Bosnia ja Hertsegovina - elokuu 2024

Eurooppaa on tullut vuosien varrella kierrettyä paljon, mutta vielä yksi maa oli kokonaan käymättä. Maapiste nro 101 tuli poimittua Bosniasta ja Hertsegovinasta, joka ei nyt varsinaisesti ollut mikään prioriteettikohde. Mutta maa osoittautui oikein mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi suurkaupunkia, rantalomaa ja mielenkiintoista sekä synkkää historiaa.

Tämä reissu laittoi kyllä pohtimaan kesäkauden "etelänmatkailun" mielekkyyttä kun lämpötilat olivat välillä 35-42 astetta. Liika on liikaa ja voi olla, että en ihan helposti lähde eteläiseen Eurooppaan kesäkaudella, ainakaan mantereelle. Bosnia ja Hertsegovina on melko edullinen maa matkustaa ja turisteja ei muutamaa yksittäistä rysää lukuun ottamatta ollut liikaa.

Kohteet:

1. Sarajevo
2. Mostar
3. Neum

9.8.2024 Helsinki – Sarajevo
Kaikki Euroopan maat ovat olleet pitkään jo lähes koluttuna, mutta ihan viimeisenä on jäljellä vielä Bosnia ja Hertsegovina. Buukkasin joskus joulun aikaan lennot Norskin pisteillä – tosin mistään ilmaisista lennoista ei nykyään tietenkään ole kyse, koska omalla rahalla pitää maksaa verot ja upgradet matkatavaralle. Lento on lyhyellä vaihdolla Oslon kautta, johon saavutaan lähes aikataulussa.

Lennot ovat miellyttävät, sillä kumpikaan kone ei ole täynnä ja saan pidemmälle lennolle oman penkkirivin. Palvelu on minimissään kuten odottaa sopii, mutta nykyään riittää jos ei ole vieruskaveria ja huutavaa kakaraa ihan lähietäisyydellä.

Olen buukannut pienestä hotellista huoneen ja tartuin hotellin tarjoukseen lentokenttäkyydistä. Kuski odottaakin sovitusti arrivals-alueella nimikyltin kanssa ja lähdemme ajamaan kohti reilun kymmenen kilometrin päässä olevaa keskustaa. On jo pimeää eli kaupungista ei saa kovin selkeää kuvaa. Ystävällinen kuski onkin yksi hotellin omistajista ja lyhyehkön matkan aikana saan vinkit Sarajevon nähtävyyksistä ja muuta infoa tästä historiallisesti merkittävästä kaupungista.

Hotelli on varsin huomaamaton ja sijaitsee vanhan kaupungin laitamilla. Huone on hieman erikoinen ja sijaitsee kellarikerroksessa. Päivänvaloa tulee eräänlaisesta kattoikkunasta. Huone vaikuttaa kuitenkin viileältä ja hiljaiselta. Olisi onneksi mahdollisuus vaihtaa huonetta myöhemmin, jos hämärä koppi alkaa ahdistamaan.

On jo aika myöhä, mutta suuntaan heti kaupungille. Jotain pitäisi syödä ja lompakkoon pitäisi saada jonkun verran käteistä rahaa. Vanhan kaupungin sykkivä ydin löytyy heti hotellin takaa ja siellä onkin melkoinen hässäkkä meneillään. Turistejakin on, mutta suurin osa kaduilla vellovasta ihmismassasta vaikuttaa olevan paikallisia. Hijabeja ja kaapuja näkyy paljon, mutta toisaalta on myös viimeisen päälle länsimaisesti pukeutuneita ja laittautuneita ihmisiä.

Tungosta on kyllä aivan liikaa ja löydettyäni pankkiautomaatin ja ruokakaupan palaan hotellille. Sarajevoon tutustuminen saa jäädä huomiseen. Syön iltapalaa hotellissa ja menen nukkumaan puolen yön maissa.

10.8.2024 Sarajevo:
Nukun hyvin ja heräilen joskus yhdeksän maissa. Ei kuulunut muuta meteliä kuin joskus aamulla alkava ratikoiden jyrinä. Lähden kaupunkikierrokselle ja aloitan aamiaisen etsimisellä. Itäeurooppalaiseen tyyliin kaupoista ei juurikaan löydy eineksiä tai eväsleipiä mutta onneksi joku kolmioleipä kuitenkin on saatavilla akuuteimpaan tarpeeseen. Lämpötila on vielä alla 30 astetta, mutta iltapäivää kohti on odotettavissa yli 30 asteen lukemia.

Vanha kaupunki on aamuisinkin melko tukossa ja suuntaan vähän rauhallisemmille nurkille kohti kaupunkia halkovaa jokea. Sarajevossa on selkeästi muutama hyvinkin erilainen alue eli 1) vanhan kaupungin kapeat kadut 2) Jugoslavian aikaiset uudemmat (ja nykyisin hyvin kulahtaneet) alueet 3) lähiöt vuorenrinteillä tai kauempana keskustasta.

Istuskelen hetken joen rannassa. Vettä virtaa aika niukasti ja ihmisiä ei juurikaan näy – syynä varmaankin helteinen sää? Joen varressa on yksi Sarajevon kuuluisimmista maamerkeistä eli City Hall. Ulkoa näyttävä rakennus ei vaikuta erityisen kiinnostavalta, mutta päätän kuitenkin käydä myös sisällä. Olin väärässä ja rakennuksesta löytyy useampi näyttely, joista erityisesti sota-ajasta kertova pieni museo on erittäin kiinnostava. Kaupungintalo kärsi mittavat vahingot Jugoslavian sotien aikana ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka rakennus on onnistuttu restauroimaan lähes uuden veroiseksi. Jatkan kävelyä ja ostan pienestä leipomosta jotain piirakoita lounaaksi. Ihmettelen joen lukuisia siltoja. Yksi niistä on erityisen kuuluisa eli tunnetaan Sarajevon laukauksista – siis Franz Ferdinandin murhasta, joka käynnisti ensimmäisen maailmansodan. Sillan vieressä on pieni museo, joka esittelee tätä tapahtumaa. Pari euroa kustantava museo ei ole kovin kummoinen, mutta saipahan pienen kertauksen tästä maailmanhistorian kannalta hyvin merkittävästä hetkestä. Näitä pieniä vähän kotikutoisen oloisia museoita tuntuu Sarajevossa riittävän ja useimmat niistä liittyvät Jugoslavian sotaan tai muihin dark tourism-henkisiin asioihin.

Alkaa tulla hiki ja päätän mennä hotelliin viilentymään. Ostan lähikaupasta taas evästä (sekä aamupalatarpeita) ja otan parin tunnin päiväunet. Alkaa jo hämärtää, kun heräilen ja lähden taas kiertelemään vanhaa kaupunkia. Haluan syödä kunnollisen illallisen ja päätän testata hotellin naapurissa olevan Steak Housen. Paikasta saakin nimensä mukaisesti aivan valtavan kokoisia pihvejä, joka ei sinänsä yllätä. Balkanin maissa ruoka on hyvin lihaisaa, toki löytyy myös vegesafkaa kuten falafelit yms. Poistun raflasta melkoisissa ähkyissä.

Käyn katsastamassa yhden museon eli Galerija 11.7.95 -nimisen paikan. Se keskittyy Srebrenican kansanmurhan hirveyksien esittelyyn valokuvien ja videoiden kautta. Muistan toki nämä asiat uutisista, mutta tappamisen skaala on kyllä päässyt unohtumaan. Näyttely ja audio guide avaavat tätä historian synkkää lukua kiitettävästi.

Palailen hotellille ja menen ennen puolta yötä nukkumaan. Huomenna olisi aikainen herätys erittäin mielenkiintoiselle retkelle. Vatsassani prosessoituva megapihvi kuitenkin estää unijukan tulemisen ja pyörin tuntikausia sängyssäni. Lopulta saan muutaman tunnin katkonaista unta mutta sorruinpa taas aloittelijan virheeseen: ei mättöruokaa myöhään illalla, jos haluaa maksimoida unen saannin!

11.8.2024 Sarajevo:
Herään joskus ennen seitsemää huonosti nukutun yön jälkeen. Olen buukannut ennen reissua verkossa Utopia Touriksi nimetyn retken, johon sisältyy useampi Jugoslavian aikaan liittyvä kohde. Matkatoimisto Funky Tours sijaitsee onneksi parin sadan metrin päässä hotellista eli ei tarvitse väsyneenä lähteä talsimaan toiselle puolelle kaupunkia.

Retki alkaa melkein aikataulussa ja toimistossa suoritetun maksun jälkeen opas ja kolme muuta turistia ovat liikkeellä ennen kello kahdeksaa. Mustafa-niminen heppu ajaa pakua ja opastaa. Kierroksella on minun lisäkseni italialainen heppu ja ikävä kyllä kaksi ryssää. Mies vaikuttaa kohtuullisen hyvin käyttäytyvältä, mutta rouva häiriköi vähän väliä takapenkiltä kovaäänisillä videopuheluillaan.

Onneksi retkellä ei jumiteta autossa koko päivää. Noin tunnin ajomatkan jälkeen olemme ensimmäisessä kohteessa eli salaperäisessä Titon bunkkerissa. En ollut aikaisemmin kuullutkaan tästä paikasta, jonka historia käydään kyllä hyvin kattavasti läpi opastetulla kierroksella. Kyseessä on Jugoslavian aikana rakennettu maanalainen kompleksi, jonka tarkoituksena oli tarvittaessa suojella maan ylintä johtoa ja armeijan komentajia ydinsodan tai pienemmän konfliktin sattuessa. Mesta oli huippusalainen ja vain harva tiesi sen olemassaolosta.

Bunkkeri on melkoisen laaja ja kierros kestää reilun tunnin. Käytäviä ja huoneita on lähes loputtomalta tuntuva määrä. Alkuperäistä 70-luvulta tuoksahtavaa kalustusta on jonkun verran, mutta tunnelmaa hieman pilaa muutamia vuosia sitten pidetyn taidenäyttelyn teokset. Olisin mieluummin nähnyt paikan alkuperäisessä asussaan. Joka tapauksessa paikka on vaikuttava ja edusti aikansa huipputeknologiaa. Löytyy voimalaitokset, kaukokirjoittimia ja vaikka mitä eilispäivän kuuminta hottia.

Jatkamme matkaa pakulla ja ajamme takaisin kohti Sarajevoa. Kaupungin laitamilta löytyy mielenkiintoinen paikka, jonka olen nähnyt pikkupoikana telkkarista. Kyseessä on tietenkin Sarajevon olympiamäet, joissa Matti Nykänen aikanaan voitti mitaleita. Mäkimontussa sijaitsee myös palkintojen jakoon käytetty betonirumilus, jossa on juhlinut myös muita suomalaisia. Hyppyrimäet eivät ole olleet vuosikausiin käyttökunnossa ja tyydymme ihmettelemään niitä alhaalta käsin.

Kierros jatkuu kohti Sarajevon lentokenttää, jossa on erittäin mielenkiintoinen sotaan liittyvä museo. Sen teemana on Sarajevon piirityksen aikana rakennettu lentokentän alittava tunneli, jonka kautta kaupungista oli yhteys ulkomaailmaan. Tunnelin kautta kulki kaikkea mahdollista aina ruokatarvikkeista aseisiin. Oppaamme Mustafa on sen ikäinen, että koki itse piirityksen ja sanoi kulkeneensa tunnelia pitkin monta kertaa. On kyllä mielenkiintoista kuunnella hänen tarinoitaan tuosta ajasta. Tunneli muuten näyttää hämmästyttävän samalta kuin Korean DMZ:lla aiemmin tänä vuonna näkemäni Pohjois-Korean rakentama ”infiltration tunnel".

Matka jatkuu kohti päivän viimeistä kohdetta. Sekin liittyy olympialaisiin eli kyseessä on Sarajevon kuuluisa kelkkarata. Se vaurioitui sodan aikana eli kelkkailua siellä ei ole harrastettu enää vuosikymmeniin. Rata on kuitenkin melko hyvässä kunnossa ja soveltuu hyvin kävelyreitiksi ja ennen kaikkea katutaiteen ihailuun. Teemme aika lyhyen stopin, jonka aikana näkee vain pari sataa metriä radasta ja muutaman taideteoksen. Päätän palata huomenna tutkimaan tätä nähtävyyttä tarkemmin.

Ajamme takaisin Sarajevon ytimeen ja retki päättyy joskus kolmen jälkeen. Olen aika tilteissä vähäisten yöunien vuoksi, joten menen taas päiväunille hotellihuoneeseen. Heräilen taas illemmalla ja menen taas kiertelemään vanhaa kaupunkia. Syön jossakin muslimiravintolassa kebab-vartaita, jotka ovat naurettavan halpoja. Muutenkin Sarajevo on eurooppalaisella mittakaavalla halpa pääkaupunki. Ruoka on ehkä puolet Suomen hinnoista tai jopa halvempaakin. Vaikka kaikissa ravintoloissa ei tarjoilla alkoholia, niin myös baareja löytyy. Istun hetken yhdessä kuppilassa, joka yllättäen tarjoilee jonkun paikallisen pienpanimon IPAa, muuten paikallinen kaljatarjonta on pelkkää lageria.

12.8.2024 Sarajevo:
Nukun kymmeneen asti. Tämän päivän ohjelmassa on taas omatoimista kaupungilla hengailua. Olin joka tapauksessa ajatellut testata vuorille vievän köysiradan, joka vie myös eilen bongatun kelkkaradan lähtöpisteen lähistölle.

Köysiradan ala-asema on joen toisella puolella vajaan kilometrin kävelyn päässä. Pitää jonottaa hetki, sillä näin maanantaisin liikenne alkaa vasta puolilta päivin. Tämä rata on mallia kabiinihiihtohissi ja matka kestää ehkä vajaan 10 minuuttia. Yläasemalla on tavalliseen tapaan ravintola, matkamuistomyymälä ja useampi näköalatasanne. En jää ihailemaan maisemia kovin pitkäksi aikaa, vaan lähden etsimään kelkkarataa.

Se löytyy helposti ja aika moni muukin on lähdössä kävelemään betonista kourua pitkin. Reilun kilometrin pituinen rata on säilynyt melko hyvin, mutta rakennukset ja katsomot sen varrella ovat raunioina. Koko radan pituuden voi kävellä ongelmitta ja se ei tunnu kovin jyrkältä. Toki kaarteiden kallistukset ovat melkoisia ja voi kuvitella vauhdin hurmaa talvisaikaan kun rata oli jäädytetty.

Graffitia ja muuta katutaidetta on joka paikassa, tosin kouru on pääosin liian matala kunnon teoksille. Mutta kaarteet ovat kuin tehty kunnon piisseille, joita löytyykin runsaasti. En tunnista artisteja, lienevätkö paikallisia vai vierailevia staroja? Muutenkin graffitia on Sarajevon katukuvassa kohtuulliset paljon, keskustassa tosin ei mitään kovin laadukasta materiaalia ole tullut vastaan. Porukka vähenee lähestyessäni radan loppuosaa ja välillä saan talsia aivan yksikseni.

Rata loppuu hieman yllättäen ja mietin hetken palatako takaisin ylös vai jatkaa kävelyä alas kaupunkiin. Hikinen taival ylös ei houkuta, joten jatkan metsän läpi kulkevaa fillarireittiä kunnes ensimmäiset talot tulevat vastaan. Sarajevo on levittäytynyt kumpaankin suuntaan jokea ympäröivien vuorten rinteille ja saan dallailla reilun kilometrin mutkaisia katuja pitkin ennen kuin olen taas jokirannassa.

Lämpö on taas noussut yli 30 asteen ja hiki virtaa. Vähän väliä saa pysähtyä ostamaan vesiputelin, joka menee lähes ykkösellä huiviin. Jatkan kävelyä kohti rautatieasemaa, mutta päätän pitää tauon jossakin vastaan tulevassa kauppakeskuksessa. Ostareissa kun on yleensä a) viileää b) food court tai ainakin ravintoloita. Tästäkin mestasta löytyy nämä molemmat asiat ja tauko on tosiaan paikallaan. Syön jonkun täytetyn voileivän ja lepäilen hetken.

Rautatieasema näyttää melkoisen ankealta ja varsin massiviselta suhteessa junien määrään. Olen ostanut lipun aamulla verkkokaupasta, joka ei näköjään toimittanutkaan mitään sähköistä lippua vaan käski hakemaan tiketin aseman lippuluukulta. Lipputoimistossa ei ole muita asiakkaita ja odotetun kielitaidoton virkailija alkaa etsiä lippua paperipinosta. Tajuan, että liput kirjoitetaan käsin nettitilausten perusteella! Ukko selittää jotain että lippua ei löydy ja pitäisi tulla takaisin huomenna. Ilmeisesti tein tilauksen vasta sen jälkeen kun alkoivat askarrella tämän päivän satsia?

En ole varsinaisesti pettynyt, sillä tällä suunnalla on myös toinen päivän ohjelmaan kuuluva kohde: kaupungin korkein rakennus, jonka huipulta pitäisi päästä ihmettelemään vuoria ja Sarajevon kattoja. Kyseinen lasiseinäinen tönö on kyllä vähän kuin väärässä paikassa kommariaikaisten rumilusten naapurissa. Sisäänpääsy kustantaa pari euroa ja ihmisiä on varsin vähän. Näköalat ovat kyllä hintansa arvoiset!

Jalat alkavat olla aika finaalissa ja päätän ajella takaisin spåralla. Sarajevossa on useampi ratikkalinja ja kertalippu maksaa noin 50 senttiä. Ostan kuskilta vanhanaikaisen paperilipun, joka pitää vielä leimata (rei’ittää). Jään pois vanhan kaupungin kohdalla ja päätän tehdä vielä pari juttua ennen pakollista lepotaukoa hotellissa. Ostan pari matkamuistoa: paikallisen jalkapallojengin lippiksen ja parit Uno-kortit, jotka lienevät piraatteja koska ovat suorastaan liian halpoja?

Päätän tsekata vielä yhden museon eli Siege of Sarajevo Museum:in. Nimensä mukaisesti museo kertoo Jugoslavian sodasta ja ajanjaksosta jolloin serbien joukot piirittivät kaupunkia. Museo on melkoisen sekava ja tavaraa sekä tarinoita on paljon. Piirityksen aikaa esitellään ihmiskohtaloiden ja kaikenlaisten esineiden kautta. Kokonaiskuvaa tapahtumista on vaikea saada ja skippaan osan sisällöstä. Eilisellä retkellä sai paljon paremman käsityksen siitä mitä tapahtui. Palaan hotellille, laitan ilmastoinnin täysille ja otan kylmän suihkun.

On viimeinen iltani Sarajevossa ja koitan löytää jonkun paremman ravintolan. Ennen syömistä käyn vielä yhdessä sotaan liittyvissä museossa eli Genocide Museumissa. Se on aika samantyylinen kuin edellinen museo, mutta näistä kahdesta kiinnostavampi. Tämäkin paikka on sekavahko, mutta tavaraa ei kuitenkaan ole liikaa.

Vapaan pöydän löytäminen osoittautuu hankalaksi. Ravintolat ovat tupaten täynnä ja paikalliset tuntuvat viettävän pitkää iltaa terasseilla, vaikka onkin maanantai. Lopulta päädyn Aeroplan-nimiseen ravintolaan, joka on suorastaan rauhallinen verrattuna katuterasseihin. Safka tulee nopeasti ja on oikein hyvää. Myöhemmin huomaan, että Tripadvisorissa paikka on haukuttu aivan lyttyyn. Taas hyvä esimerkki siitä, että ei pidä liikaa uskoa sosiaaliseen mediaan!

13.8.2024 Sarajevo - Mostar:
Juna Mostariin lähtee tuskallisen aikaisin eli joskus seitsemän jälkeen. En jaksa reippailla heti aamutuimaan, vaan otan spåran hotellin nurkilta. Asemalla saa hetken jännittää, löytyisikö lippua tällä kertaa. Löytyyhän se ja saan tiketin juuri ennen kuin massiivinen jono muodostuu taakseni. Suuri osa matkustajista vaikuttaa olevan turisteja, joista osa on selvästikin menossa vain päiväreissulle Mostariin.

Juna on varsin uusi peli ja liikkeelle lähdetään aikataulussa. Sarajevo – Mostar -väliä on kehuttu ns. scenic rideksi ja tämä kyllä pitää paikkansa. Vuori- ja jokimaisemat ovat kyllä hienot ja asutusta on matkan varrella vähän. Matka kestään noin kaksi tuntia ja perille saavutaan noin puoli kymmenen maissa.

Mostarin asema on myös varsin ankea tapaus ja lähden vajaan kolmen kilometrin kävelylle kohti hotellia, joka sijaitsee jossakin vanhan kaupungin toisella puolella. Jostain syystä hotellia ei löydy Google Mapsista tai Maps.me:stä offline, mutta onneksi selvittelin koordinaatteja eilen hotellissa ja muistan sijainnin suurin piirtein. Reittini kulkee läpi Mostarin vanhan kaupungin ja näen tietenkin myös kuuluisan sillan. Päätän kuitenkin jatkaa hotelliin ja palata myöhemmin ihailemaan siltaa.

Hotelli löytyy hämmentävän kivuttomasti ilman karttaakin ja huone on valmiina. Hyvä niin, sillä päivä vaikuttaa jo nyt todella kuumalta. Lämpöä ennustetaan yli 40 astetta ja helteen pitäisi jatkua vielä useamman päivän! Onneksi täälläkin toimii ilmastointi eli ei auta kuin pitää taas taukoa hotellissa.

Lähden puolen päivän jälkeen paahtumaan ulos ja kävelen rauhallisesti kohti Mostarin ydintä. On kyllä yksi kuumimpia päiviä, mitä Euroopassa olen kokenut! Silta on kieltämättä hieno, mutta sitä kannattaa ihailla vähän kauempaa. Varsinkin päivisin mesta on aivan turvoksissa päiväretkille tulevista turisteista ja kapeat kujat ovat sietämättömän ruuhkaisia.

Pidän lounastauon turistihenkisessä ravintolassa ja tilaan yhtä lailla turistin valinnan eli ”mixed grillin”. Ihan ok perusmätöt, mutta ei nyt varsinaisesti jää tuokaan annos aikakirjoihin. Lämpö alkaa olla jo murhaavalla tasolla ja ei auta kuin palata hotelliin. Otan taas pienet päiväunet, joista näköjään on tullut seniorireissaajan elinehto. Hotellissa on myös pieni uima-allas, joka tulee todella tarpeeseen tällaisena päivänä. Onneksi aamulla altaan vallannut huutava apinalauma on lähtenyt.

Illan hämärtyessä kävelen taas sillan suuntaan ja istun joen rantaan seuraamaan erilaisia aktiviteetteja. Sillan vieressä on hyppytorni, josta muutama hurjapää hyppii jokeen. Se on kuitenkin pientä verrattuna vanhalta sillalta tehtäviin hyppyihin, joita pari paikallista suorittaa heti kun ovat saaneet kerättyä yleisöltä riittävästi ”kolehtia”. Melko sekopäisen oloista toimintaa, varsinkin kun joessa liikkuu aika monta venettä kuskaamassa turisteja!

Kujilla on edelleen ruuhkaista, vaikka päiväretkeläiset ovatkin lähteneet. Monilla ravintoloilla on sisäänheittäjät, joka on tietenkin aina huonon paikan merkki. Löydän hieman syrjemmästä miellyttävän oloisen paikan, josta näkyvät myös joki ja silta. Palvelu ravintoloissa on ollut vähän mitä sattuu, ei huonoa mutta kuitenkin sellainen itäeurooppalainen tylyys on aina välillä havaittavissa. Syön vaihteeksi kalaa, joka onkin oikein maukasta. En jaksa jäädä enää viettämään iltaa vanhassa kaupungissa, vaan talsin takaisin hotellille. Lämpöä on edelleenkin yli 30 astetta eli eipä senkään vuoksi oikein huvita istua iltaa ulkosalla…

14.8.2024 Mostar - Neum:
Olin miettinyt kahta yötä Mostarissa, mutta paikka on sen verran ruuhkainen ja helle sietämätön eli on kyllä pakko jatkaa matkaa. Rannikolla pitäisi olla viileämpää ja sinne on matkaa onneksi vain n. 70km. Enpä ennen tätä reissua edes tajunnut, että tällä maalla on noin 15km kaistale merenrantaa!

Kohteeni on siis Neum-niminen kylä, jonne parhaiten pitäisi päästä junan ja taksin yhdistelmällä. Sama juna, jolla tulin, jatkaa matkaa Caplinja-nimiseen pikkukaupunkiin. Palaan eilisiä jälkiäni rautatieasemalle ja tällä kertaa ostan lipun perinteiseen tyyliin lippuluukulta. Kuten eilenkin, juna käytännössä tyhjenee Mostarissa ja pääteasemalle matkustaa vain kourallinen ihmisiä.

Caplinja ei vaikuta kovin kiinnostavalta pikkukaupungilta, joten päätän jatkaa matkaa heti kun juna saapuu perille. Joku bussikin voisi kulkea, mutta aikataulut olivat vähintäänkin epäselviä kun asiaa aiemmin tutkin. Koitan etsiä taksisuharia, jotka yleensä ovat rivissä juna-asemilla. Täällä ei näy minkäänlaista taksitolppaa, mutta parkkipaikan laidalla näyttää päivystävän yksi volkkarikuski. Heppu ei puhuu sanaakaan englantia, mutta puhelimeen näpyttelemällä keskustelemme hinnasta. 35€ olisi hinta kyydille, vähän enemmän kuin odotin mutta silti halpaa Suomen hintoihin verrattuna.

Kun muitakaan vaihtoehtoja ei ole, niin päätän lähteä ukkelin kyytiin. Heppu ajaa onneksi melko rauhallisesti ja toinen puolikas matkasta on hyväkuntoista tietä alun pikkuteiden jälkeen. Kuski kuvailee kaikenlaista matkan varrella, ikään kuin dokumentoidakseen että on tosiaan poka Neumiin asti? Buukkaamani motelli (täällä päin pienemmät majatalot ovat näköjään sellaisia) löytyy mutta huone ei ole vielä valmiina.

Jätän repun hotellille ja lähden katselemaan Neumin rantoja. Beachit ovat pikkukiveä ja betonia, aivan kuten naapurimaassa Kroatiassakin. Parin isomman pikkukivirannan lisäksi lähes jokainen metri rantaviivaa on valloitettu auringonpalvojien käyttöön: betonilaitureita on kilometrikaupalla ja paikalliset näyttävät pystyttävän leirinsä vaikka millaiseen kivikkoon tai puskaan. Mitään paratiisirantoja täältä on turha hakea, mutta turkoosia merta kyllä riittää kaikille.

Palaan parin tunnin kuluttua hotellille, jossa pääseen huoneeseeni. Kyseessä on itse asiassa ihan kohtuullisen kokoinen kaksio, josta löytyy myös keittiö. Tällä kertaa en jää sisätiloihin päiväunille, vaan lähden takaisin rannalle. Vuokraan 4€ kustantavan aurinkopedin, jossa meneekin sitten loppupäivä. Uimaankin pääsee, vaikka rantavedessä onkin melkoista kivikkoa. Samaa rantaa käyttävät myös veneet ja vesiskootterit eli aika kaukana Ibizan tunnelmasta ollaan.

Lämpöä on edelleen joku 35 astetta, joka on tietenkin miellyttävä lukema Mostarin tappohelteisiin verrattuna. Ja mereltä onneksi tuulee eli kyllä iltapäivä menee oikein miellyttävissä merkeissä. Lähden joskus kuuden maissa hotellille. Ostan kaupasta pullon paikallista valkoviiniä, joka osoittautuu jopa minun skaalallani melko etovaksi. Oleilen hotellilla pari tuntia ja käyn myöhemmin ihmettelemässä rantabulevardia menoa. Aika rauhallista on, vaikka porukkaa onkin runsaasti. Mikään ns. bilemesta ei Neum ole vaan illan ohjelmassa tuntuu olevan lähinnä yleinen haahuilu kaduilla ja illalliset. Humalaisia ei näy missään. Ostan katukojusta kebabin ja palaan hotellille. Istun hetken parvekkeella, ennen kuin alkaa nukuttamaan.

15.8.2024 Neum:
Herään yöllä pariin kertaan outoon tapahtumaan: tunnen tärinää, ikään kuin sänky liikkuisi? Tärinä on melko huomaamatonta, tulee mieleen tunne kädessä jos poraa seinää. Jatkan unia, sillä tuo outo ilmiö kestää vain muutaman sekunnin.

Aamulla kun menen respaan maksamaan laskun, kuulen että yölliset tärinät olivat itse asiassa maanjäristyksiä! Osa hotellin asukkaista oli mennyt paniikkiin ja ihmettelivät parvekkeilla, että sortuvatko rakennukset. Mitään vaurioita ei kuitenkaan ollut näkyvissä ja ilmeisesti tällaiset pienet järistykset ovat aika tavallinen ilmiö tällä alueella. Netistä löydän myöhemmin tiedon, että järistys oli noin tasolla 3,5 Richterin asteikolla eli ei mitään vaarallista.

Aamun ohjelmassa on vaihtaa hotellia. Tämäkin oli ihan ok, mutta jostain syystä ilmastointi oli vain olohuoneen puolella ja yö oli hieman hikinen. Aiemmin varaamani hotelli on toisella puolella Neumia eli edessä on melkein kahden kilometrin kävely. Lähden seurailemaan rantabulevardia. Toinen hotelli on paikallisella skaalalla kallis, mutta oikein laadukas ja ilmastointikin tuntuu pelittävän kunnolla. Löytyy myös merinäköala eli eiköhän tässä pari päivää viihdy.

Pitää pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan paluumatkaa ja edelleen on epäselvää, kuinka Neumista pääsee Dubrovnikiin. Ilmeisesti jotain busseja kulkee pari kertaa päivässä, mutta mitään varsinaista bussiasemaa ei ole. Hotellin respa antaa paikallisen taksin numeron, on ilmeisesti vain yksi taksifirma koko kylässä! Kävelen noin kilometrin päässä olevaan Neumin ”keskustaan”, jossa pitäisi olla turisti-info. Onhan siellä, mutta mökki vaikuttaa pysyvästi suljetulta. Busseja näyttäisi olevan yhdellä parkkipaikalla, mutta mitään aikatauluja tai lipunmyyntiä ei ole.

Palaan rannan kautta hotellille. Syön lounasta yhdessä ravintolassa ja huomaan kännykkäni menneen pimeäksi. Ei kai vaan ole käynyt sama juttu kuin vuosi sitten Ibizan reissulla kun Sonyyn tuli joku laitevika, mikä vaati kunnon huollon Suomessa? Nykyään reissaaminen ilman kännykkää on melko tuskallista, kun kaikki liput, varaukset yms ovat maileissa. Ja paperikarttoja ei edes löydä useimmista paikoista…

Onneksi kyseessä taisi kuitenkin olla kännykän ylikuumeneminen auringossa ja laite toipuu kun olen ollut hetken viileässä hotellihuoneessa. Soitan paikalliselle taksikuskille ja sovin kyydin lauantaiaamulle klo 9.30. Hinta on aika suolainen 80€, mutta eipä ole muita vaihtoehtoja.

Menen taas rannalle. Tällä kertaa en ota aurinkotuolia, vaan istuskelen betonilaiturilla paikallisen seniorisarjan kanssa. Illan hämärtyessä palaan hotellille ja oleilen parvekkeella tai huoneessa. Edelleen myös auringonlaskun jälkeen on tukalan kuumaa eli merinäköalan katselua parvekkeella ei jaksa kovin pitkään. Lisäksi rannassa olevissa ravintoloissa on iltaisin paikallisia bändejä ja iskelmästaroja, joiden soundi kuuluu liiankin hyvin ylös hotelleille asti.

16.8.2024 Neum:
Viimeinen päivä Neumissa menee taas rannalla, eipä tässä kylässä juuri muuta tekemistä olekaan. Kävelen pohjoiselle rannalle, jossa vietin ensimmäisen päiväni täällä. Sieltä löytyy pehmustettuja tuoleja, jotka tuntuvat olevan harvinaisuus täällä päin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta kuten kaikkina muinakin päivinä tällä reissulla. En ole edes onnistunut polttamaan nahkaani eli ei tarvitse piileskellä varjoissa.

Jossain vaiheessa päivää on aika käydä myöhäisellä lounaalla. Istun yhdessä kuppilassa varmaan 15 minuuttia, mutta kiireisen oloinen tarjoilija ei edes vaivaudu vilkaisemaan pöytääni. Taas kunnon itäeurooppalaista menoa! Äänestän jaloillani ja menen johonkin pizzapaikkaan, joita tuntuu riittävän. Lista on lähempänä suomalaista kuin italialaista ja tilaan ”Hungry Pizzan”, joka osoittautuu kunnon mättöpizzaksi suomalaisen kebab-kuppilan tyyliin.

Päivä menee lähinnä uidessa ja aurinkoa ottaessa. Pidän pienen tauon hotellihuoneen viileydessä ennen kuin menen illalliselle rantaan. Taas on pientä sählinkiä ravintolassa: tarjoilijoita tulee ja menee, pitkähkön odottelun jälkeen saan alku- ja pääruoat samaan aikaan jne… Ruoka on kyllä hyvää, mutta johtuukohan aamulla odottava ikävä yllätys tämän ravintolan annoksista?

Tuhlaan viimeiset markkani piraattituotteelta vaikuttavaan lippikseen ja palaan hotellille. Pakkaan kamat reppuun ja menen ajoissa nukkumaan.

17.8.2024 Neum – Dubrovnik - Helsinki:
Aamulla herään joskus kuuden maissa, kun pakki sekaisin ja olo on vähän heikko. Eli onkohan pitkästä aikaa iskenyt joku turistiripuli, tietenkin matkapäivänä? Imodiumit jäivät näköjään kotiin ja edessä on taksikyyti ja pidempi lento.

Taksikuski tulee sovitusti ja yllätyn, kun kyytiin tulee minun lisäkseni myös joku vanhempi pariskunta. Eli jos veloitus on 80€ / henkilö, niin melkoisen tilin tämä nuori kaveri tekee kyydistä. Tie Dubrovnikiin on onneksi hyvässä kunnossa ja rajan ylitys sujuu erittäin nopeasti. Tuntuu, että laatta meinaa lentää, mutta onneksi ei sentään.

Jään pois Dubrovnikin köysiradan lähistöllä. Siinä on myös lentokenttäbussin pysäkki ja joku putiikki tarjoaa myös matkatavaroiden säilytystä. Ostan bussilipun ja jätän repun muutamaksi tunniksi säilytykseen. Olen liian väsynyt tehdäkseni mitään isompaa kierrosta ja Dubrovnikissa olen käynyt jo kaksi kertaa. Näin elokuussa turisteja on todella paljon ja tunnelma vanhassa kaupungissa on lähes ahdistava.

Istun varjossa meren rannassa varmaan tunnin. Lähistöllä on akvaario, joka voisi olla vielä viileämpi? Maksan kympin kustantavan lipun ja tsekkaan nopeasti pienehkön paikan kalat. On kyllä viileämpää kuin ulkona ja kakaroitakin on onneksi melko vähän. Moni muukin näyttää tulleen hellettä pakoon ja akvaarion penkeillä on tungosta.

Päätän lähteä lentokentälle hyvissä ajoin, siellä luulisi olevan myös viileää? Bussikyyti kestää vajaa puoli tuntia ja olen kentällä 2,5h ennen lennon lähtöä. Online checkin ei näköjään ole käytössä joten pitää hommata boarding pass paperilla. Muilta osin Dubrovnikin kenttä on oikein toimiva ja miellyttävä paikka. Lento lähtee ajoissa ja on taas puolityhjä eli vieruskaveria ei tälläkään kertaa ole. Olen Helsingissä joskus iltakymmenen maissa ja ajan taksilla kotiin. Olo on edelleen kehno ja seuraavat kaksi päivää menee toipuessa.