Viro: Tallinnan dark tourism-viikonloppu - Elokuu 2020

Rajat olivat taas sulkeutumassa kun koronan toinen aalto alkoi olla näköpiirissä. En ollut buukannut mitään reissuja ja kesä oli pikkuhiljaa kääntymässä syksyksi.

Viroon sai edelleen matkustaa ihan normaalisti, joten päätin varata viikonloppumatkan tsekatakseni muutaman kohteen, jotka kaikki voidaan laskea dark tourism -tyyppisiksi nähtävyyksiksi.

Laivaliput ja kaksi yötä Tallinkin kylpylähotellissa maksoivat vain n. 150e eli varsin edullinen keikka. Lisäksi turistilaumat loistivat poissaolollaan eli varsin passeli hetki käydä Tallinnassa kun kelitkin olivat vielä kesäisiä.

28.8.2020: Helsinki – Tallinna
Tallinnassa kävin edellisen kerran vuonna 2018 ja nyt kun koronarajoitukset ovat taas tiukentumassa on oivallinen ajankohta lähteä viikonloppureissulle etelänaapuriin. Tallinkin laivaliput ja kaksi yötä spa-hotellissa kustantavat noin 160€ eli aika edullinen keikka on.

Lähden puoli viiden paatilla, jolla on ihan kohtuullisen paljon väkeä, tosin taitaa olla perjantairuuhka kun duunimatkailijat palaavat Tallinnaan viikonlopuksi. Laivalla on varsin rauhallista eikä juhlatunnelmissa olevia porolaumoja juuri näy. Parin tunnin siivu mene todella nopeasti Burger Kingissä safkaillessa ja kannella meri-ilmaa (sekä tupakansavua) aistien.

Talsin suoraan hotelliin, jossa kuulen saaneeni ilmaisen upgraden isompaan huoneeseen. Lähden suoraan hotellilta kohti vanhaa kaupunkia, jossa ehdin vielä tsekata kaksi kiinnostavalta vaikuttavaa kohdetta, jotka ovat aiemmilla reissuilla jääneet näkemättä. Tämän reissun teemana on osittain dark tourism, johon laskettavia nähtävyyksiä Tallinnasta löytyy kyllä aika paljon.

Vanhan kaupungin ytimestä löytyy entinen KGB:n ”paikallistoimisto”, jonka kellarikerroksessa sijainneet vankisellit on avattu yleisölle pari vuotta sitten. Kun tein joskus muutama vuosi sitten opastetun ”kommunismirundin” Tallinnassa, niin silloin tämä nähtävyys ei ollut vielä avoinna, vaan taloa ihmeteltiin ainoastaan ulkopuolelta. Talo on nykyisin asuinkäytössä, mutta kellarissa on siis avoinna pienehkö osa rakennusta, josta löytyy kymmenkunta kopperoa. Olen käynyt samanlaisissa paikoissa muuallakin (esim. Vilnassa), joten mitään aivan ennennäkemätöntä ei ole tarjolla. Sellien seinillä kerrotaan karuja tarinoita neuvostoajalta ja paikka toimii kyllä hyvänä introna parille muulle kohteelle, joissa tulen käymään tämän reissun aikana.

Vankisellit on aika nopeasti nähty ja jatka matkaa kohti vanhan kaupungin toista laitaa. Olen saanut jonkun mystisen selkävaivan ja kävely on kyllä ajoittain aika tuskallista ja ihan normaaliin marssivauhtiin en pääse. Toisaalta eipä ole kiire mihinkään ja mitään tungosta tai jonoa ei ole odotettavissa. Enpä ole koskaan ollut näin hiljaisessa vanhassa kaupungissa Tallinnassa – jopa loppuvuoden pimeydessäkin oli enemmän väkeä!

Löydän muutamia itselleni uusia kujia ja suunnistan kännykän avulla vanhan kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Vabamu-museoon, joka kertoo sekin neuvostovallan aikaisista vääryyksistä ja tiestä Viron itsenäistymiseen. Museo vaikuttaa hiljattain uudistetulta ja tarjolla on varsin pitkät tarinat kertovat audioguide, erilaisia multimediaesityksiä, sekalaista taidetta ja vaikka mitä muuta. Pelkästään audioguiden läpi kahlaamiseen menee reilu tuntu vähintään ja muuta nähtävää riittäisi vielä vaikka pariksi tunniksi. Kokonaisuutena museo on kiinnostava, vaikka välillä on myös ei-virolaiselle hieman turhan yksityiskohtaista historian kuvaustakin.

Selkä alkaa vihoittelemaan sen verran pahasti, että päätän palata hotellille. Pidän pienen pitstopin aiemmin hyväksi havaitussa Helle Hunt-ravintolassa ja syön porsaan kieltä, joka ehkä ensi hätään voisi vaikuttaa kuvottavalta, mutta osoittautuu aika hyväksi iltapalaksi. Laahustan hotelliin, jossa ehdin olla vielä reilun tunnin span puolella. Altaissa ei ole onneksi mitään isompaa väenpaljoutta ja saunat ovat lähes tyhjiä.

 29.8.2020: Tallinna
Nukun sen verran pitkään, että en ehdi hotellin aamiaiselle. Päivän ensimmäinen homma onkin etsiä jotain syötävää ja onneksi aivan vieressä ovat sataman marketit, joista löytyy viinan lisäksi myös kattava ruokatarjonta. Päivä vaikuttaa aurinkoiselta ja lähden pikaisen sataman penkillä nautitun aamupalan jälkeen kävelemään kohti päivän varsinaista kohdetta eli Patareita.

Patarein linnoitus (josta myöhemmin tuli vankila) on tuttu paikka muutaman vuoden takaa. Jossain välissä mesta suljettiin varmaan pariksi vuodeksi, koska sitä pidettiin liian vaarallisena turisteille ja kieltämättä rakennus olikin aika huonossa kunnossa (sekä täynnä romua). Nyt kuitenkin Patarei on avattu uudelleen ja konseptina on jonkunlainen ”anti-kommunismimuseo” ja tämä aihehan kiinnostaa aina!

Museoon mennään sisään eri puolelta rakennusta kuin edellisellä opastetulla visiitilläni ja tällä kertaa paikkaa saa kierrellä ihan yksikseen. Mitään audioguidea tai kosketusnäyttöjä ei ole tarjolla, vaan kyseessä on erittäin perinteinen museo, jossa vankiselleihin on ripustettu lähinnä kylttejä sekä julisteita. Rakennuksesta on avoinna vain pieni osa ja täälläkin ideana on esitellä neuvostoajan pahuuksia keskittyen vankilaan liittyvään historiaan ja ihmiskohtaloihin. Eli vähän samaa stooria kuin Vabamussakin, mutta kuitenkin hieman erilaisella tulokulmalla.

Näyttelyssä menee helposti puolisentoista tuntia, vaikka lopussa se alkaakin toistaa hieman itseään. Sellit ovat aika lailla samannäköisiä toistensa kanssa. Kierros päättyy teloitushuoneeseen, joka on tuttu jo edelliseltä visiitiltä. Mitään kauppaa tai kuppilaa ei ole tarjolla. Ihmettelen vielä hetken verran jotain taideprojekteja linnoituksen sisäpihalla, mistä löytyy myös Patarein tulevaisuuden visiota esittelevä kyltti. Tavoitteena olisi pistää koko mesta remonttiin ja rakentaa siitä jonkinlainen toimistohotelli! Saapa nähdä, tuleeko ikinä valmista!

Kävelen vanhaan kaupunkiin ja harhailen hetken tyhjillä kaduilla. Päätän tsekata aiemmalta reissulta tutun levykaupan tarjonnan, joka osoittautuu edelleen hyväksi. Päädyn pitkästä aikaa vinyyliostoksille (vaikka virallisesti olen lopettanut levyjen ostamisen) ja mukaan tarttuu kymmenkunta vinyylimaxia – ei halpoja, mutta varsin hyväkuntoisia plattoja.

Pidän pienen tauon jonkun baarin terassilla ja lähden lampsimaan takaisin kohti hotellia. Selkäkivut ovat taas yltyneet ja on pakko päästä hetkeksi lepäämään. Tsekkailen formuloita hotellilla ja mietin, pitäisikö vielä lähteä käymään vanhassa kaupungissa tai spassa. Laiskottaa kuitenkin sen verran, että päädyn vain hakemaan iltapalaa satamamarketista ja istuskelen hetken ulkosalla, kunnes alkaa satamaan. Jumitun hotellihuoneeseen tuijottelemaan virolaisia musiikkivideoita.

30.8.2020 Tallinna – Helsinki
Tänään ehdin aamiaiselle ja hotellin ravintolassa on suorastaan tungosta – taitaa olla ensimmäinen kerta tällä reissulla, kun pitää jonottaa mihinkään! Aamiainen on ihan hyvää perussettiä ja mätän pekonia ja munakokkelia sen verran, että ei tarvitse ihan heti käydä syömässä.

Tälle päivälle on ohjelmassa yksi kohde ennen kuin laiva lähtee takaisin. Samoilta nurkilta kuin Vabamu löytyy toinen uudehko nähtävyys – tai siis vasta hiljattain yleisölle avattu kohde eli Bastion Tunnels. Itse tunnelit ovat satoja vuosia vanhoja, mutta paikka on siis ehkä vasta pari vuotta sitten siistitty ja avattu eräänlaisena museona. Ideana on siis kertoa vanhan kaupungin muurien alla / sisällä olevien tunnelien historia ja esitellä kaikenlaista aiheeseen liittyvää muutaman sadan metrin pituisen tunnelin sisuksissa.

Näyttely on toteutettu kännykkään ladattavan audioguide-appsin avulla. Enpä ole aiemmin moista käyttänyt ja kyseinen systeemi osoittautuu ihan toimivaksi, kunhan saan appsin paikannuksen toimimaan alkuhankaluuksien jälkeen. Tunneleissa ei ole onneksi juurikaan porukkaa, sen verran kapeita ne kuitenkin ovat, että en haluaisi olla tungoksessa kyseisessä paikassa. Mielenkiintoisinta antia ovat osiot, jossa kerrotaan tunneleissa vaikuttaneista punkkareista ja pummeista joskus 80-luvulla.

Ostin yhdistelmälipun, johon sisältyy pääsy myös pariin vanhan kaupungin torniin. Tämä osoittautuu huonoksi siirroksi, sillä romuna oleva selkäni ei erityisemmin pidä kierreportaiden kiipeämisestä ja varsinkaan niissä laskeutumisesta. Tsekkaan silti nopeasti pari tornia, joissa ei ole mitään erityisen kiinnostavaa (eikä myöskään yhtään ihmistä). Alkaa tulla pikkuhiljaa aika suunnata kohti satamaa, joten ei muuta kuin rauhallista kävelyä ensin hotellille ja sieltä Tallinkin terminaaliin.

Paluumatka on yhtä rauhallinen kuin tulomatkakin ja kulutan aikaani katsomalla taas tylsäksi osoittautuvaa formulakisaa kännykälläni. Oli oikein virkistävää tehdä pieni reissu – varsinkin kun koronapaniikki tuntuu jatkuvan ja matkustusrajoituksien tilannetta lähitulevaisuudessa on erittäin vaikeaa arvioida.