India and Sri Lanka - April 2016

I was not planning to travel to India for a while but suddenly just after two months after my previous trip an opportunity to spend some time in the incredible India came up. I had not yet spent my winter vacations so I immediately thought about spending some time in some warm place after the business trip.

Sri Lanka happens to be quite close to Mumbai and Pune where I would be going - this country was not really on top of the todo-list but after a quick research I was convinced that I could easily spend some 10 days there.

Sri Lanka proved out to be an interesting destination. Even though the actual area is not so big there are so many different sides to this country - anything from beaches to misty mountains and ancient temples. Very nice combination of things indeed! Only thing to complain about was the heat - or maybe I'm just getting old and cannot stand that much scorching sun anymore...

Places visited:

  1. Colombo
  2. Unawatuna and Galle
  3. Ella
  4. Kandy
  5. Dambulla and surrounding area 

Check out the photo gallery

9.4.2016 Helsinki – Istanbul – Mumbai:
Järjestyksessään viides Intian reissu tuli hieman yllättäen – vastahan pari kuukautta sitten kävin taas tässä maassa, jossa tulee näköjään työkuvioiden vuoksi reissattua säännöllisesti kuin vaikka Tallinnassa kävisi. Talvilomat olivat vielä pitämättä joten fiksasin lyhyellä varoitusajalla Punen keikan lisäksi reilun viikon lomaa Sri Lankalla. Kyseinen maa oli entuudestaan koko lailla tuntematon paikka eikä nyt varsinaisesti ollut todo-listan kärkipäässä - mutta pikaisen taustatutkimuksen perusteella vaikutti vähintäänkin mielenkiintoiselta saarivaltiolta.

Lähdin reissuun kevään jo orastaessa Suomessa silti hieman harmaana lauantaiaamuna. Firman salli hieman pidemmälle lennolle business-luokan ja kyllähän se vain sopii. Tällä kertaa valitsin Finskin sijasta ”Turkkilaisen”, joka kuljettikin siedettävällä vaihtoajalla Mumbaihin. Pääsin myös toisin kun yleensä nauttimaan Helsinki-Vantaalla loungesta, joka osoittautui aika vaatimattomaksi mutta myös erittäin rauhalliseksi.

Istanbulissa lounge olikin sitten aivan käsittämättömän iso ja ruoka- sekä juomatarjontaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Ehdin nauttia näistä pidoista vajaa pari tuntia kunnes on aika kiirehtiä seuraavalle lennolle. Mumbain lento menee onneksi nopeasti vaikka nukunkin vain ehkä reilun tunnin.  

10.4.2016 Mumbai – Pune
Kone saapuu perille erittäin epämiellyttävään aikaan eli joskus kello neljän maissa aamulla. Mumbain kentällä pakolliset kuviot sujuvat onneksi varsin nopeasti ja olen varsin nopeasti ulkona kuumassa ja kosteassa yössä. Olen buukannut jonkun hieman kulahtaneelta vaikuttavan hotellin kahdeksi yöksi vaikka tarvitsen huonetta ehkä reilut puoli vuorokautta. Mutta kahdesta hotelliyöstä joudun siis maksamaan.

Otan prepaid-taksin, joka on Mumbain tyyliin joku minikokoinen Huyndai. Kuski ajaa kuin hullu – onneksi muuta liikennettä on vähän. Sea Palace-hotelli löytyy opastamalla kuskia hieman ja kuten odotinkin, niin kyseessä on kaikkea muuta kuin palatsi. Mutta tällä kertaa valintakriteereinä olivat ennen kaikkea sijainti ja halpa hinta eli näiden valossa vaikuttaa ihan ok mestalta. Respan heppu on hieman pihalla hotels.com – varauksen kanssa ja haluaisi laskuttaa prepaid-varaukseni uudelleen mutta uskoo lopulta että en ole enää maksamassa mitään…

Kello on jotain puoli seitsemän kun pääsen vihdoin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Heräilen puolen päivän maissa kun auringonpaiste alkaa olla kuumimmillaan. Lämpöä reilusti yli 30 astetta ja kieltämättä Suomen kevään jälkeen kestää hetki tottua tällaisiin lukemiin.

Vaihdan ”kesävaatteet” ylle ja lähden talsimaan kohti Gateway of Indiaa, josta lähtee lauttoja Elephanta Islandille. Kyseinen kohde jäi väliin pari kuukautta sitten Mumbaissa ollessani kun en tajunnut saarella olevien luolien olevan kiinni maanantaisin. Nyt on siis ohjelmassa uusi yritys kuumana sunnuntaipäivänä – hieman kyllä hirvittää saarella odottava portaiden kipuaminen kun lämpöä tosiaan on mittarissa aika reippaasti.

Saari sijaitsee noin tunnin lauttamatkan päässä Mumbain ytimestä ja varsin verkkaisesti liikkuva alus kuljettaa hitaasti mutta varmasti vierailijat saarelle. Väki näyttää olevan etupäässä paikallisia eli selvästi aika suosittu viikonlopun vieton kohde on kyseessä. Mumbain edustalla on yllättävän paljon erilaisia pikkusaaria, telakoita ja vaikka mitä aallonmurtajia eli paatin kyydissä riittää kyllä kaikenlaista nähtävää koko ajan.

Saari onkin sitten aikamoista hässäkkää – väkeä on kyllä todella paljon eli mistään rauhallisesta sunnuntaikävelystä ei ole kyse. Homman nimi on talsia noin kilometrin matka laituria ja portaita ylös kohti saaren ydintä, jossa on saaren varsinainen nähtävyys eli luolatemppelit. Sitä ennen kuitenkin pitää luovia väkijoukossa läpi lukemattomien torikojujen ja kuppiloiden.

Jätän markkinahumun taakseni ja ostan tiketin luoliin. Niitä löytyy viitisen kappaletta ja ensimmäistä lukuun ottamatta nähtävää on aika vähän. Luoliin on siis aikojen kuluessa kaiverrettu ja veistetty kaikenlaista – pylväitä, alttareita ja tietenkin hindu-jumalien patsaita. Ihan mielenkiintoinen paikka kyllä mutta vaikuttavampiakin luolatemppeleitä on tullut vastaan.

Olen unohtanut ladata kamerani ja aamun pikalataus riittää ehkä pariin kymmeneen kuvaan. Onneksi olen juuri vaihtanut puhelimeni ja pääsen testaamaan uudenkarhean Lumian kuvausominaisuuksia – vaikuttaa oikein hyvältä peliltä ja hämäräkuvaus vaikuttaa jopa Nikonia paremmalta.

Luolat on nähty aika nopeasti ja sitten pitää taas painella läpi tungoksen takaisin lauttasatamaan. Edelleenkin jätän torikojuissa asioinnin väliin. Käyn lauttamatkan jälkeen syömässä pikaisen aterian vanhassa tutussa Leopold Cafessa, jossa palvelu on yhtä nopeaa (ja eleetöntä) kuin aiemminkin. Eli nopea tankkaus ennen siirtymistä hotellille, jossa suihkun jälkeen kasaan kamat ja lähden firman järjestämällä autokyydillä kohti Punea.

Kyseinen väli on yhtä tylsä kuin yleensäkin. Perillä on taas uusi hotelli ”koeajossa” eli juurikin avattu Hilton-ketjuun kuuluva Conrad. Vaikuttaa hienolta paikalta vaikka en juurikaan ehdi ensimmäisenä iltana hotellin palveluihin tutustuakaan.

11.-12.4.2016 Pune:
Pari työntäyteistä päivää sujuvat kuten yleensä Intian keikoilla eli hotellilla aamiainen naamariin ja sitten puoli tuntia ruuhkassa ennen kuin pääsee konttorille. Illalla hengailua hotellilla tai joku illallinen duunin jengin kanssa. Tiistai-iltana tuli syötyä varsin herkullinen setti jollakin kattoterassilla, jonka nimi valitettavasti pääsi jo unohtumaan…

13.4.2016 Pune-Mumbai:
Tällä visiitillä työt loppuvat tänään ja pitkän päivän jälkeen on ohjelmassa taas autokyyti Mumbain lentokentälle. Lentokenttä osoittautuu tällä kertaa vielä pahemmaksi kaaokseksi kuin muistin ja kestää 1,5h päästä ulko-ovelta portille! Ensin jonottelen Jet Airwaysin baggage droppia, sitten passintarkastusta ja lopuksi turvatarkastusta. Jengi etuilee koko ajan ja pientä tai oikeastaan massiivista säätöä on ilmassa jatkuvasti…

14.4.2016 Mumbai – Colombo – Unawatuna:
Lopulta pääsen koneeseen, joka osoittautuu aivan yhtä nuhjuiseksi kuin aiemmat Jet Airwaysin koneetkin. Tällä kertaa penkit on myös viritetty todella lähelle toisiaan – jopa Ryanairilla on enemmän jalkatilaa kuin tässä sillipurkissa! Lento kestää tuskaiset 2,5h mutta on onneksi aikataulussa…

Colombon lentokenttä on pienehkö ja immigration ynnä muut prosessit sujuvat nopeasti. Rinkka tulee hihnalle nopeasti ja kuski odottaa sovitusti. Olen buukannut parin tunnin autokyydin suoraan rannalle eli Unawatunalla sijaitsevaan Nor Lanka –nimiseen hotelliin. Nimi viittaa omistajan kotimaahan eli Norjaan – tajuan tämän vasta myöhemmin.

Autokyyti menee lähinnä nuokkuessa. Aurinko on juuri nousemassa mutta hienot maisemat menevät väsymyksen vuoksi aika lailla ohi. Kuski toivottelee hyvää uutta vuotta mutta en ihan käsitä mistä on kyse – myöhemmin tajuan että Sri Lankalla on tosiaan paikallinen vuodenvaihde juuri nyt!

Hotelli löytyy noin parin tunnin ajon jälkeen ja isäntä Helge toivottaa minut tervetulleeksi. Kello lähenee seitsemää ja menen välittömästi nukkumaan muutamaksi tunniksi. Herään joskus puolen päivän maissa ja olen läkähtyä ulkona odottavaan kuumaan ja kosteaan säähän. Lämpöä on varmaan jotain yli 35 astetta, joka tuntuu varsin hiostavalle Suomen talven jälkeen!

Talsin parin sadan metrin päässä olevalle rannalle, joka vaikuttaa aika tyypillisille matkailuteollisuuden valloittamalle entiselle paratiisille. Hotellia ja kuppilaa on siis vieri vieressä… Hiekka on kellertävää ja aallot käyvät korkeina - eli mikään ihan idyllisin paratiisi ei ole kyseessä. Lämpö on aika murhaavaa ja totean pian, että auringonottoa varten on vaan aivan liian helteistä! Päätän siis välttää melanooma-riskin ja pysyä varjossa. Muutama tunti rannalla riittää tällä kertaa ja palaan hotellille päiväunille ja viilentelemään ilmastoinnin alla.

Aurinko on jo laskenut kun herään taas ja palaan pikaisesti rannalle syömään illallista ja ihmettelemään paikallisten uudenvuodenjuhlia. Syön tonnikalapihviä yhdessä lukuisista rantakuppiloista ja jään sen jälkeen hengailemaan Black & White Bar –nimiseen rantabaariin, jossa soi yllättävän hyvältä kuulostava house.

15.4.2016 Unawatuna:
Tämäkin päivä on pyhitetty rantaelämälle. Päätän kävellä rannan pohjoispäähän, jossa sijaitsee paikallinen temppeli (Buddhalle pyhitetty tietenkin). Rannan loppupäässä näyttää olevan paljon paikallisia ja joku esiintymislava, jota ilmeisesti fixaillaan tulevan illan juhlia varten. Temppeli on aika perussettiä eli perinteinen stupa ja Buddha-patsas. Lämpöä on sen verran, että ilman kenkiä tassuttelu jää lyhyeksi ja poistun paikalta nopeasti…

Kävelen kohti hotellia ja asetun jonkun rantakuppilan aurinkotuoliin – taas pitää oleilla enimmäkseen varjon puolella. Käyn testaamassa valtameren aallot, jotka vyöryvät vaarallisen korkeina kohti rantaa. Eli merenkäynti on sen verran kovaa, että uimisesta ei oikein tule mitään. Vesi on kyllä lämmintä ja turkoosinsinistä kuten paratiisirannalla pitääkin mutta ei tämä mikään ihan täydellinen ranta ole…

Baarin pitäjä haluaa näköjään ajaa asiakkaat pois aurinkotuoleilta kello viiden jälkeen eli päätän siis poistua paikalta. Kävelen ”rantatielle” ja poikkean läheisessä ”viinikaupassa” ostamassa arrakkia eli kookoksesta tehtyä väkevää juomaa – pitäähän toki testata paikallisia tuotteita!

Käyn hotellilla lepäämässä ja kuten eilenkin vähän ennen pimeän tuloa alkaa kaatosade. Tämä osoittautuu päivittäiseksi ilmiöksi – onneksi ei sentään sada päiväsaikaan. Pimeän tultua suuntaan taas rantaan ja syön illallisen tähtitaivaan alla. Tällä kertaa lautasella on sekalainen setti mereneläviä…

16.4.2016 Unawatuna ja Galle:
Tänään en jaksa oleilla rannalla vaan päätän lähteä tsekkaamaan läheisen Gallen kaupungin. Sitä ennen säädän hieman tulevien päivien ohjelmaa eli retken huomiselle ja kyydin sitä seuraavalle päivälle. Helge järjestää jonkun kuskin ylihuomiseksi ja valaanbongausretken buukkaus huomiseksi onnistuu kätevästi hotellin vieressä olevasta matkatoimistosta.

Kävelen rantatielle ja ehkä parin minuutin kuluttua olen tuktukin kyydissä kohti Gallen kaupunkia. Kyseessä on Sri Lankan skaalalla pienehkö kaupunki, joka on erityisen kuuluisa vanhasta linnoituksestaan. Kyseinen rakennelma on aikanaan pystytetty hollantilaisten toimesta ja on kestänyt jopa tsunamin kaikkien vuosien ja vuosisatojen aikana…

Tämäkin mesta on kuuma kuin sauna eli hikinen päivä on odotettavissa… Ennen kuin lähden tutkimaan aluetta tarkemmin käyn syömässä erinomaisen (myöhäisen) lounaan vähän fiinimmän oloisessa paikassa. Safkan ja lyhyen satunnaisen harhailun jälkeen lähden seuraamaan LP:n ehdottamaa kävelykierrosta. 

Linnoitus ei missään nimessä ole kovin kummoinen nähtävyys – maailmasta löytyy ties kuinka monta vaikuttavampaa muurien ympäröimää vanhaa kaupunkia… Päätän kuitenkin tsekata kaikki kompaktin alueen oleellisimmat spotit, joita ei kovin monia ole. Ihmettelen nopeasti merenkulkumuseon tarjontaa, mutta mieleen jää lähinnä ilmastoitu elokuvasali…

Talsin muureja seuraten ympäri Galle Fortin ja tsekkaan useamman nähtävyyden matkan varrella. Mitään kovin merkittävää täällä ei kuitenkaan ole tarjolla mutta kaikenlaista semi-kiintoisaa nähtävää kyllä riittää. Käyn hämmentävässä museon ja kaupan yhdistelmässä, jossa kohteliaan oloinen kaveri yrittää heti kaupitella minulle jalokiviä…  Räpsin kuvia majakasta ja muureista kunnes kyllästyn linnoitukseen ja suuntaan kohti porttia. Tukkari löytyy helposti ja ajelen takaisin Unawatunalle.

Pienen viilentelyn jälkeen hotellilla suuntaan taas kerran hotellille ja tällä kertaa testaan hyväksi havaitun Black & White – baarin ruokatarjonnan. Tilaamani kala osoittautuu erittäin hyväksi ja annos reilun kokoiseksi. Poistun hotellille vähintäänkin vatsa täynnä!

17.4.2016 Unawatuna:
Nukun huonosti ja herään hyvissä ajoin ennen kuin kännykän herätyskello soi. On vielä pimeää mutta lämpötila on edelleen hiostavan kuuma. Tuktuk odottaa sovitusti hotellin portilla ja hyppään menopelin kyytiin hieman ennen kello kuutta aamun vasta sarastaessa. Kuski ajelee parikymmentä kilometriä pitkin hiljaista rantatietä kohti Mirissaa, josta valaidenbongausretket lähtevät liikkeelle.

Näiden retkien ohjelma ei ollut oikein selvillä kun buukkasin retken, mutta homman nimi selviää nopeasti. Eli jengi ohjataan muutaman kymmentä henkilöä vetävään paattiin ja kapteeni kuskaa aluksen noin parin tunnin päähän avomerelle. Matkan varrella bongataan ensin delfiiniparvia ja sitten ruvetaan etsimään isompia otuksia eli valaita.

Ihan sattumanvaraisesti valaita ei etsiskellä, vaan bongausfirman pikaveneet ovat haeskelleet niitä jo jonkun aikaa. Juuri kun laivalla nuokkuminen alkaa kyllästyttää niin oppaat alkavat huhuilla valaista. Ja tosiaan merestä alkaa kohoilla useamman kaskelotin selät – näky on aika hämmentävä ja enpä oikein osannut odottaa mitään tällaista!

Valaat pitävät tuhisevaa ääntä ja sukeltelevat syvyyksiin muutaman minuutin pinnalla vietetyn ajan jälkeen. Otuksista näkyy vähemmän kuin osasin odottaa – lähinnä siis osa selästä ja pyrstö silloin kun ne sukeltavat. Kuvia on vaikea saada kun laiva keikkuu ja meri myrskyää mutta muutama onnistunut otos ja videopätkä sentään tallentuu muistikortille.

Reilun puolen tunnin bongailusession jälkeen on aika suunnata takaisin kohti satamaa useamman muun bongausfirman alusten perässä. Tukkarikuski odottaa sovitusti ja otan suunnan takaisin kohti hotellia. Tsekkaan hotellilla jälkimmäisen puolikkaan tämän viikonlopun F1-kisasta (hämmästyttävän nopea verkkoyhteys tarjolla siis) ennen kuin on aika ottaa muutaman tunnit päiväunet.

Tänään sade alkaa normaalia aiemmin eli suunnittelemani rantasessio jää väliin. Hengailen siis hotellilla kunnes sade lakkaa joskus auringon laskun jälkeen. Käyn syömässä naapurissa olevan hieman paremman hotellin buffet-pöydissä – ihan hyvä setti vaikka aika kallista muonaa paikallisella skaalalla.

18.4.2016 Unawatuna – Ella:
Tänään on aika jättää rannat taakse ja suunnistaa kohti vuoria eli edessä on parin sadan kilometrin matka kohti sisämaata. Useamman vaihdon vaativan bussimatkan sijasta olen siis panostanut taksikyytiin ja sama heppu, joka kuskasi minut lentokentältä Unawatunaan hoitaa tämän keikan pakullaan.

Lähdemme liikkeelle joskus yhdeksän jälkeen ja taival taittuu jotain reilun viidenkympin keskinopeutta sillä tiet ovat hitaita ja täynnä liikennettä. Emme pysähdy mihinkään pidemmäksi aikaa vaan paahdamme noin reilut neljä tuntia yhtä soittoa kohti Ella-nimistä kylää. Itse olin tosin vielä aamulla olettanut, että kyyti menee Nuwera Eliya-nimiseen pikkukaupunkiin asti mutta olin näköjään käsittänyt väärin (siis että Ella olisi joku lyhenne tuon toisen mestan nimestä)…

Kuski väittää tietävänsä jonkun hyvän majatalon Ellassa ja päätän tsekata mitä tarjolla kun en ole kerran buukannut mitään. 5000 rupiaa kustantava majatalo näyttää ihan siistiltä ja en jaksa lähteä kiertämään. Seuraavana aamuna tosin ilmenee, että kuski ei edes tuntenut majatalon omistavaa rouvaa ja oli vedättänyt häneltä isohkot provikat turren kuskaamisesta ko. majoitusliikkeeseen! Rouva ei ollut kovin innostunut tällaisesta touhusta…

Jätän rinkan majataloon ja kävelen Ellan ”keskustaan”, joka on lähinnä pääkatu ja juna-asema. Koitan ostaa junalippua huomiselle mutta lipunmyyjä toteaa huomisen ja seuraavankin päivien junien olevan loppuunmyytyjä. Ihmettelen tätä hieman sillä luulisi paikallisen tyylin olla lastata junat niin täyteen jengiä kuin vain ovista (ja ikkunoista) mahtuu sisään.

Lähden tsekkaamaan pari nähtävyyttä, jotka löytyvät parin kilometrin päästä. Kävelen tien vartta pitkin pari kilometriä teetehtaalle, joka järjestää LP:n mukaan ”hätäisiä” turistikierroksia. Tämä luonnehdinta osoittautuu todeksi kun opas johdattaa minut ja pari muuta noin 10 minuutissa läpi tämän varsin modernin tuotantolaitoksen. Kovin montaa henkilöä ei näytä olevan töissä sillä lähes kaikki teentuotannon vaiheet on automatisoitu. Joka tapauksessa tästä esittelystä saa ihan hyvän kuvan siitä miten teenlehdistä syntyy pussiteetä ja muita tuotteita.

Suuntaan takaisin kohti Ellan kylää ja puolessa välissä matkaa poikkean pikkutielle, joka johdattaa Little Adam’s Peak –nimiselle vuorenhuipulle. Nimensä mukaisesti mikään kovin suuri nyppylä ei ole kyseessä vaan reilun puolen tunnin helpohko kipuaminen hyväkuntoista polkua pitkin kyseiselle huipulle. Ihan hyvät näköalat ovat tarjolla vaikka lähistöltä löytyisi huomattavasti korkeampiakin vuoria valloitettaviksi.

Taivas alkaa tummua ja päätän palata takaisin vaikka vuorimaisemia olisi voinut ihailla pidempäänkin. Ajoitus osoittautuu onnistuneeksi, sillä saapuessani takaisin Ellaan sataa jo kuin saavista. Poikkean johonkin turistihenkiseen ravintolaan ja tilaan ”devil-maustettua” ruokaa, joka osoittautuu yllättävän miedoksi maultaan. Sade tuntuu vaan jatkuvan ja joudun ostamaan varmuuden vuoksi sateenvarjon ennen kuin suunnistan takaisin majatalolle. Menen ajoissa nukkumaan sillä huomenna on edessä pitkä matkapäivä.

19.4.2016 Ella – Kandy:
Laitan aluksi kellon soimaan ennen kello kuutta mutta kun uni ei oikein tule niin luovun suunnitelmasta ehtiä aamun ensimmäiseen junaan. Eli heräilen joskus ennen kello kahdeksaa ja syön aamiaisen majatalolla. Kävelen noin kilometrin matkan juna-asemalle, jossa myydään toisen luokan lippuja aamujunaan ilman mitään rajoituksia eli ilmeisesti ”loppuunmyynti” eilen viittasi ensimmäiseen luokkaan. Jengiä on asemalla ruuhkaksi asti ja reppureissaajia on runsaasti.

Juna saapuu aikataulussa ja ihmiset rynnivät sisään heti kun se pysähtyy asemalle. Tajuan heti että juna on totaalisen täynnä eli istumapaikasta on turha haaveilla. Edes reppua ei saa matkatavarahyllylle ennen kuin vasta parin asemavälin päästä – sen verran paljon porukkaa siis on. Juttelen kanadalaisen vanhemman herran kanssa Sri Lankasta samalla kun ihailemme maisemia avoimesta oviaukosta…

Juna osoittautuu ylibuukatuksi (vai liekö tämä normaali tila) koko matkan osalta eli istumapaikasta on turha haaveilla. Vähiten huono seisomapaikka löytyy ulko-oven kohdalta ja seuraavat tunnit menevät siis ihaillessa hienoja maisemia ja roikkuessa erinäisistä kahvoista jotta en putoaisi vaunusta. Juna kulkee sen verran verkkaista vauhtia että mitään varsinaista riskiä horjahtamisesta ei juuri ole…

Maisemat ovat kyllä hienoja – rata kiemurtelee vuorten ja teeplantaasien välissä. Välillä ollaan metsän keskellä kunnes tunneli pimentää näkymät. Paikallisilla on omituinen tapa alkaa kirkumaan tunneleissa – fiilis on kuin jossain Linnanmäen kummitusjunassa!

Seisominen alkaa tympimään nopeasti ja maisematkaan eivät jaksa innostaa kovin kauan kun jalkoja särkee. Ensimmäisen parin tunnin jälkeen matkanteko onkin varsin puuduttavaa ja menee lähinnä minuutteja laskiessa. Istumapaikkaa ei siis vapaudu koko matkan aikana ja seisomista tulee harrastettua varmaan jotain seitsemän tuntia – enpä muista koska olisi tullut vastaava rupeama tehtyä! Kyllä tätä junamatkaa olisi riittänyt lyhyempikin siivu tai sitten olisi pitänyt saada buukattua ensimmäisen luokan istumapaikka…

Vihdoin joskus kello neljän jälkeen juna saapuu kohteeseen eli Kandyn kaupunkiin. Kyseessä on yksi Sri Lankan suuremmista kaupungeista ja meininki onkin varsin ruuhkaisen oloista. En ole buukannut mitään majoitusta ja talsin vajaan kilometrin verran Kandyn ytimeen. Suuri osa majataloista sijaitsee hieman syrjäisemmällä alueella mutta tavoitteenani on löytää joku mesta keskustasta, sillä olen joka tapauksessa jatkamassa matkaa huomenna.

Eipä tarvi onneksi kovin kauan kävellä kunnes vastaan tulee Victory Hotel, josta löytyy kohtuuhintainen majoitus yhdeksi yöksi. Asetun siis taloksi ja lähden heti etsimään jotain ravintolaa sillä en ole syönyt mitään sitten Ellassa tarjoillun aamiaisen. Parin korttelin päästä löytyy LP:n mainitsema kuppila, jonka listoilla on joku curry-setti. Vaihtoehtoina ovat kana ja kala. Tarjoilija kysyy kumpaa haluan – valitsen kalan mutta poika toteaakin että kalaa ei ole… Miksi siis kysyä ylipäätään? Kanakin osoittautuu ihan maistuvaksi ja saan vatsani täyteen. Plussana tästä ravintolasta pitää mainita myös alkuvaikeuksien jälkeen toimiva ja nopea WLAN, joka mahdollistaa myös hotellin varaamisen seuraavassa kohteessa.

Loppuilta menee rennosti Kandyn hiljaisessa illassa. Istun iltaa siirtomaahenkisessä Royal Barissa ja ennen nukkumaanmenoa tsekkaan vielä hotellin alakerrassa olevan paikallisten drinkkiluolan, jossa ukkelit ryystävät arrakkia ja ”elefanttioluita”.  Pilkku tulee kuitenkin jo kymmenen maissa eli täällä ei notkuta koko yötä baaritiskillä!

20.4.2016 Kandi – Habarana:
Päätän jättää Kandyn visiitin yhteen yöhön koska paikka vaikuttaa aivan liian hätäiseltä minun makuuni. Tässä stadissa on kuitenkin yksi varsin kiinnostavan oloinen nähtävyys, jonka päätän tsekata ennen kuin jatkan matkaa – kyseessä on siis ”Hampaan Temppeli” eli nimensä mukaisesti itse Buddhan hammasta jossain kätköissään varastoiva pyhättö.

Tämä mesta sijaitsee parin korttelin päässä hotellilta joten ehdin tsekata sen ennen puoltapäivää ja checkouttia. Ilma on taas helteinen – näköjään Kandy on taas aika lailla merenpinnan tasolla eli viileä vuoristoilma jäi siis taakse. Temppeliin kuljetaan metallinpaljastimien ja lippuluukun kautta eli turisteilta tietenkin rahastetaan sisäänpääsystä. Jengiä ja opaspalveluiden tarjoajia on runsaasti sillä aamupäivän ”messu” on juuri alkanut ja paikalliset vyöryvät sisään.

Palvontamenot ovat huipussaan kun pääsen temppelin sisuksiin – on kyllä hieman epäselvää mikä on homman nimi. Jengi näyttää jonottavan yläkertaan kukkalahjoitustensa kera. Kierrän alakerran ja ihmettelen munkkien laulantaa sekä rummutusta kunnes liityn yläkertaan menevään tungokseen. Joku venäläinen yrittää etuilla ja haastaa riitaa – kyllä taas turre antaa hyvän kuvan itsestään kun rupeaa kinaamaan sulassa sovussa jonottavien paikallisten seassa…

Väenpaljous alkaa ahdistamaan nopeasti ja siirryn hieman rauhallisempaan osaan tästä kompleksista. Sivuhuoneesta löytyy lukuisia Buddhan kuvia ja vähän iisimpää meininkiä. Poistun ulkopuolelle ja käyn tsekkaamassa temppelin alueella sijaitsevan buddhismi-museon, joka kuten arvata saattaa esittelee buddhalaisuutta eri maissa. Näyttely ei herätä mitään suuria tunteita ja noin kymmenennen maan kohdalla se alkaa toistaa itseään. Poistun aika pikaisesti takaisin helteeseen.

Hengailen vielä hetken temppelin pihalla ja räpsin fotoja. Noin reilun tunnin visiitin jälkeen päätän palata hotellille. Ihan kiinnostava mesta mutta ei nyt ihan näyttävin temppeli, joka on tullut nähtyä… Talsin takaisin hotellille ja on aika jättää Kandy taakse.

Otan tukkarin dösikselle ja kuski haluaisi heittää minut noin 100km päässä olevaan määränpäähäni. Tällainen matka viritetyllä mopolla ei kuitenkaan innosta vaan etsin sekavan oloiselta bussiasemalta paikallisbussin, jonka pitäisi viedä minut Dambulla-nimiseen pikkukaupunkiin. Bussi on jo tupaten täynnä mutta onneksi rahastaja pakottaa jonkun teinin istumaan kuskin viereen ja saan vapaan istuimen bussin etuosasta ja rinkankin käsien ulottuville.

Kyyti on tuskaisen hidasta ja hikistä – keskinopeus lienee jotain 40 km/h ja pysähdyksiä on vähän väliä. Noin parin tunnin päästä olen kuitenkin Dambullassa ja koitan etsiä toista bussia viimeistä noin 20 kilometriä varten. Tajuan vasta myöhemmin, että olisin päässyt toisella bussilla suoraan hotellilleni… Otan siis lyhyen harhailun jälkeen taas tuktukin alle ja kärsin tästä kyydistä vajaat 10 euroa.

Kyyti osoittautuu taas omituiseksi säädöksi. Noin viiden kilometrin ajon jälkeen kuski alkaa soitella puheluja ja yhtäkkiä kääntyy takaisin päin. Ukkeli pysäyttää ajopelinsä ja huitoo minulle toisen kuskin. Äijä selittää jotain hämärää tarinaa siitä kuinka hänen pitää lähteäkin kohti sairaalaa katsomaan jotain omaistaan. Heppu ei pyydä edes rahaa kyydistä vaan sanoo että jostain paikalle saapunut toinen suhari hoitaa keikan samaan hintaan. Tämä ukko osoittautuu tyypilliseksi kauppamieheksi, joka alkaa heti markkinoida ties mitä opaspalveluitaan. En jaksa innostua näistä vaan totean tylysti että mennään vaan hotellille…

Hieman ennen hotellia ukkeli kääntää tukkarin ihan väärään suuntaan ja alan huolestua onko tässä kyseessä joku isompi vedätys vaiko peräti ryöstön yritys. Kysyn missä mennään ja onneksi heppu haluaisi vain esitellä jotain kaverinsa omistamaa kylpylämestaa. Sanon että kyseinen paikka ei vaan kiinnosta ja lopulta suunta kääntyy kohti hotellia.

Vihdoin pääsen perille Cinnamon Lodgelle, joka osoittautuu varsin miellyttäväksi mestaksi. Checkin kestää tolkuttoman kauan mutta huone omassa ”rivarissa” osoittautuu hienoksi ja allasosasto on myös kohdallaan. Ehdin nauttia altaasta ehkä reilun tunnin ennen kuin alkaa hämärtää. Loppuillan ohjelmassa on ahmia hotellin tyyristä mutta erinomaista buffettia ja lepäillä viileässä huoneessa ennen kuin on aika mennä yöpuulle.

21.4.2016 Habarana – Polonnaruwa:
Vaikka hotellin uima-allasosasto houkuttelisikin, niin päätän lähteä retkelle noin reilun 50km päässä sijaitsevaan Polonaruwaan. Ahdan ensin itseni täyteen hotellin notkuvien buffet-aamiaispöytien ääressä ennen kuin kävelen vajaan kilometrin verran bussipysäkille. Paikallisbusseja suhaa tiheästi ja vain muutaman minuutin odotuksen jälkeen olen taas yhden Lanka Ashok Leyland – bussin kyydissä. Kaikki bussit tuntuvat olevan samaa merkkiä ja mallia täälläpäin – tulee kovasti joku 70-luvun HKL:n bussi mieleen näistä rotteloista.

Saan onneksi istumapaikan ja matka menee aika nopeasti. Bongaan historialliset rakennukset jo bussin ikkunasta ja hyppään pois kyydistä hieman ”museoalueen” pääportin jälkeen. Tuktuk-kuskit ovat heti kimpussani mutta karkoitan nämä huijarit pois. Lämpöä on taas enemmän kuin tarvisi ja talsin hiki hatussa arkeologisen puiston pääportille – vain kuullakseni että lippu pitää ostaa vajaan kilometrin päässä olevasta museosta. Vartija saa vakuutettua minut vuokraamaan fillarin tien varressa päivystävältä ukkelilta. Tämä osoittautuu hyväksi ideaksi – olin hieman aliarvioinut puiston etäisyydet ja kävellen tämä retki olisi ollut aivan tuskaa.

Käyn tsekkaamassa hieman nuhjuisen oloisen museon, jonka ideana on esitellä samoja monumentteja kuvina ennen kuin näkee ne ”livenä”. En jaksa tutkailla museota kovinkaan kauan vaan suuntaan takaisin puiston portille. Sitten onkin edessä parisen tuntia pyöräilyä ja historiallisten monumenttien ihmettelyä. Alue on kiinnostava – riittävän väljä mutta silti niin kompakti että 5-10 min fillaroinnilla saavuttaa aina seuraavan kohteen. Arkkitehtuuri on kiehtovaa ja eipä ole ihan vastaavassa paikassa tullut oltuakaan. Buddhalaisuus on vahvasti läsnä tässä muinaisessa kaupungissa ja edelleen monessa paikassa on tuoreita kukkia ja muita lahjoja jumalille. Aika moni rakennus on pahoin raunioitunut mutta toisaalta monessa on jäljellä lukuisia kauniita kaiverruksia ja patsaita. Pyhiin rakennuksiin ei saa mennä ilman kenkiä mutta joudun jättämään pari niistä väliin kun paljaat jalkani eivät kestä polttavan kuumiksi lämmenneitä kivipaasia.

Vettä kuluu taas litrakaupalla. Onneksi kioskeja ja muita kojuja on vähän väliä… Kävellen tämä olisi ollut pitkä retki eli onneksi investoin pari euroa fillariin, joka on taas kyllä taas todellinen romukasa (mutta ei onneksi hajonnut alle kuitenkaan). Poistun puistosta joskus iltapäivällä ja heti fillarin palautettuani otan taas bussin alle kohti Habaranaa.

Ehdin sopivasti nauttimaan iltapäivän auringosta allas-osastolla ennen kuin ilta pimenee. Tällä kertaa en jaksa buffettia vaan tilaan jotain kevyempää safkaa baarin listalta.

22.4.2016 Habarana – Sigiriya – Dambulla
Tänäänkin on retkipäivä ja kohteena on Sri Lankan yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä eli mystinen Sigiriya. Tämä vuori (tai iso kallio) on hämmästyttävä luonnon ihme eli keskellä tasankoja kohoavat parin sadan metrin korkuinen möhkäle, jonka huipulle on aikanaan rakennettu temppeleitä ja palatseja. Paikka sijaitsee noin 15km päässä hotellista ja päätän ajella sinne tuktukilla. Suunnitelmani olisi jatkaa bussilla Dambullaan, jossa olisi yksi kiinnostava kohde iltapäivälle.

Aamupäivästä tulee kuitenkin varsinainen sähläys, joka päättyy käsittämättömällä tavalla onnellisesti. Ennen kuin lähden tuktukin kyytiin, käyn ihailemassa värikkäitä maskeja päätien varressa olevassa matkamuistomyymälässä.  Maskeja tehtaileva ukkeli vaikuttaa mukavalta ja päätän palata ostoksille huomenna. Samalla paikalle pärähtää tuktuk, jonka kuski vaikuttaa tuntevan maskimiehen. Pyydän äijää heittämään minut Sigiriyaan.

Päätän lähettää ukon matkoihinsa kun olen paikan päällä koska tarkoitus on jatkaa matkaa bussilla. Tämä osoittautuu isoksi virheeksi, sillä heti kun olen ostanut pääsylipun, tajuan että puhelimeni on kadonnut! Muistan että huomasin tuktukin penkin liikkuneen kun nousin siitä – todennäköisesti känny on pudonnut penkin alle. Juoksen takaisin parkkipaikalle, jossa on useampi kuski odottamassa mutta omani on tietenkin jo ajellut tiehensä. Mietin hetken onko mitään enää tehtävissä kunnes yksi kuski ehdottaa, että lähdetään ajamaan Habaranaan etsimään tätä toista suharia. Olen aika skeptinen siitä että löytäisin ko tukkarin mutta päätän kokeilla tätä ideaa…

Kuski ajaa reipasta tahtia takaisin matkamuistomyymälälle ja kysyy maskimieheltä tietääkö hän mistä tämä äskeisen kyydin tarjonnut suhari löytyisi. Yllättäen ukkeli tuntuu löytävän tämän toisen ajomiehen numeron vanhasta nokialaisestaan ja en voi uskoa silmiäni kun kolmipyörä kurvaa parin minuutin kuluttua eteeni. Kuski vakuuttaa että puhelinta ei ole näkynyt mutta kun nostan penkkiä niin sieltähän upouusi Lumiani vaan löytyy. Kuski pahoittelee mutta sanon että ”it’s ok” ja lyön ukolle 500 rupiaa käteen kiitokseksi siitä että ei varastanut luuria. Käsittämätön tuuri kertakaikkiaan – olin jo valmistautunut selittelemään firman tietoturvaosastolle tätä hävinneen (työ)puhelimen stooria…

Päätän palkata tämän toisen hepun kuskikseni loppupäiväksi ja ajamme takaisin kohti Sigiriyaa.  Noin tunnin kestäneen ylimääräisen mutkan jälkeen olen takaisin lippuluukulla ja suuntaan kohti the kiveä. Möhkäle on kieltämättä vaikuttava ja pelottavan korkea – kiipeämisestä ei tule miellyttävää kokemusta tässä helteessä. Tsekkaan ensiksi alueella olevan museon, joka on samantyylinen kuin Polonnaruwan vastaava laitos eli lähinnä kuvia itse nähtävyydestä. Ihailen vielä jonkun aikaa maantasossa olevia puutarhoja kunnes on aika tankata vesivarastot ja lähteä kipuamaan.

Kuten osasin odottaa kiipeäminen on kyllä yhtä tuskaa ja hikeä. Jyrkät portaat kiertävät kiveä ja tässä helteessä matka huipulle tuntuu ikuisuudelta. Toki välillä on tasaisiakin pätkiä ja onneksi myös varjoa, mutta ajoittain portaat ovat todella jyrkät ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Puolessa matkassa on sellainen kohta, jossa jo luulee olevansa perillä – vain todetakseen että jyrkin osuus on vielä edessä. Matkan varrella on kyllä mielenkiintoista nähtävää – mm. kalliomaalauksia isorintaisista naisista ja leijonan tassuja muistuttava ”portti” ennen viimeistä nousua huipulle.

Ylhäällä avautuu hienot näköalat mutta toisaalta siellä ei ole mitään suojaa auringonpaisteelta. Onneksi sentään tuulee hieman. Aikanaan huipulla sijainneista rakennuksista ei ole paljoakaan jäljellä – lähinnä perustukset. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä tämä paikka joskus suuruutensa päivinä! Kävelen alueen ympäri ja ryystän samalla viimeiset vesitilkkani – olen taas juonut pari litraa vettä reilun tunnin aikana… Paikka on kieltämättä maaginen mutta helle pakottaa palaamaan maan tasalle, ennen kuin auringonpistos iskee!

Kuski odottelee portaiden alapäässä ja pienen juomatauon jälkeen hyppään taas tuktukin kyytiin. Ajamme noin 20km Dambullaan, jonka kuuluisin nähtävyys ovat vuoren seinään rakennetut luolatemppelit. Tämäkin kohde vaatii jonkun verran kiipeämistä ja tajuan olevani aivan lopussa Sigiriyan portaiden jäljiltä. Pidän siis useamman lepotauon noin vajaan kilometrin matkalla vuoren rinnettä kiemurtelevaa tietä. Temppeli osoittautuu ilmaiseksi nähtävyydeksi – ainoastaan kengistä otetaan pieni säilytysmaksu.

Luolia on viitisen kappaletta – pari niistä hyvin pieniä mutta muissa onkin sitten kymmeniä buddha-patsaita ja myös sekalainen seurakunta hindu-jumalia. Patsaat ja luolat ovat täynnä kultaa ja värejä mutta fiilis on silti hämmästyttävän rauhallinen (vaikka väriloistoa siis riittää).  Luolissa on myös miellyttävän viileää eli en heti kiirehdi pois hehkuvan kuumaan iltapäivään...

Noin vajaan tunnin visiitin jälkeen on kuitenkin aika palata hotellille. Luolatemppelien vieressä olisi joku uudempi aika muovisen oloinen temppelikompleksi, jonka jätän kuitenkin väliin. Pyydän kuskia ajamaan minut hotellille. Ukkeli haluaisi viedä minut johonkin teeputiikkiin, mutta kieltäydyn tästä sillä uima-allas alkaa houkuttelemaan joka minuutti enemmän.

Ehdin taas nauttia iltapäivän auringosta altaalla kunnes juhlistan viimeistä iltaa buffetilla. Tulee syötyä vähän liikaa ja menen nukkumaan ähkyisenä. Olipahan päivä – puhelinepisodi kyllä jää mieleen. Ja jatkossa en tunge luuria löysien shortsien taskuun kun matkustan jossain kulkuvälineessä!

23-24.4.2016 Habarana – Colombo – Mumbai – Istanbul – Helsinki
Reissun viimeisenä aamuna Sri Lankassa herään hieman sekaiselta tuntuvaan pakkiin. Syön kuitenkin kevyen aamiaisen ja pidä pienen lepotauon. Teen checkoutin ja talsin taas matkamuistomyymälään. Kiitän ukkoa avusta puhelimen löytämiseksi ja ostan häneltä kolme maskia. Taidokkaasti kaiverretut ja maalatut maskit kustantavat pienen tinkimisen jälkeen vajaa 20 euroa / kpl – tiedä sitten mikä olisi ollut tiukka hinta. Mutta en rupea vääntämään sillä ilman tätä heppua olisi puhelin jäänyt tälle reissulle.

Palaan hotellille ja ehdin vielä hengailla noin tunnin verran altaalla kunnes aiemmin buukkaamani autokyyti odottaa. Bussillakin pääsisi Colomboon mutta nyt on oleellista päästä suoraan lentokentälle ja ajoissa joten siksi hulppea 4,5h taksimatka on järkevin tapa liikkua. Kyyti on yllättävän miellyttävä – liikenne soljuu koko ajan ilman pahempia ruuhkia ja kuskikin ajaa kohtuullisen sivistyneesti.

Colombon lentokentällä onkin sitten reippaasti aikaa. Hetken odoteltuani huomaan että Turkish Airlinesin lento lähtisi täältäkin kohti Istanbulia – minullahan on ensin lento Mumbaihin ja sieltä TK vie Istanbuliin. Marssin oitis turkkilaisen toimistoon ja koitan saada lippua vaihdettua. Valitettavasti olen kuitenkin liian myöhään liikkeellä ja päivystävä heppu neuvoo soittamaan johonkin palvelunumeroon. Tämä osoittautuu toivottomaksi – virkailija puhuu sekavia ties mistä ongelmista, jotka estävät lipun vaihtamisen. Totean, että joudun siis reissaamaan pitkän kaavan kautta, joka siis olikin alkuperäinen suunnitelma.

Tsekkaan sisään Jet Airwaysin lennolle ja varmistan, että saan repun turkkilaisen kyytiin Mumbaissa. Pienen säädön jälkeen minulle vakuutetaan, että näin tapahtuu ja jatkan eteenpäin. Colombon lentokenttä on varsin tylsä paikka mutta onneksi ei ole jonoja mihinkään… Jet Airwaysin kone on aivan yhtä ahdas kuin tänne tullessakin ja kärsin pari tuntia jonkun kyynärpäätä jatkuvasti syliini tunkevan hepun vieressä.

Olen odottanut transferia Mumbaissa kauhulla mutta homma sujuu yllättävän nopeasti. Saan käsin kirjoitetun boarding passin mutta se ei näytä menoa haittaavan. Busineksen lippu avaa onneksi ovet loungeen, jossa on hiljaista porukkaa näin keskellä yötä. Joudun siis kärsimään noin 6h transferin Mumbaissa – enpä suosittele moista kenellekään vaikka loungeen pääsisikin…

Turkish Airlines lähtee onneksi aikataulussa joskus aamukuuden maissa kohti Istanbulia. Juuri ennen lähtöä joku henkilökunnan edustaja tulee kertomaan että reppuni on jäämässä Mumbaihin – jostain syystä sitä ei ole saatu koneeseen vaikka aikaa oli kuutisen tuntia! Kiitän tiedosta ja kiroilen Jet Airwaysia – veikkaan että tieto transferista jäi kuitenkin kirjaamatta? Mutta mitään ei ole tehtävissä joten käyn lepäämään ja nukun suurimman osan matkasta.

Istanbulissa on taas mahdollisuus nauttia valtavan kokoisesta loungesta. Olen kyllä niin kyllästynyt lentoihin ja lentokenttiin juuri nyt että maksaisin teleportaatiosta kotisohvalle aika paljon. Onneksi myös viimeinen lento lähtee aikataulussa ja olen Helsingissä joskus iltapäivällä paikallista aikaa.

Vuorokausirytmi on aika sekaisin ja nukun suurimman osan sunnuntaista kunnes on aika herätä duuniin maanantaina… Reissu oli kokonaisuutena hyvä, mutta kyllä kuumuus vaan jotenkin meni yli sietokyvyn tällä kertaa! Sri Lankan kierroksen tekisin jälkikäteen ajatuksena vähän toisenlaisella matkasuunnitelmalla mutta eipä tälläkään kertaa tullut liikaa suunniteltua. Mukava maa ja nähtävää jäi vielä seuraavalle visiitillekin! Sri Lankalta löytyy kyllä todella laaja skaala tekemistä ja nähtävää. On rantaa, vuoristoa, kansallispuistoa ja historiaa… Mutta ehkä johonkin toiseen suuntaan ensi kerralla – on tullut viime aikoina reissattua aika paljon Intian suuntaan…?

Ai niin - rinkka saapuu Suomeen lopulta neljän päivän kuluttua. Reppu on näköjään muhinut Mumbaissa koko ajan kunnes torstaina Turkish Airlines kuskasi sen vihdoin Helsinkiin. Ja reissuun liittyi vielä yksi yllätys -  poissaollessani Espoon kaupunki oli siirtänyt autoni parkkipaikan kevätsiivouksen vuoksi. Luulin aluksi että kottero oli varastettu mutta ei onneksi sentään. Tästä toimenpiteestä minut palkittiin vielä loppujen lopuksi noin 50 euron laskulla!
Back to www.acidkainen.net home page