Viipuri ja Itä-Suomi - heinäkuu 2015

Joskus vuosi sitten kuulin viisumivapaista laivareissuista Viipuriin Lappeenrannasta, mutta tällainen keikka ei oikein sopinut kalenteriin. Tänä vuonna päätin buukata tällaisen reissun ja käydä samalla kiertämässä Itä-Suomeakin. Viipurin retken buukkaaminen oli helppoa, Saimaa Travel -niminen matkatoimisto hoiti kaikki järjestelyt pakettimatkatyylisesti kunhan vain toimitti skannatun passin ja täytti pari lomaketta.

Laivamatka Saimaan kanavan kautta oli miellyttävä kokemus ja pelkästään tuon kanavajärjestelmän näkeminen tekee reissusta mielenkiintoisen. Viipurissa riitti myös nähtävää muutamaksi päiväksi. Kaupunki oli kyllä odotetusti aika surkeassa kunnossa ja oli surullista nähdä rapistuneet rakennukset sekä puistot. Saa nähdä löytyykö Venäjältä koskaan intoa ja rahaa korjauksiin?

Viipuri osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi Tallinnan reissuille. Itä-Suomen rundilta jäi erityisesti mieleen paikka, joka päätyy ilman muuta Suomen nähtävyyksien top5 - listalleni eli Parikkalan Patsaspuisto. On kyllä omituisuudessaan todella kiehtova paikka (joka on myös päässyt "World's scariest sights" -listalle). Ihan viimeisenä tuli tehtyä myös lyhyt stoppi Savonlinnassa ja tsekattua linna uudelleen, olikohan edellisestä kerrasta ainakin 10 vuotta?

Kohteet:

1. Lappeenranta
2. Viipuri
3. Imatra
4. Parikkala
5. Savonlinna

24.7.2015 Espoo – Lappeenranta:

Pari päivää Suomen kiertueen jälkeen on taas aika lähteä reissuun – tällä kertaa ohjelmassa on pieni ulkomaanmatka vesiteitse. Kuulin joskus viime kesänä viisumivapaista laivamatkoista Viipuriin ja nyt oli sopiva väli lähteä tällaiselle kierrokselle. Reissun buukkaaminen on helppoa – Saimaa Travelsin sivuilta saa valittua haluamansa paketin ja mitään erillistä viisumia ei tähän retkeen tarvita.

Valitsin kaksi hotelliyötä sisältävän setin ja lähdin autolla kohti Lappeenrantaa jo edellisenä päivänä, sillä laiva lähtee ennen kahdeksaa aamulla. Lappeenranta on taas yksi Suomen kaupunki, jossa on ole koskaan aiemmin käynyt eli on ihan mielenkiintoista tsekata tämäkin kolkka rakkaasta kotimaasta. Noin parin sadan kilometrin matka sujuu nopeasti ja lähes koko matka on joko moottoritietä tai leveäkaistaista ajouraa.

Hotellia ei tullut tälläkään kertaa buukattua etukäteen joten ihan ensimmäiseksi pitää etsiä majapaikka. Tarjontaa kyllä löytyy mutta hinnat ovat yllättävän suolaisia – ei ihan viitsi maksaa 160 euroa perus-Scandicista. Halvin vaihtoehto ytimessä näyttää olevan kulahtaneen oloinen Cumulus, joka ei yleensä ole sosiaalisen median hotellisuositusten kärkipäässä. Huone on ihan siisti mutta aika retro-henkinen. Vaikka keli on edelleen viileähkö, on tämä luukku tuskallisen kuuma ja ilmastointia ei ole. Tulen myöhemmin yöllä vielä katumaan tätä valintaa…

Checkinin jälkeen on aikaa tutustua Lappeenrannan ytimeen ja sehän on varsin kompaktin oloinen eli sataman nurkilta löytyvät päänähtävyydet. Tulee hengailtua lähinnä vanhan linnoituksen ympäristössä – sieltä löytyy mm. kiinnostava ”hiekkalinna” sekä varsinaiset linnoituksen muurit ja lukuisia historiallisia rakennuksia. Museot ovat jo kiinni joten ne jäävät väliin. Hiekkalinna on varsin mielenkiintoinen mesta – kyseessä on siis vuosittain vaihtuvalla teemalla rakennettava kokoelma hiekkaveistoksia. Vastaavaa taidetta olen nähnyt aiemmin Berliinissä ja on tosiaan hämmästyttävää miten hienoja ”patsaita” pehmeästä hiekasta saa aikaiseksi!

Tämän vuoden teema hiekkalinnassa on ”sankarit” ja tämä onkin tulkittu hyvin laveasti pitäen sisällään kaikkien mahdollisten alojen osaajia aina urheilijoista elokuvien hahmoihin. Veistokset ovat hienoja mutta valitettavasti ne ovat jo osittain kärsineet sateista ja muista sääilmiöistä eli monen hahmon pinta on alkanut rapautumaan. Pieni kävelykierros linnoituksessa päättää tämän päivän ja on aika vetäytyä hotelliin sillä huomenna on aikainen herätys. Huone osoittautuu kuumaksi mutta onneksi ikkunan avaamalla sen saa edes jossain määrin viilennettyä. Cumulus on kyllä ainakin tämän visiitin perusteella nuhjuisin näistä suomalaisista ketjuhotelleista, joita on tullut tänä kesänä testattua useampikin.

25.7.2015 Lappeenranta – Viipuri:

Herätys on jo puoli seitsemän maissa, sillä paatin eli MS Carelian boarding alkaa jo kello 7:15. Laivaan mahtuu jotain pari sataa henkilöä ja tänään taitaa olla lähes täysi lasti kyydissä. Satamassa mennään läpi passintarkastuksen ja sen jälkeen pääsee laivaan, jossa voi matkustaa joko sisätiloissa tai aurinkokannella. Sää on onneksi aurinkoinen eli kansipaikka on siis ilmeinen valinta. Laivasta löytyy myös kaksi ravintolaa ja verovapaa myymälä eli vähän kuin olisi ruotsinlaivalla pienoiskoossa.

Matka kestää noin 5,5 tuntia ja osa siitä kuluu lukuisiin Saimaan kanavan sulkuihin. Tämä sulkusysteemi olikin ihan uusi ulottuvuus minulle sillä en ole koskaan aiemmin matkustanut kanavaa pitkin. Ideana on siis tasata korkeuserot säännöllisesti sulkuporttien ja –altaiden avulla – nämä siis kulkusuunnasta riippuen joko nostavat tai laskevat alusta tarpeen mukaan. Aika nerokas systeemi ja kaikki toimii tätä nykyä automaattisesti!

Matka menee varsin mukavasti auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Olen buukannut myös lounaan ja laivan alemmalla kannella onkin tarjolla ihan hyvät eväät seisovasta pöydästä, joka ei nyt kuitenkaan ole ihan ruotsinlaivojen tasoa. Jengi on aika sekalaista – suurin osa suomalaisia mutta myös yksi iso venäläinen ryhmä mahtuu mukaan. Useimmat suomalaiset ovat päivämatkalla, jolla ehtii viettää Viipurissa parisen tuntia. Vaikuttaa aika hätäiseltä setiltä mutta liekö monella kyseessä enemmänkin ostos- ja ryypiskelyreissu? Ainakin osa porukasta alkaa ryystämään etanolia heti aamusta kiitettävään tahtiin.

Viipuriin saavutaan joskus kello yhden jälkeen ja edessä on taas passintarkastus. Leima napsahtaa passiin ilman mitään kysymyksiä ja edessä on vielä bussikuljetus noin 500 metrin päähän! Victoria-hotelli on sekin hieman nuhjuisen oloinen mutta eiköhän täällä pari yötä mene. Opas jättää ryhmän ja on siis aika aloittaa kaupunkiin tutustuminen kunhan hetken ehtii levähtää ja toipua aikaisesta aamuherätyksestä.

Kaupunki on juuri niin rupsahtaneen oloinen kuin mitä on mediasta saanut lukea. Paljon hienoja rakennuksia Suomen vallan ajalta – useimmat näistä ovat valitettavan huonossa kunnossa ja osa jopa sortumisvaarassa. Neuvostoaikaisia rumiluksia on keskustassa onneksi aika vähän. Viipurissa on kuitenkin juuri sellaista rappioromantiikkaa joka toimii ainakin minulle – toki olisi hienoa nähdä rakennukset takavuosien loistossaan.

Kaupungissa on tänä viikonloppuna jonkunlaiset keskiaika-festivaalit, joka on tuonut paljon väkeä eri puolelta Venäjää. Saapuessa jää vähän hämäräksi mitä aktiviteetteja on tarjolla mutta ainakin jotain markkinameininkiä on tarjolla hotellin vieressä olevalla torilla. Syön shaslik-lihaa pahimpaan nälkään ja jatkan matkaa kohti Viipurin kuuluisinta nähtävyyttä eli linnaa.

Väkeä on liikkeellä paljon ja linnassa on valtava jono sen kuuluisaan torniin. Onneksi olen näköjään ostanut lipun vain tornin vieressä sijaitsevaan museoon, johon ei ole yhtään jonoa. Lipunmyyntisysteemi on vähintäänkin hämärä eli ainakin torniin ja museoon on eri liput ja lisäksi taitaa löytyä muitakin pienempiä museon tyyppisiä huoneita, joihin pitää maksaa erikseen. Totean että torni jääköön väliin tältä päivältä ja tsekkaan siis museon tarjonnan.

Se on tyypillinen venäläinen museo, eli näyttely on suurilta osin vain venäjäksi ja mummot päivystävät joka huoneessa. Kiinnostavinta antia ovat Suomen ajasta kertovat huoneet, joissa on onneksi myös suomenkieliset tekstit. Aika hieno ja kosmopoliittinen stadi Viipuri on joskus aikanaan ollut! Talsin eri reittiä takaisin hotelliin ja ihmettelen historiallisten rakennuksien laajaa skaalaa – osa on viimeisen päälle rempattu ja osasta on jäljellä enää ulkoseinät.

Hotellissa odottaa ikävä yllätys sillä alakerran ravintolassa näyttää olevan käynnissä jotkut hääjuhlat. Se tarkoittaa kovaäänistä ruspoppia tuutin täydeltä ja tupakalla ravaavaa jengiä suoraan huoneen alla. Onneksi mekkala taukoaa puolen yön maissa kuten myös liikenne. Nukun ihan hyvin vaikka korvatulpat ovat (taas) tarpeen!

26.7.2015 Viipuri:

Tänään on taivas pilvinen ja kännykän täsmäsääennuste lupaa sadetta. Eipä ollut joskus takavuosina tällaista ylellisyyttä käytössä! Hotellin aamiainen osoittautuu hyväksi ja kunnon tankkaamisen jälkeen on hyvä lähteä kävelylle. Alkuperäinen suunnitelmani oli käydä katsastamassa kuuluisa Monrepos-puisto heti aamupäivällä mutta sade muuttaa suunnitelmia.

Linna näyttää olevan edelleen tukossa heti aamusta joten jatkan matkaa siltojen toiselle puolelle. Siellä näyttää joukko juhlatamineisiin sonnustautunutta väkeä valmistautuvan johonkin seremoniaan. Hetken aikaa odoteltuani pääsen todistamaan jonkun tuntemattoman sotasankarin muistomerkin kukittamista punaisilla ruusuilla. Jäi kyllä epäselväksi mistä oli kyse!

Alkaa pikkuhiljaa satamaan kun olen puolivälissä matkaa kohti Monreposia. Etsin sateensuojaa vanhan linnakkeen muurien alta ja se osoittautuu onnekkaaksi sattumaksi, sillä muurien takana onkin hakemani keskiaikafestivalien päänäyttämö. Päivän show on juuri alkamassa ja kustantaa 600 ruplaa eli paikallisella skaalalla ihan reipas hinta. Varsinainen ohjelma on arvoitus, mutta paikka on täynnä erilaisiin ritariasuihin yms vermeisiin sonnustautunutta väkeä. Kyseessä ei ole mikään manga-tyttöjen kokoontuminen vaan suuri osa harrastajista on varsin aikuisessa iässä mutta nuorisoakin löytyy.

Sade yltyy koko ajan mutta se ei menoa haittaa. Show alkaa kello yhdeltä ja aluksi köysien rajaamalla kentällä käy esittäytymässä kymmeniä joukkueisiinsa järjestäytyneitä hahmoja – useimmat näistä ovat raavaita miehiä jonkunlaisessa asepuvussa ja kädessään aidon oloinen miekka tai kirves. Mitään roolipelaajien kumimiekkoja ei täällä siis näe!

Ensimmäinen varsinainen ohjelmanumero on käsittämätön joukkotappelu, jossa ukot mätkivät toisiaan aseillaan ja jengiä kaatuu ketoon, kun riittävä määrä iskuja on saatu. Säännöistä en saa kiinni mutta on kyllä melkoista huitomista ja vaikka verta ei vuodakaan, niin joku heppu satuttaa itsensä kyllä pahasti. Parin ”erän” jälkeen joku joukkue julistetaan voittajaksi. Kaikki kuulutukset ovat venäjäksi joten ihan kaikkia detaljeja ei pysty valitettavasti seuraamaan.

Muut ohjelmanumerot ovat lähinnä hevoslajeja ja kuten vähän odotinkin niin loppupuolella ovat vuorossa perinteiset ritarien turnajaiset - eli ratsuille nousseet miehet yrittivät sohia toisiaan peitsillä. Tämä on kuitenkin hieman kesympi versio verrattuna keskiaikaiseen tyyliin, jossa pyrittiin pudottamaan vastustaja satulasta. Joka tapauksessa peitsillä pyritään osumaan vastustajan kilpeen tai rintapanssariin ja ihan tosissaan ukot tuntuvat olevan! Aika näyttävää hupia tämä on ja voisi vaan kuvitella millaisissa tunnelmissa tätä seuraisi pikkupoikana…

Sade taukoaa lopulta kun turnajaiset ovat päättymäisillään. Festareilla meni näköjään helposti kolmisen tuntia ja jään vielä hetkeksi syömään jotain riisimättöä soppatykistä tarjoiltuna. Näköjään viimeisenä on vielä vuorossa joku teatteriesitys, joka osoittautuu sekin ihan hauskaksi. Kello lähestyessä puoli neljää on aika jatkaa matkaa mutta olihan mielenkiintoinen show ja hyvä että tuli löydettyä tämäkin sateen ansiosta!

Kun taivas näyttää kirkastuvan päätän jatkaa matkaa kohti Monreposia. Puisto löytyy helposti vaikka onkin vähän syrjässä. Paikka on odotetun laisessa kunnossa – onhan tästä historiallisesta alueesta ollut usein juttua Suomen medioissa. Paikka muistuttaa monin paikoin enemmän metsää kuin puistoa ja kaikki muistomerkit sekä kartano ovat enemmän tai vähemmän räjähtäneessä kunnossa. Mutta voi kyllä kuvitella kuinka hieno paikka on aikanaan ollut ja jalopuiden joukossa tallustelu on varmaan tuntunut joltain muulta kuin koti-Suomessa oleilulta…

Puistossa voisi viettää vaikka koko päivän hyvällä säällä, mutta tyydyn reilun tunnin kierrokseen jonka aikana kyllä näkee kaiken oleellisen (ja kokee paikan valitettavan rappion). Kävelen takaisin kaupungin ytimeen eri reittiä kuin tulin ja kauhistelen paria neuvostoaikaista betonirumilusta matkan varrella.

On aika syödä kunnolla ja poikkean torin reunalla olevassa ravintolassa, jossa näyttäisi olevan venäläistä safkaa tarjolla. Tilaan alkuruoaksi naudan kieltä ja pääruoaksi kalaa – ihan hyvä ja odotetun rasvainen setti. Alkaa taas satamaan joten on aika vetäytyä hotelliin ja viettää loppuilta lepäillessä.

27.7.2015 Viipuri – Lappeenranta - Imatra:

Viimeinen päivä Viipurissa alkaa mutta vielä on aikaa kierrellä kaupunkia, sillä laiva lähtee vasta iltapäivällä. Tänään on hyvä päivä vihdoinkin kiivetä linnan torniin, sillä väentungos on poissa vilkkaan festivaaliviikonlopun jälkeen. Torni on vasta avautumassa kello yhdeltätoista ja saan kunnian olla ensimmäinen henkilö, joka pääsee näköalatasanteelle hieman hengästyttävän portaiden kiipeämisen jälkeen. Alkaa suoraan sanottua hieman huimata, sillä tuuli on kova ja kaide tuntuu pelottavan matalalta. Näkymät ovat hienot ja kunhan hengitys tasaantuu pystyn nauttimaan niistä paremmin. Talsin pyöreän tornin ympäri kolme kertaa ennen kuin on aika laskeutua maan tasalle.

Aurinko paistaa taas pilvettömältä taivaalta eli on hyvä sää kävellä ympäri kaupunkia. Käyn tutustumassa kaupungin eteläisempään puoleen, joka on jäänyt näkemättä aiempina päivinä. Sieltä löytyy mm. kuuluista Alvar Aallon suunnittelema kirjasto ja pari hieman Monreposia paremmin hoidettua puistoa. Aika menee yllättävän nopeasti ja pian onkin aika syödä myöhäinen lounas ennen laivamatkaa ja ostaa jotain matkamuistoja kauppahallista. Ruokapaikan löytämisessä on pientä haastetta kun pizzapaikka tarjoaa ilmeisesti vain perhepizzoja eli päädyn syömään kengänpohjan oloista pihviä johonkin kellariravintolaan, jossa on toki suomenkieliset menut mutta henkilökunta puhuu vain venäjää.

Hotellilta ajellaan taas bussilla satamaan ja laivaan pääsee onneksi aika nopeasti. Väkeä on vähemmän kuin tullessa ja matka tuntuu hieman pitkästyttävältä nyt kun edessä ovat samat nähtävyydet ja kanavasulut kuin aiemminkin. Kirjaa lukiessa reissu menee kuitenkin siedettävästi ja Lappeenrannan satamassa paatti on aikataulun mukaisesti vähän ennen kello kymmentä.

Olen varannut hotellin Imatralta, johon on matkaa n. 40 km. Hotelli (joka osoittautuu entiseksi Cumulukseksi) löytyy helposti ja tarjoaa ihan siistin ja edullisen yösijan – toki kasarihenkeä on täälläkin selvästi havaittavissa. Imatran maanantai-ilta on totaalisen kuollut joten menen itsekin unille.

28.7.2015 Imatra – Savonlinna – Espoo:

Ennen kotiinpaluuta on vielä yksi matkapäivä, sillä nyt kun suuntana on vaihteeksi Itä-Suomi niin pitää toki tutustua vielä yhteen kansainvälistäkin huomiota saaneeseen kohteeseen. Kyseessä on ”World´s Scariest Sights” –listalle päässyt Parikkalan Patsaspuisto, josta muistan kuulleeni joskus aiemminkin mutta en aivan noteerannut paikan potentiaalia.

Ennen siirtymistä Parikkalaan on kuitenkin syytä ravita itsensä ja tämä tapahtuu torilta hankituilla vadelmilla, mansikoilla sekä paikallisen Mäccärin antimilla. Käyn vielä tsekkaamassa joskus aiemmin jo nähdyt Valtionhotellin ja (kuivuneen) kosken – mietin pitäisikö palailla kuuden maissa katselemaan kuohuvia vesiä kun padon portit avataan noin 20 minuutiksi mutta päätän ajaa kotiin toista kautta.

Patsaspuisto löytyy helposti sillä se on aivan päätien varressa. Paikka on todella kiehtova ja positiivisen friikahtanut. En ollut tarkoiituksella tutustunut taustoihin vaan vasta paikan päällä avautuu mistä on kyse. Veijo Rönkkönen –niminen heppu rakensi tämän kompleksin kotitalonsa ympärille useamman vuosikymmenen aikana ja kävi samaan aikaan vakituisesti töissä paperitehtaassa! Patsaat ovat etupäässä ihmishahmoja ja niitä löytyy satoja kappaleita. Osa on tosiaan aika pelottaviakin mutta joukossa on myös paljon herttaisia lapsihahmojakin. Osittain sammalen peittämät joogaajat ovat myös vaikuttava näky. Hahmoja on käsittämättömän paljon ja osa mielenvikaisen oloisia hirvityksiä, joiden pelottavuutta korostavat suuhun muuratut tekohampaat! Absurdia tunnelmaa korostavat värikkäät kukat ja ylipäätään koko puutarhamainen ympäristö. Yhdessä mökissä avataan tarkemmin Rönkkösen erikoista elämää – kaiken lisäksi mies oli vielä melkoinen atleetti, joka ehti taiteilunsa ja työnsä lisäksi liikkua paljon! On kyllä kiinnostava paikka ja kaikkea sitä näköjään vielä löytyykin Suomesta…

Päätän ajaa takaisin Savonlinnan kautta. Olavinlinnassakin on käytyä joskus varmaan 10v sitten joten päätän katsastaa paikan uudelleen. Eipä meininki ole juurikaan muuttunut ja oopperajuhlat ovat taas käynnissä. Syön pizzan tällä kertaa vähemmän kebab-henkisessä ravintolassa ja lähden köröttelemään kotia kohti…

Viipurin retki on ihan mukava keikka ja pari yötä on juuri sopiva kesto visiitille. Takaisin olisi kyllä voinut tulla bussillakin mutta ilmeisesti viisumivapaus vaati laivareissua kumpaankin suuntaan. Ihan hyvä vaihtoehto Tallinnan reissulle…