Uruguay - October 2017

I really liked Uruguay - as a country it feels bit less chaotic than its neighbours but there is a kind of mellow and relaxed vibe everywhere: people just enjoy their mate drinks and take things easy. I would have been nice to experience the beach scene during summer time - now I was there maybe one month too early and the beach resort towns were almost deserted. One of my highlights in Uruguay was to watch the football World Cup final qualifier match in the legendary Montevideo stadium. I spent around two weeks in Uruguay before it was time to return to Buenos Aires.

Places visited:
  1. Montevideo
  2. Cabo Polonio
  3. Punta del Diablo
  4. Montevideo
  5. Punta del Este
  6. Colonia

Check out the photo gallery


2.10.2017 Buenos Aires - Montevideo:
Tänään vaihtuu taas maa (tosin Argentiinaan on tarkoitukseni palata vielä) ja tällä kertaa siirtymä tapahtuu meritse (vai liekö ylitettävä vesi vielä Plate-joki?). Buenos Airesista pääsee Uruguayn puolelle useammallakin lautalla – on mahdollista mennä joko suoraan Montevideoon tai vaihtoehtoisesti kulkea lautan ja bussin yhdistelmällä samaan paikkaan. Näistä jälkimmäinen vaihtoehto on noin puolet halvempi (mutta pari tuntia hitaampi). Kun ei ole kerran kiire, niin valitsen lautta+bussi -kombon.

Lautta lähtee puolen päivän maissa ja kävelen noin kilometrin matkan satamaan. Meininki on vähän kuin Tallinnan lautalle menisi, paitsi että kaikki isommat matkatavarat pitää laittaa laivan ruumaan. Sekä Argentiinan että Uruguayn maahantulomuodollisuudet suoritetaan jo satamassa eli Uruguayn leima napsahtaa passiin jo hyvissä ajoin. Lautta on iso katamaraani, josta löytyy penkit kahdessa kerroksessa ja pieni taxfree-myymäläkin. Kyyti on todella tasaista ja reilun tunnin kestävä matka on ohi ennen kuin huomaankaan.

Uruguayn puolella matkatavarat saa lentokenttätyyliseltä hihnalta ja sen jälkeen on edessä reilun parin tunnin bussikyyti Montevideon bussiterminaaliin. Maisemat ovat aika tylsän tasaisia, mutta Uruguay näyttää bussin ikkunasta ainakin varsin siistiltä ja rajanaapureitaan vauraammalta paikalta. Ei näy juuri slummitaloja, autonromuja ynnä muita viime viikkoina tutuksi tulleita asioita. Montevideon bussiterminaali osoittautuu yhdistelmäksi linja-autoasemaa ja ostoskeskusta. Kysyn turisti-infosta, kuinka päästä keskustaan – se onnistuu ajamalla noin 10 minuuttia paikallisbussilla, joka lähtee bussiterminaalin edestä.

Olen buukannut halvan hotellin pariksi yöksi ja kyseinen kahden tähden palatsi löytyy helposti. Huone on ihan siisti, mutta tuntuu suorastaan kylmältä ulkolämpötilan ollessa ehkä viitisentoista astetta. Internet-yhteys löytyy, mutta selkeästi huonoin tähän asti tällä reissulla – onkin ollut yllättävän hyvät verkot tarjolla lähes joka paikassa. En ole syönyt kunnolla koko päivänä, joten päätän tehdä lyhyen kaupunkikierroksen ja etsiä jonkun ruokapaikan.


Montevideo on miljoonakaupunki, mutta ei varsinaisesti tunnu siltä. Helsingin keskustakin tuntuu isommalta kuin Montevideon varsin kompakti ydin, joka koostuu vanhasta kaupungista ja muutaman kilometrin pituisesta pääkadusta. Varsinainen nähtävyyksien bongaaminen jää huomiseen ja keskityn ravintoloiden skannaamiseen. Kovin montaa vaihtoehtoa ei tunnu löytyvän ja kaikki paikat vaikuttavat jo tutuiksi tulleilta pihvi- / burgeri- / pizzapaikoilta, joita tuntuu Etelä-Amerikassa riittävän. Valitsen jonkun paikan, jossa riittävästi mutta ei liikaa asiakkaita ja alan tulkitsemaan espanjankielistä ruokalistaa.

Nyt on iso nälkä ja päätän tilata entrecoten. Osasin odottaa isoa annosta, mutta täytyy myöntää, että tarjoilijan tuoma noin puolen kilon pihvi ja arviolta saman painoinen setti lisukkeita ylittää odotukseni. Varsinaisen täyteen ahdetun ruokalautasen lisäksi tulee toinen lautanen syömistä varten! Pihvi on kyllä hyvä ja jotenkin saan ahdettua kaikki mätöt sisuksiini. Eipähän tarvitse syödä mitään muuta tänään enää…

3.10.2017 Montevideo:
On taas aurinkoinen, mutta ei mikään erityisen lämmin päivä. Kevätkelit tuntuvat täällä päin olevan lämpötiloiltaan noin 15-20 asteen luokkaa tällä hetkellä. Ostan kaupasta aamupalaa ja syön eväät katsellen paikallista rantabulevardia ja kovin ruskealta näyttävää vettä. Jokivesi näyttää suorastaan saastaiselta, mutta ilmeisesti kyse on enemmänkin väristä kuin varsinaisesta saastasta? Lähden kävelemään kohti vanhaa kaupunkia, joka ei mielestäni ole vanha kaupunki sanan perinteisessä merkityksessä, vaan ennemminkin Montevideon vanhin osa, joka taitaa olla peräisin 1800-luvulta. Eli mitään muurien ympäröimiä kapeita kujia ei siis täältä löydy. Alue vaikuttaa paikoittain suorastaan hiljaiselta, vaikka muutamalla aukiolla onkin väkeä varsin runsaasti.

Mitään ihan maailmankuuluja nähtävyyksiä ei Montevideossa ole – muutama kiintoisalta vaikuttava museo ja pari muuta juttua täältä kyllä pitäisi löytyä. Tämän hetken suunnitelmana on kuitenkin jatkaa huomenna matkaa ja palata myöhemmin Montevideoon eli useampi paikka jää vielä myöhemmin nähtäväksi. Etsin hetken turisti-infoa kysyäkseni taas jalkapallolipuista – nyt olisi tavoitteena päästä seuraamaan Uruguayn MM-karsintaa ensi viikolla. Ensimmäinen turisti-info on jostain syystä suljettu, mutta sataman yhteydessä sijaitsevasta toimistolta saan koordinaatit lipun ostoon.


Kaupunki on täynnä Abitab-nimisiä kioskeja, joista pitäisi saada jalkapallolippujakin. Yllättävää kyllä peli ei ole loppuunmyyty ja onnistun ostamaan noin 25€ hintaisen tiketin. Kiertelen vanhaa kaupunkia tovin vailla päämäärää ja bongaan paljon laadukasta graffitia. Mielestäni kiinnostavampia juttuja kuin Buenos Airesissa ja Montevideossa tuntuu muutenkin olevan yllättävän kovatasoista spraymaalitaidetta.

Päätän käydä tänään vain yhdessä museossa eli ennakolta kaikkein kiinnostavimmalta vaikuttavassa ”Andit 1972” -museossa, joka keskittyy esittelemään kyseisenä vuonna tapahtuneeseen lento-onnettomuuteen liittyvää historiaa. Kyseinen tapaus on minulle entuudestaan tuntematon, mutta museo avaa erittäin hyvin tämän aivan käsittämättömän selviytymistarinan. Lyhyesti: Uruguaysta lähtenyt lentokone putoaa keskelle Andien vuoristo ja osa matkustajista jää henkiin. Konetta ei kuitenkaan löydetä, vaan matkustajat jäävät oman onnensa varaan yli kahdeksi kuukaudeksi, kunnes jäljellä olevat henkilöt onnistautuvat pelastautumaan. Hengissä pysyäkseen ihmisten on jopa syötävä kuolleita kanssamatkustajiaan eli aika äärimmäisestä selviytymistarinasta on kyse. On kyllä yksi mielenkiintoisimmista museoista pitkään aikaan!


Muita museoita tai nähtävyyksiä ei mahdu tämän päivän ohjelmaan, vaan lähden takaisin kohti hotellia. Käyn taas syömässä melkoisen annoksen – tällä kertaa saan lautasen kokoisen kanaleikkeen ja pienen vuoren perunamuusia toisella lautasella. Kyllä täällä saa olla tarkkana painon kanssa! Onneksi en ole kasvissyöjä, sillä vegeruokaa tuntuu olevan aika niukasti tarjolla. Palaan hotelliin ja mietin edelleen seuraavan aamun kohdetta. Päätän lähteä kerralla hieman kauemmaksi Montevideosta eli huomenna olisi tavoitteena ehtiä kello kymmenen maissa lähtevään bussiin kohti Cabo Polonia-nimistä paikkaa…

4.10.2017 Montevideo - Cabo Polonio:
Kasaan kamat ja kävelen pääkadulle odottelemaan bussia. Menen aluksi väärälle pysäkille, mutta oikeakin stoppi löytyy ja olen kohta ihmisiä vilisevässä terminaalissa. Bussifirman tiski löytyy helposti ja Cabo Polonion klo 10 lähtevään bussiin löytyy myös lippu. Lypsän käteistä automaatista, sillä tulevina päivinä olen paikoissa, joissa ei välttämättä automaatteja tule vastaan.

Bussi osoittautuu laadukkaaksi ja jopa langattomalla verkolla varustetuksi peliksi, joka kuljettaa tasaisen varmasti (mutta hitaasti) noin viiden tunnin matkan kohti Cabo Polonion ”terminaalia”. Kyseessä on eräänlainen bussiasema, sillä Cabo Polonioon ei saa ajaa omilla autoilla, vaan matkailijat kuskataan sinne busseiksi muunnetuilla rekoilla. Tämä siksi, että paikkaan ei mene varsinaista tietä, vaan ainoastaan hiekkadyynien keskelle tehty pehmeä ajoura. Kovin montaa henkilöä ei nouse varmaan 30 henkilöä vetävän rekan kyytiin eli selkeästi ollaan vielä low seasonin puolella täälläkin.


Rekkakyyti kestää parisenkymmentä minuuttia ja päättyy Cabo Polonion kylän ”keskusaukiolle” eli hiekkaiselle lähinnä suomalaista kesämökkiä muistuttavien rakennusten reunustamalle alueelle. Cabo Poloniossa homman nimi on hippeily ja sen kyllä huomaa välittömästi. Jengi tulee tänne ottamaan iisisti kauniiden maisemien keskelle ja elämään vailla mukavuuksia – kuten suomalainen menee sähköjä vailla olevalle mökilleen. Kylän ainoa sähkölinja näyttää menevän paikalliselle maamerkille eli majakalle muiden talojen ollessa aurinkosähkön ja generaattorien varassa. Paikka vaikuttaa kieltämättä idylliseltä ainakin näin päivänvalossa, kun kirjavasti maalatut talot loistavat auringossa.

Majoitusvaihtoehdot ovat lähinnä hostellitasoisia ja heti ensimmäisestä paikasta löytyy tilaa. Dormeihin en tälläkään kertaa sorru, vaan maksan noin 25€ omasta huoneesta - ei siis missään nimessä halpaa, koska Montevideosta saisi hotellihuoneen lähes samaan hintaan. Hostellia pitävä Santiago-niminen heppu on ehta kannabista käryttelevä rastahippi, joita näkee tässä kylässä paljon. Kannabishan on nykyään laillista Uruguayssa, joten hampun käryä haistaa vähän väliä.

Cabo Poloniossa varsinainen kesäsesonki alkaa vasta joulukuussa eli suurin osa majoituksista ja ravintoloista on vielä kokonaan kiinni. Vakituisia asukkaita on arviolta 150 kpl. Kylästä löytyy yksi kauppa, joka on sellainen perinteinen sekatavarakauppa, jossa tuntee palaavansa ajassa taaksepäin noin 50 vuotta. Tavarat saa pyynnöstä tiskin takaa ja hedelmät punnitaan iankaikkisen vanhan näköisellä punnuksilla varustetulla vaa’alla. Ostan vähän evästä illaksi ja lähden sitten katselemaan kylää.


Paikka on nimensä mukaisesti niemi, jota reunustavat hienot kilometrien pituiset hiekkarannat ja – dyynit. Rannat ovat varmaan kesäkaudella täynnä auringonpalvojia, mutta nyt täysin autioita. Aallot käyvät korkeina eli sopivat hyvin myös surffaamiseen. Kävelen majakalle, jonka vierestä löytyy merileijonien yhdyskunta. Näin näitä otuksia viimeksi Uudessa Seelannissa – täällä otuksia on paljon enemmän, mutta ihan yhtä läheltä kuin Dunedinissa niitä ei pääse ihailemaan aluetta suojaavan aidan vuoksi. Elukat ovat kyllä omalla tavalla ”söpöjä” – jos nyt useampi sata kiloa painavasta otuksesta voi näin sanoa…

Aurinko laskee jossain pilviseksi muuttuneen taivaan rannassa ja palaan kylän ytimeen. Matkan varrella joudun angry birds – hyökkäyksen kohteeksi, kun astun ilmeisesti liian lähelle jonkun linnun pesää. Siivekkäät syöksyvät aika lähelle, mutta eivät onneksi noki silmiä päästä. Käyn kylän ainoassa ravintolassa syömässä aika vaatimattoman annoksen paistettua kalaa ja palaan hostellille. Vieraita on tänään vähän – vain muutama henkilö minun lisäkseni. Jengi kokkailee jotain ja tarjoaa minulle jo toisen illallisen. Meksikolainen heppu kertoilee ayahuasca-kokemuksistaan ja nuoria reissaajia tuntuvat nämä tripit kiehtovan… Saan myös vihdoin maistaa matea eli paikallista ”teetä”, johon puoli Etelä-Amerikkaa tuntuu olevan koukussa. Matea ei kuitenkaan tehdä teepensaan lehdistä vaan yerba-puun lehdistä. Maku on kuin joisi erittäin vahvaa mustaa teetä. Kaikki eivät välttämättä pidä maten mausta, mutta minun mielestäni se menee siinä missä teekin. Jengi vetäytyy nukkumaan joskus puolen yön maissa eli mitään party hostel -menoa ei täällä onneksi ole…

5.10.2017 Cabo Polonio:
Nukun yllättävän hyvin, vaikka yö on aika kolea ja talossa vetää kuin vanhassa ladossa. Vähän on kurkku käheänä, kun syön isännän kokkaamaa aamiaista ja mietin päivän ohjelmaa. Cabo Poloniossa ei ole paikallisen majakan ja merileijonayhdyskunnan lisäksi mitään erityistä nähtävää – toki hienoja maisemia, rantoja ja hiekkadyynejä riittää silmänkantamattomiin. Sää näyttää pilviseltä ja jään pariksi tunniksi tuumailemaan ja kirjoittelemaan edellisten päivien matkapäiväkirjoja.

Lähden puolen päivän jälkeen kävelylle ja talsin pitkin autiota rantaa aina niin kauas, kunnes talot loppuvat. Rantaa jatkuisi vielä kilometrikaupalla, mutta taivas näyttää tummuvan ja päätän olla jatkamatta kauemmaksi tänään. Kävelen niemen toisella puolella olevalle rannalle ja istuskelen rantavalvojan kopin vieressä pitkän tovin. Juuri kun luulen saderintaman menevän ohi, niin alkaakin tulla vettä ihan kunnolla. Lähden nopeasti takaisin kohti hostellia, mutta ennen kuin pääsen perille, niin sade muuttuu rakeiksi. Rakeet ovat sen verran isoja, että sade suorastaan tekee kipeää ja tuntuisi siltä, kuin joku viskelisi kiviä!


Sade lakkaa onneksi aika pian ja iltaa kohden pilvet alkavat väistyä auringon tieltä. Tänään olisi Etelä-Amerikan jalkapallon mm-karsintojen toiseksi viimeinen kierros ja olisi mielenkiintoista katsoa peli tv:stä, mutta enpähän ole nähnyt yhtään töllöä koko kylässä! Lähden katselemaan auringonlaskua, mutta matkan varrella huomaan, että yksi eilen kokonaan kiinni olleista ravintoloista on avattu ja siellähän kylän miehet tapittavat jalkapalloa. Käyn nopeasti räpsimässä pari kuvaa ja liityn sitten ukkelien seuraan. Uruguay ja Venezuela nyhjäävät 0-0 – tasapelin ja muut pelit menevät sen verran ristiin, että Etelä-Amerikan lohkon jatkoon pääsijät ovat vielä täysin auki ennen viimeistä kierrosta. Uruguayn jatkopaikka on tosin lähes varma ja Brasilia on voittanut lohkon jo aiemmilla kierroksilla.

Palaan hostellille, jonne on saapunut lisää väkeä. Tänä iltana saan taas nauttia hostellielämästä, kun chileläinen heppu terrorisoi mestaa ensin luukuttamalla keittiössä gangsta-rappia ja myöhemmin mölisee maratonpuhelua seinän takana lähempänä keskiyötä. Joudun valittamaan melusaasteesta tälle tyypille, että voin edes yrittää nukahtamista. Vaikka möykkä loppuukin, niin nukun aika huonosti jostain syystä. Liekö syynä taas kylmyys ja siitä huolimatta parveilevat hyttyset?

6.10.2017 Cabo Polonio:
Raekuurosta ei ole jälkeäkään, kun uusi päivä tuo mukanaan pilvettömän taivaan. Joudun vaihtamaan majapaikkaa, sillä hostelliin on sen verran monta varausta, että vapaita huoneita ei enää ole. Naapurista löytyy rauhallisen oloinen paikka, joka tosin maksaa hieman enemmän. Hinta-laatusuhde ei ole Cabo Polonion majataloissa kohdallaan, sillä vaikka noin 30 euroa yöstä omassa huoneessa ei ole globaalilla tasolla ihan tolkuton hinta, niin majoituksen taso on kyllä todella vaatimaton. Ja Montevideosta saa kolmen tähden hotellihuoneen jopa halvemmalla kuin nämä hostellien kopit…

Lähden taas kävelylle tarkoituksenani tehdä tänään vähän pidempi retki, koska sateen riskiä ei tänään taida olla. Menen ensimmäiseksi majakalle, jonka tsekkasin ulkopuolelta jo ensimmäisenä iltana. Nyt käyn ihailemassa maisemia myös majakan ylätasanteelta, jonne pääsee maksamalla alle euron pääsymaksun ja kiipeämällä jyrkät portaat. Onpahan hienot näkymät ja merileijonatkin näkyvät hyvin näin yläilmoista käsin!


Majakkavisiitin jälkeen on edessä reipas puolentoista tunnin kävely rantahiekalla. Noin kuuden kilometrin päässä kylästä on toinen niemi ja pieni kukkula, jolta pitäisi siltäkin avautua hienot näkymät. Paikka näyttää olevan lähempänä kuin mitä se oikeasti on ja kävely alkaa tympimään jo puolen tunnin kuluttua. Maisemat ovat hienoja mutta eivät juurikaan muutu matkan edetessä. Rannalla on lukuisia kuolleita merileijonia, jotka levittävät kammottavaa raadon hajua vähän väliä…

Lopulta saavun määränpäähäni, jossa odottaakin muutama varsin valokuvauksellinen spotti. Muutama ihminen tulee vastaan matkan varrella, mutta muuten saan olla yksikseni (jos lintuja ei lasketa). Tuijottelen merta ja kiipeän kukkulalle, jonka laella yllättää melkoinen hiekkamyrsky. Päivä on muutenkin tuulinen, mutta enpä odottanut tällaista puhuria, joka puskee hiekkaa nenään, korviin ja silmiin. Pitää aika nopeasti palata meren rannalle, ettei tukehdu santaan… Ihailen vielä hetken maisemia ennen kuin on aika lähteä tallailemaan noin puolentoista tunnin matka takaisin kylään.


Illan ohjelmassa on lähinnä syömistä ja oleilua. Palaan hostellille ja tajuan, että huoneessani ei ole valoja! Olisi pitänyt älytä tarkistaa tämä itsestäänselvyytenä pitämäni asia jo päivällä… Huomaan, että otsalamppuni paristot ovat lopussa, joten ei auta muuta kuin lähteä kyläkauppaan, joka on onneksi vielä auki. Paristotkin ovat kohtuuhintaisia.

Olen kahtena edellisenä iltana käynyt syömässä kylän ainoassa avoinna olevassa illallisravintolassa, jonka tarjonta on ollut aika kehnoa. Nyt näyttää myös eilen kisastudiota pitänyt paikka mainostavan ruokaa ja päätän testata tämän vaihtoehdon. Lajiltaan tuntemattomaksi jäänyt päivän kala on kyllä huomattavasti maittavampi annos kuin mitä parin edellisenä iltana tuli syötyä eli suositus tälle ravintolalle, jonka nimi ei tosin jää mieleen.

Hostelli on kyllä surkein majoitus tällä reissulla: ei valoja, vielä kylmempää kuin eilisessä paikassa ja omistajaporukka mekkaloi keittiössä myöhään yöhön asti. Ja huoneessa haisee homeelta. Onneksi olen joka tapauksessa vaihtamassa maisemaa huomenna.

7.10.2017 Cabo Polonio – Punta del Diablo:
Pari-kolme päivää on sopiva kesto Cabo Polonion visiitille ainakin tähän aikaan vuodesta – jos olisi rantakelit niin voisi ehkä viihtyä pidempäänkin. Päätän tsekata vielä toisenkin rantakohteen, joka ei ollut matkasuunnitelmassani vielä viikko sitten. Eli matkani jatkuu vielä hiukan kauemmaksi Montevideosta itään kohti ”Paholaisenniemeä” eli Punta del Diabloa. Kyseinen paikka on myös suosittu rantakohde kesäaikaan – saapa nähdä, kuinka hiljaista siellä on nyt.

Punta del Diabloon on matkaa alle 100 km ja siirtyminen vaatii bussinvaihdon Castillosin pikkukaupungissa. Punta del Diablon bussiterminaali on parin kilometrin päässä itse kylästä ja kävelen sinne hiljaista tietä pitkin kulkukoiran seuratessa minua. Paikka onkin aika erilainen, kuin mitä odotin: kyseessä on selvästikin suuri kesäasuntojen keskittymä, joka muina vuodenaikoina on lähinnä aavekaupunki. Majoitusliikkeitä ei juuri ole, vaan suurin osa asutuksesta on ison suomalaisen omakotitalon kokoisia ja tasoisia ”mökkejä”, jotka nyt siis ovat tyhjillään.

Ihmisiä on liikkeellä jonkun verran, mutta silti on kyllä kovin hiljaista tässäkin kylässä. Majapaikan löytäminen osoittautuu hankalaksi, sillä Punta del Diablossa ei ylipäätään ole kovin montaa hotellia / hostellia ja nyt niistäkin suurin osa on kokonaan kiinni. Joku hostelli tarjoaisi kokonaista makuusalia USD60 hintaan – jätän kyllä tämän tarjouksen väliin. Löydän onneksi noin 30€ kustantavan hotellin, jossa ei näytä olevan muita asiakkaita. Omistajat fiksailevat paikkoja kesäkautta varten ja taidan olla huoneeni ensimmäinen asukas moneen kuukauteen…


Punta del Diablossa on vielä vähemmän erityistä tekemistä kuin Cabo Poloniossa. Rantoja löytyy toki täältäkin, mutta ympäröivä luonto ei ole aivan yhtä vaikuttavaa kuin Cabo Poloniossa. Näin pilvisenä kevätpäivänä aktiviteetit rajoittuvat lähinnä rannoilla ja hiekkateillä kävelyyn sekä hotellihuoneessa oleiluun. Onneksi nettiyhteys on varsin toimiva, niin voin hoitaa taas muutaman asian tiedon valtatiellä Cabo Polonion verkkopaaston jälkeen…

Kävelen kylän hiljaisilla kaduilla ja räpsin kuvia. Ostan supermercadosta eväät ja palaan hotellille. Sää tuntuu taas kolealta ja huoneessa vetää taaskin – ei sentään niin pahasti, kuin edellisten öiden paikoissa. Tuijottelen tv-sarjoja tietokoneen ruudulta ja käyn myöhemmin illalla naapurissa olevassa italialaisessa ravintolassa syömässä pastaa. Olikohan järkevää tulla tähän kylään, sillä juuri nyt kaipaisin jotain aktiviteetteja ja nähtävyyksiä…?

8.10.2017 Punta del Diablo:
Vaikka Punta del Diablo tuntuu jo ensimmäisenä aamuna nähdyltä, päätän silti jäädä toiseksikin yöksi. Keli on edelleen pilvinen ja sadettakin voi olla tulossa. Lähden puolen päivän maissa kävelylle ja päädyn taas tekemään pidemmän retken rantoja pitkin. Muutaman kilometrin päässä kylästä on pieni majakka-asema, joka osoittautuu sen verran vaatimattomaksi, että olisi kyllä voinut jättää tämän retken väliin… Päivän eläinbongaus on rannalla makaava valtava valaanraato, joka haisee käsittämättömän pahalle. Mahtaako joku korjata ruhon pois ennen kuin rantasesonki alkaa?


Kävelen jonkun aikaa kylää halkovia hiekkateitä ja näen lähinnä lisää autioita kesäasuntoja. Koiria tuntuu juoksentelevan joka paikassa. Useimmat eivät kiinnitä huomiota yksinäiseen kulkijaan – muutama hurtta sentään vaivautuu edes räksyttämään. On kyllä melkoista aavekaupunkia tämä alue… Palaan hotellille kaupan kautta ja tapan aikaa tietokoneen kanssa. Illan pimettyä lähden etsimään ruokapaikkaa ja huomaan lähes kaikkien ravintoloiden olevan kiinni. Ilmeisesti näin sunnuntaina on vielä harvempi paikka auki? Onneksi löydän kuitenkin avoimen illallispaikan, josta saa ihan maistuvaa pastaa. Pakko vähän keventää ruokavaliota välillä, kun en enää jaksa pihvi + ranskikset – mättöjä, joita tuntuu olevan tarjolla joka paikassa… Huomenna on kyllä pakko jatkaa matkaa ja tämän kohteen olisi kyllä melkein voinut jättää väliin. Jos olisi kesäkausi niin Punta del Diablo olisi varmaan ihan miellyttävä paikka.

9.10.2017 Punta del Diablo - Montevideo:
Aamu alkaa taas parin kilometrin reippailulla eli kävelyllä bussiasemalle – vain huomatakseni, että tämä kyseinen bussi tekee lenkin myös Punta del Diablon kylän kautta. Edessä on joka tapauksessa 300km ja viitisen tuntia tylsähköä matkustamista. Uruguayn rannikko on yhtä tasankoa eli mitään kovin dramaattisia maisemia ei bussin ikkunasta näy. Kuuntelen taas Gösta Sundqvistin vanhoja koe-eläinpuisto -ohjelmia puhelimesta ja matka taittuu yllättävänkin nopeasti…

Olen buukannut hotellin aivan Montevideon bussiterminaalin vierestä, sillä tällä kertaa pitäisi viettää enemmän aikaa näillä nurkilla. Days Innissä tuli viimeksi yövyttyä Riikassa tänä kesänä ja tämäkin hotelli osoittautuu ihan siistiksi, mutta on aika kulahtaneen oloinen. Lähden heti checkinin jälkeen kaupungille, sillä haluan käydä Montevideon kuuluisalla jalkapallostadionilla myös ennen huomista peliä. Stadion on reilun puolen kilometrin päässä hotellista eli matka sinne ei kovin kauan kestä.


Stadion rakennettiin aikanaan ensimmäisiin jalkapallon MM-kisoihin, jotka pidettiin Uruguayssa 1930. Rakennelma on ulkoa aika vaatimattoman näköinen – tosin ulkonäköä on viime vuosina kohennettu näyttävillä stadionin ulkoseiniin toteutetuilla maalauksilla. Stadionilla sijaitsee Uruguayn jalkapallomuseo, jonka yhteydessä on myös sisäänkäynti stadionin torniin. Torni muistuttaa hämmästyttävän paljon Helsingin Olympiastadionin tornia! Ostan siis liput sekä torniin että jalkapallomuseoon.

Käyn ensiksi kurkistamassa stadionille, jota pääsee tutkimaan aivan vapaasti. Onpahan perinteisen oloinen areena, jonne on kyllä jossain vaiheessa asennettu rumat muovi-istuimet. ”Piippuhyllyillä” on kyllä jäljellä myös alkuperäisen oloisia betonista tehtyjä istuimia? Torniin pääsee onneksi hissillä, jota operoi vanhempi rouva. Ylhäältä näkymät ovat kyllä hyvät, mutta itse stadionille näkee aika huonosti. Likaiset suojalasit hankaloittavat valokuvausta ja peittävät näkymiäkin jonkun verran. Räpsin setin kuvia ja palaan museoon, joka ei ole läheskään yhtä kiintoisa, kuin Sao Paulon jalkapallomuseo.

Museon anti on lähinnä pölyttyneitä pokaaleja ja vanhoja valokuvia kahdessa kerroksessa. Uruguayn jalkapallon huippuhetket eli 1930 ja 1950 maailmanmestaruudet sekä 2010 neljäs tila käydään kyllä seikkaperäisesti läpi, mutta muuten museon anti jää hieman vaisuksi. Stadion torneineen on kyllä museota kiinnostavampi nähtävyys. Etsin oikean sisäänkäynnin huomiseen peliin ja talsin takaisin hotellille. Käyn vielä loppuillasta syömässä taas valtavan kokoiseksi osoittautuvan entrecoten bussiterminaalin yhteydessä olevassa kauppakeskuksessa ja menen täysin vatsoin nukkumaan…

10.10.2017 Montevideo:
Tämän päivän kiinnostavin juttu on tietenkin MM-karsintapeli, mutta se alkaa vasta puoli yhdeksän maissa illalla. Montevideon ydin tuli tsekattua jo viikko sitten, mutta kyllä kaupungissa riittää nähtävää vielä tällekin päivälle. Kävelen pääkatua pitkin lähelle edellistä hotelliani. Aika kiireiseltä vaikuttaa Montevideon arki tänäänkin ja sää jatkuu pilvisen koleana…


Puolessa välissä pääkatua sijaitsee mielenkiintoiselta vaikuttava gaucho-museo. Nimensä mukaisesti museo esittelee gauchojen eli Etelä-Amerikan cowboyden elämäntapaa ja kulttuuria. Museo on ilmainen ja taitaa olla jonkun paikallisen pankin sponsoroima. Edellä mainitusta sponsorista johtuen rakennuksesta löytyy myös pieni ”pankkimuseo”, jossa on jotain antiikkisia pankkitoimintaan liittyviä laitteita. Varsinainen gaucho-museo on aika pieni – vain muutama huone eri teemojen mukaan lajiteltuja esineitä kuten aseita, hevosiin liittyviä varusteita ja mate-astioillekin on oma huoneensa!

Englanninkielisten tekstien puute (johon alkaa jo tottua) laimentaa taas kielivammaisen turistin visiittiä ja museo on aika äkkiä nähty. Gauchojen releet ja tyyli poikkeavat selkeästi Pohjois-Amerikan lehmipojista – olisi ollut mielenkiintoista päästä hieman syvemmälle gauchojen historiaan, jota museo ei oikein onnistu avaamaan (ainakaan ilman erillistä opastusta). Jatkan matkaa kohti vanhaa kaupunkia…

Tsekkaan pari paikkaa vanhassa kaupungissa, jotka jäivät viimeksi näkemättä eli teatterin ja yhden kirkon. Kyseiset monumentit eivät ole erityisen kiinnostavia, joten jatkan taas matkaa ja lähden kävelemään rantabulevardia pitkin poispäin keskustasta. Mereltä käy todella kova tuuli, jonka vuoksi rantabulevardin penkit eivät juurikaan houkuttele istahtamaan alas ja ihailemaan merimaisemia.


Bongaan yhden Montevideon hiekkarannoista, joka arvatenkin on aika lailla autio tällä kelillä. Samoin on viereinen puisto, josta löytyy pieneltä linnalta näyttävä rakennus, jonka alkuperä jää arvoitukseksi. Palaan hotellille, kun näiltä nurkilta ei oikein enää löydy kiintoisaa nähtävää. Pidän parin tunnin lepotauon ennen kuin on aika lähteä illan otteluun.

Stadionia kohti marssii tasaiseen tahtiin sinivalkoisiin väreihin pukeutunutta väkeä. Aika moni on verhoutunut Uruguayn lippuun tai pelipaitaan, joita saa myös ostaa lukuisista katukojuista. Tunnelma on aika rauhallinen – vähän kuin Suomen maajoukkuepeliin menisi. Stadionilla kauhistun aluksi useamman sadan metrin pituista jonoa portilla. Onneksi jono etenee todella nopeasti ja olen sisällä hyvissä ajoin ennen peliä. Minkäänlaista turvatarkastusta ei tunnu olevan, vaan ainoastaan liput tsekataan!

Stadionilla odottaa lähes täysi tupa lukuun ottamatta vieraskatsomoa, jossa on vain kourallinen Bolivian faneja. Tunnelma on aika rauhallinen eikä kuulu rummutusta tai laulua. Ihmisillä on kuitenkin paljon torvia mukanaan ja niiden törähtelyä kuuluukin koko ajan aina pelin loppuun asti. Sambarumpuja ei tässä pelissä kuitenkaan kuulla. Tunnelma ja paikka muistuttavat hämmästyttävän paljon Suomen pelejä Olympiastadionilla: näkyy stadionin torni, jengi on pukeutunut sinivalkoisiin, yleisön tunnelmat ovat aika rauhalliset…

Mitään numeroituja paikkoja ei ole ja jään suosiolla seisomaan penkkirivien välissä olevalle tasanteelle. Peli alkaa ja Uruguay ottaa heti ohjat käsiinsä. Bolivia on jo varmasti ulkona kisoista eli vierailijan kannalta peli on aika turha. Isännät onnistuvat kuitenkin sähläämään oman maalin ja yllättäen Bolivia onkin 0-1 johdossa! Tilanne kuitenkin korjaantuu ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä kahdella nopealla maalilla, joita yleisö juhlii raivoisasti. Muuten katsomossa ollaan iisimmin, kuin mitä Brasilian ja Argentiinan liigapeleissä näin. 


Toisella puoliajalla nähdään vielä toinen Uruguayn oma maali ja kaksi maalia lisää Bolivian verkkoon eli peli on selvä – isännät voittavat ansaitusti 4-2 ja kuittaavat paikan lopputurnaukseen kolmatta kertaa peräjälkeen. Ihmiset iloitsevat, mutta aika hillityltä tuntuvat juhlat. Lopussa nähdään kyllä massiivinen ilotulitus, mutta mitään varsinaista karnevaalia ei käynnistetä, vaan jengi poistuu stadionilta rauhallisesti. Ehkä täällä ollaan niin tottuneita tällaisiin urotekoihin, joista Suomessa voi vain haaveilla? Maleksin väkijoukon mukana kohti hotellia ja käyn bussiterminaalissa syömässä pikaruokamätöt.

11.10.2017 Montevideo – Punta del Este:
Tänään on taas edessä matka Montevideosta itään. Aion viettää ainakin muutaman päivän Uruguayn kuuluisammassa rantakohteessa eli Punta del Estessä. Tämä Etelä-Amerikan Ibizaksikin kutsuttu paikka on reilut 100km Montevideosta ja busseja sinne menee noin tunnin välein. Hyppään bussin kyytiin puolen päivän maissa ja olen perillä noin parin tunnin kuluttua. Sää on edelleen ankea eli mitään rantasessioita lienee turha odottaa.

Punta del Este lokakuun alussa on sama kuin menisi Ibizalle huhtikuussa eli noin pari kuukautta ennen kesäsesongin alkua. Keli voi olla hyväkin, mutta tänään on taas yksi tuulinen ja pilvinen päivä elohopean näyttäessä noin 15 astetta. Täälläkin on moni kauppa ja hotelli kiinni kokonaan, mutta kaduilla näkyy kyllä elämää ainakin enemmän kuin Punta del Diablossa. Olen buukannut halvahkon hotellin läheltä bussiasemaa ja suuntaan ensimmäiseksi majapaikkaani.

Lähden oitis kiertämään Punta del Esten ”Peninsulaa” eli kapeaa niemimaata, joka on rakennettu täyteen hotelleja, villoja ja condoja. Hotelleja on itse asiassa varsin vähän, sillä täälläpäin näyttää suosituin majoitusmuoto olevan asunto jossain alueen lukemattomista 25-kerrroksisista kerrostaloista. Kävelen kohti lähistöllä sijaitsevaa satamaa, joka lienee kesällä täynnä jahteja ja purjeveneitä – nyt on väljempää. Silmäilen ravintoloiden ruokalistoja ja hinnat ovat aika kalliita eli pääruoat lähtevät 20-30 eurosta monessa paikassa. Punta del Este taitaakin olla Uruguayn kalleimpia paikkoja.


Kävelen rantabulevardia pitkin ja saavun Punta del Esten ehkä kuuluisimmalle maamerkille eli ”kädelle”, joka on siis valtava maasta (tai rantahiekasta) törröttävää ihmisen kättä esittävä patsas. Selfien ottajia parveilee sormien ääressä näin kehnollakin ilmalla, mikä mahtaakaan olla ruuhka täällä kesäaikaan?  Palailen hotellille pitkin Peninsulan pääkatua, joka tuo mieleen lähinnä jonkun uinuvan pikkukaupungin. Vaikka katu olisikin täynnä ihmisiä, niin olisi vaikea kuvitella olevansa maailmankuulun rantakohteen ytimessä. Käyn Burger Kingissä syömässä – sekin tuntuu olevan remontissa kuten niin moni muukin paikka Punta del Estessä. Selkeästi täälläkin on meneillään jälleenrakennus tulevaa kesää odotellessa.

Palaan hotellille ja teen vielä pienen iltakävelyn pimeän jo laskeuduttua. Ruokaravintoloissa on väkeä, mutta mitään Ibizan (tai monen muu Etelä-Euroopan rantakohteen) kaltaista menoa ei ole havaittavissa – itse asiassa baarejakin on varsin vähän. Onpahan vähän erilainen paikka, kuin mitä odotin…

12.10.2017 Punta del Este:
Aamiaisaika on aina kello kahteentoista asti eli Punta del Esten elämänrytmi on hieman erilainen kuin muualla. Olen ajatellut käydä katsastamassa vähän kauempana olevat rannat, mutta heti puolen päivän jälkeen alkaa satamaan ja odottelen hetken tihuutuksen loppumista. Sade ei lopu kokonaan, mutta vähenee kuitenkin lähes olemattomaksi tihkuksi ja lähden matkaan. Päätän aluksi kiertää koko Peninsulan, jonka kärjestä löytyy lähinnä villoja ja majakka.

Satamassa törmään mielenkiintoiseen näkyyn, kun bongaan laiturille nousseen merileijonan. Otus vaikuttaa kesyltä ja pummailee kalastajilta kaloja. Yksi ukko yrittää hätistää elukkaa tiehensä huitomalla sitä puisella laatikolla, mutta merileijona vain kököttää laiturilla. Pari muuta lajitoveria uiskentelevat ihan laiturin vieressä ja pummaavat kaloja nekin. Elukat saavatkin kalat ”vaivanpalkaksi”, mutta pummailu tuntuu silti jatkuvan.


Kierrän Peninsulan ja sade yltyy. Pidän pienen tauon hotellilla ja sateen tauottua siirryn toiselle Punta del Esten kahdesta pitkästä rannasta. Nämä rannat ovat aika lailla luonnontilassa eli rantabaareja, uimavalvojan koppeja ynnä muita yleensä tällaisista paikoista löytyviä rakennelmia ei juuri näy. Eikä tällaisella säällä ihmisiäkään. Kesäaikaan täällä pitäisi kyllä olla myös rantaklubeja ja baareja Ibizan tyyliin, kuten esim. Ovo-klubin ”päiväkerho”, joka on tänään tyhjillään. Ovo-klubi sijaitsee aivan rannan vieressä olevassa Conrad-hotellissa, jota lähdenkin seuraavaksi katsomaan.


Conrad on viiden tähden hotelli, josta löytyy klubin lisäksi myös valtava kasino. Kasinolla on täysi meno päällä näin keskellä sadepäivää ja uhkapelejä on tarjolla joka lähtöön: aika lailla samat vaihtoehdot löytyvät kuin mistä tahansa kasinosta eli ruletti, blackjack, pokeria ja tietenkin varmaan pari sataa yksikätistä rosvoa. Jätän uhkapelit väliin ja ihmettelen hetken edellisen kesän dj lineuppeja, joita edelleen mainostetaan. Aika lailla samoja housen / technon megastaroja kuin Ibizalla ja eri superklubeissa ympäri maailman.

Jatkan kävelyä pitkin tornitalojen reunustamia leveitä katuja. Tuntuu, että täällä ei ole varsinaista keskustaa ollenkaan! Condoja rakennetaan kyllä kaiken aikaa lisää, mutta tilaa on kyllä silti runsaasti. Ei tämä mikään jalankulkijan kaupunki silti ole – etäisyydet ovat suuria ja aika tylsiä nämä kilometrien pituiset suorat kadut ovat. Vähän kuin jenkeissä talsisi mitättömän kokoisia jalkakäytäviä pitkin… Saavun toiselle rannalle, jossa on vielä vähemmän elämää kuin edellisellä. Ihmettelen hetken kadun toiselle puolelle rakennettavaa Trump Toweria, enpä ole ennen näitä monumentteja nähnytkään!

Sade on onneksi loppunut. Palaan hotellille ja mietin, mitä tehdä tulevina päivinä. Päätän jäädä Punta del Esteen viikonlopun yli katsastaakseni paikallisten klubien musiikkitarjonnan. Ilmeisesti näin kevätkaudellakin jengiä tulee viikonlopuiksi Montevideosta tänne ja mainosten perusteella ainakin pari tapahtumaa olisi odotettavissa. Sääennustekin näyttää aurinkoista lauantaille ja sunnuntaille. Käyn syömässä päivän menun hotellin lähellä sijaitsevassa ravintolassa. Ihan hyvä setti kalaa ja vaihteeksi jotain muutakin kuin ranskalaisia perunoita.

13.10.2017 Punta del Este:
Pilvinen sää jatkuu edelleen – onneksi ei kuitenkaan näytä sateiselta. Tämän päivän ohjelmassa on tehdä pieni retki naapurikylään eli La Barra – nimiseen paikkaan, joka on tunnettu surffauksesta ja myös jossain määrin yöelämästään. Hyppään paikallisbussin kyytiin ja vajaan kymmenen kilometrin taival taittuukin nopeasti. La Barra on aika pieneltä vaikuttava paikka, jossa elämä tuntuu keskittyvän rannan suuntaisen pääkadun ympäristöön. Kovin hiljaista on täälläkin ja mitään yöelämään viittaavaa kuten edes baareja en edes havaitse.


Kävelen pari kilometriä pääkatua pitkin ja käyn taas yhdellä autiolla rannalla. Totean, että eipä tässä kylässä ole juuri nähtävää ja lähden takaisin päin. La Barrasta löytyy kuitenkin yksi museo, jonka päätän käydä katsastamassa paremman tekemisen puutteessa. Noin kilometrin päässä pääkadulta löytyykin paikallinen ”merimuseo”, joka vaikuttaa sympaattisen kotikutoiselta. Kyseessä taitaa olla jo edesmenneen henkilön yksityinen kokoelma kaikenlaista jollain lailla mereen liittyvää tavaraa (ja myös paljon sekalaista roinaa, jota en mitenkään assosioisi mereen). Löytyy täytettyjä merieläimiä, valaiden luurankoja, simpukkoja, tonnikaupalla vanhoja valokuvia, merirosvoasuja ja ties mitä muuta. Esineitä ja elukoita on varmasti tuhansia ja varastohallia muistuttavassa tilassa riittäisi tutkimista pariksi päiväksi, jos kävisi ihan jokaisen näyttelyesineen läpi.


Paikka on kyllä omituisuudessaan kiinnostava, mutta taas kerran englanninkielisten tekstien puute laimentaa museon antia. Olisi ollut mielenkiintoista päästä syvemmälle alueen historiaan, jota myös museossa valokuvien avulla avataan. Ja muutamankin esineen ja olion taustoja olisi ollut mielenkiintoista ymmärtää paremmin. Museosta löytyy myös erillinen hyönteisiä esittelevä rakennus, jossa on satoja tai jopa tuhansia kovakuoriaisia ja muita eliöitä lasivitriineissä. Olen museossa lähes ainoa asiakas, kunnes juuri lähtöä tehdessäni paikkaan pelmahtaa suuri ryhmä koululaisia.

Lähden kävelemään takaisin kohti Punta del Esteä ja mietin odotellako bussia vaiko kävellä rantaa pitkin takaisin. Päätän kuntoilla eli talsin reilun tunnin verran autotien laidassa ja katselen rantaa reunustavia hiekkadyynejä ja tien toisella puolella kohoavia condoja ja villoja. Maisema toistaa itseään ja mitään erityisen mielenkiintoista tämän jotoksen varrella ei ole. Kilometrejä tulee kyllä tämän päivän aikana käveltyä ainakin viisitoista, eli ihan hyvää liikuntaa tuli taas harrastettua. Vaikka mitään ihan erikoisia nähtävyyksiä ei tämä retki pitänyt sisällään, niin silti merimuseo oli ihan käymisen arvoinen paikka.

Haen kaupasta evästä ja menen hotellille lepäilemään. Käyn myöhemmin syömässä sataman nurkilla sijaitsevassa Moby Dick – pubissa, josta löytyy ihan kohtuuhintaista ruokaa. Vieressä oleva Soho-niminen ravintola pitää yläkerrassaan jotain klubia, joka ei kuitenkaan vielä ole auki. Ja aika pieneltä näyttää kyseinen mesta. Jotain ”kesäsoundia” ja ”latin hitsejä” kyseisen paikan Facebook-sivu ainakin lupaili. Mutta yökerhot jäävät kyllä tänään väliin ja palaan ajoissa hotellille.

14.10.2017 Punta del Este:
Päätän jäädä Punta del Esteen vielä pariksi päiväksi – varsinkin, kun sääennuste lupailee hieman kesäisempää keliä viikonlopulle. Ihan hyväksi osoittautunut hotelli on kuitenkin täynnä, joten joudun siirtymään toiseen paikkaan. Yllättävän täyttä tuntuu olevan muutenkin hotelleissa, liekö Montevideon väki tulossa isommalla köörillä viikonlopun viettoon?

Kohtuuhintainen majatalo löytyy Peninsulan ulkopuolelta, ja kävelen aurinkoisessa säässä pari kilometriä aika hiljaisen oloiselle alueelle. Vanhan oloinen, mutta siisti hotelli löytyy helposti, vaikka Googlesta löytyy kolmet eri koordinaatit kyseiselle paikalle. Huonekin on valmiina ja pieni uima-allasalue kutsuu heti, sillä sää on ainakin keväinen (jos nyt ei vielä kesäinen). Ainakin tarkenee vaihteeksi ilman paitaa ja otan heti pari tuntia aurinkoa…

Edellisinä päivinä on tullut käveltyä sen verran paljon, että tänään saa reippailu jäädä vähemmälle. Käyn iltapäivällä pikaisesti läheisessä ostoskeskuksessa, josta ei löydy oikein mitään mielenkiintoista. Ostan ruokaa ja palaan hotellille. Ratkon ristikoita ja lepäilen useamman tunnin, ennen kuin illan jo pimettyä lähden katsastamaan Punta del Esten kuuluisaa yöelämää.

Kaduilla on edelleen varsin kuollutta eli mitään Välimeren maiden lomakohteiden kaltaisia baarikatuja tai muuta vastaavaa menoa ei ainakaan tähän aikaan vaan ole. Conrad-hotellin viihdekompleksissa pitäisi kuitenkin olla jotain meininkiä tänään, joten suuntaan siis sinne. Kun saavun joskus puolen yön maissa paikalle, niin Ovo-klubi näyttää olevan edelleen kiinni. Menen siis kasinolle, joka onkin täynnä uhkapelinhimoista väkeä nuorisosta seniorisarjaan. Joku bändi soittaa cover-biisejä ja meno on aika seesteistä. Hotellin puolella on vielä yksi sali, jossa soi flamenco-henkinen iskelmä ja varsin iäkäs väki tanssahtelee.

En laita rahojani yksikätisiin rosvoihin, vaan tuijottelen lähinnä muiden ihmisten pelailua. Onhan sitä tullut kasinoilla hävittyä rahaa ennenkin ja nyt ajattelin käyttää matkakassan ihan muihin asioihin… Kello lähestyessä puoli kahta alkaa klubikin availla oviaan. Hotellin sisätiloissa olevan oven eteen muodostuu hetkessä erittäin sekavan oloinen tungos, ja päätän tarkkailla hetken tilannetta. Klubin puolelta kuuluu ihan hyvältä kuulostava housebiitti ja sekalainen seurakunta rynnii sisään: kaikenikäistä väkeä ja ei nyt mitään erityisen laittautunutta porukkaa.

Odottelen puolisen tuntia ja kun jono tuntuu hiukan lyhenevän, niin suuntaan kohti lippuluukkuja. Huomaan kuitenkin pienen ryysimisen jälkeen, että luukuilla on ”Cerrado”-kyltit eli suomeksi sanottuna ne ovat kiinni (vaikka myyjät istuvat kopeissaan). Homma menee entistä sekavammaksi ja samalla poket aitaavat minut noin kymmenen muun henkilön kanssa lippuluukkujen eteen muodostettuun karsinaan. Kyselen mistä on kyse ja joku englannintaitoinen kertoo, että klubi on täynnä ja lippuja ei myydä! Vastahan mesta avautui ja jengiä tuntuu valuvan jollain ennakkotiketeillä ja vippikorteilla sisään koko ajan.

Eli ilmeisesti tavis-osastolle myydään vain erittäin rajallinen määrä tikettejä ja tämä kiintiö on nyt täynnä? Turistin kisakunnosta tai naamasta tuskin on kyse, sillä katselen, kun joku nainen yrittää tuloksetta kaikin tavoin ruinata tikettiä vähän sujuvammalla espanjalla kuin mihin allekirjoittanut kykenisi… Odottelen ehkä puolisen tuntia tilanteen kehittymistä ja kun laput pysyvät edelleen lippuluukuilla, niin päätän antaa Ovo-klubin pitää tunkkinsa ja lähden talsimaan hotellille.

15.10.2017 Punta del Este:
Keli vaan paranee ja tänään taitaa olla jo yli 20 astetta mittarissa. Nukun myöhään ja vietän taas muutaman tunnin uima-altaalla (tai siis aurinkotuolilla – vesi kun on edelleen aika viileää). Edelleen kiinnostaa kokea Punta del Esten kuuluisa soundi ja onneksi tänään on toinen mahdollisuus eilisen epäonnistuneen klubikeikan jälkeen.

Bongasin jo ensimmäisenä päivänä julisteen, jossa mainostettiin Circodelica – nimisiä kemuja. Mitään koordinaatteja ei julisteessa ollut, mutta Googlen ja Facebookin avulla löytyi helposti oikea osoite. Punta del Estessä on tänä viikonloppuna pienimuotoiset festarit eli Punta Weekend – niminen tapahtuma. Perjantaina ja lauantainakin oli jo jonkunlaiset bakkanaalit, mutta sunnuntain pippalot eli jonkunlainen päivätapahtuma vaikuttaa kiinnostavimmalta annilta. Ohjelmasta vastaa Montevideossa vaikuttava La Terraza -klubi ja soundin pitäisi olla technoa ja house (eikä toivottavasti mitään EDM:ää tms kuonaa).


Kemut alkavat jo iltapäivällä, ja paikkana on kuvien perusteella sirkusteltalta näyttävä rakennelma jossain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Lähden kävelemään puhelimen navigaattori kädessä ja pariin kertaan alan jo epäillä koko tapahtuman olemassaoloa, kun päädyn jollekin kapealle hiekkatielle metsän keskellä. Jostain alkaa kuitenkin kuulua teknobiittiä ja suuntaan sitä kohden. Teltta löytyykin peltojen keskeltä, mutta väkeä on paikalla vain kourallinen. Ostan kuitenkin noin 30€ kustantavan lipun ja menen istuskelemaan auringonpaisteeseen. Ihmisiä kyllä valuu sisään tasaiseen tahtiin eli taidan vaan olla liian aikaisin liikkeellä?

Teltta on laitettu sisältä päin varsin hienoksi ja paikalliset dj:t soittavat ihan kelpo soundia. Aika lailla tech-housen ja tribaalityylisen housen maailmoissa mennään eli mitään discoa tai funky housea ei tänään kuulla. Illan hämärtyessä väkeä onkin yhtäkkiä paikalla satamäärin ja kekkerit käynnistyvät toden teolla. Aika nuorta väkeä on suurin osa kansasta, mutta löytyy kyllä pari harmaatukkaistakin veikkosta joukosta. Jengi tanssii aika tiukaksi muuttuvaa soundia innoissaan ja jossain vaiheessa lavalle ilmestyy sirkusa-aiheisia hahmoja eli klovneja, jonglöörejä ja vaikka mitä… Viimeistään tässä vaiheessa tajuan bileiden teeman eli sirkusteltassa kun ollaan, niin myös esiintyjät liittyvät tähän teemaan.


Meininki sen kun paranee ja tanssilattialle lentelee niin uimarenkaita kuin konfettisadettakin eli melkoisissa Ibiza-tunnelmissa mennään. Jossain vaiheessa puujaloilla liikkuvat eläinhahmot + pari pelleä alkavat kiertämään bailukansan joukossa eli aika vimmaista showta on kyllä lähes koko ajan. Illan pääesiintyjä on Stacey Pullen – niminen dj Detroitista ja kuten arvata saattaa, niin aika vihaista ja brutaalia teknoa on luvassa. Moinen soundi tuntuu kyllä uppoavan yleisöön ja jengi tuntuu villiintyvän. Staceyn tykittely on kyllä itselleni hieman liian rankkaa biittiä ja patsastelen tanssilattian laitamilla suurimman osan ajasta vaikka välillä polvikin nousee…

Hengailen teltalla melkein puoleen yöhön asti, kunnes on aika lähteä lepäämään. Kekkerit näyttävät yhä jatkuvan, vaikka virallisesti niiden pitikin päättyä keskiyöllä. Biitti kuuluu vielä kilometrien päähän, kun kävelen pimeitä katuja pitkin takaisin hotellille. Olipahan kyllä mainio tunnelma ja paljon mielenkiintoista soundia! Ihan positiiviset tunnelmat jäi siis tästä illasta ja varmasti aidompi meno kuin mitä edellisenä iltana olisi ollut tarjolla. Hotellin vieressä oleva pizzapaikka on näköjään vielä auki eli saan syötyä myöhäisen illallisen ennen kuin on aika mennä nukkumaan.

16.10.2017 Punta del Este - Colonia:
Tänään on aika jättää Punta del Este taakse ja jatkaa matkaa noin 300km länteen. Yritän ennen lähtöä selvitellä jatkoyhteyksiä Argentiinan puolella, mutta läppäri jumittuu johonkin Windows-päivitykseen ja hommasta ei tule yhtään mitään. Kävelen bussiasemalle ja joudun odottelemaan sielläkin jonkun aikaa, sillä seuraava bussi on jo loppuunmyyty.

Viimein pääsen liikkeelle joskus yhden maissa ja parin tunnin kuluttua olen Montevideon bussiterminaalissa. Seuraava bussi Coloniaan (joka on siis määränpääni) on sekin täynnä, joten taas on odottelua ohjelmassa. Ehdinpä kuitenkin syödä kunnolla terminaalin food courtissa ennen kuin pääsen jatkamaan matkaa joskus puoli viiden maissa. Montevideo – Colonia väli menee yllättävän nopeasti, kun ratkon skannattua ristikkoa läppärillä. On jo pimeää, kun saavun Coloniaan…

Kyseinen pikkukaupunki on kuuluisa historiallisesta kaupunginosastaan, johon tutustumiseen olen varannut huomisen päivän. Tämän illan ohjelmassa ei ole juuri muuta kuin etsiä hotelli ja asettua aloilleen pariksi yöksi. Booking.comista löytämäni vaatimaton kahden tähden majatalo löytyykin aivan bussiaseman lähistöltä ja osoittautuu ihan siistiksi paikaksi (eipä tällä reissulla tosin juuri mitään murjuja ole tullutkaan vastaan – mitä nyt Cabo Poloniossa). Kierrän pari korttelia ja haen kaupasta iltapalaa - ei ole isompi nälkä siis. Kaupunki ei vaikuta erityisen kiinnostavalta, mutta toivon että huomenna löytyisi jotain näkemisen arvoista.

Käytän loppuillan lentolipun varaamiseen ja Argentiinan sisäisen lennon varaaminen Buenos Airesista Ushuaiaan osoittautuu yllättävän hankalaksi! Enpä muista käyttäneeni yhtä onnetonta lentoyhtiön verkkopalvelua vähään aikaan… Aerolineas Argentinan palvelussa tehdään ensin jonkunlainen softbooking, jonka voi käydä erikseen maksamassa. Teen ensin varauksen Argentiinan sivustolta, joka ilmoittaa vasta maksuvaiheessa, että ulkomaalaiset eivät saakaan varata lippuja edullisimpaan mahdolliseen hintaan, vaan pitääkin tehdä uusi (ja kalliimpi) varaus firman kansainvälisiltä sivuilta! Joudun maksamaan tästä kolmen ja puolen tunnin lennosta lähes 300 euroa – oletin saavani sen satasta halvemmalla (joka siis oli argentiinalaisille suunnattu hinta)… Onpahan kallista hupia, mutta noin pitkään väliin menisi bussilla ainakin pari päivää.

17.10.2017 Colonia:
Nukun pitkään ja myöhästyn hotellin aamiaiselta. Lähden kaupungille ennen puoltapäivää ja käyn ensin satamassa ostamassa laivalipun huomiselle. Satamassa kuulen jonkun puhuvan englantia suomalaisella aksentilla ja joku Halti-reppua kantava heppuhan siinä haastelee. En kuitenkaan tee tuttavuutta tämän hepun kanssa, joka taitaa olla ensimmäinen suomalainen reissaaja, johon olen törmännyt tämän kiertueeni aikana. Montevideossa kuulin kyllä jonkun jalkapallomatsiin menijän puhuvan myös suomea…

Lähden kävelemään kohti historiallista keskustaa, jonne on ehkä puolisen kilometriä satamasta. Eli aika kompakti paikka Colonia on eikä historiallinen aluekaan ole kovin suuri – ehkä kilometrin verran halkaisijaltaan. Alue osoittautuu ihan miellyttäväksi paikaksi, jossa ei ole mitenkään liikaa turisteja. Ehkä viikonloppuisin on enemmän väkeä? Mikään paikallinen Tallinna ei siis ole kyseessä, vaan huomattavasti pienempi paikka, jota ympäröivät ainakin osittain muurit ja rakennuskanta periytyy useamman sadan vuoden takaa.


Mitään yhtä suurta nähtävyyttä paikassa ei ole, vaan varsinainen nähtävyys ovat lähinnä paikan tunnelmalliset kujat ja rakennukset. Alueelta löytyy myös lukuisia pieniä museoita, joihin kaikkiin pääsee pari euroa maksavalla yhteislipulla – tosin vain puolet museoista on tänään auki. Käyn katsastamassa pari museota ja ne ovat suoraan sanottuna tappavan tylsiä, varsinkin alkuperäiskansojen kulttuuria esittelevä paikka, jossa on lähinnä kiviä lasivitriineissä!

Kävelen vanhan kaupungin kujilla vailla päämäärää ja räpsin kuvia kunnes kyllästyn. Ihan miellyttävä paikka Colonia kyllä on, mutta mitään erityistä tekemistä se ei tarjoa. Kaupungissa olisi myös rantoja, mutta tänään on taas pilvinen päivä eli ei vieläkään rantakeli. Kävelen pois vanhasta kaupungista ja harhailen kaupungin uudemmalla puolella, joka ei ole läheskään yhtä viehättävää seutua. Käyn paikallisessa ostoskeskuksessa, joka osoittautuu erittäin pieneksi. Täällä tuntuu olevan erikoinen kielto pitää lakkia kaupoissa ja saan taas ukaaseja paikalliselta stevarilta lippiksen pitämisestä! Poistun ruokaostosten jälkeen ostarilta ja menen hotellille.


Tänään on taas aika syödä hieman parempi illallinen ja lähden etsimään ravintolaa. Vaihtoehtoja olisi kyllä runsaasti ja mietin hetken talsimista vanhaan kaupunkiin, jossa oli varsin tunnelmallisen oloisia paikkoja. Pääkadulla oleva paikka mainostaa kuitenkin edullisia parila-ruokia ja päätän testata Uruguaylaisen version näistä grillimätöistä. Lihaa tuleekin yli puoli kiloa ja lisukkeena on taas ranskalaisia perunoita. Aika tuhdin oloinen setti, mutta tällä kertaa lautasella on niin paljon läskiä ja sisäelimiä, että varsinaista syötävää on aika vähän. Ei siis mikään kovin kummoinen ateria tällä kertaa. Miinusta myös kulkukoirasta, joka tapittaa ruokaani herkeämättä ja antaa välillä tassua pummatakseen sapuskaa!

Back to www.acidkainen.net home page