Tonga - February 2017

This country is unique - the slow pace of living makes you really feel like being on the other side of the globe far from home! I tried to adapt to the local lifestyle as much as possible and took it easy by enjoying the beaches, doing some bicycling and justchilling out. Found a couple of really good (and mostly deserted) beaches and enjoyed watching the famous "Blowholes" a couple of times.  I managed to visit two islands during my South Pacific, Australia and New Zealand tour: main island of Tongatapu and the more remote island of Eua.

Places visited:

  1. Tongatapu island (various locations)
  2. Eua island
  3. Tongatapu island (Keleti Beach)

Check out the photo gallery

18.2.2017 Korolevu – Nadi – Nuku´alofa, Tonga:
Tänään matka jatkuu kohti ”naapurisaarta” eli Tongan kuningaskuntaa. Tämä vaatii tietenkin lentomatkaa eli Fiji Airwaysin kyytiin on tarkoitus hypätä tänäänkin. Tongan oma kansainvälinen lentoyhtiö meni konkurssiin jo vuosia sitten… Herään taas ajoissa ehtiäkseni aamun ensimmäiseen bussiin ja syön vielä yhden aamiaisen Beachousessa – alkaakin jo tympimään täysin samana pysyvä menu pikkuhiljaa!

Bussikyyti vie suoraan lentokentälle, joten mitään säätöjä taksikuskien kanssa ei tarvita tällä kertaa. Fijin lentoasema on pieni noin kymmenen kansainvälisen lähtöportin kompleksi, mutta silti ihan ”oikean” lentokentän oloinen paikka. Löytyy myös Burger King, johon tuhlaan viimeiset paikalliset dollarini.

Kone lähtee ajoissa liikkeelle ja on noin puolillaan väkeä. Vaikka sää on pilvinen, niin ikkunasta näkyy harvinaisen hienoja maisemia – eipä ole ennen tullut nähtyä näin monia turkoosin sinisen meren ympäröimiä paratiisisaaria lintuperspektiivistä…

Kone saapuu Tongalle hieman etuajassa ja muita lentokoneita ei kentällä näy. Lentoasema on odotetun pieni ja muodollisuudet sujuvat nopeasti. Ulkopuolella odottaa normaali hässäkkä ja alan etsimään kyytiä pääkaupunkiin. Seuraani lyöttäytyy hieman oudolta vaikuttava taksikuski ja lopulta päätän antaa ukolle mahdollisuuden, kun hintakin on kohdallaan. Ukkeli osoittautuu ihan ok suhariksi, joka kuskaa tongalaisen rauhallista vauhtia minut valitsemaani majataloon asti.

Liikenne on tosiaan silminnähden verkkaista Tongan pääteillä. Autot ovat suurilta osin vanhoja japanilaisia romuja ja kellään ei siis tunnu olevan kiire mihinkään. Saari on tasainen kuin pannukakku eli mäkiä ei käytännössä ole. Tonga sopii siis erittäin hyvin fillarointiin, jota täytyykin kokeilla joku päivä täällä.

Noa Guesthouse sijaitsee lähes kaupungin ytimessä, vaikka sitä onkin aluksi hieman vaikea uskoa. Sen verran rauhallinen paikka kun on kyseessä – tulee vähän jonkun suomalaisen pikkukaupungin omakotialue mieleen. Saan kohtuullisen ison huoneen, jossa tuulettimet pyörivät. Ilma on edelleen kuuman kostea – saapa nähdä koska olen seuraavan kerran ilmastoidussa huoneessa…

Lähden pienelle kaupunkikierrokselle kun on vielä valoisaa. Nuku’alofan keskusta on siis vajaan kilometrin päässä. Fiilis on tosiaan kuin jossakin suomalaisessa pikkukaupungissa – kerrostaloja ei juurikaan näy. Kaupunki vaikuttaa erittäin uneliaalta ja ihmisiä on vähän liikenteessä. Ilmeisesti sunnuntain läheisyys vaikuttaa jo asiaan? Kirkkoja on joka puolella sillä Tonga taitaa olla yksi hartaimmista kristityistä maista.

Huomenna pitäisi lähes kaikkien kauppojen ja ravintoloiden olla kiinni, joten varustaudun ostamalla ruokaa paikallisesta supermarketista. Aamiaisia on myös turha odottaa tässä majatalossa, joten ostan jotain purkkiruokaa, nuudeleita sekä tonnikalaa muutaman paketin. Palaan majatalolle ja lepäilen pari tuntia illan pimetessä. Väkeä ei ole kovin paljon – suurin osa näyttää majailevan dormin puolella ja saan olla rauhassa yläkerrassa.

19.2.2017 Nuku´alofa:
Sunnuntait ovat Tongalla kuin juhannusaatto stadissa. Työnteko on kiellettyä ja paikallisten ohjelmaan kuuluu ennen kaikkea kirkossa käynti ja yleistä oleilua sekä tietenkin mässäilyä. Muistelen jostain lukeneeni, että tongalaiset olisivat maailman lihavin kansa? Se on kyllä hyvinkin mahdollista ainakin ensimmäisen päivän satunnaisotoksen perusteella ja mielipide vaan vahvistuu, kun aloitan sunnuntain osallistumalla paikalliseen jumalanpalvelukseen.

Majatalon naapurissa on siis ”kuninkaallinen” kirkko eli kyseisessä pyhätössä käyvät myös Tongan kuningasperheen jäsenet. Kirkko on ruma betonimöhkäle ja aika vaatimaton myös sisäpuolelta. Väkeä pitäisi mahtua sisään jopa 2000 sielua! Saavun paikalle vähän ennen kello kymmentä ja porukkaa lappaa sisään koko ajan. Kirkossa käynti on selvästikin viikon tärkeimpiä tapahtumia Tongalla ja jengi on pukeutunut parhaimpiinsa. Silmiinpistävää on erilaisten kaislahameiden suuri määrä – sekä miehillä että naisilla. Tämä perinneasua on edelleen kovin suosittu ja moni näyttää kietaisevan kaislahameensa vähän modernimman vaatetuksen päälle. Miehillä näyttää myös olevan usein päällä pitkää kangashametta muistuttava vaate.

Kirkko ei ole ihan täynnä mutta väkeä on kyllä satoja. Parhaat paikat keskellä edessä ovat vallanneet torvisoittokunta ja iso kuoro. Menen itsekin eteen istumaan nähdäkseni paremmin, mitä meininkiä tähän tilaisuuteen kuuluu. Kuoro ja torvisoittokunta viihdyttävät jengiä ennen kuin varsinainen messu alkaa. Kello kymmenen maissa nämä kinkerit alkavat sitten toden teolla. Messu noudattelee jossain määrin luterilaisesta jumalanpalveluksesta tuttua kaavaa – ohjelmassa on siis saarnaamista, veisaamista ja raamatun lukua.

Jengi laulaa innolla mukana, vaikka kuoro ja torvien pauhu kuuluvatkin päällimmäisinä. Kuninkaallisilla on oma aitionsa, jossa näyttää istuvan yksinäinen nainen – kukahan mahtaa olla kyseessä? Myöhemmin kuulen, että kuningas ja kuningatar olivat toisella saarella ja paikalla olisi ollut ”vain” prinsessa! Papin lisäksi äänessä on useampi henkilö, mutta koska lähes koko seremonia on tongaksi jää saarnojen ja muiden syvempi pientä englanninkielistä yhteenvetoa lukuun ottamatta epäselväksi. Kiintoisinta on kuitenkin tarkastella jengiä ja otan myös muutaman ”salavideon” kännykällä. Messu kestää reilun tunnin ja päättyy Tongan kansallislauluun. Jään hetkeksi ihmettelemään meininkiä ja otan lisää salakuvia kameran zoomilla, joka osoittautuu hyödylliseksi myös muussa kuin luontokuvauksessa!

Palaan hetkeksi majatalolle syömään aamiaisnuudelit ennen kuin lähden pidemmälle kaupunkikierrokselle. Jengiä on liikkeellä todella vähän ja kuten odotinkin, niin ihan joka paikka kirkkoja lukuun ottamatta on kiinni. Nuku’alofan harvalukuiset nähtävyydet on äkkiä kierretty. Tsekaaan kuninkaalliset haudat, pari hieman komeampaa kirkkoa ja kuninkaallisen palatsin sekä sen viereen rakennettavan hieman muovisen oloisen valtavan hallintorakennuksen. Hengailen hiljaisella rantabulevardilla, kunnes bongaan mielenkiintoiselta vaikuttavan hautausmaan.

Näitä kalmistoja on Tongalla ihan joka puolella ja hautamuistomerkit ovat hieman erilaisia kuin mitä koti-Suomessa on tapana pystyttää. Varsinaista hautakiveä ei välttämättä ole ollenkaan, vaan monen henkilön muistoksi on pystytetty valtavan kokoinen muovinen ”juliste”, jota ympäröi usein muovikukkien meri. Nurmikkoa ei näillä hautausmailla kasva vaan hautakummut koostuvat joko korallista tai hiekasta.  Oikeastaan mikä tahansa tuntuu olevan sallittua vainajan muistamiseksi – mukaan lukien aurinkoenergialla toimivat spottivalot…

Jatkan matkaa satamaan, josta löytyy yllättäen avoinna oleva ravintola. Hyvä niin, sillä olo alkoikin olla jo vähän nestevajeinen – aurinko kun on porottanut koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Istuskelen tunnin verran rantakuppilassa, jossa on lähinnä turisteja ja kiinalaisia. Kierrän toista kautta takaisin ja edelleen kadut ovat tyhjää täynnä. Kirkoissa tuntuu olevan messuja pitkälle iltapäivään asti… Palaan majatalolle ja vietän loppupäivän siellä – kaupungilla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä.

20.2.2017 Nuku´alofa ja Keleti Beach:
Maanantaiaamuna meininki on taas aivan jotain muuta, eli autoa ja väkeä on liikkeellä runsaasti jo aamukahdeksan maissa. Syön taas nuudeliaamiaisen ja lähden selvittämään mahdollisuuksia Tongan pääsaaren kiertämiseen. Kyselen asiasta ensin majatalon respasta, mutta aika pihalla tuntuvat nämä leidit olevan. Taksikyyti maksaisi noin 100 euroa ja lähden kaupungille etsimään halvempaa kyytiä.

Parin matkatoimiston jälkeen poikkean varsinaiseen turisti-infoon, josta löytyykin hyödyllistä tietoa monestakin asiasta. Saarikierrosten järjestäjät on listattu yhdellä A4:lla ja turisti-infon henkilö soittaa yhteen lukuisista firmoista ja buukkaa minulle huomiseksi noin 50 euroa kustantavan kierroksen. Käyn myös paikallisen lentoyhtiön toimistossa ja kyselen hintoja maan sisäisille lennoille. Aika kalliita tikettejä olisi tarjolla – menopaluu noin tunnin matkan päähän kustantaisi noin 300 euroa. Taidan jättää kaukaisemmat saaret väliin sittenkin ja matkata lautalla johonkin.

Mietin hetken mitä loppupäivän ajan tekisin. Sää näyttää hyvältä ja päätän vuokrata polkupyörän.  Yksi aiemmin tsekkaamistani matkatoimistoista tarjoaa fillareita 10 euroa per päivä ja tartun tähän tarjoukseen. Fillari osoittautuu vaihteettomaksi munamankeliksi mutta eihän tällä saarella vaihteita tarvi! Lähden sotkemaan heti pois kaupungista yhtä saaren pääteistä pitkin. Liikennettä on jonkun verran, mutta tie on sen verran leveä ja autot liikkuvat verkkaisesti eli aika leppoisaa on Tongalla fillarointi. Lämpöä on kyllä vähintään tarpeeksi eli hikistä hommaa tämä kyllä on…

Tienviittoja ei juurikaan ole, joten suunnistaminen on hieman haasteellista. Tarkoitukseni on käydä reilun kymmenen kilometrin päässä olevalla rannalla, jonne päästäkseni pitää jossain vaiheessa kääntyä päätieltä etelään. Kyselen yhdessä kaupassa sijaintiani ja kassaneiti näyttää ilmeisen väärää paikkaa kartalla. Jatkan kuitenkin eteenpäin päätietä, kunnes alan olla varma siitä, että olen ajanut harhaan. Bongaan kiinalaisen hepun pitämän kaupan ja kysyn tietä. Ukko vastaa ”I don’t know” kun kysyn missä olemme. Jatkan matkaa ja eräältä huoltoasemalta löytyy onneksi apua ja oikeat koordinaatit. Palaan pari kilometriä takaisin ja käännyn vaatimattomalle hiekkatielle.

Reilun parin kilometrin taipaleen jälkeen olen vihdoin saaren etelärannalla. Jatkan pikkutietä aina merenrantaan asti, mutta mitään varsinaista hiekkarantaa ei näy. Ihan hienoja maisemia kylläkin, mutta selkeästi olen jossain keskellä ei mitään. Palaan rantaa myötäilevälle risteävälle tielle ja lähden suunnistamaan kohti Keleti Beach Resortia, jonne opastaa yksinäinen kyltti. Kyseinen paikka löytyykin helposti ja päätän pitää siellä tuumaustauon.

Resortissa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla mutta ravintola on onneksi auki. Ostan vettä ja huomaan rannalle osoittavan kyltin. Kuppilan terassilta eteeni avautuu hämmentävän kaunis näky – pieni laguunimainen ranta, jota suojelevat aalloilta oudon muotoiset kivipaadet. Nämä pyöreähköt kivipaadet kohoavat ikään kuin portaina merestä ja peittyvät vähän väliä aaltojen alle. Kivissä on myös lukuisia reikiä, mistä aallot usein roiskuvat läpi – siitä lempinimi ”blowholes”, jolla nämä muodostelmat Tongalla tunnetaan.

Siirryn kuppilasta rannalle, joka on pieni mutta todella upea. Pehmeää valkoista hiekkaa on juuri sopivasti ja turkoosi vesi aaltoilee kutsuvasti. Hienointa tässä rannassa ovat ehdottomasti yli kivien vyöryvät aallot, jotka muodostavat sellaisen shown, jota voisi tuijotella tuntikausia kyllästymättä. Vietänkin rannalla varmaan kolmisen tuntia uiden ja ottaen aurinkoa. Osan ajasta paikalla ei ole ketään muita mutta välillä saapuu muutama ihminen ”häiritsemään”. On kyllä yksi hienoimmista ja erikoisimmista rannoista mitä olen nähnyt (ja aika monella rannalla on tullut käytyä).

Lähden fillaroimaan takaisin päin joskus kuuden maissa, jotta ehdin takaisin ennen pimeän tuloa. Ajoitus onnistuu hyvin ja sotken suoraan majatalolle. Jengi moikkailee iloisesti vähän väliä – eipä näy kovin montaa paikallista pyöräilijää vaan lähes kaikki tuntuvat liikkuvan autoillaan. Käyn vielä kaupungilla syömässä ja testaamassa paikalliset internet-yhteydet. Täällä myydään kaistaa megatavuittain eli täytyy surffata aika selektiivisesti. Friends Cafe -niminen paikka tarjoaa ystävällistä palvelua ja maistuvaa cevicheä, jota näköjään siis tarjoillaan myös Tongalla.

21.2.2017 Tongatapun saarikierros:
Tämän päivän ohjelmassa on kiertää koko Tongatapun saari. Tämä tuskin vaatii koko päivää, sillä saari on läpimitoiltaan noin 40km * 15km luokkaa. Käyn heti aamutuimaan palauttamassa fillarin ja ehdin nauttia tämän aamun nuudelit ennen kuin on aika siirtyä odottamaan kyytiä. Teta Toursin auto saapuukin hämmästyttävän täsmällisesti kello 10 maissa. Autossa on peräti kaksi naista – toinen on kuski ja toinen on opas. Kuulen olevani rundin ainoa osallistuja – sehän vaan sopii mutta ihmettelen, miten tämä putiikki tekee rahaa, kun hinta on niin paljon muita halvempi…

Kierros alkaa saaren länsiosista, jossa ensimmäisenä ihmetellään paikkaa, jossa kristinusko ”saapui” saarelle eli käytännössä kyseessä on erään löytöretkeilijän rantautumispaikka. Kovin paljon nähtävää ei tässä paikassa ole – lähinnä kiveen kiinnitetty laatta ja kilometrikaupalla avomerta. Jatkamme matkaa ja käymme tsekkaamassa paikallisen rannan ja yhden resortin. Kyselen huoneen hintaa, sillä tarkoitukseni on löytää seuraava majapaikka jostain rannan tuntumasta. Aika kalliita nämä vaatimattomat resortit kyllä ovat – huone lähtee yleensä jostain 60-70 eurosta per yö.

Matka jatkuu kohti hämmentävältä kuulostavaa kohdetta nimeltä ”Flying Foxes”, joka on pieni lepakkopopulaatio yhden hautausmaan vieressä. Otukset viettävät päiväänsä nukkumalla ylösalaisin puun oksalla – olisi pitänyt olla kiikarit, jotta näitä olioita olisi voinut tarkastella lähemmin. Ihmettelen hetken taas yhtä hautausmaata ennen kuin matka jatkuu.

Seuraavaksi on vuorossa kierroksen ehkä kiinnostavin kohde eli varsinainen blowholes-nähtävyys. Vaikka eilen jo näinkin näitä kivimuodostelmia, niin nyt on tarjolla vielä hieman massiivisemmat kivet ja niitä varten rakennettu katseluterassi. Nämä kivet pärskivät vielä komeammin kuin eilen bongaamani pikkuveljensä ja tiirailen näitä luonnon ihmeellisiä luomuksia aimo tovin.

Kierros jatkuu kohti saaren itäosia. Ennen kuin pidämme rouvien kanssa lounastauon, teemme pikapysähdyksen yhden Tongan omituisemman nähtävyyden luona. Kyseessä on tietenkin kolmilatvainen kookospalmu, joka on ainakin tongalaisten mukaan ainoa lajiaan maailmassa! Puu on tosiaan nimensä mukainen luonnonoikku, mutta eipä sitä kovin kauan jaksa tuijotella… Jatkamme matkaa ja pysähdymme johonkin tienvarren muovituolikuppilaan, jossa saan maistaa paikallista perusruokaa. Kyseessä on tapioka-juurta ja johonkin lehteen käärittyä lammasta sisältävä suurehko annos. Tapioka on aika mautonta eikä ruoka muutenkaan ole ihan herkullisimmasta päästä, taidan jättää tämän setin väliin jatkossa…

Itäpuolen nähtävyyksiä ovat Kapteeni Cookin rantautumispaikka, paikallinen Stonehenge ja tippukiviluola. Näistä ensimmäinen on taas mitäänsanomaton plakaatti kivessä, mutta seuraava kohde on varsin kiintoisa. Kyseessä on ikivanha valtava kolmesta kivipaadesta tehty rakennelma, jolle on kehitetty erilaisia selityksiä – mm. ajanlaskuun liittyen. Tippukiviluola on pienehkö ja heikosti valaistu. Siellä olisi mahdollista myös uida, mutta jätän kroolailun tällä kertaa väliin. Käymme vielä tsekkaamassa luolan lähellä olevan resortin, jossa olisi huomenna tarjolla joku illallisshow. Olen miettinyt yöpyväni kyseisessä mestassa, mutta paikassa on remontti meneillään, joten täytyypä miettiä vielä kerran mihin sitä seuraavaksi suuntaisikaan.

Saarikierros päättyy noin kello kolmen maissa ja jään hetkeksi keskustaan hengailemaan. Ihmettelen paikallisen torin tarjontaa, joka on tavalliseen tapaan kaikkea mahdollista hedelmistä vaatteisiin. Tori on käsittämättömän hiljainen – liekö jengi tehnyt ostoksensa jo aiemmin aamulla? Ihailen hienoja maskeja, joita olisi tarjolla monenlaisia. Olisivat kyllä hienoja lisäyksiä kokoelmiini, mutta valitettavasti en pysty roudaamaan moisia mukanani seuraavan vajaan parin kuukauden ajan…

Käyn uudelleen turisti-infossa kyselemässä tietoja Euan saaresta, johon ajattelen mennä pariksi päiväksi ja palaan sitten majatalolle. Illan ohjelma on sama kuin eilen eli visiitti Friends Cafehen. Illalla on taas vaihteeksi kunnon kaatosade. Muuten sää on suosinut lähes joka päivä – siis ei ainakaan ole satanut vaikka pilvistä onkin ollut.

22.2.2017 Nuku’alofa – Hihifo:
Tänään on aika jättää pääkaupunki taakse ja siirtyä hieman syrjäisemmille seuduille. Päätin eilisen kierroksen perusteella suunnata pääsaaren länsirannikolle ja soitan aamulla yhteen resorttiin varmistaakseni vapaan huoneen (vaikka näin low seasonin aikaan kaikkialla tuntuu olevan tilaa). Lähden joskus kymmenen maissa kävelemään kohti keskustaa ja rantakadulla sijaitsevaa bussiasemaa. Ennen kuin pääsen bussille asti niin juttelen hetken paikallisen ortodoksipapin (kyllä – ortodokseja on näköjään täälläkin) kanssa – heppua kiinnostaa kovasti mistä olen tulossa ja minne menossa.

Bussiasema on harvinaisen selkeä paikka tällaiseen maahan (johtunee bussilinjojen vähäisestä määrästä) ja bussia ei tarvitse kauan odottaa. Täällä matkustetaan kokoluokaltaan minibussin ja täysimittaisen linjabiilin välimaastoon sijoittuvilla ajokeilla, jotka ovat enemmän tai vähemmän hajoamispisteessä. Samaan kyytiin tulee myös australialainen Leo, joka on aiemmin törmännyt maiden keräilijä Tuomoon Tongalla. Ihmettelemme kyseisen hepun matkustamista – myöskään Tongalla häntä ei tuntunut juuri kiinnostavan mikään…

Liku’alofa Resort löytyy helposti ja bussi jättää minut päätien varteen. Resorttiin saa kävellä lähes kilometrin verran. Perillä odottaa aika samantyylinen mesta kuin mitä nämä Tongan pikkuresortit tuntuvat olevan – eli kymmenkunta bungalow-tyyppistä mökkiä, ranta ja ravintola. Tämä mesta vaikuttaa ihan mukavalta erityisesti laajan puutarhan ansiosta. Varsinaista hiekkarantaa sen sijaan ei ole vaan rantaan on rakennettu erillinen merivesiuima-allas.

Huone vaikuttaa ihan siistiltä, mutta päivän mittaan vessan kanssa ilmenee muutamakin ongelma. Aluksi vettä ei tule lainkaan pönttöön, sitten sitä valuu kaiken aikaa ja lopuksi tulee totaalinen vesikatko. Vaikka paikka on muuten ihan ok, niin alkaa pikkuhiljaa kypsyttämään jatkuva säätö huoneen kanssa. Säätäminen ei rajoitu vain huoneeseen vaan iltapäivällä kuulen, että hotellin mainostama illallisbuffet ja ”show” on peruttu vähäisen osanoton vuoksi. Onneksi minut luvataan viedä lähistöllä sijaitsevaan toiseen resorttiin, jossa pitäisi olla jotain vastaavaa tarjolla.

Vietän iltapäivän rennosti aurinkoa ottaen ja pulikoin merivesialtaassa, kunnes aallot käyvät liian korkeiksi ja täyttävät altaan (jonka idea kai on suojella uimareita niiltä). Kyyti illallisbileisiin lähtee seitsemältä ja vie ehkä kymmenisen minuuttia. Naapuriresortissa on parempi ranta – pitäisiköhän tulla tänne, jos eivät saa vessaa korjattua huomiseen mennessä?

En oikein tiedä, mitä odottaa tältä illallis-showlta. Pelkään jotain turisteille suunnattua possujuhlaa, mutta tämä huoli osoittautuu turhaksi, kun huomaan jengin koostuvan lähinnä paikallisista – selvästikin vähän parempaa väkeä on kyseessä. Onneksi ajoin parran ja laitoin vähän siistimmät releet ylle, niin turre ei herätä pahennusta (kuten ehkä kirkossa jo tein).

Homman nimi on ihan rehelliset syömingit tongalaiseen tyyliin. Seisovassa pöydässä on vaikka mitä epäterveellistä mättöä tarjolla – mukaan lukien kokonaisena grillattu sika eli kyllä näitä bileitä voi myös possujuhliksi kutsua! Juomat eivät kuulu noin 20 euroa kustantavan tiketin hintaan – paikalliset kittaavat kaljaa ja limuja aika rauhalliseen tahtiin eli mitään porsastelua juomapuolella ei liene odotettavissa… Tarjoilijat pörräävät jatkuvasti pöydissä huolehtimassa vieraista. Aika moni näistä kyyppareista on selkeästi ns. ladyboy-väkeä, joita tuntuu olevan usein tarjoilijoina Tongalla.

Joku hieman apaattisen oloinen trio soittaa muzakkia taustalla samalla kun jengi mässäilee. Kun suurin osa porukasta on päässyt jälkiruokaan asti alkaa illan varsinainen show eli sekalaisia tanssiesityksiä vajaan tunnin verran. Näitä numeroita on aika monta ja setti vaihtelee perinteisistä ”heimotansseista” pakollisiin tulitansseihin. Ihan viihdyttävää menoa ja paikalliset tuntuvat olevan innoissaan. Jengi kiipeä mukaan lavalle ja tunkee rahaa esiintyjien olkapäille merkkinä hyvästä showsta…

Meininki hiljenee joskus puoli kymmenen maissa ja pitää säätää jotenkin kyyti takaisin resorttiin. Kysyn möreä-ääniseltä ”naistarjoilijalta”, joka lupaa hoitaa asian ja ei mene kuin viitisen minuuttia ja olen jonkun hotellin työntekijän kyydissä kohti toista resorttia. Oli ihan hauska ilta ja vaikka ohjelma olikin aika lailla perus-turistihuttua niin oli ihan mielenkiintoista katsella paikallisten tapaa juhlia vähän fiinimmin tongalaisella skaalalla…

23.2.2017 Hihifo:
Pohdin mestan vaihtamista, mutta en jaksaisi lähteä mihinkään suuntaan, vaikka keli näyttää pilviseltä. Saan tingittyä paremman huoneen samaan hintaan ja jään siis Liku’alofaan toiseksikin yöksi. Toinen huone odottaa vielä checkouttia ja siivousta tosin. Syön hotellin aamiaisen (vaihteeksi siis jotain muuta kuin nuudeleita aamiaispöydässä) ja lähden pienelle retkelle etsimään parempaa rantaa.

Hotellin allasalueelta näkyy jonkunlainen siivu valkohiekkaista rantaa hieman kauempana ja päätän lähteä tarkastamaan tämän mestan. Päästäkseni beachille pitää ensin kävellä muutama sata metriä erittäin vaikeakulkuista rantakivikkoa pitkin – saa kyllä olla todella varovainen terävien kivien kanssa…

Ranta ei ole loppujen lopuksi mikään kovin kummoinen – ihmettelen missä ne Lonely Planetin kehumat hienot laguunit näillä nurkilla oikein ovat? Palaan hotellille ja toivon pääseväni toiseen huoneeseen, mutta siivous on käynnissä (vai liekö edes alkanut)? Taivas on edelleen pilvessä ja nahka paloi taas eilen vähän eli jääköön aurinkokylvyt tältä päivältä taas väliin. Huone vapautuu vihdoin joskus kello yhden maissa ja makoilen iltapäivän lähinnä sängyssä nauttien vaihteeksi taas kunnon leveästä patjasta…

Muuten aika vähän päiväkirjaan merkittävää jää tästä päivästä. Tuota lyhyttä rantabongausretkeä lukuun ottamatta en poistu tänään resortista ollenkaan…

24.2.2017 Hihifo - Eua:
Tänään on taas aikainen aamuherätys, sillä saari vaihtuu ja Euan saarelle menee vain yksi lautta päivässä. Sen pitäisi lähteä kello 10 eli aikaa pitäisi olla ihan riittävästi, vaikka bussien aikataulu on hyvin epäselvä (tai sitä ei tietenkään varsinaisesti ole). Olen joka tapauksessa tien varressa joskus hieman ennen kello kahdeksaa odottamassa bussia, joka saapuukin noin 10 minuutin odotuksen jälkeen. Olen pääkaupungissa reilun puolen tunnin kuluttua, eli aikaa lautan lähtöön on enemmän kuin tarpeeksi.

Talsin satamaan ja ostan lipun. Lautta onkin lähdössä puoli tuntia aikataulusta myöhässä eli mikään kiire ei todellakaan ole. Hengailen satamassa ja syön eväitäni ihmetellen laivan verkkaista lastausta. Rahtilaivan oloiseen paattiin kärrätään valtava määrä tavaraa aina ruoasta sohvakalustoihin.

Laiva lähtee loppujen lopuksi noin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä. Meri ei juuri myrskyä eli matka sujuu varsin tasaisissa merkeissä. Tilaa on myös reippaasti ja istumapaikkoja löytyy sekä sisältä että ulkoa. Löydän hyvän paikan laivan keulasta, josta näkee hyvin ohi lipuvat paratiisisaaret. Maisemat ovat kyllä hienoja ja niiden ansiosta noin kahden ja puolen tunnin matka menee nopeasti.

Euan satama on juuri niin pienen oloinen paikka kuin odotinkin. Olen buukannut Hideaway-majatalosta huoneen ja majatalon emäntä on luvannut hakea minut autollaan. Kyyti löytyykin sovitusti ja mukaan tulee myös hieman ärsyttävän oloinen ”amerikantongalainen” heppu, jonka kanssa tuli juteltua jo laivalla.

Hideaway on mukavan oloinen mesta – aika hiljaista on täälläkin ja olen ainoa turisti. Väen vähyyden vuoksi suuri osa retkistä ja muista aktiviteeteista eivät ole tarjolla juuri nyt, mutta emäntä lupaa järjestää minulle fillarin ja opastaa muutaman mestan, joissa voi käydä omatoimisesti. Tämän päivän ohjelmana on kuitenkin visiitti läheiselle rannalle, jossa saankin ottaa aurinkoa aivan rauhassa yksikseni! Uimiseen tämä mesta on liian kivikkoinen ja aallot ovat kovat mutta muuten oikein hieno paikka on kyseessä.

Palaan majataloon joskus kuuden maissa ja odottelen hetken illallisen valmistumista. Currykala toimii ihan hyvin. Lisukkeena on tosin ”happamia” banaaneja, joita maistan ensimmäistä kertaa. Kyseessä on siis joku banaanilajike, jonka hedelmät ovat vailla sokeria ja maku muistuttaa jossain määrin perunaa. Suoraan sanottuna aika vastenmielistä mössöä nämä ”hedelmät” ovat – täytyypä koittaa välttää näitä. Tongalaiseen safkaan kuuluu paitsi valtavat annokset niin yhtä lailla valtavat kasat hiilihydraatteja sisältäviä kasviksia kuten tapiokaa, riisiä tai näitä pahoja banaaneja – ei siis ihme, että lähes kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän ylipainoisia!

Mesta hiljenee aika aikaisin, kun kaikki harvalukuiset vieraat ovat syöneet. Eipä täällä juuri mitään tekemistä olekaan enää pimeän tulon jälkeen. Vetäydyn siis huoneeseen lueskelemaan Uuden Seelannin matkaopasta ja pohdin jo hieman kyseisen maan matkustuskuvioita, vaikka olen Tongalla vielä useamman päivän…

25.2.2017 Eua:
Aamu on aika hiljainen, kun herään joskus yhdeksän maissa aamiaiselle. Syön taas omat eväät eli jo perinteiset nuudelimätöt käynnistävät tämänkin päivän. Tänään on tarkoitus lähteä tutkimaan saarta fillarilla – saapa nähdä miten majatalon hieman kuluneen näköinen maastopyörä pelittää…

Keli on aurinkoinen ja kuuma päivä taitaa olla tulossa kun lähden joskus kymmenen jälkeen fillaroimaan hiljaista kylätietä pitkin. Naapurissa sijaitseva pikkukylä vaikuttaa suorastaan idyllisen rauhalliselta ja talot ovat hyvin hoidetun oloisia – itse asiassa jopa paremmassa kunnossa kuin pääsaarella. Tien kunto vaihtelee siedettävästä surkeaan ja joudun välillä taluttamaan pyörää, kun montut käyvät liian syviksi.

Kohteenani on saaren eteläkärki, josta pitäisi löytyä muutama mielenkiintoinen luonnon muovaama nähtävyys. Perille on helppo löytää, sillä tarvitsee vain ajaa saarta halkova ”päätie” loppuun asti ja sitten pitäisi olla perillä. Asutus loppuu puolessa välissä noin 10km matkaa ja loppuosa matkasta menee lähinnä metsän ja peltojen keskellä. Ihmisiä ei juuri näy, mutta sikoja tuntuu olevan kaikkialla…

Noin tunnin fillaroinnin jälkeen olen perillä ja rautalanka-aidasta tehdyn portin pielessä oleva kyltti kertoo veräjän takana odottavista nähtävyyksistä: pitäisi olla luvassa villihevosia, kivipuutarha, dramaattinen jyrkänne ja luonnon muovaama silta. Kuulostaa mielenkiintoiselta – menen siis sisään ja jätän pyörän parkkiin. Mitään sisäänpääsymaksua tai opastusta mestaan ei ole ja teitäkin lähtee useampaan suuntaan. Harhaudun aluksi ilmeisen väärille urille ja palaan takaisinpäin.

Kun bongaan villihevoslauman, niin tiedän olevani oikealla suunnalla. Keskellä ruohikkoista tieuraa on tosiaan kymmenkunta uljasta vaaleanruskeaa hevosta syömässä ruohoa. Pari oria korskuu hieman aggressiivisen oloisesti ja päätän kiertää lauman hieman kauempaa. Samalla havaitsen ensimmäiset ”kivipuutarhaan” kuuluvat möhkäleet. Kyseinen nähtävyys käsittää sekalaisen joukon oudon muotoisia isoja ja pieniä kivimuodostelmia, joiden väitetään joskus kauan aikaa sitten olleen meren alla. Tätä on tosin vaikea uskoa, kun katselee lähistöllä olevaa varmaan 100 metrin pudotusta mereen…

Kivipuutarha ja jyrkänne ovat kieltämättä näyttäviä ja valokuvauksellisia kohteita. Lähden seuraavaksi etsimään kaikkein kiinnostavimmalta kuulostavaa kohdetta eli valtavaa ”luonnollista” siltakaarta. Se on hieman syrjemmällä ja kyltti neuvoo kiipeämään vajaan puolen kilometrin verran kapeaa polkua ylärinteeseen. Siltakaari avautuu näkyviin varsin yllättäen ja on kieltämättä vaikuttava näky. Se on siis nimensä mukainen – ikään kuin joku olisi rakentanut kymmenien metrien pituisen sillan merestä sisämaahan avautuvan rotkon ylle. Tämän luonnon ihmeen tarkastelua varten on rakennettu pieni näköalatasanne, josta näkee hyvin aina meren pinnan tasolle asti. Pohdin hetken verran lähteä tutkimaan siltaa sen alapuolelta, mutta hylkään tämän idean liian vaarallisena, kun katselen jyrkän oloista polkua (tai uraa) joka vie alaspäin.

Käyn myös kävelemässä sillan päällä – se on itse asiassa niin suuri, että en edes tajua olevani varsinaisella sillalla kun puut peittävät näkymät rotkoon ja merelle! Ihailen vielä hyvän aikaa alueen hienoja näkymiä ennen kuin on aika lähteä pyöräilemään takaisin päin. En mene kuitenkaan suoraan majatalolle, vaan käyn tsekkaamassa, onko laivasatamassa mitään mielenkiintoista. Ei ole – paitsi että törmään kahteen suomalaiseen reissaajaan. Onpahan poroja lähtenyt runsaasti Tongalle! Tämä pariskunta on maailmanympärimatkalla ja ovat jatkamassa lähiaikoina Los Angelesiin…

Ostan kiinalaisten pitämästä kaupasta lisää juomista – tässä helteessä ja liikkuessa nestettä kuluu ihan käsittämättömän paljon. Fillaroin takaisin majatalolle ja otan loppupäivän iisisti. Syön taas paikallista cevicheä, josta on tullut suosikkiruokani Tongalla. Tälläkin kertaa lautaselle tulee kunnon satsin ”pahoja banaaneja”, jotka syön irvistellen…

26.2.2017 Eua:
Euan sunnuntain on vielä hiljaisempi kuin pääsaarella. Jätän kirkossa käynnin tällä kertaa väliin ja keskityn syömään kunnon aamiaisen eli munakasta ja iso satsi leipää naamaan. Edessä on ehkä eilistä asteen verran hikisempi retki saaren keskiosissa olevalle kansallispuistoalueelle. Tämäkin retki on tarkoitus tehdä omatoimisesti osittain pyörällä ja osittain kävellen. Majatalon antama kartta ja käsinkirjoitetut ohjeet vaikuttavat vähintään epämääräisiltä – saapa nähdä mitä tästä reissusta oikein tulee… Pakkaan taas laukun täyteen vettä ja lähden noin kymmenen maissa liikkeelle. Ohitan useamman kirkon, joissa on virrenveisuu käynnissä. Teillä ei näy ristin sielua ja pyöräilen hiljaisuudessa kansallispuistoalueen portille. Alueella on kuitenkin selkeästi käynnissä laajamittaisia hakkuita eli tongalainen määritelmä kansallispuistolle lienee jotain muuta kuin Suomessa…

Pysäköin fillarin ja lähden kävelemään polkuja pitkin tavoitteenani bongata useampi kohde – ensimmäisenä olisi jonkunlainen lampi tai allas. Se löytyy helposti ja on kaikkea muuta kuin luonnon muovaama nähtävyys. Kyseessä on lähinnä hämmentävä betonista rakennettu patoallas. Jatkan matkaa, kunhan pääsen ensin altaan ja pienen puron yli. Toinen kohde onkin paljon kiinnostavampi eli valtava 800-vuotiaaksi arvioitu puu. Aikamoinen möhkäle on tosiaan kyseessä ja pohdin hetken aikaa mitä kaikkea maailmanhistoriassa on tapahtunut tämän monsterin elinaikana. Aika paljon…

Sitten onkin luvassa tämän retken pisin kävelyosuus eli reilun tunnin taival metsäpolkuja ja tukkiteitä pitkin. Lähes koko matka on lievää nousua ylöspäin ja lämpötila tuntuu nousevan yhtä lailla koko ajan. Hikoilen varmaan pari litraa ja ihailen ihan vaikuttavia maisemia. Kun maasto kohoaa niin sademetsämäisen kasvuston lisäksi alkaa näkyä jonkinlaisia havupuita ja ruohikkoisia niittyjäkin. Omituista kyllä osalla pikkupoluista on tienviitat ja nimetkin eli suunnistaminen ohjeen perusteella on varsin helppoa.

Kun saavun vihdoin vuorenjyrkänteelle rakennetulle näköalapaikalle, niin olo on vähintäänkin tuskainen. Onhan tässä tullut oltua liikkeellä jo kohta kolmisen tuntia ja vettä kuluu hälyttävään tahtiin. Näkymät ovat kyllä hienot, mutta päätän jättää toisen hieman kauempana olevan näköalapaikan väliin ja suuntaan takaisin. Tuskinpa näkymät olisivat kovin erilaiset sieltä käsin? Bongaan vielä vuorenrinteessä olevan pienen luolan (Rottaluolaksi kutsuvat tätä paikkaa), mutta jätän rotankoloon konttaamisen väliin – niin pieneltä ja ahdistavalta kyseinen paikka vaikuttaa.

Kävelen omia jälkiäni takaisin ja fillaroin suorinta tietä takaisin majatalolle. Juon 1,5 litraa vettä janooni ja painun kylmään suihkuun. Olihan reippailua! Ei ehkä ihan mitään veret seisauttavia nähtävyyksiä tällä reissulla, mutta hyvästä kuntoilusta tämä retki kävi.

Lepäilen hetken huoneessa ja lähden neljän jälkeen lähistöllä olevalle rannalle. Toivon näkeväni hienon auringonlaskun ja tällä kertaa odotus palkitaan – itse asiassa tänään on kyllä harvinaisen kaunis ja värikäs valoshow noin iltaseitsemän maissa. Palaan hämärän tullessa majatalolle ja menen ajoissa nukkumaan. Jostain syystä maanantaina iltapäivällä ei menekään lauttaa Tongatapulle, vaan päivän ainoa yhteys on niinkin hulluun aikaan kuin klo 5 aamulla… Onneksi majatalon emäntä lupasi heittää minut ja jenkin satamaan vaikka keskellä yötäkin!

27.2.2017 Eua – Nuku’alofa – Keleti Beach:
Nukun huonosti ja liian vähän. Lautta lähtee onneksi suurin piirtein aikataulussa. Ensimmäinen tunti menee pimeässä ja kuuden jälkeen alkaa valjeta. Onneksi yöllä ropsinut sade taukoaa. Mitään hienoa auringonnousua ei ole odotettavissa, sillä taivas on tasaisen harmaa. Siirryn joka tapauksessa ulkopuolelle ja katselen maisemia, kunnes paatti tulee satamaan.

Saan jenkiltä kyydin keskustaan ja jään Friends Cafe – nimiseen kuppilaan syömään aamiaisen ja sukellan myös taas vaihteeksi tiedon valtatiellekin. Eipä mitään merkittävää näytä tapahtuneen…

Soitan Keleti Beach Resortiin, jossa kävin edellisellä viikolla. Kuten arvelinkin, niin myös tästä paikasta löytyy vapaa huone ja päätän siis viettää tässä majapaikassa jäljellä olevan reilun vuorokauden Tongalla. Kiertelen hetken keskustaa ja mietin, ostaako matkamuistoja. Groteskin näköiset maskit kyllä kiinnostaisivat, mutta rinkassa ei ole tilaa moisille otuksille ja matkaa on kyllä sen verran paljon jäljellä, että maskit ja muut matkamuistot jäävät hankkimatta.

Otan taksikyydin resorttiin, jossa on yhtä hiljaista kuin viimeksikin. Merenkäynti on rauhallisempaa ja rannan laguuni näyttää näin laskuveden aikaa täysin kuivuneelta. Pienen odottelun jälkeen saan huoneen ja nukun puolentoista tunnin päiväunet. Siirryn rannalle, mutta edelleen vettä on vähän – näköjään riippuu vähän päivästä, missä vaiheessa laguuni taas täyttyy vedellä iltapäivisin. Hengailen omassa rauhassani parisen tuntia, kunnes rannalle tunkee useampi ihminen ja lauma koiria. Aurinko ei tänään ole juuri paistanut ja päätän siirtyä hotellin ravintolaan illalliselle.

Syön taas yhden setin raakaa kalaa ja vetäydyn huoneeseen pesemään eilen pahoin likaantuneita kenkiäni ja kirjoittelemaan useamman päivän matkapäiväkirjat. Taustamusiikkina soivat aaltojen kohina ja hyönteisten siritys…

28.2.2017 Keleti Beach – Auckland:
Viimeinen aamu Tongalla tällä erää on pilvinen. Tälle päivälle ei ole mitään suurempaa ohjelmaa ennen kuin lento lähtee illemmalla – tarkoituksena on nauttia vielä kerran hienosta rannasta ja lähteä myöhemmin taksilla kohti lentokenttää ja Uutta Seelantia. Aamu- ja iltapäivästä ei siis jää juuri päiväkirjamerkintöjä…

Taksi saapuu sovitusti joskus neljän jälkeen ja saavun hyvissä ajoin (=runsaasti etuajassa) Tongatapun lentokentälle. Vaikka lähteviä lentoja on vain muutama kappale, niin kentällä on jatkuva hässäkkä meneillään. Suurin osa jengistä ei tunnu olevan menossa mihinkään, vaan odottelee / saattaa jotakuta. Ja osa tuntuu vaan hengailevan alueella. Kenttä on todella pieni, joten tekemistä ei juuri ole. Lentoni eli Virgin Australian kone on illan viimeinen ja ikävä kyllä ilta venähtääkin pitkäksi kun kone jostain tuntemattomaksi jäävästä syystä lähtee lähes pari tuntia myöhässä. Jotain ”engineeringiä” harjoitetaan pitkään ja hartaasti – samalla matkustajien annetaan istua koneessa varmaan puolentoista tunnin ajan…

Lopulta päästään liikkeelle ja reilun kolmen tunnin lento menee onneksi kivuttomasti. Mitään tarjoilua ilman lisämaksua ei ole eli kunnon halpistunnelmissa lentää tämä yhtiö… Aucklandin kentällä on jo vuorokausi vaihtunut kun vihdoin olen perillä. Maahantulo sujuu erittäin nopeasti – mitä nyt tullin koira tulee haistelemaan ja minulta kysellään, löytyisikö rinkasta ruokaa. Ei löydy joten pääsen jatkamaan matkaa.

Lentokenttäbussi kulkee onneksi läpi yön ja kuljettaa hiljaiseen keskustaan aika nopeasti. Tai ihan kuollutta ei ole vaan useampi kännissä riekkuva nuori tulee kyllä vastaan – tulee heti Helsinki mieleen kun katsoo näitä yön kulkijoita. Olen buukannut jonkun hostellin mahdollisemman keskeisellä sijainnilla – tämä mesta on kyllä hyvällä paikalla, mutta osoittautuu ns. teinihostelliksi, joita pyrin jatkossa välttämään. Kello on lähempänä neljää paikallista aikaa kun pääsen vihdoin nukkumaan (haettuani vähän kebabia yöpalaksi – Helsingin tunnelmia tulee tästäkin mieleen)… 

Back to www.acidkainen.net home page