Australia / part 1 - March 2017

This country is big - far bigger than I realized before my South Pacific, Australia and New Zealand tour. But I knew very well that during some 2-3 weeks I can see just a fraction of this continent so I tried to be very selective. I wanted to see two famous big cities and experience the outback - this plan worked out pretty well. And there still many famous places see in the future, for example Great Barrier Reef.

Places visited:

  1. Sydney
  2. Melbourne
  3. Great Ocean Road / Grampians National Park
  4. Melbourne

After visiting these places decided to make a "little" detour to visit Vanuatu and Solomon islands before continuing my journey to Australian outback and Uluru. See part 2 of the diary.

Check out the photo gallery

17.3.2017 Sydney:
Nukun kohtuullisen hyvin, vaikka liikenteen melu ja junien jyskytys alkavatkin jo aamulla varhain. Taas kerran tulee todistettua, kuinka oleellinen varuste korvatulpat ovat reissussa! Y-hotelli tarjoaisi aamiaisen, mutta näköjään tämä tarjoilu päättyy minuutilleen 9.30 eli olen noin viitisen minuuttia myöhässä… Eipä tuo nyt pahemmin haittaa – eiköhän tämän kokoisesta kaupungista löydy evästä matkan varreltakin. Tämän päivän ohjelmana on normaaliin tapaani ”satunnainen kaupunkikävely” eli parhaaksi havaittu tapa ottaa uusi stadi haltuun.

Taivas on pilvinen, kun poistun hotellista ja menee ehkä kymmenisen minuuttia, ennen kuin alkaa satamaan. Tarkkailen tilannetta hetken aikaa sateensuojassa, mutta sateelle ei tunnut tulevan näkyvän loppua. Eipä nyt ihan kaatamallakaan tule vettä, mutta ihan liikaa kuitenkin. Onneksi Sydneystä eivät museot lopu kesken eli eiköhän tälle päivälle löydy tekemistä, vaikka tihuuttaisikin aina auringonlaskuun asti.

Kävelen paikalliseen Hyde Parkkiin, joka on huomattavasti pienempi kuin esikuvansa Lontoossa. Puistoa dominoivat valtava sotamuistomerkki ja muutama patsas. Maailmansotia muistellaan myös Australiassa, mutta ei kuitenkaan ihan samalla intensiteetillä kuin Uudessa Seelannissa. Vilkaisen nopeasti puisto naapurissa sijaitsevaan valtavaan kirkkoon, mutta en jaksa innostua sinänsä ihan vaikuttavan oloisesta rakennuksesta. Vieressä on kuitenkin huomattavasti kiintoisampi kohde eli Hyde Park Barracks -museo. Kyseiset ”parakit” ovat vuosien varrella toimineet mm. vankilana ja valtion virastona – nykyään niissä esitellään Sydneyn historiaa keskittyen erityisesti aikaan, jolloin Englannista lähetettiin rikoksesta tuomittuja Australiaan.

Näyttely onkin varsin kiinnostava katsaus aikakauteen, mistä Australia ei varsinaisesti voi ylpeillä. Samalla avataan hyvin Sydneyn historiaa ja kerrotaan myös rakennusten myöhemmistä vaiheista. Hyvä kokonaisuus ja ehdottomasti käymisen arvoinen museo. Sade alkaa myös osoittaa loppumisen merkkejä ja jatkan matkaa eteenpäin. Ihan vieressä on toinen puistoalue, jonka kautta pitäisi päästä kiertämään aina Sydneyn kaikkein oleellisimpien nähtävyyksien luokse eli Circular Quayn alueelle. Käyn kuitenkin ensin tutustumassa puiston laidalla sijaitsevaan taidegalleriaan.

Galleriassa ei ole mitään kovin säväyttävää nähtävää ja mieleenpainuvin asia kyseisestä paikasta on palohälytys, joka käynnistää automaattisten palo-ovien sulkeutumisen. Kaikki vierailijat jäävät siis jumiin sisätiloihin ja vasta palomiesten saapuessa ovet saadaan auki. Tulta tai savua ei näy eli lienee väärä hälytys… Kävelen puiston läpi kohti Sydneyn ehkä tunnetuinta nähtävyyttä eli oopperataloa. Kyseisestä rakennusta ei voi olla näkemättä jo kaukaa ja kuten arvata saattaa on väkeä (turisteja) aivan valtava määrä ihailemassa tätä arkkitehtuurin helmeä. Taloa saa kierrellä ulkopuolelta ihan vapaasti ja sisätilatkin voisi katsastaa maksullisella kiertokäynnillä.

Jätän oopperasalin kuitenkin väliin ja tyydyn ihmettelemään mestan ulkokuorta. Mielestäni rakennus on hienompi etäältä ihailtua – lähietäisyydeltä näkee itse asiassa suorastaan rumat ”vessakaakelit”, joilla koko kompleksi on päällystetty (tätä ei ihan heti tajua jos katselee kaukaa otettuja kuvia). Aasialaisia turisteja parveilee täällä ihan käsittämätön määrä ja selfiekeppejä saa jatkuvasti väistellä… Jatkan matkaa kohti viereistä lauttasatamaa ja ihmettelen turistien loputtomalta tuntuvaa virtaa. Paikallinen ”Golden Gate” on myös komea ilmestys ja istun hyvän tovin penkillä vain tuijotellen näitä kuuluisia maisemia…

En jaksa enää kierrellä enää Sydneytä enempää tänään, vaan otan paikallisjunan takaisin Centraliin ja kävelen hotelliin. Varsinaista metroa tässä kaupungissa ei ole, mutta osittain maan alla kulkevia junia voisi kyllä metroksikin kutsua…

18.3.2017 Sydney:
Toinen kokonainen päivä Sydneyssä on yhtä sateisen oloinen kuin edellinenkin. Lähden taas uhmaamaan säiden jumalia ja suuntaan heti aamusta kohti samoja kulmia, mihin eilinen kierrokseni päättyi. Paikallisjunat eivät näköjään kulje jonkun huoltotyön vuoksi tänään ja tarjolla on (ilmainen) bussikyyti – olisi vaan pitänyt tajuta tämä ennen lipun ostoa.

Circular Quayn nurkilla on mielenkiintoiselta vaikuttava museo, joka on avoinna vain näin viikonloppuisin. Kyseessä on Sydneyn oikeus- ja rikosmuseo, joka nimensä mukaisesti esittelee kaupungin ”pimeämpää” puolta keskittyen kuitenkin lähinnä 1800- ja 1900-lukujen rikollisuuteen ja oikeuslaitokseen. Vanhasta oikeustalosta löytyy tarinoita kaikenlaisista pienemmistä ja suuremmista rikollisista sekä autenttista rikoksentekovälineistöä eri aikakausilta. Ihan viihteellinen kokonaisuus toki pohjimmiltaan vakavasta aiheesta on saatu aikaiseksi!

Siirryn oopperatalon nurkilla sijaitsevaan lauttasatamaan ja ostan lipun yhteen lukuisista Sydneyn edustalla olevia laivareittejä seilaavista paateista. Kohteena on mielenkiintoiselta vaikuttava Cockatoo Island, jonka syvin olemus ei ihan turisti-infon esitteiden perusteella avaudu. Mutta erinäisiä historiallisia rakennuksia / kerrostumia, hylättyjä rakennuksia ja jonkun verran vankilahistoriaakin pitäisi olla odotettavissa. Sitä ennen voin kuitenkin nauttia hienoista maisemista, jotka avautuvat, kun paatti kaartaa sillan ali ja seilaa hetken matkaa Sydneyn ydintä seuraillen.

Cockatoo Islandille saapuessani alkaa taas satamaan. Paikka vaikuttaa aika mielenkiintoiselta – kyseessä on erityisesti telakkana palvellut alue, joka on tällä hetkellä lähinnä turistinähtävyys. Kaikki rakennukset ovat kuitenkin suurin piirtein siinä tilassa kuin ne olivat aikanaan telakkatoiminnan loppuessa yli 20 vuotta sitten. Telakan halleissa saa vaeltaa aika vapaasti ja kiitettävä määrä infotauluja kertoo seikkaperäisesti paikan historiasta. Saarella on aikanaan sijainnut myös jonkinlainen rangaistussiirtola, jossa säilytettiin pahamaineisimpia rikollisia varsin alkeellisissa oloissa.

Cockatoo Islandilta saa kyllä hienoja valokuvia – varsinkin jos hylätyt paikat ja rappeutuvat rakennukset viehättävät (kuten allekirjoittanutta). Mestassa voisi viettää vaikka koko päivän ja tarvittaessa voisi yöpyäkin – saarella on erikoiselta vaikuttava ”telttahotelli”, jossa voi siis yöpyä telttaleirissä! Syön valtavaksi osoittautuvan fish & chips – mätön ennen kuin hyppään takaisin cityyn menevään lauttaan.

En kuitenkaan mene takaisin lähtöpisteeseeni, vaan jään pois aikaisemmalla pysäkillä ja tsekkaan paikalliset ”laiturit”, joiden ympärillä on lukemattomia ravintoloita ja kaikenlaisia turistinähtävyyksiä, kuten Sydneyn akvaario. Jätän nämä kuitenkin väliin ja tyydyn ihmettelemään paikallista Cafe del Maria ulkopuolelta. Fiinin oloinen paikka kertoo dresscodensa jo ulko-ovella – shortseissa ja lippiksessä ei ole asiaa sisälle. Eli aika kaukana alkuperäisistä Ibiza-tunnelmista ollaan…

Jatkan matkaa kohti pilvenpiirtäjiä ja päätän pistäytyä Sydneyn korkeimmassa rakennuksessa eli yhdestä kauppakeskuksesta kohoavassa näkötornissa. Sisäänkäynnin löytäminen osoittautuu hankalaksi, mutta harhailtuani aikani löydän itseni katsomassa hieman turhan oloista 4D-leffaa, jolla esitellään torni ennen kuin päästetään jengi yläilmoihin. Ylhäällä on aika perussettiä eli pilvenpiirtäjänäkymiä ynnä muita perspektiivejä. Oopperatalo jää harmillisesti piiloon. Visiitti jää kyllä aika lyhyeksi, sillä kertakaikkiaan vaan menee hermo kiinalaisiin ja intialaisiin, jotka keskittyvät maisemien sijasta ryhmäkuviin ja mitä idioottimaisimpiin poseerauksiin selfie-keppiensä kera…

Tarkoitukseni oli käydä pikaisesti hotellilla, mutta kello alkaa olla sen verran paljon, että päätän kävellä suoraan yhdelle Sydneyn lukuisista stadioneista. Rugby-kausi on juuri alkanut ja tottakai pitää käydä testaamassa tämäkin skene, vaikka en kyseisestä lajista mitään ymmärrä. Sen verran tiedän, että rugby-liigoja on useampia hieman eri säännöillä ja näiden lisäksi löytyy toki perinteistä jalkapalloa + aussifudista. Tänään on kuitenkin tarjolla Superrugby-liigan ottelu, jossa ovat vastakkain kotijoukkue Warratahs ja vierasjoukkue Brumbies.

Väkeä stadionille soljuu tasaiseen tahtiin, mutta lipun osto onnistuu sen suuremmin jonottamatta. Ostan general admission – lipun, joka on vapaavalintainen istumapaikka tietyistä katsomoista. Stadion on ehkä puolillaan eli ihan suosituimmasta päästä ei tämän illan peli ole. Tunnelma ei myöskään oikein nouse kattoon vaan jengi tuntuu keskittyvän enemmän kaljan ryystämiseen ja kaveriporukoissaan oleilemiseen. Rugbyn säännöt eivät oikein avaudu ja peli on jossain määrin sekavaa katsottavaa. Paljon aikaa menee erilaisiin taukoihin ja pallon etsimiseen ”ihmiskasoista”. Kotijoukkue häviää lopulta pelin, vaikka hallitsikin ensimmäistä puoliaikaa. Ihan mielenkiintoinen kokemus kyllä, mutta en ehkä ihan heti lähtisi katsomaan toista peliä tätä lajia… Aika siisti peli kaiken kaikkiaan – eipä juuri tullut loukkaantumisia, vaikka äijää otetaankin tässä lajissa kovaa ja mitään suojuksia jenkkifutiksen tyyliin ei ole!

19.3.2017 Sydney:
Kolmantena päivänä Sydneyssä päätän tsekata aivan erilaisen mutta varsin oleellisen puolen tästä kaupungista. Eli kaupunkihan on kuuluisa oivallisesta ranta- sekä surffausskenestään. Kaikkein oleellisin paikka näihin liittyen on Bondi Beach, joka sijaitsee kymmenisen kilometriä ytimestä länteen. Bondiin pääsee helposti junan + bussin yhdistelmällä ja olenkin joskus puolen päivän maissa ihmettelemässä surffaajia. Keli on taas pilvinen, mutta sadetta ei näyttäisi tulevan ja pilvetkin rakoilevat siihen malliin, että voisi ehkä aurinkokin näkyä myöhemmin?

Bondi on vajaan kilometrin siivu hiekkarantaa, jolle vyöryvät taukoamatta surffauksen kannalta juuri sopivat aallot. Uimiseen ranta ei ole erityisen hyvä, mutta homman nimi näyttääkin olevan lähinnä treenattujen vartaloiden esitteleminen rannalla ja surffilaudan päällä. Väkeä on runsaasti mutta ei liikaa – varmaan jos taivas olisi pilvetön niin tilanne olisi toinen? Levitän sarongin valkealle hiekalle ja liityn auringonpalvojien joukkoon. Keli näyttää pikkuhiljaa kirkastuvan eli ehkä tästä vielä hyvä rantapäivä tulee?

Joskus kello kahden maissa aurinko alkaa tosiaankin vihdoinkin helottaa oikein kunnolla. Käyn pienellä tauolla ostamassa evästä ja uudet aurinkolasit – tuntuu että vanhat pilottilasini eivät suojaa kunnolla näiltä eteläisen pallonpuoliskon armottoman kovilta uv-sädetasoilta! Makoilen biitsillä noin viiteen asti ja latailen samalla ilmaisen wlanin avulla musiikkia puhelimeen – melkoisen urbaania menoa siis ja aikamoinen kontrasti Tongan autioihin rantoihin verrattuna! Onhan tämä ranta kyllä syystäkin maailmankuulu ja täällä kyllä viettäisi vaikka koko viikonlopun.

Päätän katsastaa vielä hieman lähiympäristöä ennen kuin pimeä tulee. Rannan liepeillä on pieni skeittipuisto, johon jumitun pitkäksi aikaa ihailemaan eri ikäisten skeittarien taitoja. Aika hurjan näköistä settiä on erityisesti syvän uima-altaan oloisessa rampissa, jossa pörrää väkeä ikähaarukassa 10-50v. Jatkan matkaa pitkin Bondia ja lähirantoja kiertävää rantatietä pitkin – onpahan hienoja näköaloja ja näköalapaikkoja! Tietä jatkuisi kilometrikaupalla, mutta hämärän alkaessa laskeutua on aika palata takaisin.

Palaan samalla bussin ja junan kombolla, ensin tosin menee pari täyteen lastattua bussia kokonaan ohi. Syön matkan varrella mehevät pikaruoka-enchilladasit ja palaan hotelliin. Huomenna vaihtuu taas paikka. Kolmessa päivässä ehdin kyllä ihan hyvin nähdä itseäni eniten kiinnostavat mestat Sydneystä – toki muutama päivä lisää ei olisi ollut pahitteeksi, sillä muutakin nähtävää olisi varmasti ollut.

20.3.2017 Sydney – Melbourne:
Taas yksi matkapäivä ja lento edessä. Tällä reissulla tulee kyllä lennettyä ihan käsittämättömän paljon ja kilometrejä tulee kuin kiertäisi Eurooppaa ristiin rastiin. Mutta eipä moneen näistä väleistä ole juuri vaihtoehtoja – toki esimerkiksi tämänkin päivän siirtymän voisi taittaa junalla tai bussilla – jos haluaisi viettää noin puoli päivää tien päällä… Rahansäästöllä ei ainakaan Australiassa tai Uudessa Seelannissa voi juurikaan perustella ekologisempia matkustusmuotoja, sillä halpalennot ovat lähes saman hintaisia kuin bussi- tai junaliput. Niinpä buukkasin tähän noin tuhannen kilometrin etappiin TigerAirin lennon. Kyseessä on Singaporelainen halpis, jolla en muistaakseni ole aiemmin lentänyt.

Matkustan junalla lentokentälle, jossa huomaan Tiikerin olevan myöhässä. Tunnin myöhästyminen venyy pikkuhiljaa lähes kolmeen tuntiin ja tavalliseen tapaan mitään varsinaista selitystä ei ole. Kone saapuu vihdoin ja pikaisen siivouksen + lastauksen jälkeen päästään lähtemään. Lennosta ei jää minkäänlaisia muistikuvia – nyt kun kirjoita tämän päivän stooreja parin viikon viiveellä niin en kertakaikkiaan muista mitään erityistä Tiikerin kyydistä! Oli siis hintaansa (noin 70€) nähden hyvä diili jos myöhästymistä ei lasketa.

Melbournessa alkaa tulla kiire, sillä tänään pitää hoitaa yksi tuiki tärkeä asia ennen kuin Ticketmasterin toimisto sulkeutuu. F1-viikonloppu on tulossa ja pitää käydä hakemassa ennen reissua ostamani lippu paikallisesta myyntipisteestä. Kentältä pääsee keskustaan hämmentävän nopeasti bussilla ja ennen kuin tajuankaan, olen ratikan kyydissä matkalla kohti Ticketmasteria. Raitiovaunut ovat oleellinen osa Melbournen katukuvaa ja vaikka en yleensä näistä hitaista kulkuvälineistä piittaa, niin täällä tuntuu sporalla pääsevän joka paikkaan. Ja mikä parasta ratikat ovat ilmaisia ydinkeskustan alueella!

Formulalippu löytyy ja talsin kohti Ibis-hotellia, jossa on tarkoitus majailla vain yksi yö ja lähteä heti aamulla pienelle parin päivän kierrokselle. Melbourne vaikuttaa oikein miellyttävältä kaupungilta – ensivaikutelma on kyllä positiivisempi kuin Sydneystä saamani fiilikset. Vaikka kaupungit ovat asukasluvultaan aika saman suuruisia, niin Melbourne tuntuu jotenkin rennommalta ja pienemmältä paikalta. Katutaidetta näkyy kaikkialla, arkkitehtuuri on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Jengiä hengailee kiitettävästi kaupungin lukuisilla aukioilla ja puistoissa – turistilaumoja ei näy vaan paikalliset ja vierailijat tuntuvat sekoittuvan sopivasti.

Teen pienen kaupunkikierroksen juuri ennen pimeän tuloa. Ihmettelen ihan ytimestä löytyvää graffiteistaan kuuluisaa kujaa ja kävelen päämäärättä keskustan kaduilla. Tarkempi kaupunkiin tutustuminen saa jäädä loppuviikkoon. Kaduilla on myös kaikenlaista performanssia tarjolla – erityisesti jää mieleen ”rumpumies”, joka on kasannut kaikenlaisista sekalaisista esineistä (mm. kattiloista ja roskiksista) valtavan ”rumpupatterin”, jota hieman psykopaatin oloinen ukkeli takoo taukoamatta. Tavoistani poiketen annan pari lanttia ukolle – sen verran vaikuttava esitys on kyseessä! Ostan takeaway sushia ja palailen hotellille ajoissa, sillä taas on aikainen aamuherätys huomenna…

21.3.2017 Melbourne – Great Ocean Road – Grampians National Park:
Herään taas ennen kello seitsemää ja kävelen parin korttelin päässä olevan toisen Ibiksen eteen, josta bussin pitäisi noutaa minut pari päivää kestävälle reissulle. Edessä on siis retki, jonka kohteina ovat Australian kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluva Great Ocean Road ja Grampiansin kansallispuisto. Jälkimmäisestä minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta siellä pitäisi päästä näkemään villejä kenguruja ja muita paikallisia otuksia.

Bussikyyti saapuu täsmälleen sovittuna kellonlyömänä, tosin kyseessä näyttää olevan eri firma, kuin miltä reissun buukkasin. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun näin käy ja retki vaikuttaa kyllä ihan siltä mitä odotinkin. Minibussi täyttyy pikkuhiljaa kun oppaamme sekä kuskimme David noukkii väkeä kyytiin Melbournen ytimestä. Aika sekalainen sakki on reissussa – siis positiivisessa mielessä eli ikä- ja kansallisuusjakauma on hyvinkin laaja. Löytyy väkeä nuorukaisesta vanhaan rouvaan ja useammasta maanosasta. Muutama kiinalainenkin on eksynyt mukaan ja nämä kielitaidottomat veikot tulevat aiheuttamaan vielä kaikenlaista pikku hämminkiä matkan varrella…

Tämän päivän varsinainen ohjelma on ajella noin parin sadan kilometrin siivu varsinaista ”rantatietä” läpi ja jatkaa sitten illemmalla kohti kansallispuistoa, jossa ryhmä yöpyy. Sää näyttää pelottavan harmaalta, ja sade alkaakin lähes saman tien kun Melbourne jää taakse. David kertoo kiitettävään tahtiin kaikenlaista mielenkiintoista matkan varrella olevista kohteista ja ensimmäiset pari tuntia meneekin lähinnä näitä tarinoita kuunnellessa ja maisemia katsellessa. Mitään kovin ihmeellistä ei bussin ikkunasta vielä näy tosin – hienoimmat pätkät tästä reitistä ovat ohjelmassa vasta iltapäivällä.

Sää huononee tasaiseen tahtiin ja sade alkaa muuttua pienestä tihkusta ihan kohtuullisen kovaksi ropinaksi. Pidämme pari taukoa, joiden aikana ihmettelemme aika hiljaiselta vaikuttavaa surffarien suosimaa rantaa (ei mikään yllätys tällä kelillä) ja käymme bongaamassa koalia. Näitä otuksia löytyy hyvinkin urbaanilta alueelta erään leirintäalueen lähistöltä – vähän heikosti otukset kyllä näkyvät, sillä nämä laiskamadot viettävät suurimman osan päivästään kököttämällä puiden latvoissa. Mutta ihan hellyttäviä palleroita nämä elukat kyllä ovat. Ja eivät muuten ole mitään sukua karhuille, vaikka joskus virheellisesti koalakarhuista puhutaankin.

Matka jatkuu kohti Great Ocean Roadin kuuluisimpia osuuksia. Ennen varsinaista rannikkoa myötäilevää pätkää käymme kuitenkin pienellä kävelyllä sademetsässä (kyllä – näköjään Australiastakin niitä löytyy), jonka puusta on lähinnä subtrooppista tyyppiä. Sade vaan jatkuu… Sitten onkin edessä rantatien varmasti kuuluisimmat stopit eli ”Apostolit” ja pari muuta kohdetta, kuten London Bridge. Nämä kaikki ovat erilaisia kalkkikivimuodostelmia, joista tämä reitti on erityisesti tunnettu. Valitettavasti tämä kaikkein valokuvauksellisin pätkä valtatiestä menee kyllä aika lailla ohi karmean kelin vuoksi. Sade yltyy todella kovaksi juuri silloin kun saavumme apostolien luokse ja jatkuu kaatosateena ainakin seuraavat pari tuntia. Maisemat olisivat varmasti upeita kauniilla säällä, mutta nyt on jopa vaikeuksia erottaa apostoleja (eli merestä kohoavia kalkkikivimuodostelmia) ja valokuvaus on ongelmallista, kun kameran linssi peittyy vesipisaroihin jatkuvasti. Tulee vähän mieleen reissuni Kiinan muurille – silloin todella paksu sumu pilasi näkyvyyden täysin. Mutta yhtä lailla taitaa tämäkin reissu jäädä hyvin mieleen!

Matka jatkuu vähän pettynein fiiliksin kohti yöpaikkaa. Välillä teemme lyhyen stopin johonkin pikkukaupunkiin, jossa syömme aika mitäänsanomattoman illallisen. Lähtö hieman viivästyy, kun yksi kiinalaisista unohtaa housunsa vessaan (!) – nämä epelit ovat kyllä kuin pieniä lapsia: koko ajan eksymässä ja tavaroita unohtuu jatkuvasti…

On jo pimeää, kun saavumme Grampiansin keskellä olevaan pieneen kylään. Minulla on huone paikallisesta YHAsta ja käyn pikaisesti jättämässä rinkan sinne, ennen kuin käymme vielä ennen nukkumaan menoa bongailemassa kenguruja. Näitä otuksia on ihan majapaikkojen ja muun asutuksen läheisyydessä varmaan kymmenkunta ainakin – elukat eivät juurikaan tunnu pelkäävän ihmisiä ja mutustelevat ruohoa kaikessa rauhassa. Nämä ovat kyllä hauskoja otuksia ja fiilikset ovat varmaan kuin turistilla, joka näkee ensimmäistä kertaa Suomessa poroja! Bongaan vielä pari kengurua jonkun paikallisen asukkaan pihalla ja kun räpsin niistä kuvia salaman kanssa, niin joku ukkeli tulee heti epäluuloisena kyselemään mitä oikein puuhaan…

Palaan majapaikkaan ja koitan löytää pätkivän nettiyhteyden avulla majapaikan Melbournesta loppuviikoksi – aika hankalaa on löytää mitään järkevää, sillä formulaviikonlopun takia mestat alkavat olla aika lailla buukattuja ja hinnat ovat monessa paikassa tuplattu! Löydän kuitenkin jonkun kohtuuhintaisen paikan läheltä keskustaa ja ilmeisesti varauskin menee läpi, vaikka yhteys on tuskaisen hidas ja epävarma…

22.3.2017 Grampians National Park – Melbourne:
Aamuherätys on reippaasti kuuden maissa ja syömme ryhmän kanssa Davidin kokkaaman aamiaisen. Nautin jo eilen tarjolla ollutta Vegemite-hiivatahnaa munien kanssa. Tämä australialainen erikoisuus lienee kuin paikallista mämmiä – selkeästi ns. ”acquired taste”, joka jakaa mielipiteitä. Ihan hyvää suolaista ainakin minun makuuni kyllä!

Lähdemme heti auringon noustua eli noin seitsemän maissa tutustumaan paikallisen kengurulauman elämään uudelleen. Nämä otukset ovat tosiaan monella tapaa kuin poroja – eli periaatteessa villejä, mutta elelevät myös hyvin lähellä ihmistä. Täällä niitä tuntuu löytyvän erityisesti urheilukentän viheriöltä (ja vähän kaikkialta muualtakin). Tarkkailemme ja valokuvaamme kenguruita noin puolen tunnin verran – syömisen lisäksi näemme parin nuoren uroksen ottavan pientä nyrkkeilymatsia.

Siirrymme bussiin ja ohjelmassa on muutama pysähdys kansallispuistossa. Mesta näyttää nyt valoisan aikaan aivan erilaiselta – ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta tänään… Puisto on nimetty Grampiansin vuorijonon mukaan eli maisemat ovat aika kiviset. Toki kasvillisuuttakin on ihan kiitettävän paljon – lähinnä havupuita ja huomattavasti eilistä sademetsää karumman oloisia kasveja. Maisemia hallitseva kivikko on mielenkiintoisen näköistä – löytyy niin sienten kuin aivojenkin näköisiä kivenmöhkäleitä ja vaikka mitä muitakin muotoja (riippuen mielikuvituksen vilkkaudesta)…

Teemme pari pysähdystä näköalapaikoille ja sitten hieman pidemmän stopin valtavan vesiputouksen luona. Vaikka vesiputouksia on tullut nähtyä taas tälläkin reissulla, niin tämä on kieltämättä vaikuttava sellainen. Korkeutta lienee 30-50 metriä ja putouksen alla on luonnon muovaama näköalatasanne, jolla tuleekin istuskeltua varmaan parikymmentä minuuttia veden pauhua ihaillen. Juuri kun olemme lähdössä pois putouksilta, niin bongaamme pari emua parkkipaikan vieressä. Enpä tajunnutkaan, kuinka isoja elukoita nämä lentokyvyttömät linnut ovatkaan!

Poistumme kansallispuistosta joskus puolen päivän jälkeen ja edessä on pitkähkö ajomatka takaisin Melbourneen. Grampiansissa olisi kyllä voinut viettää enemmänkin aikaa ja tehdä pidempiä kävelyretkiä – toki tällainen pikavisiittikin oli ihan antoisa mutta tänne voisi tosiaan tulla pariksikin yöksi. Paluumatkalla tehdään kaksi pysähdystä – aluksi jossain mitäänsanomattomassa pikkukaupungissa ja sitten eräällä viinitilalla, jossa on mahdollisuus maistella viinejä. Jätän tämän lipittelysession väliin ja kulutan aikaa kävelemällä lähiympäristössä. Muu jengi saapuu lievästi päihtyneenä bussiin ja suurin osa porukasta nuokkuu loppumatkan Melbourneen.

Majoitukseni löytyy South Yarra-nimisestä kaupunginosasta, joka on pari kilometrin päässä ytimestä. Ahtaassa huoneessa on kerrossänky eli mukavuudet ovat aika lailla asuntolatasoa. Ihan siisti mesta kyllä on ja vessoihin ei näytä olevan jonoa. Eiköhän täällä pari päivää kulu. En jaksa lähteä enää lähikortteleita kauemmaksi, vaan menen ajoissa nukkumaan. Jos huomenna heräisi hieman myöhemmin kuin auringonnousun aikaan…

23.3.2017 Melbourne:
Keli on aamulla puolipilvinen, kun lähden joskus ennen puolta päivää kohti juna-asemaa. Tänään on tarkoitus ottaa rennosti ja tutustua Melbournen beach -sceneen. Rantoja löytyy täältäkin useita ja päätän katsastaa näistä ehkä tunnetuimman eli aika lähellä keskustaa sijaitsevan St Kildan rannan. Sinne pääsee varsin helposti matkustamalla junalla pari pysäkinväliä ja talsimalla vajaan kilometrin.

Ranta löytyy helposti ja osoittautuu aika hiljaiseksi – johtuu varmaankin siitä, että on arkipäivä ja taivas ei ole aivan pilvetön. Lämpöä on kyllä ihan sopivat noin 25 astetta eli Suomen kesän tunnelmissa ollaan. Mitään Bondin veroista actionia on täältä turha hakea, vaan jengi oleilee hiljakseen hiekalla ja surffareita tai aaltoja ei näy. Tuuli on kyllä sen verran kova, että hiekka pölisee ja rannalla ei ole kovin miellyttävää oleilla.

Köllin hiekalla ehkä pari tuntia, kunnes korviin tunkeva hiekka alkaa ärsyttää ja lähden tutustumaan St Kildan muihin osiin. Myös täältä löytyy rannan läheisyydestä skeittiparkki, mutta meno on sielläkin vaisumpaa kuin Bondilla. Rannan vieressä on myös huvipuisto, jossa on maailman vanhin toiminnassa oleva vuoristorata. Vehje ei näytä kovin hurjalta ja huvipuisto auennee vasta illalla, joten valitettavasti vuoristorata jää väliin.

Hengailen St Kildan kävelykadulla jonkun aikaa ja syön taas vaihteeksi sushia takeaway-paikasta myöhäiseksi lounaaksi. Aika hiljaista on ja ainakaan täällä ei ole merkkiäkään tulossa olevasta Grand Prix-viikonlopusta. Palaan ratikalla takaisin hotellille, jossa käyn vain kääntymässä ja jättämässä ylimääräiset tavarat huoneeseen. Ilta olisi tarkoitus viettää taas uuden urheilulajin parissa ja alkaa tulla kiire ehtiä illan peliin…

Rugby osoittautui tylsäksi, mutta tämän illan laji eli australialainen jalkapallo kuulostaa ainakin etukäteen huomattavasti kiinnostavammalta lajilta ja pari katsomaani videota antavat odottaa nopeaa ja väkivaltaista lajia, jossa on jonkun verran samankaltaisuuksia jääkiekon kanssa. Kyseessä on kauden avaus ja Melbournen paikallisderby, jossa vastakkain ovat Carlton ja Richmond – nimiset tiimit. Stadion on valtava 100.000 katsojaa vetävä hornankattila, jossa pelataan sekä krikettiä että aussifutista.

Lipun ostaminen sujuu nopeasti ja olen hyvissä ajoin ennen pelin alkua general admission -osastolla – täälläkin on siis homman nimenä vapaasti valittava istumapaikka tietyistä katsomoista. Tällä kertaa olen aika lailla piippuhyllyllä ja tähän peliin olisi ehkä kannattanut ostaa kalliimpi tiketti alakatsomoihin. Stadion ei ihan täyty mutta yleisöä on paikalla yli 70.000 katsojaa eli taitaa olla suurin urheilutapahtuma, jossa itse olen koskaan ollut. Tunnelma on jo ennen pelin alkua riehakas ja jengi huutelee katsomossa kovaäänisesti. Vaikuttavaa huomattavasti lupaavammalta kuin tylsäksi jäänyt rugbyottelu…

Peli alkaa ja yleisö villiintyy, kun vierasjoukkue ottaa heti ohjat käsiinsä. Pelin lopputulos on selvillä aika aikaisessa vaiheessa, vaikka Richmond kiriikin välillä lähelle. Mutta mikään erityisen jännittävä ottelu ei valitettavasti ole – tunnelma kuitenkin pysyy koko ajan hyvänä. Peli on erittäin nopeaa ja taklauksia satelee koko ajan. Rugbyssä tyypilliset tauot ja ihmiskasat puuttuvat kuitenkin ja pallo liikkuu koko ajan – joko käsipallotyyliin tai sitten potkimalla. Säännöt eivät täysin avaudu mutta tässä ollaan kuitenkin lähempänä eurooppalaista jalkapalloa, kun pallo pyritään ensisijaisesti potkimaan maaliin.

Peli on varsin viihteellistä katsottavaa ja yleisö mylvii villinä, kun taklauksia tapahtuu – ihan kuin lätkämatsissa olisi. Tässä lajissa ei juuri filmata, koska äijää saa ottaa todella sumeilematta, voisivat brassifutaajat ottaa oppia näistä hepuista! Loukkaantumisia ei juuri tunnu tapahtuvan, vaikka peli on välillä todella kovaa. Peli päättyy lopulta vierasjoukkueen ylivoimaiseen voittoon ja noin puolet yleisöstä poistuu tyytyväisinä Melbournen yöhön. Jätän ruuhkajunan väliin ja kävelen vajaat pari kilometriä hotellille.

24.3.2017 Melbourne:
Tänään on ensimmäinen varsinainen päivä Grand Prix -viikonlopusta eli F1-luokan vapaat harjoitukset – tosin jo eilen oli joidenkin muiden luokkien harjoituksia ja aika-ajoja ainakin. Ostin itse lipun vain lauantaille ja sunnuntaille eli tänään on vielä tarkoitus viettää aikaa rata-alueen ulkopuolella. Pakkaan heti aamulla kamat ja nostan rinkan selkään joskus kymmenen maissa. Olen buukannut tämän viikonlopun majoituksen etukäteen joskus pari kuukautta sitten ja kohtuullisen hintaisen hotellin löytämiseksi piti mennä aika kauas keskustasta. Majatalo pitäisi löytyä Box Hill -nimisestä lähiöstä, jonne matka kestää paikallisjunalla noin puoli tuntia.

Jätän rinkan rautatieaseman matkatavarasäilytykseen ja lähden tutustumaan paremmin Melbournen ytimeen. Kaupungissa olisi Sydneyn tapaan nähtävää vaikka viikoksi, joten pitää kiertää nähtävyyksiä hieman valikoivasti. Aivan kaupungin ytimessä on nippu kiinnostavia museoita, joista päätän aloittaa kierrokseni. Tsekkaan aluksi ”liikkuvan kuvan museon”, joka esittelee laajasti elokuvan, tv:n, pelien ja digimedian historiaa. Varsin kiinnostava ja interaktiivinen kokoelma, jossa erityisesti kiinnostaa videopelien osasto. Ausseja tuntuu erityisesti kiehtovan mahdollisuus katsella erittäin laajaa paikallisen tv- ja elokuvatuotannon kokoelmaa erillisissä looseissa.

Jatkan matkaa viereiseen taidemuseoon, jossa on aika sekalainen kattaus lähinnä modernia taidetta. Mesta on täynnä koululaisia eikä mitään ihan erityisen kiintoisaa taide-elämystä löydy tälläkään kertaa. Tämäkin museo on ilmainen eli eipä haittaa, vaikka vähän tyhjä arpa jäikin tästä käteen. Lähden kävelemään kohti kilparataa – tarkoituksenani kuitenkin katsastaa muita asioita kuin formuloita siinä suunnassa. Kaupungissa on edelleen aika vaisua kisatunnelman suhteen, mitä nyt museoiden vieressä olevalla aukiolla näytetään kuvaa radalta isolta screeniltä. Ja muutama tiimipaitaa kantava heppu tulee bongattua mutta jos ei tietäisi, niin eipä arvaisi olevansa F1-kisan näyttämöllä…

Kävelen parisen kilometriä nähdäkseni taas yhden sotamuistomerkin. Täälläkin muistellaan tietenkin ANZACia ja maailmansotia – kiintoisaksi tämän monumentin tekee sen kellarikerroksessa oleva museo-osasto, jossa kuvataan erittäin kattavasti maailmansotia yleisellä tasolla ja aussien osallistumista eri taisteluihin. En varsinaisesti suunnitellut tätä reissua sotahistoria mielessä, mutta eipä tätä aihetta näköjään voi välttääkään ainakaan Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Käyn ihailemassa maisemia monumentin katolla ja jään hetkeksi kuuntelemaan radalta kantautuvia moottorin ääniä – kyllä siellä jotain kilvanajoa selvästikin harrastetaan!

Käyn katsastamassa vielä yhden museon eli lähistöllä sijaitsevan modernin taiteen sellaisen. Aika pieni paikka on kyseessä ja näyttely on varsin hämmentävä – esillä on aboriginaalien taidetta ja kokoelman henki on erittäin vahvasti anti-kolonialistinen. Poistun hieman kummastuneena ja lähden talsimaan kohti asemaa. Ehdin vielä katsoa ulkona olevalta screeniltä formuloiden toiset harjoitukset ennen kuin on aika suunnistaa kohti lähiöitä.

Junia tuntuu onneksi kulkevan tiheästi ja reilun puolen tunnin kuluttua olen jossain paikallisella Keravalla. Hotelli on onneksi kymmenen minuutin kävelymatkan päässä asemasta eli ihan kohtuullinen sijainti kuitenkin. Kyseessä on jenkkityylinen automotelli, joita löytyy täältäkin runsaasti. Huone on varmaan isoimmasta ja siisteimmästä päästä tällä reissulla – muuten ihan ok, mutta nettiyhteys ei vaan suostu toimimaan. Pitäisi säätää loppureissun lentoja ynnä muuta, joten olisi pakko päästä tiedon valtatielle – onneksi Melbournen keskustassa on avoimia WLANeja useampiakin. Joka tapauksessa tämä motelli on keskellä ei mitään ja muita palveluita kuin lähistöllä oleva Shellin huoltoasema ei juuri ole…

25.3.2017 Melbourne:
Motellin leveässä sängyssä kelpaa kyllä lepäillä ja hyvin nukutun yön jälkeen lähden kohti keskustaa. Tänään ei ole varsinaista muuta ohjelmaa kuin käydä katsastamassa kisapaikka ja suurin osa päivän kisoista sekä harjoituksista. Ihan kymmeneksi en kuitenkaan ennätä paikalle, sillä pitää säätää lentoja ensi viikon kierrosta varten. Olen päättänyt tehdä pienen lenkin Vanuatun ja Salomonsaarten kautta ja tämä vaatii kyllä jonkun verran säätämistä. Varsinkin Vanuatun ja Salomonsaarten väli vaikuttaa hankalalta järjestää, sillä lentoja on vähän ja kansainvälisistä varausjärjestelmistä tuntuu löytyvän yksi olematonkin lento! Joudun buukkaamaan business-luokan lennon, kun mitään muuta ei vaan löydy järkevällä hinnalla ja matka-ajalla… No tuleepa tällä reissulla yksi väli sitten vähän fiinimminkin taitettua!

Lähden suunnistamaan kohti kilparataa ratikalla, joita kulkee lähes taukoamatta. Alueelle on kymmenkunta porttia ja jään aluksi pois väärällä pysäkillä. Katsomoni sijaitsee aika kaukana kyseiseltä pysäkiltä ja oikealle portille pääseminen vaatii muutaman pysäkinvälin lisää ja jonkun verran kävelyä päälle. Kyseessä on siis katurata, vaikka mistään Monacon kisasta ihan kaupungin ytimessä ei olekaan kyse. Paikka on nimensä mukaisesti puisto eli Albert Parkin rata rakennetaan joka vuosi samannimisessä puistossa olevan järven ympärille. Eli rata on aika hyvin eristetty muusta kaupungista ja vaikutus liikenteeseen ynnä muuhun normaaliin elämään jää aika rajalliseksi.

Puistoalue on valtava ja suurin osa jengistä tulee general admission -lipuilla vain oleilemaan kisa-alueelle viettäen jonkinlaista picniciä. Näkyvyys on toki heikompi kuin grand standeilta, mutta eipä hintakaan ole kuin muutamia kymppejä per päivä. Kuten odotinkin, niin väkeä ei ole vielä tänään tungokseen asti paikalla ja katsomot ovat monin paikoin vielä tyhjillään. Hakeudun varaamalleni grand stand – paikalle, joka löytyy Schumacherin mukaan nimetystä katsomosta. Heti päästyäni istumaan tajuan, että tämä paikka ei ole ihan rahan arvoinen, sillä tuolit ovat sen verran matalalla, että rataa kiertävä aita estää osittain näkyvyyden autoihin. Tai kyllähän autot näkee, mutta rautalanka-aidan takaa siis. Ja valokuvien ottamisesta ei oikein tule mitään…

Katson formuloiden viimeiset vapaat harjoitukset, yhden urheiluautoluokan kisan ja ihmettelen sekalaisia ohjelmanumeroita, joita on tarjolla ennen ykkösten aika-ajoa. Joku hävittäjälentokone tekee useamman ylilennon ja meteli on aivan sietämätön. Formuloiden ujellus on pientä verrattuna tähän melun lähteeseen! Lopulta päivän odotetuin tapahtuma eli F1-aika-ajo alkaa ja jengiäkin alkaa vihdoin valumaan katsomoihin… Ausseille tulee suuri pettymys kun Ricciardo kolaroi autonsa ja on ulkona kärkitaistelusta. Hamilton vie ikävä kyllä paalun ja suomalaiset häviävät tallikavereilleen. Sijat 3 ja 4 sinivalkoisille kuskeille takaavat kuitenkin mielenkiintoiset asemat huomiseen kisaan!

Aika-ajon jälkeen suurin osa porukasta alkaa rynnimään pois puistosta. Ruuhkien välttämiseksi kävelen parin kilometrin päässä olevalle juna-asemalle ja reilun puolen tunnin junailun jälkeen olen taas takaisin puhtoisessa lähiössäni. Illan ohjelmaan kuuluu vielä pyykkäys – onneksi lähistöltä löytyy itsepalvelupesula, jossa saan uhkaavasti hupenevan puhtaiden vaatteiden varaston täydennettyä! Motellissa ei sitten olekaan juuri muuta tekemistä kuin nukkuminen eli tämä päivää alkaa olla tässä.

26.3.2017 Melbourne:
Sunnuntai eli kauden avauskisan päivä vaikuttaa aamulla puolipilviseltä ja lämpimältä. Otan varmuuden vuoksi sadetakin laukkuun, mutta se osoittautuu turhaksi varmisteluksi. Eipä muutenkaan ole tullut käyttöä kyseiselle rotsille kuin pari kertaa. Tänään pyrin saapumaan radalle viimeistään puolen päivän jälkeen, niin ehdin tsekata pari muutakin kisaa ennen päivän varsinaista päätapahtumaa…

Ajoitus onnistuu melkein hyvin eli ehdin näkemään puolet urheiluautojen skabasta ja Porsche cupin osakilpailun kokonaan. Ennen formuloita on taas kaikenlaista oheisohjelmaa, jonka aikana käyn kiertelemässä katsomoiden ulkopuolella. Väkeä on saapunut paikalle varsin runsaasti ja radan ulkopuolella löytyy kyllä kaikenlaista tekemistä ja nähtävää. Ruoka- ja juomatarjonnan lisäksi on pakolliset autonäyttelyt, krääsäkojut ja vaikka mitä muuta. Aika samaa settiä kyllä kuin edellisessä kisassani Hockenheimissa. Tunnelma on kesäisen rento, vaikka ausseja varmasti harmittaa Ricciardon heikko lähtöpaikka, joka muuttuu vielä startiksi varikolta teknisten ongelmien vuoksi!

Sää vain paranee startin lähestyessä ja keli on helteisen aurinkoinen, kun lähestytään starttia, joka tapahtuu paikallista aikaa kello neljä. Matkaan päästään lähes ajoissa yhden ylimääräisen lämmittelykierroksen jälkeen ja startti sujuu ongelmitta. Tämä valitettavasti antaa suuntaa myös koko kisalle eli aika tylsä, vailla draamaa oleva avauskisa tästä(kin) tulee. Aluksi näyttää siltä, että Hamilton menisi menojaan – mutta kuin varkain Vettel tekee ohituksen varikkokäyntinsä kautta ja johtaa loppuun asti. Suomalaiset eivät varsinaisesti loista – Bottas kolmas ja Räikkönen neljäs.

Ferrari-fanit juhlivat ja heitä on kyllä runsaasti paikalla eli punaista väriä näkyy katsomossa ehkä vielä enemmän kuin Australian omaa poikaa kannustavia Red Bull-miehiä ja naisia. Mutta kisana siis hieman tylsähkö setti eli ei juurikaan ohituksia, ulosajoja tai mitään suurempaa dramatiikkaa. Vähän sellainen kesätapahtuma-fiilis jää tästä käteen – ensi kerralla ottaisin eväskorin ja tulisin general admission-lipulla tunnelmoimaan…

Radalta on hieman hankalaa löytää pois, kun liityn tungokseen, joka suuntaan kohti palkintojenjakoa. Jengiä on niin paljon, että kuskit jäävät minulta näkemättä ja kyllästyn pian tungokseen. Myös portin löytäminen kestää hetken, sillä puistossa täytyy olla kymmeniä tuhansia ihmisiä… Suuntaan takaisin keskustaan ja illan ohjelmassa on vielä suorittaa yksi Australian visiittiin oleellisesti liittyvä asia eli kenguru-pihvin syönti. Ihan ehtaa pihviä en valitettavasti löydä, mutta jokirannassa oleva ravintola tarjoilee kenguruvarrasta, joka pitää ilman muuta testata. Paikka on ihan turvoksissa, mutta onneksi baarin puolelle mahtuu istumaan. Kenguru on varsin maukasta, vaikka samaan pöytään tulleet aussit kauhistelevatkin turistien valintoja (myös yksi ranskis nauttii Kössiä). Hauskoiksi seuramiehiksi osoittautuvat veikkoset puhuvat puutaheinää ja toinen esittelee aikanaan hain puremasta saamiaan arpia – liekö totta tuokaan? Joka tapauksessa kengurua tuli syötyä, oli oikein hyvä uniikki maku – punaista lihaa, jossa on selkeä riistan aromi. Ajelen taas junalla lähiöön ja valmistaudun seuraavan aamun epäinhimillisen aikaiseen aamuherätykseen…

27.3.2017 Melbourne – Brisbane – Port Vila:
Buukkasin muutama päivä sitten sellaisen lennon, joka lähtee Melbournesta kello seitsemän. Eipä tullut silloin mieleen, että täältä periferiasta ei kulje junia niin aikaisin, että ehtisin julkisilla kentälle. Ratkaisu on tietenkin ottaa taksi keskellä yötä eli joskus puoli viiden maissa. Näin ehdin vaihtamaan cityssä lentokenttäbussiin ja olen kentällä ajoissa. Eli yöunet jäävät vähiin, mutta tämä suunnitelma toimii ihan hyvin ja olen hyvissä ajoin Virgin Australian koneessa matkalla kohti Brisbanea. Tämäkin lento kuuluu niihin, joista ei jää mitään mieleen. Aikataulussa, mutta mitään hyvässä tai pahassa ei tallennu muistilokeroihin.

Brisbanessa on edessä kentän (tai terminaalin) vaihto, joka vaatii lyhyen junamatkan – täällä siis kotimaan ja ulkomaan kentät ovat kokonaan erillään. Luulen että tulee todella kiire, kunnes tajuan tällä alueella siirrytyn talviaikaan (Suomessa siirryttiin juuri kesäaikaan) ja vaihtoaikaa onkin ihan riittävästi. Brisbanen kenttä on taas yksi muiden joukossa eli eipä täältäkään jää juuri muistikuvia.

Port Vilan kone lähtee ajoissa eikä ole läheskään täynnä. Ei taida olla korkein sesonki matkustaa tähän suuntaan? Reilun parin tunnin siivu taittuu nopeasti ja keli on aika pilvinen eli Vanuatusta ei oikein saa ”ilmakuvaa” vaan kentälle tupsahdetaan sakeasta pilvestä. Kenttä on aika vaatimattoman oloinen – ei nyt ihan Tongan tasoa, mutta lähempänä suomalaista maakuntakenttää kuin kansainvälistä lentoasemaa. Maahantulo sujuu nopeasti – passiin näköjään napsahtaa viisumi täsmälleen samalla voimassaolopäivällä kuin mitä sanoin paluupäiväkseni eli toivottavasti ei tule mitään hässäkkää lentojen kanssa!

Ennen kuin poistun kentältä, niin käyn asioimassa Air Vanuatun tiskillä ja ostan liput Tannan saarelle. Siellä on Vanuatun kiinnostavimmalta vaikuttava kohde eli Mt Yasurin tulivuori. Buukkaan liput jo huomiselle, sillä loppuviikosta tuntuu olevan paluulippuja heikosti tarjolla. Nostan käteistä automaatista ja hyppään taksin kyytiin. Majoitus ei ole täälläkään mitään erityisen halpaa – ainakaan jos haluaa oman huoneen kohtuullisen etäisyyden päässä pääkaupungin keskustasta. Joka tapauksessa booking.com toimii taas ja majapaikka osoittautuu ihan ok:ksi – jopa pieni uima-allaskin löytyy.

Keli näyttää sateiselta ja ilta alkaa hämärtymään. Käyn nopealla kävelyllä Port Vilan keskustassa, joka vaikuttaa aika hiljaiselta. Ja sade alkaa tietenkin juuri nyt kun lähden kierrokselleni. Etsin hetken ruokapaikkaa ja päädyn johonkin pikaruokalan oloiseen burgerimestaan. Safka ei ole kummoista, mutta eiköhän siitä tarvittavan energian saa. Kävelen sateessa takaisin hotellin ja menen aikaisin nukkumaan, tulihan sitä herättyä keskellä yötä! 

Back to www.acidkainen.net home page