Vanuatu - March 2017

This interesting country was not originally on top of my list of potential destinations during my South Pacific, Australia and New Zealand tour. But after seeing some pictures of the famous Tanna volcano I decided to make a little "detour" from Australia to Vanuatu. I was not disappointed: the volcano is one of the most spectacular sights I have seen so far! Port Vila was also interesting and quite different from the two other South Pacific island capitals I had already visited. I'm sure there would have been nice beaches in Vanuatu but during this visit I did not feel like sunbathing.  

Places visited:

  1. Port Vila
  2. Tanna
  3. Port Vila

Check out the photo gallery

27.3.2017 Melbourne – Brisbane – Port Vila:
Buukkasin muutama päivä sitten sellaisen lennon, joka lähtee Melbournesta kello seitsemän. Eipä tullut silloin mieleen, että täältä periferiasta ei kulje junia niin aikaisin, että ehtisin julkisilla kentälle. Ratkaisu on tietenkin ottaa taksi keskellä yötä eli joskus puoli viiden maissa. Näin ehdin vaihtamaan cityssä lentokenttäbussiin ja olen kentällä ajoissa. Eli yöunet jäävät vähiin, mutta tämä suunnitelma toimii ihan hyvin ja olen hyvissä ajoin Virgin Australian koneessa matkalla kohti Brisbanea. Tämäkin lento kuuluu niihin, joista ei jää mitään mieleen. Aikataulussa, mutta mitään hyvässä tai pahassa ei tallennu muistilokeroihin.

Brisbanessa on edessä kentän (tai terminaalin) vaihto, joka vaatii lyhyen junamatkan – täällä siis kotimaan ja ulkomaan kentät ovat kokonaan erillään. Luulen että tulee todella kiire, kunnes tajuan tällä alueella siirrytyn talviaikaan (Suomessa siirryttiin juuri kesäaikaan) ja vaihtoaikaa onkin ihan riittävästi. Brisbanen kenttä on taas yksi muiden joukossa eli eipä täältäkään jää juuri muistikuvia.

Port Vilan kone lähtee ajoissa eikä ole läheskään täynnä. Ei taida olla korkein sesonki matkustaa tähän suuntaan? Reilun parin tunnin siivu taittuu nopeasti ja keli on aika pilvinen eli Vanuatusta ei oikein saa ”ilmakuvaa” vaan kentälle tupsahdetaan sakeasta pilvestä. Kenttä on aika vaatimattoman oloinen – ei nyt ihan Tongan tasoa, mutta lähempänä suomalaista maakuntakenttää kuin kansainvälistä lentoasemaa. Maahantulo sujuu nopeasti – passiin näköjään napsahtaa viisumi täsmälleen samalla voimassaolopäivällä kuin mitä sanoin paluupäiväkseni eli toivottavasti ei tule mitään hässäkkää lentojen kanssa!

Ennen kuin poistun kentältä, niin käyn asioimassa Air Vanuatun tiskillä ja ostan liput Tannan saarelle. Siellä on Vanuatun kiinnostavimmalta vaikuttava kohde eli Mt Yasurin tulivuori. Buukkaan liput jo huomiselle, sillä loppuviikosta tuntuu olevan paluulippuja heikosti tarjolla. Nostan käteistä automaatista ja hyppään taksin kyytiin. Majoitus ei ole täälläkään mitään erityisen halpaa – ainakaan jos haluaa oman huoneen kohtuullisen etäisyyden päässä pääkaupungin keskustasta. Joka tapauksessa booking.com toimii taas ja majapaikka osoittautuu ihan ok:ksi – jopa pieni uima-allaskin löytyy.

Keli näyttää sateiselta ja ilta alkaa hämärtymään. Käyn nopealla kävelyllä Port Vilan keskustassa, joka vaikuttaa aika hiljaiselta. Ja sade alkaa tietenkin juuri nyt kun lähden kierrokselleni. Etsin hetken ruokapaikkaa ja päädyn johonkin pikaruokalan oloiseen burgerimestaan. Safka ei ole kummoista, mutta eiköhän siitä tarvittavan energian saa. Kävelen sateessa takaisin hotellin ja menen aikaisin nukkumaan, tulihan sitä herättyä keskellä yötä! 

28.3.2017 Port Vila – Tanna:
Port Vilaan tutustuminen jää myöhemmäksi, sillä tänään on tarkoitus siirtyä ”provinssiin” eli Tannan saarelle, joka on yksi Vanuatun kaukaisemmista kolkista. Lento lähtee kahden maissa ja en jaksa lähteä hotellista mihinkään, vaan oleilen altaalla ja syön aamiaista pitämättä kiirettä. Vanuatulla on näköjään eurooppalaisempi meininki kuin muissa viime aikoina käymissäni maissa eli liikenne on oikeanpuoleista ja hotellien check in- / check out -ajat noudattavat eurooppalaisia käytäntöjä eli huoneen saa pitää kello 12 asti.

Lähden puolen päivän jälkeen kentälle ja testaan samalla Port Vilan paikallisbussisysteemin. Täällä on aika erikoinen yhdistelmä takseja ja minibusseja – homman nimi on se, että pakuilla ei ole mitään kiinteitä reittejä vaan ne liikkuvat siihen suuntaan, mihin kyydissä olevat haluavat. Eli eräänlaisista kimppatakseista on kyse. Kuskilta pitää toki kysyä onko oma määränpää siinä suunnassa, mihin kulloinkin ollaan menossa. Lentokenttäkyyti onnistuu siis helposti ja edullisesti – tosin kuski taitaa veloittaa minulta pari sataa vatua (vajaa pari euroa) ylimääräistä turistilisää.

Olen Port Vilan kotimaan terminaalissa pari tuntia ennen lentoa ja mesta on ihan totaalisen kuollut – taas liian ajoissa kentällä! Checkin kuitenkin onnistuu ja kävelen ulkomaan terminaaliin tappamaan aikaa. Siellä on pätkivä nettiyhteys ja hyödynnän tämän odotteluajan varatakseni liput pois Salomonsaarilta. Tannalla tuskin on minkäänlaisia verkkoyhteyksiä ja Vanuatu on tähän mennessä ensimmäinen käymäni maa, jossa Soneran (tai nykyään Telian) roaming ei toimi ollenkaan eli puhelinkin on poissa pelistä.

Palaan kotimaan terminaaliin ja siirryn odottelemaan konetta läpivalaisua, ei manuaalista laukkujen tirkistelyä, ei yhtään mitään! Koneeseen voisi viedä vaikka ydinpommin… Kone on uudenkarhea ATR-72 ja meininki tuntuu kyllä turvatarkastuksen puutetta lukuun ottamatta ammattimaiselta. Lento kestää reilun puoli tuntia ja ennen kuin tajuankaan, niin olen palmujen keskellä Tannan odotetun pienellä kentällä. Olen buukannut huoneen läheisestä pienestä pieneen lähtöaulaan. Huomaan, että tällä kentällä ei ole minkäänlaista turvatarkastusta – ei siis resortista ja paikan isäntä odottaa sovitusti lava-autonsa kanssa.

Rocky Ridge Bungalows osoittautuu idyllisen kauniiksi paikaksi – bungalowin terassilta avautuu merinäköala ja mesta on yhtä puutarhaa. Isäntäväki vaikuttaa mukavilta ja sovimme heti muutamista aktiviteeteista tuleville päiville. Tälle päivälle ei ole mitään erityistä ohjelmaa ja päätän käydä pienellä kävelyllä lähiympäristössä. Vähän kauempaa löytyisi rantoja ja resortin edustalla voisi snorklata mutta tyydyn tutkimaan saarta toistaiseksi jalan. Aika hiljaista Tannalla on – saarella on vain muutama kylä ja jengi elää varsin vaatimattomasti. Näillä nurkilla on kyllä vihreää luontoa silmänkantamattomiin, mutta ei paljon muuta. Zoomailen hetken resortin edessä avautuvaa riuttaa, ja kiipeän sitten lyhyen kävelyn jälkeen pienen nyppylän päälle katselemaan maisemia sekä bongaan pari villihevostakin.

Loppuillan ohjelmassa ei ole juuri muuta kuin isännän kokkaaman illallisen nauttiminen ja bungalowissa oleilu. Kämpässä on kyllä valtava määrä erilaisia ötököitä – onneksi lähinnä perhosia, eikä mitään purevia itikoita.

29.3.2017 Tanna:
En nuku erityisen hyvin, sillä ötökät pörräävät pimeässäkin ja Tannan yö on varsin kuuma. Löydän lopulta oikeat ”säädöt” hyttysverkkoon ja saan nukuttua jotenkuten aamuun asti. Keli näyttää puolipilviseltä ja menen aamiaiselle. Päivän varsinainen aktiviteetti on käydä katsastamassa tulivuori, mutta tälle retkelle lähdetään vasta iltapäivällä. Aamupäivällä on siis aikaa testata paikallinen snorklausspotti, jota kutsutaan Blue Holeksi. Vastaavan nimisiä paikkoja taitaa olla ympäri maailmaa – Egyptissä olen ainakin käynyt vastaavalla ”reiällä”.

Blue Hole on nimensä mukaisesti syvänne keskellä riuttaa noin 30m päässä rannasta. Sinne päästäkseen pitää kävellä riuttaa pitkin, joka on näin laskuveden aikaan lähes kokonaan näkyvissä. Saan resortista lainaksi snorkkelin ja räpylät, mutta riuttakenkiä ei ole. Niinpä edessä onkin todellinen tuskien taival, sillä kivikko on pirullisen terävää ja vaikka matkaa on vähän niin jalat tulevat todella kipeiksi.

Snorklauksesta ei sitten tulekaan oikein mitään. Snorkkeli on jotain halpismallia, josta puuttuu ilmaputken pidike ja maski tuntuu vuotavan, vaikka laitan hihnan kuinka kireälle. Spotti näyttää kyllä ihan hyvältä – näkyvyys on kunnossa ja korallia sekä kaloja tuntuisi riittävän. Mutta ei näiden lelujen kanssa vaan pysty uiskentelemaan. Palaan pettyneenä takaisin ja katselen kateellisena paikallisen dive shopin kanssa liikkuvaa ryhmää, jolla näyttää olevan kunnon välineet.

Syön kevyen lounaan ja koitan saada nukuttua pienen powernapin, ennen kuin on aika lähteä tulivuorelle. Saankin yllättäen unen päästä kiinni ja herään kohtuullisen virkeänä vähän ennen sovittua lähtöaikaa. Autokuski saapuu sovitusti ja lähden matkaan joskus puoli kolmen maissa kohti Mt Yasuria. Kuskina on joku nuori paikallinen heppu, joka haluaa ottaa veljensä mukaan (seuraksi varmaan, koska kuski joutuu odottelemaan pari tuntia tulivuoren juurella). Tyyppi ajaa kuin hullu ja tie on varsin heikossa kunnossa koko matkan. Joudun erikseen pyytämään pari valokuvausstoppia, sillä matkan varrella on hienoja maisemia.

Ensimmäinen merkki tulivuoresta on valtava tasanko, joka on peittynyt tulivuoren tuhkaan. Näky on aika omituinen – ikään kuin olisi autiomaassa mutta ”hiekka” on vaalean harmaata. Ja tuhkan kohde kohoaa suoraan edessäni, savuten ja jyristen pahaenteisesti… Tasangolla ei ole varsinaista tietä, vaan sekalainen joukko ajouria ja yksi isompi joki ylitettävänä. Pian saavumme tulivuoren visitor centeriin, jossa olemme reippaasti etuajassa – osittain kaahauksesta johtuen.

Tulivuorelle ei saa lähteä yksikseen haahuilemaan, vaan turistit kuskataan oppaiden toimesta ylös asti. Visiitti ajoitetaan alkuiltaan – niin, että vierailijat näkevät tulivuoren sekä päivänvalossa että pimeässä. Tämä onkin hyvä yhdistelmä, toki visiitin onnistuminen riippuu myös säästä ja vulkaanisen aktiivisuuden tasosta. Tänään on päällä aktiivisuustaso 2 skaalalla 1-5, jossa arvon ollessa 4 tai 5 turisteja ei päästetä ylös asti.

Ajamme pienen ryhmän ja oppaiden kanssa noin kymmenen minuutin matkan ylös ja pääsemme aluksi ihailemaan tulivuoren suuaukkoa hieman kauempaa. Savua pursuaa tasaiseen tahtiin ja vuoren uumenista kantautuu ukkosen jylinältä kuulostavia ääniä. Vaikuttaa lupaavalta! Hetken kuluttua saamme kiivetä hieman korkeammalle ja lähemmäksi kraatterin reunaa, josta avautuukin todella kiehtova näkymä. Yksi laavan tuloaukoista on selkeästi näkyvissä ja pääsemme seuraamaan mielenkiintoista showta kun säännöllisin väliajoin tulivuori ”räjähtää” ja syöksee laavaa sekä tulta noista aukoista. Kamerat räpsyvät koko ajan, kun ihailemme tätä ainutlaatuista näkymää…

Näkymät käyvät aina vaan vaikuttavammiksi kun hämärä alkaa laskeutua. Taivaalle suihkuavat laavamöykyt näkyvät selkeämmin ja meininki on villimpää kuin parhaassa uuden vuoden ilotulituksessa. Valitettavasti jossain vaiheessa oppaat pyytävät jengiä siirtymään kauemmaksi, sillä laavaa alkaa lennellä vaarallisen lähelle yleisöä. Turvallisuuden kannalta toki hyvä liike, mutta valitettavasti kauempaa ei näe enää kunnolla. Seisomme kraatterin huipulla varmaan vajaan tunnin, kunnes on lähes täysin pimeää. Sitten on aika palata autoille taskulampun valossa ja ajaa takaisin alas. Olipahan hieno show ja tällaisella paikalla olisi mielellään viettänyt koko yön vaikka telttaleirissä! Tulee vähän mieleen Turkmenistanin kaasukraatterin reunalla vietetty ikimuistoinen leiriyö!

Edessä on vielä paluumatka hullun kuskin kyydissä, nyt pelottaa kyllä tosissaan, kun matka taittuu säkkipimeässä yössä ja kaveri ajaa kuin jotain aavikkorallia. Pääsen onneksi ehjin nahoin takaisin resorttiin, jossa on illallinen odottamassa. Fiilistelen vielä tulivuorta katselemalla lukuisat videot, joita tuli taltioitua minuuttikaupalla. Vaikea kuvailla tätä kokemusta sanoin, kuvat (ja varsinkin videot) puhuvat puolestaan…

30.3.2017 Tanna – Port Vila:
Tannan visiitti jää kolmeen päivään ja se on kyllä ihan sopiva pituus – tosin tulivuorella olisi voinut käydä vaikka toiseenkin kertaan. Olen buukannut vielä toisen retken aamupäivälle ja lähtö on heti aamiaisen jälkeen. Ideana on käydä ”kastom villagessa”, joka tarkoittaa Vanuatulla paikkaa, jossa ihmiset elävät ”perinteiseen” tapaan luonnon keskellä – pääosin vapaaehtoisesti kai. Olen hieman epäileväinen tällaisen visiitin suhteen, liekö kyseessä jonkunlainen turisteja varten rakennettu show vaiko jotain muuta? Joka tapauksessa Tanna on sen verran syrjässä, että tuskin mitään teemapuistoa ainakaan on odotettavissa…

Isäntä heittää minut autollaan kylille, jossa vaihdetaan kyytiä vähän järeämpään pickupiin, joka ajelee puolisen tuntia perunapellon oloista tietä, joka tuntuu koko ajan huononevan. Taloja ja asutusta näkyy vähän väliä – ihan modernin oloista, mutta vaatimatonta elämää tuntuu täälläkin viettävän. Yhtäkkiä kuski pysäyttää auton ja viittaa hyppäämään kyydistä. Tien vieressä olevassa puskassa odottaa ”kaislahameeseen” pukeutunut nainen ja kuski neuvoo seuraamaan tätä rouvaa. Nainen toivottaa tervetulleeksi kylään (jota ei vielä näy missään) ja pyytää kulkemaan kapeaa polkua pitkin hänen perässään.

Puiden takaa löytyykin pieni kylä, jossa meininki on kuin jostain parin sadan vuoden takaa. Ihmiset ovat pukeutuneet itse asiassa puiden kaarnasta tehtyihin asuihin, jotka peittävät lähinnä ”henk. koht. alueet”, mutta muuten väki on puolialasti. Nainen puhuu ihan hyvää englantia ja kertoo kyläläisten valinneen tällaisen elämäntavan omasta tahdostaan. Jengi elää siis vailla mitään nykyajan mukavuuksia viidakon keskellä puusta rakennetuissa majoissa omavaraistaloudessa – eipä tosiaan näy telkkareita, kännyköitä tai sähköjohtoja näillä nurkilla. Mitään turistihömppää ei juurikaan ole havaittavissa, ainoastaan pieni ”matkamuistomyymälän” virkaa toimittava pöytä löytyy.

Visiitin aikana näkee pikaisen läpileikkauksen tällaisen paikan päivittäisestä elämästä – mm. kuinka kylän naiset kokkaavat ja herrat tekevät tulen perinteisin menetelmin. Kyläläiset pitävät myös turistille pienen tanssiesityksen, jonka jälkeen on aika palata takaisin tälle vuosisadalle. Vähän hämmentynyt fiilis tästä retkestä jää: en havainnut mitään selkeää show-meininkiä, mutta tuntuu kyllä aika hämmentävällä nähdä tällaista elämää kuitenkin aika lähellä ”sivistystä”!

Palaan vielä kerran resorttiin ennen kuin on aika lentää takaisin Port Vilaan iltapäivällä. Olen taas ajoissa lentokentällä ja tällä kertaa kiitän onneani aikaisesta lähdöstä. Lennon aika on näköjään muuttunut 40 minuuttia lipussa olevaa aikaa aiemmaksi ja vaikka tästä olisi yritettykin ilmoittaa, niin en olisi mitenkään voinut saada tätä tietoa, kun puhelin ei toimi ja nettiyhteyksiä ei ole! Puolityhjä kone lähtee siis joskus kolmen maissa kohti Port Vilaa ja reilun puolen tunnin kuluttua istun taas lentokentän hiostavan kuumassa aulassa. En ole varannut mitään majoitusta ja päätän tsekata mitä booking.com tarjoaa näin lyhyellä varoitusajalla.

Sea Change Lodge – niminen hotelli tarjoaa kohtuullisen hyvältä vaikuttavaa diiliä kolmen yön majoituksesta ja päätän tarttua tähän tarjoukseen. Katsotaanpa mitä tästä tulee, kun varaan näin lyhyellä varoitusajalla yösijan! Hyppään taksiin ja parin kymmenen minuutin kuluttua olenkin majapaikassa, jonka ystävällisen oloinen isäntä toivottaa minut tervetulleeksi. Varaus on tullut perille ja ilokseni isäntä lupaa upgraden isompaan huoneeseen, joka osoittautuu kolmen huoneen huoneistoksi! Tämän reissun isoin kämppä ilman muuta eli vastinetta saa kyllä rahalle!

En jaksa lähteä pidemmälle Port Vilaan enää tänään, vaan talsin ainoastaan lähellä mökkiäni olevaan supermarketiin, josta löytyykin melkoinen valikoima tavaraa. Tuontitavaraa varsinkin Ranskasta löytyy juustoista viineihin – aikamoinen kontrasti verrattuna Vanuatun tyypillisimpiin ruokakauppoihin eli lukuisiin ”kiinalaisiin kauppoihin”, jotka tuovat mieleen lähinnä jonkun suomalaisen kyläkaupan vuosikymmenten takaa. Ostan syötävää pariksi päiväksi ja palaan talooni. Vaihteeksi on taas toimiva nettiyhteys ja loppuilta meneekin lähinnä tiedon valtatiellä useamman päivän uutisantia selaillessa ja loppureissun kuvioita pohtiessa.

31.3.2017 Port Vila:
Enpä muista koska olen viimeksi laittanut itselleni aamiaista oikein kunnon keittiössä! Ostin eilen ainekset ”skandinaaviseen” aamiaiseen ja kieltämättä makkaravoileivät, murot ja hedelmät maistuvat vaihteeksi erittäin hyviltä. Lähden liikkeelle lähempänä puolta päivää ja suurin piirtein samalla hetkellä, kun poistun kämpästä alkaa satamaan. Taivas ei näytä erityisen synkältä, mutta sade tuntuu jatkuvan. Lähden kuitenkin kaupungille ja talsin läpi hieman paremman väen asuinalueelta vaikuttavien korttelien.

Vanuatun museo sijaitsee aivan lähistöllä ja sateen vaan jatkuessa suuntaan siis sinne. Museo on varsin pieni, käytännössä vain yksi suurehko huone, jossa on erittäin sekalainen kokoelma tavaraa. Punainen lanka tuntuu puuttuvan ja tässäkin museossa on sellainen vanhan ajan museon fiilis: eli pölyttyneitä esineitä ja tekstiä pienellä präntillä. Lähinnä sekalaisin ”perinne-esineitä”, täytettyjä ja muuten säilöttyjä eläimiä ynnä muuta tyypillistä tällaisen museon esineistöä tarjoaa tämä sali. Museo on siis aika nopeasti koluttu…

Sade on onneksi lakannut ja jatkan kohti keskustaa, jossa tuli käytyä pikavisiitillä jo aiemmin tällä viikolla. Vähän sekavan oloinen on Port Vilan ydin: löytyy perinteisen oloinen tori, tax free-myymälöitä, jonkinlainen pieni rantabulevardi, kasinohotelli ja kehitysmaahenkisiä pikkukauppoja. Ilmeisesti Vanuatuun tulee jonkun verran risteilylaivoja aussien talvikaudella ja siksi kaupungista löytyy jonkinlaista ”turisti-infraakin”.  Museota lukuun ottamatta mitään erityisiä nähtävyyksiä kaupungissa ei varsinaisesti ole. Hengailen kaupungilla ehkä parisen tuntia ennen kuin päätän palata hotellille.

Ehdin vielä oleilla uima-altaalla parisen tuntia ennen kuin alkaa hämärtää. Vaikka kämpillä voisi kokkailla vaikka millaisen illallisen päätän vaihteeksi syödä kunnolla ravintolassa. Lyhyen kävelymatkan päässä on mielenkiintoiselta vaikuttava ravintola, joka tarjoilee ranskalaistyyppistä ruokaa (mikä ei yleensä minua juurikaan kiinnosta). Listalla on kuitenkin yksi erikoisuus, joka pitää ilman muuta testata eli flying fox eli hedelmälepakko. Todellakin tarjolla olisi punaviinikastikkeessa valmistettua lepakkoa, eipä tulisi ihan heti mieleen syödä tällaista otusta… Tannan kyläläisten ruokavalioon taisi myös kuulua tämä lentävä kettu!

Lepakkkoannos tarjoillaan riisin ja kasvisten kera. Otus on kieltämättä hieman kuvottavan näköinen, mutta maku on ihan ok ja vahvan kastikkeen vuoksi on hieman vaikea eritellä lepakon ”ominaismakua” – joku riistalintu tästä oliosta ehkä tulee mieleen? Aika luiseva ateria kyllä on ja syödessään saa olla varovainen pienten ja terävien luiden kanssa. Ei missään nimessä pahanmakuinen annos, mutta en välttämättä tilaisi toista kertaa…

1.4.2017 Port Vila:
Syön taas kunnon aamiaisen ja lähden joskus aamupäivällä liikkeelle. Päivän suunnitelmana on käydä katsastamassa pari paikkaa Port Vilan ytimen ulkopuolella. Tarjolla olisi myös kaikenlaisia saarikierroksia ynnä muita organisoituja retkiä, mutta on tullut viime aikoina oltua niin monella retkellä, että en oikein jaksa innostua koko päivän kestävistä opastetuista kierroksista. Pikkubusseilla pääsee kuitenkin omatoimisesti kätevästi ja halvalla Mele Bayn alueelle, jolta löytyy useampi kiinnostavalta vaikuttava kohde.

Pyydän kuskia jättämään minut kyydistä paikallisella rannalla, josta lähtee venekyytejä parin sadan metrin päässä olevalle pikkusaarelle. Rannat eivät kuitenkaan näytä erityisen houkuttelevilta – hiekka on aika tummaa ja ainakin mantereen puoleinen ranta on likaisen oloinen. Väkeä on vähän, vaikka onkin viikonloppu ja mietin mitä tehdä. Jossain lähistöllä pitäisi olla vesiputouksia ja jonkinlainen uimapaikka niiden yhteydessä. Päätän lähteä katsastamaan tämän paikan seuraavaksi.

Lonely Planet ja mukaan ottamani kartta ovat vaan varsin epämääräisiä lähiseudun koordinaattien osalta ja kestää hetken löytää perille. Putouksille on itse asiassa yli parin kilometrin matka ja jonkun aikaa maantien vartta talsittuani päätän hypätä pikkubussin kyytiin, kun kohdetta ei vaan tunnu löytyvän. Lopulta olen perillä ja noin kymmenen euron pääsymaksun suoritettuani pääsen alueelle, jolla muutama uimapaikka turkoosin värisessä joessa ja noin 30-metrinen vesiputous, joka jylisee alas pitkin pystysuoraa kallioseinämää. Turisteja ei näy vaan mestoilla on lähinnä paikallisia uiskentelemassa. Vesiputous on ihan näyttävä, mutta niitä on vaan tullut nähtyä niin monia, että menee vähän ohisektoriin tämä paikka. Ja Dominikaanisen Tasavallan reissulla pari kuukautta sitten tuli uiskenneltua ja hypittyä putouksissa vähintään tarpeeksi…

Lähden palaamaan takaisin rannalle. Matkan varrella on Secret Garden -niminen paikka, joka on jonkunlainen yhdistelmä kasvitieteellistä puutarhaa ja ulkoilmamuseota. En jaksa oikein innostua paikan tarjonnasta vaan tyydyn juomaan kuppilassa kokiksen ja jatkan matkaa. Oleilen jonkun aikaa rannalla ja mietin pitäisikö käydä katsastamassa Hideaway-niminen pikkusaari. Ranta ei näytä kuitenkaan erityisen kutsuvalta ja päätän lähteä takaisin stadiin päin. Ostan supermarketista lisää ruokaa ja vietän loppupäivän kämpillä – altaalla ja keittiön pöydän ääressä buukkaillen viimeisen Australian osuuden lentoja ja aktiviteetteja.

2.4.2017 Port Vila – Honiara:
Tänään vaihtuu taas maa ja edessä pitäisi olla tämän kierroksen viimeinen uusi kohdemaa – toki edessä on vielä paluu Australiaan ja Singaporeen, mutta Salomonsaaret pitäisi olla kuudes ja viimeinen kokonaan uusi tuttavuus tällä reissulla. Ajan taas pikkubussilla lentokentälle, jossa olen kello yhdentoista maissa. Tällä kertaa lentoyhtiönä on Solomons eli aika kattavasti tulee lennettyä lähes kaikilla tämän alueen yhtiöillä. Kone tulee Fijiltä ja jatkaa välilaskun jälkeen Honiaraan. Aika täydeltä lento tosiaan näyttää eli kyllä halvimman kiintiön paikat oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin ennen kuin itse varasin tätä lentoa. Tuleepahan koettua business-luokka tällaisellakin välillä…

Busineksessa on kymmenkunta tuolia, joista ehkä puolet on varattu. Meininki on kyllä ihan ok – samppanjaakin olisi tarjolla ja lämmin ateria tarjoillaan eli parin tunnin lento menee mukavasti. Honiaran lentokenttä on kyllä selkeästi ankein tämän reissun kansainvälisistä kentistä, pieni, likainen ja hiostavan kuuma. Maahantulo sujuu taas ongelmitta ja ilman kysymyksiä. Lentokentältä ei löydy edes pankkiautomaattia, joten joudun vaihteeksi vaihtamaan käteistä rahaa paikalliseksi valuutaksi, jotta saan taksirahaa. Rahanvaihtokioski antaa surkean kurssin eurolle eli pitää kyllä löytää joku pankkiautomaatti kaupungista.

Taksikyyti kustantaa reilut kymmenen euroa ja matkaa on kymmenisen kilometriä. Ensivaikutelma Salomonsaarista on kuin Afrikkaan olisi saapunut: väki on lähes kokonaisuudessaan melanesialaista eli ihonväriltään erittäin tummaa – ihmisten ulkonäkö on siis erittäin lähellä afrikkalaisia. Salomonsaaret on tämän reissun kohteista selkeästi köyhin maa ja se näkyy kyllä katukuvassa. Moderneja ostoskeskuksia ei tässä maassa ole, vaan matalat rakennukset ja sekavan oloiset pikkukaupat ovat tyypillisintä Honiaraa. Näin sunnuntai-iltapäivänä suurin osa kaupoista on kiinni, mutta jengiä maleksii kyllä kaduilla runsaasti. Yleisilme on jotenkin surullinen – kadut ovat huonossa kunnossa ja roskaa on kaikkialla.

Olen buukannut huoneen King Solomon -hotellista, joka maksaa noin sata euroa yöltä. Salomonsaarilla turismi on aika vähäistä ja kohtuuhintaista majoitusta on varsin vähän tarjolla. Kaupungissa on lähinnä liikematkustajille suunnattuja 100-200 euroa yössä kustantavia majapaikkoja ja tämä on niistä edullisimmasta päästä. Päätin joka tapauksessa panostaa vähän tasokkaampaan majoitukseen, sillä kaupunki vaikuttaa sen verran ankealta, että tulee ehkä vietettyä aikaa majapaikassa normaalia enemmän.

Hotelli on ihan kohtuullisen siisti, mutta selkeästi parhaat päivänsä nähnyt. Erikoisuutena paikassa on hissin sijasta pieni ”funikulaari”, jolla kuljetaan jyrkkään rinteeseen rakennettuihin asuinkerroksiin. Eipä ole tällaista viritystä tullut aiemmin vastaan! Käyn pikaisesti tsekkaamassa lähikorttelit ja eipä tämä kaupunki tosiaankaan houkuttele liikkumaan ulkona. Roskaa ja kuoppaisia katuja, kaikkialla vähän kyräilevän oloista jengiä ja Lonely Planet varoittelee taskuvarkaista. Huumaavan betel-pähkinän jauhaminen tuntuu olevan suosittua ja kaikkialla näkyy punaisia läikkiä maassa – näitä siis syntyy, kun pähkinän ”mehut” sylkäistään pois suusta.

Olin alun perin suunnitellut kolmen päivän pikavisiittiä tähän maahan, mutta lentoaikataulujen vuoksi pitää kärvistellä täällä sunnuntaista torstaihin – saapa nähdä, tuleeko aika pitkäksi! Tsekkaan hotellilla sähköpostit ja huomaan kauhukseni eBookersin lähettäneen viestin Virgin Australian lentojen peruuntumisesta. Jos tämä on totta, niin matkasuunnitelmani menisivät koko lailla uusiksi! Soitan VA:n asiakaspalveluun, jossa kuitenkin vakuutetaan, että lentoja ei ole peruutettu ja lippuni on voimassa. Samoin vakuuttaa intialaisen oloinen heppu eBookersin asiakaspalvelussa. Erittäin hämmentävää!

Back to www.acidkainen.net home page