Tux, Itävalta - joulukuu 2018

Alpeilla hiihtäminen oli minulla vielä kokematta (tai tulihan sitä kerran käytyä Italian puolella ns. Julisilla Alpeilla). Kun tuli mahdollisuus tehdä hiihtoreissu Itävaltaan firman piikkiin, niin eipä tullut mieleenkään jättää tätä keikkaa väliin.

Kyseessä oli todella lyhyt matka, mutta ehdin silti kokea yhden loistavan laskupäivän, nauttia kauniista säästä, vuoristoilmasta ja tietenkin upeista maisemista.

Jos miettii tällaisen reissun hintaa vs. hiihtämistä vaikka Rukalla, niin kokonaishinta ei ole kovin paljon korkeampi. Toisaalta rinteet ja maisemat ovat aivan eri tasoa eli pistää kyllä miettimään, mihin jatkossa lähtisi vastaavalle reissulle. Kohteemme eli Tux ei ollut missään nimessä edes suurimpia tai kauneimpia hiihtokeskuksia, mutta kuitenkin aivan loistava valinta: ei liian pieni ja eikä myöskään liian tukossa turisteista. Kuten odotinkin, niin olisi kyllä pitänyt treenata pahasti ruosteessa olevia laskutaitojani ennen tätä reissua. Mutta kyllä ne vanhat opit jostain selkäytimestä löytyivät, enkä kaatunut edes vähän jyrkemmissä rinteissäkään (joita kyllä riitti). Pidempi talvireissu Alpeille olisi kyllä mukava tehdä joskus tulevaisuudessa.

13.12.2018 Helsinki – München – Tux:
Palasin edellisestä reissusta vasta muutama päivä sitten ja taas on heti aamulla varhain suunta kohti Helsinki-Vantaata. Tällä kertaa on edessä nopea parin päivän visiitti Itävallan Alpeille duunijengin kanssa eli varsin kiinnostavalta vaikuttava reissu, sillä en ole koskaan käynyt ”oikeilla” Alpeilla talvisaikaan (Italian puolella olevilla ”jämä-Alpeilla” tuli tosin käytyä joskus muutama vuosi sitten). Kohteeseen eli Tuxin kylään pääsee helpoimmin Saksan kautta lentämällä eli Finski kuljettaa ensin Müncheniin, josta on bussikyyti naapurimaan puolelle.

Lento on tylsähkö, mutta perillä Münchenissa jännitystä aiheuttaa bussin paikantaminen. Dösä ei olekaan siellä, missä matkatoimiston ohjeiden mukaan pitäisi ja ryhmä hajaantuu hetkeksi harhailemaan ympäri lentokenttää. Lopulta koko poppoo löytää oikeaan paikkaan ja äkäisen oloinen kuski suuntaa bussin kohti vuoria. Noin parin tunnin matka menee nopeasti ja maisemat paranevat sen edetessä: postikorttimaisemia ja tunnelmallisen oloisia kyliä riittää... Tuxin kylä on odotetun pieni keskittymä laakson pohjalla eli ei mikään aivan alueen kuuluisimpien keskusten kokoinen talviurheilukeskus. Mutta vaikuttaa juuri sopivalta ympäristöltä tällaiselle retkelle.

Loppupäivä menee hotellilla eikä hiihtämään juuri ehtisikään, sillä Alpeilla hissit menevät kiinni hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa.

14.12.2018 Tux:
Perjantai on varsinainen laskupäivä ja sininen taivas lupaa hyvää päivän aktiviteettien kannalta. Lähden rauhalliseen tahtiin kohti suksivuokraamoa joskus kymmenen maissa. Paikallinen vuokraamo on todella ammattitaitoisen oloinen: tiedot kirjataan paperilappujen sijasta suoraan itsepalvelupäätteelle, ennen monojen sovittamista jalat mitataan ja suksia löytyy aina aloittelijoista kisalaskijoille. Ostan myös hissilipun samasta paikasta – päivän setti kustantaa n. 90€ eli aika lailla Suomen hinnoissa liikutaan.

Lähin hissi löytyy ihan tien toiselta puolelta ja päätän aloittaa laskemisen näiltä rinteiltä. Noin kymmenen kilometrin päässä olisi kuuluisa Hintertuxin jäätikkö, mutta olen hieman epävarma ruosteisista taidoistani ja päätän ainakin aloittaa vähemmän korkealta ja helpommista rinteistä, joita lähistöllä pitäisi olla. Pieni neljän hengen kabiini kuljettaa nopeasti noin parin kilometrin korkeuteen, jossa on mitä mainioin keli ja lunta vähintään riittävästi. Tämä hissi on itse asiassa ensimmäistä päivää auki tällä kaudella ja lumitykit näyttävät edelleen olevan päällä. Ollaan sen verran alhaalla, että näissä korkeuksissa ei ole mitään jäätikköjä ja ikilunta. Jengiä on sopivan vähän eli mitään ruuhkaa ei näy rinteissä tai hisseissä.

Lähden varovasti laskemaan ensimmäistä noin kilometrin pituista siivua. Rinteen kunto on hieman odotettua huonompi ja tykkilumi on paikoittain jäätynyt perunan kokoisiksi möykyiksi. Ei siis ihan miellyttävin alusta missään nimessä! Päätän jatkaa parin laskun jälkeen vielä puolisen kilometriä korkeammalle ja tämä osoittautuukin hyväksi siirroksi: lunta on enemmän ja rinteet ovat paremmassa kunnossa. Tuxin alueella on valtava määrä rinteitä ja siirtymäreittejä hyödyntämällä voisi pikkuhiljaa liikkua kilometrien päähän lähtöpisteestä. Lasken parisen tuntia etupäässä punaisissa rinteissä, jotka ovat aika jyrkkyydeltään aika vaihtelevia: ajoittain erittäin tiukkoja, mutta välillä on kyllä hyvinkin loivaa.

Pidän pienen breikin yhdessä alueen lukuisista rinneravintoloista ja nautin upeista maisemista. Muut laskijat ryystävät olutta ja jägerteetä. Keskimäärin ihmisillä tuntuu olevan melkoisen hyvät laskutaidot täällä päin eli meno on huomattavasti vakaampaa (ja vauhdikkaampaa) kuin suomalaisessa hiihtokeskuksessa keskimäärin. Jatkan matkaa kohti vähän kauempana olevaa rinnealuetta ja nyt tulee ensimmäinen sen verran tiukka rinne, että joutuu pitämään pari taukoa kun alkavat jalat olemaan liiaksi hapoilla. Jäätikön puolelta löytyisi jopa 6km pitkä lasku, joka olisi kieltämättä houkutteleva, mutta nykyiselle laskukunnolleni aivan liian vaativa reitti.

Keli jatkuu hyvänä ja palaan vähän helpommille rinteille, joissa kelpaa nautiskella auringonpaisteesta. Osa Tuxin rinteistä jää vuorten varjoisalle puolelle, jossa huomaa heti myös lämpötilaeron. Lasken lähes tauotta noin puoli neljään asti, kunnes alkaa väsyttää siihen malliin, että lienee parempi palata alas. Jotain ”metsäpolkuja” pitkin pääsisi kai aina alas astikin, mutta päätän valita hissikyydin takaisin ala-asemalle. Siellä näyttä olevan jo afterskit täysillä menossa paikallisessa kuppilassa. Saksalainen schlager raikaa ja ihmiset kumoavat kaljaa. Ollaan siis Itävallassa, jossa edelleen saa kärytellä röökiä baareissa ja katku on sen mukainen! Poistun baarista aika nopeasti ja hyppään paikallisen ski-bussin kyytiin, joka kuljettaa takaisin hotellille. Loppuilta menee hotellin saunaosastolla ja illallisella...

15.12.2018 Tux – München – Helsinki:
Tänään on valitettavasti aika palata Suomen pimeyteen ja harmauteen eli aika nopea reissuhan tämä oli. Kuitenkin aamupäivällä on vielä aikaa mennä nauttimaan vuoristoilmasta ja suunnitelmani on käydä jäätiköllä niin korkealla kuin vaan hisseillä pääsee. Syön aamiaisen ja hyppään skibussin kyytiin, joka ajaa noin 15 minuutissa jäätikköalueen hissin ala-asemalle. Ostan huipulle asti kertalipun, joka kustantaa lähes yhtä paljon kuin päivälippu! Täällä hissit ovat isoja gondoleita, joihin mahtuu parisen kymmentä henkilöä. Väkeä on liikkeellä runsaasti ja olen ainoa ilman suksia tai lautaa hissiin nouseva. Lautailijoita on täällä päin mielestäni vähemmän kuin Suomessa ja toinen asia, mikä pistää silmään, on kypärien runsas määrä. Lähes kaikilla laskijoilla tuntuu olevan kypärä päässään, toisin kuin Suomen hieman hidasvauhtisemmissa ja loivemmissa rinteissä.

Yli kolmessa kilometrissä olevalle päätepysäkille päästäkseen pitää ajaa kolmella eri gondolilla ja matka kestää melkein tunnin. Maisemat ovat arvatenkin hienoja, vaikka hissi kulkeekin vuoren varjoisella puolella. Pakkanen kiristyy tasaisesti samalla kun hissi nousee kohti korkeuksia ja yläasemalla mittari näyttää -17 astetta. Tämän päälle tulee vielä varsin navakka tuuli, jonka ansiosta todellinen pakkasen purevuus lienee jotain -25 asteen luokkaa ainakin. Taivas on taas pilvetön ja kertakaikkisen hienot maisemat avautuvat joka suuntaan. Laaksoa ja asutusta ei enää ole näkyvissä, vaan pelkästään lunta ja vuorenhuippuja sekä tietenkin kohtuullinen määrä hiihtäjiä ja rinteitä. Hissiaseman vieressä on erillinen näköalatasanne, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet kuvien räpsimiseen.  Ihailen vuoria parisen kymmentä minuuttia, kunnes alkaa tulla kylmä ja on aika palata takaisin alas. Onneksi maisemien katselua voi jatkaa gondoleissa, jotka ovat alas mennessä tyhjillään.

Pidän pienen tauon ennen viimeistä hissimatkaa ja nautin viimeisistä alppiauringon säteistä tällä erää. Palaan hotellille bussilla ja kohta on aikaa suunnata kohti Münchenin lentokenttää. Paluumatkalla bussi juuttuu massiiviseen liikenneruuhkaan, mutta onneksi ryhmämme ehtii kuitenkin ajoissa kentälle. Lähtö on ”ei-Lufthansa”-terminaalista, joka on palveluiltaan jonkun pikkukentän tasoa eli odotellessa ei ole paljoakaan tekemistä. Lento on ajoissa ja laskeudumme lumettomaan Suomeen joskus kymmenen jälkeen illalla. Alpeille olisi kiva lähteä pidemmällekin hiihtoreissulle – pitäisi vaan laskea vähän aktiivisemmin ennen tällaista reissua niin saisi enemmän irti rinteistä. Hinnoissahan ei ole oleellista ero, jos vertaa esim. viikon reissuun Suomen Lappiin...