Solomon Islands - April 2017

I did not quite know what to expect from this country. I primarily wanted to see the interesting second world war relics that the islands are famous for. Otherwise this country does not offer so much and it was the least developed country out of these seven that I visited. I did my first dive after a break of several years: my first ever wreck dive was just amazing! Anyway Solomon Islands are definitely worth visiting and very much different from the other South Pacific states.

I stayed overnight in the capital (Honiara) and made several day trips to the surrounding area. I did not visit any other islands than Guadalcanal. 

Check out the photo gallery

2.4.2017 Port Vila – Honiara:
Tänään vaihtuu taas maa ja edessä pitäisi olla tämän kierroksen viimeinen uusi kohdemaa – toki edessä on vielä paluu Australiaan ja Singaporeen, mutta Salomonsaaret pitäisi olla kuudes ja viimeinen kokonaan uusi tuttavuus tällä reissulla. Ajan taas pikkubussilla lentokentälle, jossa olen kello yhdentoista maissa. Tällä kertaa lentoyhtiönä on Solomons eli aika kattavasti tulee lennettyä lähes kaikilla tämän alueen yhtiöillä. Kone tulee Fijiltä ja jatkaa välilaskun jälkeen Honiaraan. Aika täydeltä lento tosiaan näyttää eli kyllä halvimman kiintiön paikat oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin ennen kuin itse varasin tätä lentoa. Tuleepahan koettua business-luokka tällaisellakin välillä…

Busineksessa on kymmenkunta tuolia, joista ehkä puolet on varattu. Meininki on kyllä ihan ok – samppanjaakin olisi tarjolla ja lämmin ateria tarjoillaan eli parin tunnin lento menee mukavasti. Honiaran lentokenttä on kyllä selkeästi ankein tämän reissun kansainvälisistä kentistä, pieni, likainen ja hiostavan kuuma. Maahantulo sujuu taas ongelmitta ja ilman kysymyksiä. Lentokentältä ei löydy edes pankkiautomaattia, joten joudun vaihteeksi vaihtamaan käteistä rahaa paikalliseksi valuutaksi, jotta saan taksirahaa. Rahanvaihtokioski antaa surkean kurssin eurolle eli pitää kyllä löytää joku pankkiautomaatti kaupungista.

Taksikyyti kustantaa reilut kymmenen euroa ja matkaa on kymmenisen kilometriä. Ensivaikutelma Salomonsaarista on kuin Afrikkaan olisi saapunut: väki on lähes kokonaisuudessaan melanesialaista eli ihonväriltään erittäin tummaa – ihmisten ulkonäkö on siis erittäin lähellä afrikkalaisia. Salomonsaaret on tämän reissun kohteista selkeästi köyhin maa ja se näkyy kyllä katukuvassa. Moderneja ostoskeskuksia ei tässä maassa ole, vaan matalat rakennukset ja sekavan oloiset pikkukaupat ovat tyypillisintä Honiaraa. Näin sunnuntai-iltapäivänä suurin osa kaupoista on kiinni, mutta jengiä maleksii kyllä kaduilla runsaasti. Yleisilme on jotenkin surullinen – kadut ovat huonossa kunnossa ja roskaa on kaikkialla.

Olen buukannut huoneen King Solomon -hotellista, joka maksaa noin sata euroa yöltä. Salomonsaarilla turismi on aika vähäistä ja kohtuuhintaista majoitusta on varsin vähän tarjolla. Kaupungissa on lähinnä liikematkustajille suunnattuja 100-200 euroa yössä kustantavia majapaikkoja ja tämä on niistä edullisimmasta päästä. Päätin joka tapauksessa panostaa vähän tasokkaampaan majoitukseen, sillä kaupunki vaikuttaa sen verran ankealta, että tulee ehkä vietettyä aikaa majapaikassa normaalia enemmän.

Hotelli on ihan kohtuullisen siisti, mutta selkeästi parhaat päivänsä nähnyt. Erikoisuutena paikassa on hissin sijasta pieni ”funikulaari”, jolla kuljetaan jyrkkään rinteeseen rakennettuihin asuinkerroksiin. Eipä ole tällaista viritystä tullut aiemmin vastaan! Käyn pikaisesti tsekkaamassa lähikorttelit ja eipä tämä kaupunki tosiaankaan houkuttele liikkumaan ulkona. Roskaa ja kuoppaisia katuja, kaikkialla vähän kyräilevän oloista jengiä ja Lonely Planet varoittelee taskuvarkaista. Huumaavan betel-pähkinän jauhaminen tuntuu olevan suosittua ja kaikkialla näkyy punaisia läikkiä maassa – näitä siis syntyy, kun pähkinän ”mehut” sylkäistään pois suusta.

Olin alun perin suunnitellut kolmen päivän pikavisiittiä tähän maahan, mutta lentoaikataulujen vuoksi pitää kärvistellä täällä sunnuntaista torstaihin – saapa nähdä, tuleeko aika pitkäksi! Tsekkaan hotellilla sähköpostit ja huomaan kauhukseni eBookersin lähettäneen viestin Virgin Australian lentojen peruuntumisesta. Jos tämä on totta, niin matkasuunnitelmani menisivät koko lailla uusiksi! Soitan VA:n asiakaspalveluun, jossa kuitenkin vakuutetaan, että lentoja ei ole peruutettu ja lippuni on voimassa. Samoin vakuuttaa intialaisen oloinen heppu eBookersin asiakaspalvelussa. Erittäin hämmentävää!

3.4.2017 Honiara ja Vilu:
Salomonsaarten sää on tähän aikaan vuodesta kuuman kostea – ilma tuntuu todella hiostavalta, kun lähden tutkimaan Honiaran sykettä näin maanantaiaamuna kauppojen ollessa taas auki ja jengiä parveilee kaduilla vielä enemmän kuin eilen. Keskustan alue on varsin pieni, mutta varsinainen kaupunki levittäytyy kilometrikaupalla pitkin rannikkoa ja kohti sisämaata. Pääsaarella on muutama kiinnostava kohde, jotka sijaitsevat pääkaupungin ulkopuolella. Lähden ihan ensimmäiseksi selvittämään, kuinka pääsisin katsastamaan nämä lähinnä 2. maailmansodan aikaiseen historiaan liittyvät nähtävyydet.

Kaupungista pitäisi löytyä yksi matkatoimisto, joka tekee retkiä näihin paikkoihin. Toimiston löytäminen on hieman hankalaa, sillä se sijaitsee erittäin huomaamattoman oven takana jonkun liikekeskuksen yläkerrassa. Matkan varrella bongaan häiriintyneen oloisen hepun, joka paiskoo kiviä asfalttiin ja taitaa yrittää osua niillä autoihinkin. Eipä Honiara anna kovin positiivista kuvaa itsestään…

Matkatoimisto löytyy pienen hakemisen jälkeen ja kuten arvelinkin, niin tarjolla olisi vähintään kahden osallistujan retkiä ja kukaan ei ole näillä näkymin buukannut yhtään kierrosta. Otan kuitenkin esitteen mukaan – lienee järkevintä etsiä joku taksikuski, joka veisi minut samoille mestoille kohtuulliseen hintaan. Jatkan matkaa ja löydän Honiaran turisti-infon, jossa ei olla erityisen palvelualttiita. Retkistä kysyessäni saan saman matkatoimiston esitteen ja mitään infoa ei muutenkaan oikein tunnu saavan, jos ei erikseen kysy. Turismi on tosiaan aika lailla alkutekijöissään tässä maassa!

Jatkan matkaa ja menen käymään kaupungin ainoassa dive shopissa, jota isännöi australialainen heppu. En ole sukeltanut yli viiteen vuoteen, mutta täällä olisi tarjolla sen verran kiinnostavia hylkysukelluksia, että pitää vihdoin päättää pitkäksi venähtänyt tauko sukeltamisesta. Kerron sukellustauostani, mutta ukkeli vakuuttaa, että tarjolla olisi pari helppoa rannalta käsin tehtävää sukellusta ja ei ole ongelma, vaikka edellisestä sukelluksesta onkin aikaa. Kuulostaa hyvältä ja buukkaan kaksi sukellusta huomiseksi.

Mietin mitä tehdä seuraavaksi – kello on puoli yksi ja kaupungin ankeat kadut eivät kerta kaikkiaan houkuttele viettämään yhtään enempää aikaa Honiaran ytimessä. Aikaa pitäisi olla riittävästi pieneen retkeen kaupungin ulkopuolelle, mutta jostain pitäisi hommata kyyti. Julkista liikennettä ei Salomonsaarilla juuri ole – mitä nyt minibussit suhaavat pääkaupungin rajojen sisällä eli kaikki vähän pidemmälle suuntautuvat retket vaativat taksikyydin.

Kysyn hotellin respasta taksia – sellainen kyllä löytyy, mutta kohdetta ei tunnuta tietävän. Kuski kuitenkin saapuu ja tämäkin heppu tuntuu olevan epävarma Vilu War Museumin sijainnista. Selitän LP:n antamat koordinaatit ja sovimme noin 35 euron hinnasta kyydille. Matkaa pitäisi olla 25km suuntaansa eli ehkä joku kolmen tunnin keikka olisi tulossa?

Honiara on yllättävän laaja ja kestää hetken, ennen kuin urbaanimpi seutu vaihtuu viidakoksi ja jo valmiiksi huono tie heikkenee entisestään. Tien varrella on kyllä vähän väliä pieniä kyliä ja kauppoja eli ihan provinssissa ei kuitenkaan olla. Aika vaatimattoman näköistä on asutus tällä puolella maan pääsaarta – tämä maa on aivan selkeästi köyhin näistä neljästä Tyynen Valtameren saarivaltiosta, joissa olen tällä reissulla käynyt.

Museon löytäminen vaatii jonkun verran paikallisten apua, mutta kysyvä ei tieltä eksy ja pienen harhareitin jälkeen taksi kääntyy lähes umpeen kasvaneelle pikkutielle, jonka päästä löytyy myös museon kyltti. Museo on aika erikoinen tapaus: kyseessä on ulkoillmamuseo, jossa on näytillä sekalainen kokoelma 2. maailmansodan aikaisia lentokoneita, tykkejä ja muuta roinaa. Kaikki autenttista aikanaan saarille jäänyttä roinaa ja aika moni sotakone on aikanaan taisteluissa tuhoutunut tai vaurioitunut.

Museota pitää paikallinen perhe, johon kuuluva vanhempi nainen vetää minulle pienen opastetun kierroksen. Mesta on hyvin mielenkiintoinen ja sieltä löytyy kaikenlaista aina lähes kokonaisena säilyneistä lentokoneista sekalaiseen pikkusälään. Fiilis on hieman outo, kun samalla ihailee hyvin hoidettua puutarhaa ja ruostuvia sotakoneita ympäröiviä värikkäitä kasveja! Kiitän rouvaa opastuksesta ja lähdemme kuskin kanssa takaisin kohti Honiaraa.

Pysähdymme matkan varrella Bonegi Beachilla, jonne on tarkoitus tulla sukeltamaan huomenna. Rannan läheisyydessä pitäisi olla vanha jenkkien tankki, joka löytyykin lyhyen kävelymatkan päästä. Näköjään kaikesta mahdollisesta pitää täällä maksaa maanomistajille pääsymaksu – heti kun turisti bongataan, niin joku ilmestyy käsi ojossa vaatimaan rahaa. Tällä kertaa joudun maksamaan erikseen tankin ihmettelystä ja vielä muutaman minuutin visiitistä rannalla – kyse ei onneksi ole kuin vajaasta kymmenestä eurosta. Silti vähän nihkeää touhua…

Palaan kaupunkiin ja vietän loppupäivän hotellin uima-altaalla ja käyn myöhemmin intialaisessa kuppilassa syömässä. Onpahan harvinaisen mautonta currya – jopa Suomen intialaisista saa tulisempaa ja maukkaampaa tavaraa… Soitan Suomen eBookersin toimistoon ja yritän saada selvyyttä lentojen peruutusviestiin. Mitään järkevää vastausta en saa sieltäkään, mutta kyseisen viestin täytyy jotenkin liittyä ongelmiin varsinaista varausta tehdessäni. Muistaakseni ensimmäinen yritys epäonnistuisi ja olisiko tämän seurauksena tullut VA:n systeemeihin joku softbooking tms joka sitten ajan oloon peruuntui?

4.4.2017 Honiara:
Tänään on edessä ensimmäinen sukellukseni yli viiteen vuoteen, kieltämättä hieman jännittää, kun heräilen aamulla ja suuntaan heti aamiaisen jälkeen kohti dive shoppia. Parilla aiemmalla sukelluksella on ollut hieman hankaluuksia korvieni paineensietokyvyn kanssa ja osittain tästä syystä ei ole tullut dyykkailtua ihan vähän aikaan. Nyt on kuitenkin sen verran kiintoisa spotti tarjolla, että päätän rohkaistua ja lähteä tutkimaan taas vaihteeksi merten salaisuuksia.

Päivän ohjelmana on tehdä kaksi sukellusta rannalta käsin eli veneretken sijasta ajelemme pienellä rekalla reilun 10km päähän ja vaapumme rannalta veteen. Muita sukeltajia ei ole, ainoastaan yksi aussi tulee mukaan snorklaamaan eli saan varsin eksklusiivisen opastuksen tänään. Hyvä niin, eipähän tarvitse kiirehtiä kohti syvyyksiä ja saankin suoritettua paineentasauksen onnistuneesti, tosin pari kertaa pitää palata hieman ylemmäksi.

Ensimmäinen hylky on kokonaan pinnan alla ja sijaitsee noin 20-30 m päässä rannasta. Paatti on vanha japanilainen rahtilaiva, joka kuljetti aikanaan jotain sotatarvikkeita, ennen kuin jenkit upottivat tämän aluksen ja toisen vastaavan. Tämä ensimmäinen hylky on syvimmillään noin 50 metrissä, mutta suuri osa laivasta on 10-20m syvyydessä eli sopii oivallisesti sukeltamiseen. En aluksi edes tajua katselevani hylkyä, sillä korallit ja vesikasvit ovat peittäneet sen lähes kokonaan! Näky on kieltämättä hieno ja kestää hetken, ennen kuin alan hahmottaa hylyn ääriviivoja.

Kiertelemme hylkyä divemasterin kanssa reilun puolen tunnin ajan, kunnes ilmani alkaa loppua. Ensimmäinen puolikas sukelluksesta menee jossain määrin jännittäessä, mutta loppuosa sujuu jo huomattavasti paremmin ja alan rentoutua pikkuhiljaa. Näköjään sukeltaminen on kuin pyöräily tai laskettelu eli kun sen kerran oppii, niin taidot eivät kokonaan unohdu… Palaamme pintaan ja rantaudumme pakolliselle tauolle. Samalla siirrymme parin sadan metrin päässä olevalle toiselle hylylle.

Tämä toinen hylky on osittain pinnan yläpuolella ja matalammassa vedessä kuin ensimmäinen. Tästä syystä se on myös oivallinen snorklauskohde, josta toki saa enemmän irti menemällä kokonaan pinnan alle. Valoa on kuitenkin enemmän eli siinä mielessä tämä hylky on mielenkiintoisempi, kun korallien upeat värit näkyvät paljon kirkkaampina. Paineentasaus sujuu tällä kertaa erittäin hyvin – toki keskimääräinen syvyys on myös paljon alhaisempi tällä sukelluksella. Hylkysukellus on kyllä mielenkiintoista hommaa ja vähän väliä tulee pohdittua, miltä nämä paatit näyttivät ollessaan pinnalla ja keskellä sotatoimialuetta…

Sukellukset ovat ohi joskus puolen päivän jälkeen ja palaamme takaisin kaupunkiin. Korvissa ei ole havaittavissa mitään epänormaalia painetta tai kivistystä eli siinäkin mielessä reissu meni hyvin! Palaan kaupan kautta hotellille – löydän sattumalta ensimmäisen kunnon supermarketin, jossa normaalia ”kiinakauppaa” laajempi valikoima tavaraa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja vietän loppupäivän lähinnä uima-altaalla, jolla ei tänäänkään ole muita käyttäjiä. En jaksa poistua enää hotellilta eikä tämä kaupunki vaan tarjoa oikein mitään syytäkään siihen. Soitan taksikuskille, joka heitti minut lentokentältä hotelliin ja sovin pienestä retkestä huomiselle. Tämä ukkeli ainakin vakuutti tuntevansa paikalliset nähtävyydet, joten saapa nähdä, löytyykö pari hieman kaukaisempaa spottia huomenna!

5.4.2017 Honiara:
Heräilen yöllä pari kertaa kutinaan käsivarsissani ja aamulla huomaan käsivarsieni olevan täynnä punaisia paukamia – ikään kuin olisi tullut pari sataa hyttysen puremaa yön aikana. En kuitenkaan ole havainnut mitään itikoita joten ihmettelen tosiaan, mistä moiset oireet ovat peräisin. Käsiä syyhyttää ihan sietämättömästi ja näppylät ovat kyllä aika pahan näköisiä. En kerta kaikkiaan keksi, mistä olen voinut saada moisen reaktion. Mahdollisuuksia on monia: joku koralli tai vesikasvi sukeltaessa, uima-altaan vesi, itikat jossain ulkosalla, vuodevaatteet (joku pesuaine tai bed bugs)? Onneksi mukanani on Hydrocortisonia, jonka pitäisi yleensä auttaa tällaisiin oireisiin. Tosin paukamia on niin paljon, että hieman huolestuttaa mitä tästä oikein tulee… Joku tulehdus ei oikein sopisi matkan ohjelmaan juuri nyt ja lääkärin etsiminen tässä kehitysmaassa ei myöskään innosta. Onneksi huomenna on edessä paluu Australiaan. Toivon, että rasvaaminen auttaa ja jos tulee jotain pahempia oireita, niin käyn sitten Australiassa lääkärissä.

Taksikuskini odottaa sovitusti kello kymmenen maissa ja lähden tsekkaamaan Honiaran itäpuolella olevia nähtävyyksiä. Tällä kertaa hinta on tuplaten kovempi kuin maanantain keikalla, mutta kuski ainakin vaikuttaa tietävän mihin olemme menossa. Varsinainen kohde on Tetere Beach, jonka läheisyydessä pitäisi olla suurehko määrä vanhoja jenkkien sotilasajoneuvoja. Tähän suuntaan tie on varsin hyväkuntoista ja saavumme kohteeseen nopeasti. Tämäkin paikka on hieman hämmentävä – yhtäkkiä olemme paikallisen perheen ”pihapiirissä”, jossa kaiken huomion vievät noin kymmenkunta puhki ruostunutta miehistönkuljetusvaunua. Nämä vehkeet ovat aikanaan kulkeneet sekä maassa että vedessä ja ovat ilmeisesti jääneet näille sijoillensa, kun jenkit ovat vetäytyneet Salomonsaarilta taisteluiden tauottua. Luonto on ottanut nämä sotakoneet haltuunsa ja aika monen ajoneuvon läpi kasvaa nykyään puita ja pensaita. Sotakoneita löytyisi ilmeisesti vielä lisääkin, mutta tyydyn ihmettelemään tätä settiä ja räpsin kuvia eri kulmista. Tästäkin huvista pitää pulittaa reilun kympin pääsymaksu alueella asustavalle perheelle.

Reilun puolen tunnin visiitin jälkeen jatkamme matkaa takaisin kohti Honiaraa. Kuski tietää kyllä kiitettävän paljon historiasta ja kertoilee matkan varrella eri taisteluista ja niiden tapahtumapaikoista kaikenlaista. Siinä mielessä ihan hintansa arvoinen kyyti, jos vertaa edelliseen keikkaan, jolla turisti joutui opastamaan kuskia. Pysähdymme tsekkaamaan pari pienempää muistomerkkiä, joista toisen ihmettelystä pitää maksaa taas pääsymaksu – toisen pääsymaksun kalastelun kuski onneksi estää. Ilmeisesti joku koittaa esittää omistavansa kyseisen maapläntin, vaikka näin ei itse asiassa olekaan… Palaamme kaupunkiin, jossa käymme vielä katsomassa lukuisista sotamuistomerkeistä vaikuttavinta eli jenkkien rakentamaa kokonaisuutta pienellä kukkulalla. Ihan vaikuttavat näkymät muistomerkiltä on, vaikka amerikkalainen patriotismi meneekin hieman ohisektoriin…

Palaan hotellille ja ihmettelen, mitä tehdä kutiavien ja punoittavien käsieni kanssa. Aika pahalta ne näyttävät, mutta tilanne ei ole ainakaan pahentunut päivän aikana. Ärsytys ihossa ei onneksi näytä leviävän. En uskalla mennä uimaan tai kaupungille eli eipä ole juuri muuta tekemistä kuin makoilla huoneessa. Testaan myöhemmin illalla hotellin ravintolan pizzatarjonnan: ihan yllättävänkin hyvän lätyn saan eteeni. Tulee melkein suomalainen kebab-pizza mieleen – sen verran runsaasti on täytteitä laitettu!

6.4.2017 Honiara – Brisbane - Sydney:
Tänään on edessä paluu Australiaan. Kolme täyttä päivää riittää mainiosti Salomonsaarten pääsaareen tutustumiseen ja pidemmäksi ajaksi ei edes oikein tunnu löytyvän tekemistä. Toki muilla saarilla riittäisi ohjelmaa vaikka viikoiksi, mutta kyllä tälle maalle muutaman päivän pikavisiitti on ihan riittävä. Käsien turvotus näyttää onneksi laskeneen yön aikana – saapa nähdä, tuleeko Australiassa sanomista, jos joku bongaa tällaiset rakkulat passintarkastuksessa! Parempi laittaa pitkähihainen paita päälle niin välttyy turhilta kysymyksiltä.

Lento lähtee vasta iltapäivällä eli oleilen hotellilla muutaman tunnin. Onneksi epävarman oloinen nettiyhteys toimii taas vaihteeksi eli aika menee kohtuullisen nopeasti matkapäiväkirjoja naputellessa ja surffaillessa. Otan puolen päivän jälkeen taksin kentälle, jossa on taas kohtuullisen pitkä odottelu, vaikka VA onkin ajoissa. Aika hiljaista kentällä on, sillä lentoja ei ole kovin montaa per päivä. Tänään näyttäisi olevan jopa useampi kansainvälinen lento eli ehkä normaalia kiireisempi päivä?

Virginin kone näyttää olevan ns. white label – malli eli puhtaan valkoinen lennokki, jonka kyljessä ei ole mitään logoja. Liekö joku varakone, joskus aiemminkin on tullut lennettyä moisilla? Joka tapauksessa pääsen aikataulussa Brisbaneen, jossa passini tarkastetaan turhia kyselemättä ja olen taas vaihteeksi kengurujen maaperällä. Edessä on vielä yksi lento eli noin tunnin siirtymä kohti Sydneytä. Tämän reissun loppuosa pitää sisällään ihan kohtuuttoman monta (kallista) lentoa – olisi pitänyt kyllä suunnitella tämä Australian osuus hieman huolellisemmin. Maan sisäiset lennot voivat olla yllättävän kalliita, varsinkin pidemmät välit kuten lennot Uluruun. Joka tapauksessa seuraavan viikon ohjelma pitäisi olla lyötynä kiinni ja kaikki oleelliset buukkaukset tehtynä.

Yövyn Sydneyssä vanhassa tutussa Y Hotelissa ja tällä kertaa ehdin vain käydä hotellissa kääntymässä – saavun joskus kello yhdeksän jälkeen ja lähden aamulla ennen kello kahdeksaa…

Back to www.acidkainen.net home page