileitä ja muuta katutaidetta. Hyvä setti, vaikka perinteistä graffitia olisi saanut olla enemmänkin! Palailen metrolla takaisin hotelliin ja taas menee loppuilta relaillessa huoneessa.

30.9.2017 Buenos Aires:
Lauantai on taas pelipäivä eli vuorossa on tämän reissun kolmas jalkapallo-ottelu, johon ostin lipun eilen. Stadion sijaitsee lähes kymmenen kilometriä ytimestä etelään eli joku kyyti peliin tarvitaan. Vaihtoehtoja olisi monia, mutta paikallisbussi on helpoin tapa siirtyä kyseiseen paikkaan. Bussilinjoja kaupungissa on varmasti ainakin sata kappaletta ja liikkumisen pitäisi onnistua samalla kortilla, millä metrokin toimii.

Käyn heti aamusta etsimässä stadionille menevän linjan pysäkin, joka löytyykin noin puolen kilometrin päästä hotellista. Palaan aamiaisen jälkeen hetkeksi hotellille ja lähden puolen päivän jälkeen liikkeelle. Turhat tavarat jäävät taas hotellille ja mukaan otan vain kännykän, lipun ja vähän rahaa. Iso kamera saa jäädä hotellille eli kuvat otan tälläkin kertaa kännykällä. Tällä kertaa kotijoukkueen värit ovat sininen ja punainen eli valitsen vaatetukseni värin niiden mukaisesti.

Bussimatka sujuu nopeasti ja seuraamalla bussissa olevia San Lorenzon faneja stadion löytyy helposti (vaikka puhelimen navigaattori näyttääkin sille ihan väärää sijaintia). Stadionin vieressä on tosiaan joku slummilta näyttävä alue, mutta sen asukit näyttävät pysyvän omissa oloissaan ja areenan ympärillä liikkuu lähinnä fanipaitoihin pukeutunutta väkeä. Tunnelma on taas rauhallinen ja liikkeellä on paljon perheellistä väkeä. Laulu ei raikaa eikä rummutustakaan kuulu. 

Stadion on todella vaatimattoman oloinen, vaikka kapasiteettia on yli 40.000 katsojalle ja mesta ei ole edes kovin vanha vaan joskus 90-luvulla rakennettu. Rakennelma on ulkokuoreltaan suorastaan ruma ja kentän puolelta puuttuvat niin tulostaulu kuin pelikellokin. Katsomot on maalattu seuran väreihin eli rakennelma näyttää kentälle päin hieman tyylikkäämmältä kuin sen betonin värinen ulkopuoli. Väkeä valuu katsomoihin tasaiseen tahtiin, mutta selvästikään täyttä tupaa ei ole odotettavissa. San Lorenzon on juuri pudonnut Copa Libertadoresista ja valmentaja on sen vuoksi eronnut, eli joukkue on vähintäänkin sekavassa tilassa.

Istumakatsomossa on numeroidut paikat ja ihmiset tuntuvat istuvan tällä kertaa omilla paikoillaan. Paikkani on paikallisen herraseurueen keskellä ja nämä jo yli 60-kymppiset ukkelit ottavatkin minut ”suojelukseensa”. Yksi hepuista eli Jorge puhuu englantia ja ihmettelee, miten turisti on päätynyt tällaiseen paikkaan ja vielä paikallisbussilla! Suomesta hän tietää Tarja Turusen ja Nightwishin – Tarjahan on naimisissa argentiinalaisen miehen kanssa. Jorge esittelee minulle joukkueen ja kertoo kaikenlaista seuran toiminnasta.

Peli alkaa katsomoiden ollessa noin puolillaan. Seisomakatsomossa on ihan hyvä meininki ja laulukin kaikuu taas. Istumakatsomossa on selkeästi rauhallisempaa kuin Brasiliassa näkemissäni peleissä. Tällä kertaa näkyvyys on sen verran hyvä, että voi tunnelman lisäksi keskittyä myös itse peliin. Ensimmäinen puoliaika on puolustusvoittoista peliä ja maalipaikat ovat vähissä. Papatkin innostuvat välillä huutelemaan ja laulamaan, mutta aika leppoisa tämän matsin tunnelma kyllä on.

Toisella puoliajalla kotijoukkue painaa päälle ja saakin useamman hyvän paikan aikaiseksi, mutta viimeistely ontuu pahasti ja lopputuloksena on maaliton tasapeli. Jengi poistuu stadionilta hieman pettyneen oloisena mutta rauhallisina. Palaan bussilla keskustaan – tosin tämä bussi ei jostain syystä aja kuin puolimatkassa olevalle rautatieasemalle. Kävelen hetken ja hyppään toiseen bussiin, jolla pääsen keskustan nurkille. Ennen kuin menen hotelliin, niin suuntaan läheiseen ostoskeskukseen, jonka sisuksista löytyy myös paikallinen kulttuurikeskus. Kyseinen paikka järjestää kaikenlaisia esityksiä – mukaan lukien tangoshow:t, jollainen pitäisi löytyä tänäänkin.

Tango-show:t ovat todella suosittuja ja niitä tuntuu löytyvän joka lähtöön. Aika monessa paikassa on tarjolla fiinimmän oloisia illallistapahtumia, joiden hinta on 50€ luokkaa. Tässä kulttuurikeskuksessa pitäisi olla tarjolla pukukoodiltaan ja ohjelmaltaan rennompi esitys, johon ei sisälly illallista. Ostan noin 20€ kustantavan lipun illan esitykseen ja palaan bussilla hetkeksi hotellille ennen kuin tulen takaisin.

Ehdin syödä nopean illallisen kauppakeskuksen food courtissa (pitkästä aikaa lohta) ennen kuin esitys alkaa. Yleisö on aika sekalaista: eläkeläisten lisäksi on nuorempaa väkeäkin ja osa porukasta vaikuttaa paikallisilta (tai ainakin espanjankielisiltä). Paikka on pieni teatteri, jossa on ehkä 15 penkkiriviä. Show alkaa kello kahdeksan jälkeen ja homman nimi on noin tunnin kestävä laulu- ja tanssishow livebändin tahdittamana. Esiintyjiä on bändin lisäksi ehkä 6-8 kpl, ihan en pysy laskuissa mukana, kun jengi vaihtaa asuja vähän väliä.

Esitys on kokonaisuudessaan espanjaksi (siis lähinnä laulujen ja muutaman spiikin osalta) eli siinä mahdollisesti oleva draaman kaari jää hämäräksi. Tunnin aikana kuullaan lukuisia tangoja – sekä instrumentaaleja, että lauluesityksiä ja useimpien aikana myös tanssitaan. Tanssiesitykset ovat lähes kaikki paritansseja ja vaikuttavat kyllä suomalaista tangoa vauhdikkaammilta. Esiintyjät ovat kyllä viimeisen päälle ammattilaisia eli taivutukset luontuvat kyllä ihan eri lailla kuin vähemmän treenanneilta parkettien partaveitsiltä. Itse tangoista en kyllä tunnista yhtään kappaletta eli mitään Satumaata tai muita Suomi-klassikoita ei täällä kuulla... Tunnin setti päättyy äänekkäisiin suosionosoituksiin ja yleisö tuntuu nauttivan showsta. Ihan käymisen arvoinen esitys kyllä oli, mutta tunti oli ihan sopiva kesto sille. Tanssijoista olisi kyllä saanut hienoja kuvia, mutta kuvaaminen oli ymmärrettävistä syistä kielletty pimeässä salissa. Kävelen esityksen jälkeen takaisin hotellille. Florida-kadulla on joku standup-komedialta vaikuttava show, joka on houkutellut suuren yleisön. Espanjankielinen esitys ei kuitenkaan avaudu ja jatkan matkaa. 

1.10.2017 Buenos Aires:
Tänään on ohjelmassa tämän reissun neljäs futismatsi, joka on odotustasoltaan selkeästi kovin juttu tähän asti. Eli legendaarisen Boca Juniorsin kotiottelu, joka alkaa kello 18 maissa illalla. Ennen peliä on siis hyvin aikaa hoitaa pari pakollista asiaa kaupungilla alkaen aamiaisen hankinnasta.

Kävelen siis aamutuimaan Plaza Mayon nurkille ja käyn testaamassa jonkun paikallisen hampurilaisravintolan, jonka nimi ei jää mieleen. Aika perusburgeri, eipä jää sekään juuri mieleen. Katselen hetken rauhallista menoa aukiolla, jolla pitäisi olla tänään joku mielenosoitus. Ei näy juuri agitaattoreita, mutta jotain lavaa sinne kasataan eli ehkä myöhemmin alkaa tapahtua?

Kävelen myös näin sunnuntaisin hiljaista Florida-katua pitkin etsien aiemmin bongaamaani Bocan myymälää. Se löytyykin kauempaa kuin muistelen ja on onneksi auki myös tänään. Illan pelissä on syytä tunnustaa värejä ja ostan siis Boca Juniorsin t-paidan. Ruotsin lipun värejä ei ole koskaan ilo kantaa, mutta onneksi löydän ihan kohtuullisen tyylikkään sinikeltaisen paidan, joka maksaa noin 25€ - aidosta tuotteesta kun on kyse. Kaikenlaista epävirallista Boca-roinaa saisi kyllä halvemmallakin.

Jatkan matkaa satamaan, josta lautat Uruguayhin lähtevät. Sielläkin on hiljaista, mutta onneksi hyvää englantia puhuva virkailija on myymässä lippuja ja ostan tiketin huomenna puolen päivän maissa lähtevään laivaan. Palaan hotellille ja oleilen huoneessa valmistautuen mielenkiinnolla illan peliin.

Edessä on siis elämäni rahallisesti arvokkain jalkapallo-ottelu: maksoin lipusta n. 150€ paikalliselle matkatoimistolle. On vähintäänkin epäselvää, millainen ryhmämatka on edessä: heput puhuivat jostain ryhmästä, mutta minulla ei ole muita ohjeita kuin odottaa kyytiä hotellin aulassa sovittuna ajankohtana. Boca Juniorsin lippuja ei saa ostaa mistään vapaasti, vaan liput tarjotaan ikään kuin kausikorttikorttiperiaatteella jäsenille. Jäsenet maksavat kiinteän kk-maksun (noin 30€ / kk) ja saavat sitä vastaan käydä katsomassa pari peliä kuussa. Jäseneksi pääseminen voi kestää vuosia ja jopa jonottamisesta pitää maksaa kk-maksu.

Aika lailla sovittuna ajankohtana hotellille saapuukin taksikuskin oloinen n. 60-kymppinen heppu, joka ei taas puhu sanaakaan englantia. Ukkeli onkin liikkeellä taksilla ja hänellä tuntuu olevan kova kiire. Juuri kun päästään liikkeelle, niin heppu alkaa puhua ”documentosta” eli ilmeisesti pitäisi olla joku henkilöllisyystodistus mukana? No ei muuta kuin takaisin hotellille hakemaan passia (jota ei siis ole muissa peleissä kyselty). Ukko ajaa reipasta vauhtia Bocaan ja pysäyttää jollekin pikkukadulle lähellä stadionia. Oikeaan suuntaan ainakin ollaan menossa. Seuraan liittyy nuorempi heppu, joka on ilmeisesti suharin poika. Tämä kaveri puhuu onneksi varsin sujuvaa englantia ja alkaa briiffata minua ja kahta seurueeseen kuuluvaa saksalaista skinheadin oloista tyyppiä illan agendasta.

Isäpappa on järjestänyt kolme lippua illan peliin, jotka siis myydään reippaalla voitolla turisteille. Mikään matkatoimiston retki tämä siis ei ole, vaan ihan puhdasta mustan pörssin lippukauppaa. Poika ohjeistaa, että jos joku kysyy lippujen alkuperää, niin pitää sanoa niiden olevan lahja ystävältä! Bocan lipuille riittäisi kysyntää paikallistenkin keskuudessa eli ymmärrettävistä syistä fanit eivät pidä niiden trokaamisesta turisteille.

Saan vihdoin kaivatun lipun käteeni, ja se on itse asiassa erään herra Caneten jäsen- / kausikortti! Lähdemme talsimaan kohti stadionia, jonne on pari korttelia matkaa. Tunnelma on aika rauhallinen ja paikallista jengiä valuu tasaiseen tahtiin kohti pyhättöä. Matkan varrella on pari turvatarkastusta, jossa tosiaan kysytään passiakin. Ketään ei tunnu kiinnostavan selkeästi väärä henkilö, joka leimaa herra Caneten jäsenkortin.

Poika ohjaa meidät oikealle portille ja saksalaiset lähtevät toiseen päähän katsomoa etsimään paikkojaan. Oletin ostaneeni paikan seisomakatsomoon, mutta tämä paikka onkin itse asiassa istumapaikka varsin lähellä ns. 12. pelaajan päätyä, jossa kaikkein intohimoisimmat fanit ovat. Ei siis huono diili ollenkaan, toki olisi ollut mielenkiintoista päästä seisomakatsomoon, jossa kaikkein villein tunnelma on. Paikka löytyy pienen hakemisen jälkeen ja pelin alkuun on vajaa 20 minuuttia.

Stadion alkaa täyttyä ja laulu raikaa koko ajan. Ultra-pääty laulaa, tanssii tai vaan pompii paikallaan (kuten se tekee koko pelin ajan). Istumakatsomossa on hieman rauhallisempi meno ainakin vielä. Kaikki stadionin katsomot on koristeltu fanien tekemillä lakanoilla ja lähes jokaisella ihmisellä on pelipaita tai jotain muuta seuran rekvisiittaa päällä. Ennen pelin alkua kentälle saapuu ryhmä harmaahapsisia vanhoja herroja, jotka ovat seuran pitkäaikaisimmat jäsenet. Vaarit saavat jonkun palkinnon ja valtavat suosionosoitukset.

Pelaajat ja tuomarit tulevat kentälle mellakkapoliisien saattelemina. Paikalliset kytät ovat täydessä mellakkavarustuksessa – löytyy pamput, kilvet ja kypärät. Yleisö buuaa vimmaisesti vierasjoukkueelle, joka on Buenos Airesin paikallinen HIFK, eli liigassa statistin osassa oleva pikkuseura Chacarita Juniors. Vierasjoukkueen faneja ei päästetä enää ollenkaan Bocan peleihin muutaman vuoden takaisista rähinöistä ja yhdestä kuolemantapauksesta johtuen. Vierasjoukkueen pukuhuone on ultra-katsomon alla ja fanit yrittävät parhaansa mukaan häiritä vihollisia hyppimällä pukuhuoneen katon päällä ennen pelin alkamista ja puoliajalla.

Peli alkaa aikataulussa ja yleisö alkaa mylviä entistä villimmin. Ultrat pitävät meteliä yllä koko ajan ja istumakatsomo yhtyy siihen vähän väliä. Välillä jengi nousee seisomaan, mutta ei sentään seiso koko matsia kuten Brasiliassa näkemässäni Copa Sudamericanan pelissä tapahtui. Boca saa unelma-alun peliin ja johtaa 1-0 jo kolmen minuutin jälkeen. Jengi huutaa aivan hulluna, kun maali tulee. Peli kuitenkin tasoittuu nopeasti, kun Bocan pelaaja saa kaksi keltaista korttia (eli punaisen kortin) noin parinkymmenen peliminuutin paikkeilla. Tunnelma muuttuu aggressiiviseksi ja tuomari saa kuulla kunniansa. ”Putaa” huudellaan joka puolella. Vierasjoukkue ei kuitenkaan saa hyödynnettyä miesylivoimaa ja tauolle mennään Bocan Juniorsin 1-0 johdossa.

Stadion on todella ahdas ja vessassa käynti sekä snacksien hankinta jäävät valtavien jonojen vuoksi tekemättä. Laulukin taukoaa hetkeksi, mutta kohta mennään taas toista puoliaikaa ja fiilis on taas katossa. Pyroja ja pommeja ei näy, mutta jengi viskoo koko ajan ilmaan paperisilppua, jota saakin vähän väliä siivota kentältä. Vierasjoukkuekin saa punaisen kortin ja Boca pääsee taas peliin kiinni. Muutama lupaava maalipaikka nähdään, mutta aika tarkkaa puolustamista puolin toisin tämä peli on. Vierasjoukkue ei saa oikein mitään aikaiseksi toisella puoliajalla eli kyllä tämä peli menee varsin selvästi isännille, vaikka alkuminuuttien maali jääkin ainoaksi. Peli päättyy vimmaisiin suosionosoituksiin ja loppulauluihin. Tunnelma oli koko ajan aivan loistava ja onhan tällaisessa old school-henkisessä stadionissa aivan eri tunnelma kuin jossain Taka-Töölön tekonurmella.

Jengi alkaa poistua hyvillä mielin ja tietenkään mitään rähinöintiä ei ole, kun kotijoukkue kerran voitti, eikä vierasjoukkueen faneja ole edes mestoilla. Muutenkaan mitään varsinaista huligaani-meininkiä en havainnut koko päivänä - varsin aggressiivista fanitusta kylläkin. Olemme sopineet tapaavamme pojan ja saksalaiset pelin jälkeen parin korttelin päässä stadionista – tarkat koordinaatit tosin jäivät epäselviksi. Kolmikko löytyy kuitenkin helposti ja hyppäämme pojan ikivanhan Peugeotin kyytiin. Kaveri heittää minut hotellille ja kertoo matkan varrella mielenkiintoisia juttuja tiimistä ja siitä, miten jäsensysteemi toimii. Joudun tietenkin palauttamaan jäsenkortin eli tästä pelistä ei jää muistoksi minkäänlaista tikettiä.

Oli kyllä mainio peli ja ainakin näin ”kerran elämässä” – kokemuksena hintansa arvoinen reissu. En tiedä olisiko lippua edes saanut halvemmalla – vaihtoehtona olisi ollut oikea turistikierros, jossa ryhmä olisi viety omaan aitioonsa ja noin 200-250€ hinnan vastineeksi olisi saanut lisäksi pari kaljaa ja pizzasiivua. Onhan tämä kausikorttien diilaaminen vähän likaista hommaa, mutta selvästi seura ei sitä kielläkään…