Mongolia 07.05.2009 - 10.05.2009

Trainspotting (Peking, Kiina; Ulan Bator, Mongolia)
Tässä vähän pidempi tarina junareissusta Pekingistä Ulan Batoriin. Tämä osuus matkasta tuli taltioitua paperille junassa, jossa oli aika kirjoitella.

Tänään alkaa reissun viimeinen osuus eli hidas matka Mongolian ja Venäjän kautta kohti Helsinkiä. Matka alkaa Pekingin päärautatieasemalta ennen aamukahdeksaa. Paikan päällä on normaali kaaos - tosin juna löytyy helposti ja sinne pääsee ilman suurempaa byrokratiaa. Odotushallissa törmään laumaan valkoisia naamoja - lähinnä varvastossuihin sonnustautuneita karvanaamoja ja kipeästi kauneudenhoitoa kaipaavia teini-iän jo ohittaneita hippityttöjä. Lisäksi paikalla on muutama varttuneempi länsimaalainen matkaaja, aasialaisia on aika vähän. Olen buukannut paikan 4 henkilön 'soft sleeperista' - se näyttää olevan samaa sarjaa kuin muissakin kiinalaisissa yöjunissa. Huomaan olevani ainoa matkustaja kyseisessä hytissä, muutenkin juna on puolityhjä. Kyseisessä vaunussa näyttää olevan lähinnä länkkäreitä - ärsyttävä aussi-aksentti raikaa käytävillä...

Juna lähtee liikkeelle aikataulussa ja ensimmäiset tunnit menevät vuoristoisella rataosuudella - maisemat ovat kieltämättä upeat. Lipun hintaan kuuluu kumma kyllä kaksi 'ilmaista' ateriaa - nautin siis lounaan klo 11 maissa. Jotain peruskinkkimättöä, ihan ok mutta ei jää historiaan... Tunnit kuluvat hitaasti sillä junassa on hyvin vähän tekemistä, lähinnä syöminen, juominen, lukeminen ja maisemien katselu... Ilma on helteinen ja hytissä on kuuma - onneksi siellä on tuuletin ja saan olla yksin neljän hengen kopissa. Joka tapauksessa matkanteko alkaa puuduttamaan illan tullen vaikka olen vasta puolessa välissä 30h matkasta!

Juna tekee pari pikaista pysähdystä Kiinan puolella - asemien kaupustelijoilta voi ostaa lisää ruokaa ja juomaa - tosin ravintolavaunun tarjonta on vähintäänkin kohtuullinen jos se vain on auki! Matka jatkuu Pohjois-Kiinaan (tai itse asiassa ulko-Mongoliaan), jossa maisemat muuttuvat hiekkaiseksi aroksi. Asutus häviää pikkuhiljaa ja pian ollaan keskellä ei mitään. Välillä näkyy lampaita siellä täällä...

Illalliseksi tarjoillaan samaa ruokaa kuin aamullakin - olen kohtuullisen kyllästynyt muutenkin kun vihdoin saavutaan rajalle noin 12h matkanteon jälkeen. Aluksi kaikki luovuttavat passinsa Kiinan rajavartioille - sen jälkeen on vuorossa erikoinen harjoitus eli pyörien vaihto! Koska Kiinassa ja Mongoliassa on eri raideleveys pitää koko junan jokaisen vaunun pyörästö vaihtaa lähellä asemaa sijaitsevassa valtavassa hallissa. Tämän operaation aikana ei saa poistua junasta vaan olemme koko ajan vaunuissa, joita siirrellään ja nostellaan edestakaisin erilaisilla koneilla. Homma menee yllättävän kivuttomasti mutta koska vaunuja on lähes 20 kpl niin aikaa kuluu...

Vaihdon jälkeen palaamme asemalle, jossa on taas jotain epämääräistä odottelua - oletin että saamme poistua asemalle syömään ja juomaan... Vihdoin n. 3h säädön jälkeen pääsemme liikkeelle ja ylitämme rajan. Mongolian puolella on vuorossa taas passi- ja tullitarkastukset. Tämä sujuu kohtuullisen nopeasti - ehkä vain tunti odottelua keskellä ei mitään. Junaan tulee myös lisää väkeä - ikäväkseni saan havaita joutuvani jakamaan hyttini parin vuoden ikäisen mongoli-pikkunaperon ja hänen äitinsä kanssa. Odotan kauhulla koska tauoton itku ja jokellus alkaa. Lisäksi mamma virittää pikku enkelin paskapotan keskelle hytin lattiaa joten lienee odotettavissa miellyttäviä tuoksuja.

Kello on jo lähempänä aamukahta kun pääsemme liikkeelle kohti Ulan Batoria. 'Hyttikaverit' menevät onneksi heti nukkumaan eivätkä aiheuta ylimääräistä meteliä. Yhteistä kieltä ei tunnu löytyvän joten en saa mammasta mitään käsitystä. Päätän mennä hakemaan yöpalaa ravintolavaunusta mutta huomaan sen vaihtuneen kokonaan toiseen rajalla! Uusi vaunu on kornin oloinen puupaneeleilla koristeltu versio, jonka valot ovat pimeänä. Istun pöytään ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen saan kuulla vaunun olevan 'closed'. Palaan nälkäisenä hyttiin - olisi pitänyt ottaa muutama nuudelipönttö mukaan kuten kaikilla muilla näyttää olevan. Korvatulppien avulla saankin ihan hyvin unta aamukahdeksaan asti.

Kun herään ulkona paistaa aurinko ja maisemat ovat muuttuneet todella karun näköisiksi - joka suuntaan avautuu hiekkaista aroa ilman yhtään elonmerkkiä. Juna tekee pysähdyksen jossakin nimettömässä paikassa, joka on yksi synkimmistä näkemistäni - todella rumia betonihökkeleitä keskellä autiomaata. Asemalla on jonkun verran väkeä, ihmisten ulkonako on selvästi muuttunut - miten sen nyt kohteliaasti sanoisi - mongolialaisen näköisiksi... Eli pikimustia tukkia, punaisia poskia sekä kapeita tummia silmiä näkyy siellä täällä. Ravintolavaunu on onneksi auki ja sieltä saa jonkunlaista aamiaista. UB on enää parin tunnin päässä - sinne saavutaan aikataulussa ja guest housen kuski odottaa siellä minua kuten on sovittu. Lisää tarinaa UB:sta seuraavissa merkinnöissä!

Riders on the Storm (Terelj National Park, Mongolia)
En juurikaan ehtinyt tutustumaan pääkaupunkiin, sillä majatalolta järjestyi yön yli reissu läheiseen kansallispuistoon. Tai olihan matkaa n. 50 km, mutta se taitaa olla Mongoliassa melko lyhyt etäisyys. Mongolian luonto ja vähemmän urbaani elämäntyyli kiinnostivat tottakai ja lähdin siis reissuun parin espanjalaisen jampan kanssa.

Sää oli ikävä kyllä muuttunut todella surkeaksi - illan vesisade oli yön aikana kääntynyt rännäksi ja lämpötila oli varmaan jotain 5 asteen kieppeillä. Tämähän ei kuitenkaan suomalaista pelota vaan lähdimme reippaina matkaan klo 9 maissa. Yksi guest housen hepuista ajoi meidät tavallisella henkilöautolla lumisia teitä pitkin kansallispuistoon, jossa pitaisi olla ohjelmassa mm. retkeilyä, hevosratsastusta ja yöpyminen perinteisessä mongolialaisessa asumuksessa eli jurtassa.

Noin 1,5h ajomatkan jälkeen saavuimme kohteeseemme. Kyseessä oli moderni paimentolaisleiri keskellä hienoja vuorimaisemia. Kuskimme jätti meidät keskelle leiriä ja poistui. Vastassa oli pari paikallista, joku viittoi meitä menemään lähellä olevaan jurttaan. Jurtta muistuttaa hämmästyttävän paljon Suomen armeijan puolijoukkuetelttaa sekä ulkomuodoltaan että kooltaan. Modernit versiot on tehty jostakin vedenpitävästä kankaasta ja sisällä on tutun näköinen kamiina. Tämä meidän jurttamme oli ilmeisesti jonkunlainen vierashuone - kalustuksena oli lähinnä muovimatto lattialla ja muutama sänky seinustoilla. Päivän ohjelma oli edelleen epäselvä - huonosti englantia puhuva isäntämme sanoi että lounas olisi parin tunnin kuluttua ja hevosratsastus kello kolmelta iltapäivällä.

Lähdimme siis tutkimaan ympäristöä kun ilmeisesti mitään erityistä ohjelmaa seuraavalle parille tunnille ei ollut. Maassa oli lähemmäs 10cm nuoskalunta - sade oli onneksi tauonnut. Espanjalaiset olivat vähintäänkin fiiliksissä nähdessään (ja koskiessaan) lunta, itse olisin jättänyt sen kyllä mieluusti väliin. Liikkuminen vuoristoisessa maastossa oli varsin hankalaa ja vaarallista lumesta johtuen, kiipesimme parille lähistöllä olevalle nyppylälle ihailemaan hienoja maisemia. Sen jälkeen kävimme tarkastamassa läheiset tilukset - alueella oli runsaasti kaikenlaisia eläinsuojia ja hevoset, lehmät, lampaat ja vuohet temmelsivät vapaina. Siellä täällä oli jurttia ja kävimme kurkistamassa muutamaan sisään. Ne olivat selvästikin pysyviä asumuksia paikallisille, alueella oli vain muutama varsinainen talo. Pettymys oli tosin suuri kun jurtista löytyi televisioita ja tietokoneita, ilmeisesti oltiin kuitenkin vielä aika lähellä sivistystä!

Saimme lounaaksi jotain epämääräistä pyttipannua muistuttavaa mättöä, mongolialainen ruoka ei ainakaan vielä ole tehnyt minuun suurempaa vaikutusta. Odottelimme taas vajaan tunnin kunnes isäntämme poika oli saanut satuloitua hevoset. En ole ikinä ratsastanut ja suoraan sanottuna en pidä hevosista mutta pakkohan se oli lähteä mukaan koska ilmeisesti mitään opastettua retkeilyä ei muuten ollut luvassa. Hevoset olivat aika pieniä ja omani vikuroi kovasti ennen kuin tajusin että pidin ohjaksia liian kireällä. Saimme pikakurssin hevosen 'ohjaamiseen' ja ei muuta kuin menoksi. Oppaamme aloitti välittömästi laulun, jota kesti koko retken ajan. Hevonen osoittautui yllättävän säyseäksi mutta täytyy sanoa että maisemat menivät hieman ohi kun koko ajan sai olla varuillaan elukan kanssa. Teimme reilun tunnin turneen ennen kuin palasimme takaisin - kuten sanottu olisin kuitenkin tehnyt tämän reissun mieluummin patikoiden! Selvisin kuitenkin hengissä enkä pudonnut hevosen selästä.

Retken jälkeen ei taaskaan ollut mitään ihmeempää ohjelmaa. Espanjalaiset halusivat levätä joten päätin lähteä omin pain kiipeämään läheiselle vuorelle karjapolkua pitkin. Tämä osoittautui hieman vaaralliseksi mutta palkitsevaksi harjoitukseksi sillä vuorelta avautuivat noin puolen tunnin kapuamisen jälkeen hienot näkymät. Siellä täällä näkyi lehmiä ja 'kotiin' suuntaava lammaslauma tuli vastaan puolivälissä rinnettä. Auringon laskiessa palasin leiriin, jossa odotti illallinen, taas jotain pyttipannu-osastoa. Pimeän tulon jälkeen ei ollut juuri muuta tekemistä kuin hengailla jurtassa - onnistuimme lämmittämään sen saunaksi ennen nukkumaanmenoa joten oleskelu oli hetken varsin tuskallista. Onneksi lämpö laski nopeasti ja nukuin todella hyvin - heräsin tosin kerran kun ulkolämpötila oli laskenut ilmeisesti pakkasen puolelle. Ei muuta kuin lisää vaatetta ja peittoa päälle, heräsin seuraavan kerran kahdeksan maissa...

Aamulla saimme jotain pullan tapaista aamiaiseksi ja ohjelmassa oli lähinnä kyydin odottelu. Tein pienen omatoimisen patikkaretken lähiympäristöön, lumi oli sulanut yllättävän nopeasti ja sää oli selkeä. Kyyti saapui sovittuun aikaan ja vähäpuheinen kuski vei meidät takaisin guest houselle.

Kokonaisuutena ihan kiinnostava retki mutta ohjelma oli pettymys - olisin mielelläni jättänyt hevoset väliin ja tehnyt muutaman tunnin patikkaretken noissa huikeissa maisemissa. Tosin tämä olisi voinut olla hankalaa lumesta johtuen. Lunta ei muuten enää näkynyt paluumatkallamme kun olimme päässeet 10 km päähän leiristämme!

UB:n tunnelmat (Ulan Bator, Mongolia)
Pääkaupungissa tuli vietettyä retken jälkeen melkein kolme kokonaista päivää. Tässä yhteenvetoa näiden päivien aktiviteeteista ja fiiliksistä. Olen juuri jatkamassa kohti seuraavaa kohdetta eli Mongolia alkaa olla tältä erää nähty.

UB:ssa asuu noin puolet Mongolian koko populasta (joka on yli kaksi miljoonaa). Kyseessä on melkoisen ruma kaupunki, jossa on paljon rumia neuvostohenkisiä betonirakennuksia. On myös jonkun verran vähän miellyttävämmän oloisia historiallisia rakennuksia, mutta kaupungin yleiskuva on kyllä jotenkin apaattinen. Tunnelma on myös jotenkin tunkkainen, sillä kaduilla hengailee paljon juoppoja ja epämääräisen oloista porukkaa. Liikenne on sekavaa ja keskustan ilma on huonoa. Majatalossa varoitettiin liikkumasta ulkona pimeän tulon jälkeen! Lisäksi espanjalaiset kertoivat joutuneensa varkauden yrityksen uhriksi (joku koitti näpistää heidän repuistaan tavaraa).

On UB:ssa toki nähtävyyksiä ja pari päivää menee kyllä nopeasti muutamia kiintoisia juttuja bongaillessa. Luonnonhistoriallinen museo tarjoaa hienon kokoelman dinosaurusten luurankoja, jotka on löydetty Gobin autiomaasta. Tuo paikka olisi ollut kyllä pikkupoikana unelmien täyttymys (ja on kyllä edelleen varsin vaikuttava näky). Museum of Fine Arts oli myös käymisen arvoinen. Mutta ehdottomasti kiinnostavin osuus UB:n kierroksestani oli kävelyretki kaupungin toiselle laidalle, jonka tein majatalossa tapaamani kanukin kanssa. Noin 3km talsimisen jälkeen palkintona oli paikallinen Talvipalatsi ja kiintoisa pienellä kukkulalla sijaitseva neuvostoaikainen monumentti, joka tarjosi hienot näkymät yli kaupungin. Vähän etäämmältä kaupunki itse asiassa näyttää ihan siedettävältä ja tällä puolella stadia oli myös vähän värikkäämpiä rakennuksia. Tiet olivat lähes kaikkialla surkeassa kunnossa eli mikään kävelijän kaupunki ei tämä mesta ole.

Vaikka kaupunki olikin ankeahko, niin kyllä Mongolia on eksoottisen kiinnostava maa. Kulttuurissa on havaittavissa vaikutteita Kiinasta ja Venäjästä, lisäksi uskonnollisissa asioissa korostuu tietenkin buddhalaisuus ja erityisesti Tiibetin vaikutus. Temppeleitä on myös paljon ja ne ovat hyvin erilaisia kuin esim. Kaakkois-Aasian pyhätöt. En kyllä välttämättä tule toista kertaa Mongoliaan, mutta ilman muuta käymisen arvoinen (ja kaukainen) kohde.