Tanzania - December 2019-January 2020

Africa is my least explored continent - having been to just a handful of countries so far.  It's been a while since my previous visit so I decided to book a trip that would combine some beach life with a classic safari tour to Serengeti and some other national parks in the area. This proved out to be a good combination and I managed to get a good overview of this big country during these two weeks. I also had some time to spend in Dar es Salaam that was yet another world between the beaches and savannah.

Places visited:

  1. Zanzibar
  2. Dar es Salaam
  3. Tarangire, Serengeti and Ngorongoro national parks
Check out the photo gallery

21-22.12.2019: Helsinki-Dubai-Zanzibar

Koska pari edellistä joulua onkin vaihteeksi mennyt useamman reissussa vietetyn vuoden jälkeen kotimaisemissa, niin on taas aika pakata reppu – varsinkin kun pyhäpäivät osuvat työläisen kannalta oivallisesti keskelle viikkoa. Tansanian reissu oli taas aika pikainen päätös joskus elokuussa, kun skannailin potentiaalisia kohteita lämpimämmässä ilmanalassa, kriteereinä tietenkin kohtuuhintaiset lennot ja järkevät lentoajat. Afrikan maita on tullut koluttua toistaiseksi aika vähän ja kun hakukoneet löysivät reilusti alta tonnin open jaw-lennot Tansaniaan, niin päätin lukita tämän vastauksen.

Aikaa olisi käytettävissä noin kaksi viikkoa, joka riittää mainiosti sekä rantalomaan Zanzibarilla että safariin Serengetin alueella. Tosin reissu lyhenee päivällä, kun FlyDubai ilmoittaa joskus kuukausi varauksen jälkeen, että perjantaille varaamani menolento on peruttu. Minulle ehdotetaan lentoa sunnuntaille, vaikka lauantainakin on lento. Onneksi uusi buukkaus onnistuu verkossa ilman soittoja mihinkään. Tosin vielä kertaalleen joudun säätämään varausta, kun n. kuukausi ennen reissua joku FlyDubailta soittaa ja kertoo paluulennon reitityksen muuttuneen Ugandan kautta kulkevaksi!

Lähden siis reissuun lauantai-iltana ja Helsinki-Vantaa on yllättävän hiljainen. Lentoja ei ole enää lähdössä kovinkaan montaa ja talsin läpi hiljaisen kentän kohti non-Schengen -puolta, jossa sentään on jotain putiikkeja ja kuppiloita auki. Etsin hetken aurinkorasvaa ja kuten arvata saattaa, niin mitään kovin edullista vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Kärsin 20€ ja siirryn pikkuhiljaa jumittamaan portin läheisyyteen. Lento on reilun tunnin myöhässä, mutta Dubaissa on pitkä vaihto eli mitään suurta hätää ei ole.

Flydubain lennolta en odota yhtään mitään ja aika nihkeä kokemushan se on. Kone on odotetusti täynnä, ihan perusporoa pääosin matkalla Dubain aurinkoon. Palvelu on surkeaa ja henkilökunta vaikuttaa itäeurooppalaisilta. Ilmaiseksi saa mauttoman aterian ja kaikki muu maksaakin. Tarjolla olisi myös maksullinen viihdejärjestelmä, joka on kuitenkin pois käytöstä jonkun teknisen ongelman vuoksi.

Helsinki-Dubai -välillä ei nukuta pätkänkään vertaa ja tapan aikaa ratkomalla ristikoita. Kun laskeutuminen alkaa, niin havahdun pienestä horroksesta viiltävään kipuun korvissani. Lievä flunssa on vaivannut ennen reissua, mutta en odottanut sen aiheuttavan tällaista reaktiota, kun paine vaihtelee laskun aikana. Kärsin lähes sietämättömästä kivusta seuraavat 20 minuuttia ja olo on edelleen tuskainen, kun pääsen ikuisuudelta tuntuvan bussikyydin jälkeen Dubain terminaaliin. 

Tasailen paineita hetken jossain lentokentän ravintolassa ja syön törkyhintaiset ranskalaiset perunat. Ostan toisen unohtuneen asian eli hammastahnan jostain lentokentän lukuisista kaupoista ja marssin portille ja pienen odottelun jälkeen on taas edessä bussikyyti lentokentän kauimmaiseen nurkkaan, josta Zanzibarin kone lähtee aikataulussaan.

Tällä lennolla meininki on aivan toinen ja jengistä ehkä puolet on afrikkalaisia. Olen aika väsynyt valvottuani koko yön ja saan nukuttua ehkä pari tuntia ennen kuin aletaan lähestyä Zanzibaria. Odotan kauhulla laskua, mutta onneksi korvat kestävät tällä kertaa paremmin kuin Dubaissa ja mitään suurempia kipuja ei ole. Olen lopulta perillä joskus neljän jälkeen paikallista aikaa ja löydän itseni ensin viisumijonosta (tiskillä käyvät vain kortit) ja sitten aika nopeasti pienen lentoaseman arrivals-alueelta.

Olen pyytänyt hotellilta taksikyydin ja suhari löytyy ongelmitta. Trooppinen lämpö ja kosteus tuntuvat yllättävän raskailta ja alan olla niin sanotusti aika lailla finaalissa… Käyn pankkiautomaatilla nostamassa paksun pinkan paikallisia shillinkejä ennen kuin hyppään kyytiin, joka kestää reilun tunnin. Kuski ei ole mikään erityisen puhelias veikko ja koitan lähinnä keskittyä hereillä pysymiseen. Taksi ajelee jonkun matkaa kehitysmaahenkisellä esikaupunkialueella ennen kuin asutus vähenee ja tie kulkee hyvän matkaa jossain metsien ja savannien keskellä.



Reilun tunnin saavun Michamviin, josta olen buukannut pienestä resortista huoneen muutamaksi päiväksi. Hotelli vaikuttaa mukavalta, mutta mietin, olisiko kuitenkin pitänyt varata ilmastoinnilla varustettu huone, sillä kuumuus tuntuu aika murhaavalta. Paikka vaikuttaa kyllä idylliseltä ja menen välittömästi rantaravintolaan syömään illallista. Aurinko laskee pilvien taakse ja en jaksa univelkojen vuoksi kovin kauan tunnelmoida hienoa näkymää, vaan vetäydyn huoneeseeni joskus kahdeksan maissa.

23.12.2019: Zanzibar
Nukun varsin hyvin, vaikka tuuletin ei viilennä huonetta ihan sille tasolle, kuin olisi suotavaa. Hotellin aamiainen on yhdistelmä buffaa ja pöytään tarjoiltua munakasta ja lisukkeita. Keli on taas varsin hiostava jo aikaisin aamusta, mikä on toisaalta hyvä päivän ohjelman eli altaalla oleilun kannalta. Väkeä resortissa on sopivasti, mitään varsinaista tungosta ei ole ja meluavia lapsiperheitä ei onneksi ole. Asetun pian aamiaisen jälkeen pienehkön uima-altaan reunalle ja oleilen useamman tunnin aurinkotuolin ja altaan välillä.

Taivas on lähes pilvetön ja vähän väliä pitää siirtyä joko varjon alle tai altaaseen vilvoittelemaan. Väittäisin, että nuorempana kestin hellettä ihan eri lailla kuin nykyään – ekoilla reppureissuilla ei ollut mikään ongelma makoilla koko pitkä päivä jossain paratiisirannalla vailla mitään suojaa… Koitan parhaani mukaan muistaa aurinkorasvan, mutta jossain vaiheessa alkaa taas selkää hieman kuumottaa.



Päätän joskus iltapäivällä kello lähestyessä neljää lähteä katsastamaan paikallisen rannan, jolla on pituutta useampi kilometri. Valkohiekkainen pätkä on suurilta osin luonnontilassa, sillä täälläpäin hotelleja on aika harvassa. Ranta on kyllä hieno ja auringonpalvojia ei juurikaan näy. Samoin kaupustelijat ja muut häiriköt loistavat poissaolollaan. Noin kilometrin päässä on pari rantabaaria ja kävelen rauhallista tahtia tämän välin. Tsekkaan aluksi isomman baarin, josta löytyy pöytien lisäksi useampi riippumatto. Reggae, dancehall ja sekalainen afrobeat soivat taustalla, kun valkonaamoista ja ehkä paikallisistakin koostuva joukko särpii olutta ja muita drinkkejä.

Istun baarissa ja siemailen paikallista Serengeti-olutta. Tunnelma on kieltämättä kohdallaan, kun aurinko alkaa hitaasti valumaan kohti horisonttia. Vaihdan jossain vaiheessa paikkaa reilun sadan metrin päässä sijaitsevaan pienempään baariin, jossa on tarjolla samanlaista soundia ja hieman halvemmat drinkit. Tilaan jonkun viiden taalan cocktailin tuijottelen pikkuhiljaa pilvien taakse katoavaa möllikkää. Jossain vaiheessa baarin täyttää meluisa turistilauma – ainakin ruotsalaisia ja jenkkejä tuntuu olevan liikkeellä ja kun sähköt katkeavat, niin päätän lähteä talsimaan lähes pimeässä takaisin kohti hotellia.

Tilaan hotellin ravintolassa jonkun päivän kalan tms illalliseksi ja jään vielä jumittamaan hotellin baariin, jossa olen ainoa asiakas. Vaikka Zanzibar onkin muslimialuetta, niin anniskelu tuntuu pelaavan ainakin turistien kansoittamissa paikoissa eli olut ja viini kyllä virtaavat, jos vain kysyntää on. Huomenna on jouluaatto, mutta mitään erityistä joulutunnelmaa ei ole havaittavissa (baarissa soivia joululauluja lukuun ottamatta).

24.12.2019: Zanzibar
Tänään on sitten jouluaatto ja ei voisi vähempää joululta tuntua, kun trooppinen lämpö hönkäisee iholle heti, kun poistun huoneestani tuulettimen alta. Aamiaisella on tarjolla lähes samat setit kuin eilen ja mätän einestä naamaan tosissani, sillä tarkoitus olisi jaksaa aina hotellin jouluillalliselle asti. Olen näköjään sen verran väsynyt eilisestä reggaebaarikierroksesta, että unohdan vastoin tapojani olkalaukkuni hotellin ravintolaan – onneksi veska on edelleen tallessa, kun pienen paniikin siivittämänä rynnin sitä etsimään reilun puolen tunnin kuluttua. Oli kuitenkin passi ja muutama muu arvoesine laukussa…

Nahkaa kuumottaa hieman ja päätän viettää tämän päivän varjojen alla. Kauempana näkyy jonkinlainen saderintama ja jotain jyrinääkin kuuluu eli saapa nähdä, tuleeko vielä vettä… Vietän aikaa tällä kertaa lähempänä merta olevan varjon alla ja päivän agendalla ovat perinteiset rantatuoliaktiviteetit eli musan kuuntelu, ristikot ja taidan aloittaa vaihteeksi yhden ekirjankin puhelimen näytöltä.



Tästä aamusta ja iltapäivästä ei juurikaan jää merkintöjä päiväkirjaan, juuri sellaista hyvää relausta, mitä tulin täältä hakemaankin. Illalla on ohjelmassa hotellin järjestämä jouluillallinen, joka kustantaa reippaat 40 USD. En odota mitään erityistä tältä illalta, mutta toivottavasti ruoka edes olisi siedettävää. Hotellissa on intialaiselta vaikuttava chef ja ainakin normi-menussa on kohtuullisen paljon intialaisia vaikutteita.

Menen ravintolaan joskus lähempänä kello kahdeksaa ja homma on vielä hieman vaiheessa. Joku paikallinen bändi virittelee soittimiaan ja odottelen hetken, kun pöytiä katetaan. Tarjolla sekalaista sapuskaa buffetissa ja lisäksi kokonaisia kalkkunoita ja tonnikala. Sianlihaa ei muslimialueella ymmärrettävistä syistä ole pöydässä. Safka ei ole mitään erityisen maukasta, mutta kyllä siitä täyteen tulee. Bändi soittelee jotain swahilinkielisiä biisejä, jotka innostavat myöhemmin turistit tanssimaan. Syön muutaman lautasellisen ja poistun varmaan ensimmäisenä huoneeseeni. Nahkaa kuumottaa oikein kunnolla, vaikka olinkin suurimman osan päivästä aurinkovarjon alla. Mutta olisiko merestä heijastunut sen verran UV-säteilyä, että kävi taas kerran vanhanaikaiset eli sekä selkä että naama ovat punaiset?

25.12.2019: Zanzibar
Tänään on odotetusti varsin tuskainen päivä edessä, sillä nahka paloi pahasti eilen eli joudun oleilemaan paita päällä varjossa, vaikka lämpöä on edelleen mittarissa reilut 30 astetta. Tosin taivas näyttää hieman eilistä pilvisemmältä, joka hieman helpottaa tätä haastetta. Oleskelen jonkun aikaa huoneessani, joka kuitenkin kohti puolta päivää mentäessä alkaa lämpenemään saunamaisiin lukemiin.

Siirryn rantabaariin, jossa lueskelen Amazonin ekirjaa ja litkin kokista jokusen tunnin. Uskaltaudun käymään meressä uimassa – iltapäivän puolella vesi kun on korkeimmillaan ja aivan hotellin vieressä on silloin hyvät uimapaikat. Hiekka on pehmeää ja merivesi juuri sellaista turkoosia linnunmaitoa, jota paratiisirannalla pitääkin olla. Joskus takavuosien reissuilla olisi viettänyt rantavedessä parikin tuntia, mutta nyt punanahka joutuu aika nopeasti pakenemaan takaisin varjoihin…

Teen pienen kävelyretken hotellin ympäristöön. Lähistöllä sijaitsee Michamvin kylä, jonka ohi ajoin resorttiin tullessani. Kylästä ei löydy oikein mitään mielenkiintoista, lähinnä vain pari paikallisten kauppaa ja joku katukeittiön oloinen kuppila. Palaan takaisin ja lähden taas kävelemään rantaa pitkin kohti reggaebaareja.

Isommassa baarissa näyttää olevan kohtuullisen paljon populaa ja huomaan pöydillä jotain flyereitä. Tänään on näköjään Christmas Day Sunset Party, joka tarjoaa flyerin mukaan akrobaattiesityksen ja yllätys-DJ:n Belgiasta. Jonkinlainen soundsystemin asennus onkin juuri meneillään ja joku mimmi yrittää saada läppärin ja controllerin yhdistelmää kytkettyä kaiuttimiin. Pienen säädön jälkeen piuhat saadaan kytkettyä toivotulla tavalla ja mimmi alkaa loihtia housesoundeja ilmoille.



Istuskelen hetken ja kuuntelen ihan ok:lta vaikuttavaa biittiä. Tilaan baarista hampurilaisen, jonka tekeminen kestää kauan ja burgeri on varsin mauton. Joskus kuuden maissa alkaa sitten akrobatiashow, joka osoittautuukin varsin kiinnostavaksi. Ryhmä paikallisia nuoria miehiä on pukeutunut leopardikuvioisiin esiintymisasuihin ja pitää joukolle turisteja ja paikallisia vaikuttavan esityksen, jossa nähdään mm. erilaisia hyppyjä, ihmispyramideja, tulella leikkimistä ja sen nieleskelyä. Osa tempuista on aika vaarallisen oloisia, mutta mitään suurempia haavereita ei onneksi satu. Heput keräävät lopuksi kolehdin ja laitan vastoin tapojani oman osuuteni kiertävään hattuun – oli kuitenkin sen verran hyvä esitys.

Näiden starojen jälkeen on vielä toinen esitys, josta vastaa edellisiä herroja nuorempi poppoo. Teini-ikäisiltä vaikuttava ryhmä esittää hieman vaatimattomampia hyppyjä, mutta esityksen varsinainen ”huipennus” onkin eläinrääkkäykseltä vaikuttava osuus, jossa yksi veijareista pelehtii repustaan kaivamansa elävän käärmeen kanssa. Turistit eivät oikein innostu tästä show:sta ja poikien tipit taitavat jäädä aika laihoiksi.



Akrobatiaesitysten jälkeen aurinko laskee ja suurin osa katsojista lähtee pois. Mitään varsinaisia bileitä ei taida olla tulossa – varsinkin kun pimeän tullessa biitti taukoaa pitkäksi ajaksi. Joku paikallinen bändi alkaa soitella varsin rauhallisen oloista soundia rannalle sytytetyn nuotion ääressä.  Kuuntelen hetken aikaa tätä musisointia, mutta päätän lähteä takaisin hotellille ennen kuin on täysin pimeää. Autio ranta pimeän aikaan olisi potentiaalinen ympäristö turistin ryöstämiseksi, mutta mitään epäilyttäviä hahmoja ei onneksi näy. Syön hotellilla pienet yösnacksit ja tunnelmoin hetken uima-altaassa, ennen kuin joku mölyävä seurue valtaa sen.

26.12.2019: Zanzibar
Yö on taas hikinen, mutta onneksi seuraavassa majapaikassa odottaa ilmastointi. Tämä resort oli muuten varsin miellyttävä kokemus, mutta olisi kuitenkin pitänyt olla sniiduilematta ja buukata ilmastoitu mökki. Vanhuus ei tule näköjään yksin – ennen vanhaan ei ollut mitään ongelmaa oleilla tuuletinhuoneessa tropiikin lämmössä. Teen checkoutin kymmenen maissa ja maksan useamman päivän laskut ravintolasta ja baarista. Kaikki näyttää olevan oikein ja jouluaaton dinneriä lukuun ottamatta ruoka ja juoma oli varsin edullista.

Mietin hetken paikallisbussilla matkustamista, mutta koska hikoilu, tungos ja yleinen sählinki eivät innosta, niin otan kuitenkin taksin alle. Tällä kertaa suharilla on alla joku 90-luvun pieni Toyota, joka lienee Afrikan suosituin automerkki. Täälläpäin autokanta on ehkä hieman uudempaa kuin monessa muussa Afrikan maassa ja myös vähemmän valkoista – ainakin Ugandassa muutama vuosi sitten ajettiin järjestään valkoisilla 80-luvun Toyotoilla (joko sedaneilla tai Hiace-pakuilla). Puolessa välissä matkaa on hämmentävä poliisin checkpoint ja kuski joutuu hetken aikaa etsimään jotain virkavallan kaipaamia papereja ja tietoja – pitääpä jopa kilauttaa kaverillekin. Matka jatkuu kuitenkin ongelmitta ja kohta alkaa melkoinen kaatosade. Onneksi tämä sade on luonteeltaan trooppinen eli loppuu aika nopeasti ja kun saavun perille Zanzibar Towniin, niin taivas alkaa taas kirkastua. Kuski veloittaa kyydistä $40, vaikka hotellissa väitettiin reissun maksavan $60 – kerran näinkin päin!

Olen jossakin kaupungin laitamilla aivan rannan läheisyydessä ja varaamani hotellin pitäisi löytyä läheisiltä kujilta. Kujat ovat liian kapeita autoille, joten harhailen hetken ja eksyn kerran, ennen kuin hotelli löytyy muutaman sadan metrin päästä. Stonetown on kyllä melkoinen labyrintti, jossa voi eksyä alta aikayksikön. Hotelli vaikuttaa siistiltä ja ilmastointi toimii hyvin eli varmaan tulee nukuttua paremmin kuin edellisinä öinä. Lähden heti katselemaan kaupunkia ja päädyn ensimmäiseksi rantakadun varrella olevaan puistoon, jossa paikalliset ja lukuisat turistivat viettävät aikaa. Pidän juomatauon ja mietin loppupäivän ohjelmaa.



Stonetown on aika kompakti alue, vaikka kujia riittääkin kilometrikaupalla. Muutama keskeisin nähtävyys on aika pienellä alueella ja ne kiertää vaikka yhdessä päivässä. Päätän tsekata muutaman kohteen tänään ja jättää jotain huomiselle – mikään kiire ei ole mihinkään. Ihan ensimmäiseksi käyn ihmettelemässä puiston vieressä olevaa linnoitusta, jonne on ilmainen pääsy, mutta sisällä on aika vähän nähtävää. Muurien sisältä löytyy lähinnä matkamuistomyymälöitä eli tämä paikka on aika nopeasti nähty. Linnoituksen vieressä on Zanzibarin kuuluisin historiallinen rakennus eli House of Wonders, joka on suljettu remontin vuoksi eli tämä maamerkki jää väliin. Lähistöllä on kuitenkin avoinna paikallinen palatsi, jonka käyn katsastamassa seuraavaksi. Rakennus ei ole mikään erityisen loistelias, vaan sisällä on hieman kulahtaneita ja pölyisiä huoneita, jotka nekin ovat aika nopeasti nähty.

Jatkan matkaa kohti satamaa, josta pitäisi löytyä laivayhtiön toimisto. Suunnitelmani on siirtyä lautalla Dar es Salamiin ylihuomenna ja lippu kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen. Toimisto löytyy pienen hakemisen jälkeen ja lipun osto sujuu kohtuullisen helposti erilliseltä ulkomaalaisille tarkoitetulta luukulta. Tällä luukulla käy vain käteinen ja shillinkini riittävät juuri ja juuri noin 30€ kustantavaan tikettiin. Sitten pitääkin löytää pankkiautomaatti, joita ei tässä stadissa ihan joka nurkalla ole. Lähes kaikkia automaatteja näyttää väijyvän aseistettu vartija, joka kertoo jotain yleisestä turvallisuustilanteesta tässä maassa... Pienen harhailun jälkeen löydän toimivan ja luotettavan tuntuisen automaatin, mistä nostan taas paksun setelitukon. Isoimmat paikalliset rahat ovat euroissa jotain neljän euron luokkaa – varmaan tästä syystä turisteja rahastetaan mielellään dollareissa.



Käyn myöhäisellä lounalla Archipelago-nimisessä ravintolassa, jossa naapuripöytään tuleen suomalainen porukka – ovat ilmeisesti päiväretkellä jostain kauempana olevasta hotellista. Syön päivän kalan, joka on joku snapper tms ja maistuu ihan kohtuulliselta, itse asiassa parhaita annoksia tällä reissulla. Palaan pikkukujille ja etsin matkatoimistoa, joka tekisi retkiä läheiselle Prison Islandille. Löydän yhden firman, joka tarjoaisi pidempää reissua, jossa käytäisiin muillakin saarilla, mutta tätä kierrosta ei ole tarjolla huomiselle. Matkatoimiston heppu tarjoaa kuitenkin privaattiretkeä Prison Islandille 30 taalalla, joka kuulostaa kohtuulliselta. Sovin tapaavani hepun huomenna kymmenen maissa ja jatkan vielä hetken kujien kiertämistä.

Käyn välillä hotellilla lepäilemässä ja palaan kaupungille pimeän jo laskeuduttua. Huomasin aiemmin päivällä mainoksen konsertista, jossa esitetään paikallista taarab-musiikkia. En ole varma, missä määrin kyseinen soundi resonoisi omiin korviini, mutta päätän antaa tälle ”etnolle” mahdollisuuden ja ostan noin vitosen hintaisen pääsylipun. Paikkana on Zanzibarin musiikkiopisto, jonka tiloista löytyy pienehkö muovituoleilla varustettu konserttisali. Olen vähän etuajassa ja salissa on tyhjää. Käyn ostamassa kokiksen läheisestä kahvilasta, mutta limu osoittautuu lämpimäksi ja tuntuu että hapotkin ovat haihtuneet johonkin... Keikka alkaa aikataulussa ja kestää reilun tunnin. Soundi on kyllä aika eksoottista ja menee jossain määrin ohisektoriin. Erityisen afrikkalaiselta taarab ei kuulosta, vaan ennemminkin tulee mieleen arabimusiikki jostain Egyptin ja Lähi-Idän suunnasta.

Musiikkiopiston lähistöllä järjestetään joka ilta night food market, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tarjolla on siis laaja kattaus paikallista katuruokaa eli melkoinen kokoelma erilaisia keittiöitä. Löytyy sekalaista grillimättöä, kebab-vartaita ja kaikenlaisia itselleni tuntemattomia ruokalajeja. Pohdin hetken paikan hygieenisyyttä ja päätän jättää katukeittiöt tällä kertaa väliin – vaikka mitenkään erityisen saastaiselta tori ei vaikutakaan. Kaikenlaisia sähläreitä tuntuu kyllä riittävän ja epäilen, onko turisteille eri hinnat kuin paikallisille? Mitenkään erityisen halpaa ruoka ei ole. Päädyn syömään illallisen naapurihotellin ravintolaan, jossa on kyllä hyvää currya – tosin tilaamani mustekalan sijasta tulee jotain muuta kalaa. Mutta en jaksa valittaa, vaan mätän illallisen kitaani ja painun hotellille.

27.12.2019: Zanzibar
Nukun hyvin ja käyn hotellin kattoterassilla aamiaisella. Tarjolla on munakasta ja jotain peruseinestä. Opas odottaakin hotellin ulkopuolella – käsittääkseni sovin, että tulisin matkatoimistoon mutta heppu olikin ymmärtänyt asian päinvastoin. Lähdemme siis vähän ennen kymmentä kävelemään kohti rantaa, josta veneet vankilasaarelle lähtevät. Meri näyttää myrkyisältä ja opas suosittelee, että olisi turvallisempaa mennä isommalla veneellä, joka kuulostaa kyllä turvallisemmalta vaihtoehdolta. Isossa paatissa on joku sekalainen seurakunta muita turisteja – alkuperäinen idea oli siis ottaa privaattikyyti. Mutta eipä tuolla nyt juuri ole väliä, sillä laivamatka kestää vajaat 15 minuuttia.

Saarella on melkoinen lauma turisteja ja ruuhkat ovat juuri niin infernaaliset, kuin odotinkin. Päiväretkeläiset saavat liikkua aika rajallisella alueella saarta, josta osa on varattu hotellille. Mestassa on kaksi varsinaista nähtävyyttä, josta toinen eli ”vankilan” jäännökset on nähty noin viidessä minuutissa. Kyseessä on siis aikanaan vankilaksi tarkoitettu rakennus, josta on jäljellä lähinnä seinät. Saaren toinen kohde onkin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ja varsinainen syy tähän retkeen. Saarella asustaa muutama kymmenen jättiläiskilpikonnaa, jotka Tansania on joskus saanut lahjana Seychellien saarivaltiolta. Konnat liikkuvat vapaasti suurella aidatulla alueella, jossa myös turistit saavat vaeltaa vapaasti. Otukset syövät lehtiä, joita saa tukollisen käteensä alueen portilla. Konnia saa siis syöttää, taputella ja rapsutella vapaasti eivätkä ne näytä pahemmin häiriintyvän ihmisistä. Elukoiden selkään on maalattu numeroita, jotka ovat oppaan mukaan niiden ikä vuosina. Vanhimmalla kilpikonnalla on lähes 200 vuotta ikää!



Kilpikonnia olisi voinut ihmetellä pidempäänkin, mutta opas alkaa viittoilemaan jo kohti rantaa, jossa sama paatti kuin tullessa odottaa. Osa porukasta on vielä jossain ja käyn pikaisesti uimassa. Simmailu jää lyhyeksi kun muut turistit saapuvat ja astun siis itsekin laivaan. Aallokko on tyyntynyt ja olen taas hetken kuluttua takaisin Stonetownissa. Vähän hätäisen oloinen reissuhan tämä oli ja pelkkä venekyyti olisi riittänyt ihan hyvin. Maksan oppaalle sovitun summan ja hätistelen ukon tiehensä, kun alkaa tulla ehdotuksia jostain kaupunkikierroksesta...

Kiertelen hetken Stonetownia ja käyn tsekkaamassa yhden historiallisista rakennuksista myös sisäpuolelta. Sitten kävelen taas hyvän aikaa kapeilla kujilla, jotka tuntuvat tänään lähes painostavan kuumilta. Etsin orjuuteen liittyvää näyttelyä ja muistomerkkiä, joiden löytäminen osoittautuu hieman odotettua hankalammaksi. Lopulta pitää turvautua puhelimen navigaattoriin, jotta löydän oikeat kujat. Näyttely osoittautuu hyvin mielenkiintoiseksi ja kertoo karun tarinan orjakaupasta yleensä sekä Zanzibarin roolista tässä julmassa busineksessa. Näyttely sijaitsee paikassa, jossa aikanaan on pidetty orjia vangittuna ja tehty myös varsinaista kauppaakin. Löytyy myös orjille tarkoitettuja sellejä, jotka ovat juuri niin ahtaita ja ahdistavia, kuin voi olettaakin. Lähden talsimaan kohti hotellia ja lämpö alkaa tosissaan ahdistamaan. Juon varmaan litran vettä matkan varrella ja viilentelen oloani hotellilla hyvän aikaa suihkussa ja ilmastoinnista nauttien.



Siirryn vähän myöhemmin iltapäivällä läheisen rantakadun toisella puolella olevaan ravintolaan, josta avautuu hieno merinäköala ja keskityn tuijottelemaan ulapalle ratkoen samalla ristikkoa. Myöhemmin olisi tarjolla varmaan vähintään kohtuullinen auringonlaskukin, mutta käyn taas hetken viilentelemässä hikistä oloa hotellilla ja otan lyhyet päiväunet. Pimeän tultua päätän käydä testaamassa yötorin antimet ja ostan eri kojuista setin grilliruokaa (mustekalaa) ja kebab-leivän. Hyvää settiä eikä myöhemmin ilmene mitään vatsavaivoja. Kävelen takaisin kohti hotellia ja poikkean paikalliseen kolmikerroksiseen baariin / klubiin, jossa soivat iloinen afrobeat ja dancehall -soundit. Mestan ylin kerros on aika turvoksissa ja sekalainen joukko paikallisia sekä turisteja heiluttaa perseitään musiikin tahtiin. Kaljaa kitataan ja tupakka röyhyää eli meininki on hyvin erilaista kuin muualla tällä muslimien kansoittamassa kaupungissa. Katselen paikallista menoa pitkälle yli puolen yön ja lähden jossain vaiheessa talsimaan takaisin kohti hotellia. Kadut ovat autiot eikä mitään häiriköitä näy.


28.12.2019: Zanzibar – Dar es Salaam
Tänään on aika siirtyä mantereen puolelle ja se tarkoittaa kohtuullisen aikaista herätystä. Satamassa pitäisi olla tunti ennen paatin lähtöä, mutta kuten odotinkin, niin ketään ei tunnu varsinaisesti kiinnostavan tuo aikaraja. Laiva kuitenkin lähtee aikataulussaan ja on yksi valtamerikatamaraani muiden joukossa. Lähes heti kun laiva lähtee, niin keli muuttuu kehnoksi eli sateen ja myrskyävän meren vuoksi ei kannata mennä kansipaikoille. Sisällä on numeroidut paikat ja botski vaikuttaa olevan aika täynnä. Matkustajat ovat enimmäkseen paikallisia, mutta valkonaamojakin on kyydissä jonkun verran. Laivamatka on siis aika tylsä parituntinen, joka voisi mennä miellyttävämminkin johtuen ympärillä oksentelevista ihmisistä ja möykkäävistä kakaroista...

Sade hieman hellittää, kun laiva saapuu noin kahden tunnin kuluttua Dar es Salaamin satamaan. Satamaa ympäröivät pilvenpiirtäjät ja tämä osa kaupungista vaikuttaa varsin modernilta. Jään hetkeksi pitämään sadetta bussipysäkille ja heti joku opaspalvelujen tarjoaja hyökkää kimppuuni. Lähden kävelemään kohti hotelliani päästäkseni ukkelista eroon. Olen varannut huoneen jostain business-hotellin oloisesta paikasta, jonka respan löytäminen vaatii hetken ihmettelyä. Hotelli on pienen ostoskeskuksen yläkerroksissa ja respakin löytyy, kun menee hissillä oikeaan paikkaan. Huone on tosiaan varauksen mukaisesti yli 60m2 sviitti eli tilaa on vähintään riittävästi! Sade näyttää edelleen jatkuvan ja jään hetkeksi nauttimaan tilan tunteesta ja katselen hieman apaattista näkymää yli keskustan kattojen.



Taivas alkaa pikkuhiljaa selkenemään ja lähden joskus puolen päivän jälkeen kaupungille. Keskustan alue näyttää melkoisen ankealta: muutamien pilvenpiirtäjien lisäksi rakennuskanta on aika rumaa 70-lukulaista betonimöhkälettä ja yleisilme on roskainen. Kadut ovat leveitä, mutta ihmisiä ja autoja on yllättävän vähän. Mitään tungosta ei missään tunnu olevan. Turisteja ei näy missään, mutta silti vähän väliä tulee joku epäilyttävä tyyppi kaupustelemaan jotakin. Suunnitelmani on kiertää Lonely Planetin suosittelema parin tunnin kävelykierros ja käydä katsomassa paikallinen kansallismuseo.

Museo löytyy vajaan parin kilometrin päässä hotellista ja vaikuttaa kohtuullisen modernilta. Parin euron sisäänpääsymaksun voi maksaa vain kortilla, joka on hieman yllättävää Afrikassa. Museon anti on hieman sekavahko – tarjolla on taidetta, katkelmia maan historiasta ja pari isompaa näyttelyä, jotka keskittyvät geologiaan ja apinaihmisiin. Näistä viimeksi mainittu on kiinnostavin, mutta muuten museosta ei juurikaan jää mitään mieleen. Tsekaan vielä pihalla olevan entisten presidenttien autokokoelman ennen kuin on aika jatkaa matkaa.

LP:n kävelykierros osoittautuu hieman hämmentäväksi. Seuraavat pari kilometriä kävelen jossain paikallisten virastojen ja suurlähetystöjen välissä – kadut ovat entistä autiompia ja voisivat olla hyvä paikka ryöstää yksinäinen turisti. Mutta ahdistelijoita ei näy, ainoastaan jonkun lukaalin aseistettu vartija hätistää turren toiselle puolelle katua. Saavun rantakadulle, jossa on hieman enemmän elämää. Opaskirja suosittelee tsekkaamaan paikallisen torin, mutta en jaksa innostua taas yhdestä kehitysmaatorista, joita on siis tullut nähtyä aika monta aiemmin. Kävelen takaisin kohti hotellia ja poikkean matkan varrella yhteen kirkkoon, jossa näyttää olevan jonkun häät menossa. Räpsin muutaman kuvan seremoniasta ja pyhätöstä. Tästä kaupungista ei tunnu löytyvän mitään erityisen inspiroivaa, joten päätän palata sviittiini. Ostoskeskuksesta löytyy varsin länsimaisen oloinen ravintola, jossa syön varsin mainion pitsan.



Vietän loppuillan huoneessani ja katselen pimenevää iltaa ikkunasta. Parvekekin olisi, mutta kuuman kostea ilma ei houkuttele. Dar es Salaam oli juuri niin ankea mesta kuin arvelinkin, mutta mitenkään erityisen turvattomalta kaupunki (tai ainakaan tämä ydinkeskusta) ei vaikuta. Toki yleinen autius tuntuu hieman oudolta, mutta ainakin päiväsaikaan kaupunkia voisi kuvailla lähinnä rauhallisen uinuvaksi. Ehkä muilla alueilla on eri meno? LP kuitenkin varoittaa turisteja liikkumasta ulkona pimeän tulon jälkeen ja päätän siis seurata tätä neuvoa. Yli kaksi metriä leveässä sängyssä saa kyllä nukuttua erittäin hyvin!

29.12.2019: Dar es Salaam – Arusha
Päivän ohjelmassa on lähinnä siirtyä maan pohjoisosaan ja valmistautua huomenna alkavaan safari-osioon. Käyn hotellin aamiaisella, joka on tämän reissun tähän asti paras kattaus. Olen buukannut paikallisen Precision Air -nimisen yhtiön lennon, joka lähtee vasta iltapäivällä. Kaupungilla tallailu ei innosta, joten oleilen hotellihuoneessa aamupäivän lukuun ottamatta lyhyttä visiittiä alakerrassa olevalle kasinolle, jossa on jo täysi meno päällä aamupäivällä. Asiakaskunta vaikuttaa pääosin kiinalaiselta ja korttia sekä peliautomaatteja pelataan yhtä vimmaisesti kuin missä tahansa muuallakin maailmassa. Jätän uhkapelit väliin ja palaan huoneeseen odottelemaan kyytiä lentokentälle.

Sain tingittyä hieman hotellin oman taksin hinnasta ja siirryn $25 kustantavalla kyydillä lentokentälle. Myös lentokentälle johtavat tiet ovat aika hiljaisia ja kaupunki näyttää edelleen mitäänsanomattomalta. Slummeja ei ole näkyvissä ainakaan tällä alueella. Dar es Salaamin lentokenttä on myös varsin rauhallinen ja kotimaan terminaalin puolella portteja on vain muutama. Tapan aikaa lukemalla e-kirjaa, sillä kentän palvelutarjonta rajoittuu yhteen kauppaan ja baariin. Precision Air lentää kotimaan reittejä ATR:n potkurikoneella, joka lähtee aikataulussaan. Kone on puolityhjä ja lento sujuu oikein miellyttävästi. Laskeutuminen Kilimanjaro International Airportille on hieman töyssyinen, mutta mitään muuta ei tästä pompusta varsinaisesti jää mieleen.



Kentällä pitäisi olla matkatoimiston järjestämä kyyti odottamassa, mutta joudun hetken odottelemaan, ennen kuin taksisuhari löytyy nimikyltin kanssa. Vähäpuheinen ukkeli johdattaa minut kulahtaneen oloiselle pakulle. Ihmettelen, että ei kai tämä nyt sentään ole varsinainen safariauto? Ja onko tämä juron oloinen veijari oppaani? Ukkeli ei vaikuta olevan juttutuulella ja keskityn katselemaan maisemia. Täällä ollaan vuorten keskellä ja kuuluisa Kilimanjaron huippukin näkyy jossain vaiheessa.

Reilun tunnin jälkeen kuski kaartaa erittäin surkean tien päästä löytyvän hotellin pihaan. Mesta vaikuttaa ihan siistiltä, vaikka mitään luxusta ei ole tarjolla. Kuski ilmoittaa, että homma on hänen osaltaan siinä ja huomenna tulee varsinainen safariopas noutamaan minut aamulla – hyvä näin. Ilma on selkeästi viilentynyt, olisikohan alle 25 astetta mittarissa eli on suorastaan virkistävä fiilis noin viikon helteiden jälkeen. Hotelli on sen verran syrjässä Arushan ytimestä, että on turha poistua enää yhtään mihinkään, vaan loppuilta menee majapaikan muurien sisäpuolella. Hotellissa on ravintola, jonka tarjonta on aika vaatimatonta. Syön jonkun paikallisen erikoisuuden, joka vaikuttaa lähinnä suomalaistyyliseltä lihasopalta: keittolihaa, perunoita ja vihanneksia lähes ilman mausteita. Palaan huoneeseeni, johon kuuluu valitettavan hyvin jonkun afrikkalaisen seurueen möykkääminen. Jengi istuu pitkää iltaa hotellin pihalla ja kovaäänistä puhetta tuntuu riittävän... Onneksi mölyapinat poistuvat vähän ennen nukkumaanmenoaikaa.

30.12.2019: Arusha – Tarangire National Park
Syön pikaisen aamiaisen hotellilla ja oppaani Rodrick odottaakin jo respassa, kun saavun sinne hieman ennen puoli yhdeksää. Pihassa odottaa massiivinen Toyota Landcruiser, joka vaikuttaa olevan lähes kaikkien safarioperaattorien käyttämä ajopeli. Tilaa olisi ainakin kuudelle henkilölle, mutta olen varannut itselleni privaattireissun. Mietin myös johonkin ryhmään liittymistä, mutta se, että viettäisin seuraavat viisi päivää joidenkin idioottejen seurassa ei oikein innostanut ottamaan tätä riskiä. Opas vaikuttaa ihan asialliselta hepulta ja lähdemme saman tien liikkeelle. Ajamme ensin Arushan keskustaan, joka vaikuttaa aika hätäiseltä mestalta. Käymme operaattorin eli Gosheni Safaris-nimisen firman toimistossa, jossa maksan loput reissusta viikon verran jemmaamillani US-dollareilla – harvoin tulee nykyään moista rahatukkua otettua reissuun mukaan.

Arushan visiitti ja lyhyeksi ja edessä on pari tuntia ajoa kohti Tarangiren kansallispuistoa, joka ensimmäinen kohde tällä rundilla. Tiet ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa ja reitti kulkee läpi muutaman pikkukaupungin, jotka vaikuttavat aika vaatimattomilta, mutta silti sekavan ja kiireisen oloisilta paikoilta. Aloitamme ensimmäisen game driven eli elukoiden bongailun joskus puolen päivän maissa. Lämpöä on taas kolmisenkymmentä astetta mittarissa ja aurinko paahtaa lähes pilvettömältä taivaalta. Tarangiren kansallispuisto on lähes kokonaisuudessaan savannia eli vuoria ei tällä alueella ole. Vaikka onkin sadekausi, niin maasto näyttää aika kuivalta. Heinikko on kuitenkin pitkää (toisin kuin kuivalla kaudella) ja sen huono puoli on se, että eläimiä on vaikeampi havaita.



Tarangiren kansallispuisto on erityisesti tunnettu norsuista, joita tosiaan on paljon. Muut ensimmäiset eläinbongaukset ovat tuttuja otuksia aiemmilta safareiltani eli antilooppeja, kirahveja ja apinoita. Petoja ja muita big5 – eläimiä ei vielä alkuun näy. Safariauton katto on nostettu ylös ja kuvien ottaminen on helppoa, kun on koko auton leveys ja pituus käytettävissä – tämä ei taatusti onnistuisi ryhmämatkalla! Kiertelemme pölyisiä teitä parisen tuntia, joiden aikana saa varsin hyvän käsityksen alueen luonnosta. Maasto on enimmäkseen ruohikkoista ja siellä täällä on etupäässä akasia-puita. Mitään tiheämpää metsää ei tällä alueella ole.

Pidämme joskus iltapäivän puolella lounastauon yhdellä puiston picnic-alueista. Safaripäivään kuuluu siis yleensä lounas ulkosalla ja eväät saa mukaan edellisen illan majapaikasta. Rodrick kattaa pöydän koreaksi ja ruokaa on vähintään riittävästi, sillä eväsboxin antimilla ruokkisi varmaan neljäkin henkilöä. Tarjolla on jopa punaviiniä eli vähän odotettua tasokkaampi setti on kyseessä. Picnic-alueilla saa olla varovainen, että apinat tai linnut eivät varasta ruokaa. Muuten eläimiä ei juurikaan näy.



Lounaan jälkeen game drive jatkuu, mutta mitään aivan erityisen kiinnostavia eläimiä ei tule vastaan, vaan lähinnä vastaan tulee norsulaumoja ja muita kasvissyöjiä. Myöhemmin iltapäivällä eläinten bongailu katkeaa lähes tunnin ajaksi, kun vastaan tulee mutaan juuttunut kuorma-auto. Tämä ajopeli tukkii pienen joen ylittävän tien ja olemme yhtäkkiä melkoisessa ruuhkassa, jossa on pian lähes parikymmentä safariautoa. Kuskit kehittävät vaihtoehtoisen reitin joen yli – tosin muutama auto jää hetkeksi kiinni ja koko letka odottelee, ennen kuin viimeinenkin auto on päässyt joen yli. Aurinko alkaa hiljakseen painua kohti horisonttia ja alkaa tulla kiire ehtiä leiriin ennen pimeän tuloa. Goshenin oma leiri on jossain lähes tunnin ajomatkan päässä ja ajelemme melkoista vauhtia koti kansallispuiston laitamia. Tällä alueella vitsauksena ovat tsetse-kärpäset, jotka muistuttavat ulkonäöltään suomalaista paarmaa. Saan muutaman pureman ja kysyn, pitääkö tarina kärpäsen levittämästä unitaudista paikkansa. Opas sanoo, että mitään varsinaista tautia ei ole olemassa, mutta kärpäsen puremasta voi saada myrkkyä, joka suurempina annoksina voi aiheuttaa väsymystilan (joka menee ohi itsestään).

Saavumme leiriin juuri, kun alkaa jo hämärtää. Olen ennenkin ollut erilaisissa safarileireissä, mutta tämä paikka on ehkä astetta ylellisempi kuin muissa maissa kokemani vastaavat paikat. Majoitus tapahtuu valtavissa teltoissa, jotka on pystytetty puiselle ”lattialle”. Teltoista löytyy useampi ”huone” ja huonekalut sekä vesivessa, suihku ja jopa kylpyamme! Neliöitä on varmaan lähemmäksi sata ja telttaan majoittuisi vaikka nelihenkinen perhekin. Leirissä on tarjolla illallinen, joka sekin osoittautuu tasokkaaksi. Ja tottakai löytyy myös ihan kohtuullisen toimiva verkkoyhteyskin! Leirin palveluista en ehdi kovin kauan nauttia, sillä kuten safarilla yleensäkin, niin täälläkin mennään ajoissa nukkumaan ja herätään auringonnousun aikoihin eli joskus kuuden maissa. Majoitusteltan ja ravintolan välillä pitää liikkua saattajan kanssa, sillä eläimet voivat varsinkin yöaikaan tulla hyvinkin lähelle leiriä, ainakin ääniä kuuluu vähän väliä.

31.12.2019: Tarangire National Park – Serengeti  National Park
Vuoden viimeinen päivä koittaa melko poikkeuksellisissa merkeissä eli herään auringon noustessa savannin ylle. Tuli nukuttua aika hyvin, vaikka ilma ja teltta viilenivätkin yllättävän paljon yön aikana. Leirissä on tarjolla kunnon mätöt, ennen kuin on aika lähteä ajamaan kohti Serengetiä. Ohjelmassa on siis lähes koko päivän kestävä automatka, johon kyllä kuuluu lukuisia taukoja ja muutama mielenkiintoinen nähtävyys. Ajamme ensin eilisiä jälkiä seuraten Tarangiren kansallispuiston läpi juurikaan pysähtymättä. Mitään erityisiä eläinbongauksiakaan ei tule vastaan ennen kuin on aika siirtyä takaisin asfaltoiduille teille ja ajella aika tylsän tasaista baanaa useampi tunti.



Pysähdymme lounaalle ja parissa matkamuistoliikkeessä, joissa olisi kyllä mielenkiintoista tavaraa tarjolla. Pohdin patsaskokoelmani kartuttamista, mutta kaupankäynti vaikuttaa kovin sekavalta ja lähtöhinnat aika suolaisilta (vähintään 100 USD vähänkin isommasta teoksesta), joten päätän jättää ostokset ainakin toistaiseksi väliin. Jossain vaiheessa jo iltapäivän puolella saavumme Ngorongoron kansallispuiston portille ja tie alkaa kierrellä tämän kuuluisan muinaisen tulivuoren kraaterin seinämää pitkin. Varsinainen visiitti kraateriin on vasta viimeisen päivän ohjelmassa, mutta matkan varrella on näköalatasanne, josta näkee hyvin, kuinka valtavasta paikasta on kyse. Tulivuori räjähti ja romahti joskus vuosituhansia sitten – nyt paikalla on valtava tasanko, jota ympäröivät vuoren seinämien jäänteet (jotka nekin ovat varmaan pari  sataa metriä korkeat). Eli varsin vaikuttavasta paikasta on kyse. Ilma on taas miellyttävän viileää, aika paljon vaihtelee säätila täällä ihan lyhyenkin matkan aikana.

Matka jatkuu taas kohti savanneja. Tämä alue on eläintensä lisäksi kuuluisa masai-heimosta, jonka jäsenet asuvat melko primitiivisissä oloissa ja saavat elantonsa karjanhoidosta. Tien varrella näkyy vähän väliä perinteisiin ruutukuosisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, yleensä jonkun karjalauman kera. Opas kertoo, että matkan varrella on masai-kylä, johon on mahdollista mennä käymään. ”Pääsymaksu” olisi aika suolaiselta kuulostava 50USD, jonka saan tingittyä 30 taalaan. Homma haiskahtaa rahastukselta jo alusta alkaen, mutta päätän kuitenkin katsoa, mistä on kyse. Kylä vaikuttaa kyllä ihan aidolta ihmisten asuinpaikalta, mutta homman nimi on selkeästi rahat pois turistilta ja äkkiä. Visiitti sisältää aluksi lyhyen masai-tanssiesityksen (johon pääsee itsekin osallistumaan / hyppimään) ja sen jälkeen painetaankin jo vauhdilla kohti kylässä olevia matkamuistotiskejä. Sen jälkeen käydään katsastamassa yksi maja sisäpuolelta ja käydään paikallisessa koulussa, jossa tulee taas donation-boksi turistin eteen. Koska en juurikaan innostu näistä lisäsubventioista, niin minut saatetaan varsin nopeasti ”kassan kautta pois” kylästä. Jää kyllä paha maku tästä hommasta!



Kylän jälkeen ajellaan pitkä matka lähes viivasuoraa tietä, joka halkoo loputtomalta tuntuvia ruohokenttiä. Täällä onkin myös aivan loputtomalta tuntuva määrä eläimiä, sillä tähän aikaan vuodesta suurin osa Serengetin gnu-laumoista ja seeproista asustaa näillä tasangoilla. Ruoho on todella lyhyttä, sillä elukat ovat syöneet suurimman kaiken vihreän, minkä saavat kiskottua maasta irti. Näitä eläimiä on alueella ainakin satoja tuhansia ellei jopa miljoonia!

Saavumme Serengetin portille, jossa pitää taas tehdä jotain paperihommia ja ostaa lippuja. Sitten alkaakin ensimmäinen kierros tässä kuuluisassa kansallispuistossa – tosin tavoitteena on lähinnä siirtyä leiriin ja jättää varsinaiset game drivet seuraaville kahdelle päivälle. Serengetissä on yllättävän hiljaista ja ruoho on taas huomattavan pitkää verrattuna portin ulkopuolella olleeseen maastoon. Selitys on toki ilmeinen: ruohoa syövät eläimet ovat vaeltaneet pois puistosta jo useampi kuukausi sitten ja palaavat vasta myöhemmin keväällä. Toki puistossa on paljon muitakin eläimiä kuin gnut ja seeprat, mutta niiden havaitseminen on hankalaa johtuen korkeasta heinikosta.

Matkalla leiriin ei näy mitään erityisen kiintoisaa ja jossain vaiheessa pitää sulkea ikkunat ja katto, sillä tsetse-kärpästen määrä käy sietämättömäksi. Tämäkin leiri on aika syrjässä ja on taas hämärää, kun saavumme perille. Leiri on safarijärjestäjän oma ja näyttää lähes identtiseltä eilisen majapaikan kanssa. Tällä kertaa leirissä on paljon muitakin turisteja ja ohjelmassa on myöhemmin illalla grillausta. Porukan kansallisuus- ja ikäjakauma on aika laaja kuten on jo aiemmin tullut selväksi muita safarimaastureita havainnoidessani. Löytyy jengiä pikkulapsesta eläkeikäisiin ja väkeä on ympäri maailman. Aika valkoista sakkia safarituristit kyllä ovat, vaikka jonkun verran näkyy afrikkalaisiakin seurueita. Toki tällaisten reissujen hintataso selittää paikallisten turistien vähäisen määrän.

Tänään on siis uuden vuoden aatto, mutta mitään varsinaista juhlintaa ei ole ohjelmassa, kukapa nyt ampuisi raketteja kansallispuistossa? Grilliruokaa on kyllä hyvää ja taas vähintäänkin riittävää. Menen taas ajoissa nukkumaan ja olen unessa jo joskus kymmenen jälkeen eli vuoden vaihtuminen tapahtuu tällä kertaa varsin huomaamatta.

1.1.2020: Serengeti  National Park
Uusi vuosikymmen on alkanut tänään, mutta kestää hetken tajuta tämä tosiasia, kun herään taas varsin hyvin nukutun yön jälkeen aamiaiselle. Tänään on ohjelmassa koko päivän game drive Serengetissä ja lähtö on taas joskus ennen kello seitsemää. Noin tunnin ajelun jälkeen alkaa näkyä kaikenlaista mielenkiintoista ja tämän päivän teemana on isojen kissojen bongailu. Serengeti on kuuluisa leijonistaan ja niitä kyllä löytyykin tämän päivän aikana aika monta yksilöä. Päivän ensimmäinen kiintoisampi havainto on kuitenkin leopardi, joka makailee akasia-puun oksalla. Otus on aika hyvin maastoutunut, eikä siitä saa erityisen hyvää fotoa. Mutta onhan se uljas eläin, joka ei sekään pahemmin tunnu välittävän autoista ja turisteista. Leopardi taitaa vaania jotain saalista puun oksalla ja päättää jossain vaiheessa lähteä liikkeelle. Pitkä heinikko peittää mahdollisen saalistuksen ja jatkamme matkaa.

Serengetissä on liikennettä kohtuullisen paljon ja ranger-radio kertoo jatkuvasti erilaisista havainnoista. Jää epäselväksi, kuinka paljon opas suunnistaa radion kommenttien perusteella ja kuinka paljon teemme ”omia” bongauksia, mutta nähtävää on kyllä kiitettävästi. Näemme useampia leijonia: sekä yksinäisiä uroksia ja naaraita että pieneen perheen – kaikki varsin hyvin näkyvissä ja osa jopa aivan parin metrin päässä autosta. Tulee välillä mieleen youtube-videot, jossa petoeläimet repivät turisteja safariautoista (vaikka mitään vaaratilanteita ei todellakaan ole havaittavissa)…



Joskus lähempänä puolta päivää vastaan tulee toistaiseksi mielenkiintoisimmat otukset eli useampi gepardi. Näitä kissoja en ole koskaan nähnyt luonnossa ja mikä parasta gepardeja on kaiken kaikkiaan viisi kappaletta! Aluksi yksinäinen yksilö ja varsin pian bongaamme emon kolmen lähes aikuisen poikasensa kanssa! Tämä nelikko alkaa suorastaan poseeraamaan ja näitä eläimiä on ilo tarkkailla pidemmän aikaa. Toki paikalle tulee melkoinen ruuhka, kun kaikki muutkin haluavat nähdä samat luontokappaleet.

Pidämme taas lounastauon ja jatkamme kierrosta. Ihan aamun veroisia eläinhavaintoja ei enää tule vastaan, mutta kaikenlaista mielenkiintoista silti. Vietämme pitkän tovin tarkkailemassa virtahepoja, jotka oleilevat päiväsaikaan pääosin veden alla. Otusten kansoittama lampi löyhkää varsin pahalle, sillä ilmeisesti virtahevot käyttävät sitä myös vessana. Paluumatkalla tulee vielä yksi uusi bongaus eli muutama strutsi vähän ennen leiriin saapumista. Elämäni toinen big five on sarvikuonoja vaille valmis! Leirissä on aika sama kuvio kuin eilenkin – tosin grilli ei ole kuumana, vaan ruokaa on tarjolla buffet-pöydässä. Menen taas ajoissa nukkumaan, eipä täälläkään juuri ehdi nauttia ylellisestä teltasta…

2.1.2020: Serengeti  National Park – Karatu
Tämä päivä koostuu vielä yhdestä game drivesta Serengetissä ja taas pidemmästä siirtymätaipaleesta Karatun pikkukaupunkiin. Serengetissä on lääniä valtavasti eli puistossa voisi kierrellä vaikka viikon verran. Tänään on ohjelmassa noin puolen päivän kierros ennen siirtymää Karatuun, jonka ohi ajoimme jo aiemmin. Big five on sarvikuonoa vaille valmis, mutta oppaan mukaan todennäköisin paikka kyseisen otuksen bongaamiseen on vasta huomenna ohjelmassa oleva Ngorongoro. Ensimmäinen tunti on taas hieman hiljainen eläinhavaintojen osalta, mutta joskus yhdeksän jälkeen alkaa leijonien bongailu, jota jatkuukin sitten parin tunnin ajan. Näemme aluksi kaksi naarasta, jotka suorastaan poseeraavat kivellä ja pian tämän jälkeen havaitsemme vihdoinkin kauan kaivatun harjapäisen aikuisen uroksen. Tämä yksinäinen kulkija näyttää hieman nälkiintyneeltä, mutta on silti upea ilmestys. Leijona katoaa välillä heinikkoon, mutta kierrämme autolla toiseen paikkaan, josta saakin erittäin hyvät kuvakulmat viidakon kuninkaaseen. Leijona tulee lopuksi todella lähelle safariautojen rykelmää ja etsii rauhalliseen tyyliin sopivan kulkureitin autojen välistä kunnes otus jatkaa matkaansa pois näköpiiristä.



Ajamme Serengeti Information Centeriin, jossa on taas ohjelmassa eväiden syönti. Saan lounaan jälkeen opastetun kiertokäynnin keskuksessa olevaan näyttelyyn, jossa kerrotaan kaikenlaista Serengetistä ja sen luonnosta. Mietin pitäisikö tipata oppaaksi ryhtynyttä nuorta heppua, mutta oletan tämän opastuksen kuuluvan kansallispuistolipun hintaan. Täälläpäin tuntuu valitettavasti olevan käsi ojossa suorastaan jenkkityyliin ja tippejä suorastaan kinutaan kaikissa mahdollisissa paikoissa… Jatkamme taas matkaa ja edessä on pari-kolme tuntia ajelua juurikaan vailla taukoja. Eli varsinainen eläinten bongailu alkaa olla tämän päivän osalta ohi, toki auton ikkunasta näkee vähän väliä kaikenlaista. Mutta neljänä päivänä on kyllä jo nähnyt sen verran monta antilooppia, norsua ja kirahvia että ihan mistä tahansa ei enää jaksa innostua ihan samalla tavalla kuin ensimmäisenä aamuna.

Palaamme parin päivän takaista reittiä ja pysähdymme Ngorongoron kansallispuiston portilla paperien tarkistamista varten. Kuvaan auton ikkunasta parkkipaikalla istuskelevia paviaaneja ja päätän hypätä hetkeksi pois autosta saadakseni parempia kuvia. Jätän ikkunan raolleen, joka osoittautuu virheeksi, sillä menee ehkä kymmenisen sekuntia, ennen kuin iso paviaaniuros kiihdyttää täyteen vauhtiin ja hyppää ikkunasta sisään safariautoon! Näyttää, että pienempiä paviaaneja olisi tulossa sen perässä, joten suljen ikkunan välittömästi samalla kun paviaani yrittää löytää jotain ruokaa auton takaosasta. Suljen oven ja mietin, miten saan elukan ajettua pois autosta? Joku safariopas yrittää auttaa hätistelemään otusta ulos autosta, mutta tuloksetta. Onneksi Rodrick palaa autolle ja säikyteltyä paviaanin ulos paukuttamalla auton ovea edestakaisin. Elukka ei onneksi ehtinyt varastaa mitään ja auto näyttää muutenkin ehjältä. Rodrickin mukaan paviaanit voivat ruoan lisäksi varastaa myös muuta tavaraa kuten kameroita. Onneksi elukka ei vienyt olkalaukkuani, jossa on mm. passi ja kotiavaimet!



Tapahtuma ei tunnu suuremmin häiritsevän opasta, vaan hän toteaa swahiliksi ”hakuna matata” eli ”ei hätää” – tätä fraasia olen kuullut eri ihmisiltä useampaan kertaan tämän reissun aikana. Matka jatkuu taas jonkun aikaa, kunnes tsekkaan vielä yhden matkamuistomyymälän. Jonkun patsaan osto kyllä kiinnostaisi, mutta lähtöhinnat ovat taas pilvissä ja myyjät ovat suorastaan ahdistavan päällekäyviä. Päätän, että en halua tukea tällaista putiikkia ja ajamme suoraan illan majapaikkaan, joka määritellään lodgeksi. Tällaista majoitusta löytyy aika paljon tältä seudulta ja homman nimi on yöpyä pienissä mökeissä tai oikeastaan taloissa, joissa on hotellitason mukavuudet. Tämä on ehdottomasti tämän reissun ylellisen majoitus ja valtavasta talostani löytyy jopa takka! Lodgella on kohtuullisen kokoinen uima-allas, joka täytyy tietenkin testata kun iltapäivän aurinko paistaa vielä ehkä reilun tunnin ajan. Vesi on kuitenkin viileähköä ja siirryn nopeasti aurinkotuoliin nauttimaan tropiikin auringosta varmaan viimeistä kertaa vähään aikaan.

Lodgella on tarjolla buffet-illallinen, joka sekin taitaa olla reissun parasta antia. Ahdan itseni täyteen ja poistun hyvissä ajoin nauttimaan ”mökkini” fasiliteeteista. Suihku on erinomainen ja yritän pestä useamman päivän pölyt nahastani. Huomenna olisi vielä yksi safaripäivä edessä ja tuttuun tapaan lähtö olisi joskus auringonnousun aikaan…

3.1.2020: Karatu – Ngorongoro  National Park – Arusha
Tänään on viimeinen varsinainen safaripäivä, jonka kohteena on kuuluisa Ngorongoron kraateri. Kraateria on tällä reissulla kierretty jo kaksi kertaa, mutta tänään on vihdoin aika ajaa tämän muodostelman sisälle. Ajelemme taas tunnin verran jo tutuksi tullutta tietä, ennen kuin käännymme pienemmälle tielle, joka vie aluksi kraaterin reunan huipulle laskeutuu sitten varsin jyrkästi kraaterin pohjalle. Näkymät ovat vähintäänkin kiehtovat: tasaiset ruohokentät ovat täynnä eläimiä ja jossain kraaterin keskellä kimaltaa järvi. Puita ei juurikaan näy, vaikka kauempana kraaterin laitamilla onkin metsäisempiä alueita. Enpä muista koskaan nähneeni yhtä paljon villieläimiä samanaikaisesti – erityisesti seeproja, gnuita ja puhveleita on valtavasti. Eläimet ovat syöneet heinikon lyhyeksi eli näkyvyys on myös erinomainen. Muutama leijona näkyy myös kasvissyöjien joukossa, mutta eläimet eivät vaikuta välittävän toisistaan eikä mitään metsästykseen viittaavaa ole havaittavissa.



Bongailemme aluksi seeproja, joita ei ole aiemmissa kohteissa juurikaan näkynyt. Sitten ajelemme hetkeksi metsäisemmälle alueelle, jossa pääsee seuraamaan norsulauman ruokailua lähietäisyydeltä. Kun ranger-radiosta alkaa kuulua vinkkejä sarvikuonoista siirrymme nopeasti lähemmäksi järveä (joka itse asiassa ei ole mikään pysyvä vesivarasto, vaan ainoastaan sadekaudella muodostuva ”lammikko”). Sarvikuonoja kyllä löytyy useampikin yksilö, mutta ne ovat ikävä kyllä valitettavan kaukana tiestä eli näkyvät ainoastaan kiikarien avulla. Odottelemme varmaan tunnin verran, että otukset tulisivat lähemmäksi, mutta valitettavasti möhkäleet päättävät loppujen lopuksi lähteä vielä kauemmaksi. Onneksi olen nähnyt näitä veijareita lähietäisyydeltä aiemmalla reissullani Etelä-Afrikan Krugerissa, mutta olisihan se ollut kiinnostavaa päästä ihmettelemään näitä jättiläisiä myös ilman kiikareita. Joka tapauksessa lasketaan tämä big5:n täydentäväksi bongaukseksi.

Ajamme picnic-alueelle ja syömme eväät tällä kertaa autossa. Alueella on jotain ”haaskalintuja”, jotka voivat varastaa kaiken syötäväksi kelpaavan vaikka suoraan turistin kädestä ja oppaan mukaan on tapahtunut jopa onnettomuuksia, kun kookkaat linnut ovat nokkineet myös ihmisiä. Todistammekin pari ruokavarkautta – onneksi ilman muita vammoja. Nyt alkaa olla tämän reissun viimeinen game drive paketissa ja on aika lähteä ajamaan takaisin kohti Arushaa. Toisaalta luontoa ja eläimiä on tullut nähtyä kyllä niin paljon ja intensiivisesti, että oikeastaan on ihan hyvä palata taas urbaanimpaan ympäristöön.

Paluumatka on pääosin aika tylsää autossa jumittamista, ainoa erityinen muistikuva liittyy jossain vaiheessa vastaan tulevaan kaatuneeseen safariautoon, josta on ilmeisesti räjähtänyt rengas. Tilanne näyttää pahalta, mutta matkustajat näyttävät vahingoittumattomilta. Liikenne on kyllä varsin vastuutonta Tansaniassa ja läheltä piti -tilanteita tuntuu riittävän. Saavumme joskus alkuillasta Arushaan, jossa teemme pikaisen pysähdyksen paikalliseen ostoskeskukseen. Sieltä löytyy siistin oloinen supermarket, josta ostan paikallista kahvia tuliaisiksi vietäväksi. Enpä muuten tiennytkään, että Tansania on merkittävä kahvin tuottaja! Auto kaartaa jo rundin ensimmäiseltä yöltä tutun hotellin pihaan joskus kuuden maissa illalla ja ehdin vielä nauttimaan ilta-auringon viimeisistä säteistä parvekkeella, ennen kuin on aika syödä tämän reissun viimeinen illallinen ja mennä ajoissa nukkumaan. Paluulento lähtee epäinhimilliseen aikaan viideltä aamulla eli herätys on joskus keskellä yötä.

4.1.2020: Arusha – Dubai – Helsinki
Reissun viimeinen päivä on pelkkää matkustamista ja herätys on siis todella aikaisin eli aamukahden maissa. Rodrick tulee hakemaan minut sovittuna ajankohtana ja ajaa yön pimeydessä noin tunnin matkan Kilimanjaron lentokentälle. Flydubai on taas vajaan tunnin verran myöhässä joten saan jumittaa pienellä ja ankealla kentällä odotettua kauemmin. Lennon reitti on vaihtunut kiertämään Ugandan kautta (alkuperäinen reititys kulki Dar es Salaamin kautta) – kyseessä on siis välilaskullinen lento. Koneessa on ehtaa ”afrikkamenoa” eli jengi sählää paikkojen kanssa, ei suostu istumaan alas yms aiemmilta reissuilta tuttua kohellusta. Aika moni matkustaja on selvästikin menossa Dubaihin töihin ja monella saattaa olla ensimmäinen lento kyseessä?

Yritän nukkua, mutta eipä siitä tule taas mitään, kun välilasku ja yleinen sähellys tekevät lennosta varsin rauhattoman. Takana istuu pari meluisaa intialaista kersaa, joita vierustoverinani oleva ”grumpy old man” onneksi kiitettävästi ojentaa. Dubaihin saavutaan siis hieman myöhässä, mutta vaihtoni on sen verran pitkä, että mitään haittaa tästä viiveestä ei ole. Korvatkin kestävät taas lentämistä eli oloni on ihan siedettävä, vaikka väsyttääkin aika lailla. Dubaissa on taas tolkuttoman pitkät bussimatkat terminaaliin ja takaisin, mutta lopulta olen joskus aamupäivällä paikallista aikaa terminaalissa. Ostan uudet aurinkolasit lentokentän myymälästä ja jotain kotiin vietävää taxfreestä. Jumitan jossain kuppilassa tunnin verran ja suuntaan sitten portille, jossa odottaa porolauma ja yllättävän paljon virolaisia myös.

Saan viereeni virolaisen pariskunnan ja onnistun nukkumaankin ehkä pari tuntia. Lento on kokonaisuutena yhtä nihkeä kuin aiemmatkin: ruoka on surkeaa, palvelu huonoa ja kaikki halpalentoyhtiön haittapuolet ovat jotenkin hyvin korostuneesti esillä. Mutta itsepähän tämän valitsin – hinta oli kuitenkin siedettävä samoin kuin vaihtoajat. Olen Helsingissä joskus iltayhdeksän maissa ja otan pirssin alle. Reissusta jäi vähän sekalaiset tunnelmat: yllättäen rantaelämä ja kovat helteet eivät enää innostaneet vanhaan malliin. Serengeti ja Ngorongoro olivat toki vaikuttavia - sellaisia kerran elämässä -juttuja. Mutta voi taas mennä jokunen vuosi, ennen kuin reissaan Afrikan suuntaan. Ja toisaalta myös ajatus seuraavasta joulusta kotioloissa viehättää kummasti…
Back to www.acidkainen.net home page