Fiji - February 2017

This country was the biggest and most developed South Pacific state that I visited during my South Pacific, Australia and New Zealand tour. Did not have time to visit any other place except the main island which is actually quite large and not quite the kind of deserted paradise island that someone might imagine. Anyway had good time here but did not quite find the perfect beach. Would have been nice to visit some of the (expensive) smaller resort islands - maybe next time!  

Places visited:

  1. Nadi
  2. Sigatoka / Korolevu area
  3. Suva
  4. Nadi

Check out the photo gallery

12.2.2017 Nadi:
Herään joskus puolen päivän jälkeen – aika kuuman kostea on ilma ja huoneessa on vain tuuletin viilentämässä. Olo on yhtä jetlagia mutta en halua nukkua koko päivää vaan lähden katselemaan lähiympäristöä. Ilma on aika pilvinen, mutta ainakaan vielä ei sada eikä mitään isompaa myrskyä ole tiedossa. Hotellilla on jonkunlainen rantakin, mutta se on kyllä todella apaattinen ilmestys: kaikenlaista roskaa pienellä kaistaleella tummaa hiekkaa on kaikkea muuta kuin mitä Fiji tuo mieleen… No – tämä oli kyllä odotettavissa, sen verran Nadia on haukuttu kaikissa matkaoppaissa ja -kertomuksissa.

Talsin hetken aikaa lähiympäristössä - muutamaa hotellia lukuun ottamatta näillä nurkilla ei ole paljon mitään. Ostan läheisestä supermarketista vähän evästä ja palaan hotellille, kun alkaa satamaan. Päivä näyttää nyt erittäin ankealta ja päätän jatkaa lyhyeksi jääneitä unia parin tunnin ajan. Kun herään niin sade vaan jatkuu, saapa nähdä onko samaa keliä luvassa koko viikon ajan? Käyn hotellin ravintolassa syömässä ihan maistuvan kala-annoksen. Reppumatkaajan oloista nuorehkoa jengiä on varsin paljon eli sadekausi ei selvästikään pelota matkailijoita pois Fijiltä. Sade vaan jatkuu joten hotellilta on turha poistua. Baarissa viritellään jotain leirinuotio-henkistä kitaransoittosessiota, josta en jaksa innostua vaan vetäydyn huoneeseen pohtimaan alkaneen viikon ohjelmaani Fijillä. Päätän valita parin option välillä aamulla säästä ja heräämisen ajasta riippuen…

13.2.2017 Nadi – Korolevu:
Sade on tauonnut, kun herään aamulla mutta pilviä on yhä taivaalla. Päätän lähteä noin 100 km päähän Nadista kohti parempia rantoja (ja toivottavasti parempia kelejä). Hotellin ”matkatoimisto” koitti jo eilen kaupitella jonkunlaista alennusta erääseen edullisemmasta päästä olevaan resorttiin – päätän tarttua tähän tarjoukseen. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa suoraan pääkaupunkiin asti, mutta pidempi bussimatka ei innosta – varsinkin kun aikainen aamuherätys ei onnistunut.

Check-out olisi ollutkin jo kymmeneltä, mutta reilun tunnin yliaika ei tunnu haittaavaan – rentoa tuntuu meno olevan! Teen tour deskin kautta varauksen yhdeksi yöksi Beachouse-nimiseen mestaan ja lähden liikkeelle. Odotellessani paikallisbussia hotellin edessä törmään harmaahiuksiseen heppuun, joka siemailee juomaa (vettä?) suomalaiselta viinapullolta näyttävästä putelista. Kaveri osoittautuukin maailmanmatkaaja Tuomoksi, joka on bongannut jo yli 130 maata – muutaman enemmän kuin allekirjoittanut siis. Tällä reissulla hänelle napsahtaa taas useampi maapiste plakkariin kun kierros kattaa useamman Tyynenmeren saarivaltion. Aika hätäisen oloista reissaamista tosin, sillä heppu viipyy kohteissa vain pari päivää.

Ajelen Tuomon kanssa bussilla Nadin sekavan oloiseen keskustaan. Bussi muistuttaa vanhaa jenkkityylistä koulubussia. Nadissa viivyn ehkä puoli tuntia – vain sen verran aikaa että löydän vihdoin toimivan pankkiautomaatin ja ostan bussilipun. Bussi on onnekseni juuri lähdössä ja vaikuttaa ihan miellyttävältä. Vaihtoehtoja on kyllä vaikka kuinka paljon – aina kehitysmaa-Hiacesta koulubusseihin ja modernimpiin isoihin kiinalaisiin busseihin. Matkustan näistä siis jälkimmäisellä vaihtoehdolla.

Matka kestää 2,5h vaikka kilometrejä ei tule kovin paljon. Tie on siedettävässä kunnossa, mutta varsin verkkaista matkanteko kuitenkin on. Maisemat ovat vihreitä ja välillä näkyy kauniita hiekkarantoja kun ”Kuningattaren tie” koukkaa lähemmäksi rannikkoa. Aika köyhiltä paikalliset pikkukylät näyttävät ja isommat taajamat ovat harvassa. Matkan varrelle niitä ei osu kuin yksi eli taas varsin sekavan oloinen Sigatoka, jossa bussi tekee pitkäksi venähtävän stopin. Lopulta Beachouse löytyy keskeltä ei mitään – onneksi paikalliset ovat erittäin ystävällisiä ja pitävät huolen siitä, että bussi pysähtyy oikeassa paikassa.

Majapaikka osoittautuu oikein mukavaksi pienen budjetin resortiksi. Fijillä kunnon majoitus on huikean kallista ja tämän paikan veloittama noin 75 euroa / yö on halvimmasta päästä rannalla ja uima-altaalla varustetusta omasta huoneesta. Kohderyhmänä on selkeästi (nuoret) reppureissaajat, mutta aika sekalainen seurakunta väkeä löytyy mestoilta. Iltapäivän laskuvesi on juuri alimmillaan ja ranta näyttää varsin oudolta, kun veneet seisovat kuivalla maalla! Iltaa kohden vesi nousee taas huomattavasti, joten paikka näyttää silloin varsin erilaiselta…

Vietän loppupäivän altaalla ja rannalla auringonlaskua katsellen – sadettakaan ei onneksi tule joten ihan hyvä päivä eilisen harmauden jälkeen! Resortissa on ”meal plan”, jonka maksamalla saa aamiaiset ja parin ruokalajin illallisen joten safkaamisestakaan ei juuri tarvitse stressata. Ruoka osoittautuu ihan hyväksi ja muita illallisvaihtoehtoja ei tosiaan löytyisikään alle 30 km säteellä! Mestassa on tarjolla kaikenlaista ohjelmaa koko päiväksi – illalla osa jengistä kokoontuu bilispöydän ääreen ja dokailee baarissa. Olen epäsosiaalinen ja ratkon ristikoita itsekseni, kunnes on aika mennä nukkumaan…

14.2.2017 Korolevu:
Tämäkin aamu on sateeton. Herään joskus yhdeksän jälkeen ja testaan heti aamiaistarjonnan: perussettiä eli munat + nakit sekä paahtoleipää on tarjolla. Päätän pysyä Beachousessa ainakin yhden yön vielä, sillä mesta vaikuttaa erittäin asialliselta. Tänään näyttäisi olevan tarjolla snorklaus-retki – ”normaalien” merenelävien lisäksi olisi mahdollisuus nähdä haita, joita liikkuu Korolevun vesillä paljonkin. Päätän liittyä joukkoon ja käyn pikaisesti vaihtamassa uimahousut jalkaan.

Haibongaus tapahtuu noin puolen tunnin venematkan päässä. Tosin matkalla pysähdytään pitkäksi toviksi läheiseen kylään, josta etsitään kapteenin uima-asua ja tuodaan veneeseen pari pelottavan näköistä harppuuna-asetta. Näiden avulla on tarkoitus saalistaa pikkukaloja, joilla houkutellaan hait paikalle! Taivas tummuu koko ajan, mutta ainakaan vielä ei sada.

Vihdoin päästään mestoille ja homma alkaa hieman nihkeästi. Onnistun pudottamaan maskin veteen, mutta onneksi se löytyy. Hengitysputkeni vuotaa, mutta onneksi varakappale löytyy ja pääsen vihdoin mukaan. Keli on aika surkea ja näkyvyys veden alla on huono. Spotti on muutenkin aika onneton – ideana on kiertää paikallista matalikkoa, jonka luona hait majailevat. Muuta nähtävää on aika niukasti, lähinnä jokunen pikkukala mutta ei juurikaan koralleja.

Menee varmaan parikymmentä minuuttia uiskennellessa pelkkien pikkukalojen kanssa ja osa jengistä tuntuu jo kypsyvän, kun haita ei näy. Kapteenin apuri koittaa kyllä sinnikkäästi houkutella isompia eväkkäitä harppuunoidulla pikkukalalla, mutta ainakaan ihan heti tämä ei tuota toivottua tulosta. Vihdoin noin puolen tunnin kuluttua näen kuitenkin ensimmäisen hain – otus vilahtaa aika nopeasti ohitse allani ja katoaa syvempiin vesiin. Mutta samankaltainen ”pikkuhai” on kyseessä kuin mitä näin muutama päivä sitten Singaporen akvaariossa! Mistään varsinaisesta ”tappajahaista” ei siis ole kyse, vaikka ihan oikeita petoja nämäkin ovat…

Näen vielä toisen hain, joka onneksi pysyy näköpiirissä hieman pidempään ja tekee kunnon kierroksen suoraan edessäni. Lisään otuksia ei tunnu enää tulevan, joten palaan veneelle. Samalla alkaa myös satamaan ja kapteeni komentaa koko porukan ylös vedestä. Sade yltyy nopeasti aika rankaksi ja ajamme veneellä takaisin kylään, jossa aiemmin jo kävimme. Kun rantaudumme, niin vettä tulee kuin aisaa ja koko kööri on aivan märkä. Kapteeni toteaa, että matka jatkuu autolla ja menemme sateen suojaan yhteen kylän taloista. Tässä matalahkossa ”majassa” turisteille tarjotaan pientä purtavaa ja koitetaan kaupitella ihan edullisia koruja. Jätän ostokset väliin ja siirryn ulkopuolelle tutkailemaan kylää.

Aika vaatimattoman oloinen paikka on tämäkin, mutta ihan hyvin hoidetun oloisia taloja pienten puutarhojen keskellä täällä näyttää olevan. Muutama elukka näkyy siellä täällä ja kyläläiset moikkailevat rennosti ohi kulkiessaan. ”Bula” eli paikallinen moi tulee varmasti tutuksi Fijillä – täällä kun tuntuu olevan tapana moikkailla turisteja (ilman mitään taka-ajatuksia)! Teehetken päätyttyä ryhmämme hyppää rekan kyytiin ja matkaamme sen lavalla takaisin resorttiin. Sadekin alkaa pikkuhiljaa tauota, mutta ihan läpimäräksi tällä reissulla tuli kastuttua. Ei nyt mikään kovin erikoinen snorklauskeikka haibongausta lukuunottamatta… Niitäkin olisi varmaan parempi bongailla sukeltamalla, mutta dyykkien hinta on ihan käsittämättömän kova verrattuna esim. Kaakkois-Aasian taksoihin.

Loppupäivä meneekin samoissa merkeissä kuin eilen eli allasta, auringonlaskun zoomailu ja illallinen. Ja taas kohtuullisen ajoissa nukkumaan…

15.2.2017 Korolevu:
Tein taas kerran aloittelijan virheen eilen eli poltin nahkani. Pitäisi muistaa, että vaikka aurinko ei paista niin silti UV-säteet tunkevat iholle pilvienkin takaa. Snorkkelireissun yhtenä tuloksena on siis punainen selkä ja polttavan kipeä nahka. Parantelen tätä olotilaa koko päivän oleilemalla resortissa lähinnä varjon puolella. Keli on tänään varsin hyvä ja aurinko paistaa suuremman osan päivästä.

Muukin paikassa majaileva jengi tuntuu olevan aika lailla samalla agendalla liikkeellä eli lukuisat riippumatot ja allas ovat kovassa käytössä. Näköjään tämä Fijin sadekauden sää on suurin piirtein sellaista kuin odotinkin eli välillä sataa kuin saavista, mutta sitten voi olla pitkiä aurinkoisiakin jaksoja. Eli sadekausi ei yleensä ole este tähän suuntaan matkustamiselle. Toki pahimmillaan voi olla myös tulvia ja taifuuneja – niitä ei onneksi ole tällä reissulla näkynyt ainakaan vielä…

Tältä päivältä ei jää mitään ihmeempiä merkintöjä matkapäiväkirjaan. Ihan hyvä ottaa rennommin aina välillä varsinkin pidemmälllä reissulla.

16.2.2017 Korolevu – Sigatoka - Korolevu:
Tänään on aika tehdä omatoiminen retki ja tarkastaa muutama lähiympäristön nähtävyys. Taas ollaan sään armoilla, mutta onneksi aamu näyttää taas varsin suotuisalta. Sateet tulevat muutenkin yleensä vasta iltaa kohti, joten on syytä olla ajoissa liikkeellä.

Olenkin jo joskus ennen yhdeksää päätien varressa odottamassa bussia. Eritasoisia busseja kulkee tiheään ja tällä kertaa kyydiksi valikoituu joku ”pikalinja”, joka ei pahemmin pysähdyksiä tee. Ystävällisen oloinen intialainen rahastaja lupaa pysähtyä Sigatokan hiekkadyynien kohdalla, mutta loppujen lopuksi bussi ajaa useamman kilometrin verran ohi. Kaveri pahoittelee jotain ja palauttaa hieman rahaa minulle, jotta voin ottaa vastakkaiseen suuntaan menevän pikkubussin päästäkseni sinne mihin olisi pitänyt aiemmin pysähtyä. Eipä tuosta suurta viivettä onneksi tullut…

Päivän ensimmäinen kohde on siis paikallinen hiekkadyynialue, jolle on myös myönnetty kansallispuiston status. Dyynejä on tullut muutamakin nähtyä ja en oikein tiedä mitä tältä paikalta odottaa. Käyn aluksi visitor centerissä lunastamassa 5 euroa kustantavan pääsylipun ja saan ohjeita aluetta kiertävistä poluista. Valittavana on pitkä ja lyhyempi kierros – valitsen näistä pidemmän, koska sen varrella pitäisi olla parhaat näkymät. Saan laminoidun kartan mukaani ja lähden päivän ensimmäisenä asiakkaana kiertämään dyynialuetta.

Varsinaiset dyynit alkavat reilun kilometrin päässä sisäänkäynnistä ja alkumatka on helppo taival ruohikkoista polkua pitkin. Polku loppuu, kun dyynit alkavat ja dyynialueella ei tietenkään mitään pysyvää uraa ole koska hiekka liikkuu kaiken aikaa. Näkymät ovat kieltämättä vaikuttavat, kun ensimmäiset dyynit avautuvat silmieni edessä pienen viidakkotaipaleen jälkeen! Dyynejä jatkuu muutaman kilometrin verran ja pidempi kierros jatkuu merenrantaa seuraten joko dyynien harjalla tai alempana rannalla. Kiipeän muutaman dyynin huipulle ja räpsin tukun kuvia hienoista maisemista. Hiekka on yllättävän kantavaa, vain muutamassa jyrkemmässä kohdassa tällainen yli satakiloinen läski uppoaa santaan! Sää on aurinkoinen ja huomaan, että dyynien keskellä on polttavan kuumaa kun ilma ei juurikaan liiku. Joudun siirtymään lähemmäksi merta kun helle alkaa käydä sietämättömäksi! Rannalla on käsittämätön määrä ajopuuta ja sekalaista aaltojen kuljettamaa roinaa – aika surrealistisen näköinen alue tämä paikka kyllä on (ja täysin erilainen kuin aiemmin näkemäni dyynit).

Lähden pikkuhiljaa palaamaan takaisin päin – hieman on epävarmuutta löytää taas polku mutta pienen hakemisen jälkeen olen taas jonkinlaisella tieuralla. Yhtään ihmistä ei ole näkynyt eli olen saanut nauttia alueesta ihan yksikseni – hyvä niin!

Palaan päätielle ja otan jonkun paikallisbussin takaisin Sigatokan pikkukaupunkiin. Koitan löytää taksia, jota tarvitsen seuraavaan kohteeseeni päästäkseni. Pirssi on yllättävän hankala löytää – yleensähän kuskit bongaavat turistin mutta nyt vapaita suhareita on vähän tarjolla. Kyselen hintaa Tavuli Hill Fortiin ja takaisin kolmelta kuskilta mutta pari ensimmäistä laittaa pöytään ihan kohtuuttoman tarjouksen eikä tinkiminenkään tunnu kiinnostavan. Kolmas ukkeli pyytää kymmenisen euroa edestakaisesta matkasta + odottelusta paikan päällä ja tartun tähän tarjoukseen.

Tämäkin kohde on hieman mysteeri – jonkinlainen linnoitus hienoilla jokinäkymillä olisi odotettavissa mutta muuten paikan olemus on epäselvä. Vajaan viiden kilometrin hiekkatietaipaleen jälkeen olen perillä hiljaisen oloisessa paikassa. Täälläkään ei tunnu olevan yhtään vierailijaa! Pienestä talosta löytyy parrakas nainen, joka rahastaa sisäänpääsyn ja antaa valokopion paikan esitteestä. Lähden kiipeämään kivistä polkua, joka johtaa jonnekin puiden siimekseen…

Linnake osoitttautuu melkoiseksi kivikasaksi – toisin sanoen se on niin raunioina, että mitään varsinaista nähtävää ei ole ja ylipäätään näiden kivien kutsuminen linnoitukseksi on liioittelua tai suorastaan huijausta. Varmasti täällä on aikanaan ollut tongalaisten rakennelmia, mutta niin heikossa hapessa paikka nykyään on, että ei tällaisesta kehtaisi pääsymaksua periä! Pari näköalapaikkaa ovat kyllä hienoja, mutta muuten tämä mesta menee kyllä täysin rosvo-sektoriin… Poistun aika nopeasti takaisin kohti Sigatokaa, jossa kiertelen hetken aikaa kaoottisen oloisia katuja ja ihmettelen paikallisten arkipäivää.

Jatkan taas matkaa paikallisbussilla – tällä kertaa pääsen jonkun superhitaan romukasan kyytiin, joka kiertää kaikki mahdolliset pikkukadut. Pääsen kuitenkin nopeasti perille päivän viimeiseen kohteeseen eli Kula Eco Parkiin. Tämä on selkeästi vähän korkeamman profiilin nähtävyys ja sisäänpääsyn hinta on sen mukaisesti vajaa 20 euroa. Taas huomaan olevani ainoa asiakas – on täällä vaan hiljaista näin low seasonin aikaan!

Tämä paikka on eräänlainen yhdistelmä eläintarhaa, kasvitieteellistä puutarhaa ja viidakkopolkua. Ja lisäksi löytyy sekalaista perheille suunnattua toimintaa kuten vesiliukumäkiä. Nähtävillä on erilaisia Fijin elukoita – lähinnä lintuja ja liskoja. Reilun kilometrin pituinen puusta tehty polku kiertää aluetta mutkitellen ja nähtävää riittää kohtuullisen paljon. Useimpiin lintuhäkkeihin pääsee tallustelemaan niiden sisälle eli siivekkäitä pääsee ihmettelemään hyvinkin läheltä. Suurin osa linnuista on vaarattoman oloisia papukaijoja eli mihinkään kotkahäkkiin ei tarvitse astua…

Kierroksen lopussa saa kokeilla iguaanin ja käärmeen pitämistä kädellään – ehkä hieman epäeettisen oloista touhua mutta päätän kokeilla miltä matelijat tuntuvat. Ei tule mitään suurempia tunteita näiden elukoiden koskettelusta ja otukset myös malttavat olla purematta. Ihan kiintoisa paikka tämäkin mutta vähän suolainen sisäänpääsymaksu. Onneksi sain kierrellä täällä yksin – jos mesta olisi ollut täynnä tenavia niin olisin varmaan poistunut täältäkin äkkiä!

Otan päivän viimeisen bussikyydin ja palaan resorttiin. Alkaa taas satamaan, mutta onneksi säiden jumalat avasivat sadehanat vasta hotellille päästyäni!  

17.2.2017 Korolevu – Suva - Korolevu:
Tämän päivän proggis on tehdä visiitti isolle kirkolle eli maan pääkaupunkiin Suvaan. Matkaa sinne on noin 100km ja retken pitäisi onnistua helposti bussilla. Syön pikaisen aamiaisen joskus yhdeksän maissa ja lähden heti sen jälkeen väijymään bussia päätien varteen. Sää on tänäänkin kohdallaan (ainakin vielä) – aurinko siis paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Tällä kertaa bussia saa odotella lähes puoli tuntia mutta muuten matka on niin helppo kuin odotinkin ja löydän reilun parin tunnin kuluttua itseni Suvan kuhisevasta bussiterminaalista. Tai mitään terminaalirakennusta siis ei ole vaan lähinnä sekalainen määrä katoksia ja lipunmyyntikoppeja. Busseja on kyllä käsittämätön määrä huomioiden tämän saaren rajallisen tieverkoston. Suurin osa ajokeista on sympaattisen näköisiä ”retrobusseja” – mihin lienevätkään menossa?

Lopetan bussien ihailun ja tutustun hetken aikaa vieressä olevaan toriin. Tällaisia komplekseja löytyy lähes kaikista vähemmän kehittyneistä maista ja niistä löytyy aina kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää ja ennen kaikkea valokuvattavaa. Täälläkin on vaikka mitä minulle täysin tunnistamattomia kasviksia ja hedelmiä, visuaalisesti hienosti aseteltuja toripöytiä ja tietenkin valtava määrä ihmisiä… Kiehtova paikka, jossa voisi viettää enemmänkin aikaa!

Lähden seuraamaan LP:n suosittelemaa kävelykierrosta, jonka pitäisi kiertää Suvan keskeisimmät nähtävyydet, joita ei kovin montaa ole. Kiinnostavaa nähtävää kyllä riittää, mutta mitään loisteliaita museoita tms on turha tästä kaupungista hakea. Kiinnostavia rakennuksia kyllä riittää – Suva kun on erikoinen sekoitus eri aikakausien arkkitehtuuria. Löytyy jonkun verran siirtomaa-ajan rakennuksiakin – näiden vieressä tosin voi olla moderni pankki tai ostoskeskus. Kaupunki on tosiaan varsinainen sekoitus uutta ja vanhaa. Yleinen fiilis on ihan positiivinen – ei siis liikaa väkeä / saastetta / melua…

Kiertelen Suvan katuja ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Alkaa hiostamaan tosissaan ja pidän lepotauon paikallisen rugby-kentän reunalla. Nuoret kaverit huutavat bulat ja jään hetkeksi katselemaan rugby-treenejä. Kyseinen laji on tosiaan suosittua täälläpäin – varsinkin kun Fiji voitti olympiakultaa viime vuonna. Jatkan matkaa ja saavun yhteen Suvan muutamasta puistosta. Sen keskeltä löytyy Fijin (ainoa?) museo, jossa pitää ilman muuta käväistä. Mesta osoittautuu aika pieneksi ja näyttelyistä jaa hieman sekava fiilis. Oikein selkeää punaista lankaa maan historiasta ei löydy mutta silti ihan kiinnostavia yksittäisiä huoneita kylläkin.

Kun poistun museosta, niin taivas onkin alkanut pilvistyä. Eli lienee perinteinen iltapäiväsade tulossa… Jatkan matkaa takaisinpäin ja toivon ehtiväni sateensuojaan ennen kuin taivas repeää. Tämä onnistuukin yllättävän hyvin ja ehdin juuri tilata curry-annoksen yhdessä Suvan lukuisista intialaisista kuppiloista ennen kuin alkaa satamaan. Lammascurry maistuu erittäin hyvälle ja otan vielä ”santsikupin” ennen kuin jatkan matkaa sateessa bussiasemalle. Suvassa olisi voinut hengailla vielä hetken, mutta taivas näyttää niin synkälle, että taitaa olla parempi lähteä takaisin.

Bussikyyti löytyy heti, mutta tämä kyyti meinaa päättyä puolimatkaan, kun bussi tuntuu olevan hajoamispisteessä. Kuski käy korjaamassa moottoria kun dösä meinaa hyytyä ylämäkiin – eipä tunnu fiksailu oikein ratkaisevan ongelmaa mutta ainakin pysytään liikkeellä! Resortissakin sataa lähes koko loppupäivä joten auringonlaskun tiirailu jää tänään väliin. 

Back to www.acidkainen.net home page