Pietari: UEFA 2021 (tai 2020) FIN-BEL -kisamatka - kesäkuu 2020

Turnauksen avausmatsin jälkeen oli aika palata kotiin ja katsoa Suomen toinen peli töllöstä. Porukkamme sai arvonnoista myös liput alkulohkon päätöspeliin Pietariin.

Loppujen lopuksi kävi niin, että muut päättivät jättää Pietarin reissun väliin koronatilanteen vuoksi joten lähdin sitten yksin kahden yön bussimatkalle. Tästä tuli myös erittäin mieleenpainuva reissu - tosin vähän eri syistä kuin Köpiksen keikka. Mediassa puitiin varmaan useampi kuukausi sitä kuinka "itsekkäät jalkapallofanit toivat koronan deltavariantin Suomeen" ja pilasivat koko kesän. Omikronin tultua nämä synnit alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa unohtua ja eiköhän se delta olisi levinnyt jotain kautta joka tapauksessa...

20.6.2021 Helsinki – Pietari:
EM-kisojen toinen reissu muuttuu soolomatkaksi, kun muut vakioköörimme jäsenet jäävät koronan vuoksi kotikatsomoihin. Olen buukannut Neva Toursin kolmen päivän bussireissun, joka käynnistyy Kiasman bussipysäkiltä päivää ennen peliä. Näin jää jonkun verran aikaa Pietarissa oleiluunkin – edellisestä visiitistäni onkin jo kymmenisen vuotta aikaa.  Peli on alkulohkon viimeinen eli kolmas matsi. Vastassa on Belgia ja Suomella on Venäjä-tappiosta huolimatta vielä saumat jatkopeleihin.

Enpä ole koskaan ylittänyt itärajaa bussilla - saapa nähdä, millainen sählinki tästä reissusta tulee, varsinkin näin koronapaniikin aikaan? Juna olisi toki mukavampi vaihtoehto mutta pandemian vuoksi junaliikenne Pietariin on ollut poissa pelistä varmaan jo ikuisuuksia.

Bussi lähtee lähes aikataulussaan ja auto on vain puolillaan. Suurin osa jengistä on noin kolmikymppisiä miespuolisia faneja, toki löytyy myös jokunen junnu ja muutama setämieskin. Meno on kohtuullisen sivistynyttä lukuun ottamatta takapenkin valloittanutta ryyppyjengiä, joka aloittaa dokailun heti aamukymmeneltä. Matka etenee aika vauhdikkaasti Vaalimaan raja-asemalle, jossa Suomen puolella ei ole yhtään jonoa. Venäjän puolella ohjataan kaikki matkustajat pakolliseen koronatestiin. Testin tulosten käsittely jää epäselväksi – liekö idea se, että soittelevat perään, jos tulisi positiivinen tulos?  Rajan ylitys kokonaisuutena sujuu todella nopeasti ja parhaassa tapauksessa voitaisiin olla Pietarissa n. 6- 7 h kuluttua lähdöstä?

Matkaan tulee kuitenkin mutkia eli noin tunnin kuluttua rajalta bussi jumittuu massiiviseen liikenneruuhkaan. Tässä ei kuitenkaan ole kyse Pietarin keskustan pahamaineisista ruuhkista, vaan kyseessä on joku tietyö, joka lähes pysäyttää liikenteen ja aiheuttaa kilometrien pituiset jonot. Bussi matelee varmaan pari tuntia, kunnes lopulta kaistat alkavat taas vetää. Raja-Pietari -väli on kyllä melkoisen ankea reitti: lähinnä suoraa (ja onneksi pääosin hyväkuntoista tietä) sekä metsää.

Lopulta joskus seitsemän jälkeen bussi kaartaa Azimut-hotellille, joka on tuttu paikka yhdeltä aiemmalta reissulta. Silloin hotelli tosin oli vielä Sokos Hotelsin ketjua, mutta nykyisin taitaa kuulua venäläiseen ketjuun. Buukkasin huoneen suoraan hotellista, sillä Nevan kautta yhden hengen huone olisi tullut tuplasti kalliimmaksi. Vaikka hotelli on melkoisen suuri, niin porukkaa vaikuttaa olevan myös paljon (varsinkin kun lähes kaikki Nevan 7 bussia saapuvat lähes samaan aikaan perille).

Päätän jättää checkinin myöhemmäksi ja suuntaan heti reppu selässä kaupungille, jotta ehdin hakemaan stadionille pääsyyn vaadittavan Fan ID-läpyskän Nevski Prospektin varrella olevasta toimistosta. Yksi käytännön ongelma tällä hetkellä on se, että minulla ei ole yhtään ruplaa käteistä ja Venäjällä korttimaksaminen toimii vaihtelevasti. Pankkiautomaatit tuntuvat järjestään hylkivän ulkomaisia kortteja, mutta onneksi metropoletin voi nykyään ostaa myös automaatista (joka taas kelpuuttaa korttini).

Koronapaniikkia ei Pietarissa odotetusti juurikaan ole havaittavissa. Jengi tungeksii kaduilla ihan tavalliseen tapaan ja Suomen uutta kansallisasustetta eli maskia ei juurikaan näy. Tartuntamäärät ovat numeroiden valossa korkeita, mutta eipä mitään yskimistä, räkimistä tai katuojissa kituvia sairaita ihmisiä ole aistittavissa. Nevski Prospektilla on kyllä ihan käsittämätön ryysis ja jos olisi viruksia pelkäävää tyyppiä, niin tuolla kadulla voisi kyllä iskeä joku kohtaus…

Fan ID-toimisto löytyy pienen hakemisen jälkeen ja sielläkään ei ole yhtään jonoa. Saan laminoidun kortin noin viidessä minuutissa eli nyt pitäisi kaikki olla kunnossa huomista peliä varten. Nälkä on vaivannut jo pitkään ja etsin lähimmän Burger Kingin (jossa onneksi käy myös kortti). Kävelen pari kilometriä hotellille, jossa ruuhka on jo hellittänyt ja pääsen välittömästi huoneeseeni.

Huoneesta on upeat näköalat, mutta lämpötila on kyllä aivan kuin ruotsalaisessa saunassa olisi. Ilmastoinnin ohjain ei reagoi mihinkään painikkeisiin eli vaikuttaa siltä, että viilennystä ei ole luvassa. Ikkunan saa osittain avattua, mutta liikenteen melu on kyllä melkoinen, vaikka kello läheneekin jo puolta yötä. Olen vielä unohtanut EAR-korvatulpat kotiin ja laukussani on vaan jotkut lentokoneesta joskus mukaan tarttuneet minikokoiset muovinpalat. Tulee kyllä nukuttua todella huonosti ja heräilen vähän väliä hiestä märkänä ikään kuin olisi elämää suurempi kankkunen (joka ei siis ole tilanne tänä aamuna)!

21.6.2021 Pietari:
Menen aamiaiselle joskus yhdeksän maissa, kun ei vaan saa nukuttua. Olo on aika sekava ja täytyy yrittää nukkua päiväunet joskus myöhemmin. Hotellin ravintolassa on valtava tungos ja suurin osa porukasta tuntuu olevan suomalaisia kisaturisteja. Vedän nopean setin munakasta, pekonia ynnä muuta mättöä naamariin ja päätän lähteä päivän turistikierrokselle, vaikka Nukkumattia on ikävä.

Aamupäivän ohjelma on käydä tsekkaamassa Katariinan palatsi, joka on jäänyt näkemättä edellisillä Pietarin reissuillani. Pyydän hotellin respasta taksin, jolla pääsee reilussa puolessa tunnissa jossain esikaupunkialueella sijaitsevaan palatsiin. Olen ostanut lipun etukäteen verkosta, sillä palatsiin on ainakin ennen korona-aikaa ollut valtavia jonoja.

Nyt jonoja ei juurikaan ole (eikä myöskään ulkomaisia turisteja). Palatsin sisätiloihin pääsy tapahtuu lippujen määräämissä sloteissa ja mitään suurempaa hässäkkää ei ole. Jengi odottelee kiltisti palatsin ulkopuolella, kunnes ihmiset rynnivät sisään. Tarjolla on venäjänkielisiä opastettuja kierroksia ja mahdollisesti myös audioguide, joita tarjoavalla tiskillä ei kuitenkaan ole ketään. Päätän ihmetellä palatsia itsekseni ilman minkäänlaista opasta.

Paikka vaikuttaa melkoiselta koronalingolta, vaikka maski onkin pakollinen. Jengiä on kyllä välillä yksittäisissä huoneissa aivan käsittämätön määrä ja venäläiseen tyyliin maskit kyllä tippuvat vähän väliä ihmisten naamoilta. Mitään infotauluja ei ole, joten huoneiden tarinoita saa vain arvailla. Palatsin sisätilat ovat kyllä samaa kultaa ja kimallusta kuin muissa vastaavissa paikoissa. Sisällä minua kiinnostaa lähinnä se paikka, mistä palatsi parhaiten tunnetaan, eli ns. meripihkahuone. Se on nimensä mukaisesti koristeltu valtavalla määrällä meripihkaa, joka peittää suuren osa seinistä. Huone tuhoutui 2. maailmansodan aikana, mutta rakennettiin uudelleen joskus sotien jälkeen. Mesta on kyllä todella vaikuttava, mutta odotetusti myös kaikkein pahin tungos on tässä huoneessa. Enpä muista ikinä nähneeni vastaavaa taideteosta eli kyllä tämä paikka on kaiken ryysiksen ja jonottelun arvoinen!

Poistun ulkoilmaan, jossa on taas tarjolla elintilaa vähintäänkin riittävästi. Ihailen palatsia ulkopuolelta – mielestäni palatsit ja linnat ovat yleensä vaikuttavampia ulkoa käsin. Palatsin ympärillä on varmaan neliökilometrin kokoinen puisto- ja vesialue, jossa riittää myös paljon nähtävää. Kierrän puistossa olevan pienen järven, jonka ympäriltä löytyy pienempiä rakennuksia ja patsaita. Puistossa voisi hengailla vaikka koko päivän, mutta täytyy alkaa palailemaan kohti keskustaa, jotta ehdin levätä ennen peliä.

Keskustaan pääsee joko bussilla tai junalla. Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon ja talsin pari kilometriä paikallisjuna-asemalle. Ostan lipun, joka kustantaa alle euron. Juna on kohtuullisen täynnä eikä naamavaippoja juurikaan käytetä. Potentiaalinen linko tämäkin on siis. Puolen tunnin kuluttua olen takaisin Pietarin ytimessä ja kävelen vielä noin kilometrin hotellille.

Nukun ehkä tunnin edelleen saunaa muistuttavassa kopissani. Sitten on aika alkaa suunnistamaan kohti stadionia. Jossakin stadionin liepeillä pitäisi olla Alpenhaus -niminen kuppila, johon Huuhkajafanit ovat tiedon valtatien välittämien vinkkien perusteella kokoontuneet. Stadion sijaitsee saarella, jonka toiseen päähän pääsee lähellä hotellia kulkevalla metrolinjalla. Metroasemalla törmään ensimmäisiin sinivalkoisiin faneihin, jotka metelöivät ihan kiitettävästi. Yleisesti ottaen tunnelma on vaisumpi kuin Köpiksessä, sillä vastustajan eli Belgian faneja ei tunnu olevan missään! Mutta suomalaisia on saapunut paikan päälle varmaan useampia tuhansia.

Kävelen läpi saaren, joka tuntuu olevan täynnä poliiseja. Fanitkin hiljenevät, kun koppalakkeja on ihan joka paikassa. Ostan pienestä kioskista burgerin ja jatkan matkaa kohti Alpenhausia. Siellä onkin melkoinen sinivalkoinen huutomyrsky meneillään ja ainakin hetkellisesti on kaljakin loppunut! Tuo paikka paljastuu myöhemmin yhdeksi tämän reissun pahimmista koronalingoista, joten onneksi oma visiittini kyseisessä paikassa jää lyhyeksi.

Alan lampsia kohti stadionia, jonne porukka valuu sisään hyvin rauhallisesti. Stadion on aivan valtava, ja porukkaa on varsin vähän suhteessa koko lähes 100.000 silmäparin kapasiteettiin. Liput ja Fan ID syynätään aika nopeasti ja lisäksi tehdään aika tarkka ruumiintarkastus. Taskussani oleva sanaristikkolehti tuntuu erityisesti kiinnostavan!

Stadionilla on maskipakko, jota myös valvotaan kohtuullisen innokkaasti. Saan itselleni lähes oman penkkirivin, joka on valitettavan kaukana Pohjoiskaarteen katsomosta. Koronan vuoksi peruutuksia on ilmeisesti tullut paljon ja matsia ei kai koskaan saatu myytyä loppuun.

Peli alkaa aikataulussa ja fiilis on tosiaan hieman omituinen, koska tyhjää tilaa katsomossa on niin paljon. Belgialaisiakin löytyy lopulta muutama, mutta Suomifanit ovat kyllä ehdottomasti enemmistönä pelipaitoihin pukeutuneista. Loput katsojista taitavat olla venäläisiä, joita peli ei isommin tunnu kiinnostavan.

Matsi on juuri sellainen kuin odotin / pelkäsinkin. Suomi taistelee urheasti ja hakee tasapeliä. Belgian ylivertainen hyökkäys vyöryy kerta toisensa jälkeen Suomen päätyyn ja lopulta n. 70 minuutin pelin jälkeen vastustaja saa kuparisen rikki. Suomella ei ole siihen mennessä ollut mitään todellisia paikkoja, vaikka välillä peli onkin kulkenut ihan mallikkaasti. Sitten vielä toinen maali hieman ennen päätösvihellystä, niin homma on valitettavasti taputeltu ja Suomi on ulkona jatkopeleistä.

Tästäkään pelistä ei oikein jää detaljeja mieleen – stadionilla matsin seuraaminen on enemmän sellaista flow-tilaa kuin hidastusten ihmettelyä kotisohvalla. Joka tapauksessa ilman pisteitä ei jääty tässä turnauksessa ja Venäjä-peli olisi kyllä ollut voitettavissa. Mutta kyllä pettymys on melkoinen, kun talsin läpi saaren kohti metroasemaa. Onneksi metro kulkee vielä, niin ei tarvitse ruveta säätämään mitään taksikyytiä yön pimeydessä. Nukahdan hotellilla lähes välittömästi ja onnistun nukkumaan paremmin kuin edellisenä yönä (ikkuna auki ja liikenteen melua kuunnellen).

22.6.2021 Pietari - Helsinki:
Bussi lähtee takaisin klo 11, joka on ihan sopiva ajankohta. Ehdin syödä kunnon aamiaisen ja tehdä pienen kävelylenkin, ennen kuin on edessä erittäin puuduttavaksi ja tapahtumarikkaaksi osoittautuva paluumatka.

Venäjän puolella reissu etenee todella nopeasti ja tulomatkan ruuhkat ovat onneksi poissa. Venäjän puolella syynätään passit ja ilmeisesti olisi tarkoitus tehdä myös koronatestit (missä ei pitäisi olla mitään järkeä sillä jengihän on lähdössä pois maasta)? Pienen odottelun ja yleisen sähellyksen jälkeen porolauma kuitenkin ohjataan testauspisteen ohi, sillä ilmeisesti testien rekisteröintiin tarvittavat paperilomakkeet ovat loppuneet! Eipä tuo varsinaisesti haittaa, sillä Suomen puolella on todennäköisesti odotettavissa pakollinen testi kaikille.

Bussi siirtyy rajalla olevalle ”no man’s landille”, jossa tehdään pysähdys viinakauppaan. Takapenkin sikaosasto on jo ympäripäissään ja alkoholitäydennys taitaakin olla tarpeen. Sitten hyvin edennyt reissu pysähtyykin ennen Suomen puolen raja-asemaa.

Kisaturistien busseja on jonossa varmaan 15 kpl ja on erittäin epäselvää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joku sairaanhoitajan oloinen nainen tulee kertomaan koronatesteistä. Ilmenee, että yhdellä rokotuksella ei tarvitse mennä testiin. Huokaisen helpotuksesta ja oletan, että eiköhän tästä aika nopeasti päästä liikkeelle…

Bussijono ei kuitenkaan liiku yhtään mihinkään ja kukaan ei tunnu tietävän, mikä kestää. Odotus venyy tunneiksi ja lopulta jostain tulee tieto, että pullonkaulana on koronatestaus, jota on tekemässä vain kaksi henkilöä. Testattavia on varmasti satoja eli eihän tuo kaksi ihmistä riitä yhtään mihinkään!

Lämpöä on varmaan jotain lähemmäs 30 astetta ja busseissa on sietämättömän kuuma. Jengi alkaa hajaantua bussien ulkopuolelle ja verovapaita vodkapulloja ruvetaan korkkailemaan. Takapenkin pojista osa alkaa olla sammumispisteessä ja porukka kuseksii raja-alueelle, kun vessoja ei vaan ole. Pääosin jengi kyllä käyttäytyy hyvin ja pysyy rauhallisena, vaikka viranomaiset ovat kyllä sössineet aivan totaalisesti resurssitarpeiden arvioinnissa.

Lopulta joskus lähempänä kello yhdeksää bussimme pääsee raja-asemalle. Osa porukasta marssitetaan koronatestiin ja muut pääsevät passintarkastuksen kautta Suomen puolelle. Bussi on vihdoin liikkeellä ja nyt toivottavasti ei tule enää lisää viivästyksiä! Hyvin pian bussimme päästyä läpi koronatestaus lopetetaan kokonaan, jotta raja saadaan kiinni ja jumissa olevat ihmiset Suomen puolelle. Tätä puidaankin mediassa seuraavat pari viikkoa... Teemme pikaisen stopin paikallisella ABC:llä, josta janoisimmat lastaavat vielä lisää olutta bussiin. Tätäkin vatvotaan mediassa tulevina päivinä. Tunnelma on kaiken säädön jälkeen vähintäänkin hilpeä, kun bussi alkaa lähestyä Helsinkiä.

Olen Kampissa joskus yhdentoista maissa ja ehdin vielä viimeiseen metroon Espoon suuntaan. Seuraavana päivänä sitten alkaakin melkoinen mediahässäkkä, kun tietoja kisaturistien koronatartunnoista alkaa tulla ilmi. Neva Tours laittaa joskus aamupäivällä tekstarin, joka kertoo bussistani löytyneen yhden positiivisen testituloksen. Sitten alkaakin melkoisen surkuhupaisa draama, joka sisältää muutaman epämääräisen tekstarin viranomaisilta ja vihdoin lähes viikon kuluttua (seuraavan viikon maanantaina) joku heppu soittaa Espoon kaupungilta ja kertoo, että minut on määrätty altistumisen vuoksi karanteeniin. Eli noin 6 päivää byrokratian rattaat tarvitsivat pyörähtääkseen... Tuona aikana olen käynyt jo kahteen kertaan koronatestissä ja molemmat tulokset olivat negatiivisia. Karanteeniin tuo negatiivinen tulos ei vaikuta mitenkään. Jos olisi saanut positiivisen tuloksen, niin voisi riittää 10 päivän eristys. Käyn vielä yhdessä testissä ennen karanteenin päättymistä ja sekin on negatiivinen. Onnistuin siis väistämään kaikki luodit tämän reissun aikana, vaikka melkoisissa lingoissa tulikin oltua. Kyllähän tästä koronahässäkästä jäi paha maku suuhun, ja kesällä ei tullut juurikaan mainittua tästä Pietarin keikasta kun kyseltiin lomista – sen verran pahasti itsekkäät kisaturistit leimattiin mediassa… Mutta menee kyllä unohtumattomien kokemusten mappiin tämä reissu. Bussilla en matkusta enää koskaan Venäjälle – se on kyllä varma juttu!